Vaivat jotka hävisivät laihduttamalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lihava, mutta itsetuntoni on niin hyvä, että minun ei tarvitse laihduttaa sitä parantaakseni. 

Niinpä, laihtumisen tarkoitushan ei olekaan itsetunnon kohotus.

Ei niin, tuossa alussa joku vain mainitsi sen. En keksi mitään asiaa, joka olisi paremmin laihana. Kaikki terveysarvotkin ovat todella hyviä, BMI 32.

Jos jollain on ollut pahoja itsetunto ongelmia ja laihtumalla ne ovat poistuneet, niin kuka te olette selittämään, ettei jollekin niin ole voinut käydä?

Se on saattanut tulla jopa yllätyksenä ihmiselle itselleen, että minäkuva muuttui positiivisempaan.

Älkää oliko niin minäkeskeisiä. Se ettei teidän tarvitse laihtua tai teidän tilanne ei muuttunut laihtuessa kertoo vain teistä. Jollekin on käynyt ehkä tuuri ja häneltä on kadonnut ehkä jopa kymmeniä eri vaivoja ja ongelmia laihtumisen myötä ja se on henkilölle itselleen aina ihana asia. Pienikin vaiva pois päiväjärjestyksestä on kaikista varmaan aika mukavaa lopulta?

Jos itsetunto-ongelmat on ulkonäöstä johtuvia, ne ei parane korjaamalla se ulkonäkö. Kun lihoo uudestaan, on taas ne ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Painoin 90kg ja nyt painan 60kg.

Kun ekat 8kg lähti, loppui kuorsaus. Häpesin lihomisessani eniten kuorsaamista. En ole ikinä kuorsannut ja yhtäkkiä aloin itse herätä yöllä kovaan ääneen ja oli aika shokki tajuta että se olin minä itse ja minun oma kuorsaus herätti minut. Äänen lisäksi tuli myös jotain hengityskatkoja jotka herätti. Oli hienoa että noin pienen laihdutuksen jälkeen se loppui pysyvästi ja pidän huolta ettei koskaan palaa.

Mulla oli myös nivelkipuja joista syytin kilpirauhasen vajaatoimintaani. Polviin ja lonkkiin sattui hirveästi ja kävely ja liikkuminen oli tosi vaikeaa. Ihan sukkien jalkaan laittaminen tuntui pahalta kun keskellä vartaloa oli niin paksu rasvamöykky ettei päässyt taipumaan kunnolla. Kun laihduin, nämä kivut katosivat 100%.

Ylipäätään mainitsen sen että on ihanaa kun liikkuminen, ihan kehon tavalliset liikkeet on niin kepeitä, ilmavia ja vaivattomia. Liikkuu kuin itsestään. Vs ennen kaikki liike oli kankeaa, vähän samanlaista kuin jos olisi 3 toppahaalaria päällekkäin. Se rasva oli kaiken tekemisen tiellä.

Muita vaivoja ei lihominen tuonut. Mutta näissä oli tarpeeksi. Lihomiseni syy olivat syvästi traumaattiset tapahtumat, yhden vuoden aikana koin sellaisia traumaattisia tapahtumia joita ihminen yleensä kokee vain muutamia koko elämän mitalla ja osa ei koskaan. Nukuin vuoden, jätin kilpirauhaslääkkeeni kokonaan syömättä ja elin kotiin paketissa tilattavalla snäkkiruoalla. Kyllä se lepo ja herkut pelastivat henkeni ja kykenin laihtumaan vasta sitten, kun olin toipunut.

Mun mielestä kenenkään ei kuulu syyllistää ketään painosta, ei edes itseään. Kyllä lihomiselle on yleensä syy eikä se syy ole niin simppeli kuin syöminen vaan siellä taustalla on joku kipu jonka kärjestä ateriointi vie pahimman terän. On täysin okei että auttaa itseään tavalla joka on kussakin tilanteessa mahdollinen. Elämä kuitenkin on aina muutoksessa eikä mikään tilanne, lihavuuskaan ole pysyvä.

Sun lihominen saattoi johtua ihan tosta, että jätit kilpirauhaslääkkeesi syömättä. EI niin saa tehdä. Tuosta voi seurata jopa lapsettomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh kun luin otsikon "Vauvat jotka hävisivät laihduttamalla?"

Minä taas "vainajat"...

🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lihava, mutta itsetuntoni on niin hyvä, että minun ei tarvitse laihduttaa sitä parantaakseni. 

Niinpä, laihtumisen tarkoitushan ei olekaan itsetunnon kohotus.

Ei niin, tuossa alussa joku vain mainitsi sen. En keksi mitään asiaa, joka olisi paremmin laihana. Kaikki terveysarvotkin ovat todella hyviä, BMI 32.

Jos jollain on ollut pahoja itsetunto ongelmia ja laihtumalla ne ovat poistuneet, niin kuka te olette selittämään, ettei jollekin niin ole voinut käydä?

Se on saattanut tulla jopa yllätyksenä ihmiselle itselleen, että minäkuva muuttui positiivisempaan.

Älkää oliko niin minäkeskeisiä. Se ettei teidän tarvitse laihtua tai teidän tilanne ei muuttunut laihtuessa kertoo vain teistä. Jollekin on käynyt ehkä tuuri ja häneltä on kadonnut ehkä jopa kymmeniä eri vaivoja ja ongelmia laihtumisen myötä ja se on henkilölle itselleen aina ihana asia. Pienikin vaiva pois päiväjärjestyksestä on kaikista varmaan aika mukavaa lopulta?

Jos itsetunto-ongelmat on ulkonäöstä johtuvia, ne ei parane korjaamalla se ulkonäkö. Kun lihoo uudestaan, on taas ne ongelmat.

No mikään pakkohan ei ole lihoa uudelleen. Siinä on jo kummasti motivaatiota normipainossa pysymiseen kun olo on sekä henkisesti että fyysisesti paljon parempi mitä paksumpana oli.

Ei se normipainoisuuskaan toki kaikkea korjaa eikä estä vastoinkäymisiä ym, mutta ei niiden lisäksi kyllä kukaan tarvitse elämäänsä etenkään näitä terveysongelmia jotka johtuu yksinomaan ylipainosta ja jotka katosi sen myötä, että ne extrakilot sai pois.

Ne kun ei varsinaisesti kenenkään elämänlaatua paranna.

Vierailija kirjoitti:

1) sisäreisien hakkaaminen yhteen vereslihalle, varsinkin kesäisin hameissa ja mekoissa

2) isot paiseet jota tuli epäsäännöllisesti ns hankaumakohtiin

3) Itsetunto parani ja aina olemassa ollut kiinnostukseni muotiin puhkesi kukkaan

4) En kaipaa enää miehiltä hyväksyntää, olen aktiivisempi ja tunnen olevani kykeneväisempi moniin asioihin.

Kaikki itsetunnon kohoaminen ei siis välttämättä liity suoraan painoon, mutta en myöskään tunne olevani se jota yritetään helpon pullukkapanon takia.

5) osaan kohtuuden ja todella nautin ruuasta nykyään

T. -25kg nyt 162cm/57kg

TÄMÄ! Aina sanotaan, että normipainoisena/hoikkana saa enemmän huomiota (miehiltä) kuin lihavana, mutta siitä ei sitten pahemmin puhutakaan ettei sitä huomiota enää edes kaipaa muilta ihmisiltä (miehiltä) kun itse aidosti tykkää omasta peilikuvastaan. Sen myötä sitä tykkää itsestään muutenkin plus että hoikkana/normipainoisena omissa nahoissa viihtyy ihan eri tavalla kuin pulskempana. 

Ja antaa se laihduttamisessa onnistuminen myös itseluottamukselle kunnon boostin kun huomaa että minä pystyin siihen ja pystyn taatusti vaikka mihin muuhunkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten tuo kuorsaaminen on sellainen juttu, jonka vuoksi kävin tutkimuksissa ihan yliopistosairaalassa ja kukaan ei sanonut, että laihduta. En tajunnut olevani liian lihava, olin paisunut jotenkin huomaamatta pikkuhiljaa.

Kuorsaamiseen vaikuttanee se, jos läskiä kertyy kaulaan. Joillakin normaalipainosillakin voi olla "lihava kaula".

Jossain uniapnean pikatestissä neuvotaan kokeilemaan, saako sormet kaulan ympärille: paina peukalot kevyesti toisiaan vasten ja kierrä muut sormet kaulasi ympäri. Ulottuvatko ne niskan takana yhteen? Mikäli eivät, saatat kuulua riskiryhmään.

Kokeilin ja huomasin että onpas mulla "pehmeä" kaula. Sormet siis meni siis ympäri jos ne tavallaan "upottaa" tuohon löllöön (en siis mitenkään joutunut itseäni kuristamaan :-)) mutta jos niiden pitäisi olla vaan kevyesti tuossa ihon "pinnalla" niin sitten jää vähän vajaaksi.

Oli hieman yllätys kyllä ettei ympärysmitta olekaan tuon suurempi, mitään pooloja kun ei ole voinut käyttää enää muutamaan vuoteen koska ne ahdistaa ja "kuristaa" ja kaulakoruissakin on mystisesti ketjut lyhentyneet.. 

Kaksaria siis löytyy vissiin jo tuplana ja heltalla varustettuna, Nice. Ja ilmeisesti kuorsaan aiempaa enemmän (asun yksin eli en ole ihan varma) mutta ainakin jännästi just nukahtaessa usein "korahdan" niin että herään siihen. Vähän siis samanlainen juttu kuin sellainen "kramppi" joka saa kropan nykäisemään kun on nukahtamassa mutta tuo on oikein kunnon KRAAAAAHHHH johon herään itse ja usein myös koira katsoo mua sellaisella "mitä vttua"-ilmeellä.

Oletko stressaantunut? Kortisoli kerryttää painoa nimenomaan yläkroppaan (ylävatsa, hartiat, kaulan seutu).

Kyllä mä taidan olla. Olisi vaan kiva kuinka siitä stressaamisesta pääsisi eroon kun tuon viestin kirjoittamisesta on pian 2,5 vuotta eikä elämässä mikään ole muuttunut paremmaksi tai oikeammin enemmän oikeannäköiseksi.

Siihen päälle sitten vielä tämä koronapandemia ja viimeisenä ukrainan sota vaikutuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Heltta lähti

Jep ja kaksari. Tosin tilalle tuli sellainen lähinnä kivespussia muistuttava ryppyinen roikko..

Ilmankin olisin pärjännyt.

parani nuha ja hajuaisti alkoi toimia taas

Ulkonäkö ennenkaikkea. Läskit naiset nyt vaan on off ja tulehdus jiistin haju ei lähde edes painepesurilla.

Mä en ole ajatellutkaan, miten paljon ylipaino saattaa heikentää elämänlaatua. Silmiä avaava ketju kyllä ja pysynyt pääosin asiallisena!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten tuo kuorsaaminen on sellainen juttu, jonka vuoksi kävin tutkimuksissa ihan yliopistosairaalassa ja kukaan ei sanonut, että laihduta. En tajunnut olevani liian lihava, olin paisunut jotenkin huomaamatta pikkuhiljaa.

Kuorsaamiseen vaikuttanee se, jos läskiä kertyy kaulaan. Joillakin normaalipainosillakin voi olla "lihava kaula".

Jossain uniapnean pikatestissä neuvotaan kokeilemaan, saako sormet kaulan ympärille: paina peukalot kevyesti toisiaan vasten ja kierrä muut sormet kaulasi ympäri. Ulottuvatko ne niskan takana yhteen? Mikäli eivät, saatat kuulua riskiryhmään.

Tämä kyllä kertoo myös sormien pituudesta. Mulla meni keskisormet kaksi tuumaa päällekkäin tällä testillä, kun olin 15 kg ylipainoinen ja mulla on paksu kaula.

Itselläni mikään muu vaiva kuin ylipaino ei lähtenyt laihduttamalla, mutta oletan, että oon ennaltaehkäissyt useita vaivoja. Se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Pääsin eroon ylimääräisestä 100kg kun erosin ukostani

Hienoa ja onnea Itse pääsin viinalla irti selluliitista.Kahden viikon ryyppyputki ja kun palasin kotiin, niin selluliitti oli kadonnut.

Vierailija kirjoitti:

Painoin 90kg ja nyt painan 60kg.

Kun ekat 8kg lähti, loppui kuorsaus. Häpesin lihomisessani eniten kuorsaamista. En ole ikinä kuorsannut ja yhtäkkiä aloin itse herätä yöllä kovaan ääneen ja oli aika shokki tajuta että se olin minä itse ja minun oma kuorsaus herätti minut. Äänen lisäksi tuli myös jotain hengityskatkoja jotka herätti. Oli hienoa että noin pienen laihdutuksen jälkeen se loppui pysyvästi ja pidän huolta ettei koskaan palaa.

Mulla oli myös nivelkipuja joista syytin kilpirauhasen vajaatoimintaani. Polviin ja lonkkiin sattui hirveästi ja kävely ja liikkuminen oli tosi vaikeaa. Ihan sukkien jalkaan laittaminen tuntui pahalta kun keskellä vartaloa oli niin paksu rasvamöykky ettei päässyt taipumaan kunnolla. Kun laihduin, nämä kivut katosivat 100%.

Ylipäätään mainitsen sen että on ihanaa kun liikkuminen, ihan kehon tavalliset liikkeet on niin kepeitä, ilmavia ja vaivattomia. Liikkuu kuin itsestään. Vs ennen kaikki liike oli kankeaa, vähän samanlaista kuin jos olisi 3 toppahaalaria päällekkäin. Se rasva oli kaiken tekemisen tiellä.

Muita vaivoja ei lihominen tuonut. Mutta näissä oli tarpeeksi. Lihomiseni syy olivat syvästi traumaattiset tapahtumat, yhden vuoden aikana koin sellaisia traumaattisia tapahtumia joita ihminen yleensä kokee vain muutamia koko elämän mitalla ja osa ei koskaan. Nukuin vuoden, jätin kilpirauhaslääkkeeni kokonaan syömättä ja elin kotiin paketissa tilattavalla snäkkiruoalla. Kyllä se lepo ja herkut pelastivat henkeni ja kykenin laihtumaan vasta sitten, kun olin toipunut.

Mun mielestä kenenkään ei kuulu syyllistää ketään painosta, ei edes itseään. Kyllä lihomiselle on yleensä syy eikä se syy ole niin simppeli kuin syöminen vaan siellä taustalla on joku kipu jonka kärjestä ateriointi vie pahimman terän. On täysin okei että auttaa itseään tavalla joka on kussakin tilanteessa mahdollinen. Elämä kuitenkin on aina muutoksessa eikä mikään tilanne, lihavuuskaan ole pysyvä.

Mulle tuli kyllä ennen kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosia 15 kiloa noin vuodessa kun en enää päässyt juoksulenkille ja kävelemäänkin pystyin enää tunnin lenkkejä. Vaikka miten yritin itseäni kuntouttaa ja olin dieetillä niin väsytti kuin jotain vanhusta. No yli 60-vuotiaalle normaalit arvot sieltä löytyikin. En siis ihmettele jos sulla on paino noussut kun et ole lääkkeitä vuoteen syönyt. Ja tämä sairaus kun vaikuttaa aivan kaikkeen kehossa niin lääkityksen täytyy olla kohdillaan koko ajan.

Pakko vaan tulla sanomaan, että luin otsikon: VAUVAT, jotka hävisivät laihduttamalla...

Aloittajalta hävisi libido. Ei taida tietää, mikä se on.

Mulla liikkuminen helpottui 30 kilon painonpudotuksen jälkeen, esim lattialta ylösnouseminen käy taas näppärästi vaikka edelleen on ylipainoa. Mutta polvet mulla on tulleet vaan kipeimmiksi, luulen että nivelrikkoa siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalipainoon ei tarvitse tulla kuin muutama lisäkilo niin virtsanpidätys vaikeutuu. Ongelmaa ei ole kun olen ihannepainossa. Todella hyvä syy olla keräämättä painoa.

Miksei tästä puhuta?

Sitä kusihousujen määrää, joka vaeltaa keskuudessamme... yök. Ja suuri osa pelkästään siksi, että ei saa pidettyä painoaan aisoissa. Uskomatonta.

Puhumattakaan teistä kuspäistä 🥴

Sanotaanko näin, että normaalipaino hävisi. Ensimmäisen kerran muistan laihduttaneeni 22-vuotiaana. Esitin teatterinäytelmässå hoikkaa naista ja laihdutin sitä varten 5 kg. Lähinnä pyöräilin päivittäin 20-40 km lenkkejä ja uin monta kertaa viikossa. Kun esitykset päättyivät, lihoin takaisin ne kilot korkojen kera.

Seuraava laihdutus oli tavoite mahtua häämekkoon. Halusin ostaa tietyn käytetyn mekon, jota olisi voinut leventää vyötäröltä, mutta en sitten tahtonutkaan ompelijan ratkovan saumoja. Se ongelma katosi ennen hääpäivää kovan dieetin ansiosta. Häämekko istui paremmin kuin hansikas. Yllättäen nekin kilot tulivat takaisin korkojen kera.

Olen nyt 44 v. ja olen tasan puolet elämästäni jojoillut painon kanssa. Nyt jälkikäteen ajattelen, että oli ihan typerää alun perinkään alkaa laihduttaa normaalipainoisena jotain teatteriroolia varten tai häämekon takia. Tämä jojoilu on sellaista, että laihduttaminen onnistuu kyllä, mutta painossa pysyminen ei.

Tällä hetkellä olen 165 cm ja noin 78 kg. Tarkkaa painoa en pysty sanomaan, koska voin lihoa helteellä tosi paljon (turvotusta) ja taas viileämmällä ilmalla ja jos liikun melko paljon, painoa voi olla pari kiloa vähemmän. Tiedän jo etukäteen, että sorrun taas laihdutuskuuriin, kun kyllästyn kiloihin. Hiilareiden karttelu on tuttua puuhaa. Mikähän siinä onkin, että jos vähentää leivän syömistä, puolen vuoden kuluttua on järkyttävä leivän himo: siitä näkee unta ja sitä kuolaa leipomon ikkunan edessä. Pahin leipään sortuminen oli 9 ruispalaa peräkkäin, ei mitään muuta kuin beceliä päällä. Sen jälkeen oksetti tietysti. Päätin, että en enää ikinä laihduta niin, että kiellän itseltäni leivän syönnin tai rajoita voimakkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosia vaivannut plantaarifaskiitti, akne, ihon punoitus ja yliherkkyys, päänsärky, varsiluomet, peräaukon kutina, bakteerivaginoosi/hiiva, vatsa- ja suolistovaivat, nivelsäryt ja yleinen raajojen jomotus.

Nämä siis keto/karnivoreruokavaliolla, joka auttoi myös laihtumaan.

Hävisivätkö varsiluomet itsestään vai kävitkö poistattamassa eikä niitä esiintynyt laihdutuksen jälkeen?

Itsestään. Johtuvat insuliinista, eivät ole varsinaisia luomia vaan kasvaimia. Insuliini ruokkii niitä.

Nonni. Mulla sitten varmaan onkin tuo prkeleen kakkos-diabetes, koska olen ihmetellyt nyt jonkin aikaa, että mistä näitä varsiluomia alkoi ilmaantua ja ajattelin vaan, että tätä se vaihtareiden lähestyminen teettää sekä sukuvika, koska äidilläkin kasvaa aina kaulaan luomi jonka lääkäri poistaa..

Jos olet ylipainoinen, olet todennäköisesti ainakin esidiabeetikko. Toki laihallakin voi olla insuliinit koholla.

Apua, nyt pitää alkaa tutkia asiaa, koska olen ihmetellyt miten parin kuukauden sisällä on ilmestynyt useampia varsiluomia, niitä ei ole ikinä ennen ollut. Ajattelin että liittyvätkö vain ikään.

Ylipainoakin löytyy, paino nousi n.20kg normaalipainosta kilpirauhasen vajaatoiminnan puhjettua. Sen myötä tuli useampia tässä ketjussa mainittuja ongelmia, kuten kuorsausta, selkäkipuja, pidätysvaikeutta, verenpainetta. Paino nimenomaan yläkropassa eli kaulalla, ylävatsassa, rintakehällä eli ns. stressiperäistä. Elämäntavat ovat aina olleet hyvät ja ovat edelleen.

Kiitos tästä ketjusta, motivoi todella paljon tekemään asioille enemmän! Ylipäätään ketju toimii hyvänä muistutuksena siitä, kuinka positiivinen kannustaminen motivoi paljon paremmin kuin syyllistäminen.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko näin, että normaalipaino hävisi. Ensimmäisen kerran muistan laihduttaneeni 22-vuotiaana. Esitin teatterinäytelmässå hoikkaa naista ja laihdutin sitä varten 5 kg. Lähinnä pyöräilin päivittäin 20-40 km lenkkejä ja uin monta kertaa viikossa. Kun esitykset päättyivät, lihoin takaisin ne kilot korkojen kera.

Seuraava laihdutus oli tavoite mahtua häämekkoon. Halusin ostaa tietyn käytetyn mekon, jota olisi voinut leventää vyötäröltä, mutta en sitten tahtonutkaan ompelijan ratkovan saumoja. Se ongelma katosi ennen hääpäivää kovan dieetin ansiosta. Häämekko istui paremmin kuin hansikas. Yllättäen nekin kilot tulivat takaisin korkojen kera.

Olen nyt 44 v. ja olen tasan puolet elämästäni jojoillut painon kanssa. Nyt jälkikäteen ajattelen, että oli ihan typerää alun perinkään alkaa laihduttaa normaalipainoisena jotain teatteriroolia varten tai häämekon takia. Tämä jojoilu on sellaista, että laihduttaminen onnistuu kyllä, mutta painossa pysyminen ei.

Tällä hetkellä olen 165 cm ja noin 78 kg. Tarkkaa painoa en pysty sanomaan, koska voin lihoa helteellä tosi paljon (turvotusta) ja taas viileämmällä ilmalla ja jos liikun melko paljon, painoa voi olla pari kiloa vähemmän. Tiedän jo etukäteen, että sorrun taas laihdutuskuuriin, kun kyllästyn kiloihin. Hiilareiden karttelu on tuttua puuhaa. Mikähän siinä onkin, että jos vähentää leivän syömistä, puolen vuoden kuluttua on järkyttävä leivän himo: siitä näkee unta ja sitä kuolaa leipomon ikkunan edessä. Pahin leipään sortuminen oli 9 ruispalaa peräkkäin, ei mitään muuta kuin beceliä päällä. Sen jälkeen oksetti tietysti. Päätin, että en enää ikinä laihduta niin, että kiellän itseltäni leivän syönnin tai rajoita voimakkaasti.

Beceliä :D:D:D