Lue keskustelun säännöt.
Oletteko koskaan menettäneet kiinnostusta täysin johonkin asiaan/harrastukseen joka oli ennen tosi tärkeä?
23.08.2026 |
Itse mietin miten näin on edes voinut käydä. Se vaan kävi, yhtäkkiä en ollut enää yhtään kiinnostunut. Kaikki kiinnostus oli hiipunut pois ja ennen tärkeä ja rakas harrastus ei merkinnyt enää mitään. Nyt jälkeepäin tuntuu oudolta.
Omalla kohdalla kyse oli hevosharrastuksesta. Hevoset oli tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Osasin ratsastaa, ajaa, hoitaa hevosia, tiesin niistä paljon ja ne olivat tärkeä asia elämässäni. Sitten yhtäkkiä kiinnostus vaan meni, ja nykyään hevoset ei herätä enää minkäänlaisia tunteita. Ei kiinnosta enää pätkääkään.
Välillä miettinyt että onko omassa psyykkeessä jotain vikaa vai voiko tärkeisiin ja rakkaisiin asioihin vaan menettää kiinnostuksen totaalisesti muutenvaan? Onko teillä käynyt vastaavaa jossain asiassa?
Kommentit (26)
Hevosharrastuksen myrkyllinen ja sisäänpäin kääntynyt ilmapiiri kuluttaa kenet tahansa loppuun. Jos et ole jotain sisäpiiriä niin se on ihan äärimmäisen raskas ympäristö. Samaa settiä kuin intohimoiset koiranäyttelyharrastajat, piiri pieni pyörii ja ulkopuoliset on ulkopuolisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On käynyt. Liittyy ehkä yleiseen toivottomuuteen koko elämässä, tulevaisuus näyttää harmaalta jne...
Tuntuu että näin kun vanhenee, noin käy vähän kaikkien harrastusten kohdalla. Ei nyt kokonaan mielenkiinto ole mennyt, ja saa niistä hieman iloa edelleen, mutta entinen into ja palo on poissa.
Eiks tuo ole aika luonnollinen kehityskulku? Olis kummallista ja raskasta, jos missä tahansa harrastuksessa vielä seitsämänkymppisenä olis sama draivi kuin viisitoistavuotiaalla. Onhan sen harrastuksen ehtinyt nähdä ja kokea vuosien aikana.
Toivottavasti kuitenkin jaksat kiinnostua edes jostain muusta, eikä niin että esim masentuu syvästi niin ettei kiinnosta enää mikään.
Pitkällä aikavälillä on ihan normaalia kokeilla eri harrastuksia. Syksyllä taas alkaa uusia kursseja, voithan aloittaa jotain uutta. Parempi katsoa ja lopettaa jos ei jaksa, kuin ettei viitsisi edes aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika usein menee noin. Minulla on kausia, jolloin harrastan jotain tiettyä asiaa ja sitten mielenkiinto herpaantuu ja saatan innostua jostain toisesta asiasta. Joskus palaan siihen mitä harrastin ja joskus en palaa koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmissydän on ailahtelevainen.
Ja hepot jää heitteille. Harrastus kun vaan oli eikä enää tunnu kivalta. Just.
Seksiin. Aiemmin saatoin harrastaa sitä 3-4 uuden eri naisen kanssa viikossa, nykyään ei enää kiinnosta vähääkään. M43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hevosharrastus on yksi hirveimpiä piirejä mitä on. Monet hyvät ihmiset luovuttaa muutaman vuoden jälkeen, vain hirveimmät jää jäljelle. Onhan se Iltalehdistä usein luettu minkälaisia hirviöitä vanhat ravimiehet on teini-ikäisiä tallityttöjä kohtaan. Tai jotkut äksyt vanhat tallinpitäjänaiset jotka pitää huolen siitä että nuoret saa kokea olevansa alinta tasoa.
Olen, mutta kyse on enemmän siitä, että olen vanhemmiten mukavuudenhaluinen. Siinä missä ennen rakastin koirien hoitoa, en nykyään halua herätä aamulla koiran takia enkä muutenkaan enää jaksaisi sitä jatkuvaa läsnäoloa ja huolehtimista. (Minulla ei siis ole enää koiria.). Tanssimistakin rakastan, mutta alkoi ärsyttää se kaikki muu. Ruuhkaiset reitit ja ahtaat pukukopit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkeen - tämä anhedonian määrä näin viisikymppisenä ihan kauhistuttaa. Olen soittanut ja laulanut klassista, maalannut, kirjoittanut ja lukenut aina. Nyt jäljellä on tasan tuo lukeminen, en edes kuuntele musiikkia. Ajoittain vähän pelottaa mitä minussa tapahtuu.
Aloitan aina uuden harrastuksen, asetan tavoitteen jonka saavutan hirveellä draivilla ja sitten into lopahtaa täysin enkä enää palaa takaisin. Viimeisin oli saliharrastus. Kävin kaksi vuotta säännöllisesti ja nyt en ole käynyt n.6kk eikä kiinnosta yhtään. Kroppa ihan paskassa kunnossa mutta ei vaan nappaa. Täytyisi keksiä jotain uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen - tämä anhedonian määrä näin viisikymppisenä ihan kauhistuttaa. Olen soittanut ja laulanut klassista, maalannut, kirjoittanut ja lukenut aina. Nyt jäljellä on tasan tuo lukeminen, en edes kuuntele musiikkia. Ajoittain vähän pelottaa mitä minussa tapahtuu.
Veit sanat suustani, minulla on täysin samanlaisia fiiliksiä. Välillä pysähdyn miettimään asiaa ja kauhistun, kun tunteet ovat täysin latistuneet.
Hmm... ainakin jalkapallo, mopo, koodaaminen, ampuminen, valokuvaus.
Tai no tuota koodausta ole tehnyt työkseni kolmisenkymmentä vuotta mutta omat projektit on jääneet. Vapaa-ajalla ei huvita tehdä samaa kuin töissä. Voi lähteä vaikka ulos kuvailemaan. Tai jäädä sohvalle nysväämään tämän palstan kimpussa.
Vierailija kirjoitti:
Seksiin. Aiemmin saatoin harrastaa sitä 3-4 uuden eri naisen kanssa viikossa, nykyään ei enää kiinnosta vähääkään. M43
Sama juttu. Ennen seksi kiinnosti, nykyään lähinnä turhaa vaivaa.
N34
Olen ollut sarjaharrastaja. Lukuisia eri liikuntalajeja, soitto- ja lauluharrastukset, keräily, käsityöt, you name it. Nyt en enää jaksa harrastaa mitään kun mikään ei kiinnosta tarpeeksi.
Mulla oli pakkomielle saada 12-kielinen akustinen kitara.
Tossa se on roikkunut 7 vuotta. Olen tainnut sillä yrittää soittaa kahdesti kun sain sen.
Basso oli pakko myös saada. Noh, en ole sillä rämpyttänyt edes sitä 7 nation armya. Ja olin varma että mähän soitan sitä joka päivä kun oli niin kova himo päästä soittamaan ja tästä nimenomaisesta unelmoin yli vuoden. 🙄
Muistaakseni mandoliini ja ukulelen alkeet osasin, en vaan ole jaksanut pitää niitä yllä.
Ja sinänsä hanurista kun tiedän, että noista harrastuksista saa hyvää fiilistä.
Joskus hävettää kun omistan soittimia.
Luulen, että aspergereillä ainakin on noin. Eli valtava intohimon kohde ja sitten vaan yhtäkkiä siitä luovutaan.
Kaverini poika ei leikkinyt millään muulla kuin Legoilla. Sitten tuli yhtäkkinen stoppi.