Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

"Ole hiljaa, sinä kerjäät vaan huomiota."

Jos sattui päähän, jalka kipeä, koulussa kiusattiin tms.

Olin ollut sairaalassa 3kk leikkauksessa saadun pöpön takia.

Joku kristillinen kuoro kävi laulamassa ja yks tyttö tuli ja pamautti että : "Herra parantaa syntiset rukouksen avulla. Rukoillaanko yhdessä?"

"Älä unohda itseäsi" sanoi koulun terkka 7. luokan terveystarkastuksessa.

Jäi mieleen, koska asuin pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tiesivät vanhempieni riitaisesta erosta ja sen jälkeisistä ongelmista. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt, miten minä voin tuon sirkuksen keskellä. Tuo oli ensimmäinen kommentti siihen suuntaan, kun olin ensin hymyssä suin vakuutellut kaiken olevan ok.

Tapa ittes!

Lukuisia kertoja vaikean asperger-lapseni .suusta n. 8 vuotiaasta lähtien.

Mutta pahemmalta on tuntunut hänen "tapan itseni, haluan kuolla"-kiljumiset.

Ellu, Ida ja muut aina haukkuu sua, että oot v@tun ruma. Mutta mun mielestä sä kyllä oot kaunis. - sanoi eräs nainen baarissa. Ei kyllä tehnyt hyvää mieltä kuulla, että ihmiset joista joskus välitin, haukkuvat minua. Ihmiset osaavat olla inhottavia.

Vierailija kirjoitti:

Positiivisia: Parikymppisenä kadulla joku tuntematon mies huikkasi minulle, että tuolta tulee seuraava Miss Suomi. Töissä 10-15 vuotta myöhemmin vanhempi naiskollega sanoi, että täällähän se meidän talon kaunotar on.

Negatiivisia (jotka ehkä vähän selittää miksi nuo ulkonäköön liittyvät positiiviset on jääny mieleen): n. 15 vuotiaana laivalla olin laittautunut nätiksi ja pukeutunut mekkoon, hississä vieraat aikuiset miehet kommentoivat, että olen yöpuvussa. Ala-asteella synttäribileistä oli tapana laittaa mainosposteri seinälle, omaani luokan pojat kirjoittivat että läski, ei varmasti tulla, opettaja ei puuttunut asiaan. Ala-asteella terveydenhoitaja kuulutti keskusradiolla tulemaan luokseen punnitukselle. Ala-asteella se ainoa poika joka ei ollut kiusannut siihen mennessä haukkui läskiksi, muistan täsmälleen paikan ja tilanteen. Mummoni kommentoi usein, ettei saa ottaa lisää ruokaa, kun lihon. Äitini sanoi minua budha-patsaan näköiseksi, kun vatsamakkarat asettuivat syliin istuessani risti-istunnassa. Laihdutin lukiossa n. 40kg.

Muihin kuin ulkoisiin tekijöihin liittyvä, ehkä se pahin on tämä: kysyin tekstarilla ihan hyväksi kaveriksi luulemaani tyttöä baariin tai jonnekki. Kohta tuli vastausviesti, jota ei oltu tarkoitettu minulle, siinä tuo kaveri valitti kolmannelle osapuolelle, että taas se kyselee mukaan, ei jaksa kun se on niin itsekäs ja puhuu vain itsestään. En ollut koskaan ajatellut toimivani niin. Perään tuli pahoittelut kyllä, mutta tuo viesti on jäänyt takaraivoon kaikkein eniten: saatan yhä, 20 vuotta myöhemmin, analysoida osuuttani keskustelussa. Mietin viikoittain, että puhunko vain itsestäni, osaanko kuunnella. Itsetuntoni on järjettömän huono, enkä todellakaan usko puhuvani vain itsestäni. Silti pelko on olemassa koko ajan.

Hei, en tiedä seuraatko tätä ketjua enää, mutta olet todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin minä. Muistan nuo tekstariajat, ja muistan myös tuon ajan ruikutuskulttuurin. Muistan myös noiden lauseiden todelliset merkitykset; siihen aikaan jos et puhunut muista selän takana ja pitäydyit omissa kuulumisissa, niin se aiheutti monessa tuollaisen reaktion. Kuinka monta kertaa ihmisiä harmitti, jos olit oikeasti paikalla omana itsenäsi etkö siksi että haukut puoli maailmaa pystyyn.

Seiskaluokalla yläasteella samalla luokalla oleva nätti tyttö sanoi aivan yllättäen että oon söpö. Pidin itseäni siihen asti rumana poikana.

Vierailija kirjoitti:

Ellu, Ida ja muut aina haukkuu sua, että oot v@tun ruma. Mutta mun mielestä sä kyllä oot kaunis. - sanoi eräs nainen baarissa. Ei kyllä tehnyt hyvää mieltä kuulla, että ihmiset joista joskus välitin, haukkuvat minua. Ihmiset osaavat olla inhottavia.

Tai sitten eivät haukkuneet, vaan tuolla naisella oli jotain syytä hämmentää välejänne.

Yläasteen englannin opettaja kommentoi 7 luokalla ääntämistäni, että aina kielikorva särähtää, kun sanon tunnilla jotain. Pidin huolen, ettei enää sen jälkeen särähtänyt ja olin loppuvuodet sanomatta tunnilla sanaakaan.

Yläasteella luokkakaveri josta en hirveästi pitänyt, kuiskasi uimahallissa altaassa jollekin toiselle luokkalaiselleni että näköjään minulla on meikit levinneet. En käyttänyt meikkiä, vaan silmänaluseni vain ovat luonnostaan tosi mustat. Se on jäänyt mieleen ja kesti 20 vuotta ennen kuin olen kehdannut kulkea julkisesti ilman että olen peittänyt silmänaluseni vahvalla meikkivoiteella. Toki ne ovat epätavallisen mustat, mutta tällainen minä olen enkä enää suostu häpeämään sitä!

Potkin sinut kuoliaaksi, sanoi ex mieheni. Onneksi pääsin eroon.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin isosisko ihmetteli mua kun olin 17v. "Siis miks toi Nina tupeeraa tota tukkaa ku sillon muutenkin niin iso pää!" Katson vieläkin joskus kuvista ja peilistä onko pää iso. Ei se kyllä ole erityisen iso.  

Tästä tulee mieleeni joku opettaja, joka oli ollut ilmeisesti Lenita Airiston kanssa samassa koulussa/luokalla/kaupungissa. Hän halusi kertoa luokalle, että "oletteko huomanneet, että hänellä on todella jättimäinen, todella suuri ja iso pää ja siksi hänellä on sellainen tukka, ettei kukaan huomaisi miten suuri pää hänellä on. Minä tiedän, koska tunsin hänet ja hänen päänsä on valtava.. jaada jaada jaa...".

Olin ala-asteella oleva lapsi ja tämä oli yksi niitä lapsuuden kolhuja kun tajusi, että kaikki aikuiset ihmiset eivät ole yhtä kivoja ja hyviä kuin omat vanhemmat, perhe ja lähisuku. Vaan että osa heistä on pikkumaisia, kateellisia, pitkävihaisia ja ilkeitä.

Mielestäni Lenita on todella kaunis ihminen, ja hänen tukkansa mieletön ja jos hänellä on "iso pää" niin se on aivan saamarin kaunis pää.

Eräs vanha nainen kertoi, että häntä haukuttiin ja kiusattiin lapsena koska oli sotaorpo eli isätön. En voi ymmärtää moista julmuutta. Mitä hävettävää tuossa edes on?! Miten voi noin kauheasta tragediasta vielä keksiä kiusaamisen aiheen, luulisi normaalin empatiaan kykenevän ihmisen, lapsenkin, olevan surullinen toisen puolesta.

Jos täällä on vanhoja mummeleita lukemassa, niin voitteko avata miksi tällaisessa tapauksessa pitää vielä kiusata lasta, johon sattuu muutenkin?!

Ostin ekan rivaripätkän lainalla ja muutimme sinne asumaan tyttöystäväni kanssa noin vuoden seurustelun jälkeen. Hän oli töissä ja mä vielä korkeakoulussa.  Meillä oli heti yhteen muutettuamme selkeää, että rahat on yhteiset.

Eräs vanhempi tuttu muori meni sitten sanomaan emännälle siinä mun läsnäollessa, että mä tulisin jättämään tyttöystäväni heti töitä saadessani, eli hän olisi vain opiskeluaikani rahoittaja.

Tuosta on nyt 30 vuotta ja edelleen ollaan yhdessä ja kivasti on mennyt. Niin ja talous on edelleen yhteinen, samoin kuin omaisuus.

Ensimmäisen lapsen synnytys oli pitkä ja hankala,  sain jossain vaiheessa epiduraalin mikä tutkitusti vaikuttaa ponnistukseen. Kun ponnistusvaihekin venyi epiduraalin vuoksi vanha kätilö tuiskahti: "ei nämä nykynaiset osaa edes ponnistaa". Jäi kaikumaan korvissa. Seuraava synnytys olikin enemmän tyyliä syöksy, eikä siinä kätilöt kerenneet kettuilla, pikemminkin kopata vauva kiinni kun ponnistin, heh.

60-luvun synnytyskokemuksia. Vaikea, pitkä synnytys. Kätilö sanoo itkuiselle synnyttäjälle "mutta oliko kivaa kun tätä lasta tehtiin, oliko, no onko nyt".

Kysymys kuuluu, että oliko tuohon aikaan sadisteja näissä tietyissä ammateissa. Eihän tuommoista muuten voi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ellu, Ida ja muut aina haukkuu sua, että oot v@tun ruma. Mutta mun mielestä sä kyllä oot kaunis. - sanoi eräs nainen baarissa. Ei kyllä tehnyt hyvää mieltä kuulla, että ihmiset joista joskus välitin, haukkuvat minua. Ihmiset osaavat olla inhottavia.

Tai sitten eivät haukkuneet, vaan tuolla naisella oli jotain syytä hämmentää välejänne.

Tämän opin kantapään kautta vasta pitkällä aikuisuudessa, että ihan oikeasti näitäkin ihmisiä on. Töissä eräs kertoi saatteella "älä vaan kerro että kerroin, mutta..." kaikille ristiin, miten aina arvostelevat ja haukkuvat toisiaan. Sai aikaan ihan uskomattoman draaman ja sopan, kunnon kyräilyn ilmapiirin, nauttien itse kaikkien luottamusta. Ja keksi niitä kommenttejaan siis myös tyhjästä, eli kertoi ihan omia mielipiteitään muiden sanomana. Tyyliin: "Timo aina sanoo, että sinulla on ärsyttävä tyyli jättää tuo printteri päälle. Ihan kuin sillä olisi väliä, eikö olekin Timo aika ankea. Mutta älä siis vaan mene sille Timolle tätä sanomaan, kun en halunnut juoruilla." Hän sitten lähtikin aika nopeasti muualle tultuaan mielestään kiusatuksi, kun vyyhti alkoi purkautua.

Oli kyllä hyvin hämmentävä kokemus, mutta myös opettavainen. Enää en niele mitään purematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään"

Näin oli muuten opettaja aikoinaan sanonut Einsteinillekin.

Jossain luki, ettei oo totta, että hän muka oli huono koulussa.

Joo, Einstein ei todellakaan ollut huono koulussa. Jos tuollaista on sanottu, lienee se liittynyt käytökseen ja työntekoon.

Einsteinin ensimmäinen vaimo opiskeli yhtäaikaa hänen kanssaan, ja tästä on myöhemmin esitetty teorioita, että Albert sai apua häneltä tai jopa, että osa teorioista olisi peräisin häneltä. Mutta kyse voi olla vain siitäkin, että samaa asiaa tutkivat heittelevät ideoita ja ratkaisuja toisilleen, mikä on aina tieteenlajista riippumatta, hedelmällistä ja antoisaa.

Myöhemmin Einstein jätti vaimonsa ja lapsensa Eurooppaan, lähti USA:han ja meni siellä uudestaan naimisiin. Tämä on aika julmaa ja vaikea ymmärtää.

Kuka tietää miten pahasti älykkäätkin ihmiset voivat toisiaan loukata. Ihan varmasti jollekin Nikolas Teslalle on naurettu ja häntä sanottu hulluksi, tai Edisonille, joka toisti kokeitaan satoja kertoja saadakseen homman onnistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään"

Näin oli muuten opettaja aikoinaan sanonut Einsteinillekin.

Jossain luki, ettei oo totta, että hän muka oli huono koulussa.

Joo, Einstein ei todellakaan ollut huono koulussa. Jos tuollaista on sanottu, lienee se liittynyt käytökseen ja työntekoon.

Einsteinin ensimmäinen vaimo opiskeli yhtäaikaa hänen kanssaan, ja tästä on myöhemmin esitetty teorioita, että Albert sai apua häneltä tai jopa, että osa teorioista olisi peräisin häneltä. Mutta kyse voi olla vain siitäkin, että samaa asiaa tutkivat heittelevät ideoita ja ratkaisuja toisilleen, mikä on aina tieteenlajista riippumatta, hedelmällistä ja antoisaa.

Myöhemmin Einstein jätti vaimonsa ja lapsensa Eurooppaan, lähti USA:han ja meni siellä uudestaan naimisiin. Tämä on aika julmaa ja vaikea ymmärtää.

Kuka tietää miten pahasti älykkäätkin ihmiset voivat toisiaan loukata. Ihan varmasti jollekin Nikolas Teslalle on naurettu ja häntä sanottu hulluksi, tai Edisonille, joka toisti kokeitaan satoja kertoja saadakseen homman onnistumaan.

Ei ihan mutta melkein.

https://en.wikipedia.org/wiki/Mileva_Mari%C4%87

Mileva oli opiskelemassa yhtäaikaa Albertin kanssa ja hän oli matemaattisesti myös huippulahjakas. Arvatkaa mikä päätti hänen tieteellisen uransa? No tietysti se, kun tuli raskaaksi.

"Naiset eivät rakasta lihavaa miestä."

Totta. 11-vuotiaana tuon viisauden isältäni kuulin ja nyt noin 30 vuotta myöhemmin ollaan edelleen ylipainoisia ja ilman naisen rakkautta.