Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Vierailija kirjoitti:

Vähän samanlainen tilanne, että en oikein jaksa miehen kahta lasta. Onneksi ei tarvitse olla jatkuvasti tekemisissä. Muut on ihan ok, mutta nää kaksi isompaa, niin ei vaan jaksaisi. Ja sama homma, että kun sieltä "käsky" käy, niin kaikki muu jää ja heidän aikataulut ajaa ohi. No jos on jo jotain muuta sovittu, niin nykyään siitä pidetään kiinni kyllä, eikä lähdetä kesken kaiken kuskailee näitä heidän päähänpistojen mukaan. Mutta sitten puolestaan minullakin on lapsi, joka on kaikkien mielestä hirveän ärsyttävä, niin miehenikin ja välistä jopa itsenikin mielestä... Että jos luulet saavasi aikuisten parisuhteen sillä, että otat lapsettoman miehen, niin ei onnistu enää, koska sinulla on jo lapsi. Joka on sinulle maailman tärkein, mutta tälle uudelle miehelle pelkkä rasite ja este teidän aikuiselle parisuhteelle. Niin syteen tai saveen, valitse siitä...

Juu näinhän se on, kun minulla on jo lapsi. Harmittaa kyllä, etten koskaan saanut ns. ydinperhettä.. Elämä vaan joskus menee toisin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. 

Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).

Mä taas uusperheen äitinä pystyn oikein hyvin samaistumaan ap:n tilanteeseen. On kuulkaas aika turhauttavaa katsella vierestä kun se miehen lapsi manipuloi isäänsä, eikä isä omilta syyllisyyksiltään näe yhtään mitään. Normaali lapsi tai teini ei ole mustasukkainen vuositolkulla eikä todellakaan kieroile. Ja jos näin onkin, ensiarvoisen tärkeää on vanhempien yhteisrintama- se ettei isän ja uusperheen äidin väliin pääse millään kieroilulla. Että kyllä tuo touhu isällä menee ihan pieleen. Mun miehellä on kaks lasta, poika joka on tosi ihana ja tytär, joka on käytökseltään äitinsä kopio (ja miksei olisi, kun naisen mallinsa on siinä). Äitinsä on aina vähätellyt minua ja maalannut ties minkä syntipukin- ja sehän ei voi olla siirtymättä tyttären taakaksi. Joten ymmärrän että lapsiparka ja hänen typerä käytöksensäjohtuu siitä, että hän on äitinsä uhri. Mut huono käytös ei siltä ole ok, äitipuoli ei ole mikään roskaämpäri. Ja juuri silloin uusperheen yhteisvanhemmuuden pitäisi pelittää tosi hyvin- että edes siellä lapsi/nuori laitetaan siihen lapsen ja nuoren asemaan jolla ei ole mitään valtaa pompottaa aikuisia. Ja äitipuoli ei voi mitenkään sitä isän osuutta tässä hoitaa. JOten todellakin isänsä tehtävä laittaa tuo teini ruotuun ja olla kaikessa kumppaninsa rinnalla. Tietenkään te, jotka itse olette niitä biologisia äitejä, jotka koette muut naiset uhaksi, ja haluatte kokea olevanne ykkösiä-se ei ole ok- koska aina tuntuu vähän kivalta jos se lapsi toimii teidän vaikeiden tunteidenne lähettinä ja vähän kiusaa sitä äitipuolta ja uusperhettä. Näitä on nähty. Mut kurjaa se on sille lapselle joka tapauksessa, jos ei ole selkeitä rajoja joita vasten kasvaa. Ja kuulkaas sekin, äitipuolen negatiiviset tunteet ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin kaikkien muidenkin. Ja silti voi käyttäytyä mahdollisimman fiksusti, vaikka ajattelisikin että miehen lapsen käytös on ravostuttavaa, ja hän on huonosti kasvatettu ja onnellisempaa olisi, ettei mies olis koko kakaraa edes hankkinut. Äitipuoletkin on ihan keskeneräisiä ihmisiä vaan, ja äitipuolen osa silloin kun bioäidillä tunnepuolen ongelmaa ja isällä sitä rajanveto-ongelmaa, on ihan p er sees tä. LÄhtökohtaisesti saa olla jo aika iso sydän että edes ajattelee ottavansa kotiinsa ja elämäänsä toisten lapsia. Puhumattakaan siitä kun sieltä saa mukaansa exänkin ongelmat ja muut.

Kiitos! Hienoa, että tulee kommentteja heiltä, jotka ovat samassa tilanteessa. Sitä löytää paljon yhtymäkohtia toisen elämään. Ydinperheellisten tai näiden exien on hyvä syyllistää, jos ei ole äitipuolen roolissa koskaan ollut. Tuo miehen syyllisyys valitettavasti sokeuttaa miehen eikä normaali järki pelaa niin kuin ydinperheissä. Ja itse olen käyttäytynyt lasta kohtaan asiallisesti ja fiksusti, vaikka olisikin asiat ottanut päähän ja kovasti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tässä kuviossa paljon tasapainoisempi kuin tämä biologinen äiti (osuu nyt varmaan joitakin arkaan paikkaan), mutta niin äkkipikaisia muutoksia muutaman on tämä äiti teinin elämään aiheuttanut, että kyllä on teinin puolesta harmittanut.

Ylläkirjoitettu oli ap

Niinpä. On helppo hurskastella kun ei oikeasti tiedä yhtään mitään koko asiastaja se oma näkökulma on vielä sinne uusperheen suuntaan niin kapea. Lukekaas exät, joiden lapset siellä uusperheessä käy tai asuvat, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Voi vähän silmät aueta edes omien lasten suhteen ja sen oman roolinkin.  Meillä tämä asia näkyy niin, et kun sillä miehen exällä ei ole elämässään lapsipuolia tai exiä, niin hän ei tajua edes sitä, että lasten kahden erilaisen kodin elämää pitäisi tukea ihan kokonaisvaltaisesti, ottaa huomioon se, että lapset joutuvat sopeutumaan siihen toiseenkin kotiin ja tarvitsevat äidiltäkin tukea ja myönteistä suhtautumista siihen kodin vaihtotilanteeseen. Nyt äiti kääntää lapsille selän samantien- kaikki on isän vastuulla. Mut miten voi olla isän vastuulla esim. pakata lasten reput siellä äidin kotona? Olen tässä saanut huomata että hyvä äiti on joskus enemmänkin myytti, ja lapset jonkinsortin vallankäytön välineitä.

Juurikin vallan käytön välineitä ja kun valtaa käyttävän exän lisäksi sopassa on isä, joka potee syyllisyyttä ja hyvittelee, niin soppa on valmis, eikä mitenkään lapsen parhaaksi. Siinä saa sitten jalat maassa oleva äitipuoli ihmetellä tilanteen hulluutta. Itse en ole koskaan äitipuoleksi maininnut, täällä nyt puhun näin, jotta roolit erottuu tekstistä. Miehen exä ei ole koskaan TUKENUT JA KANNUSTANUT lasta sopeutumaan tilanteeseen. Lapsi ei saa esimerkeiksi puhua hyviä asioita toisesta kodistaan ja äiti lietsoo edelleenkin negatiivista ajattelua meistä. Toivon, että tämä teini joskus aikuisuudessa tajuaa tilanteen, mutta epäilen. Niin hyvin on äiti lapsen päähän takonut asioita..

Ap

Niin etkä varmasti ole ainoa. Näkeehän tällä palstallakin jo sen, kuinka herkästi äitipuoleen projisoidaan omia ongelmia. Kun usein kyse on nimneomaan siitä että isä ei kykene ottamaan riittävää vastuuta ja laittamaan rajoja sen paremmin exälle kuin lapsillekaan- koska sillä exällä on valtaa lapsiin eikä isä halua menettää lapsiaan. Äitipuolen kanssa tällä sotkulla ei ole mitään tekemistä, vaan hän on lasten lisäksi se jonka elämään lentää toisten ihmisten vastuuttomuutta ja kuonaa.  Ei ole äitipuolen vika jos isä ei osaa kasvattaa, on hankkinut liikaa lapsia, se edellinen suhde on mennyt pieleen tai äiti ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Eikä moni muukaan asia joista heitä syytetään.

Valitettavasti näin se on. Usein unohdetaan se kuinka tärkeää varhaislapsuus on lapsen terveelle kasvulle, kehitykselle sekä mielenterveydelle. Vaikka varhaislapsuus olisi ollut jollakin tapaa turvaton, niin kappas silti kaikki ongelmat voi syytää äitipuolen niskaan, joka on tullut lapsen elämään vasta sitten kun on esim. 9 vuotta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ihan tosissani alkanut miettimään tätä elämääni tässä hommassa. Olin aika nuori, kun lähdin tähän suhteeseen. Miehen ex oli alkuun aivan mielipuoli, vaikeutti ja hankaloitti tahallaan kokoajan. Pompotti ja pompotti, muutteli sovittuja asioita, mustamaalasi minua ja miestäni kaikille. Mies jonkin verran antoi asioissa hänelle periksi, koska pelkäsi, että hän vaikeuttaa lapsensa tapaamista. Lapselle hän haukkui minua ja hänen kanssaan oli vaikea muodostaa suhdetta. Yritin kuitenkin, teimme juttuja myös kahdestaan esim. leivoimme ja kävimme paikoissa ym. Lapsen kanssa ei ollut isompia ongelmia, osasi toki jo silloin pompottaa isiä ja vaikutti siten suhteeseen. Äidin puheet minusta ja meistä näkyivät lapsen käytöksessä. Kun lapsi kasvoi ja taoin miehelle järkeä päähän, ex:n valta mieheen jollakin tapaa väheni mutta ei todellakaan kokonaan. Meillä oli kuitenkin tässä hommassa aina omat vaikeutemme, suurimmaksi osaksi tähän ex:n ja lapseen liittyviä juttuja. Sitten kun olin raskaana, tämä lapsi siis teini, alkoi juonittelemaan ja oikuttelemaan ihan tosissaan. Miehen mielestä kaikki on minun vika. Kun teini juonitteli, ettei tule tänne, niin se oli miehen mukaan minun vikani. Oikeasti teini oli kateellinen vauvasta, mutta ei tietenkään sitä suoraan sanonut vaan syyllisti isilleen minua. Kaikki on aina minun vikani. Olen aivan helvetin kyllästynyt, että teinin kiukuttelu on minun vikani! Ja hänelle pitäisi antaa periksi asioita ja tehdä hänen mielensä mukaan, ettei mene välit. Teini syyllistää kaikista typeristä asioista isäänsä ja isä ottaa ne tosissaan. Huhhuh kuinka monta riitaa meillä on ollut näistä asioista. Olen koittanut puhua miehelle, että teinit juonittelee ja oikuttelee ja se on jossain määrin normaalia eikä sitä pidä säikähtää ja teinille pitää asettaa rajat. Normaalit keskustelut kääntyvät riidaksi ja taas syytellään miten en pidä hänen lapsestaan ja vaikeutan asioita.. Hohhoi. Nyt kun meillä on yhteinen lapsi, niin tosissaan alkaa ärsyttämään, että teini voi vielä noin käyttäytyä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, onko vinkkejä kellään? Jos tämä alkaa vaikuttamaan siihen miten jaksan ja jos se heijastuu yhteiseen lapseemme, niin on tehtävä ratkaisuja, jotka parantavat elämää. Jotenkin on vain niin urautunut tähän, ettei näe olisiko se elämä sen parempaa?? Ja millaista se elämä olisi? Ei näe kuin tämän paskan. Mies on muuten hyvä isä lapsellemme ja arvostan häntä siinä. Jos hän ei olisi ehtinyt tehdä lasta ennen meitä, olisimme voineet onnistua paljon paremmin. Jos näin suoraan saa sanoa... Harmittaa vain yhteisen lapsemme puolesta, haluaisin hänellä olevan ehjän kodin.

Ap 

Tekstisi on kylmäävää luettavaa. Täydellinen ymmärryksen puute teiniä kohtaan paistaa siinä. Eikö ole luonnollista, että teini on kateellinen, kun isä saa uuden naisen kanssa lapsen? Siinä ei ole mitään outoa tai ihmeellistä. 

Sinulle oma lapsi on kaikki kaikessa etkä pysty näkemään, että mies on yhtä paljon sen teininkin isä. Hän tuntuu ymmärtävän teiniään paremmin kuin sinä, joka syytät teiniä juonittelusta, kun hän ei halua tulla teille (ja miksiköhän. kun äitipuolen asenne paistaa kuuhun saakka).

Mä taas uusperheen äitinä pystyn oikein hyvin samaistumaan ap:n tilanteeseen. On kuulkaas aika turhauttavaa katsella vierestä kun se miehen lapsi manipuloi isäänsä, eikä isä omilta syyllisyyksiltään näe yhtään mitään. Normaali lapsi tai teini ei ole mustasukkainen vuositolkulla eikä todellakaan kieroile. Ja jos näin onkin, ensiarvoisen tärkeää on vanhempien yhteisrintama- se ettei isän ja uusperheen äidin väliin pääse millään kieroilulla. Että kyllä tuo touhu isällä menee ihan pieleen. Mun miehellä on kaks lasta, poika joka on tosi ihana ja tytär, joka on käytökseltään äitinsä kopio (ja miksei olisi, kun naisen mallinsa on siinä). Äitinsä on aina vähätellyt minua ja maalannut ties minkä syntipukin- ja sehän ei voi olla siirtymättä tyttären taakaksi. Joten ymmärrän että lapsiparka ja hänen typerä käytöksensäjohtuu siitä, että hän on äitinsä uhri. Mut huono käytös ei siltä ole ok, äitipuoli ei ole mikään roskaämpäri. Ja juuri silloin uusperheen yhteisvanhemmuuden pitäisi pelittää tosi hyvin- että edes siellä lapsi/nuori laitetaan siihen lapsen ja nuoren asemaan jolla ei ole mitään valtaa pompottaa aikuisia. Ja äitipuoli ei voi mitenkään sitä isän osuutta tässä hoitaa. JOten todellakin isänsä tehtävä laittaa tuo teini ruotuun ja olla kaikessa kumppaninsa rinnalla. Tietenkään te, jotka itse olette niitä biologisia äitejä, jotka koette muut naiset uhaksi, ja haluatte kokea olevanne ykkösiä-se ei ole ok- koska aina tuntuu vähän kivalta jos se lapsi toimii teidän vaikeiden tunteidenne lähettinä ja vähän kiusaa sitä äitipuolta ja uusperhettä. Näitä on nähty. Mut kurjaa se on sille lapselle joka tapauksessa, jos ei ole selkeitä rajoja joita vasten kasvaa. Ja kuulkaas sekin, äitipuolen negatiiviset tunteet ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin kaikkien muidenkin. Ja silti voi käyttäytyä mahdollisimman fiksusti, vaikka ajattelisikin että miehen lapsen käytös on ravostuttavaa, ja hän on huonosti kasvatettu ja onnellisempaa olisi, ettei mies olis koko kakaraa edes hankkinut. Äitipuoletkin on ihan keskeneräisiä ihmisiä vaan, ja äitipuolen osa silloin kun bioäidillä tunnepuolen ongelmaa ja isällä sitä rajanveto-ongelmaa, on ihan p er sees tä. LÄhtökohtaisesti saa olla jo aika iso sydän että edes ajattelee ottavansa kotiinsa ja elämäänsä toisten lapsia. Puhumattakaan siitä kun sieltä saa mukaansa exänkin ongelmat ja muut.

Kiitos! Hienoa, että tulee kommentteja heiltä, jotka ovat samassa tilanteessa. Sitä löytää paljon yhtymäkohtia toisen elämään. Ydinperheellisten tai näiden exien on hyvä syyllistää, jos ei ole äitipuolen roolissa koskaan ollut. Tuo miehen syyllisyys valitettavasti sokeuttaa miehen eikä normaali järki pelaa niin kuin ydinperheissä. Ja itse olen käyttäytynyt lasta kohtaan asiallisesti ja fiksusti, vaikka olisikin asiat ottanut päähän ja kovasti. Täytyy kyllä sanoa, että olen tässä kuviossa paljon tasapainoisempi kuin tämä biologinen äiti (osuu nyt varmaan joitakin arkaan paikkaan), mutta niin äkkipikaisia muutoksia muutaman on tämä äiti teinin elämään aiheuttanut, että kyllä on teinin puolesta harmittanut.

Ylläkirjoitettu oli ap

Niinpä. On helppo hurskastella kun ei oikeasti tiedä yhtään mitään koko asiastaja se oma näkökulma on vielä sinne uusperheen suuntaan niin kapea. Lukekaas exät, joiden lapset siellä uusperheessä käy tai asuvat, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Voi vähän silmät aueta edes omien lasten suhteen ja sen oman roolinkin.  Meillä tämä asia näkyy niin, et kun sillä miehen exällä ei ole elämässään lapsipuolia tai exiä, niin hän ei tajua edes sitä, että lasten kahden erilaisen kodin elämää pitäisi tukea ihan kokonaisvaltaisesti, ottaa huomioon se, että lapset joutuvat sopeutumaan siihen toiseenkin kotiin ja tarvitsevat äidiltäkin tukea ja myönteistä suhtautumista siihen kodin vaihtotilanteeseen. Nyt äiti kääntää lapsille selän samantien- kaikki on isän vastuulla. Mut miten voi olla isän vastuulla esim. pakata lasten reput siellä äidin kotona? Olen tässä saanut huomata että hyvä äiti on joskus enemmänkin myytti, ja lapset jonkinsortin vallankäytön välineitä.

Juurikin vallan käytön välineitä ja kun valtaa käyttävän exän lisäksi sopassa on isä, joka potee syyllisyyttä ja hyvittelee, niin soppa on valmis, eikä mitenkään lapsen parhaaksi. Siinä saa sitten jalat maassa oleva äitipuoli ihmetellä tilanteen hulluutta. Itse en ole koskaan äitipuoleksi maininnut, täällä nyt puhun näin, jotta roolit erottuu tekstistä. Miehen exä ei ole koskaan TUKENUT JA KANNUSTANUT lasta sopeutumaan tilanteeseen. Lapsi ei saa esimerkeiksi puhua hyviä asioita toisesta kodistaan ja äiti lietsoo edelleenkin negatiivista ajattelua meistä. Toivon, että tämä teini joskus aikuisuudessa tajuaa tilanteen, mutta epäilen. Niin hyvin on äiti lapsen päähän takonut asioita..

Ap

Niin etkä varmasti ole ainoa. Näkeehän tällä palstallakin jo sen, kuinka herkästi äitipuoleen projisoidaan omia ongelmia. Kun usein kyse on nimneomaan siitä että isä ei kykene ottamaan riittävää vastuuta ja laittamaan rajoja sen paremmin exälle kuin lapsillekaan- koska sillä exällä on valtaa lapsiin eikä isä halua menettää lapsiaan. Äitipuolen kanssa tällä sotkulla ei ole mitään tekemistä, vaan hän on lasten lisäksi se jonka elämään lentää toisten ihmisten vastuuttomuutta ja kuonaa.  Ei ole äitipuolen vika jos isä ei osaa kasvattaa, on hankkinut liikaa lapsia, se edellinen suhde on mennyt pieleen tai äiti ei osaa käsitellä omia tunteitaan. Eikä moni muukaan asia joista heitä syytetään.

Käsittämätöntä, miten kaikki ongelmat sysätään exän niskoille. Meille tuli ero miehen sivusuhteen vuoksi. Murrosikäinen tytär on aina syyttänyt erosta toista naista, ja on todella hankala isän uutta kohtaan. Itse en olekoskaan puhunut tyttären kuullen sanaakaan uudesta naisesta. Joskus olen pyytänyt tytärtä muistamaan hyvät käytöstavat. Meillä hiertää myös se, että parempituloisena maksoin ennen kaikki perheen kulut. Nykyään vaadin, että mies maksaa laskennallisen osansa lapsen kuluista. Ex-mies on jo kolme kertaa vienyt minut lastenvalvojalle elareitten vuoksi, mutta eihän se tilanne muutu. Viimeksi yritti päästä elareista eroon suuren asuntolainaansa vuoksi.

Miehesi vaikuttaa todelliselta kuspäältä! Hienoa, että olet pystynyt säilyttämään kypsän ja arvokkaan käytöksen ja opastamaan myös tytärtäsi siinä, vaikka viha on varmasti suuri. Ei tietenkään voi yleistää, että kaikissa tapauksissa menee niin kuin täällä kirjoiteltu, mutta valitettavan usein ex tavalla tai toisella tekee kiusaa eikä todellakaan kannusta lasta fiksuun käytökseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy lapsia tässäkin kuviossa. Ja niinhän nää uusperhekuviot taas näkyy koulussa muiden häiriköimisenä.

T.ope

Eikös opella pitäis olla sen verran kypsyyttä ettei lähde yleistämään? Vai oletko jossain moniongelmakoulussa?  Ihan jo omasta ystäväpiiristä voin kertoa, että on joitakin lapsia jotka oireilee, esim siksi että on käyty jotain järkyttävää huoltajuuskiistaa- ja sehän ei ole uusperheen vika.  Tai sen eron takia- että vanhemmat voi huonosti- eikä sekään ole uusperheen vika. Ja sen lisäksi on paljon todella hyvinvoivia, tasapainoisia, koulussa pärjääviä lapsia. Omani ovat jo vähän isompia ja olen joskus kysynyt heidän ajatuksiaan elämästään uusperheessä. Ei ole ongelmaa- molemmissa kodeissa viihtyvät. Ja koulumenestyskin on ollut hyvää keskitasoa. Notkahti vähän silloin kun erottiin, koska lapsetkin joutuivat tosiaan eroamaan ja kohtaamaan sen uuden tilanteen ja sen että vanhemmilla on haastavaa. Mutta oli hetkellistä. SEmmoisia kriisejä elämään tulee aika monelle.

Meni tunteisiin kun oot näköjään tätä eroajaporukkaa, joilla ukot vaihtuu lennosta ja lapsesi siinä kärsivät kun et pysty heille turvallista lapsuutta takaamaan.

En suosittele uusperheitä kenellekään, enkä usko, että se on kenenkään naisen ensisijainen unelma. Toisen lapsista voi olla yllättävän vaikea pitää, etenkin jos sinulla on omia (ja ajattelet ensisijaisesti aina heitä). Liikaa kompromisseja, yllättäviä aikatauluja ja vielä aikuisinakin lapsipuolet tulee omilla avaimillaan meille kesken lauantai-illan. Ehkä toiset sopeutuu paremmin, mutta jos olet olet tarkka yksityisyydestä, haluat itse suunnitella lomat/viikonloput & aikataulut -niin ei kannata. Itse en uudelleen samaa valintaa tekisi, jos olisin aiemmin tiennyt millaista on olla uusperheen äiti.

Varsinkin teinit kokevat olevansa ulkopuolisia uusperheissä. Vastuullinen vanhempi ei altista lastaan uusperheelle.

Vierailija kirjoitti:

Parastahan olisi jos isä pystyisi vain näkemään niitä entisen suhteen lapsia jossain aivan muualla kuin uusperheen kotona. Lapset saisivat jakamattoman huomion isältään,

Ja uusperheen äiti rauhan kotiinsa. Kaikilla olisi parempi olla

Me kokeilimme tätä hetken kun kypsyin totaalisesti miehen exän touhuun. Mut eihän sellaisella ole tulevaisuutta, eikä perhe oikein toimi niin et se jaetaan kahtia. Mies kärsi kovasti ja lapset kaipasivat meille. Mulle se oli kyllä oikein toimiva ratkaisu. Koko perheelle ei. Ettäben kyllä suosittele, jos perhe on tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy lapsia tässäkin kuviossa. Ja niinhän nää uusperhekuviot taas näkyy koulussa muiden häiriköimisenä.

T.ope

Eikös opella pitäis olla sen verran kypsyyttä ettei lähde yleistämään? Vai oletko jossain moniongelmakoulussa?  Ihan jo omasta ystäväpiiristä voin kertoa, että on joitakin lapsia jotka oireilee, esim siksi että on käyty jotain järkyttävää huoltajuuskiistaa- ja sehän ei ole uusperheen vika.  Tai sen eron takia- että vanhemmat voi huonosti- eikä sekään ole uusperheen vika. Ja sen lisäksi on paljon todella hyvinvoivia, tasapainoisia, koulussa pärjääviä lapsia. Omani ovat jo vähän isompia ja olen joskus kysynyt heidän ajatuksiaan elämästään uusperheessä. Ei ole ongelmaa- molemmissa kodeissa viihtyvät. Ja koulumenestyskin on ollut hyvää keskitasoa. Notkahti vähän silloin kun erottiin, koska lapsetkin joutuivat tosiaan eroamaan ja kohtaamaan sen uuden tilanteen ja sen että vanhemmilla on haastavaa. Mutta oli hetkellistä. SEmmoisia kriisejä elämään tulee aika monelle.

Meni tunteisiin kun oot näköjään tätä eroajaporukkaa, joilla ukot vaihtuu lennosta ja lapsesi siinä kärsivät kun et pysty heille turvallista lapsuutta takaamaan.

Ilmeisesti joidenkin on vaikeaa käsittää etteivät kaikki kärsi erosta. Se on hetkellinen kriisi ja sit elämä jatkuu, usein parempana kuin ennen. Toki jos aikuiset on pihalla, lapset kärsii. Mut kärsii myös ydinperheen lapset, jos vanhemmat ei oo tehtäviensä tasalla. Ja ainakin tässä talossa on oikein hyvinvoivat lapset ja nuoret (no teini-ikä kyllä haastaa), vaikka on exää ja nyxää ja kahta kotia ja nyxän lapsia jne.

Vierailija kirjoitti:

En suosittele uusperheitä kenellekään, enkä usko, että se on kenenkään naisen ensisijainen unelma. Toisen lapsista voi olla yllättävän vaikea pitää, etenkin jos sinulla on omia (ja ajattelet ensisijaisesti aina heitä). Liikaa kompromisseja, yllättäviä aikatauluja ja vielä aikuisinakin lapsipuolet tulee omilla avaimillaan meille kesken lauantai-illan. Ehkä toiset sopeutuu paremmin, mutta jos olet olet tarkka yksityisyydestä, haluat itse suunnitella lomat/viikonloput & aikataulut -niin ei kannata. Itse en uudelleen samaa valintaa tekisi, jos olisin aiemmin tiennyt millaista on olla uusperheen äiti.

En minäkään uusperheellisenä ensi sijassa suosittele uusperhettä kellekään, mutta pakko kommentoida: ei meillä ole liikaa kompromisseja, yllättäviä aikatauluja tai lapsipuolia tulossa sisään omilla avaimilla.

Miehen lapsilla ei ole omia avaimia meille. Aikataulut on oikeudessa lyöty lukkoon, eikä niitä muuteta, vaikka mikä olisi. Meillä ei koskaan ole tilannetta, että omat menot peruuntuisivat. Kompromisseja nyt tulee varmaan, mutta en koe, että niitä olisi liikaa.

Toki mies ei ole mitään isätyyppiä, ja miehen eksä ei oikein edes haluaisi antaa lapsia meille. Se helpottaa, ettei hän ole työntämässä lapsia meille koko aikaa.

Suurin ongelma uusperheessä on se, että ulkopuolisuuden tunne pitää osata käsitellä. Kun sen oivalsin, niin sen jälkeen ei ole mitään ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jaksan vaimon lapset. Isät ei onneksi kuvioissa, joten heistä ei ole haittaa. Mukavia teinejä joita kohtelen kuin olisivat omiani. Kohteliaita ja huomaavaisia, auttavat myös tuon yhteisen lapsen kanssa. Uusperhe-elämä voi onnistua. Lapsista ei ole ongelmia, vaam aikuisista. Jos nuo muut aikuiset (exät) saa pois, niin perhe-elämä on auvoisaa. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ex-vaimoista on enemmän haittaa kuin ex-miehistä, vaikka kyllä nuo ex-miehetkin osaavat kiusaa tehdä mitä olen kaveripiiristäni kuullut.

Omassa suhteessani oma exäni tuo ongelmia (yhteishuoltajuus). Lapsen takia olen hänessä kiinni ja kuitenkin enemmän hän kuormittaa vaimoani kuin minua. Kuitenkin helpompaa on kun on lähivanhempi lapselle, näin kaikilla lapsilla on samat säännöt. Itseäni lähinnä haittaa kun vanhan liiton lapsi on lomallaan äidillään eikä minun luonani. Olen itse perheihminen.

Jotenkin itsestänikin tuntuu, että nämä kuviot miehille helpompia. Harvemmin ex-miehistä on niin paljon kiusaa / haittaa kuin ex-naisista.

Ap

Mieheni exästä ei ollenkaan harmia, miehen lapset ihan superhienoja, meidän lapset myös ja tulevat hyvin juttuun. Mutta aina näissä kuvioissa saa venyä itse kukin ja yksinkertaisetkin asiat voi hiertää vaikka rakkautta ja keskusteluyhteyttä on. Siispä kokemuksesta voin sanoa kannustavani sitä että uusioperhekuvioita harkitaan todella tarkkaan ja se onnistuu vain kypsiltä aikuisilta.

Minä muutin teinin kanssa miehen luokse. Kaikki on mennyt todella hyvin. Miehen aikuiset lapset ovat muuttaneet jo omilleen. Odotimme miehen lasten pois muuttoa ensin, koska heille olisi olleet muutokset haastavia ja olisi pitänyt hankkia isompi koti.

Olimme asuneet Tyttäreni kanssa kahdestaan 11 vuotta... Eli tämä ei ole kovin usein tapahtuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te siellä uusperheissä ollenkaan keskustele teinien kanssa? Miten teini kokee tapahtuvat asiat, mitä tunteita hänellä on.

Olen se hankalaksi todettu exä, mutta istun useinkin teinieni kanssa iltaisin teekupin äärellä ja jutellaan. Isän uusperheestä kuuluu mielenkiintoisia asioita. Mm. teinipoika kertoi, että siellä oli vieraita istumassa iltaa, pikkulapsiperheitä Miehet olivat menneet autotalliin katsomaan isän autorojektia, naiset jääneet olohuoneeseen. Poika kertoi, että hän tuli harrastuksestaan sisään, astui olkkariin ja tervehti. Kukaan ei noteerannut häntä. "Mut ignoorattiin ihan tylysti, kuin olisin ollut haamu." Ruokaa oli tarjolla, mutta hän ei tiennyt saako sitä ottaa. Ja hirvee nälkä tietysti.

Että jutelkaa nyt hyvänen aika sentään teini-ikäisten kanssa siellä uusperheissäkin. He ovat ihan kokevia ja tuntevia ihmisiä, kykeneviä keskustelemaan ja osallistumaan.

Hehheh, ei pahalla, mutta kommenttisi sai minut nauramaan. Kyllä meillä teinin kanssa keskustellaan useinkin siitä, miten hän kokee asiat.

Vai että ihan vain kuuluu mielenkiintoisia asioita, ettei niitä asioita tivata miten iskän luona asiat menee. Voin vain kuvitella tilanteen. Meidän kohdallamme nämä ”keskustelut” joita äiti on käynyt lapsen kanssa meidän luona olemisesta, ovat olleet lähinnä tivaamista löytyisikö jotain negatiivisia ja asioiden vääristelyä ja tahallista mustamaalaamista. Nämä ihan lapsen puheesta on välittynyt. Toivottavasti teillä ei ole samanlaista.

Ap

Nosto

Uusperheessä kasvaneena sanon sen neuvon että pitäkää omat asuntonne niin kauan kunnes lapset lähtevät kotoa pois.

Minua ahdisti kun kodissani oli vieras joka viikonloppu eikä se vieras edes kysynyt sopiiko tulla vaan olin ihan mitätön ja arvoton. En ollut ihan lapsi vaan nuori tai lapsen ja nuoren välillä ja vitutti kun alkoi viikonloppu niin joka viikonloppu änkesi meille asumaan mies pe- su iltaan asti. Jälkeen päin ajattelin että kuinka se kehtasi sillä minä en ikinä noin toimisi aikuisena. Käydä naimassa, vaatteensa pesemässä, paskalla, syömässä kuin hotellissa ja vehkeitäni pesemässä jossain yh perheessä. Se tuli kuin viiden tähden hotelliin viikonlopuiksi viihtymään täydellä ylläpidolla vanhempiensa hotellista ja loisi viikot vanhemmillaan. Mihinkä se ei maksanut vuokraa vaan säästi oman asunnon hinnan näin kalliiseen kaupunki asuntoon. 

Sitten kun se epänormaali suhde lopulta päättyi ja minua syytettiin sen loppumisesta vaikka äijä narahti vieraista naisista ja sekin oli minun vikani, lapsen vika kun en iloinnut sen äijän meillä lojumisesta. Ihme temppuja se äijä vielä teki ja kaikki oli minun syytäni kun se sitten lähti lopullisesti. Äitini piti itseään niin ainutlaatuisena ettei se syy voinut olla siinä että se äijä kyllästyi sen naimiseen. Syy piti löytyä jostain muusta vaikka sitten lapsesta. Sillä äijällä ei ollut koskaan aikomustakaan muuttaa yhteen naisen kanssa jolla oli lapsia edellisestä suhteesta vaan käyttää hyväkseen niin kauan kunnes löytää lapsettoman naisen jonka kanssa perustaa perhe. 20v nuorempi nainen sen nappasi perheen perustamiseen joka oli aivan järkyttävän näköinen ja kelpasi vanha mies kun kenellekkään oman ikäiselleen se nainen ei kelvannut. olin onnellinen että siitä päästiin eroon mutta äitini kapinoi eikä tahtonut hyväksyä sitä. Syytti minua että pilasin heidän hienon suhteen.   En nuorena tajunnut kuinka raskaan taakan se heitti nuorelle ihmiselle joka ei sellaista ymmärrä. Eikö aikuisella ihmisellä ole mitään vastuuta omasta elämästään. 

Onkohan se mies koskaan kertonut vanhoilla päivillään tehtailemilleen lapsilleen mitä se harrasti edellisessään elämässään, tuskimpa. Minä ihmettelisin miksi isäni oli niin vanha kuin 40 kymppinen kun vasta perusti perheensä ja mitä oli siihen saakka tehnyt. Eivät he varmaankaan uskoisi että hän eli uusperheessä kymmenen vuotta siipiveikkona. 

Olen saanut paskimmat vanhemmat mitä elämässä voi saada kun nyt näkee kuinka lapsia suojellaan niin minua ei suojeltu koskaan miltään. Olen koonnut elämäni pelkästä haukkumisesta. Toinen vanhempani ilmestyi sitten vasta sairaana niin että olisin saanut hoitaa sen paskan kun ei maksanut elareitakaan vaan maksatutti veronmaksajilla niin arvatkaa voinko kunnioittaa sellaista ihmistä. Joka ei ollut suojelemassa minua koskaan. 

Parhaat vinkit uusperheille on että välttäkää niitä älkääkö koskaan sellaisia perustako sillä se on vain aikuisten tarpeita varten eikä niissä oteta muita ihmisiä huomioon. Lapset eivät rakastu niihin vieraisiin ihmisiin vaan ne ovat vieraita ikuisesti. Uusio puolisot eivät koskaan tykkää toisten tekemistä kakaroista ja lapset vaistoaa sen vaikka joku koittasi teeskennellä. Vieras on aina vieras vaikka kuinka joku koittaa väittää jotain muuta hetken huumassaan. Hyvin harvoilla synkkaa kemiat ja näitä voi löytyä jokunen mutta se on hyvin harvinaista. 

En koskaan pystynyt mitään perhettä perustamaan kun perhemalli kotoa oli ihan sairas ja epänormaali. Sisarukset kaikki ovat eronneita eikä kukaan niistäkään ole normaalia perhettä pystynynyt koskaan perustamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jaksan vaimon lapset. Isät ei onneksi kuvioissa, joten heistä ei ole haittaa. Mukavia teinejä joita kohtelen kuin olisivat omiani. Kohteliaita ja huomaavaisia, auttavat myös tuon yhteisen lapsen kanssa. Uusperhe-elämä voi onnistua. Lapsista ei ole ongelmia, vaam aikuisista. Jos nuo muut aikuiset (exät) saa pois, niin perhe-elämä on auvoisaa. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin ex-vaimoista on enemmän haittaa kuin ex-miehistä, vaikka kyllä nuo ex-miehetkin osaavat kiusaa tehdä mitä olen kaveripiiristäni kuullut.

Omassa suhteessani oma exäni tuo ongelmia (yhteishuoltajuus). Lapsen takia olen hänessä kiinni ja kuitenkin enemmän hän kuormittaa vaimoani kuin minua. Kuitenkin helpompaa on kun on lähivanhempi lapselle, näin kaikilla lapsilla on samat säännöt. Itseäni lähinnä haittaa kun vanhan liiton lapsi on lomallaan äidillään eikä minun luonani. Olen itse perheihminen.

Jotenkin itsestänikin tuntuu, että nämä kuviot miehille helpompia. Harvemmin ex-miehistä on niin paljon kiusaa / haittaa kuin ex-naisista.

Ap

Miehillä harvemmin on sellaisia yltiöromanttisia ”se oikea” -kuvitelmia, joita ikävästi häiritsee tieto ja konkreettiset muistutukset edellisestä suhteesta.

Ap. Jos suhde on muuten hyvä, niin yritä kestää ja miettiä, että on kova paikka olla erossa omasta lapsestaan ja siksi mies haluaa sovun säilyvän. Ymmärrän tätäkin. Toki teinin ei voi antaa pyörittää omaa showtaan, mutta varmaan parasta olisi puhua miehen kanssa rajoista. Voi olla helpotus miehellekin, jos saa tukea sinulta rajojen asettamiseen, jos ei itse siihen pysty. Voit yrittää miettiä tämän teinin asemaa, jos ajattelet, että siinä olisikin teidän yhteinen lapsenne (kun olette eronneet) ja miehellä on uusi perhe ja uusi lapsi ja uusi puoliso. Ja ehkä sinullakin uusi mies, jolle lapsesi on vaan joku, jonka isävikkonloppuja odotetaan kuin kuuta nousevaa. Ei ihme, jos yrittää epätoivoisesti saada huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te siellä uusperheissä ollenkaan keskustele teinien kanssa? Miten teini kokee tapahtuvat asiat, mitä tunteita hänellä on.

Olen se hankalaksi todettu exä, mutta istun useinkin teinieni kanssa iltaisin teekupin äärellä ja jutellaan. Isän uusperheestä kuuluu mielenkiintoisia asioita. Mm. teinipoika kertoi, että siellä oli vieraita istumassa iltaa, pikkulapsiperheitä Miehet olivat menneet autotalliin katsomaan isän autorojektia, naiset jääneet olohuoneeseen. Poika kertoi, että hän tuli harrastuksestaan sisään, astui olkkariin ja tervehti. Kukaan ei noteerannut häntä. "Mut ignoorattiin ihan tylysti, kuin olisin ollut haamu." Ruokaa oli tarjolla, mutta hän ei tiennyt saako sitä ottaa. Ja hirvee nälkä tietysti.

Että jutelkaa nyt hyvänen aika sentään teini-ikäisten kanssa siellä uusperheissäkin. He ovat ihan kokevia ja tuntevia ihmisiä, kykeneviä keskustelemaan ja osallistumaan.

Hehheh, ei pahalla, mutta kommenttisi sai minut nauramaan. Kyllä meillä teinin kanssa keskustellaan useinkin siitä, miten hän kokee asiat.

Vai että ihan vain kuuluu mielenkiintoisia asioita, ettei niitä asioita tivata miten iskän luona asiat menee. Voin vain kuvitella tilanteen. Meidän kohdallamme nämä ”keskustelut” joita äiti on käynyt lapsen kanssa meidän luona olemisesta, ovat olleet lähinnä tivaamista löytyisikö jotain negatiivisia ja asioiden vääristelyä ja tahallista mustamaalaamista. Nämä ihan lapsen puheesta on välittynyt. Toivottavasti teillä ei ole samanlaista.

Ap

Hienoa, että myös teinit kokevat bonuslapsina kuuluvansa uusperheeseenne. Kerro ihmeessä täällä palstallakin, mitä teini sanoo ajattelevansa sinusta ja miten hän kertoo kokevansa teidän perheessä asumisen.

Oletteko bonusäidit muuten tulleet ajatelleeksi, että uusperheen isä voi tuntea mustasukkaisuuden tuskaa, kun teinilasten isän paikkaa ottaa sen hankalan exän uusi miesystävä, joka on joka suhteessa erilainen (=parempi kasvattaja) kuin hän itse on.

Onko kukaan kysynyt asiasta niiltä aikuistuneilta ja jo oman perheen saaneilta uusperhe-elämän kokeneilta lapsilta miltä se elämä tuntui?  Itse olen toki jo mummo -iässä, mutta vanhempani erosivat ollessani 16-vuotias ja isä muutti yhteen tulevan vaimonsa kanssa. Tällä vaimolla oli kaksi poikaa noin saman ikäisiä ja pojat tietenkin asuivat tässä uus-perheessä, koska isänsä oli jo kuollut. No, minä en sitten enää saanut nähdä isääni juurikaan .. ihan satunnaisesti, jos kävin työpaikallaan tai pari kertaa vuodessa kutsuttuna syömään. Ennen isäni kuolemaa vaimoltaan tuli käsky, etten saa käydä edes sairaalassa ilman vaimon lupaa.. en tiedä, mitä pelkäsi.. perintöä?.. Ja isäni kuoleman jälkeen tietenkin otti päähän, että vaimo sanoi oman poikansa pitäneen isääni omana isänään... vaikka siis muisti ja tunsi omansa vallan mainiosti... kyllä, hienoista katkeruutta on edelleen ilmassa.. tuntuu, että minulta vietiin isä, jonka kanssa olimme erittäin läheisiä ennen vanhempieni eroa. Äitini - hänkin jo edesmennyt - oli tyypillinen tapaus.. katkeroitui erosta ja mollasi sitten tietenkin niin isääni kuin minuakin. Ja  ei, enpä ole isäni kuoleman jälkeen ollut minkäänlaisessa tekemisissä tämän vaimon kanssa tai poikiensa.. vaimo yritti vielä perinnönkin viedä - onneksi ei siinä onnistunut yrityksistään huolimatta..

Vierailija kirjoitti:

Uusperheessä kasvaneena sanon sen neuvon että pitäkää omat asuntonne niin kauan kunnes lapset lähtevät kotoa pois.

Minua ahdisti kun kodissani oli vieras joka viikonloppu eikä se vieras edes kysynyt sopiiko tulla vaan olin ihan mitätön ja arvoton. En ollut ihan lapsi vaan nuori tai lapsen ja nuoren välillä ja vitutti kun alkoi viikonloppu niin joka viikonloppu änkesi meille asumaan mies pe- su iltaan asti. Jälkeen päin ajattelin että kuinka se kehtasi sillä minä en ikinä noin toimisi aikuisena. Käydä naimassa, vaatteensa pesemässä, paskalla, syömässä kuin hotellissa ja vehkeitäni pesemässä jossain yh perheessä. Se tuli kuin viiden tähden hotelliin viikonlopuiksi viihtymään täydellä ylläpidolla vanhempiensa hotellista ja loisi viikot vanhemmillaan. Mihinkä se ei maksanut vuokraa vaan säästi oman asunnon hinnan näin kalliiseen kaupunki asuntoon. 

Sitten kun se epänormaali suhde lopulta päättyi ja minua syytettiin sen loppumisesta vaikka äijä narahti vieraista naisista ja sekin oli minun vikani, lapsen vika kun en iloinnut sen äijän meillä lojumisesta. Ihme temppuja se äijä vielä teki ja kaikki oli minun syytäni kun se sitten lähti lopullisesti. Äitini piti itseään niin ainutlaatuisena ettei se syy voinut olla siinä että se äijä kyllästyi sen naimiseen. Syy piti löytyä jostain muusta vaikka sitten lapsesta. Sillä äijällä ei ollut koskaan aikomustakaan muuttaa yhteen naisen kanssa jolla oli lapsia edellisestä suhteesta vaan käyttää hyväkseen niin kauan kunnes löytää lapsettoman naisen jonka kanssa perustaa perhe. 20v nuorempi nainen sen nappasi perheen perustamiseen joka oli aivan järkyttävän näköinen ja kelpasi vanha mies kun kenellekkään oman ikäiselleen se nainen ei kelvannut. olin onnellinen että siitä päästiin eroon mutta äitini kapinoi eikä tahtonut hyväksyä sitä. Syytti minua että pilasin heidän hienon suhteen.   En nuorena tajunnut kuinka raskaan taakan se heitti nuorelle ihmiselle joka ei sellaista ymmärrä. Eikö aikuisella ihmisellä ole mitään vastuuta omasta elämästään. 

Onkohan se mies koskaan kertonut vanhoilla päivillään tehtailemilleen lapsilleen mitä se harrasti edellisessään elämässään, tuskimpa. Minä ihmettelisin miksi isäni oli niin vanha kuin 40 kymppinen kun vasta perusti perheensä ja mitä oli siihen saakka tehnyt. Eivät he varmaankaan uskoisi että hän eli uusperheessä kymmenen vuotta siipiveikkona. 

Olen saanut paskimmat vanhemmat mitä elämässä voi saada kun nyt näkee kuinka lapsia suojellaan niin minua ei suojeltu koskaan miltään. Olen koonnut elämäni pelkästä haukkumisesta. Toinen vanhempani ilmestyi sitten vasta sairaana niin että olisin saanut hoitaa sen paskan kun ei maksanut elareitakaan vaan maksatutti veronmaksajilla niin arvatkaa voinko kunnioittaa sellaista ihmistä. Joka ei ollut suojelemassa minua koskaan. 

Parhaat vinkit uusperheille on että välttäkää niitä älkääkö koskaan sellaisia perustako sillä se on vain aikuisten tarpeita varten eikä niissä oteta muita ihmisiä huomioon. Lapset eivät rakastu niihin vieraisiin ihmisiin vaan ne ovat vieraita ikuisesti. Uusio puolisot eivät koskaan tykkää toisten tekemistä kakaroista ja lapset vaistoaa sen vaikka joku koittasi teeskennellä. Vieras on aina vieras vaikka kuinka joku koittaa väittää jotain muuta hetken huumassaan. Hyvin harvoilla synkkaa kemiat ja näitä voi löytyä jokunen mutta se on hyvin harvinaista. 

En koskaan pystynyt mitään perhettä perustamaan kun perhemalli kotoa oli ihan sairas ja epänormaali. Sisarukset kaikki ovat eronneita eikä kukaan niistäkään ole normaalia perhettä pystynynyt koskaan perustamaan. 

Olen pahoillani puolestasi. Toisaalta lohdutti lukea, että jollakin toisella on ollut vastaavia kokemuksia kuin itsellä. Alkkisäitini otti luoksensa asumaan itseään nuoremman alkkismiehen - saman, jonka kanssa ensin petti isäämme vuosikausia. Sen uuden ukon kanssa sitten dokasivat ja naivat kaikki viikonloput, myös silloin kun olin siellä. Toki ennemmin näin kavereita, teini-ikäinen kun olin, mistä äiti kyllä joskus sitten syyllisti minua, että en ollut hänen luonaan hänen vuokseen vaan siksi, että näin ystäviäni. Jos me lapset olimme epäkohteliaita äidin miesystävää kohtaan, meille osoitettiin ovea.

Olihan se todella outoa, että pienehkössä huushollissa piti tila jakaa meille vieraan aikuisen kanssa. Ikkunallisten väliovien takaa näki, kun ne äiti ja ukkonsa naivat aamulla krapuloissaan.

Koskaan näistä asioista ei ole puhuttu, kuten ei myöskään äitin alkoholismista. Eikä varsinkaan siitä, mitä äiti oli tehnyt isällemme, jonka luoksen hän sitten aina ajoittain vinkui kun ei kuitenkaan saanut suhteestta alkkikseen kaikkea sitä, mitä kaipasi. Hän kyseli humalapäissään meiltä lapsilta (teineiltä), voisikohan isä ottaa hänet takaisin.

Sanomattakin lienee selvää, että välit äitiini ovat hyiset. En ole omia lapsiani altistanut juuri lainkaan vieraille miehille; olemme olleet yli 10 vuotta keskenämme, miehiä on täällä käynyt korkeintaan ystävinä päiväsaikaan. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat kotoa pois. Ovat tasapainoisia, hyväntuulisia ja fiksuja teinejä.

En ole muuten ikinä kirjoiottanut tai puhunut näistä lapsuuteni asioista kenellekään. Tämä oli ensimmäinen kerta... sen verran kivulias asia :(