Lue keskustelun säännöt.
Miksi kotivaimouteen/kotiäitiyteen suhtaudutaan niin negatiivisesti?
29.12.2019 |
Irtisanouduin muutama kuukausi sitten töistä ja jäin kokopäiväisesti "kotivaimoksi", lähitulevaisuudessa toivottavasti tulen myös äidiksi. Yksi suurimmista haaveistani ja pääsin vihdoin toteuttamaan tämän, kun elämäntilanne on sopiva. Mies tuo leivän pöytään ja minä huolehdin ruuanlaitosta ja kotitöistä sekä hemmottelen miestä työpäivän jälkeen. Tämä järjestely sopii meille molemmille hyvin.
Olen vaan hämmästynyt siitä, miten moni ihminen suhtautuu tähän negatiivisesti. Töissä kerrottuani irtisanoutumisesta työkaverille sain ihan suoraan päin naamaa vittuilua ja eräs pitkäaikainen kaverini on myös kertonut halveksivansa minua ja vähentänyt yhteydenpitoa. Muutenkin usein saa kuulla vain negatiivista kommenttia, kun kerron elämäntilanteestani. Harmittaa. En erityisemmin edes tuo asiaa esille kuin kysyttäessä.
Kommentit (222)
On monenlaisia kotiäitejä. Itse olen korkeakoulutettu, myöskin pitkään työssä ollut äiti ja pitkään kotiäitinä ollut äiti. Mieheni on suurituloinen ja meillä on omaisuutta sekä Suomessa että ulkomailla. Itse olen saanut myös merkittävän perinnön. Mieheni ja minä arvostamme sitä, että minulla on ollut paljon aikaa lapsille, tuen heitä koulussa ja harrastuksissa ja molemmilla lapsilla menee hienosti. Samoin meillä perheenä. Omaisuutemme on myös yhteistä. Minua ei kateellisten panettelut yhtään haittaa. Elämme kuten meille sopii, taloutemme on kunnossa ja molemmilla oma vapaus, tehdä melkein mitä huvittaa. Joskus törmään tuttujen, sukulaisten tai naapurien kateellisiin
kommentteihin. Yleensä ne ovat juuri tuollaisia ”miehen orja” , ”miten se eläkkeesi” tai ”mitä jos mies jättää” tms. Tyydyn yleensä vain hymyilemään. Minulla on tietoa, heillä pahansuopia arvauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minua naisena vituttaa toiset naiset jotka pilaavat feminismin aikaansaannoksia olemalla miehensä orjia. Lyttäätte kaikkien naisten oikeuksia.
Jos minä olisin orja, en olisi vapaa päättämään asioitani itse. Saan päättää itse jäänkö kotivaimoksi, saan päättää itse mitä ostan ja milloin, ja tärkeintä, saan päättää itse olenko mieheni vaimo vai en. Minä olen mieheni kanssa yhdessä päättänyt että meidän perheemme kannalta on parasta että minä olen kotona. En hae edes lapsilisää vaikka meillä on kaksi lasta, koska emme sitä rahaa tarvitse, joten en koe tippaakaan huonoa omaatuntoa vaikka paskaa tuleekin (muilta naisilta!) säännöllisesti niskaan.
En arvota ihmistä sen mukaan, tekeekö hän viimeisillä voimillaan, väsyneenä, v-tuneena ja vihaisena töitä uraputkessa liitäen ja raivohulluna lapsiaan hoidosta viimeminuutilla hakien vai onko hän kotona rennosti.
Minut -kuten hyvin monet muutkin suomalaisnaiset- on kuitenkin kasvatettu itsenäiseksi.
Äiti opetti, että täytyy pärjätä omillaan ilman miestä.
Minä pärjään oikein hyvin ilman miestä, mutta niin hyvin en pärjää perinnöstä huolimatta, että voisin jäädä kotiin hoitamaan lastani.
En voisi kuvitellakaan olevani toisen "siivellä" vaikka kuinka olisi paperit tehty ja asiat sovittu.
Jokainen tekee, kuten parhaaksi kokee ja pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Koska siinä nainen on käytännössä miehensä orja, jos naisella ei ole esim. merkittävää määrää omia pääomatuloja tai vastaavia. Tehkää ainakin sopimus, jossa miehesi maksaa sinulle eläkettä kotivuosista. Olen nähnyt liian monta tapausta, jossa miea yllättäen jättää vuosikausia kotiäitinä olleen vaimonsa 50-60 vuoden iässä.
Kaikki saa takuueläkkeen ja osa vaimoista perii mukavasti vanhempansa
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on uratykkikulttuuri.
Muualla maailmassa kotiäitiys on normi, eikä suuressa osaa maailmaa pikkulapsia heivata hoitoon kuten meillä, "koska ura". Minun käy sääliksi lapsia, jotka on laitettu alle 3-vuotiaina hoitoon, sillä he kärsivät siitä.
Suurimmassa osassa Euroopan maista puhumattakaan Usasta lapset viedään hoitoon esim 6 viikon ikäisenä koska äitiysloma päättyy ja naisen on mentävä töihin koska rahaa ruokaan yms pitää hankkia. Usassa koulujen yhteydessä on päiväkoteja jo ihan muutaman viikon ikäisille vauvoille.
Euroopassa lapsia kuljetetaan ihan pienestå asti päiväkoteihin vaikka äiti olikin kotona, myös au pair voi olla apuna tai kokopäiväisenä hoitajana vanhempien tehdessä pitkää työpäivää. Monissa Euroopan maissa koulu alkaa kolmivuotiaana ja siellä ihan opiskellaan.
Briteissä varakkaat lapset laitetaan 7-vuotiaina sisäoppilaitoksiin eli asumaan vähintåän arkipäivät muualle muiden aikuisten kasvatettaviksi.
Kotiäitiys ei ole missään normi eikä ole Suomessa ollut koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen mitä huvittaa. kirjoitti:
On monenlaisia kotiäitejä. Itse olen korkeakoulutettu, myöskin pitkään työssä ollut äiti ja pitkään kotiäitinä ollut äiti. Mieheni on suurituloinen ja meillä on omaisuutta sekä Suomessa että ulkomailla. Itse olen saanut myös merkittävän perinnön. Mieheni ja minä arvostamme sitä, että minulla on ollut paljon aikaa lapsille, tuen heitä koulussa ja harrastuksissa ja molemmilla lapsilla menee hienosti. Samoin meillä perheenä. Omaisuutemme on myös yhteistä. Minua ei kateellisten panettelut yhtään haittaa. Elämme kuten meille sopii, taloutemme on kunnossa ja molemmilla oma vapaus, tehdä melkein mitä huvittaa. Joskus törmään tuttujen, sukulaisten tai naapurien kateellisiin
kommentteihin. Yleensä ne ovat juuri tuollaisia ”miehen orja” , ”miten se eläkkeesi” tai ”mitä jos mies jättää” tms. Tyydyn yleensä vain hymyilemään. Minulla on tietoa, heillä pahansuopia arvauksia.
Kaikki eivät ole kunnianhimoisia. Minä saan nautintoa pullan leipomisesta ja siitä, kun lapset syövät tuoretta pullaa maidon kera.
En jaa tekemisiäni someen. Nautin siis vain olemisesta ja hetkestä.
Miksi kaikkien pitäisi haaveilla urasta ja mahdollisimman hyvistä ansioista?
En koe mitään alemmuutta uranaisten keskuudessa. Luen kyllä lehtiä ja seuraan uutisia.
No voit vaan kuvitella mikä ihmetys on kun me kummatkin olemme "vain" kotona ja lapset ovat jo aikuisia.
Ja ihan itse tulemme toimeen omillamme eli emme todellakaan saa tai tarvitse mitään tukia.
Maksamme myös pääomaveroja joten siitäkään ei voi kitistä. Mutta kun Suomessa ei saa tehdä erilaisia ratkaisuja kuin muut/enemmistö tai tulee paskaa niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies ei voi osallistua ruunalaittoon ja tehdä osaansa kotitöistä?
Kyllä ainakin meillä osallistuu, tekee ruokaa ja siivoaa. On turvannut myös minut taloudellisesti jos kuolee tai ero tulee.
Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua naisena vituttaa toiset naiset jotka pilaavat feminismin aikaansaannoksia olemalla miehensä orjia. Lyttäätte kaikkien naisten oikeuksia.
Jos minä olisin orja, en olisi vapaa päättämään asioitani itse. Saan päättää itse jäänkö kotivaimoksi, saan päättää itse mitä ostan ja milloin, ja tärkeintä, saan päättää itse olenko mieheni vaimo vai en. Minä olen mieheni kanssa yhdessä päättänyt että meidän perheemme kannalta on parasta että minä olen kotona. En hae edes lapsilisää vaikka meillä on kaksi lasta, koska emme sitä rahaa tarvitse, joten en koe tippaakaan huonoa omaatuntoa vaikka paskaa tuleekin (muilta naisilta!) säännöllisesti niskaan.
Valehtelet. Lapsilisää ei tarvi hakea. Kun lapsi on rekisteröity maistraatissa, lapsilisä napsahtaa tilille. Ruotsissa sama käytäntö. Kun kruununprinsessa Victoria yritti luopua lapsilisistä, se ei onnistunut, koska se kuuluu kaikille lapsille, perheen varallisuudesta riippumatta. Poikani muutti perheineen EU:n ulkopuolelle ja ilmoitti siitä Kelalle, että lapsilisää ei tarvi maksaa enää. Kela lähetti vielä perään kirjeen kysyen, että oletteko nyt aivan varma päätöksestänne lapsilisän suhteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmiset ei ymmärrä, että kaikkia ei kiinnosta ura ja iso palkka ja jatkuva töiden tekeminen.
mä jäisin mielellään koti-äidiksi, jos lapsia olisi. ehkä sitten tulevaisuudessa jos mahdollista.
Mä luulen tuon negatiivisuuden johtuvan siitä, että vauraus on aika epätasaisesti jakautunut. Moni ei siis ymmärrä, että miehesi pystyy tosiaan tarjoamaan omalla palkallaan koko perheelle mukavan elintason ja vielä huolehtimaan siitä, että sinäkin saat aikanaan riittävän hyvä eläkkeen, vaikka et syystä tai toisesta työllistyisikään enää pitkän kotiäitiytesi jälkeen. Ja että teillä tosiaan on yhteiset rahat ja yhteinen omaisuus eikä avioehtoa. Tai että sinulla itselläsi on jo niin paljon varallisuutta tai tulossa perintöjä, joten elintasosi ei romahda, vaikka miehesi jossain vaiheessa päättäisikin häipyä.
Suomessa arvostetaan ihan tosi paljon, jos ihmisellä on mahdollisuus hypätä oravanpyörästä pois. Moni jopa toivoo omalle kohdalleen sellaista onnenpotkua. On kuitenkin hyvä seurata aikaansa ja esimerkiksi jo nyt leskeneläkkeen maksua ollaan rajaamassa 10 vuoteen 1975 ja sen jälkeen syntyneiltä. Jos siis miehesi kuolee silloin, kun olet 55 v, saat leskeneläkettä vain siihen asti, että täytät 65 v. Sen jälkeen sun on pärjättävä omalla eläkkeelläsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teen mitä huvittaa. kirjoitti:
On monenlaisia kotiäitejä. Itse olen korkeakoulutettu, myöskin pitkään työssä ollut äiti ja pitkään kotiäitinä ollut äiti. Mieheni on suurituloinen ja meillä on omaisuutta sekä Suomessa että ulkomailla. Itse olen saanut myös merkittävän perinnön. Mieheni ja minä arvostamme sitä, että minulla on ollut paljon aikaa lapsille, tuen heitä koulussa ja harrastuksissa ja molemmilla lapsilla menee hienosti. Samoin meillä perheenä. Omaisuutemme on myös yhteistä. Minua ei kateellisten panettelut yhtään haittaa. Elämme kuten meille sopii, taloutemme on kunnossa ja molemmilla oma vapaus, tehdä melkein mitä huvittaa. Joskus törmään tuttujen, sukulaisten tai naapurien kateellisiin
kommentteihin. Yleensä ne ovat juuri tuollaisia ”miehen orja” , ”miten se eläkkeesi” tai ”mitä jos mies jättää” tms. Tyydyn yleensä vain hymyilemään. Minulla on tietoa, heillä pahansuopia arvauksia.Kaikki eivät ole kunnianhimoisia. Minä saan nautintoa pullan leipomisesta ja siitä, kun lapset syövät tuoretta pullaa maidon kera.
En jaa tekemisiäni someen. Nautin siis vain olemisesta ja hetkestä.
Miksi kaikkien pitäisi haaveilla urasta ja mahdollisimman hyvistä ansioista?
En koe mitään alemmuutta uranaisten keskuudessa. Luen kyllä lehtiä ja seuraan uutisia.
Mitä teet sinä päivänä, kun miehesi ilmoittaa haluavansa erota? Oletko varmistanut pärjääväsi?
Olen mt-kuntoutuja, joka olen aloittanut opinnot aikuisella iällä. Mies tienaa ja minä elelen pienellä kuntoutusrahalla.
Olen käytännössä kotirouva, joka "harrastaa" yliopistoa, koska en tule koskaan työllistymään ainakaan sijaisuuksia kummemmin. Mies tuo leivän pöytään, minä maksan puolet vuokrasta, mies maksaa laskut. Miehen tulot omiin tuloihini nähden viisinkertaiset.
Mies ei tule koskaan maksamaan minulle palkkaa eikä eläkettä, itse olen asiani sössinyt sairastamalla. "Ansaitsen" takuueläkkeen ja se riittää minulle.
Meillä on avioehto.
Tilanne on aika paska, mutta voisi olla huomattavasti huonompikin. Voisin elää pienessä kaupungin yksiössä ja syödä hernekeittoa loppuelämäni. Mies tarjoaa minulle niin paljon, etten vaadi mitään "palkkaa" siitä että olen kotona (edes sitten kun olen valmistunut ja tod. näk. työtön). Sitten hoidan kotia ja teen ruokaa, ja huom! Sitä ruokaa jonka mies maksaa!
Minusta mies on jo nyt niin avokätinen, etten voisi vaatia enempää. Enkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Tällainen on MEIDÄN elämä, muiden mielipiteet on ihan phytyi! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen mitä huvittaa. kirjoitti:
On monenlaisia kotiäitejä. Itse olen korkeakoulutettu, myöskin pitkään työssä ollut äiti ja pitkään kotiäitinä ollut äiti. Mieheni on suurituloinen ja meillä on omaisuutta sekä Suomessa että ulkomailla. Itse olen saanut myös merkittävän perinnön. Mieheni ja minä arvostamme sitä, että minulla on ollut paljon aikaa lapsille, tuen heitä koulussa ja harrastuksissa ja molemmilla lapsilla menee hienosti. Samoin meillä perheenä. Omaisuutemme on myös yhteistä. Minua ei kateellisten panettelut yhtään haittaa. Elämme kuten meille sopii, taloutemme on kunnossa ja molemmilla oma vapaus, tehdä melkein mitä huvittaa. Joskus törmään tuttujen, sukulaisten tai naapurien kateellisiin
kommentteihin. Yleensä ne ovat juuri tuollaisia ”miehen orja” , ”miten se eläkkeesi” tai ”mitä jos mies jättää” tms. Tyydyn yleensä vain hymyilemään. Minulla on tietoa, heillä pahansuopia arvauksia.Kaikki eivät ole kunnianhimoisia. Minä saan nautintoa pullan leipomisesta ja siitä, kun lapset syövät tuoretta pullaa maidon kera.
En jaa tekemisiäni someen. Nautin siis vain olemisesta ja hetkestä.
Miksi kaikkien pitäisi haaveilla urasta ja mahdollisimman hyvistä ansioista?
En koe mitään alemmuutta uranaisten keskuudessa. Luen kyllä lehtiä ja seuraan uutisia.Mitä teet sinä päivänä, kun miehesi ilmoittaa haluavansa erota? Oletko varmistanut pärjääväsi?
Minulla on omaa varallisuutta. Enemmän olen henkisesti riippuvainen miehestäni. Hän on minulle henkinen tuki ja turva.
1. Onko teillä avioehtoa?
2. Miten aiot huolehtia eläkkeestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua naisena vituttaa toiset naiset jotka pilaavat feminismin aikaansaannoksia olemalla miehensä orjia. Lyttäätte kaikkien naisten oikeuksia.
Jos minä olisin orja, en olisi vapaa päättämään asioitani itse. Saan päättää itse jäänkö kotivaimoksi, saan päättää itse mitä ostan ja milloin, ja tärkeintä, saan päättää itse olenko mieheni vaimo vai en. Minä olen mieheni kanssa yhdessä päättänyt että meidän perheemme kannalta on parasta että minä olen kotona. En hae edes lapsilisää vaikka meillä on kaksi lasta, koska emme sitä rahaa tarvitse, joten en koe tippaakaan huonoa omaatuntoa vaikka paskaa tuleekin (muilta naisilta!) säännöllisesti niskaan.
Valehtelet. Lapsilisää ei tarvi hakea. Kun lapsi on rekisteröity maistraatissa, lapsilisä napsahtaa tilille. Ruotsissa sama käytäntö. Kun kruununprinsessa Victoria yritti luopua lapsilisistä, se ei onnistunut, koska se kuuluu kaikille lapsille, perheen varallisuudesta riippumatta. Poikani muutti perheineen EU:n ulkopuolelle ja ilmoitti siitä Kelalle, että lapsilisää ei tarvi maksaa enää. Kela lähetti vielä perään kirjeen kysyen, että oletteko nyt aivan varma päätöksestänne lapsilisän suhteen
Mistä ihmeestä Kela olisi edes saanut minun tilinumeroni? Sain ohjeeksi neuvolasta hakea lapsilisää Kelasta, mutten hakenut, en mitään muutakaan etuutta.
3. Onko sinulla sijoitusvarallisuutta, josta saat tuloja?
Vierailija kirjoitti:
Täällä Ruotsissa on vuosikymmeniä naisille suositeltu osa-aika-työtä. Nyt Ruotsissa on pohjoismaiden köyhimmät eläkeläisnaiset, koska osa-aikatyössä työeläke jää pieneksi.
Noh, tämä argumentti on sinänsä huono, sillä totuushan on ettei kukaan meidän sukupolven edustajista tule saamaan yhteiskunnalta kuin minimieläkettä. Se on yksi ja sama mitä töitä olet elämäsi aikana tehnyt, kun ne eläkkeet eivät kerry mihinkään pankkiin vaan seuraava sukupolvi (joka tulee olemaan ennen näkemättömän pieni) ne maksaa.
Ihan jokaisen tulisi säästää oma eläke. Oli sitten kotiäiti tai työssäkäyvä.
Minä olin alkuun ihan omasta halustani lapsen kanssa kotona. Mutta kun halusin takaisin töihin, niin eihän siitä tullut mitään! Viisi vuotta olin siis kotona omasta tahdostani ja sen jälkeen meni 12 vuotta ennen kuin sain vakituisen työn. Tuon 12 vuoden aikana oli muutama pätkätyö, yksi vuoden kestävä työvoimakoulutus, puoli vuotta kestävä palkkatukityö, 4,5 kestäneet AMK-opinnot (joista 3 vuotta kokonaan ilman opintotukea) ja ihan hitosti työttömyyttä joka välissä. En edes päässyt mihinkään koulutusta vastaaviin töihin, 42-vuotias vastavalmistunut tradenomi ilman oman alan työkokemusta ei ollut kuuminta hottia työnantajan silmissä.
En voi sanoa että katuisin niitä viittä vuotta jotka olin kotona lapsen kanssa. Osa siitä ajasta oli puuduttavaa, mutta koen hyväksi että pystyin tarjoamaan kohtuurauhallisen lapsuuden lapselle. Päiväkotiarki alkoi vasta 5-vuotiaana. AMK-opinnot aloitin kun lapsi meni toiselle luokalle. Ja vasta lapsen ollessa jo 17, pääsin vihdoin töihin! Jos olisin tiennyt miten hiton vaikea sieltä kotoa on päästä pois, niin vähintäänkin olisin tarkemmin miettinyt kuinka pitkään jään sinne kotiin jumittamaan. Nyt teen koiran töitä huonolla palkalla, mun lapsellakin (joka on nyt 2. vuoden korkeakouluopiskelija) on parempi työ kuin mulla! Kettu sentään.
Omaisuus toki karttui kun asunto oli puoliksi meidän nimissä ja mies sitä lainaa makseli pois. Mutta ei minulla ole sijoituksia lähimainkaan niin paljon kuin miehellä. Omat sijoitukset jotain reilut 180000€ kun miehellä on 500000€. Harmittaa, vaikka ei toi meidän arjessa missään näy, rahat on yhteiset ja mies tienaa enemmän. Ja avioehtoa ei ole, joten pärjään ok jos mies kuolee tai lähtee jonkun nuoren heitukan matkaan. Mutta oon alle 50 ja ilmeisestikin tuomittu pienipalkkaiseen ja halveksittuun koirantyöhön. Kaikki muut mun ikäiset on uransa huipulla ja komeilee verolistoilla.
Kotityöt mua ei kiinnosta vieläkään. En halveksi niitä jotka jää hoitamaan kotia ja lasta, mutta puuduttavan tylsää se on! Kannattaa keksiä itselleen jotain puuhaa ettei kuole sisältäpäin. Mulle perheen sijoitusten hoitaminen oli sellainen kiva harrastus joka piti järjissä.
Tuohan on hyvä ja tasa-arvoista. Suomessa olisi vielä parannettavaa arvomaailmassa.
Lapsi luo isään lujan suhteen.