Menitkö yhteen sen kanssa, jonka eniten halusit vai jouduitko tyytymään siihen mitä sait?

Minä tyydyin, tietämättäni. Mies johon rakastuin ja jota yhä rakastan, kenet haluan ja sainkin, tyytyi minuun. En vain tiennyt sitä ennen kuin olin jo korviani myöten rakastunut, ja kiitollinen että kelpasin. Nyt kun tiedän tuntuu hirveälle olla se kakkosvalinta, vaikka mies sanookin että minä olen nykyään hänen elämänsä rakkaus ja että loppuelämänsä haluaa minun kanssani viettää. Se, että hän tyytyi ja sitten sanojensa mukaan rakastui saa kyllä miettimään että tuliko nyt itse vain tyytyneeksi tilanteeseen. Ihan täysin onnellinen en ole, luottamuspulaa on vaikken sitä kerro.

Menin mielestäni yhteen sen minulle oikean ihmisen kanssa. Yhtä asiaa en ymmärrä. Mitä on se joissakin pitkissä suhteissa säilynyt intohimo, josta jotkut tämänkin ketjun kommenteissa kertovat. Mitä se on käytännössä ja miltä se tuntuu?

Nuorempana päädyin suhteisiin parin ihan hyvän naisen kanssa. Noissa suhteissa ei ollut suuremmin vikaa, mutta joku tuntui kuitenkin puuttuvan. Nyt vanhemmiten olen ollut kerran niin ihastunut että nyt tiedän mikä tuo jokin on. Tämä on hiukan ikävä tilanne kun tuo tunne on nyt syntynyt yhden naisen kanssa ja olen kuitenkin tavannut tuhansia eri merkeissä.

Vierailija kirjoitti:

Menin mielestäni yhteen sen minulle oikean ihmisen kanssa. Yhtä asiaa en ymmärrä. Mitä on se joissakin pitkissä suhteissa säilynyt intohimo, josta jotkut tämänkin ketjun kommenteissa kertovat. Mitä se on käytännössä ja miltä se tuntuu?

Meillä se on käytännössä kosketuksia ja lähellä oloa. En osaa sitä paremmin selittää, mutta edelleen tietty katse tai kosketus tai toisen ihon tuoksu riittää siihen että perhoset lentelee vatsassa ja on saatava lisää.

Arjessa paljon pusuja ja suudelmia, kehuja, satunnainen läpsäys peffalle (tätä harrastamme molemmat, tiedän että ei tietenkään sovi kaikille), niin ja tietenkin seksiä molempien aloitteesta.

18 vuotta yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana päädyin suhteisiin parin ihan hyvän naisen kanssa. Noissa suhteissa ei ollut suuremmin vikaa, mutta joku tuntui kuitenkin puuttuvan. Nyt vanhemmiten olen ollut kerran niin ihastunut että nyt tiedän mikä tuo jokin on. Tämä on hiukan ikävä tilanne kun tuo tunne on nyt syntynyt yhden naisen kanssa ja olen kuitenkin tavannut tuhansia eri merkeissä.

Miksi se on ikävä tilanne? Montako naista tarvitset?

Vierailija kirjoitti:

Harkitsin tarkkaan, kenet haluan ja suoraan sanoen menin ja otin hänet tanssilattialta biisin vaihtuessa. Nalliksi kalliolle jäänyt nainen ei onneksi kanna kaunaa. Ja onneksi mieskin rakastui minuun eikä ollut vain vietävissä, koska sellainen ei mun kanssani pärjäisi. Yhdessä 17 vuotta. Ainoa pariskunta tuonaikaisten ystävien seassa, joka ei ole vielä eronnut. Ei tietenkään aina ole helppoa ja auvoa, mutta en vaihtaisi, en todellakaan.

Mutta oletko kysynyt ikinä mieheltäsi, mitä hän haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harkitsin tarkkaan, kenet haluan ja suoraan sanoen menin ja otin hänet tanssilattialta biisin vaihtuessa. Nalliksi kalliolle jäänyt nainen ei onneksi kanna kaunaa. Ja onneksi mieskin rakastui minuun eikä ollut vain vietävissä, koska sellainen ei mun kanssani pärjäisi. Yhdessä 17 vuotta. Ainoa pariskunta tuonaikaisten ystävien seassa, joka ei ole vielä eronnut. Ei tietenkään aina ole helppoa ja auvoa, mutta en vaihtaisi, en todellakaan.

Mutta oletko kysynyt ikinä mieheltäsi, mitä hän haluaa?

"Mieskin rakastui minuun eikä ollut vain vietävissä"

En tosin ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja, mutta kyllä tuosta lauseesta jo jotain voisi päätellä 🤔

Jouduin tyytymään. Mies on kaikinpuolin kunnollinen, kiltti ja huomioiva, mutta muita kuin kaverillisia tunteita tätä miestä kohtaan ei ole vaikka olen koittanut keskittyä tämän hyviin puoliin. Haluan lapsen ja talous ei kestä kalliita hedelmöityshoitoja, eikä hedelmällistä ikää ole enää niin paljon jäljellä että kannattaisi lähteä etsimään suhdetta jossa rakkaus olisi molemminpuolista. Tämän vuoksi on toistaiseksi vain pakko koittaa sietää tilannetta, vaikka onkin hyvin epämiellyttävää kun tiedän että on epäreilua miestä kohtaan pantata häntä suhteessa, kun vapailla markkinoilla hän voisi löytää oikeasti tasapuolisen suhteen ja rakastavan kumppanin. Pyrin antamaan miehelle läheisyyttä ym niin paljon kuin pystyn, mutta olen aina helpottunut kun tiedän että ei tulla näkemään useampaan päivään. Ehkä tähän joskus tottuu niin että toisen kanssa oleminen ei enää ahdista, vaikka viime aikoina olojen kehitys on mennyt ennemminkin ihan toiseen suuntaan.

Menin yhteen ja naimisiin elämäni naisen kanssa, nyt vuosia oltu yhdessä niin alkaa välillä tuntua ettei se tainnut ollakkaan se oikea, ei millään viitsisi alkaa uuteen suhteeseen. Olen kyllä rakastunut toiseen ihanaan naiseen mutten viitsi alkaa rakentamaan mitään uutta, odottelen että rakastuminen/ihastuminen menee ohi, tosin kestänyt jo kaksivuotta ja syvenee vaan. Tavallaan rakastuin aikoinaan ihan eri ihmiseen kuin siihen kenen kanssa nyt olen naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana päädyin suhteisiin parin ihan hyvän naisen kanssa. Noissa suhteissa ei ollut suuremmin vikaa, mutta joku tuntui kuitenkin puuttuvan. Nyt vanhemmiten olen ollut kerran niin ihastunut että nyt tiedän mikä tuo jokin on. Tämä on hiukan ikävä tilanne kun tuo tunne on nyt syntynyt yhden naisen kanssa ja olen kuitenkin tavannut tuhansia eri merkeissä.

Miksi se on ikävä tilanne? Montako naista tarvitset?

Ööö, koska hän ei ole tämän naisen kanssa yhdessä? Niinhän siinä sanotaan: ”olen kerran ollut niin ihastunut”.

Lukutaitoa peliin nyt.

Sivusta

Elämä yllätti. Eteen tuli mies, jonka kanssa yhdessä eläminen tuntui luontevalta, kauniilta ja hyvältä. Tai edes mahdolliselta. Olin aiemmin ollut lähinnä vaivaantunut miehistä, jos olivat lähellä liian pitkään.

Kuulostaa oudolta nykymaailmassa ajatella tätä, mutta emme kumpikaan olleet varsinaisesti seurustelleet kenenkään kanssa aiemmin. En kerro tässä alaa, mutta sen kiinnostavuus oli vienyt merkittävän osan elämästämme

Toinen outo juttu oli, etten ollut etsinyt ketään. Niihin aikoihin oli vain niin syvällisesti paneuduttavia asioita opiskelussa ja työssä, ettei aikaa jäänyt muulle. Sitten nimenomaan työkuvioissa tuli vastaan se Príncipe Azul, hurmasi ja se oli menoa.

Nyt reilu 30 avioliittovuotta myöhemmin tuntuu edelleen, että valinta ei olisi voinut olla parempi millään tasolla. Omannäköisemme toki, ei näitä kulkuja uskoakseni voi tai pidä sellaisenaan jäljitellä.

Miellän tuon jalat alta ilmaisun liittyvän enemmän vahvaan seksuaaliseen kemiaan kuin vakavaan parinmuodostukseen. Jalat alta kuulostaa kellistämiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin tyytymään. Mies on kaikinpuolin kunnollinen, kiltti ja huomioiva, mutta muita kuin kaverillisia tunteita tätä miestä kohtaan ei ole vaikka olen koittanut keskittyä tämän hyviin puoliin. Haluan lapsen ja talous ei kestä kalliita hedelmöityshoitoja, eikä hedelmällistä ikää ole enää niin paljon jäljellä että kannattaisi lähteä etsimään suhdetta jossa rakkaus olisi molemminpuolista. Tämän vuoksi on toistaiseksi vain pakko koittaa sietää tilannetta, vaikka onkin hyvin epämiellyttävää kun tiedän että on epäreilua miestä kohtaan pantata häntä suhteessa, kun vapailla markkinoilla hän voisi löytää oikeasti tasapuolisen suhteen ja rakastavan kumppanin. Pyrin antamaan miehelle läheisyyttä ym niin paljon kuin pystyn, mutta olen aina helpottunut kun tiedän että ei tulla näkemään useampaan päivään. Ehkä tähän joskus tottuu niin että toisen kanssa oleminen ei enää ahdista, vaikka viime aikoina olojen kehitys on mennyt ennemminkin ihan toiseen suuntaan.

Olet hirviö.

Kukaan ei ole koskaan tuntunut miltään. Olen jotenkin erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Miellän tuon jalat alta ilmaisun liittyvän enemmän vahvaan seksuaaliseen kemiaan kuin vakavaan parinmuodostukseen. Jalat alta kuulostaa kellistämiseltä.

Minulle tulee jalat alta menemisestä mieleen, että rakastuu aivan totaalisesti.

juups kirjoitti:

Kiinnostuin miehestä, jolla oli jo tyttöystävä. Kuusi vuotta harmittelin, kun en koskaan ole kenestäkään tykännyt niin paljon kuin tästä kyseisestä miehestä. Sitten hänen tyttöystävänsä petti jonkun toisen äijän kanssa, ja he erosivat. Mies muisti mut ja laitto viestiä. Nyt ollaan yhdessä.  Hyvää kannattaa odottaa.

Kävisipä minullekin näin :) Odotellut tosin vajaan vuoden...

Olen jo pitkään yrittänyt ymmärtää tyytymisen konseptia ja ehkä olen nyt jäljillä. Jos ei oteta lukuun perheenperustamiskiireitä, on kaksi vaihtoehtoa:

1. Osa ihmisistä on tosi sopeutuvaisia ja viihtyvät seurassa niin hyvin, että he pystyvät jakamaan koko elämänsä ihmisen kanssa, joka ei herätä suurempia tunteita. He saattavat tyytyä ihmiseen, jota eivät nyt vastenmielisenäkään pidä, koska eivät malta odottaa suurempaa kolahdusta. Itse ahdistun helposti seurassa, ja oman rauhan voittaa ainoastaan tyyppi, jonka koen "välttämättömäksi". Näitä tyyppejä tulee vastaan ehkä muutaman vuoden välein, eikä tosiaankaan ole valinnanvaraa valkattavaksi. Huom. minuun vetoavat miehet ovat ystävieni mielestä ei-kiinnostavia, mutta kaikki tietyllä tavalla minun tyyppiäni. Ei siis miesmallilentäjäaivokirurgeja jotka harrastavat huostaanotettujen koirien pelastamista, vaan tavallisia tyyppejä jotka vetoavat eri ihmisiin.

2. Osa ihmisistä ei koskaan todella ihastu tai rakastu. Ehkä kyseessä on ero hormoneissa. Heille pariutuminen on laskelmointia ihmisten eri attribuuttien suhteen. Kaikki ihmiset voi heidän mielestään laittaa janalle ja pisteyttää halutuimmuusjärjestykseen. He tyytyvät siihen, jonka uskovat olevan paras johon omat rahkeet riittää. Tähän en itse kykene, koska hyvännäköinen ja paperilla hyvä mies ei välttämättä herätä mitään fiiliksiä, jos feromonit ei toimi oikein. Jotkut taas ovat sellaisia hormonikoneita, että ihastuvat päätä pahkaa ja menevät kimppaan hyvin äkkiä, ja jokainen uusi kumppani on aina tajunnanräjäyttävän oikea.

Kakkostapauksen ihmiset ovat minusta kylmyydessään pelottavia, mutta toisaalta tunnen kyllä säälläkin. Ihastuminen ja rakastuminen on niin ihana tunne, että surullista jos sellaista ei aidosti koskaan pääse kokemaan.

Minä en muuten koskaan rakastu ensisilmäyksellä. Vaatii pari kertaa tapaamista ennen kuin ihan potentiaalinen ihminen alkaa tuntua oikeasti upealta. Jos ei ala tuntua, niin sitten ei tule suhdetta.

N38, sinkku