Lue keskustelun säännöt.
Menitkö yhteen sen kanssa, jonka eniten halusit vai jouduitko tyytymään siihen mitä sait?
03.03.2020 |
Tämä on aika surullinen aihe, mutta varmaan totta monelle. Olen joskus miettinyt olisiko ollut parempi jäädä yksin ja odottaa jos tulisi 'uusi paras'. Luulen, että elämme nyt suht onnellista elämää, mutta joskus mieli vetää haikeaksi.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi yksi ei taida tuntea yhtään ihmistä irl. Miehillä on saman verran valinnanmahdollisuuksia kuin naisilla.
Paitsi äidin kanssa asuvilla, kouluttamattomilla ja työttömillä tissiposkilla. Mutta he eivät olekaan miehiä, vaan poikia.
No aivan näin ei ole.
Miehiä on jo määrällisesti Suomessa 20-40 -vuotiaissa n. 40.000 enemmän kuin naisia.
Naisilla on tutkitusti korkeampi halukkuus pysytellä sinkkuina.
Suomessa on vain 1 kunta, jossa 20-40 -vuotiaita naisia on määrällisesti enemmän kuin miehiä.
Tinderissä tai nettitreffisovelluksissa miehiä on 2-20 -kertainen määrä naisten määrään verrattuna.
Naisten suuremmat valinnanmahdollisuudet ovat tilastollinen fakta.
Jos haluat appelsiineja ja edessäsi on 200 omenaa, 500 banaania ja 3 appelsiinia niin ei hedelmien yhteismäärä 703 lisää valinnanvaraa kolmesta yhtään isommaksi.
...mutta olet silti ostokykyinen asiakas supermarketissa, etkä yksi hedelmäosaston hedelmistä, joka voi vain odottaa, kelpaako kenellekään, vai heitetäänkö jäteastiaan päiväyksen mentyä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja puhettakin ymmärrän jo XDDD Ainoastaan joitain yksittäisiä slangisanoja en. Hirvittävä puhetulvakin on rauhoittunut (koputetaan puuta XDDD) kun nykyään en enää kuuntele kiltisti hiljaa, vaan keskeytän miekkosen, jos hän meinaa kertoa samoja asioita liian monta kertaa XDDD.
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita jotka eivät saanet sitä kenet halusi? Itsellä tilanne juuri päällä että joudun myöntämään tappioni ja en saa sitä kenet olisin todella halunnut. Natsaa kaikki ja yksikään mies ei ole yltänyt samaan. Ainoa on etten itse riitä hänelle kun ei kerta tunteita nyt sitten isommin ole syntynyt.
Rakastan häntä aivan mielettömästi mutta se ei vaan riittänyt. 😔 hyvin epätodennäköistä että vastaan enää vastaavaa kävelisi elämässä. Toisin sanoen jotkut joutuvat tyytymään vähempään eli yksinoloon tai vaihtoehtoisesti sitten ottavat sen kenet saa ja homma on yksipuolista.
Miksi ei voisi joku päivä kävellä vastaan toinen, ja parempi, sellainen joka haluaa myös sinut.
Olen miettinyt sitä, että elämässäni on kaksi kertaa tapahtunut se ihme, että törmäsin oikeaan ihmiseen. Miksei kolmaskin vastaava päivä voisi tulla? Ihan odottamatta nämäkin tapahtuivat. Sitähän vaan ei voi tietää, tapahtuuko se tänä vuonna, kymmenen vuoden päästä vai koskaan. En lähde mihinkään virityksiin "odotellessani".
Itse uskon siihen että sen kyllä tietää. Tähän asti olin ajatellut juurikin niin että vastaan kävelee parempi ja niin käveli. Tämä viimeisin oli se mies ketä olen etsinytkin. Se että löytää sen oikean ei tarkoita sitä että saisi vastarakkautta. Kyseessähän on se ihminen itsessään kuka ominaisuuksiltaan olisi juuri sinne se paras. On aivan erillinen asia sitten se oletko sinä se oikea sille toiselle.
Kaikki eivät löydä tosirakkautta niin että se on molemminpuolista. Jotkut onnekkaat löytävät, mutta itse alan kääntyä sille kannalle että minä en tule sitä onnea saamaan.
En ole koskaan ollut sellaisen kanssa, jonka kanssa aidosti haluaisin olla. Tosin ehkä olen nostanut heidät jollekin jalustalle ja kuvittelen heidän olevan jotain taivaasta seuraavaa.. totuus sitten paljastuisi käytännössä nopeasti kun alkaisivat kuitenkin heti rajoittaa elämää tai vonkaamaan tms. Joten ehkä vain parempi, että haaveilen olemattomasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi yksi ei taida tuntea yhtään ihmistä irl. Miehillä on saman verran valinnanmahdollisuuksia kuin naisilla.
Paitsi äidin kanssa asuvilla, kouluttamattomilla ja työttömillä tissiposkilla. Mutta he eivät olekaan miehiä, vaan poikia.
No aivan näin ei ole.
Miehiä on jo määrällisesti Suomessa 20-40 -vuotiaissa n. 40.000 enemmän kuin naisia.
Naisilla on tutkitusti korkeampi halukkuus pysytellä sinkkuina.
Suomessa on vain 1 kunta, jossa 20-40 -vuotiaita naisia on määrällisesti enemmän kuin miehiä.
Tinderissä tai nettitreffisovelluksissa miehiä on 2-20 -kertainen määrä naisten määrään verrattuna.
Naisten suuremmat valinnanmahdollisuudet ovat tilastollinen fakta.
Jos haluat appelsiineja ja edessäsi on 200 omenaa, 500 banaania ja 3 appelsiinia niin ei hedelmien yhteismäärä 703 lisää valinnanvaraa kolmesta yhtään isommaksi.
...mutta olet silti ostokykyinen asiakas supermarketissa, etkä yksi hedelmäosaston hedelmistä, joka voi vain odottaa, kelpaako kenellekään, vai heitetäänkö jäteastiaan päiväyksen mentyä yli.
No en kyllä ole. Ei minusta miehet kiinnostu yhtään sen useammin kuin minä miehistä. Kaikki naiset eivät ole mitään hemaisevia herkkupaloja vaan osa on sitä näkymätöntä massaa, mihin et kiinnitä sen enempää huomiota kuin ettet jyrää autolla suojatietä ylittävän yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita jotka eivät saanet sitä kenet halusi? Itsellä tilanne juuri päällä että joudun myöntämään tappioni ja en saa sitä kenet olisin todella halunnut. Natsaa kaikki ja yksikään mies ei ole yltänyt samaan. Ainoa on etten itse riitä hänelle kun ei kerta tunteita nyt sitten isommin ole syntynyt.
Rakastan häntä aivan mielettömästi mutta se ei vaan riittänyt. 😔 hyvin epätodennäköistä että vastaan enää vastaavaa kävelisi elämässä. Toisin sanoen jotkut joutuvat tyytymään vähempään eli yksinoloon tai vaihtoehtoisesti sitten ottavat sen kenet saa ja homma on yksipuolista.
Miksi ei voisi joku päivä kävellä vastaan toinen, ja parempi, sellainen joka haluaa myös sinut.
Olen miettinyt sitä, että elämässäni on kaksi kertaa tapahtunut se ihme, että törmäsin oikeaan ihmiseen. Miksei kolmaskin vastaava päivä voisi tulla? Ihan odottamatta nämäkin tapahtuivat. Sitähän vaan ei voi tietää, tapahtuuko se tänä vuonna, kymmenen vuoden päästä vai koskaan. En lähde mihinkään virityksiin "odotellessani".
Itse uskon siihen että sen kyllä tietää. Tähän asti olin ajatellut juurikin niin että vastaan kävelee parempi ja niin käveli. Tämä viimeisin oli se mies ketä olen etsinytkin. Se että löytää sen oikean ei tarkoita sitä että saisi vastarakkautta. Kyseessähän on se ihminen itsessään kuka ominaisuuksiltaan olisi juuri sinne se paras. On aivan erillinen asia sitten se oletko sinä se oikea sille toiselle.
Kaikki eivät löydä tosirakkautta niin että se on molemminpuolista. Jotkut onnekkaat löytävät, mutta itse alan kääntyä sille kannalle että minä en tule sitä onnea saamaan.
Minulla on korkeammat kriteerit oikealle. Se on nimenomaan sitä yhteistä tunnetta ja kemiaa ja sitä, että siitä huolimatta että toinen ei ehkä täytä kaikkia toivelistan kohtia, hän tuo pöydälle jotain ihan muuta, sellaista mitä ei osannut edes odottaa ja ilman tätä ihmistä et halua elää ja tuo toinen kokee samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita jotka eivät saanet sitä kenet halusi? Itsellä tilanne juuri päällä että joudun myöntämään tappioni ja en saa sitä kenet olisin todella halunnut. Natsaa kaikki ja yksikään mies ei ole yltänyt samaan. Ainoa on etten itse riitä hänelle kun ei kerta tunteita nyt sitten isommin ole syntynyt.
Rakastan häntä aivan mielettömästi mutta se ei vaan riittänyt. 😔 hyvin epätodennäköistä että vastaan enää vastaavaa kävelisi elämässä. Toisin sanoen jotkut joutuvat tyytymään vähempään eli yksinoloon tai vaihtoehtoisesti sitten ottavat sen kenet saa ja homma on yksipuolista.
No ihan hyvä, ettei mies suostunut olemaan kanssasi. Mikä sen riipivämpää kuin se, että itse koet toisen olevan se oikea ja erityinen ja toinen ei tunne samaa.
No onhan se ihan hyvä noin ajateltuna, mutta hirveä tunne tämäkin kun tuntuu että maailma vajoaa jalkojen alta. Ihan hirveä tunne.
Menin yhteen sen kanssa, jonka eniten halusin silloin. Tapasin siis miehen, johon ihastuin, ja jonka halusin mielummin kuin ketään muuta tuntemaani miestä. Tämä on minusta ihanteellinen lähtökohta suhteen alulle, mutta suhteen pitkäaikaisuus syntyy minusta myös siitä yhteen kasvamisesta ja toiseen kiintymisestä yhteisessä arjessa. Jos ajattelee, että oman kumppanin pitäisi olla aina ominaisuuksiltaan se absoluuttisesti paras juuri itselle (huomioimatta yhteisiä yhdistäviä kokemuksia ja elämää), ei tule koskaan saavuttamaan pitkäaikaista onnea. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, ja aina on olemassa joku sellainen, joka on viisaampi, komeampi, mukavampi, luonteeltaan samanhenkisempi. Rakkaus ja arjen toimivuus ovat hyvä lähtötilanne, kiintymys vuosien myötä hitsaa yhteen ja yhteinen taival tekee suhteesta ainutlaatuisen. Täydellisen unelmakumppanin metsästäminen kannattaa unohtaa. Osa onnesta tulee siitä yhteisestä vuorovaikutuksesta ja elämän jakamisesta, ei pelkästään toisen ominaisuuksista. Itse uskon, että osin on jopa sattumaa, kenen kanssa päätyy elämänmittaiseksi kumppaniksi. Aina jossain voi olla joku, jonka kanssa teiden kohdatessa oikeaan aikaan olisi voinut yhtä lailla saavuttaa elämänmittaisen onnellisen suhteen, mutta kannattaa olla onnellinen siitä, mitä on. Vaihtamalla ei välttämättä parane, vaikka ei varsinaisesti huononisikaan, mutta samalla menettää elämänmittaisen kumppanuuden mukanaan tuomat edut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä tarkoitat. Mistä tietää, että ”tyytyy”? Siitäkö, ettei mies ole aivokirurgi? Tai ei ole pitkä, rikas, akateeminen ja komea?
Nykyinen mieheni on pitkä, riittävän varakas, komea, mutta hän ei ole edes ylioppilas. Tyydyinkö siis? Olisko pitänyt odottaa vielä? Vaikka tämä mies vei jalat alta.
Kummallinen tulkinta aiheesta.
Oma mieheni on postinjakaja ja itse olen insinööri, pian diplomi-insinööri. Enkä todellakaan koe tyytyneeni tai valinneeni huonoa kumppania. Päinvastoin parempaa miestä en osaisi edes toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Hyvä vertaus mutta ehkä vähän eri tavalla kuin ajattelit. Käy nimittäin juuri niin kuin rekrytoinnissa eli että niiden loisteliaiden hakemusten ja upeiden ansioluetteloiden takaa paljastuu useimmiten kuitenkin ihan vain tavallinen ihminen vikoineen ja puutteineen.
Onneksi moni nainen oppii vähitellen (usein kantapään kautta) että se kiiltävä ulkokuori ei takaa hyvää suhdetta. Vaan että pitkässä parisuhteessa tarvitaan vähän eri kykyjä kuin siinä alun huumassa. Ja tässä on se tavismiehen mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Joko olet sairaalloisen mustasukkainen tai sitten sinun olisi ollut parempi ottaa vähän tavallisempi nainen. Heitä ei pokailla joka kulmalla ja elävät ihan normaalia ja tylsää elämää.
Tuo asenteesi on kyllä omiaan pilaamaan suhteen ja ajamaan vaimon pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Joko olet sairaalloisen mustasukkainen tai sitten sinun olisi ollut parempi ottaa vähän tavallisempi nainen. Heitä ei pokailla joka kulmalla ja elävät ihan normaalia ja tylsää elämää.
Tuo asenteesi on kyllä omiaan pilaamaan suhteen ja ajamaan vaimon pois.
En ole sairaalloisen mustasukkainen. Vaimoni on ihan tavallinen. En vain luota naispuoleisiin ihmisiin noin yleensä ottaen. En vaimooni, en äitiini, saati siskooni, en työ"kavereihin". Naispuoleinen pomoni on - tähän asti - osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
En tiedä, uskallanko ikinä luottaa edes tyttäreeni missään tärkeässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Joko olet sairaalloisen mustasukkainen tai sitten sinun olisi ollut parempi ottaa vähän tavallisempi nainen. Heitä ei pokailla joka kulmalla ja elävät ihan normaalia ja tylsää elämää.
Tuo asenteesi on kyllä omiaan pilaamaan suhteen ja ajamaan vaimon pois.
En ole sairaalloisen mustasukkainen. Vaimoni on ihan tavallinen. En vain luota naispuoleisiin ihmisiin noin yleensä ottaen. En vaimooni, en äitiini, saati siskooni, en työ"kavereihin". Naispuoleinen pomoni on - tähän asti - osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
En tiedä, uskallanko ikinä luottaa edes tyttäreeni missään tärkeässä asiassa.
Miksi näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Joko olet sairaalloisen mustasukkainen tai sitten sinun olisi ollut parempi ottaa vähän tavallisempi nainen. Heitä ei pokailla joka kulmalla ja elävät ihan normaalia ja tylsää elämää.
Tuo asenteesi on kyllä omiaan pilaamaan suhteen ja ajamaan vaimon pois.
En ole sairaalloisen mustasukkainen. Vaimoni on ihan tavallinen. En vain luota naispuoleisiin ihmisiin noin yleensä ottaen. En vaimooni, en äitiini, saati siskooni, en työ"kavereihin". Naispuoleinen pomoni on - tähän asti - osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
En tiedä, uskallanko ikinä luottaa edes tyttäreeni missään tärkeässä asiassa.
Oiskohan nyt vahvasti terapian paikka. Kategorisesti laitat puolet ihmiskunnasta jonnekin lokeroon. Entäs miehet? Luotatko heihinkään? Tajuatko, että pilaat vaimosi ja tyttäresi elämän tuolla asenteellasi. Ja kaikkein eniten omasi, koska itseäsi et pääse pakoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi yksi ei taida tuntea yhtään ihmistä irl. Miehillä on saman verran valinnanmahdollisuuksia kuin naisilla.
Paitsi äidin kanssa asuvilla, kouluttamattomilla ja työttömillä tissiposkilla. Mutta he eivät olekaan miehiä, vaan poikia.
No aivan näin ei ole.
Miehiä on jo määrällisesti Suomessa 20-40 -vuotiaissa n. 40.000 enemmän kuin naisia.
Naisilla on tutkitusti korkeampi halukkuus pysytellä sinkkuina.
Suomessa on vain 1 kunta, jossa 20-40 -vuotiaita naisia on määrällisesti enemmän kuin miehiä.
Tinderissä tai nettitreffisovelluksissa miehiä on 2-20 -kertainen määrä naisten määrään verrattuna.
Naisten suuremmat valinnanmahdollisuudet ovat tilastollinen fakta.
Jos haluat appelsiineja ja edessäsi on 200 omenaa, 500 banaania ja 3 appelsiinia niin ei hedelmien yhteismäärä 703 lisää valinnanvaraa kolmesta yhtään isommaksi.
...mutta olet silti ostokykyinen asiakas supermarketissa, etkä yksi hedelmäosaston hedelmistä, joka voi vain odottaa, kelpaako kenellekään, vai heitetäänkö jäteastiaan päiväyksen mentyä yli.
Oikeasti ajattelet, että parisuhde on sitä, että joku huolii sinut ja sinä siihen saakka olet passiivinen ja odotat? Ja kuka tahansa, joka "poimii sinut laarista" on sinulle ok? En usko. Olen itse tavannut vain ja ainoastaan miehiä, jotka ovat itsekin aktiivisia toimijoita ja valitsevat, kehen haluavat tutustua. Pakkejakin ovat antaneet.
Vanhempieni kamalan avioliiton puristuksissa kasvaneena päätin, että en koskaan mene naimisiin, tuollaiseen helvettiin tätä naista ei pistetä. Niinpä elin villiä poikamiestyttöelämää, kunnes kohdalle sattui yksi, joka poikkesi täysin kaikista muista tapaamistani miehistä. Täysin uusi tunne vei mennessään. Päätin että uskallan vakavampaa ihmissuhdetta. Uskalsin! Ollaan oltu ja rakastettu vuosikymmeniä, lapsenlapsiakin on ilmaantunut. Enkä edelleenkään häntä vaihtaisi.
Ihastuksia tulee ja menee, mutta tosirakkaus on jotain sellaista, että sitä ei kovin montaa kertaa elämässään tunne, ei välttämättä kertaakaan. Eli olen saanut sen yhden jonka halusin. Kaikki tai ei mitään. Ilman miestäni olisin edelleen sinkku :)
Sain juuri sen jonka halusin. Hänen sanomansa mukaan sama toisinkin päin. Tarinamme alkoi lähes 20 v. sitten ällöromanttisesti tyyliin "rakkautta ensi silmäyksellä". Minä ajattelin silloin, ettei noin ihana mies voi minua haluta, mies oli ajatellut omalla tahollaan että ei tuo nainen varmaan voi edes kuvitellakaan olevansa hänen kanssaan.
Ja tässä sitä nyt ollaan, edelleen kuin vastarakastuneet. Tietenkin 20 vuoteen mahtuu jos jonkunlaista ylä- ja alamäkeä mutta ne eivät ole meitä heikentäneet.
Miekkonen kysyi tinderissä, että haluanko tavata. Vastasin heti myöntävästi, mutta myöhemmin tajusin, etten tiedä tyypistä yhtään mitään, ulkonäöstäkin vain osan. Emme olleet jutelleet oikein mitään. En normaalisti tuhlaa aikaani miekkosiin, joista minulla ei ole mitään käsitystä etukäteen. No jostain syystä menin kuitenkin tapaamaan häntä ja heti näin, että hän on silmää miellyttävä XD.
Mutta en tajunnut melkein mitään miekkosen puheesta, koska hän ääntää sanat ihan eri tavalla kuin minä. Ei siis osaa suomea kuin pari hassua sanaa. Englanti ei ole ongelma, ääntämys on XD. Jossain vaiheessa luulin olevani miekkoselle jokin tylsän illan viihdyke, enkä oikein saanut mitään tolkkua hänen motiiveistaan XD. Juurikin siksi, etten tajunnut suurinta osaa puheestaan.
Mutta saman illan aikana huomasin, ettei miekkosella ollut kiire kotiin, kuten ei minullakaan :33 Siinä sitten hengailimme ja nopeasti siitä tuli tosi luontevaa. Ei tällaista ole ollut yhdenkään suomimiekkosen kanssa.