Miksi Suomessa naiset kehuskellee sillä ettei meikkaa
Se on joillekin selvästi positiivinen asia, jolla kehuskellaan. Itse kyllä arvostan sekä miehissä että naisissa siistiä, laitettua ulkonäköä. Meidän ranskalailen vaihto-oppilas on suorastaan järkyttynyt tästä ilmiöstä. En vaan osaa selittää hänelle mistä se johtuu. Onko taustalla kotikasvatus vai mikä? Minun vanhempani huolehtivat aina, että lapset on tilanteeseen sopivalla tavalla puettu ja laitettu. Se on huomaavaista käytöstä muita kohtaan.
Kommentit (382)
Teini-ikäisenä oli todella tärkeää olla aina meikki naamassa. Oma vaalea väritys tuntui niin valjulta ja vaatimattomalta, että ulos ei voinut kuvitellakaan menevänsä ilman meikkiä. Vaikka kuinka oli herkkäihoinen ja -silmäinen, niin ilman meikkiä ei voinut olla, edes silloin, kun iski silmätulehdus.
Nykyisin viisikymppisenä tunnen olevani ihan nätti, kun tulen kotiin oltuani koiran kanssa metsässä ja posket punoittavat ulkoilmasta ja hymy on herkässä, kun ulkona oli hauskaa. Olen ainakin ihan yhtä nätti kuin suomalaiset miehet, jotka omaavat samat geenit ja värityksen kuin me suomalaiset naisetkin, mutta eivät silti meikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista olla siisti ja laitettu ilman meikkiä. Ihokin pysyy paremmassa kunnossa. Ei sitä pohjameikkiäkään sitten tarvitse kun pitää korealaisella rutiinilla ihonsa lasimaisena.
Meikit ovat epäeettisiä, tukkivat ihon ja vievät paljon rahaa. Miksi ei olisi ylpeä siitä, ettei alennu moiseen typeryyteen vertaispaineen alla?
Minulle kosmetologi on sanonut, että meikkaaminen on hyväksi iholle. Suojaa kasvoja saasteilta. No, taitaa vaikuttaa se, missä päin maailmaa asuu. Onneksi Suomessa on aika puhdas ilma, ehkä puhtaampi kuin Ranskassa.
Ihan totta? Oikein kosmetologi on sanonut? Ammatillisen perustutkinnon suorittanut ihminen, joka työkseen myy ja laittaa niitä meikkejä :-DDDD
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa meikata tänään oikein kunnolla.
Vähän semmoinen Martta-meininki tästä nousee kyllä mieleen, oman itsen korottaminen muiden yläpuolelle sillä, ettei ole turhamainen ja turha nainen. Liekö jotain sota-ajan peruja, että suomalaisen naisen pitää olla vahva, miehekäs selviytyjä. Mikä tietysti ihan hyvä onkin.
Sen olen kyllä huomannut, että herkkä ja hiljainen nainen ei ole täällä kauhean pidetty välttämättä. Vielä jos sattuu meikkaamaan niin paha on! :-D
Mukavaa meikkipäivää. Minä kietaisen hiukset ponnarille ja lähden ihan kohta miehen kanssa patikointiretkelle. Eväät on jo pakattu ja lähdetään heti, kun hän on valmis. Uskon näkeväni metsässä vaikka kuinka paljon kaikkea kaunista.

Opetetaanko monenkin tutkinnon suorittaneita valehtelemaan asiakkaille? Kyllä noita juttuja näkee jatkuvasti, miten meikki suojaa ilmansaasteilta tai pakkaselta. Mielellään kuulisin yksityiskohtaisesti kun kumoat väitteen.

Ihan sama. Kymmeneen vuoteen en vienyt edes roskapussia ilman meikkiä, koska olin propagandan uhri. Sitten jätin meikit pois ja itsetuntoni parani kertaheitolla kuten myös helpotti herkkien silmien ja ihon kanssa.
Nyt keski-iässä sitä tsemppaa ihon pysymiseen hyvänä ja heleänä, koska ei peitä sitä eikä ota purkista lisäväriä/tasoitusta.
Tykkään itsestäni näin. Jos joku muu ei, ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista olla siisti ja laitettu ilman meikkiä. Ihokin pysyy paremmassa kunnossa. Ei sitä pohjameikkiäkään sitten tarvitse kun pitää korealaisella rutiinilla ihonsa lasimaisena.
Meikit ovat epäeettisiä, tukkivat ihon ja vievät paljon rahaa. Miksi ei olisi ylpeä siitä, ettei alennu moiseen typeryyteen vertaispaineen alla?
Minulle kosmetologi on sanonut, että meikkaaminen on hyväksi iholle. Suojaa kasvoja saasteilta. No, taitaa vaikuttaa se, missä päin maailmaa asuu. Onneksi Suomessa on aika puhdas ilma, ehkä puhtaampi kuin Ranskassa.
Ihan totta? Oikein kosmetologi on sanonut? Ammatillisen perustutkinnon suorittanut ihminen, joka työkseen myy ja laittaa niitä meikkejä :-DDDD
Opetetaanko monenkin tutkinnon suorittaneita valehtelemaan asiakkaille? Kyllä noita juttuja näkee jatkuvasti, miten meikki suojaa ilmansaasteilta tai pakkaselta. Mielellään kuulisin yksityiskohtaisesti kun kumoat väitteen.
Enhän minä itse väitteestä mitään sanonut. Kommentoin sitä, että sinulla/kirjoittajalla ei ole pienintäkään "lähdekritiikkiä". Hän puhuu kosmetologin sanomasta asiasta ikään kuin se olisi ihotautilääkärin (jolla ei ole intresseissä myydä niitä meikkejä) kertomasta faktasta. Minua ei kiinnosta meikin vaikutus ihoon, koska en meikkaa kuin sellaisiin tilaisuuksiin, joissa joudun olemaan esillä (puhumaan seminaarissa, juontamaan tilaisuutta tms). Enkä viihdy kaupungissa yhtään pitempään kuin on pakko.
Minulle ei liioin ole ongelma, että ihoni vanhenee siinä missä minäkin. Ei se ole sairaus vaan luonnollinen asia. Miksi minun pitäisi pyrkiä näyttämään nuoremmalta kuin olen?

Trust me, minulla (ja varmaan muillakin) on ihan muut syyt meikata kuin se että joku on sanonut että se saattaisi suojata myös saasteilta. Jos näin on, sehän olisi plussaa. Enkä nyt ole tuo jolle ihan ensiksi vastasit, vaan nro 247
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mun mielestä Ranskassa naiset kyllä noin yleisesti ottaen on luonnollisempia ja meikkaavat vähemmän kuin Suomessa. Panostavat sitten ihonhoitoon. Ja hiuksissa näkee vähemmän vahvoja värjäyksiä ja shokkivärejä.
Ranskassa ihmisillä on kehittyneempi klassisen estetiikan taju - pyritään kauneuteen ja luonnollisuuteen.
Keski-Euroopassa ihmiset ovat myös laihoja vanhempanakin - Suomessa ylipaino jyrää; vartalolta sekä kasvoista katoaa muoto ihmisen lihottua, vaatteet eivät istu yhtä hyvin lihavalle kuin laihalle ja naama näyttää muodotomalta taikinalta.
Venäjä on varsin köyhä maa - mutta sielläkin ymmärretään estetiikan ja käytöstapojen päälle enemmän. Ihmiset ottavat ilon irti osin ehkä jopa käyhyydestäkin johtuvasta laihuudestaan; naiset vielä treenaavat hoikkaa varttaan.
Mm. geenit vaikuttavat ylipainoisuuteen ja auringonvalon puute kalpeuteen. Suomessa kuoltiin nälkään vielä 1800-luvullakin. Ne selvisivät, joilla oli eniten vararavintoa ja säästeliäin energiankulutus. Kaikki suomalaiset eivät tietenkään ole ylipainoisia ja kaikilla ei ole sama geeniperimä, mutta täällä tuo on yleisempää pitkän "luonnonvalinnan" tuloksena.
Kummallista ajattelua että ei muka voisi olla huoliteltu ilman meikkiä.
Minusta se on vain positiivinen asia jos voi olla meikittä ja silti näyttää hyvältä. Itsellä on aika huono iho joten vähän pakko laittaa ettei näytä ihan punaperspaviaanilta ja kyllähän se ripsiväri saa mukavan ilmeen silmiin kun niitä luonnostaan tummia ja tuuheita ripsiä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Aika karua että meikkaamatonta naamaa kutsutaan rumaksi ja kamalaksi, miksi? Tältä me ihmiset oikeasti näytetään, te haukkujat vain olette tottuneet niihin kaunisteltuihin versioihin ja siksi järkytytte norminaamoista.
Miehet ovat aina rumia ja kamalia :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa meikata tänään oikein kunnolla.
Vähän semmoinen Martta-meininki tästä nousee kyllä mieleen, oman itsen korottaminen muiden yläpuolelle sillä, ettei ole turhamainen ja turha nainen. Liekö jotain sota-ajan peruja, että suomalaisen naisen pitää olla vahva, miehekäs selviytyjä. Mikä tietysti ihan hyvä onkin.
Sen olen kyllä huomannut, että herkkä ja hiljainen nainen ei ole täällä kauhean pidetty välttämättä. Vielä jos sattuu meikkaamaan niin paha on! :-D
Mukavaa meikkipäivää. Minä kietaisen hiukset ponnarille ja lähden ihan kohta miehen kanssa patikointiretkelle. Eväät on jo pakattu ja lähdetään heti, kun hän on valmis. Uskon näkeväni metsässä vaikka kuinka paljon kaikkea kaunista.
Hyvää patikointipäivää, nauti ylemmyydentunnoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut suominaiset tosiaan haluavat olla miesten näköisiä, ja sen en huomaa. Myös puheessa vilisee vi++ttu ja saa+++ana. Miesten tukka ja kävely kuin tukkijätkällä. Ulkomaalaisille on vaikea selittää. Tiedän myös yhden järkyttävän karjakon näköisen vaimoihmisen , jolla on kaunis ja tyylikäs koti. Hän ei käy työssä, mies on korkeassa asemassa ja jotuu edustamaan minun mieheni ja minun kanssa. Akateeminen tutkintokin on. Kotoisin Savosta. Rasvainen tukka kuminauhalla niskassa. Hailea vaalea naama. Muuten mukava. Siis perhetuttu.
Muuen mukava? Miten ulkonäkö vaikuttaa mukavuuteen? Sinä et ainakaan ole mukava ihminen, kun puhut tuttavastasi noin rumasti hänen selkänsä takana.
En meikkkaa, koska ihoni ei kestä meikkiä. Minua luullaan usein ikäistäni huomattavasti nuoremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa meikata tänään oikein kunnolla.
Vähän semmoinen Martta-meininki tästä nousee kyllä mieleen, oman itsen korottaminen muiden yläpuolelle sillä, ettei ole turhamainen ja turha nainen. Liekö jotain sota-ajan peruja, että suomalaisen naisen pitää olla vahva, miehekäs selviytyjä. Mikä tietysti ihan hyvä onkin.
Sen olen kyllä huomannut, että herkkä ja hiljainen nainen ei ole täällä kauhean pidetty välttämättä. Vielä jos sattuu meikkaamaan niin paha on! :-D
Täällä yksi kuvauksiesi mukainen. Ja lisäänkö vielä hoikkuuden. Ei ole ikinä ollut helppoa! Jatkuvasti saa olla ottamassa luoteja vastaan.
Jos kohtelet toisia rumasti, niin ei ole mikään ihme, että he sanovat takaisin. Olen itse kaikkea tuota ja koskaan ei ole ollut kyseisenlaisia ongelmia, sillä kihtelen muita kauniisti. Kokeilepa sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Milloin rumuudesta tuli muotia? Suomalaisen naama oikein huutaa meikkiä. Ei tietenkään kaikkien, mutta pääosan. Meikkiöverit on tietysti kamalaa, mutta tavallinen hillitty meikki kaunistaa kaikkia.
Ei ainakaan minua. Iho näyttää ihan yhtä kamalalta sen kanssa kuin ilman. Joka kerta kun yritän, lopputulos näyttää yhdeltä hilseilevältä tomaatilta. Juu, en osaa meikata ja se on niin hankalaa yrittää (kädet eivät toimi kunnolla jne.), joten olen luopunut siitä. Eipä mene iho enää vielä huonompaan kuntoon, kun en muista pestä meikkiä pois.
Yäk! Pysy kotonasi 😨
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ollaan tämän suhteen paljon paremmassa asemassa kuin monessa muussa länsimaassa. Suomalaisilla ei ole pakkoa meikata. Muualla alkaa heti naljailut ja kiusaamiset jos ei meikkaa. Veikkaan, että tuo ranskalainen ystäväsi parin kuukauden jälkeen myös vähentää kun ei ole sosiaalista pakkoa.
Olen huomannut myös tuon naljailun. Reppureissailin kauan ja muutamat naljaili siitä että näytänpä nuorelta, kun en edes meikkaa. Vaikka kyllä mulla itseasiassa on aina päällä sellainen tois kevyt nude meikki. Vaikea selittää mitä nää tyypit teki, mut kyllä ne selvästi vähän katsoi mua vinoon. Onneksi vain muutama tapaamani ihminen oli tällainen, ja olivat kyllä vähän epämiellyttävän oloisia ihmisiä muutenkin. Sitä tyyppiä joka alentaa toista ylentääkseen itseään. Vähän niinkun tää aloitus.
Ranskassahan on sallittua näyttää ihon virheet ja olla vähän huolittelemattomammat hiukset ja meikki, jospa suttuisuus johtuu suomalaisten vaatteista?
Mielenkiintoista lukea, että näin moni pitää meikkaamista rumana, hankalana, rajoittavana, aikaavievänä. Tai että on jotenkin parempi olla meikkaamatta, koska silloin hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.
Itse meikkaan joka päivä, koska se on hauskaa, helppoa, nopeaa ja antaa kivan energiabuustin päivääni. Näytän luonnolliselta mutta parhaat puoleni korostuvat ja voin vaihdella värejä asun tai inspiraation mukaan.
Samoin kynteni, laukkuni, asuni, kaikki on mietitty koska se tuottaa minulle iloa. Käyn aamulla myös suihkussa, kuivaan hiukset, kiharran tai suoristan. Tähän kaikkeen menee aamulla maksimissaan puoli tuntia, jonka aikana juon aamukahvia ja kuuntelen hyvää musiikkia. Illalla taasen meikin poistoon menee minuutti, kun pyyhin silmäni ja ihoni vanulapulla.
Ei minulla ole mitään meikitöntä itseäni vastaan, mutta miksi en tekisi jotain mistä tulen iloiseksi, kun sen tekeminen on vaivatonta?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä enkä osaa sanoa, vaikka olenkin tavannut sellaisia kehuskelijoita, joiden nimen omaan pitäisi käyttää meikkiä. Sitten ihmetellään, kun sitä oikeaa ei löydy. Yhdelle ehdotin sokeaa miestä, mutta hän ei tajunnut sarkasmiani.
Naamani on epäsymmetrinen taikinalevy, minulla on yläpurenta, kaksoisleuka, pulloposket, pieni suppusuu vinossa ja tihrusilmät syvällä päässä ja lähellä toisiaan. Kaiken kruunaa pieni pää ja kummallisen muotoinen, sivuilta kapea otsa. Olen yrittänyt kaikki mahdolliset meikkityylit, en saa itsestäni nättiä millään ilveellä. Usko pois, on meitä onnettomia joita ei meikkikään pelasta. Sitä paitsi, jos mies rakastuu meikatun naisen ulkonäköön, niin mitä tapahtuu kun nainen pesee meikit pois kasvoiltaan? Ero?
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä kukaan kehuskele. Sinä vain otat asian jostain syystä itseesi ja haluat nostaa itsesi muiden yläpuolelle kun mukamas huolehdit ulkonäöstäsi paremmin.
Katsos,kun on eri ikäisiä ihmisiä ja toiset ovat todella LUONNON KAUNIITA,ilman pakkelia ja ripsipidennyksiä,vaha kulmiaan.EI TARVITSE KEHUA,KUN SE NÄKYY!!!!!
Sain parikymppisenä työpaikoilla niin ilkeitä kommentteja ja huomautuksia meikkaamattomuudestani, että opettelin sitten meikkaamaan. Siis työkavereilta. Hoitoala. Siisti ja puhdas kyllä olin.