Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Juu, en ole 7 vuoteen tehnyt oman alan töitä. En ikinä päässyt kiinni vakituiseen työsuhteeseen; pelkkiä määräaikaisuuksia, pätkää ja sijaisuuksia. Viimeiset 6v olen ollut töissä kahvilassa. Palkka ei ole suuri mutta ainakin on vakituinen, kokopäiväinen työ ja minä jopa oikeasti tykkään tästä. Töihin on kiva mennä ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. 

Silti, alemmuuden tunne iskee kun tapaan välillä opiskelukavereita jotka ovat koulutustaan vastaavissa töissä.

Avasin tämän ketjun koska opiskelen korkeakoulussa viimeistä vuotta. Ennen koulua vietin kuusi välivuotta pikaruokalatyössä, jota "parempaa" työtä ei pelkällä yo-lakilla heru. Ongelmani on siinä, että ihan todella nautin työstä pikaruokalassa - teen sitä edelleen koulun ohella ja kesäisin täysipäiväisesti. Tästä tulevasta ammatistani en niinkään. Ihan ookoo, kevyt kestovitutus koko ajan.

Tunnen itseni aivan idiootiksi, kun kallistun koko ajan enemmän johonkin kahvila-/pikaruokalatyön suuntaan enkä vaivalla hankitun korkeakoulututkinnon suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, en ole 7 vuoteen tehnyt oman alan töitä. En ikinä päässyt kiinni vakituiseen työsuhteeseen; pelkkiä määräaikaisuuksia, pätkää ja sijaisuuksia. Viimeiset 6v olen ollut töissä kahvilassa. Palkka ei ole suuri mutta ainakin on vakituinen, kokopäiväinen työ ja minä jopa oikeasti tykkään tästä. Töihin on kiva mennä ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. 

Silti, alemmuuden tunne iskee kun tapaan välillä opiskelukavereita jotka ovat koulutustaan vastaavissa töissä.

Avasin tämän ketjun koska opiskelen korkeakoulussa viimeistä vuotta. Ennen koulua vietin kuusi välivuotta pikaruokalatyössä, jota "parempaa" työtä ei pelkällä yo-lakilla heru. Ongelmani on siinä, että ihan todella nautin työstä pikaruokalassa - teen sitä edelleen koulun ohella ja kesäisin täysipäiväisesti. Tästä tulevasta ammatistani en niinkään. Ihan ookoo, kevyt kestovitutus koko ajan.

Tunnen itseni aivan idiootiksi, kun kallistun koko ajan enemmän johonkin kahvila-/pikaruokalatyön suuntaan enkä vaivalla hankitun korkeakoulututkinnon suuntaan.

Voi myös johtua siitä, että työ on sinulle tuttua ja siksi tuntuu mielekkäämmältä, kuin vaivan näkeminen jonkin tuntemattoman eteen.

Mutta ei ole väärin tehdä pikaruokatyötä, sinä itse määrittelet sen millaisen elämän haluat, ei sitä tarvitse ulkopuolisten odotusten mukaan elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho! kirjoitti:

Samas venees kirjoitti:

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!

Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!

Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...

Eri, mutta nykyään niin harva työ vakinaistetaan (ainakaan synnytysiässä), että monien korkeakoulutettujen on pakko tehdä tuo riskivalinta, jos haluaa lapsia.

Totta. Ainoa kaveripiiriini vakitöissä oleva nainen työskentelee kehitysvammaisten asuntolassa ohjaajana. Työ kuulostaa aika kamalalta. Loput ovat määräaikaisina, toisella opuskelukierroksella ja yksi on yrittäjä.

Eräs miespuolinen kaverini on virassa amk-pohjalla. Käveli koulusta suoraan töihin ja parin vuoden päästä virka. Samasta koulusta valmistunut naispuolinen kaverini oli kerran 5kk ja kerran 3kk määräaikaisessa duunissa alallaan. Muuten ei mitään. Valmistumisesta on 6 vuotta.

Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.

Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.

Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.

Ihan samoja kokemuksia luonnontieteistä, alaa en viitsi kertoa. Virkamiespuolelta, tutkimuksesta, yrityksistä. Suoraan koulusta pääsi pari lähes kutsuttuna´´ PIIPjohtajaksi, toinen PIIPpäälliköksi, ei muuta kokemusta kuin kesätyö tai harjoittelu - eivät erityisen lahjakkaita. Meillä oli aivan vitsinä aikoinaan naispuolisten kurssikavereiden kesken että pitää olla aivan sekopää jos ei miehenä pääse täälläpäin hyviin hommiin. Johan kohta oli päällikkönä yksi, jonka henkisen tasapainottumuuden olisi selvittänyt juttelemalla viisi minuuttia kahden kesken.

En jaksa enää kiinnostaa. Mutta turha luulla että lähden enää keski-ikäisenä ilmaistöihin tai muihin sääliduuneihin tai jälleen kerran kaikenmaailman näyttää-hyvältä-cv:ssä-koulutuksiin. Onneksi tulen toimeen vähällä. Sitä en ymmärrä miksi pitää joka tuutista tunkea lisää "korkeakoulutettuja" ilman opetuksen laatuun panostamista kun maassa on paljon korkeakoulutettuja hyvällä kokemuksella osaamistasoaan alemmissa töissä ja työttömänä.

Toinen tuntemistani naisinsinööreistä oli vuosia työtön insinööri, lopulta pääsi vetämään jotain koodauskerhoa lapsille pientä korvausta vastaan.

Eih, tämä niin tiivisti kaiken! Kakkosen keskiarvolla valmistunut, kesätöissä lähinnä puhelinta raplannut mies kävelee koulusta suoraan kasvuyrityksen pikkupomiksi tuhansien eurojen lähtöpalkalla ja saman tutkinnon tehnyt mahdollisesti osaavampi nainen saa olla iloinen jos pääsee lapsille näyttämään miten tehdään yksinkertaisin mahdollinen koodi! En kestä :,D

No joo, vähän nyt kärjistän, mutta minunkin alallani on ollut havaittavissa vähän samaa ilmiötä. Itsekään en ole päässyt oikein uraputkeen, mutta onneksi työpaikkani on mielekäs. Varmaan riippuu todella paljon pomosta mitkä ominaisuudet ovat niitä halutuimpia ja harvoin se on naissukupuoli. Harmittavan usein se on trenditukka ja pepsodenthymy.

Pitkät ja miehekkäät miehet saa aina töitä, tämä olen huomannut. Työttöminä tai maistereina pskaduuneissa on naiset ja ei-niin-miehekkäät miehet.

Tää kyllä koskee lähinnä niitä pitkiä ja komeita ja supliikkeja miehiä. Itse olen saanut tehdä mielettömästi töitä osaamiseni eteen. Huom! Osaamiseni, ei tutkintoni/ arvosanojen, vaan osaamiseni eteen. Osaamiseni vastaa helposti paria-kolmea naista tai supliikkia komistusmiestä.

M/39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho! kirjoitti:

Samas venees kirjoitti:

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!

Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!

Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...

Eri, mutta nykyään niin harva työ vakinaistetaan (ainakaan synnytysiässä), että monien korkeakoulutettujen on pakko tehdä tuo riskivalinta, jos haluaa lapsia.

Totta. Ainoa kaveripiiriini vakitöissä oleva nainen työskentelee kehitysvammaisten asuntolassa ohjaajana. Työ kuulostaa aika kamalalta. Loput ovat määräaikaisina, toisella opuskelukierroksella ja yksi on yrittäjä.

Eräs miespuolinen kaverini on virassa amk-pohjalla. Käveli koulusta suoraan töihin ja parin vuoden päästä virka. Samasta koulusta valmistunut naispuolinen kaverini oli kerran 5kk ja kerran 3kk määräaikaisessa duunissa alallaan. Muuten ei mitään. Valmistumisesta on 6 vuotta.

Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.

Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.

Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.

Ihan samoja kokemuksia luonnontieteistä, alaa en viitsi kertoa. Virkamiespuolelta, tutkimuksesta, yrityksistä. Suoraan koulusta pääsi pari lähes kutsuttuna´´ PIIPjohtajaksi, toinen PIIPpäälliköksi, ei muuta kokemusta kuin kesätyö tai harjoittelu - eivät erityisen lahjakkaita. Meillä oli aivan vitsinä aikoinaan naispuolisten kurssikavereiden kesken että pitää olla aivan sekopää jos ei miehenä pääse täälläpäin hyviin hommiin. Johan kohta oli päällikkönä yksi, jonka henkisen tasapainottumuuden olisi selvittänyt juttelemalla viisi minuuttia kahden kesken.

En jaksa enää kiinnostaa. Mutta turha luulla että lähden enää keski-ikäisenä ilmaistöihin tai muihin sääliduuneihin tai jälleen kerran kaikenmaailman näyttää-hyvältä-cv:ssä-koulutuksiin. Onneksi tulen toimeen vähällä. Sitä en ymmärrä miksi pitää joka tuutista tunkea lisää "korkeakoulutettuja" ilman opetuksen laatuun panostamista kun maassa on paljon korkeakoulutettuja hyvällä kokemuksella osaamistasoaan alemmissa töissä ja työttömänä.

Toinen tuntemistani naisinsinööreistä oli vuosia työtön insinööri, lopulta pääsi vetämään jotain koodauskerhoa lapsille pientä korvausta vastaan.

Eih, tämä niin tiivisti kaiken! Kakkosen keskiarvolla valmistunut, kesätöissä lähinnä puhelinta raplannut mies kävelee koulusta suoraan kasvuyrityksen pikkupomiksi tuhansien eurojen lähtöpalkalla ja saman tutkinnon tehnyt mahdollisesti osaavampi nainen saa olla iloinen jos pääsee lapsille näyttämään miten tehdään yksinkertaisin mahdollinen koodi! En kestä :,D

No joo, vähän nyt kärjistän, mutta minunkin alallani on ollut havaittavissa vähän samaa ilmiötä. Itsekään en ole päässyt oikein uraputkeen, mutta onneksi työpaikkani on mielekäs. Varmaan riippuu todella paljon pomosta mitkä ominaisuudet ovat niitä halutuimpia ja harvoin se on naissukupuoli. Harmittavan usein se on trenditukka ja pepsodenthymy.

Pitkät ja miehekkäät miehet saa aina töitä, tämä olen huomannut. Työttöminä tai maistereina pskaduuneissa on naiset ja ei-niin-miehekkäät miehet.

Tää kyllä koskee lähinnä niitä pitkiä ja komeita ja supliikkeja miehiä. Itse olen saanut tehdä mielettömästi töitä osaamiseni eteen. Huom! Osaamiseni, ei tutkintoni/ arvosanojen, vaan osaamiseni eteen. Osaamiseni vastaa helposti paria-kolmea naista tai supliikkia komistusmiestä.

M/39

Nyt puhutaan vähän eri asiasta. Osaamisen eteen joutuu näkemään vaivaa jokainen, mutta kuinka paljon osaamista ja osaamisen näyttöjä työnantaja vaatii palkatakseen onkin sitten vähän enemmän kiinni siitä pärstäkertoimesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho! kirjoitti:

Samas venees kirjoitti:

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!

Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!

Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...

Eri, mutta nykyään niin harva työ vakinaistetaan (ainakaan synnytysiässä), että monien korkeakoulutettujen on pakko tehdä tuo riskivalinta, jos haluaa lapsia.

Totta. Ainoa kaveripiiriini vakitöissä oleva nainen työskentelee kehitysvammaisten asuntolassa ohjaajana. Työ kuulostaa aika kamalalta. Loput ovat määräaikaisina, toisella opuskelukierroksella ja yksi on yrittäjä.

Eräs miespuolinen kaverini on virassa amk-pohjalla. Käveli koulusta suoraan töihin ja parin vuoden päästä virka. Samasta koulusta valmistunut naispuolinen kaverini oli kerran 5kk ja kerran 3kk määräaikaisessa duunissa alallaan. Muuten ei mitään. Valmistumisesta on 6 vuotta.

Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.

Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.

Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.

Ihan samoja kokemuksia luonnontieteistä, alaa en viitsi kertoa. Virkamiespuolelta, tutkimuksesta, yrityksistä. Suoraan koulusta pääsi pari lähes kutsuttuna´´ PIIPjohtajaksi, toinen PIIPpäälliköksi, ei muuta kokemusta kuin kesätyö tai harjoittelu - eivät erityisen lahjakkaita. Meillä oli aivan vitsinä aikoinaan naispuolisten kurssikavereiden kesken että pitää olla aivan sekopää jos ei miehenä pääse täälläpäin hyviin hommiin. Johan kohta oli päällikkönä yksi, jonka henkisen tasapainottumuuden olisi selvittänyt juttelemalla viisi minuuttia kahden kesken.

En jaksa enää kiinnostaa. Mutta turha luulla että lähden enää keski-ikäisenä ilmaistöihin tai muihin sääliduuneihin tai jälleen kerran kaikenmaailman näyttää-hyvältä-cv:ssä-koulutuksiin. Onneksi tulen toimeen vähällä. Sitä en ymmärrä miksi pitää joka tuutista tunkea lisää "korkeakoulutettuja" ilman opetuksen laatuun panostamista kun maassa on paljon korkeakoulutettuja hyvällä kokemuksella osaamistasoaan alemmissa töissä ja työttömänä.

Toinen tuntemistani naisinsinööreistä oli vuosia työtön insinööri, lopulta pääsi vetämään jotain koodauskerhoa lapsille pientä korvausta vastaan.

Eih, tämä niin tiivisti kaiken! Kakkosen keskiarvolla valmistunut, kesätöissä lähinnä puhelinta raplannut mies kävelee koulusta suoraan kasvuyrityksen pikkupomiksi tuhansien eurojen lähtöpalkalla ja saman tutkinnon tehnyt mahdollisesti osaavampi nainen saa olla iloinen jos pääsee lapsille näyttämään miten tehdään yksinkertaisin mahdollinen koodi! En kestä :,D

No joo, vähän nyt kärjistän, mutta minunkin alallani on ollut havaittavissa vähän samaa ilmiötä. Itsekään en ole päässyt oikein uraputkeen, mutta onneksi työpaikkani on mielekäs. Varmaan riippuu todella paljon pomosta mitkä ominaisuudet ovat niitä halutuimpia ja harvoin se on naissukupuoli. Harmittavan usein se on trenditukka ja pepsodenthymy.

Pitkät ja miehekkäät miehet saa aina töitä, tämä olen huomannut. Työttöminä tai maistereina pskaduuneissa on naiset ja ei-niin-miehekkäät miehet.

Tää kyllä koskee lähinnä niitä pitkiä ja komeita ja supliikkeja miehiä. Itse olen saanut tehdä mielettömästi töitä osaamiseni eteen. Huom! Osaamiseni, ei tutkintoni/ arvosanojen, vaan osaamiseni eteen. Osaamiseni vastaa helposti paria-kolmea naista tai supliikkia komistusmiestä.

M/39

Nyt puhutaan vähän eri asiasta. Osaamisen eteen joutuu näkemään vaivaa jokainen, mutta kuinka paljon osaamista ja osaamisen näyttöjä työnantaja vaatii palkatakseen onkin sitten vähän enemmän kiinni siitä pärstäkertoimesta.

Ei puhuta eri asiasta. Teen teknistä ja melko luovaa työtä. En tunne yhtäkään naista tai komistusmiestä, joka olisi näissä hommissa yhtä hyvä kuin minä. Sen sijaan tunnen useita miehiä, tavismiehiä tai jopa semisti syrjäytyneen oloisia, jotka ovat yhtä hyviä tai jopa parempia kuin minä.

Naisilla ja komistusmiehillä harvoin riittää motivaatiota tulla äärimmäisen taitavaksi.

M/39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho! kirjoitti:

Samas venees kirjoitti:

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!

Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!

Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...

Eri, mutta nykyään niin harva työ vakinaistetaan (ainakaan synnytysiässä), että monien korkeakoulutettujen on pakko tehdä tuo riskivalinta, jos haluaa lapsia.

Totta. Ainoa kaveripiiriini vakitöissä oleva nainen työskentelee kehitysvammaisten asuntolassa ohjaajana. Työ kuulostaa aika kamalalta. Loput ovat määräaikaisina, toisella opuskelukierroksella ja yksi on yrittäjä.

Eräs miespuolinen kaverini on virassa amk-pohjalla. Käveli koulusta suoraan töihin ja parin vuoden päästä virka. Samasta koulusta valmistunut naispuolinen kaverini oli kerran 5kk ja kerran 3kk määräaikaisessa duunissa alallaan. Muuten ei mitään. Valmistumisesta on 6 vuotta.

Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.

Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.

Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.

Ihan samoja kokemuksia luonnontieteistä, alaa en viitsi kertoa. Virkamiespuolelta, tutkimuksesta, yrityksistä. Suoraan koulusta pääsi pari lähes kutsuttuna´´ PIIPjohtajaksi, toinen PIIPpäälliköksi, ei muuta kokemusta kuin kesätyö tai harjoittelu - eivät erityisen lahjakkaita. Meillä oli aivan vitsinä aikoinaan naispuolisten kurssikavereiden kesken että pitää olla aivan sekopää jos ei miehenä pääse täälläpäin hyviin hommiin. Johan kohta oli päällikkönä yksi, jonka henkisen tasapainottumuuden olisi selvittänyt juttelemalla viisi minuuttia kahden kesken.

En jaksa enää kiinnostaa. Mutta turha luulla että lähden enää keski-ikäisenä ilmaistöihin tai muihin sääliduuneihin tai jälleen kerran kaikenmaailman näyttää-hyvältä-cv:ssä-koulutuksiin. Onneksi tulen toimeen vähällä. Sitä en ymmärrä miksi pitää joka tuutista tunkea lisää "korkeakoulutettuja" ilman opetuksen laatuun panostamista kun maassa on paljon korkeakoulutettuja hyvällä kokemuksella osaamistasoaan alemmissa töissä ja työttömänä.

Toinen tuntemistani naisinsinööreistä oli vuosia työtön insinööri, lopulta pääsi vetämään jotain koodauskerhoa lapsille pientä korvausta vastaan.

Eih, tämä niin tiivisti kaiken! Kakkosen keskiarvolla valmistunut, kesätöissä lähinnä puhelinta raplannut mies kävelee koulusta suoraan kasvuyrityksen pikkupomiksi tuhansien eurojen lähtöpalkalla ja saman tutkinnon tehnyt mahdollisesti osaavampi nainen saa olla iloinen jos pääsee lapsille näyttämään miten tehdään yksinkertaisin mahdollinen koodi! En kestä :,D

No joo, vähän nyt kärjistän, mutta minunkin alallani on ollut havaittavissa vähän samaa ilmiötä. Itsekään en ole päässyt oikein uraputkeen, mutta onneksi työpaikkani on mielekäs. Varmaan riippuu todella paljon pomosta mitkä ominaisuudet ovat niitä halutuimpia ja harvoin se on naissukupuoli. Harmittavan usein se on trenditukka ja pepsodenthymy.

Pitkät ja miehekkäät miehet saa aina töitä, tämä olen huomannut. Työttöminä tai maistereina pskaduuneissa on naiset ja ei-niin-miehekkäät miehet.

Tää kyllä koskee lähinnä niitä pitkiä ja komeita ja supliikkeja miehiä. Itse olen saanut tehdä mielettömästi töitä osaamiseni eteen. Huom! Osaamiseni, ei tutkintoni/ arvosanojen, vaan osaamiseni eteen. Osaamiseni vastaa helposti paria-kolmea naista tai supliikkia komistusmiestä.

M/39

Nyt puhutaan vähän eri asiasta. Osaamisen eteen joutuu näkemään vaivaa jokainen, mutta kuinka paljon osaamista ja osaamisen näyttöjä työnantaja vaatii palkatakseen onkin sitten vähän enemmän kiinni siitä pärstäkertoimesta.

Ei puhuta eri asiasta. Teen teknistä ja melko luovaa työtä. En tunne yhtäkään naista tai komistusmiestä, joka olisi näissä hommissa yhtä hyvä kuin minä. Sen sijaan tunnen useita miehiä, tavismiehiä tai jopa semisti syrjäytyneen oloisia, jotka ovat yhtä hyviä tai jopa parempia kuin minä.

Naisilla ja komistusmiehillä harvoin riittää motivaatiota tulla äärimmäisen taitavaksi.

M/39

Roskaa.

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.[/quote]

Ihanasti kirjoitettu 😊😆

Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!

T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk

Vierailija kirjoitti:

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Ihanasti kirjoitettu 😊😆

Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!

T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk

25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?

Kahvinkeitin kirjoitti:

Täällä myös. Ei -työllistävä alavalinta ja yrityksestä huolimatta en pääse näihin duunarihommiin myöskään.

Mikäs sinut veti / houkutteli sille ei-työllistävälle alalle?

Ja tosiaan ps. Älä kerro, että olet korkeasti koulutettu, hae vaikka niillä lukion papereilla duunarihommiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Ihanasti kirjoitettu 😊😆

Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!

T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk

25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?

Ulkopuolisena toteaisin, että tarkistapa tietosi. Nyt 50 v täyttäneet ihmiset taisivat lukion ja jatkokoulutuksen jälkeen valmistua juuri 90-luvun laman aikaan, silloin ei taidett kävellä lukiosta mihinkään, tsekkaapa ne silloiset työttömyysluvut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei arvosteta koulutusta. Esim joku tekniikan tohtori saattaa jossain toisessa maassa olla jättipalkkainen arvostettu asiantuntija, täällä ollaan työttömänä tai minimipalkalla, ellei ole niin onnekas että saa yliopistolta vakituisen työn. Maistereita pyörii siivoojia ja varadtomiehinä. Ja vielä pitäisi korkeakouluttautuneiden prosenttiosuutta nostaa. Miksi?

Seula työelämään ei tunnu niinkään olevan koulutus kuin habitus. Ole äänekäs, virnuilwva verkostoitunut somenatiivi niin kaikki ovet on auki. Ole hiljaista tietoa omaava, oma tavallinen itsesi, keskittymiskykyinen oman sarkasi osaaja, niin et kiinnosta ketään, olit sitten DI, KTM, VTM, FM, opettaja, matemaatikko, kemisti, biologi, ympäristötieteilijä...

En usko, että pelkkä habitus. Mutta ei tutkinto oikein millään alalla oikeuta suoraa työhön, kyllä osaaminen ja sopivuus on ne tärkeimmät. Tekniikan tohtori joka ei osaa yhtään markkinoida osaamistaan, kuinka hän kykenisi olemaan jonkun firman kehityspäällikkö?

Ei tietenkään mutta kukaan ei jaksa keittää kahvia muille jatkuvasti joka on lukenut itsensä maisteriksi ja maksaa opintolainaa.

Vierailija kirjoitti:

Eräs miespuolinen kaverini on virassa amk-pohjalla. Käveli koulusta suoraan töihin ja parin vuoden päästä virka. Samasta koulusta valmistunut naispuolinen kaverini oli kerran 5kk ja kerran 3kk määräaikaisessa duunissa alallaan. Muuten ei mitään. Valmistumisesta on 6 vuotta.

Hämmästelen!

Mikä ala AMK:ssa? Sama molemmilla?

Sitten on kyllä henkilöstä kiinni. Ei, ainakaan joka alalla, ole kiinni siitä työllistyminen, että onko hakijalla munat tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.

Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.

Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.

Voih!

Millaisesta määrästä henkilöitä puhut tässä? 10 henkilön ryhmä? Eikö KUKAAN naisista päässyt oman alan töihin? Oikeasti todella kummallista.

Ot:

Itselle olisi kyllä todella epämiellyttävää hakea/päätyä johonkin ”huippukivaan järjestöhankkeeseeen” 😬😱

Vierailija kirjoitti:

Amk-luuserina tienaa oikealla alalla enemmän, kuin moni nämä ns. tutkijat lipastoilla yms. Olen lähdössä vuodenvaihteen jälkeen Dubaihin inssintöihin. Jenkkifirma maksaa n. 6000-7000e /kk ja verovapaana, kun ei tuollapäin veroja juuri maksella. Tarjoaa myös täyden terveysvakuutuksen. 

Nyt oikeasti kiinnostaisi tuo jenkkifirma!

Ei kuitenkaan kanadalainen ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Ihanasti kirjoitettu 😊😆

Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!

T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk

25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?

Ulkopuolisena toteaisin, että tarkistapa tietosi. Nyt 50 v täyttäneet ihmiset taisivat lukion ja jatkokoulutuksen jälkeen valmistua juuri 90-luvun laman aikaan, silloin ei taidett kävellä lukiosta mihinkään, tsekkaapa ne silloiset työttömyysluvut.

Tulin sanomaan samaa, 50v täyttävät ovat nyt syntyneet 1970, ja olleet 20 v vuonna 1990, kun maa vajosi hirveään lamaan, konkursseja ja itsemurhia, minunkin alalla (rakennusala) kaikki työttömänä. Kukaan ei kävellyt töihin minnekään. Olin korkeakouluopiskelijana töissä torilla myymässä perunoita kesällä hengen pitimiksi. Oli juhlaa kun sain osa-aikaisen iltasiivoustyön. Meidän ikäisten vanhemmat oli silloin 50v, ja heiltä meni työpaikat konkurssien takia alta. Moni ei päässyt enää ikinä takaisin töihin, osa jonnekin liukuhihnalle, kun silloinkaan ei kukaan palkannut enää viisikymppisiä.

Luulen, että puhutte ehkä 50- ja 60-luvuista. Tosin silloin ylioppilas olikin vielä jotain, koska duunarien lapset kävelivät tehtaalle töihin jo valmistuttuaan ammattikoulusta jossain 16 v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Ihanasti kirjoitettu 😊😆

Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!

T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk

25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?

Ulkopuolisena toteaisin, että tarkistapa tietosi. Nyt 50 v täyttäneet ihmiset taisivat lukion ja jatkokoulutuksen jälkeen valmistua juuri 90-luvun laman aikaan, silloin ei taidett kävellä lukiosta mihinkään, tsekkaapa ne silloiset työttömyysluvut.

Tulin sanomaan samaa, 50v täyttävät ovat nyt syntyneet 1970, ja olleet 20 v vuonna 1990, kun maa vajosi hirveään lamaan, konkursseja ja itsemurhia, minunkin alalla (rakennusala) kaikki työttömänä. Kukaan ei kävellyt töihin minnekään. Olin korkeakouluopiskelijana töissä torilla myymässä perunoita kesällä hengen pitimiksi. Oli juhlaa kun sain osa-aikaisen iltasiivoustyön. Meidän ikäisten vanhemmat oli silloin 50v, ja heiltä meni työpaikat konkurssien takia alta. Moni ei päässyt enää ikinä takaisin töihin, osa jonnekin liukuhihnalle, kun silloinkaan ei kukaan palkannut enää viisikymppisiä.

Luulen, että puhutte ehkä 50- ja 60-luvuista. Tosin silloin ylioppilas olikin vielä jotain, koska duunarien lapset kävelivät tehtaalle töihin jo valmistuttuaan ammattikoulusta jossain 16 v

40-60 -luvuilla syntyneet on ne, jotka käveli haluamiinsa firmoihin ja virastoihin ja ilmoittivat että tulin nyt töihin, tossa on tilinumero palkkaa varten. 60-luvun lopulla syntyneissä saattaa oikeastaan mennä raja kultapossukerholaisten ja muiden välillä.

t. eri

KTM ja jo 3 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä... Eikä työpaikkaa odottamassa mihin palata. Tätä ennen äitiyslomat. Tää oli tässä. N38

Vierailija kirjoitti:

KTM ja jo 3 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä... Eikä työpaikkaa odottamassa mihin palata. Tätä ennen äitiyslomat. Tää oli tässä. N38

Mikä sai sinut valitsemaan kauppatieteet?

En koe epäonnistuneeni. Olen yliopistokoulutettu ja täysin poissa työelämästä.

Tiesin jo nuorena, että minusta ei koskaan tule normaalia työntekijää. Minulla on asperger, jota pidettiin "hulluutena" vielä 1990-luvulla. Lukiossa ollessani lintsasin monet oppitunnit ja kirjoitin siitä huolimatta 4 laudaturia. Kävin Mensan älykkyystesteissä (virallinen testaus, psykologit paikalla) ja tulos oli yli 140.

Minulla on siis huipputason älynlahjat ja hyvä opintomenestys, mutta koska olen neurologisesti epätyypillinen (normaaleiden ihmisten mielestä "hullu"), en kelpaa työnantajille.

Suomalaisessa työelämässä ei pärjää älykkyydellä vaan siellä vaaditaan sosiaalisen pelaamisen kykyä. Täysi idiootti (vähäiset älynlahjat, amiskoulutus) pääsee helposti etenemään urallaan jos hänellä vain on sopivan vittumainen persoonallisuus. Tarvitsee vain pitää kulisseja yllä, kampittaa muita, jättää omat hommansa muiden tehtäväksi, puhua paskaa ja mielistellä pomoa.

On ollut todella vapauttavaa päästä pois työelämän oravanpyörästä jo nuorena. Löin hanskat tiskiin lopullisesti 30-vuotiaana. Siihen mennessä olin tehnyt vain osa-aikaisia töitä. Jotkut pomot kehuivat sitä, että teen työni tarkasti, huolellisesti ja nopeasti. Toiset pomot vihasivat sitä, että olen "liian tehokas". Minä olen kuulemma "liian vaativa" ja "pakotan" kollegat (lusmut) kiristämään omaa työtahtiaan. En ole esimiesasemassa, joten minä en voi käskyttää ketään. Oma työsuoritukseni vain on niin hyvä, että kollegat (lusmut) häviävät vertailussa minun työnjälkeeni ja sekös heitä vituttaa.

Eräs pomo sanoi suoraan, että tässä firmassa ei makseta hyvästä työstä mitään bonuksia. Firman paskin duunari on se, jonka työsuorituksen taso on "riittävä". Sen korkeampaa tasoa ei edes pidä tavoitella. Käsittämättömiä urpoja nuo pomot.

En osaa enää murehtia sitä, että 40 vuoden uraputki jäi minulta kokematta. Parempi näin, kuin että joutuisi kykkimään duunissa suurimman osan elämästään (ikävuodet 25 - 65) ja kuuntelemaan vittuilua siitä, että olen "liian hyvä" työntekijä. Jos ei korkea laatua kelpaa, niin tehkööt itse paskaa. Sitä varmasti saakin halvemmalla, kun palkkaa amistason duunareita eikä minun kaltaisiani (lukio, yliopisto) korkeasti koulutettuja työntekijöitä.

Olen tullut siihen tulokseen, että elämäni ei täyty statuksesta tai rahasta. Hommasin maisterin paperit ja tein asiantuntijana it-alan hommia noin 10 vuotta. Parhaimmillaan palkka kävi bonuksineen lähemmäs kympissä. Tein paljon pitkiä päiviä eikä se edes rasittanut liikaa. En käynyt missään vaiheessa loppuunpalamista lähelläkään. Se ei kuitenkaan tuntunut alalta, jolla jaksaisin olla koko loppuelämän. Päivät tuntuivat turhilta. Sen jälkeen kokeilin lähihoitajan ammattia, koska ajattelin että niin konkreettisella ihmisten auttamisella olisi jotain elämää suurempaa merkitystä. Ei ollut, minulle. Arvostan suunnattomasti niitä ihmisiä jotka siitä ammatista täyttyvät. Se oli virkistävää parin vuoden ajan valmistumisen jälkeen, mutta ei kuitenkaan vieläkään ihan sitä mitä halusin elämältä. Nyt minulla on puusepän koulutus kesken ja toivon kovasti että olisin löytänyt vihdoinkin sen alan, jossa viihdyn eläkepäiviin asti. Ei harmita tippaakaan käydä ammattikouluja vaikka maisteri olenkin. Eikä harmita tippaakaan mitä muut ajattelevat. Tämä on minun oma elämäni ja minä itse päätän siitä.