Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. Olen hömppähumanisti (kulttuurintutkimus ja kirjallisuudentutkimus). En ole juuri koskaan ollut oman alan töissä ja opettaminen ei kiinnosta. Onneksi menin naimisiin sähköinsinöörin kanssa, jolla on erittäin hyvä palkka ja löysin elämääni sisällön äitiydestä. Nyt on 3 lasta ja lisää tulossa. Hoidan lapset, kodin ja muistan, että naisessa on 3 reikää, joita mies haluaa hyödyntää. Siinä se.

Yllättävän kauan tämä ketju pysyikin asiallisena ennen kuin katkerien trollien piti päästä luomaan vastakkainasettelua erilaisia tutkintoja suorittaneiden välille. Eikö näitä humanistinen koulutus on paskaa -ketjuja ole jo tarpeeksi ilman, että tästäkin tarvitsee sellainen tehdä?

Kai se nyt on fakta, että joku konetekniikka, lääketiede tai tilastotiede työllistävät paremmin kuin kulttuurintutkimus. Miksi sitä faktaa sei saisi todeta?

Vierailija kirjoitti:

Kai se nyt on fakta, että joku konetekniikka, lääketiede tai tilastotiede työllistävät paremmin kuin kulttuurintutkimus. Miksi sitä faktaa sei saisi todeta?

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Itsekin maisteri, joka tekee "amk-tasoisia" töitä, ja varmaan loppuelämä. Sivullisen katsomana olisin alisuoriutuja ja epäonnistuja todennäköisesti, mutta itse olen tyytyväinen. Lukion jälkeen jolloin ei vielä tiedä itsestään mitään tuli yliopistoon haettua ja päästyä, ja sieltä tuli se tutkinto napattua.

En ole kuitenkaan luonteeltani mikään uraohjus, enkä kaipaa suuria haasteita vaan minulle sopii tavallinen "tylsä" työ. Valmistuttua tuli palattua kotiseuduille ja saatua vakivirka niin tällä tiellä sitä ollaan oltu monta vuotta. Kuitenkin pidän itseäni onnekkaana kun ei niitä vakivirkoja loputtomiin ole jaossa.

Ainoa, mikä tuossa ärsyttää on juuri se, että sivulliset luulevat että pitäisi maisterina automaattisesti pyrkiä mahdollisimman korkealle ja sitten ihmetellään, että miksi on niissä hommissa missä on.

2 maisterin tutkintoa yliopistolta, ei keksi mitään ammattia mitä osaisi tehdä, edes ala asteen 5. luokan opena en osannut olla kun en tiennyt mite niitä ipanoita opetetaan ja aineet oli idioottimaisia paskoja

mitä noilal tutkinnoilla tehdään kun humanistiset tutkinnot on vain kirjojen pännttäämistä tenttiin, eseiden koopsaamista wikipediasta ja tiedon siirtmistä paperista toiseen ja sitten olet muka pätevä? mihin? et mihinkään kuin ehkä siihen että osaat kopsata tekstiä 

567 kirjoitti:

Niiiiiin av kirjoitti:

Neiti Luuseri kirjoitti:

FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.

Miten tälle tarvii antaa alapeukkua???? Koulutettu, kirjoituksen perusteella koko aikuisikänsä kovasti töitä tehnyt ihminen KEHTAA pitää uusien veronmaksajien teko - paussia työelämästä ihan tyytyväisenä ja joku tästä loukkaantuu!? 😂 Öööö sossupummitko ainoastaan saisi lisääntyä vai?

Näinä aikoina tuntuu olevan joissain piireissä paha punainen vaate se, kun nuori akateeminen nainen sanoo ääneen haluavansa useamman lapsen ja vieläpä panostaa äitiyteen. Niin, ura ei ole kaikille se tärkein elämän sisältö, vaikka olisikin korkeasti koulutettu.......

Itse en ymmärrä, miksi kukaan haluaa tämmöiseen yhteiskuntaan lapsia. Sama paska se on heillä edessä ja 20-30 vuoden päästä varmasti vielä pahempana. En itse haluaisi syntyä köyhälle äidille 2020-luvun Suomeen. Mutta toki jokainen tekee, miten itse haluaa. Onnea vain jälkikasvulle.

Ei teistä kukaan, joka on töissä ole millään tavoin epäonnistunut. Minä olen. Tuplamaisteri ja toinen tutkinto ns. erittäin työllistävältä ja arvostetulta alalta. Työtön.

Olen kansantaloustieteen maisteri ja teen töitä taloushallinnon parissa omassa yrityksessä. )))

Opiskelin ulkomailla ja Suomesta oli tarjolla joko väitöskirja tai konsultin hommia (3 vkoa kuukaudessa matkustelua). Molemmat äärimmäisen epävakaita. Nämä työpaikat olivat suhteiden kautta minulle tarjolla. Hain varmaan 500 paikkaan opiskeluvuosien aikana, mutta yhdestäkään ei kuulunut pihaustakaan :D

Nyt pohdin, haluanko kouluttautua taloushallinnon sisällä pidemmälle (yritysverotukseen jne.) vai pyrinkö opiskelemaan lääketiedettä. Lääketiede on intohimo, mutta nykyinen homma on suht leppoisaa. Olen nyt vuoden ajan taistellut itseni kanssa tämän takia, kun en osaa päättää. Olisi aika typerää lähteä lääkikseen, koska minulla on ihan kivat opintolainat maksettavana ja ikä lähentelee 30v.

Nykyinen työnkuvani on mielestäni sellaista, että ei tarvitsisi olla ekonomisti tehdäkseen tätä todellakaan, mutta onpahan edes työ. Kai sekin on jotain?

Valmistuin 90-luvun alussa maisteriksi, mutta oman alan töitä ei ollut, tein hanttihommaa ja kouluttauduin lisää lasten saamisen ohessa. Ilman mitään järkevää tulosta kaikesta siitä vaivasta, jota olen nähnyt. Lapset ovat suurin saavutukseni ja heistä olen ylpeä lopun ikääni. Mutta silti. Miten tämän voisi kääntää positiiviseksi? Mitä voisin tehdä työurani eteen? Oma alani ei vetänyt ja on mennyt aina vaan hyödyttömämmäksi. Uuden alan opiskeluun olen liian vanha. Työikää jäljellä alle kymmenen vuotta.

Olisin mieluusti työmarkkinoiden käytettävissä, mutta nyt jo armotta liian vanha. Liian vanha mihinkään. Omaksi iloksi voin opiskella, mutta sen sijaan teen vaan mitä huvittaa - ilmaista sen tulee olla ja energiaa se ei saa viedä, kun ei ole rahaa edes ruokaan kunnolla.

Harkitsin vakavasti "kovaa" alaa 18-vuotiaana, mutta olin herkkä tyttö ja päädyin pehmoalalle. Varsinaista palkkaa en oikein katso koskaan saaneeni. Alle 2000 euroa kuussa on mielestäni taskurahaa bruttokuukausipalkkana.

Jos olisin nyt lukiossa, mitä alaa harkitsisin? Tätä olen miettinyt. Niin kovaa alaa, mihin omat rahkeet ikinä riittävät. Muuten jää palkka saamatta. Hetken pärjää ilman palkkaakin, mutta aivan käsittämättömän usein naiset ajattelevat opiskelualaa valitessaan, että palkka ei ole se tärkeä tekijä. Ei ole, niin mutta jos elää meinaa, niin kyllä se on. Eli lukiolainen: älä hakeudu kulttuuri- tai muullekaan humanistialalle. Sieltä löytyy vain harrastus.

kaikki akateemisuus on paskaa kirjoilla leikkimistä ja tiedon keräämistä jonka kaiken ssaa wikipediasta, samoin lukio täyttä paskaa

Japanissakin kaksi roskaautonkuljettajaa tulee vastaan, toinen moikkaa toista ja kysyyy mikä on tutkinto: Lääkäri? entäs sinä? lakimies

normaalia siellä, itsekin hakisin roskaautokuskin koulutukseen ja C kortin jos sellainen tulisi vastaan, tosin en Vantaan ulkopuolelle lähde, koska ruoka-apu

Meillä on Suomessa liikaa tiettyjen alojen koulutuspaikkoja, esim. kauppis, valtsikka, humanistiset ja taidealat.

Kaikille ei riitä töitä ja kilpailu on kova. Ne pärjäävät, jotka pystyvät. Heikot eivät kestä kilpailua ja suorittamista ja pitkiä päiviä.

Toinen lukunsa on sitten nämä koulutukset, jotka eivät edes tähtää mihinkään ammattiin. Sitten ihmetellään, kun oman alan töitä ei löydy. Kun muu ei kelpaa, jäädään kotiin rustaamaan työhakemuksia vaikka ihan hyvin palkattuja hanttihommiakin olisi saatavilla.

Eräs hyvä kaveri on valtiotieteen maisteri ja pyörinyt jossain turhissa järjestöhommissa lähes koko ikänsä suurin piirtein ilman palkkaa. Nyt ei ole mitään tiedossa ja hän aikoo jättäytyä työttömäksi, kun oman alan hommia ei löydy. Veikkaan, että parin vuoden päästä häntä ei oteta enää mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se nyt on fakta, että joku konetekniikka, lääketiede tai tilastotiede työllistävät paremmin kuin kulttuurintutkimus. Miksi sitä faktaa sei saisi todeta?

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Ja silti monet humanistit saa niitä töitä, usein vieläpä mielekkäitä. Täällä puhutaan kuin humanistinen tutkinto olisi varma portti työttömyyteen, mutta näin ei tietenkään ole.

Kyllä jokaisella on oikeus pyrkiä itselleen mielekkääseen tulevaisuuteen, eikä siitä tarvitse mitenkään erityisesti "rangaista". Kaikilta aloilta paitsi ehkä tyyliin hammaslääkäreistä on ihmisiä työttöminä.

T. Hyvin työllistynyt humanisti

Täällä myös. Ei -työllistävä alavalinta ja yrityksestä huolimatta en pääse näihin duunarihommiin myöskään.

Kahvinkeitin kirjoitti:

Täällä myös. Ei -työllistävä alavalinta ja yrityksestä huolimatta en pääse näihin duunarihommiin myöskään.

tuohan on se ongelma, kun haet ihan "normaalia duunarihommaa" ja kerrot että sulla on akateemiset paperit, ne ei ota töihin vaikka olisit hyvässä kunnossa, koska et "sovellu duunarihommiin ja luulevat sinua lihaksittomaksi toimistohiireksi ja ei se varmaan osaa äijien hommia"

Tohtorina lentoemäntänä. Vaikka tykkään työstä ja enemmin olen töissä kuin kotona työttömänä, välillä mietin että miten tässä näin kävi... Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä hankalampaa on päästä mihinkään koulutusta vastaavaan työhön.

Suomessa ei arvosteta koulutusta. Esim joku tekniikan tohtori saattaa jossain toisessa maassa olla jättipalkkainen arvostettu asiantuntija, täällä ollaan työttömänä tai minimipalkalla, ellei ole niin onnekas että saa yliopistolta vakituisen työn. Maistereita pyörii siivoojia ja varadtomiehinä. Ja vielä pitäisi korkeakouluttautuneiden prosenttiosuutta nostaa. Miksi?

Seula työelämään ei tunnu niinkään olevan koulutus kuin habitus. Ole äänekäs, virnuilwva verkostoitunut somenatiivi niin kaikki ovet on auki. Ole hiljaista tietoa omaava, oma tavallinen itsesi, keskittymiskykyinen oman sarkasi osaaja, niin et kiinnosta ketään, olit sitten DI, KTM, VTM, FM, opettaja, matemaatikko, kemisti, biologi, ympäristötieteilijä...

Vierailija kirjoitti:

DI ja huonon esimiehen uhri. Tosin työelämää vain 4 vuotta takana joten epäonnistuneesta urasta ei vielä voi puhua. Mutta se on jo selvää että työpaikan vaihto välttämätöntä jos haluaa edetä uralla.

Työskentelen kyllä vaativissa asiantuntijatehtävissä, mutta palkka pahasti muita jäljessä. Esim moni vastavalmistunut insinööri saa enemmän kuin minä DI:nä 4v kokemuksella (3200e). Työ on niin kuormittavaa ettei esimies koskaan tyytyväinen, eli palkankorotuksista/ylennyksistä turha haaveilla. Puhuminen ei auta pätkääkään, esimiehellä aina joku vastaväite valmiina.

Syy miksi olen edelleen tässä paikassa ovat tietyt suuret edut joista en luopuisi vaikka saisi 200-300e enemmän kuukaudessa (joustava työaika, etätyömahdollisuus). Elämäntilanteen takia en jaksaisi jos pitäisi joka päivä istua 8h toimistolla.

Hei, tiedoksesi että muissakin DI:lle sopivissa paikoissa on joustava työaika ja etätyömahdollisuus jo aika vakiona. Plus hyvä esimies ja parempi palkka (DI valmistunut 2012, palkka 5500eur/kk). Joten hae paikkoja ihmeessä, ei sinun tarvitse niihin mennä vaikka tarjoaisivatkin mutta sitä vartenhan haastattelutilaisuus on että voit ottaa selvää mikä firma, mikä työnkuva, millainen tiimi, mikä palkka ja muut edut. Ja mikä fiilis paikasta tulee. Muutoin todellakin pysyt huonon esimiehen poljettavana maailman tappiin ja ainoa joka siitä kärsii olet sinä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei arvosteta koulutusta. Esim joku tekniikan tohtori saattaa jossain toisessa maassa olla jättipalkkainen arvostettu asiantuntija, täällä ollaan työttömänä tai minimipalkalla, ellei ole niin onnekas että saa yliopistolta vakituisen työn. Maistereita pyörii siivoojia ja varadtomiehinä. Ja vielä pitäisi korkeakouluttautuneiden prosenttiosuutta nostaa. Miksi?

Seula työelämään ei tunnu niinkään olevan koulutus kuin habitus. Ole äänekäs, virnuilwva verkostoitunut somenatiivi niin kaikki ovet on auki. Ole hiljaista tietoa omaava, oma tavallinen itsesi, keskittymiskykyinen oman sarkasi osaaja, niin et kiinnosta ketään, olit sitten DI, KTM, VTM, FM, opettaja, matemaatikko, kemisti, biologi, ympäristötieteilijä...

En usko, että pelkkä habitus. Mutta ei tutkinto oikein millään alalla oikeuta suoraa työhön, kyllä osaaminen ja sopivuus on ne tärkeimmät. Tekniikan tohtori joka ei osaa yhtään markkinoida osaamistaan, kuinka hän kykenisi olemaan jonkun firman kehityspäällikkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei arvosteta koulutusta. Esim joku tekniikan tohtori saattaa jossain toisessa maassa olla jättipalkkainen arvostettu asiantuntija, täällä ollaan työttömänä tai minimipalkalla, ellei ole niin onnekas että saa yliopistolta vakituisen työn. Maistereita pyörii siivoojia ja varadtomiehinä. Ja vielä pitäisi korkeakouluttautuneiden prosenttiosuutta nostaa. Miksi?

Seula työelämään ei tunnu niinkään olevan koulutus kuin habitus. Ole äänekäs, virnuilwva verkostoitunut somenatiivi niin kaikki ovet on auki. Ole hiljaista tietoa omaava, oma tavallinen itsesi, keskittymiskykyinen oman sarkasi osaaja, niin et kiinnosta ketään, olit sitten DI, KTM, VTM, FM, opettaja, matemaatikko, kemisti, biologi, ympäristötieteilijä...

En usko, että pelkkä habitus. Mutta ei tutkinto oikein millään alalla oikeuta suoraa työhön, kyllä osaaminen ja sopivuus on ne tärkeimmät. Tekniikan tohtori joka ei osaa yhtään markkinoida osaamistaan, kuinka hän kykenisi olemaan jonkun firman kehityspäällikkö?

Substanssiosaamisella? Yleensä pitkälle kouluttautuvat henkilöt ovat niitä, jotka viihtyvät itse aiheen parissa, ennemmin kuin kissanristiäisissä pskaa jauhamassa.

Olet tietenkin oikeassa, oman osaamisen tehokas markkinointi on yhä tärkeämpää, mutta silti mielestäni työelämässä on ollut helppoa havaita, että palkkaa halutaan maksaa tietyn tyyppiselle ihmiselle ennemmin kuin tiettyä osaamista omaavalle ihmiselle. Niiden "vääränlaisten" ihmisten työpanos kyllä kelpaa, mutta palkkaa tai varsinkaan vakityötä ei haluta antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se nyt on fakta, että joku konetekniikka, lääketiede tai tilastotiede työllistävät paremmin kuin kulttuurintutkimus. Miksi sitä faktaa sei saisi todeta?

Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.

Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.

Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.

Olet täysin oikeassa. Näinhän se menee. Näiden alojen tyypeillä on usein myös liian suuret luulot siitä, mitä he osaavat ja mitä hyötyä siitä osaamisesta on työnantajille.