Kertokaa typeristä säännöistä peruskoulussa omana aikananne

Ei saanut käyttää huumeita ja huutaa tunnilla.

Vierailija kirjoitti:

En ole varma muistanko väärin, koska esimerkiksi samoihin aikoihin eri koulua käynyt puolisoni ei ollut ikinä kuullutkaan tällaisesta, mutta minulla on kuitenkin hyvin vahva muistikuva siitä, että kun ala-asteella siirryttiin sanallisista numeroarvosanoihin (olisiko ollut  nelos- tai vitosluokalla), opettaja jakoi tarkistetut kokeet niin, että koe käytiin hakemassa luokan edestä numerojärjestyksessä huonoimmasta parhaimpaan. Tämä on jäänyt mieleeni siitäkin syystä, että sain lähes aina ysejä ja kymppejä ja tuntui hyvältä saada koe toiseksi viimeisenä tai viimeisenä. Tämä oli 2000-luvun alussa suuressa koulussa Pirkanmaalla. Näin aikuisena tämä käytäntö tuntuu niin sadistiselta ja hirveältä, että olen alkanut epäilemään koko muiston todenmukaisuutta.

Ala-asteella luokkaani opettanut pirttihirmu palautti kokeet numerojärjestyksessä.

Kaikkien koenumerot sanottiin ääneen, huonon numeron saanut haukuttiin koko luokan edessä. Tällä naisopettajalla oli myös tapana retuuttaa oppilaita. Itse seisoin opettajan mielestä kymmenen senttiä liian kaukana ruokajonosta. Puristi niin kovaa käsivarresta, että jäi viisi mustelmaa.

Opettajamme kertoi, että hänellä on tarvittaessa lupa lyödä oppilaita.

Kuuleman mukaan kaikkien vanhemmilta oli lupa pyydetty ja saatu.

Puhuimme vuosia myöhemmin äitini kanssa asiasta. Äitini mukaan lupaa lyömiseen ei kysytty, eikä oli annettu.

90-luvun alussa nelikymppinen naisliikunnanopettaja kertoi meille tokaluokkalaisille pojille tyttöjen valitettua, että pojat yrittävät kiivetä katon rajalle tirkistelemään nähdäkseen höyryn peittämän ikkunan läpi suihkuun, kuten yrittivätkin oikein toisiaan tönien, että se jonka naamataulu näkyy ikkunassa, sille tehdään sama kuin viime vuonna kiinni jääneelle: sidotaan ilkialasti keskelle tyttöjen pukuhuonetta, jotta tytöt saa nauraa sille.

Myös kolmos- tai nelosluokalla kolmikymppinen naisluokanopettaja käski mut ulos käytävän lavuaarille syömään saippuaa huonosta läpän heitosta, en saa tulla takaisin kunnes olen syönyt. Ajattelin, että pakko se on maistaa, en osaa näytellä syöneeni. Vähän maistoin nestesaippuaa, kauhea maku.

Mua oli kiusattu silloin vielä diagnosoimattoman aspergerin takia koko ala- ja yläaste, hyvästä syystäkin koska heikensin lajin selviytymistä, se on vain luontainen eläimen vaisto ihmisellä enkä ikinä kantanut kaunaa. Kiusattu, koska olin luokan tyhmin, en ymmärtänyt edes ala-asteen välitunnilla muiden juttuja enkä edes mitään joukkueurheilulajia. Niinpä kerrankin yläasteen naisopettaja näki kun mut taklattiin yllättäen metallista naulakkoa vasten ja laittoi minut pyytämään taklaajalta anteeksi. Selitti, että nahistelussa on aina kaksi riitapukaria. Sinänsä hyvä veto, jäi siihen, aina ennen kun häntäluu otti osumaa tai useampi kylkiluu menivät pysyvästi lyttyyn ala-asteella, kukaan ei saanut tietää, enhän voi olla vasikka eli en voi käydä edes terkkarilla, pitää vaan pari kuukautta kestää kipua. Vieläkin kuoppa kyljessä.

Olin niin hiton kiimainen luolamies että pani jöpöttämään/stondaamaan koko ajan, joten suurimman osan välitunneista 7-8lk teeskentelin etsiväni repusta jotakin viitisen minuuttia, pidin sitä munien edessä harva se päivä.

Onneksi kuitenkin kävin normaalisti koulut enkä nykyaikana, en vaihtais tilannetta toiseen. Oli kiva nähdä ne koulut ja hyvät muistot jäi, nykyaikana olisin saanut jotain adhd-pillereitä ja ehkä jatkanut niistä amfetamiiniin, kun sama aine vaan voimakkaampana keskittymistä auttavana tekijänä. En siis ole adhd, mutta aspergerit menee sekaisin helposti diagnooseissa. Sen sijaan vaikka tunneilla en ymmärtänyt opetusta, saatoin kirjoista ymmärtää, menestyin. Nousin ala-asteen tyhmimmästä (en oppinut ala-asteella kuukausia enkä aakkosia) koulun parhaaksi lukuaineissa seiskan puolivälissä, sitten yliopistossakin menestyin ja luen romaaneja mandariinikiinaksi, espanjaksi, italiaksi, ranskaksi, ruotsiksi, suomeksi ja enkuksi aina kun liikenee vapaa-aikaa veronmaksulta useissa maissa, aspergereiden tyypillisesti kohtaamilta kaveririkoksilta ja toisen lapsille isoveljenä olemiselta. Life is good!

Yläasteella (90-luku) opettajat pyysivät ainoastaan poikia auttamaan kaikenlaisten tavaroiden kantamisessa ja siirtelemisessä. Seitsemännellä luokalla moni tyttö oli pitempi ja vahvempi kuin kukaan luokan pojista, mutta silti ne pienet ja hintelät pojat kantoivat piirtoheittimiä ja kasasivat pulpetteja selkä vääränä koska se nyt vaan on miesten hommaa.

Klassinen, liikuntatunnilla himourheilijaopettajan lellikit valitsivat joukkueet ja olihan se aina mukava huomata olevansa jäämistössä. Sama opettaja suosi peittelemättä näitä kympin oppilaita jotka saivat erivapauksia, esim. lihaskuntotestissä telinevoimistelijoiden ei tarvinnut punnertaa jne. Pakkasraja 25 jolloin hiihdettiin ja luisteltiin, halusi tai ei.

Myös tällä sivulla aiemmin mainittu koenumeroiden luku ääneen ala-asteella. Kiva siinä kiusattuna kuunnella hirnumista etenkin matikassa, joista sain heikkoja tuloksia oppimisvaikeuksien takia.

Ainoa ikävä juttu koulun puolesta mitä muistan oli se, että kuvistunnilla piti piirtää oma huone. Itse olin köyhästä perheestä ja omasta tilasta ei tietoakaan. Kun olin hyvä kuviksessa niin piirustukseni sai erityishuomiota opettajan taholta. Tämä tuntui pahalta kun koulun muista oppilaista valtaosa oli keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa.

Nyt kun yli 20 vuotta on kulunut pidän asiaa lähinnä opettajan ajattelemattomana käytöksenä ja toisaalta hän kehui ja kannusti paljon kuviksessa. Eli ehkä itse suurentelin asiaa. Vaikka tarkoitus olisikin ollut ilkeä niin enpä minä ole aina niin täydellisesti käyttäytynyt muita kohtaan. Noh, ihmiset käyttäytyvät välillä tyhmästi.

Tämä muisto jo entisen kansakoulun puolelta. Meillä ei ollut ruokasalia, vaan kaikki söivät luokissa, jonne ruuat kannettiin emalikangoilla keittolasta. Opettaja jakoi ruuan. Jos pyysi vain puoli kauhallista, ei saanut hakea lisää, vaikka ruoka outoudestaan huolimatta olisikin maistunut. Siis me tavikset emme saaneet santsata, mutta opettajan lellikit saivat.

Aikaisemmin kaikki ruoka oli syöty emalikiposta suurella alumiinilusikalla, mutta kun me olimme ensimmäisellä luokalla, kunta alkoi hankkia posliinilautasia ja kunnollisia ruokailuvälineitä aina yhdelle luokalle kerrallaan. Opettaja yritti opettaa meitä kuorimaan perunan niin, ettei sitä nosteta lautasesta eikä käytetä sormia apuna. Kun open silmä vältti, jokainen kuori pottunsa siten kuin oli kotona oppinut. Sen "hienomman" tavan opin kunnolla vasta aikuisena!

En muista että olisi ollut typeriä sääntöjä, vaikka tietysti lapsesta ne tuntuivat turhilta.

Kuten "ei ulkokengissä" sisälle. Tai esitelmät, työelämässä tarvitsee tuotakin taitoa. 

Ala-asteella kesällä pelattiin ainoastaan pesäpalloa (opettaja jakoi meidät yleensä hyvät vastaan huonot joukkueisiin) ja talvella oli telinevoimistelua tai lumisten kelien osuessa kohdalle hiihdettiin sitä samaa rinkiä vuodesta toiseen. Ei mitään puhetta hiihtovarusteiden huollosta, sopivuudesta tai hiihtotekniikasta.

Ainoa oikea englanti oli brittienglanti. Amerikanenglannin (esim. jos käytit sanaa theater theatren sijaan) käytöstä sai aina huudot ja miinuksen koevastaukseen. Aikuisena olen käyttänyt pääasiassa amerikanenglantia ja puhekielistä englantia.

Meidän 4.-6. luokan opettaja oli vanha jäärä, joka vaihteli tunteja lukujärjestyksessä oman mielensä mukaan. Joskus esim. äidinkieli jäi koko viikon ajalta pois ja tilalla opiskeltiin matematiikkaa, koska se oli opettajan lempiaine. Olen vihannut matematiikkaa ja uskoin koko yläasteen olevani huono matematiikassa, joten en edes yrittänyt. Amiksessa matematiikka osoittautuikin ihan loogiseksi ja helpoksi hyvän opettajan avulla ja sain siitä kiitettävän.

Sama ala-asteen opettaja piti myös plus- ja miinustaulua luokan takaosassa. Eniten plussia kerännyt sai lukuvuoden lopussa opettajalta "onnenpotkun" (opettaja siis leikkimielisesti läimäytti tai potkaisi pyllylle). Joka kuudennesta miinuksesta sai 15 minuuttia jälki-istuntoa.

Meillä myös opettaja kirjoitti kokeiden pistemäärät taululle (esim täydet oli 40 pistettä ja siitä alaspäin 39, 38, 37... lopulta oltiin numerossa 1) ja opettaja huusi aina pistemäärän ja sen pistemäärän saanut tuli laittamaan rastin taululle eli kaikki näkivät mitä muut olivat pisteiksi saaneet. Olin matematiikassa aina viimeisten joukossa raksimassa pisteitä taululta.

Aina lukuvuoden lopussa opettaja kirjoitti kolme parasta keskiarvoa nimien kanssa taululle. Hän kirjoitti myös kolme huonointa keskiarvoa nimien kanssa, mutta sai vanhemmilta niin paljon vastustusta, että luopui onneksi siitä tavasta.

Ala-asteella oli myös ainainen ulkoilupakko. Kaikki pallopelit, lumivalleilla kiipeily ja juokseminen oli kielletty, eli seisottiin siellä lumipyryssä/sateessa/paahteessa ihan paikallaan ilman mitään suojakatoksia.

Yläasteella meillä oli naulakkovahdin "pakkonakki". Yksi opiskelija istui alakerran aulassa vahtimassa naulakoita ja jokaiselta sisääntulijalta piti kysyä nimi ja kirjata se ylös. Minusta oli ihan hirveää olla yksin naulakkovahtina, koska pelkäsin kouluampumista (Jokelan kouluammunta oli tapahtunut ihan hetki sitten kun tämä naulakkovahti-projekti otettiin käyttöön).

Kävin yläasteen vuosina 2005-2008.

Vierailija kirjoitti:

Samalla pelko siitä että hukun, kun meidät määrättiin syvään altaaseen harjoittelemaan ja tuntui, ettei meinaa pinnalla pysyä.

T. 2000-luvulla ala-asteen käynyt

Kävimme 90-luvulla luokkaretkellä uimassa kylpylässä, jossa aallot. En tiennyt, että siellä on aallot, olin syvässä päässä ja voimat loppuivat pysyä pinnalla aaltojen takia, hörpin kloorivettä, kun aalloissa ainoa mitä pystyin tekemään pysyäkseni hengissä oli ponnistaa jaloilla pohjasta ja hypätä kun käsien voimat räpiköidä ei enää riittäneet, toistin sitä koko aaltojen ajan ja aina välillä sain hypättyä pinnalle hönkäisemään ilmaa. Olisin hukkunut ilman hyppimistä, en olisi minuuttia pidempään jaksanut hapenpuutetta, kunnes aallot sitten loppuivat ja jaksoin pysyä pinnalla räpiköiden.

60-luvulla äitini kertoi, että hänen oli pakko hiihtää paukkupakkasissa 40km per päivä yhteensä koulumatkat kansakoulussa, 20km per suunta, tarkistimme kartasta, oli kuulemma kivaa silloin kun porot ilmaantuivat vierelle juoksemaan, mutta jalka meinasi paleltua poikki kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun perusteella typerinä sääntöinä pidetään mm. sitä, että liikuntatunneilla pitää osallistua ja pitää varusteet mukana. Miten oikein ajattelitte, että niistä liikuntatunneista tulisi mitään jos sinne tulee ketkä haluaa ja niistäkin vain osalla on kamat?

Joo ja tää on sellaisen kirjoittama joka ei tajua, että kaikkien vanhemmat ei pakkaa sitä reppua aamulla tai pahimmassa tapauksessa osta sinne reppuun pakattavaa. Mulle oli kauheeta ku alkkisäiti ilmoitti etten tarvitse asiallisia liikuntavarusteita, kun maksaa niin hirviästi (kuulen narinan vieläkin päässäni) ja liikuntatunnit oli senta takia kamalaa aikaa. Stressasin hirveästi liikuntatunteja, koska en mahtanut asialle mitään: olin siellä hirveissä rääsyissä, ja muut silmäilivät minua pahasti. Tämän kun menin sanomaan, niin äiti ei vielä varmemmin rahottanut asiallisia vaatteita koska "ei se kiusaaminen siihen vaatteisiin lopu" (wtf mikä asenne..) ja opettaja natkutti milloin mistäkin puuttuvasta sukasta, et mun pitää rahattomana kersana taikoa ne itsestään jostain. Hänelläkin oli kova luotto siihen, että äiti kyllä hoitaa kun sille vaan sanoo - olis soittanu sille itse. Sit taas kotona äiti valisti miten ihan turhaa koko liikunta enkä saanut sanaa kuuluuviin.

Näillä eväin tällaisella lapsella ei ole kauheasti vaihtoehtoja kuin joko kärsiä tai tulla kyykytetyksi vielä pahemmin. Se on vain KOULUliikuntaa, ei ammattiurheilua. 

Mua puolestaan kiusattiin rikkaaksi, koska oli iso talo ja hyvät tulot, mutta pihit absolutistivanhemmat. Ekalla tai tokalla luokalla kun hiihto alkoi, sukset oli aikuisen miehen kokoa kirpparilta, ilman voitelua, opekin niille nauroi. Ja pipaa ei voinut ostaa, mitä sinä sillä, isoisän karvalakki päähän. Pientä nykyisin 27 sentin jugurttipurkkia ei voinut ikinä ostaa, katso litrahintaa. Viikkorahaa ei kertaakaan, ei voinut mitenkään ansaita kotitöillä yms. Lehtiäkään ei voi mennä jakamaan, pitää olla aina näkyvissä. Isän vanhalla lähes jarruttomalla pyörällä kouluun.

Opettajille ei saanut haistatella vvitt ua.

Jos läksyt oli tekemättä, niin ne täytyi tehdä koulun jälkeen jälki-istunnossa. Lähteä ei saanut, ennen, kuin opettaja oli tarkastanut, että tehtävät on tehty oikein, eikä mitään apua tehtäviin annettu vaan, jos niiden teko ei sujunut, tai vastaukset oli muusta syystä väärät, piti yrittää uudelleen ilman mitään ohjeita.

Mulla oli (ja on) pahoja vaikeuksia matematiikassa ja joskus jälki-istuntoni venyi neljään-viiteen tuntiin, kunnes opettaja luovutti ja tuli auttamaan.

Pääsin vasta illaksi kotiin ja, koska kännykkää ei koulun alueella saanut käyttää, oli vanhempani olleet hyvin huolissaan.

Eniten ihmettelen, miten opettaja itse jaksoi tehdä yli puolen työpäivänsä verran ylitöitä, oliko psykologinen sodankäynti teinejä vastaan todella sen arvoista?

Vierailija kirjoitti:

En muista että olisi ollut typeriä sääntöjä, vaikka tietysti lapsesta ne tuntuivat turhilta.

Kuten "ei ulkokengissä" sisälle. Tai esitelmät, työelämässä tarvitsee tuotakin taitoa. 

Tietenkin tarvitsee ja juuri siksi sitä esiintymistä pitäisi opettaa, pienin askelin niin että siitä tulee helpompaa, eikä heitää suoraan kylmään veteen.

Oli pakko hiihtää niin kovassa pakkasessa että meni tunto käsistä ja jaloista, joka vuosi iski myös keuhkokuume, aikuisena ei koskaan.

Ala-asteella opettajalla oli käytössö sellainen "syntivihko", johon oli merkitty oppilaan nimet ja sitten perään tilaa miinus merkinnöille joita tuli esimerkiksi myöhästymisistä, läksyjen tekemättömyydestä, ruokarukouksen unohtamisesta ja niin edelleen. Kun viisi miinusta tuli täyteen, niin rangaistuksena tuli tunti jälki-istuntoa.  Opettaja säilytti sitä syntivihkoaan avoimessa kaapissa luokassa. Luokan pari poikaa kävi joskus laittemassa salaa opettajan syntivihkoon vähän ylimääräisiä miinuksia vähän kenelle sattuu. Oli kyllä näkemisen arvoinen sen yhdenkin hiljaisen kiltin tytön ilme muutama viikko myöhemmin, kun opetteja kävi luokan edessä ääneen läpi niitä syntivihkon merkintöjä ja oli hänellekkin tullut jostakin kaksi miinusta sinne syntivihkoon ja yritti vakuutella että ei ole mitään tietoa niistä mistä tulleet ja yritti "turhaan" vakuutella syyttömyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Pahimmillaan kukaan ei kunnioittanut ketään. Teen töitä myös kouluissa, ja olisin pyörtynyt onnesta jos lapsena olisin päässyt yhteenkin niistä.

Pelkkä opettajien ote, kokonaisuuden hallinta ja keskinäinen kommunikaatio on eri maailmasta. Rehtori ei ole jumala suljetun oven takana. Erityisoppilaat huomioidaan. Ihmisillä on tunteet -koulussa saa itkeä, ja sen syistä kysytään. Ei tule naisopettaja haukkumaan pienempien kuullen, miten tuokin iso tokaluokkalainen tekee noin.

Itse hajosin itkemään nelosluokalla lattialle ahdistuksen ja väsymyksen vuoksi ja kukaan, kukaan, ei edes opettaja reagoinut millään tavalla. 

Kivasti on omanarvontunto ollut hukassa koko elämän enemmän ja vähemmän, toki nyt on jo jonkin verran parempi itseluottamus.

Mies 40 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En katsonut sääntöjä ja juttuja silloinkaan pahaksi ja nyt osa oli suorastaan tosi hyviä! Olen käynyt peruskoulun 80-luvulla ja muistan sieltä monta erittäin asiallista juttua. Silloin opettajia ja vanhempia ihmisiä kunnioitettiin.

Samaa aikakautta ja samaa mieltä.

Ruoka ei aina ollut hyvää mutta sitä oli riittävästi. Opettajia kunnioitettiin, luokassa ei häröilty (hirvittävästi). Ei ollut mitään saakelin kännyköitä joilla olisi kuvattu tahalleen aiheutettu konflikti. 

Himaan jos tulit myöhässä sapuskalle niin jäit nälkäiseksi jos ruoka oli jo poissa. Oppi kunnioittamaan aikatauluja.

Nyky-Jonneja pitäis sakinhivuttaa oikein huolella vanhempien toimesta. Kunnioitusta ei saa anellen, se otetaan.

"Kunnioitusta ei saa anellen, se otetaan."

Väärin.

Toisten ihmisten kunnioitus on vanhempien lapselle opettama asia. Nyky-Jonneja ei ole kasvatettu, he ovat kasvaneet, pellossa. Jos vanhemmat on daijuja, kakaroista tulee daijuja.

Arvostus on asia, mikä ansaitaan.

keski ja kansalaisuus kouluissa oli säännöt  älykkyys verrattiin  jo pääsikö keski kouluun. nyt vaan idiootit pistetään samaan luokkaan 20v saa kärsiä idiooteista ja syytteeseen joutuu jos heitä nyrkillä opettaa. palataan hyväksi todettuun keski ja kansalais koulu järjestelmään

Vierailija kirjoitti:

Montakohan syömishäiriötä aiheutettiin sillä että oli pakko syödä lautanen tyhjäksi.

Meillä oli ala-asteella vielä käsi - ja kynsitarkastuksia, siis opettaja kiersi katsomassa että kaikilla oli puhtaat kädet ja kynnet. Oon ajatellut että olipa vanhanaikaista, mutta näinä aikoina kun hygienian merkitys korostuu, niin tulee mieleen että sehän oli fiksu tapa.

Kansakoulussa 60-luvun lopussa oli täitarkastukset luokan edessä muiden katsellessa. Nöyryyttävää niille, joilta täitä löytyi. Aina niitä oli muutamilla, joita sitten muut hyljeksivät, koko kansakouluajan... Terveyssisar koululla joka päivä, mutta ei niitä voitu hoitaa vastaanottohuoneessa ?? Pipoja ei saanut jättää naulakoon, mikä oli tietysti hyvä sääntö tartuntojen ehkäisemiseksi.