Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Tälläkin hetkellä uusperhekuviossa mukana, mistä ei näköjään noin vain lähdetäkään. Hoidan oman lapseni lisäksi kumppanin lapset, kumppani hoitaa vain omat työt. Kumppanin exä pistää kapuloita rattaisiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Itse sain hetki sitten tietää olevani raskaana. Olen yrittänyt kestää ja toivoa parempaa, mutta arki tuntuu harmaalta ja päivät yritän vain selvitä hengissä, tiedän että kaivan itselleni koko ajan vaan isompaa kuoppaa, olisi pitänyt lähteä kun oli mahdollisuus..

Ilmainen vinkki: älä mahdollista tuota enää miehellesi. Ota ohjat ja lakkaa odottamasta ihmettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. 

Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).

Mä taas uusperheen äitinä pystyn oikein hyvin samaistumaan ap:n tilanteeseen. On kuulkaas aika turhauttavaa katsella vierestä kun se miehen lapsi manipuloi isäänsä, eikä isä omilta syyllisyyksiltään näe yhtään mitään. Normaali lapsi tai teini ei ole mustasukkainen vuositolkulla eikä todellakaan kieroile. Ja jos näin onkin, ensiarvoisen tärkeää on vanhempien yhteisrintama- se ettei isän ja uusperheen äidin väliin pääse millään kieroilulla. Että kyllä tuo touhu isällä menee ihan pieleen. Mun miehellä on kaks lasta, poika joka on tosi ihana ja tytär, joka on käytökseltään äitinsä kopio (ja miksei olisi, kun naisen mallinsa on siinä). Äitinsä on aina vähätellyt minua ja maalannut ties minkä syntipukin- ja sehän ei voi olla siirtymättä tyttären taakaksi. Joten ymmärrän että lapsiparka ja hänen typerä käytöksensäjohtuu siitä, että hän on äitinsä uhri. Mut huono käytös ei siltä ole ok, äitipuoli ei ole mikään roskaämpäri. Ja juuri silloin uusperheen yhteisvanhemmuuden pitäisi pelittää tosi hyvin- että edes siellä lapsi/nuori laitetaan siihen lapsen ja nuoren asemaan jolla ei ole mitään valtaa pompottaa aikuisia. Ja äitipuoli ei voi mitenkään sitä isän osuutta tässä hoitaa. JOten todellakin isänsä tehtävä laittaa tuo teini ruotuun ja olla kaikessa kumppaninsa rinnalla. Tietenkään te, jotka itse olette niitä biologisia äitejä, jotka koette muut naiset uhaksi, ja haluatte kokea olevanne ykkösiä-se ei ole ok- koska aina tuntuu vähän kivalta jos se lapsi toimii teidän vaikeiden tunteidenne lähettinä ja vähän kiusaa sitä äitipuolta ja uusperhettä. Näitä on nähty. Mut kurjaa se on sille lapselle joka tapauksessa, jos ei ole selkeitä rajoja joita vasten kasvaa. Ja kuulkaas sekin, äitipuolen negatiiviset tunteet ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin kaikkien muidenkin. Ja silti voi käyttäytyä mahdollisimman fiksusti, vaikka ajattelisikin että miehen lapsen käytös on ravostuttavaa, ja hän on huonosti kasvatettu ja onnellisempaa olisi, ettei mies olis koko kakaraa edes hankkinut. Äitipuoletkin on ihan keskeneräisiä ihmisiä vaan, ja äitipuolen osa silloin kun bioäidillä tunnepuolen ongelmaa ja isällä sitä rajanveto-ongelmaa, on ihan p er sees tä. LÄhtökohtaisesti saa olla jo aika iso sydän että edes ajattelee ottavansa kotiinsa ja elämäänsä toisten lapsia. Puhumattakaan siitä kun sieltä saa mukaansa exänkin ongelmat ja muut.

Kiitos! Hienoa, että tulee kommentteja heiltä, jotka ovat samassa tilanteessa. Sitä löytää paljon yhtymäkohtia toisen elämään. Ydinperheellisten tai näiden exien on hyvä syyllistää, jos ei ole äitipuolen roolissa koskaan ollut. Tuo miehen syyllisyys valitettavasti sokeuttaa miehen eikä normaali järki pelaa niin kuin ydinperheissä. Ja itse olen käyttäytynyt lasta kohtaan asiallisesti ja fiksusti, vaikka olisikin asiat ottanut päähän ja kovasti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tässä kuviossa paljon tasapainoisempi kuin tämä biologinen äiti (osuu nyt varmaan joitakin arkaan paikkaan), mutta niin äkkipikaisia muutoksia muutaman on tämä äiti teinin elämään aiheuttanut, että kyllä on teinin puolesta harmittanut.

Ylläkirjoitettu oli ap

Niinpä. On helppo hurskastella kun ei oikeasti tiedä yhtään mitään koko asiastaja se oma näkökulma on vielä sinne uusperheen suuntaan niin kapea. Lukekaas exät, joiden lapset siellä uusperheessä käy tai asuvat, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Voi vähän silmät aueta edes omien lasten suhteen ja sen oman roolinkin.  Meillä tämä asia näkyy niin, et kun sillä miehen exällä ei ole elämässään lapsipuolia tai exiä, niin hän ei tajua edes sitä, että lasten kahden erilaisen kodin elämää pitäisi tukea ihan kokonaisvaltaisesti, ottaa huomioon se, että lapset joutuvat sopeutumaan siihen toiseenkin kotiin ja tarvitsevat äidiltäkin tukea ja myönteistä suhtautumista siihen kodin vaihtotilanteeseen. Nyt äiti kääntää lapsille selän samantien- kaikki on isän vastuulla. Mut miten voi olla isän vastuulla esim. pakata lasten reput siellä äidin kotona? Olen tässä saanut huomata että hyvä äiti on joskus enemmänkin myytti, ja lapset jonkinsortin vallankäytön välineitä.

Juurikin vallan käytön välineitä ja kun valtaa käyttävän exän lisäksi sopassa on isä, joka potee syyllisyyttä ja hyvittelee, niin soppa on valmis, eikä mitenkään lapsen parhaaksi. Siinä saa sitten jalat maassa oleva äitipuoli ihmetellä tilanteen hulluutta. Itse en ole koskaan äitipuoleksi maininnut, täällä nyt puhun näin, jotta roolit erottuu tekstistä. Miehen exä ei ole koskaan TUKENUT JA KANNUSTANUT lasta sopeutumaan tilanteeseen. Lapsi ei saa esimerkeiksi puhua hyviä asioita toisesta kodistaan ja äiti lietsoo edelleenkin negatiivista ajattelua meistä. Toivon, että tämä teini joskus aikuisuudessa tajuaa tilanteen, mutta epäilen. Niin hyvin on äiti lapsen päähän takonut asioita..

Ap

En ymmärrä miksi niin monet muuttavat yhteen. Itsellä kolme lasta, miehellä kaksi, joista neljä ovat teinejä. Joka toinen viikko vietämme miehen kanssa paljon aikaa kahdestaan, joka toinen viikko olemme lastemme kanssa, minä omassa kodissani ja mies omassa kodissaan. Jos ehdimme tapaamme miehen kanssa pari kertaa vaikka kävelyllä. Asumme pari kilometria toisistamme. Näin on menty neljä vuotta ja näin jatketaan kunnes kaikki lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Hyvät välit molempien eksään. Ei riitoja kasvatuksesta. Suosittelen.

Muistan kymmenen vuotta sitten kun ensimmäisiä kertoja tilanteen ollessa tuoreeltaan päällä, niin sain pelkästään vain äitipuolia halventavia kommentteja ja ihmettelyä siitä, miksi en väen väkisin sopeudu tilanteeseen. Siihen päälle vielä lähipiirin syyllistys, mies tyhmine eksineen ja ne lapset jotka olivat aivan pihalla ja eksyksissä tässä maailmassa kun aikuiset käyttäytyivät kuin teinit. Selkeästi maailma muuttunut suotuisampaan suuntaan, eli paha äitipuoli- myytti on murrettu ja naisten keskinäinen solidaarisuus lisääntynyt. 

Erosin siksi, että ex ei osannut elää arkea millään muotoa. Toisaalta olin vasta parikymppinen, kun hän oli jo yli kolmikymppinen, mutta roolit olivat hiukan sekaisin. Hän otti lapsia aina luoksensa, vaikka ei huolehtinut heistä, lapsia ei saanut komentaa eikä heidän kanssaan saanut olla. Mies saattoi nukkua aivan pokkana yli puoleenpäivään ja naureskella makkarissa jos viisivuotias itki isiä huomionkaipuussaan. Joskus mies oli isänä paikalla, mutta kannustaakseen lapsia tekemään kaikkea älytöntä kuten heittelemään ruokapöydässä toistensa päälle vettä, rakentamaan tuoleista jonkun vallin josta kiivetä parvekkeelle ja takaisin (lopputuloksena lapsi kaatui ja mursi ranteensa, tämäkin oli minun syyni etten puuttunut ja varoittanut miestä), nukkumaan teltassa (asuttiin alueella missä pyöri ties millaista porukkaa). Joskus hän heitti tietokonepelit lapsille ja sanoi että viihtykää näiden kanssa, hän menee käymään kaupassa/baarissa/kaupungilla koska ovathan he aina olleet keskenään. Lasten ikä siis 4 ja 8 vuotta. 

Mies teki minut täysin aseettomaksi kaikenlaisilla tempauksillaan, eli en pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen mitenkään. Siinä vaiheessa kun ties monennetko tapahtumat peruuntuivat, koska hän oli taas ottanut lapset hoitoon vaikka oli sovittu muuta, niin tajusin lähteä. Kerran nuorempi lapsista löytyi kotona keittiöön nukahtaneena unilelu kädessä, kun oli peloissaan odottanut isäänsä takaisin. Kello oli neljä aamuyöllä. En ollut edes tiennyt, että lapsi oli siellä yksinään. 

Eniten ihmettelin miehen eksää. Ex-vaimo oli täysin hypytettävissä, ja ihmettelen miten ihmeessä hän antoi lapset tuollaiselle hoitoon niin usein, koska tuo oli ollut selkeästi nähtävissä jo ennen eroa. Samaan syssyyn tämä älykäs nainen ihmetteli miten olivat vahingossa ajautuneet tilanteeseen, jossa lapset vaativat psykiatrista hoitoa eikä uskonut mitään mitä hänelle kerrottiin. Parasta oli, että hän kirjoitteli minulle eromme jälkeen ja vaati olkapäätä itselleen. Kiinnostus nolla. 

Uusperhekuvio ei ollut minulle aikanaan kovinkaan luontevaa, joten 2v. sinnittelyn jälkeen olin aivan loppu. Muistan sen ensimmäisen sinkkuviikonlopun, kun oikein nautin siitä, ettei lapsia tarvinut pakata miehen luokse. Mies kun oli sitä mieltä, että hänen luona oleminen oli se ainut oikea. Samoin hänen lasten ei ollut hyvä olla luonani, koska asuimme niin kaukana hänen lastensa kavereiden luota. Meillä oli täysin saman ikäiset lapset, tuolloin 10 ja 12. Niin päättyi yhteiselo ja rauha tuli taloon. Vaikka lapset piti miehestä, niin silti olivat hepottuneita, kun suhde päättyi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. 

Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).

Mä taas uusperheen äitinä pystyn oikein hyvin samaistumaan ap:n tilanteeseen. On kuulkaas aika turhauttavaa katsella vierestä kun se miehen lapsi manipuloi isäänsä, eikä isä omilta syyllisyyksiltään näe yhtään mitään. Normaali lapsi tai teini ei ole mustasukkainen vuositolkulla eikä todellakaan kieroile. Ja jos näin onkin, ensiarvoisen tärkeää on vanhempien yhteisrintama- se ettei isän ja uusperheen äidin väliin pääse millään kieroilulla. Että kyllä tuo touhu isällä menee ihan pieleen. Mun miehellä on kaks lasta, poika joka on tosi ihana ja tytär, joka on käytökseltään äitinsä kopio (ja miksei olisi, kun naisen mallinsa on siinä). Äitinsä on aina vähätellyt minua ja maalannut ties minkä syntipukin- ja sehän ei voi olla siirtymättä tyttären taakaksi. Joten ymmärrän että lapsiparka ja hänen typerä käytöksensäjohtuu siitä, että hän on äitinsä uhri. Mut huono käytös ei siltä ole ok, äitipuoli ei ole mikään roskaämpäri. Ja juuri silloin uusperheen yhteisvanhemmuuden pitäisi pelittää tosi hyvin- että edes siellä lapsi/nuori laitetaan siihen lapsen ja nuoren asemaan jolla ei ole mitään valtaa pompottaa aikuisia. Ja äitipuoli ei voi mitenkään sitä isän osuutta tässä hoitaa. JOten todellakin isänsä tehtävä laittaa tuo teini ruotuun ja olla kaikessa kumppaninsa rinnalla. Tietenkään te, jotka itse olette niitä biologisia äitejä, jotka koette muut naiset uhaksi, ja haluatte kokea olevanne ykkösiä-se ei ole ok- koska aina tuntuu vähän kivalta jos se lapsi toimii teidän vaikeiden tunteidenne lähettinä ja vähän kiusaa sitä äitipuolta ja uusperhettä. Näitä on nähty. Mut kurjaa se on sille lapselle joka tapauksessa, jos ei ole selkeitä rajoja joita vasten kasvaa. Ja kuulkaas sekin, äitipuolen negatiiviset tunteet ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin kaikkien muidenkin. Ja silti voi käyttäytyä mahdollisimman fiksusti, vaikka ajattelisikin että miehen lapsen käytös on ravostuttavaa, ja hän on huonosti kasvatettu ja onnellisempaa olisi, ettei mies olis koko kakaraa edes hankkinut. Äitipuoletkin on ihan keskeneräisiä ihmisiä vaan, ja äitipuolen osa silloin kun bioäidillä tunnepuolen ongelmaa ja isällä sitä rajanveto-ongelmaa, on ihan p er sees tä. LÄhtökohtaisesti saa olla jo aika iso sydän että edes ajattelee ottavansa kotiinsa ja elämäänsä toisten lapsia. Puhumattakaan siitä kun sieltä saa mukaansa exänkin ongelmat ja muut.

Kiitos! Hienoa, että tulee kommentteja heiltä, jotka ovat samassa tilanteessa. Sitä löytää paljon yhtymäkohtia toisen elämään. Ydinperheellisten tai näiden exien on hyvä syyllistää, jos ei ole äitipuolen roolissa koskaan ollut. Tuo miehen syyllisyys valitettavasti sokeuttaa miehen eikä normaali järki pelaa niin kuin ydinperheissä. Ja itse olen käyttäytynyt lasta kohtaan asiallisesti ja fiksusti, vaikka olisikin asiat ottanut päähän ja kovasti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tässä kuviossa paljon tasapainoisempi kuin tämä biologinen äiti (osuu nyt varmaan joitakin arkaan paikkaan), mutta niin äkkipikaisia muutoksia muutaman on tämä äiti teinin elämään aiheuttanut, että kyllä on teinin puolesta harmittanut.

Ylläkirjoitettu oli ap

Niinpä. On helppo hurskastella kun ei oikeasti tiedä yhtään mitään koko asiastaja se oma näkökulma on vielä sinne uusperheen suuntaan niin kapea. Lukekaas exät, joiden lapset siellä uusperheessä käy tai asuvat, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Voi vähän silmät aueta edes omien lasten suhteen ja sen oman roolinkin.  Meillä tämä asia näkyy niin, et kun sillä miehen exällä ei ole elämässään lapsipuolia tai exiä, niin hän ei tajua edes sitä, että lasten kahden erilaisen kodin elämää pitäisi tukea ihan kokonaisvaltaisesti, ottaa huomioon se, että lapset joutuvat sopeutumaan siihen toiseenkin kotiin ja tarvitsevat äidiltäkin tukea ja myönteistä suhtautumista siihen kodin vaihtotilanteeseen. Nyt äiti kääntää lapsille selän samantien- kaikki on isän vastuulla. Mut miten voi olla isän vastuulla esim. pakata lasten reput siellä äidin kotona? Olen tässä saanut huomata että hyvä äiti on joskus enemmänkin myytti, ja lapset jonkinsortin vallankäytön välineitä.

Juurikin vallan käytön välineitä ja kun valtaa käyttävän exän lisäksi sopassa on isä, joka potee syyllisyyttä ja hyvittelee, niin soppa on valmis, eikä mitenkään lapsen parhaaksi. Siinä saa sitten jalat maassa oleva äitipuoli ihmetellä tilanteen hulluutta. Itse en ole koskaan äitipuoleksi maininnut, täällä nyt puhun näin, jotta roolit erottuu tekstistä. Miehen exä ei ole koskaan TUKENUT JA KANNUSTANUT lasta sopeutumaan tilanteeseen. Lapsi ei saa esimerkeiksi puhua hyviä asioita toisesta kodistaan ja äiti lietsoo edelleenkin negatiivista ajattelua meistä. Toivon, että tämä teini joskus aikuisuudessa tajuaa tilanteen, mutta epäilen. Niin hyvin on äiti lapsen päähän takonut asioita..

Ap

Niin etkä varmasti ole ainoa. Näkeehän tällä palstallakin jo sen, kuinka herkästi äitipuoleen projisoidaan omia ongelmia. Kun usein kyse on nimneomaan siitä että isä ei kykene ottamaan riittävää vastuuta ja laittamaan rajoja sen paremmin exälle kuin lapsillekaan- koska sillä exällä on valtaa lapsiin eikä isä halua menettää lapsiaan. Äitipuolen kanssa tällä sotkulla ei ole mitään tekemistä, vaan hän on lasten lisäksi se jonka elämään lentää toisten ihmisten vastuuttomuutta ja kuonaa.  Ei ole äitipuolen vika jos isä ei osaa kasvattaa, on hankkinut liikaa lapsia, se edellinen suhde on mennyt pieleen tai äiti ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Eikä moni muukaan asia joista heitä syytetään.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kymmenen vuotta sitten kun ensimmäisiä kertoja tilanteen ollessa tuoreeltaan päällä, niin sain pelkästään vain äitipuolia halventavia kommentteja ja ihmettelyä siitä, miksi en väen väkisin sopeudu tilanteeseen. Siihen päälle vielä lähipiirin syyllistys, mies tyhmine eksineen ja ne lapset jotka olivat aivan pihalla ja eksyksissä tässä maailmassa kun aikuiset käyttäytyivät kuin teinit. Selkeästi maailma muuttunut suotuisampaan suuntaan, eli paha äitipuoli- myytti on murrettu ja naisten keskinäinen solidaarisuus lisääntynyt. 

Erosin siksi, että ex ei osannut elää arkea millään muotoa. Toisaalta olin vasta parikymppinen, kun hän oli jo yli kolmikymppinen, mutta roolit olivat hiukan sekaisin. Hän otti lapsia aina luoksensa, vaikka ei huolehtinut heistä, lapsia ei saanut komentaa eikä heidän kanssaan saanut olla. Mies saattoi nukkua aivan pokkana yli puoleenpäivään ja naureskella makkarissa jos viisivuotias itki isiä huomionkaipuussaan. Joskus mies oli isänä paikalla, mutta kannustaakseen lapsia tekemään kaikkea älytöntä kuten heittelemään ruokapöydässä toistensa päälle vettä, rakentamaan tuoleista jonkun vallin josta kiivetä parvekkeelle ja takaisin (lopputuloksena lapsi kaatui ja mursi ranteensa, tämäkin oli minun syyni etten puuttunut ja varoittanut miestä), nukkumaan teltassa (asuttiin alueella missä pyöri ties millaista porukkaa). Joskus hän heitti tietokonepelit lapsille ja sanoi että viihtykää näiden kanssa, hän menee käymään kaupassa/baarissa/kaupungilla koska ovathan he aina olleet keskenään. Lasten ikä siis 4 ja 8 vuotta. 

Mies teki minut täysin aseettomaksi kaikenlaisilla tempauksillaan, eli en pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen mitenkään. Siinä vaiheessa kun ties monennetko tapahtumat peruuntuivat, koska hän oli taas ottanut lapset hoitoon vaikka oli sovittu muuta, niin tajusin lähteä. Kerran nuorempi lapsista löytyi kotona keittiöön nukahtaneena unilelu kädessä, kun oli peloissaan odottanut isäänsä takaisin. Kello oli neljä aamuyöllä. En ollut edes tiennyt, että lapsi oli siellä yksinään. 

Eniten ihmettelin miehen eksää. Ex-vaimo oli täysin hypytettävissä, ja ihmettelen miten ihmeessä hän antoi lapset tuollaiselle hoitoon niin usein, koska tuo oli ollut selkeästi nähtävissä jo ennen eroa. Samaan syssyyn tämä älykäs nainen ihmetteli miten olivat vahingossa ajautuneet tilanteeseen, jossa lapset vaativat psykiatrista hoitoa eikä uskonut mitään mitä hänelle kerrottiin. Parasta oli, että hän kirjoitteli minulle eromme jälkeen ja vaati olkapäätä itselleen. Kiinnostus nolla. 

Järkyttävää. Mikset tehnyt lasua? Kai se ennen pitkää tehtiin? 

Vähän samanlainen tilanne, että en oikein jaksa miehen kahta lasta. Onneksi ei tarvitse olla jatkuvasti tekemisissä. Muut on ihan ok, mutta nää kaksi isompaa, niin ei vaan jaksaisi. Ja sama homma, että kun sieltä "käsky" käy, niin kaikki muu jää ja heidän aikataulut ajaa ohi. No jos on jo jotain muuta sovittu, niin nykyään siitä pidetään kiinni kyllä, eikä lähdetä kesken kaiken kuskailee näitä heidän päähänpistojen mukaan. Mutta sitten puolestaan minullakin on lapsi, joka on kaikkien mielestä hirveän ärsyttävä, niin miehenikin ja välistä jopa itsenikin mielestä... Että jos luulet saavasi aikuisten parisuhteen sillä, että otat lapsettoman miehen, niin ei onnistu enää, koska sinulla on jo lapsi. Joka on sinulle maailman tärkein, mutta tälle uudelle miehelle pelkkä rasite ja este teidän aikuiselle parisuhteelle. Niin syteen tai saveen, valitse siitä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. 

Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).

Mä taas uusperheen äitinä pystyn oikein hyvin samaistumaan ap:n tilanteeseen. On kuulkaas aika turhauttavaa katsella vierestä kun se miehen lapsi manipuloi isäänsä, eikä isä omilta syyllisyyksiltään näe yhtään mitään. Normaali lapsi tai teini ei ole mustasukkainen vuositolkulla eikä todellakaan kieroile. Ja jos näin onkin, ensiarvoisen tärkeää on vanhempien yhteisrintama- se ettei isän ja uusperheen äidin väliin pääse millään kieroilulla. Että kyllä tuo touhu isällä menee ihan pieleen. Mun miehellä on kaks lasta, poika joka on tosi ihana ja tytär, joka on käytökseltään äitinsä kopio (ja miksei olisi, kun naisen mallinsa on siinä). Äitinsä on aina vähätellyt minua ja maalannut ties minkä syntipukin- ja sehän ei voi olla siirtymättä tyttären taakaksi. Joten ymmärrän että lapsiparka ja hänen typerä käytöksensäjohtuu siitä, että hän on äitinsä uhri. Mut huono käytös ei siltä ole ok, äitipuoli ei ole mikään roskaämpäri. Ja juuri silloin uusperheen yhteisvanhemmuuden pitäisi pelittää tosi hyvin- että edes siellä lapsi/nuori laitetaan siihen lapsen ja nuoren asemaan jolla ei ole mitään valtaa pompottaa aikuisia. Ja äitipuoli ei voi mitenkään sitä isän osuutta tässä hoitaa. JOten todellakin isänsä tehtävä laittaa tuo teini ruotuun ja olla kaikessa kumppaninsa rinnalla. Tietenkään te, jotka itse olette niitä biologisia äitejä, jotka koette muut naiset uhaksi, ja haluatte kokea olevanne ykkösiä-se ei ole ok- koska aina tuntuu vähän kivalta jos se lapsi toimii teidän vaikeiden tunteidenne lähettinä ja vähän kiusaa sitä äitipuolta ja uusperhettä. Näitä on nähty. Mut kurjaa se on sille lapselle joka tapauksessa, jos ei ole selkeitä rajoja joita vasten kasvaa. Ja kuulkaas sekin, äitipuolen negatiiviset tunteet ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin kaikkien muidenkin. Ja silti voi käyttäytyä mahdollisimman fiksusti, vaikka ajattelisikin että miehen lapsen käytös on ravostuttavaa, ja hän on huonosti kasvatettu ja onnellisempaa olisi, ettei mies olis koko kakaraa edes hankkinut. Äitipuoletkin on ihan keskeneräisiä ihmisiä vaan, ja äitipuolen osa silloin kun bioäidillä tunnepuolen ongelmaa ja isällä sitä rajanveto-ongelmaa, on ihan p er sees tä. LÄhtökohtaisesti saa olla jo aika iso sydän että edes ajattelee ottavansa kotiinsa ja elämäänsä toisten lapsia. Puhumattakaan siitä kun sieltä saa mukaansa exänkin ongelmat ja muut.

Kiitos! Hienoa, että tulee kommentteja heiltä, jotka ovat samassa tilanteessa. Sitä löytää paljon yhtymäkohtia toisen elämään. Ydinperheellisten tai näiden exien on hyvä syyllistää, jos ei ole äitipuolen roolissa koskaan ollut. Tuo miehen syyllisyys valitettavasti sokeuttaa miehen eikä normaali järki pelaa niin kuin ydinperheissä. Ja itse olen käyttäytynyt lasta kohtaan asiallisesti ja fiksusti, vaikka olisikin asiat ottanut päähän ja kovasti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tässä kuviossa paljon tasapainoisempi kuin tämä biologinen äiti (osuu nyt varmaan joitakin arkaan paikkaan), mutta niin äkkipikaisia muutoksia muutaman on tämä äiti teinin elämään aiheuttanut, että kyllä on teinin puolesta harmittanut.

Ylläkirjoitettu oli ap

Niinpä. On helppo hurskastella kun ei oikeasti tiedä yhtään mitään koko asiastaja se oma näkökulma on vielä sinne uusperheen suuntaan niin kapea. Lukekaas exät, joiden lapset siellä uusperheessä käy tai asuvat, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Voi vähän silmät aueta edes omien lasten suhteen ja sen oman roolinkin.  Meillä tämä asia näkyy niin, et kun sillä miehen exällä ei ole elämässään lapsipuolia tai exiä, niin hän ei tajua edes sitä, että lasten kahden erilaisen kodin elämää pitäisi tukea ihan kokonaisvaltaisesti, ottaa huomioon se, että lapset joutuvat sopeutumaan siihen toiseenkin kotiin ja tarvitsevat äidiltäkin tukea ja myönteistä suhtautumista siihen kodin vaihtotilanteeseen. Nyt äiti kääntää lapsille selän samantien- kaikki on isän vastuulla. Mut miten voi olla isän vastuulla esim. pakata lasten reput siellä äidin kotona? Olen tässä saanut huomata että hyvä äiti on joskus enemmänkin myytti, ja lapset jonkinsortin vallankäytön välineitä.

Juurikin vallan käytön välineitä ja kun valtaa käyttävän exän lisäksi sopassa on isä, joka potee syyllisyyttä ja hyvittelee, niin soppa on valmis, eikä mitenkään lapsen parhaaksi. Siinä saa sitten jalat maassa oleva äitipuoli ihmetellä tilanteen hulluutta. Itse en ole koskaan äitipuoleksi maininnut, täällä nyt puhun näin, jotta roolit erottuu tekstistä. Miehen exä ei ole koskaan TUKENUT JA KANNUSTANUT lasta sopeutumaan tilanteeseen. Lapsi ei saa esimerkeiksi puhua hyviä asioita toisesta kodistaan ja äiti lietsoo edelleenkin negatiivista ajattelua meistä. Toivon, että tämä teini joskus aikuisuudessa tajuaa tilanteen, mutta epäilen. Niin hyvin on äiti lapsen päähän takonut asioita..

Ap

Niin etkä varmasti ole ainoa. Näkeehän tällä palstallakin jo sen, kuinka herkästi äitipuoleen projisoidaan omia ongelmia. Kun usein kyse on nimneomaan siitä että isä ei kykene ottamaan riittävää vastuuta ja laittamaan rajoja sen paremmin exälle kuin lapsillekaan- koska sillä exällä on valtaa lapsiin eikä isä halua menettää lapsiaan. Äitipuolen kanssa tällä sotkulla ei ole mitään tekemistä, vaan hän on lasten lisäksi se jonka elämään lentää toisten ihmisten vastuuttomuutta ja kuonaa.  Ei ole äitipuolen vika jos isä ei osaa kasvattaa, on hankkinut liikaa lapsia, se edellinen suhde on mennyt pieleen tai äiti ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Eikä moni muukaan asia joista heitä syytetään.

Käsittämätöntä, miten kaikki ongelmat sysätään exän niskoille. Meille tuli ero miehen sivusuhteen vuoksi. Murrosikäinen tytär on aina syyttänyt erosta toista naista, ja on todella hankala isän uutta kohtaan. Itse en olekoskaan puhunut tyttären kuullen sanaakaan uudesta naisesta. Joskus olen pyytänyt tytärtä muistamaan hyvät käytöstavat. Meillä hiertää myös se, että parempituloisena maksoin ennen kaikki perheen kulut. Nykyään vaadin, että mies maksaa laskennallisen osansa lapsen kuluista. Ex-mies on jo kolme kertaa vienyt minut lastenvalvojalle elareitten vuoksi, mutta eihän se tilanne muutu. Viimeksi yritti päästä elareista eroon suuren asuntolainaansa vuoksi.

Hyvin jaksan vaimon lapset. Isät ei onneksi kuvioissa, joten heistä ei ole haittaa. Mukavia teinejä joita kohtelen kuin olisivat omiani. Kohteliaita ja huomaavaisia, auttavat myös tuon yhteisen lapsen kanssa. Uusperhe-elämä voi onnistua. Lapsista ei ole ongelmia, vaam aikuisista. Jos nuo muut aikuiset (exät) saa pois, niin perhe-elämä on auvoisaa. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ex-vaimoista on enemmän haittaa kuin ex-miehistä, vaikka kyllä nuo ex-miehetkin osaavat kiusaa tehdä mitä olen kaveripiiristäni kuullut.

Omassa suhteessani oma exäni tuo ongelmia (yhteishuoltajuus). Lapsen takia olen hänessä kiinni ja kuitenkin enemmän hän kuormittaa vaimoani kuin minua. Kuitenkin helpompaa on kun on lähivanhempi lapselle, näin kaikilla lapsilla on samat säännöt. Itseäni lähinnä haittaa kun vanhan liiton lapsi on lomallaan äidillään eikä minun luonani. Olen itse perheihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.

Tuo ymmärrän vastaukseni oli tähän. Ja itseäkin nyt niin ärsyttää, kun en oikeastaan koskaan saanut sellaista kahden aikuisen parisuhdetta, jossa päätämme kaiken oman tahdomme mukaan ja johon olisi tullut lapset myöhemmin. Viestini siis muille naisille, välttäkää näitä kuvioita ja ottakaa mies jolla ei lapsia entisestä suhteesta!

Ap

Haaveilit kahden aikuisen suhteesta johon olisi tullut myöhemmin lapsia. Kuulostaa ihan perinteisen ydinperheen kuvaukselta. Miten ihmeessä päädyit ratkaisuusi?

Vierailija kirjoitti:

Ajatella, miten ne jämäkät, hyvät miehet on hullun akan kans menneet naimisiin ja pyöräyttäneet pari kolme lasta. Sitten eronneet, kun lapset on taaperoita.

Huvittaa oikeasti nämä tarinat. Työkaveri sepustaa samaa aina silmä kirkkaana. Hulluexä ja miesraukka.

Satun vain tuntemaan sen exän, ja hänen tarina on aivan toisenlainen

Suurimmassa osassa eroista nainen on ollut aktiivinen osapuoli, joten äiti on ollut se joka on eronnut lasten ollessa taaperoita. Elävät sitten uutta nuoruuttaan ja sadattelevat järkevämpää nyxää.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jaksan vaimon lapset. Isät ei onneksi kuvioissa, joten heistä ei ole haittaa. Mukavia teinejä joita kohtelen kuin olisivat omiani. Kohteliaita ja huomaavaisia, auttavat myös tuon yhteisen lapsen kanssa. Uusperhe-elämä voi onnistua. Lapsista ei ole ongelmia, vaam aikuisista. Jos nuo muut aikuiset (exät) saa pois, niin perhe-elämä on auvoisaa. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ex-vaimoista on enemmän haittaa kuin ex-miehistä, vaikka kyllä nuo ex-miehetkin osaavat kiusaa tehdä mitä olen kaveripiiristäni kuullut.

Omassa suhteessani oma exäni tuo ongelmia (yhteishuoltajuus). Lapsen takia olen hänessä kiinni ja kuitenkin enemmän hän kuormittaa vaimoani kuin minua. Kuitenkin helpompaa on kun on lähivanhempi lapselle, näin kaikilla lapsilla on samat säännöt. Itseäni lähinnä haittaa kun vanhan liiton lapsi on lomallaan äidillään eikä minun luonani. Olen itse perheihminen.

Olipa outo kirjoitus. Lapsen oikeuksiin kuitenkin kuuluu, että molemmat biologiset vanhemmat ovat lapsen elämässä mukana, vaikka siihen tulisi myös uusia aikuisia. Kuulostat kovin minäminä-ihmiseltä. Lapsen etu on kuitenkin loppupeleissä tärkein ja se kuva ei välity sinun kirjoituksestasi.

Ettekö te siellä uusperheissä ollenkaan keskustele teinien kanssa? Miten teini kokee tapahtuvat asiat, mitä tunteita hänellä on.

Olen se hankalaksi todettu exä, mutta istun useinkin teinieni kanssa iltaisin teekupin äärellä ja jutellaan. Isän uusperheestä kuuluu mielenkiintoisia asioita. Mm. teinipoika kertoi, että siellä oli vieraita istumassa iltaa, pikkulapsiperheitä Miehet olivat menneet autotalliin katsomaan isän autorojektia, naiset jääneet olohuoneeseen. Poika kertoi, että hän tuli harrastuksestaan sisään, astui olkkariin ja tervehti. Kukaan ei noteerannut häntä. "Mut ignoorattiin ihan tylysti, kuin olisin ollut haamu." Ruokaa oli tarjolla, mutta hän ei tiennyt saako sitä ottaa. Ja hirvee nälkä tietysti.

Että jutelkaa nyt hyvänen aika sentään teini-ikäisten kanssa siellä uusperheissäkin. He ovat ihan kokevia ja tuntevia ihmisiä, kykeneviä keskustelemaan ja osallistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jaksan vaimon lapset. Isät ei onneksi kuvioissa, joten heistä ei ole haittaa. Mukavia teinejä joita kohtelen kuin olisivat omiani. Kohteliaita ja huomaavaisia, auttavat myös tuon yhteisen lapsen kanssa. Uusperhe-elämä voi onnistua. Lapsista ei ole ongelmia, vaam aikuisista. Jos nuo muut aikuiset (exät) saa pois, niin perhe-elämä on auvoisaa. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ex-vaimoista on enemmän haittaa kuin ex-miehistä, vaikka kyllä nuo ex-miehetkin osaavat kiusaa tehdä mitä olen kaveripiiristäni kuullut.

Omassa suhteessani oma exäni tuo ongelmia (yhteishuoltajuus). Lapsen takia olen hänessä kiinni ja kuitenkin enemmän hän kuormittaa vaimoani kuin minua. Kuitenkin helpompaa on kun on lähivanhempi lapselle, näin kaikilla lapsilla on samat säännöt. Itseäni lähinnä haittaa kun vanhan liiton lapsi on lomallaan äidillään eikä minun luonani. Olen itse perheihminen.

Olipa outo kirjoitus. Lapsen oikeuksiin kuitenkin kuuluu, että molemmat biologiset vanhemmat ovat lapsen elämässä mukana, vaikka siihen tulisi myös uusia aikuisia. Kuulostat kovin minäminä-ihmiseltä. Lapsen etu on kuitenkin loppupeleissä tärkein ja se kuva ei välity sinun kirjoituksestasi.

Isät oli poissa kuvioista jo ennen minun tuloani. Kuinka minä olen se minäminä-ihminen? Siksikö koska olen lähivanhempi? En ole koskaan tavannut heitä, mutta mitä olen kuullut heistä niin he eivät olisi sopivaa seuraa lapsille. Molemmat heistä olivat väkivaltaisia.

En usko siihen että synnyttäminen tai siittäminen tekee kenestäkään pätevää vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jaksan vaimon lapset. Isät ei onneksi kuvioissa, joten heistä ei ole haittaa. Mukavia teinejä joita kohtelen kuin olisivat omiani. Kohteliaita ja huomaavaisia, auttavat myös tuon yhteisen lapsen kanssa. Uusperhe-elämä voi onnistua. Lapsista ei ole ongelmia, vaam aikuisista. Jos nuo muut aikuiset (exät) saa pois, niin perhe-elämä on auvoisaa. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ex-vaimoista on enemmän haittaa kuin ex-miehistä, vaikka kyllä nuo ex-miehetkin osaavat kiusaa tehdä mitä olen kaveripiiristäni kuullut.

Omassa suhteessani oma exäni tuo ongelmia (yhteishuoltajuus). Lapsen takia olen hänessä kiinni ja kuitenkin enemmän hän kuormittaa vaimoani kuin minua. Kuitenkin helpompaa on kun on lähivanhempi lapselle, näin kaikilla lapsilla on samat säännöt. Itseäni lähinnä haittaa kun vanhan liiton lapsi on lomallaan äidillään eikä minun luonani. Olen itse perheihminen.

Olipa outo kirjoitus. Lapsen oikeuksiin kuitenkin kuuluu, että molemmat biologiset vanhemmat ovat lapsen elämässä mukana, vaikka siihen tulisi myös uusia aikuisia. Kuulostat kovin minäminä-ihmiseltä. Lapsen etu on kuitenkin loppupeleissä tärkein ja se kuva ei välity sinun kirjoituksestasi.

Miksi minä olisin minäminä-ihminen? Isät oli poissa jo ennen minun tuloani ja kuulemani mukaan he olivat väkivaltaisia. Lisäksi he ovat omasta tahdostaan poissa lastensa elämästä. Itse en ole tavannut kumpaakaan. 

Itse elän uusperheessä enkä ole katunut vaikka mieheni lapsi kuluttaakin minut välillä loppuun. Eikä vain minut vaan myös mieheni. Erityislapsi. Ongelmia siitä asti kun aloitti päivähoidossa, nyt jo teini iässä. Odotin sitä päivää kun muuttaa pois kotoa. Lapsi asuu vain meidän kanssa mikä toisaalta tekee tilanteesta raskaan mutta kuitenkin helpomman. Silloin kun oli viikko viikko systeemi siitä ei tullut mitään. Vaihto päivänä lapsi saattoi olla toisella puolella Suomea, lapsi lähti äidille hyvissä vaatteissa ja tuli takasin likaisissa ja liian pienissä vaatteissa, äiti hakkui meitä lapselle koko ajan ja lapsi jatkoi sitä sama kun tuli meille. Luojan kiitos lastensuojelu puuttui peliin (oli kaikkea muutakin ongelmaa äidin luona) ja lopulta mieheni sai yksinhuoltajuuden. Ja joo tuottihan tuo miehen ex aluksi päänvaivaa. Nyt onneksi melkein kymmenen vuoden jälkeen rauhoittunut. Mutta kuten sanoin en kadu. Ihana mies ja hyvä isä, kaksi yhteistä lasta, hyvä koti. En tuli mieleenkään erota vain miehen perseilevän lapsen takia.

Vierailija kirjoitti:

Niin etkä varmasti ole ainoa. Näkeehän tällä palstallakin jo sen, kuinka herkästi äitipuoleen projisoidaan omia ongelmia. Kun usein kyse on nimneomaan siitä että isä ei kykene ottamaan riittävää vastuuta ja laittamaan rajoja sen paremmin exälle kuin lapsillekaan- koska sillä exällä on valtaa lapsiin eikä isä halua menettää lapsiaan. Äitipuolen kanssa tällä sotkulla ei ole mitään tekemistä, vaan hän on lasten lisäksi se jonka elämään lentää toisten ihmisten vastuuttomuutta ja kuonaa.  Ei ole äitipuolen vika jos isä ei osaa kasvattaa, on hankkinut liikaa lapsia, se edellinen suhde on mennyt pieleen tai äiti ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Eikä moni muukaan asia joista heitä syytetään.

Mutta ei se kyllä ole sen äidinkään vika, jos isä antaa lasten pompotella ja käyttäytyä ihan miten sattuu. Ja jos äiti tästä syystä puuttuu isän luona tapahtuviin asioihin ja näin ”hankaloittaa” isän uutta elämää, kyse on todennäköisimmin ihan vaan huolesta ja kyllästyneisyydestä. Vai arveletteko todella, että ne kaikki exät haluaisivat sen miehen takaisin? Näitä moneen kertaan eronneita isiä on yllättävän paljon, ja näköjään aina on löytynyt se uusi nainen, joka on pitänyt exiä vain hankalina, kunnes sitten on itsellekin tullut mitta täyteen. Tämänkin ketjun otsikossa jo pohditaan suhteen loppumista. Tuskin se arki miehen kanssa erolla sen helpommaksi muuttuu, ainakaan sen oman lapsen osalta. Vai ajatteleeko joku todella niin, että vain sen ekan lapsen kanssa mies antaa kaiken periksi, mutta seuraavien lasten kanssa onkin yhtäkkiä johdonmukainen kasvattaja? Onko sitä sitten itse ihan vaan yhteistyökykyinen ja -hakuineen exä, vai mahtaako kuitenkin välillä ihan vaan vituttaa?

Parastahan olisi jos isä pystyisi vain näkemään niitä entisen suhteen lapsia jossain aivan muualla kuin uusperheen kotona. Lapset saisivat jakamattoman huomion isältään,

Ja uusperheen äiti rauhan kotiinsa. Kaikilla olisi parempi olla

Vierailija kirjoitti:

Muistan kymmenen vuotta sitten kun ensimmäisiä kertoja tilanteen ollessa tuoreeltaan päällä, niin sain pelkästään vain äitipuolia halventavia kommentteja ja ihmettelyä siitä, miksi en väen väkisin sopeudu tilanteeseen. Siihen päälle vielä lähipiirin syyllistys, mies tyhmine eksineen ja ne lapset jotka olivat aivan pihalla ja eksyksissä tässä maailmassa kun aikuiset käyttäytyivät kuin teinit. Selkeästi maailma muuttunut suotuisampaan suuntaan, eli paha äitipuoli- myytti on murrettu ja naisten keskinäinen solidaarisuus lisääntynyt. 

Erosin siksi, että ex ei osannut elää arkea millään muotoa. Toisaalta olin vasta parikymppinen, kun hän oli jo yli kolmikymppinen, mutta roolit olivat hiukan sekaisin. Hän otti lapsia aina luoksensa, vaikka ei huolehtinut heistä, lapsia ei saanut komentaa eikä heidän kanssaan saanut olla. Mies saattoi nukkua aivan pokkana yli puoleenpäivään ja naureskella makkarissa jos viisivuotias itki isiä huomionkaipuussaan. Joskus mies oli isänä paikalla, mutta kannustaakseen lapsia tekemään kaikkea älytöntä kuten heittelemään ruokapöydässä toistensa päälle vettä, rakentamaan tuoleista jonkun vallin josta kiivetä parvekkeelle ja takaisin (lopputuloksena lapsi kaatui ja mursi ranteensa, tämäkin oli minun syyni etten puuttunut ja varoittanut miestä), nukkumaan teltassa (asuttiin alueella missä pyöri ties millaista porukkaa). Joskus hän heitti tietokonepelit lapsille ja sanoi että viihtykää näiden kanssa, hän menee käymään kaupassa/baarissa/kaupungilla koska ovathan he aina olleet keskenään. Lasten ikä siis 4 ja 8 vuotta. 

Mies teki minut täysin aseettomaksi kaikenlaisilla tempauksillaan, eli en pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen mitenkään. Siinä vaiheessa kun ties monennetko tapahtumat peruuntuivat, koska hän oli taas ottanut lapset hoitoon vaikka oli sovittu muuta, niin tajusin lähteä. Kerran nuorempi lapsista löytyi kotona keittiöön nukahtaneena unilelu kädessä, kun oli peloissaan odottanut isäänsä takaisin. Kello oli neljä aamuyöllä. En ollut edes tiennyt, että lapsi oli siellä yksinään. 

Eniten ihmettelin miehen eksää. Ex-vaimo oli täysin hypytettävissä, ja ihmettelen miten ihmeessä hän antoi lapset tuollaiselle hoitoon niin usein, koska tuo oli ollut selkeästi nähtävissä jo ennen eroa. Samaan syssyyn tämä älykäs nainen ihmetteli miten olivat vahingossa ajautuneet tilanteeseen, jossa lapset vaativat psykiatrista hoitoa eikä uskonut mitään mitä hänelle kerrottiin. Parasta oli, että hän kirjoitteli minulle eromme jälkeen ja vaati olkapäätä itselleen. Kiinnostus nolla. 

Aivan kamalaa, kyllä säälittää nuo lapset! :( toivottavasti olit yhteydessä lastensuojeluun.

Ap