Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?
01.01.2020 |
Onko täällä muita, jotka katuvat uusperhettä? Itsellä tilanne sellainen, että olen ollut pitkässä suhteessa miehen kanssa, jolla on tällähetkellä teini-ikäinen lapsi. Omat vaikeutemme ja hyvät hetket on ollut ja kaikesta aina selvitty. Miehen ex tuonut omat lisäyksensä soppaan. Joskus aiemmin olen miettinyt eroa, kun on alkanut oikein kunnolla vituttamaan. Nyt meillä on kuitenkin yhteinen lapsi ja alkaa ottamaan päähän, kuinka paljon tämän teini-ikäisen oikkujen mukaan pitäisi vieläkin elää. Hän on kuitenkin jo kohta aikuinen. En jaksa alkaa mitään yksityiskohtaisia esimerkkejä antamaan, mutta kuitenkin hänellä aina älyttömiä vaatimuksia, joita sitten isi olisi toteuttamassa ettei mene välit.. tämä sitten vaikuttaa tietty meidän arkeen ja elämään. Ja mistään ilkeästä äitipuolen roolista ei ole nyt kysymys. Kertokaahan kokemuksia, onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia??
Kommentit (488)
Vierailija kirjoitti:
Hakeutukaa pariterapiaan ennen kuin on liian myöhäistä?
Ehkä miehesikin olisi helpompi pohtia tilannetta ns lintuperspektiivistä jos joku ulkopuolinen nostaa eri puolia asiasta pöydälle, myös sitä että teinit pyörittävät ja kaipaavat aikuisilta yhteistä lujaa rintamaa ja sen miten uuvut jos ei teidän aikuisten välillä ole yhteistä ymmärrystä tilanteesta?Eikä omiin lapsiin myöskään mitenkään ”katkea välit” siksi että pidetään kiinni säännöistä ja systeemeistä, ihan hassu ajatuskin. Kiukkuja tulee ja menee, suhde silti on ja pysyy.
Hienoa, että joku ymmärtää pointtini. Näissä keskusteluissa, joissa äitipuoli on uupunut tilanteeseen, aletaan usein syyllistää äitipuolta. Aivan kuin inhimilliset tunteet olisivat häneltä kiellettyjä. Pariterapiaa olen myös miettinyt ja olemme siitä myös puhuneet..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen: terapiaan!
Saatte näkökulmaa ja ymmärrystä molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeutukaa pariterapiaan ennen kuin on liian myöhäistä?
Ehkä miehesikin olisi helpompi pohtia tilannetta ns lintuperspektiivistä jos joku ulkopuolinen nostaa eri puolia asiasta pöydälle, myös sitä että teinit pyörittävät ja kaipaavat aikuisilta yhteistä lujaa rintamaa ja sen miten uuvut jos ei teidän aikuisten välillä ole yhteistä ymmärrystä tilanteesta?Eikä omiin lapsiin myöskään mitenkään ”katkea välit” siksi että pidetään kiinni säännöistä ja systeemeistä, ihan hassu ajatuskin. Kiukkuja tulee ja menee, suhde silti on ja pysyy.
Tässähän on vain ap:n versio, miehellä olisi varmaan ihan muu kuvaus tapahtumista.
Ap voisi korjata omaa asennettaan. Kuvaavaa on, ettei hän mitenkään puhu miehen lapsesta oman lapsensa sisaruksena ja muutenkin käsittelee lasta tekstissään kuin ikävää riesaa. Mies todennäköisesti on tämän huomannut ja siitä ne riidat tulee.
Kuinka voit yhden tekstin perusteella olettaa niin paljon asioita? Teiniä puhutellaan aina lapsemme sisaruksena ja näin olen toiminut alusta alkaen. Koskaan en ole puhunut sisaruspuolesta enkä muutenkaan erotellut häntä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeutukaa pariterapiaan ennen kuin on liian myöhäistä?
Ehkä miehesikin olisi helpompi pohtia tilannetta ns lintuperspektiivistä jos joku ulkopuolinen nostaa eri puolia asiasta pöydälle, myös sitä että teinit pyörittävät ja kaipaavat aikuisilta yhteistä lujaa rintamaa ja sen miten uuvut jos ei teidän aikuisten välillä ole yhteistä ymmärrystä tilanteesta?Eikä omiin lapsiin myöskään mitenkään ”katkea välit” siksi että pidetään kiinni säännöistä ja systeemeistä, ihan hassu ajatuskin. Kiukkuja tulee ja menee, suhde silti on ja pysyy.
Tässähän on vain ap:n versio, miehellä olisi varmaan ihan muu kuvaus tapahtumista.
Ap voisi korjata omaa asennettaan. Kuvaavaa on, ettei hän mitenkään puhu miehen lapsesta oman lapsensa sisaruksena ja muutenkin käsittelee lasta tekstissään kuin ikävää riesaa. Mies todennäköisesti on tämän huomannut ja siitä ne riidat tulee.
Kuinka voit yhden tekstin perusteella olettaa niin paljon asioita? Teiniä puhutellaan aina lapsemme sisaruksena ja näin olen toiminut alusta alkaen. Koskaan en ole puhunut sisaruspuolesta enkä muutenkaan erotellut häntä.
Ap
Sepä hyvä. Vaikuttaa lähtökohtaisesti vaikealta tilanteesta, kun itse näet että olet oikeassa ja mies väärässä ja vain miehen pitäisi muuttua. Mies ajattelee luultavasti päinvastoin,
Tuon perusteella toiveesi,,että mies muuttuu, on epärealistinen. Ehkäpä molempien pitää muuttua. Ehkä mieskin on ihan loppu ja hänestä syynä olet sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Kuulostaa kamalalta kun kirjoitan teinin juonittelusta? No voi anteeksi. En tiennytkään, että murrosiän varjolla voi tehdä mitä vaan ja kåyttäytyä miten vaan edes eroperheessä. Tottakai teinit juonittelee ja kuten olen jo aiemmin todennut, että sen ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä mikseivät vanhemmat kykene edes normaaleja rajoja asettamaan, joita yleensä murrosikäinen tarvitsee..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Niin ja mies syyttää niissä tilanteissa, joissa yritän keskustella hänelle esim. vanhemman vaikutuksesta, vanhemman tehtävästä olla vanhempi eikä pelkkä kaveri jne.. kuten jo aiemmin olen sanonut teini ei tässä ole suurin ongelma vaan hänen isänsä käytös ja toiminta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Kuulostaa kamalalta kun kirjoitan teinin juonittelusta? No voi anteeksi. En tiennytkään, että murrosiän varjolla voi tehdä mitä vaan ja kåyttäytyä miten vaan edes eroperheessä. Tottakai teinit juonittelee ja kuten olen jo aiemmin todennut, että sen ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä mikseivät vanhemmat kykene edes normaaleja rajoja asettamaan, joita yleensä murrosikäinen tarvitsee..
Ap
Sanoisitko, että oma lapsesi juonittelee kun hän on hankala? Mieti miten puhut toisista.
Et vieläkään ole antanut esimerkkejä lapsen epänormaalista käytöksestä tai miehen epänormaalista toiminnasta isänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Vielä kysymys sinulle: elätkö itse millaisessa perhetilanteessa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Kuulostaa kamalalta kun kirjoitan teinin juonittelusta? No voi anteeksi. En tiennytkään, että murrosiän varjolla voi tehdä mitä vaan ja kåyttäytyä miten vaan edes eroperheessä. Tottakai teinit juonittelee ja kuten olen jo aiemmin todennut, että sen ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä mikseivät vanhemmat kykene edes normaaleja rajoja asettamaan, joita yleensä murrosikäinen tarvitsee..
Ap
Sanoisitko, että oma lapsesi juonittelee kun hän on hankala? Mieti miten puhut toisista.
Et vieläkään ole antanut esimerkkejä lapsen epänormaalista käytöksestä tai miehen epänormaalista toiminnasta isänä.
Sinunko mielestä on kohteliaampaa leimata nuori kokonaan hankalaksi, kun hän juonittelee? Kyllä sanoisin omasta lapsesta myös, että hän juonittelee. Mielestäni se ei ole loukkaavaa.
Ap
Mä en ees ikinä ottais käytettyä miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Niin ja mies syyttää niissä tilanteissa, joissa yritän keskustella hänelle esim. vanhemman vaikutuksesta, vanhemman tehtävästä olla vanhempi eikä pelkkä kaveri jne.. kuten jo aiemmin olen sanonut teini ei tässä ole suurin ongelma vaan hänen isänsä käytös ja toiminta.
Ap
Oletko ajatellut ikinä, että miehelläsi voi olla erilainen käsitys hyvästä kasvatuksesta kuin sinulla? Sinun käsitys ei ehkä olekaan se oikea, varsinkin kun et itse ole ikinä teinin äiti ollut.
Minusta sinä et edes yritä nähdä itsessäsi mitään vikaa vaan kaikki on miehen syytä. Ei kovin rakentavaa.
Sinänsä hupaisaa, että mies on hyvä isä teidän yhteiselle lapselle. Sen sijaan esikoiselleen hän onkin surkea isä. Hitusen ristiriitaista.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ees ikinä ottais käytettyä miestä.
Siinä riittääkin sitten ihmettelyä tikun nokassa jos miehesi joskus kävelee ulos suhteestanne ja joudut olemaan loppuelämäsi yksin koska olethan ”käytetty nainen”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.
Ap
Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä.
Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap
Voisitko antaa konkreettisen esimerkin teinin käytöksestä?
Minusta kuulostaa kamalalta kun kirjoitat teinin juonittelusta. Teini-Ikä on ihmiselle herkkä ikä ja normaalien kasvukipujen ja nuoruuden uhman leimaaminen lähes pahuudesta ei ole aikuista käytöstä. Varsinkin eroperheessä nuoruus on paljon rankempaa ja monimutkaisempaa kuin ydinperheessä.
Myös metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Miksi mies syyttää sinua? Voisiko omassa käytöksessäsi olla peiliin katsomisen paikka?
Niin ja mies syyttää niissä tilanteissa, joissa yritän keskustella hänelle esim. vanhemman vaikutuksesta, vanhemman tehtävästä olla vanhempi eikä pelkkä kaveri jne.. kuten jo aiemmin olen sanonut teini ei tässä ole suurin ongelma vaan hänen isänsä käytös ja toiminta.
Ap
Oletko ajatellut ikinä, että miehelläsi voi olla erilainen käsitys hyvästä kasvatuksesta kuin sinulla? Sinun käsitys ei ehkä olekaan se oikea, varsinkin kun et itse ole ikinä teinin äiti ollut.
Minusta sinä et edes yritä nähdä itsessäsi mitään vikaa vaan kaikki on miehen syytä. Ei kovin rakentavaa.
Sinänsä hupaisaa, että mies on hyvä isä teidän yhteiselle lapselle. Sen sijaan esikoiselleen hän onkin surkea isä. Hitusen ristiriitaista.
Kyllä olen ajatellut sitäkin asiaa. Mielestäni hän ei kasvata teiniä ollenkaan. Kyllä hän on hyvä isä pienelle lapselle, hoitaa ja huolehtii. En ole myöskään sanonut, että on surkea isä teinille. Olen sanonut ettei hän aseta rajoja ja miellyttää liikaa ja muidenkin jaksamisen kustannuksella.
Ap
Vastaan sinulle rehellisesti. Uskon, että teini on hemmoteltu, hankala ja oikutteleva. Minusta silti todella itsekästä sinulta tieten tahtoen tehdä lapsi miehen kanssa ja nyt miettiä eroa, koska miehellä yksi lähes aikuinen lapsi. Asia on ollut sinulla tiedossa, naurettavaa repiä oman lapsesi perhe rikki lähes aikuisen lapsen takia joka jo pian muuttaa omilleen. Ja sama kierre jatkuu, oma lapsesi tulee riepotelluksi erilaisissa uusperhekuvioissa.
Aivan liian helposti ihmiset eroaa nykyään ja sitten ihmetellään kun pienestä asti eri asuntojen ja perhemuotojen välillä seilanneet lapset oirehtivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ees ikinä ottais käytettyä miestä.
Siinä riittääkin sitten ihmettelyä tikun nokassa jos miehesi joskus kävelee ulos suhteestanne ja joudut olemaan loppuelämäsi yksin koska olethan ”käytetty nainen”.
Kuinka niin? Onhan niitä nuoria miehiä, joille kelpaa iäkkäämpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ees ikinä ottais käytettyä miestä.
Siinä riittääkin sitten ihmettelyä tikun nokassa jos miehesi joskus kävelee ulos suhteestanne ja joudut olemaan loppuelämäsi yksin koska olethan ”käytetty nainen”.
Yksin voi myös elää eikä joka suhteeseen ole pakko pusertaa lisää lapsia.
Mitäs otit jonkun vanhan ukon käppänän
Vierailija kirjoitti:
Vastaan sinulle rehellisesti. Uskon, että teini on hemmoteltu, hankala ja oikutteleva. Minusta silti todella itsekästä sinulta tieten tahtoen tehdä lapsi miehen kanssa ja nyt miettiä eroa, koska miehellä yksi lähes aikuinen lapsi. Asia on ollut sinulla tiedossa, naurettavaa repiä oman lapsesi perhe rikki lähes aikuisen lapsen takia joka jo pian muuttaa omilleen. Ja sama kierre jatkuu, oma lapsesi tulee riepotelluksi erilaisissa uusperhekuvioissa.
Aivan liian helposti ihmiset eroaa nykyään ja sitten ihmetellään kun pienestä asti eri asuntojen ja perhemuotojen välillä seilanneet lapset oirehtivat.
Niinpä. En olekaan repimässä rikki lapseni perhettä. En siis haluaisi erota, olen vain todella loppuun palanut tähän kuvioon. Lähinnä olisi kiva kuulla, miten muut samassa tilanteessa olevat ovat kokeneet ja miten asiat ovat päättyneet ja miten ovat jaksaneet.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Kyllä ymmärrän sen, että kateus on aivan luonnollista ja hyväksyttävää. Kateus on silloin käsitelty ja teinin kanssa on asioista puhuttu. Et kuitenkaan taida nähdä tuosta tekstistä kuin tuon yhden kohdan. Tässä on taas muutakin kuin ilkeä äitipuoli, joka ei ymmärrä teinin kateutta. Tässä on myös teini, joka jatkuvasti oikuttelee/juonittelee/vaatii mahdottomuuksia/syyllistää turhasta ja manipuloi sekä pyörittää. Ja tässä on isä, joka antaa teinin tehdä mitä vaan, ei aseta rajoja edes sellaisissa tilanteissa, joissa se olisi suotavaa teinin turvallisuuden takaamiseksi, sanoo jonkun säännön ja ei pidä siitä kiinni, antaa teinin määrätä jne...
Ap