Lue keskustelun säännöt.
Menitkö yhteen sen kanssa, jonka eniten halusit vai jouduitko tyytymään siihen mitä sait?
03.03.2020 |
Tämä on aika surullinen aihe, mutta varmaan totta monelle. Olen joskus miettinyt olisiko ollut parempi jäädä yksin ja odottaa jos tulisi 'uusi paras'. Luulen, että elämme nyt suht onnellista elämää, mutta joskus mieli vetää haikeaksi.
Kommentit (277)
Minä tyydyin. Seurustelun alkuajoista lähtien yritin löytää rohkeutta lopettaa suhde, mutta sitä ei löytynyt. Vuosia on kulunut ja olen välillä puolisolleni sanonut, että haluaisin eron, mutta rohkeutta ei ole vieläkään sitä toteuttaa. En ole koskaan ollut rakastunut puolisooni, joten heikolla hetkellä on hankala miettiä "mihin toisessa rakastui" kun ei ole koskaan rakastunut.
Rakastan kyllä puolisoani, hän on paras ystäväni, mutta parisuhteen toisena osapuolena tein ison virheen, kun tyydyin.
Nyt on niin paljon elettyä elämää jo takana, että tuskin enää tästä suhteesta lähdenkään, etenkin kun en ole aiemminkaan uskaltanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miehiltä ei kysytä. Sitä paitsi mitä tekemistä teillä on täällä AV:llä, painukaa takas Ylilaudalle minne kuuluttekin."
Ketjun aloitttaja voisi ohjeistaa, että miehiltä ei haluta kommentteja aiheeseen, jos hän haluaa pitää keskustelun ehdottomasti naisten välisenä. Satunnaiset palstan nettivieraat eivät välttämättä ymmärrä ketkä saavat ottaa kantaa.
Ellei selvää kieltoa esitetä, voidaan olettaa, että kumpikin sukupuoli saa osallistua keskusteluun. Asiaan saadaan laajempi näkökulma kun molemmat sukupuolet ovat mukana, varsinkin jos kyse on asiasta joka koskettaa kumpaakin sukupuolta. Ja jos miehet hyväksytään, itsestään selvää tulisi olla, että he pysyvät asiassa eivätkä loukkaa tarkoituksellisesti ketään.
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita jotka eivät saanet sitä kenet halusi? Itsellä tilanne juuri päällä että joudun myöntämään tappioni ja en saa sitä kenet olisin todella halunnut. Natsaa kaikki ja yksikään mies ei ole yltänyt samaan. Ainoa on etten itse riitä hänelle kun ei kerta tunteita nyt sitten isommin ole syntynyt.
Rakastan häntä aivan mielettömästi mutta se ei vaan riittänyt. 😔 hyvin epätodennäköistä että vastaan enää vastaavaa kävelisi elämässä. Toisin sanoen jotkut joutuvat tyytymään vähempään eli yksinoloon tai vaihtoehtoisesti sitten ottavat sen kenet saa ja homma on yksipuolista.
En saanut sitä kenet halusin. Nyt olen alkanut ymmärtämään, ettei hän olisi voinut olla minulle enempää väärä, vaikka tällöin tunne sanoi muuta. Olen oikeastaan aika tyytyväinen että asiat menivät miten menivät ja hän teki ratkaisunsa. En tiedä löydänkö koskaan sitä oikeaa mutta jos en, ei sekään haittaa. Yksin on paljon parempi kuin väärän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä en ole koskaan saanut valita, on ollut vain tyytyminen niihin naisiin jotka ovat kiinnostuneita. Naisilla parinvalinta on helpompaa - on vapaat markkinat ja oikeus seuloa itselleen päältä parhaat. Me miehet ollaa vain karjaa.
Se vaan toimii paremmin niin, että mennään naisen valinnan mukaan. Tuskinpa mieskään pitemmän päälle pitäisi naisesta, joka olisi muuten täydellinen, mutta ei vaan kiinnostunut kyseisestä miehestä.
Ei. Kuinka mies voisi pitää naisesta vain siksi että nainen kiinnostui hänestä? Eikö teillä ole minkäänlaista selkärankaa? Kiinnostuksen on oltava molemminpuolista tai sitten ollaan sinkkuna.
Kyllähän oletuksena on, että normaali mies pystyy kiinnostumaan monestakin naisesta. Biologia on sellaista, ja sen takia parinvalinta menee niin kuin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Miekkonen kysyi tinderissä, että haluanko tavata. Vastasin heti myöntävästi, mutta myöhemmin tajusin, etten tiedä tyypistä yhtään mitään, ulkonäöstäkin vain osan. Emme olleet jutelleet oikein mitään. En normaalisti tuhlaa aikaani miekkosiin, joista minulla ei ole mitään käsitystä etukäteen. No jostain syystä menin kuitenkin tapaamaan häntä ja heti näin, että hän on silmää miellyttävä XD.
Mutta en tajunnut melkein mitään miekkosen puheesta, koska hän ääntää sanat ihan eri tavalla kuin minä. Ei siis osaa suomea kuin pari hassua sanaa. Englanti ei ole ongelma, ääntämys on XD. Jossain vaiheessa luulin olevani miekkoselle jokin tylsän illan viihdyke, enkä oikein saanut mitään tolkkua hänen motiiveistaan XD. Juurikin siksi, etten tajunnut suurinta osaa puheestaan.
Mutta saman illan aikana huomasin, ettei miekkosella ollut kiire kotiin, kuten ei minullakaan :33 Siinä sitten hengailimme ja nopeasti siitä tuli tosi luontevaa. Ei tällaista ole ollut yhdenkään suomimiekkosen kanssa.
Mun on niin vaikeaa uskoa että tämä olisi aikuinen, oikeustoimikelpoinen ja äänestysoikeudellinen ihminen. Sellainen, joka saisi pankista lainan ja jolla on ajokortti. En usko, en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kanssa onnistui.
Työpaikan kanssa ei vaan näytä onnistuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Älä huijaa, ei sinulla mitään perhettä ole, et uskaltaisi edes seurustella.
Jos sinulla olisi ollut joku oikea suhde, et jauhaisi noin harhaista jaskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Joko olet sairaalloisen mustasukkainen tai sitten sinun olisi ollut parempi ottaa vähän tavallisempi nainen. Heitä ei pokailla joka kulmalla ja elävät ihan normaalia ja tylsää elämää.
Tuo asenteesi on kyllä omiaan pilaamaan suhteen ja ajamaan vaimon pois.
En ole sairaalloisen mustasukkainen. Vaimoni on ihan tavallinen. En vain luota naispuoleisiin ihmisiin noin yleensä ottaen. En vaimooni, en äitiini, saati siskooni, en työ"kavereihin". Naispuoleinen pomoni on - tähän asti - osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
En tiedä, uskallanko ikinä luottaa edes tyttäreeni missään tärkeässä asiassa.
Oiskohan nyt vahvasti terapian paikka. Kategorisesti laitat puolet ihmiskunnasta jonnekin lokeroon. Entäs miehet? Luotatko heihinkään? Tajuatko, että pilaat vaimosi ja tyttäresi elämän tuolla asenteellasi. Ja kaikkein eniten omasi, koska itseäsi et pääse pakoon.
Ikävä kyllä olen kokenut elämässäni niin suuria pettymyksiä naisten taholta, etten henkilökohtaisissa tai muuten tärkeissä asioissa uskalla luottaa heihin. Tietenkin luotan esimerkiksi kahvilan myyjättäreen, että hän antaa vaihtorahasta oikein takaisin, ja luotan myös naispuolisiin bussinkuljettajiin, lääkäreihin ja jopa poliitikkoihin.
Sen sijaan äitini, siskoni, vaimoni, ex-naisystäväni, veljen ex-puoliso, usea työkaveri ja moni muu läheinen nainen on pettänyt luottamukseni eri tavoin. Kohtelen kaikkia asiallisesti ja hyvin, mutta en silti uskalla luottaa.
Harva mies on sen sijaan pettänyt luottamukseni, yleensä heidän sanansa pitää.
Tämän takia miehiin ei voi luottaa pätkääkään. Teeskentelet onnellista avioliittoa vaikka pidät sekä vaimoasi että OMAA LASTASI kusettavina huoralorttoina. Mutta jos nainen kokee vaikka seksuaalista väkivaltaa miesten taholta niin naisten odotetaan ymmärtävän täysin loputtomiin ja nuolevan miesten perää. Miehet saa rauhassa kieriskellä vihapsykooseissa ja toiset miehet senkun ylistää. Kaksinaamaisia valehtelijoita kaikki.
Olipa raivokas kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä en ole koskaan saanut valita, on ollut vain tyytyminen niihin naisiin jotka ovat kiinnostuneita. Naisilla parinvalinta on helpompaa - on vapaat markkinat ja oikeus seuloa itselleen päältä parhaat. Me miehet ollaa vain karjaa.
Se vaan toimii paremmin niin, että mennään naisen valinnan mukaan. Tuskinpa mieskään pitemmän päälle pitäisi naisesta, joka olisi muuten täydellinen, mutta ei vaan kiinnostunut kyseisestä miehestä.
Ei. Kuinka mies voisi pitää naisesta vain siksi että nainen kiinnostui hänestä? Eikö teillä ole minkäänlaista selkärankaa? Kiinnostuksen on oltava molemminpuolista tai sitten ollaan sinkkuna.
Kyllähän oletuksena on, että normaali mies pystyy kiinnostumaan monestakin naisesta. Biologia on sellaista, ja sen takia parinvalinta menee niin kuin se menee.
Nyt on kyse monogamisesta parisuhteesta kahden ihmisen välillä, ei punap*rsepaviaanien kiima-ajasta. Vaikka nyt tietenkin tiedämme miksi puhumme niin pahasti ristiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö naisten halu olla sinkkuna, harvinaisempaa se on, koska naiset useammin haluavat lapsia. Naiset kyllä pärjäävät yksinkin, se on eri asia kun halu olla yksin.
Noi lukumääräerot on pisara itämeressä, eivät vaikuta mihinkään.
Mutta jauha sinä teoriaa, sillä aikaa me nautimme elämästä perheen kanssa. Sinä et niin pitkälle pääse, koska sinun päähäsi ei mahdu kun noi teoriat. Oma valintasi.
Kiitos, kyllä minäkin nautin elämästäni perheeni parissa. Ainakin toistaiseksi. Vaimo ja kaksi lasta.
Nämä asiat ovat kuitenkin koko ajan mielessä, koska ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tulee se hetki, kun vaimo irtisanoo avioliiton, ja löydän itseni vuokrayksiöstä elatusmaksuja maksamasta. Luottamus naisiin on ehkä tasolla 0,5/5, ja sekin puolikas menee pomolleni.
Parinvalintatilanteessa naiset ovat samassa tilanteessa kuin työnantaja rekrytoinnissa. Hakemuksia tulee satoja, mutta ehkä noin 50 hakemusta täyttää työpaikan kaikki kriteerit. Heistä 10 valitaan haastatteluun. Sitten heistä ehkä se 2-3 hakijaa on sellaisia, joista oikeasti saattaisi tulla hyvä lisä työpaikan tiimiin. Lopulta valitaan se yksi, tai jatketaan hakuaikaa.
Parinvalintatilanteessa miehet ovat samassa tilanteessa kuin pitkäaikaistyöttömät. Hakemuksia lähetellään kymmeniä viikoittain, mutta suurin osa työnantajista ei viitsi lähettää edes rutiinivastausta.
Työpaikkahaastatteluun pääsee ehkä 1-2 krt vuodessa, mutta yleensä ne eivät johda edes osa-aikaiseen pätkätyöhön.
Joko olet sairaalloisen mustasukkainen tai sitten sinun olisi ollut parempi ottaa vähän tavallisempi nainen. Heitä ei pokailla joka kulmalla ja elävät ihan normaalia ja tylsää elämää.
Tuo asenteesi on kyllä omiaan pilaamaan suhteen ja ajamaan vaimon pois.
En ole sairaalloisen mustasukkainen. Vaimoni on ihan tavallinen. En vain luota naispuoleisiin ihmisiin noin yleensä ottaen. En vaimooni, en äitiini, saati siskooni, en työ"kavereihin". Naispuoleinen pomoni on - tähän asti - osoittautunut luottamukseni arvoiseksi.
En tiedä, uskallanko ikinä luottaa edes tyttäreeni missään tärkeässä asiassa.
Oiskohan nyt vahvasti terapian paikka. Kategorisesti laitat puolet ihmiskunnasta jonnekin lokeroon. Entäs miehet? Luotatko heihinkään? Tajuatko, että pilaat vaimosi ja tyttäresi elämän tuolla asenteellasi. Ja kaikkein eniten omasi, koska itseäsi et pääse pakoon.
Ikävä kyllä olen kokenut elämässäni niin suuria pettymyksiä naisten taholta, etten henkilökohtaisissa tai muuten tärkeissä asioissa uskalla luottaa heihin. Tietenkin luotan esimerkiksi kahvilan myyjättäreen, että hän antaa vaihtorahasta oikein takaisin, ja luotan myös naispuolisiin bussinkuljettajiin, lääkäreihin ja jopa poliitikkoihin.
Sen sijaan äitini, siskoni, vaimoni, ex-naisystäväni, veljen ex-puoliso, usea työkaveri ja moni muu läheinen nainen on pettänyt luottamukseni eri tavoin. Kohtelen kaikkia asiallisesti ja hyvin, mutta en silti uskalla luottaa.
Harva mies on sen sijaan pettänyt luottamukseni, yleensä heidän sanansa pitää.
Tämän takia miehiin ei voi luottaa pätkääkään. Teeskentelet onnellista avioliittoa vaikka pidät sekä vaimoasi että OMAA LASTASI kusettavina huoralorttoina. Mutta jos nainen kokee vaikka seksuaalista väkivaltaa miesten taholta niin naisten odotetaan ymmärtävän täysin loputtomiin ja nuolevan miesten perää. Miehet saa rauhassa kieriskellä vihapsykooseissa ja toiset miehet senkun ylistää. Kaksinaamaisia valehtelijoita kaikki.
Olipa raivokas kommentti.
Mutta sen sijaan, että olisi ignoorannut sen ja jopa ilmoittanut asiattomaksi, lainasit ja levitit entistä laajemmalle. Miksi?
En ole saanut keitä olisin halunnut, koska en edes uskaltanut lähestyä ketään. Olin varautunut yksinäiseen elämään kunnes nykyinen aviomieheni ilmaantui erinäisten sattumien kautta elämääni. Olin ihmeissäni että hän haluaisi minut, itse epäröin pitkään, mutta kun annoin aikaa tutustumiselle, jossakin vaiheessa tuntui vaan etten voi elää ilman tuota ihmistä, päätin vain heittäytyä hänen matkaansa, toisena vaihtoehtona ehkä elämänmittainen yksinäisyys. Nyt yli 10v onnellisesti naimisissa. En vaihtaisi pois. Ja todellakin osaan arvostaa kumppania ja tehdä myös omalta osaltani työtä sen eteen että kumppanini on onnellinen kanssani.
Itseäni ahdistaa kun seuraa tätä ihmissuhteiden "kertakäyttökulttuuria", nopeasti tehdään johtopäätöksiä ihmisistä, ei tutustuta kunnolla, pinnalliset asiat tärkeitä, ei ymmärretä että molempien on myös ajateltava/kuunneltava toista mitä hän suhteelta haluaa. Ja myöskin rakastaminen on tahdon asia, näin päästään vaikeiden päivien yli, ja molempien pitää olla sitoutuneita tähän. Olen ehkä vanhanaikainen ajatuksineni, mutta onneksi olen kohdannut vastaavasti ajattelevan kumppanin; elämä on onnellista ja tasapainoista, kestää lopun elämän, näin me mieheni kanssa uskomme ja toivomme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aina se tyttö jota ei miehet juuri katselleet. En saanut koskaan sitä kenet olisin halunnut. Mutta minun taustallani ja kiintymyssuhdemallillani ihan hyvä niin. Netin kautta kaikki suhteeni löytänyt ja tuppasin päätymään yhteen ihan vääränlaisten ihmisten kanssa, suhteet olivat mitä sattuu ja rikkoivat minua vain enemmän.
Sitten tuli se mies johon en tuntenut alkuun mitään kipinää ulkonäöllisesti. Hän oli muutenkin toisenlainen kuin aiemmat miehet, osoitti aidosti tahtovansa olla kanssani, viettää aikaa. Ei tarvinnut miettiä vastaako puhelimeen vai ei, nähdäänkö kun ollaan sovittu vai ei.
Oli kärsivällinen ja kesti epävarmuuteni ja oikkuni. Jaksoi ja tutustui ja löysi sieltä kaiken alta sen hyvän tyypin joka olen silloin kun tunnen oloni turvalliseksi.
Joten minulle kävi hyvin, vaikken saanutkaan niitä joiden kanssa kipinöi ja räiskyi joka suuntaan ja oli epävarmaa.
Tasaisuutta ja rakkautta minä tarvitsin kaikkein eniten.
Jouduin ottaman sen mitä sain; yhden naisen olen elämässäni halunnut, Liisan, enkä häntä saanut :(
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa niljakas tuo yksi, valehtelee, tai on pitkän terapian tarpeessa.
Kyllä se tekstistä näkyy, onko oikeasti aikuinen mies, vaiko ikineitsyt pelkäämässä äidin helmoissa. En minäkään usko että tyypillä olisi mitään asuntolainaa, ei sitä saa työttömät äidin kanssa asujat.
Mulla oli paljon ihailijoita mutta olen erakkoluonne ja ärsyynnyn helposti jos joku on mielestäni liian tunkeileva. Näin jälkikäteen ajateltuna työnsin nuorempana luotani pois hyviäkin tyyppejä. Päädyin yhteen kaverini kanssa, jota en koskaan ollut ajatellut mitenkään romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä. Mutta hänen läsnäoloonsa totuin vähitellen, ja hän oli nähnyt minut omana itsenäni jo kauan, eikä hänellä ollut mitään ulkonäköön perustuvia harhakuvitelmia.
Mies sanoo että minä olen se nainen jonka hän aina halusi, itse mietin salaa että olisin saanut paremmankin. Toisaalta hyvä näin.
117 vielä lisää, että koska tosiaan viihdyn hyvin yksin enkä ole romanttinen luonne, olisin voinut hyvin elää koko elämäni tyytyväisenä sinkkunakin. En usko mihinkään rakkaussatuihin, enkä haaveile sellaisesta. Tavallinen arki riittää.
Vierailija kirjoitti:
Olin aina se tyttö jota ei miehet juuri katselleet. En saanut koskaan sitä kenet olisin halunnut. Mutta minun taustallani ja kiintymyssuhdemallillani ihan hyvä niin. Netin kautta kaikki suhteeni löytänyt ja tuppasin päätymään yhteen ihan vääränlaisten ihmisten kanssa, suhteet olivat mitä sattuu ja rikkoivat minua vain enemmän.
Sitten tuli se mies johon en tuntenut alkuun mitään kipinää ulkonäöllisesti. Hän oli muutenkin toisenlainen kuin aiemmat miehet, osoitti aidosti tahtovansa olla kanssani, viettää aikaa. Ei tarvinnut miettiä vastaako puhelimeen vai ei, nähdäänkö kun ollaan sovittu vai ei.
Oli kärsivällinen ja kesti epävarmuuteni ja oikkuni. Jaksoi ja tutustui ja löysi sieltä kaiken alta sen hyvän tyypin joka olen silloin kun tunnen oloni turvalliseksi.Joten minulle kävi hyvin, vaikken saanutkaan niitä joiden kanssa kipinöi ja räiskyi joka suuntaan ja oli epävarmaa.
Tasaisuutta ja rakkautta minä tarvitsin kaikkein eniten.
No eikös tuo kuulosta siltä, että kohtasit sen oikean? Meilläkin se alkoi ihan eri merkeissä, mutta jostain syystä molemmat tunsivat heti jotain erityistä alusta asti ja oltiin oikeastaan joka päivä yhteydessä tapaamispäivästä asti muutamaa välipäivää lukuun ottamatta. Vasta paria kuukautta myöhemmin tajusin olevani rakastunut. Oltiin etänä, joten ei ollut mitään fyysisen lähestymisen juttuja sotkemassa tutustumista.
Vierailija kirjoitti:
Sain sen kenet halusin aikaa sitten. Nyt noin 10 vuoden yhdessäolon jälkeen mietin, onko tämä sitä, mitä haluan nyt ja tulevaisuudelta. Olemme muuttuneet, kriisit pahentuvat vuosi vuodelta, viimeisimpänä mies petti minua. Koska lapset, niin yritän sietää.
Itse erosin yli 10v suhteesta pääasiassa juuri lasten takia. Jos pettämistä olisi ollut olisin eronnut vielä nopeammin. Lapset ei ole syy jatkaa yhdessä, vaan erota etteivät jatka paskoja suhdemalleja tulevaisuudessa.
Sain hänet jonka halusin eniten. Olen siis nainen ja tein kaikki aloitteet itse, en vaan voinut ottaa sitä riskiä että mies ei tekisi aloitetta minun suuntaani ajoissa, ja löytäisi sillä välin jonkun muun. Olemme erittäin onnellisia yhdessä ja mies muistelee lämmöllä miten innokkaasti häntä lähestyin.
Ja minä olen se nainen, jolla ei ole tullut avioliitto tai lapset väliin, mutta asiat miehen kanssa katkesivat "väärinymmärrykseen" mistä ainakin itse olen kärsinyt valtavasti. Haluaisin kertoa miehelle, miten asiat oikeasti tässä päässä olivat, mutta lienee paras antaa toisen pitää kuvitelmansa siitä, että en välittänytkään hänestä niin paljon kuin tosiasiassa välitin.