Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita korkeasti koulutettuja, jotka epäonnistuneet työelämässä?
20.11.2019 |
Koulutus KTM ja työ”uraa” takana noin 15 vuotta. En ole oikein pärjännyt tässä työelämässä, ja olen ollut jotenkin pettymys aina työnantajille.
Miten teillä muilla? Ainakin omat opiskelukaverit ovat kaikki johtajia, päälliköitä yms ja minä pienyrittäjä, joka juuri ja juuri pärjää.
Kommentit (357)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kieroimmat ja ilkeimmät ovat johtajia, joten se ei ole mikään meriitti enää. Rehellisimmät eivät menesty. Nimeä johtaja, joka olisi luonteeltaan reilu ja tasapainoinen. Niin, niitä nyt ei vaan ole. Tunteettomat narsistit pärjäävät ja rekrytointipsykologit myös suosivat näitä.
Juuri näin! Ottaa tosiaan päähän nämä rekrytointipsykologit. Ottavat töihin sen, joka vaatii eniten palkkaa, asiantuntemuksesta ja johtajataidoista ei niin väliä. Jälki on selvä: työelämässä asiat ovat menossa päin prinkkalaa. Asiantuntijoita ei kuunnella, vaan asiat pistetään näyttämään hyviltä, kunnes narsisti-päälikkö on hypännyt seuraavaan työpaikkaan, saaden siellä tietenkin vielä korkeamman palkan. Työtekijät jäävät siivoamaan jäljet, eikun eivät ehdi, kun rekrytointipsykologit ovat jo löytäneet uuden narsistin johtajaksi ja kierre jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.
Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.
Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.Voih!
Millaisesta määrästä henkilöitä puhut tässä? 10 henkilön ryhmä? Eikö KUKAAN naisista päässyt oman alan töihin? Oikeasti todella kummallista.Ot:
Itselle olisi kyllä todella epämiellyttävää hakea/päätyä johonkin ”huippukivaan järjestöhankkeeseeen” 😬😱
Tosikko, jolla ei ole tekstin tulkintataitoa. Oletko insinööri? 😬😱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.
Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.
Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.
Ihanasti kirjoitettu 😊😆
Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!
T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?
Ulkopuolisena toteaisin, että tarkistapa tietosi. Nyt 50 v täyttäneet ihmiset taisivat lukion ja jatkokoulutuksen jälkeen valmistua juuri 90-luvun laman aikaan, silloin ei taidett kävellä lukiosta mihinkään, tsekkaapa ne silloiset työttömyysluvut.
Tulin sanomaan samaa, 50v täyttävät ovat nyt syntyneet 1970, ja olleet 20 v vuonna 1990, kun maa vajosi hirveään lamaan, konkursseja ja itsemurhia, minunkin alalla (rakennusala) kaikki työttömänä. Kukaan ei kävellyt töihin minnekään. Olin korkeakouluopiskelijana töissä torilla myymässä perunoita kesällä hengen pitimiksi. Oli juhlaa kun sain osa-aikaisen iltasiivoustyön. Meidän ikäisten vanhemmat oli silloin 50v, ja heiltä meni työpaikat konkurssien takia alta. Moni ei päässyt enää ikinä takaisin töihin, osa jonnekin liukuhihnalle, kun silloinkaan ei kukaan palkannut enää viisikymppisiä.
Luulen, että puhutte ehkä 50- ja 60-luvuista. Tosin silloin ylioppilas olikin vielä jotain, koska duunarien lapset kävelivät tehtaalle töihin jo valmistuttuaan ammattikoulusta jossain 16 v
40-60 -luvuilla syntyneet on ne, jotka käveli haluamiinsa firmoihin ja virastoihin ja ilmoittivat että tulin nyt töihin, tossa on tilinumero palkkaa varten. 60-luvun lopulla syntyneissä saattaa oikeastaan mennä raja kultapossukerholaisten ja muiden välillä.
t. eri
No, jos spekuloidaan niin - 69 syntynyt tyyppi, jolla on vain amk-koulutus (amkit tuli vasta ysärillä) on valmistunut ammattiin/päässyt ylioppilaaksi vuonna - 88. Silloin meni vielä loistavasti ja töitä oli kaikille jotka halusivat niitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska monelle humanistille se yhdentekevä tutkintopaperi on ainoa saavutus, jonka ympärille koko identiteetti rakentuu. Käytännössähän kulttuurintutkijahumanistien kutsuminen ”korkeasti koulutetuksi” virallisesti sellaiseksi laskettavasta tutkinnosta huolimatta on hieman koomista; itse valmistuin kirjallisuus pääaineenani huippuarvosanoin maisteriksi niin, etten muutamana viimeisenä vuonna lukenut kaunokirjallisuutta lainkaan ja teoriaakin tasan sen verran, että sain graduun jonkinlaisen lähdeluettelon. Ei siellä vaadita yhtikäs mitään – eikä opita.
Niinpä käteeni ei myöskään jäänyt mitään sellaista taitoa, jolla olisi lainkaan taloudellista arvoa ja mitään kysyntää työmarkkinoilla, joten valmistumisen jälkeen alkoikin verinen kilpailu samoista työpaikoista ammattikoulun drop-outtien ja puoliksi kielitaidottomien ulkomaalaistaustaisten kanssa. Eikä tässä mielestäni ole mitään väärää; huonoista valinnoista ja turhasta opiskelusta pitääkin saada ”rangaistus”. Silti kaiken maailman kehitysmaasukupuolenantropologit kuvittelevat, että juuri heidän pitäisi saada heille räätälöity käsienheilutteluvirka ja kunnon palkka vain siksi, että heillä on kaunis paperi, jossa on yliopiston leima.
Faktojen toteaminen ei ole mitään vastakkainasettelua. Näiden kokemusten kirjoittaminen auki on ensisijaisen tärkeää, sillä tähänkin ketjuun kommentoi parikymppinen humanistiopiskelija. Esimerkiksi hän on vielä sen verran nuori, että ehtii vaihtamaan tiedekuntaa ja hankkimaan itselleen oikean tutkinnon sen sijaan, että tuhlaisi parhaat vuodet elämästään loppuelämänsä pilaamiseen.
Ihanasti kirjoitettu 😊😆
Ja toisaalta niin ikävästi hämmästyttävän monelle totta!
T. Nainen 50v ”vain” AMK koulutettu, mutta 25v vakihommissa 5te+/kk25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?
Ulkopuolisena toteaisin, että tarkistapa tietosi. Nyt 50 v täyttäneet ihmiset taisivat lukion ja jatkokoulutuksen jälkeen valmistua juuri 90-luvun laman aikaan, silloin ei taidett kävellä lukiosta mihinkään, tsekkaapa ne silloiset työttömyysluvut.
Tulin sanomaan samaa, 50v täyttävät ovat nyt syntyneet 1970, ja olleet 20 v vuonna 1990, kun maa vajosi hirveään lamaan, konkursseja ja itsemurhia, minunkin alalla (rakennusala) kaikki työttömänä. Kukaan ei kävellyt töihin minnekään. Olin korkeakouluopiskelijana töissä torilla myymässä perunoita kesällä hengen pitimiksi. Oli juhlaa kun sain osa-aikaisen iltasiivoustyön. Meidän ikäisten vanhemmat oli silloin 50v, ja heiltä meni työpaikat konkurssien takia alta. Moni ei päässyt enää ikinä takaisin töihin, osa jonnekin liukuhihnalle, kun silloinkaan ei kukaan palkannut enää viisikymppisiä.
Luulen, että puhutte ehkä 50- ja 60-luvuista. Tosin silloin ylioppilas olikin vielä jotain, koska duunarien lapset kävelivät tehtaalle töihin jo valmistuttuaan ammattikoulusta jossain 16 v
40-60 -luvuilla syntyneet on ne, jotka käveli haluamiinsa firmoihin ja virastoihin ja ilmoittivat että tulin nyt töihin, tossa on tilinumero palkkaa varten. 60-luvun lopulla syntyneissä saattaa oikeastaan mennä raja kultapossukerholaisten ja muiden välillä.
t. eri
”25 vuotta vakihommissa ei ole viiskybäiselle mikään saavutus. Sinun sukupolvesi on kävellyt töihin suoraan lukiosta. Tuonko varaan oma identiteettisi sitten rakentuu?”
Kiitos kommentistasi 😆 ihan suoraan lukiosta ei töihin kävelty, kun ensin opiskeltiin se ammatti.
Itse valmistuin AMK:sta 1995, jolloin sopivasti 90-luvun alun lama hellitti.
Monesti on kyse siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Ja ehkä pitää olla se ”hyvä tyyppi” ja osata ilmaista itseään sekä olla ja haluta olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kun nykyään ei oikeastaan (mielestäni) ole sellaisia erakkohommia, joissa ei tarvitsisi kommunikoida muiden ihmisten kanssa.
Ja te muut kommentoijat; olette oikeassa noiden muiden aikakausien kanssa. Jokaisella kymmenluvulla varmaan omat ongelmansa.
Ai vitsit, menin itse valmistumaan vuonna 2012! Oispa pitänyt tajuta viivyttää 5+ vuotta, niin oisin ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koe epäonnistuneeni. Olen yliopistokoulutettu ja täysin poissa työelämästä.
Tiesin jo nuorena, että minusta ei koskaan tule normaalia työntekijää. Minulla on asperger, jota pidettiin "hulluutena" vielä 1990-luvulla. Lukiossa ollessani lintsasin monet oppitunnit ja kirjoitin siitä huolimatta 4 laudaturia. Kävin Mensan älykkyystesteissä (virallinen testaus, psykologit paikalla) ja tulos oli yli 140.
Minulla on siis huipputason älynlahjat ja hyvä opintomenestys, mutta koska olen neurologisesti epätyypillinen (normaaleiden ihmisten mielestä "hullu"), en kelpaa työnantajille.
Suomalaisessa työelämässä ei pärjää älykkyydellä vaan siellä vaaditaan sosiaalisen pelaamisen kykyä. Täysi idiootti (vähäiset älynlahjat, amiskoulutus) pääsee helposti etenemään urallaan jos hänellä vain on sopivan vittumainen persoonallisuus. Tarvitsee vain pitää kulisseja yllä, kampittaa muita, jättää omat hommansa muiden tehtäväksi, puhua paskaa ja mielistellä pomoa.
On ollut todella vapauttavaa päästä pois työelämän oravanpyörästä jo nuorena. Löin hanskat tiskiin lopullisesti 30-vuotiaana. Siihen mennessä olin tehnyt vain osa-aikaisia töitä. Jotkut pomot kehuivat sitä, että teen työni tarkasti, huolellisesti ja nopeasti. Toiset pomot vihasivat sitä, että olen "liian tehokas". Minä olen kuulemma "liian vaativa" ja "pakotan" kollegat (lusmut) kiristämään omaa työtahtiaan. En ole esimiesasemassa, joten minä en voi käskyttää ketään. Oma työsuoritukseni vain on niin hyvä, että kollegat (lusmut) häviävät vertailussa minun työnjälkeeni ja sekös heitä vituttaa.
Eräs pomo sanoi suoraan, että tässä firmassa ei makseta hyvästä työstä mitään bonuksia. Firman paskin duunari on se, jonka työsuorituksen taso on "riittävä". Sen korkeampaa tasoa ei edes pidä tavoitella. Käsittämättömiä urpoja nuo pomot.
En osaa enää murehtia sitä, että 40 vuoden uraputki jäi minulta kokematta. Parempi näin, kuin että joutuisi kykkimään duunissa suurimman osan elämästään (ikävuodet 25 - 65) ja kuuntelemaan vittuilua siitä, että olen "liian hyvä" työntekijä. Jos ei korkea laatua kelpaa, niin tehkööt itse paskaa. Sitä varmasti saakin halvemmalla, kun palkkaa amistason duunareita eikä minun kaltaisiani (lukio, yliopisto) korkeasti koulutettuja työntekijöitä.
Täälläkin varmaan on joku muukin asperger, niin jäin miettimään, että missä tai millaisissa töissä te arvioisitte olevanne erittäin hyviä ja soveltuvia? Siis juuri sen vuoksi, että olette asperger ja ehkä vielä erittäin älykkäitä.
Varmasti on jonkin ammatti tai työn laatu, joka sopii teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho! kirjoitti:
Samas venees kirjoitti:
Neiti Luuseri kirjoitti:
FM luonnontieteelliseltä alalta + tietojenkäsittelyn tradenomi. Suoritin molemmat tutkinnot pikavauhtia, hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina elätin itseni baarimikon hommilla. Olin siinä hyvä, mutta jatkuva hälinä ja työn inyensiivisyys vaativine ihmiskontakteineen kulutti energiavarastoni ihan nollille. Kuvittelin, että valmistun alalle, jossa vakitöitä riittää eikä multa oleteta mitään supersosiaalista ulosantia työpaikalla. Olin väärässä. Itseäni ei sinänsä pänni tämä "epäonnistunut ura" pätkätöineen, ei oo koskaan ollut mitään pätemisen ja pärjäämisen tarvetta. Mutta väsyin työelämän epävarmuuteen ja "itseni myymiseen" : hommista jotka edes jotenkin vastaavat koulutustani takana 4 vuotta freelancerina kituutellen ja 4 vuoden sisällä määräaikaisena yhteensä 6 eri firmassa, jokaisen kohdalla pestini piti vakinaistaa mutta aina tuli viime tipassa joku "syy" miksi ei vakinaistettu. Suositteluja ja kiitosta jäi kyllä käteen, mutta ei paljoo lämmitä kun aina siitä sitten hirveellä paniikilla uutta duunia etsimään jotta vois ens kuun vuokrankin maksaa. Pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa että syynä on se, että olen lisääntymisikäinen nainen. Sillä introverttiydestäni huolimatta osaan kyllä toimia sosiaalisesti ällöttävän "oikein", olla miellyttävä ja reipas (joka työpaikassa väsyttää sama iänikuinen skarppaus, sitä tunnutaan nyt vaan edellytettävän?! ) lisäksi olen kaunis ja urheilullinen (tämän ei edes pitäisi vaikuttaa mutta moni väittää että kiva ulkonäkö auttaa, juu ei näköjään) mutta silti jo työhaastatteluun pääsy on hankalaa. Ja nää pätkähommat oli kaikki laatua "tekninen sihteeri", kuten joku tuolla aiemmin vitsaili. Palkka parempi kuin kaupan kassa, muttei mitään ylimääräistä säästöön jää. Havahduin tänä vuonna siihen, että olen kolmekymppinen, perhe pitäis perustaa nyt koska kohdalle sattui sopivasti ihana mies joka sellaisen kanssani ehdottomasti haluaa, vähintään 3 lasta eli tässä tuleekin sitten todella monen vuoden tauko työelämään. Tulin onneksi jo heti raskaaksikin. Eikä mulla ehtinyt olla edes mitään vakipaikkaa! :D saati kunnollista asiantuntijatyötä! Tämä työelämän pirstaleisuus ja ainainen kamppailu pesteistä yllätti, näin monta vuotta eikä mitään pysyvää. No pitäkää tunkkinne sanon vaan, kun joskus nelikymppisenä palaan töihin, taidan suosiolla mennä johonkin kukkakauppaan tai joogaohjaajaksi tai mihin tahansa hiljaiseen duunarihommaan. Saapahan vakiduunin vaikkakin pienellä palkalla. Ensin aion nauttia tosta äitiydestä. Nyt menossa pätkäduuni nro 7 joka loppuu huhtikuussa ja toukokuussa voinkin sit jäädä jo äitiyslomalle. Adios bisneselämä ja akateeminen maailma, en jää kaipaamaan.
Kuin omasta kynästäni! Itsekin täytin just 30v ja meneillään pätkäduuni numero 9 joka päättyy kesäkuussa, perinteinen liirumlaarumi kun aloitin "tää paikka voidaan EHKÄ myös vakinaistaa" - noh, tein strategisen valinnan liittyä synnytystalkoisiin niin pian kuin mahdollista ja nyt näyttäis siltä että heinäkuussa LA. En jäänyt odottelemaan taas turhien vakinaistamislupausten mahdollista toteutumista!
Täähän on toimiva salaliitto, alle 35v naisia ei vakinaisteta, pelkkää määräaikaisuutta niin johan ne väsyy ja tajuaa luovuttaa ja alkaa lisääntyä, näin syntyvyys nousuun!
Ei vaan taidatte olla poikkeuksellisen hmmm luottavaisia, että elämä kantaa, vai onko teillä rikkaat miehet? Kun uskallatte jäädä kotiin työttömänä? Tiedän tiedän, olette äitiyslomalla kyllä ja ymmärrän että jotkut eivät halua laittaa alle 3 vuotiasta päiväkotiin, mutta lähinnä kadehtien ihmettelen tuota rohkeutta heittäytyä täysin miehen eläyettäväksi... Jos teet kolmekin lasta, vaikkakin pienellä ikäerollä olet poissa työelämästä helposti 5-9 vuotta! Mutta mikäpä hätä siinä, jos jatkossa kelpaa myös muut kuin oman alan hommat...
Eri, mutta nykyään niin harva työ vakinaistetaan (ainakaan synnytysiässä), että monien korkeakoulutettujen on pakko tehdä tuo riskivalinta, jos haluaa lapsia.
Totta. Ainoa kaveripiiriini vakitöissä oleva nainen työskentelee kehitysvammaisten asuntolassa ohjaajana. Työ kuulostaa aika kamalalta. Loput ovat määräaikaisina, toisella opuskelukierroksella ja yksi on yrittäjä.
Eräs miespuolinen kaverini on virassa amk-pohjalla. Käveli koulusta suoraan töihin ja parin vuoden päästä virka. Samasta koulusta valmistunut naispuolinen kaverini oli kerran 5kk ja kerran 3kk määräaikaisessa duunissa alallaan. Muuten ei mitään. Valmistumisesta on 6 vuotta.
Tämä on niin totta. Itse valmistuin naisvaltaiselta alalta ja ne muutamat miehet meidänkin vuosikurssilta revittiin töihin ja vastuullisiin asemiin (paitsi yksi pullukka, jolla taisi olla neurologinen poikkeavuus ja hassut vaatteet, ei siis hyvä tyyppi). Me naiset jäätiin sitten tappelemaan jämistä humanistiluuserin leima otsassa. Itse en näitä miehiä tuntevana keksi heille mitään muita poikkeavan hyviä ominaisuuksia kuin miessukupuolen. Yksi jopa ihmetteli, kun oli saanut aivan huippukivan duunin eräästä järjestöhankkeesta, vaikka ei kuulemma "tiennyt asiasta oikeastaan mitään". Mistä vetoa että sitäkin duunia haki kymmenet naiset ja paremmalla koulutuksella ja kokemuksella, mutta iso komea, matalaääninen partamies, joka haki paikkaa puolivahingossa, oli tietenkin se ainoa haluttu.
Itse pääsen haastatteluihin, mutta varmaan säteilen jotain ei-hyvä-tyyppi-energiaa, koska töihin en alalleni pääse.
Siivoamaan pääsin! Osa-aikaisena.Ihan samoja kokemuksia luonnontieteistä, alaa en viitsi kertoa. Virkamiespuolelta, tutkimuksesta, yrityksistä. Suoraan koulusta pääsi pari lähes kutsuttuna´´ PIIPjohtajaksi, toinen PIIPpäälliköksi, ei muuta kokemusta kuin kesätyö tai harjoittelu - eivät erityisen lahjakkaita. Meillä oli aivan vitsinä aikoinaan naispuolisten kurssikavereiden kesken että pitää olla aivan sekopää jos ei miehenä pääse täälläpäin hyviin hommiin. Johan kohta oli päällikkönä yksi, jonka henkisen tasapainottumuuden olisi selvittänyt juttelemalla viisi minuuttia kahden kesken.
En jaksa enää kiinnostaa. Mutta turha luulla että lähden enää keski-ikäisenä ilmaistöihin tai muihin sääliduuneihin tai jälleen kerran kaikenmaailman näyttää-hyvältä-cv:ssä-koulutuksiin. Onneksi tulen toimeen vähällä. Sitä en ymmärrä miksi pitää joka tuutista tunkea lisää "korkeakoulutettuja" ilman opetuksen laatuun panostamista kun maassa on paljon korkeakoulutettuja hyvällä kokemuksella osaamistasoaan alemmissa töissä ja työttömänä.
Pätee joka alalla. Esim jossain päiväkodissakin se ainoa miestyöntekijä kävelee suoraan niiden muiden naistyöntekijöiden pomoksi. Monet sellaisetkin alat, joita naisille jeesustellen tarjotaan (mikset ole insinööri/matemaatikko/kemisti/koodari plaa plaa plaa) ovat sellaisia että töitä tietenkin löytyy - miehille. Toinen tuntemistani naisinsinööreistä oli vuosia työtön insinööri, lopulta pääsi vetämään jotain koodauskerhoa lapsille pientä korvausta vastaan. Toinen päätyi opettajaksi amkiin.
Koodarilla täytyy olla referenssejä, oska koulussa ei opi koodaamaan. Tai sitten pitää tähdätä suoraan ylemmälle tasolle tiiminvetäjäksi tms. missä täytyy ymmärtää alaa mutta ei tarvitse osata koodata.
Koodarit ovat harvoin hyviä tiiminvetäjiä.
Tamperelaisen maailmalla menestyneen pelifirman toimitusjohtaja on muuten nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuplamaisteri. Sekalaisia opetushommia ja nyt sihteerinä toimistossa. Kunnianhimot vapaa-ajan puolella. Neljä vuotta vielä ja sitten eläkkeelle.
Maapallolla on liikaa ihmisiä. Ei kaikki voi olla johtajia / menestyjiä:( mut aina kannattaa koittaa! !!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olet pettymys työnantajille, etkö hoida hommiasi vai?
Hoidan kyllä hommani, mutta minulla ei ole sellaista intohimoa mitä ehkä oletetaan. En tee mielelläni ylitöitä, en lähde mukaan työpaikan kekkereihin, en ole kovin puhelias. En osaa selittää, mutta minusta luullaan aina enemmän mitä olen.
Ap
Olet sitten aivan väärällä alalla, jos intohimoa ei työtä kohtaan löydy. Se on ihan okei jos ei halua työpaikan bileisiin mukaan, mutta kyllä heidän kanssa pitää olla edes sen verran puhelias että työasiat saa kommunikoitua sujuvasti. Onko sinulla siinäkin asiassa vaikeuksia? Jos sinulla olisi intohimoa, sinua ei haittaisi myöskään ylityöt (ainakaan jos niitä ei ole ylipalttisesti).
Menestyminen on vähän miltä kantilta asiaa katsoo. Äitini joi itsensä aikaiseen hautaan, kun olin yhdeksän. Joten pidän itseäni menestyneenä, kun olen vielä hengissä, vaikka lapseni on jo 16. Way to go, girl!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämä on monelle raskasta ja ikävää ja palkinto on ainoastaan taloudellinen. Kyllähän sekin jonkinlainen epäonnistuminen on, että joutuu käymään joka päivä töissä. Kun aamulla kääntää kylkeä siinä vaiheessa kun työn raskaan raatajat raahautuvat töihin, ei epäonnistumisen tunne ainakaan itselläni päätä vaivaa. Toki onnistuminen ja epäonnistuminen ovat asioita, jotka ihminen määrittää itselleen ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olet pettymys työnantajille, etkö hoida hommiasi vai?
Hoidan kyllä hommani, mutta minulla ei ole sellaista intohimoa mitä ehkä oletetaan. En tee mielelläni ylitöitä, en lähde mukaan työpaikan kekkereihin, en ole kovin puhelias. En osaa selittää, mutta minusta luullaan aina enemmän mitä olen.
ApOlet sitten aivan väärällä alalla, jos intohimoa ei työtä kohtaan löydy. Se on ihan okei jos ei halua työpaikan bileisiin mukaan, mutta kyllä heidän kanssa pitää olla edes sen verran puhelias että työasiat saa kommunikoitua sujuvasti. Onko sinulla siinäkin asiassa vaikeuksia? Jos sinulla olisi intohimoa, sinua ei haittaisi myöskään ylityöt (ainakaan jos niitä ei ole ylipalttisesti).
Perheettömän (tai miehen) näkemys tuo.
Perheellinen voi suhtautua työhönsä vaikka kuinka intohimoisesti, mutta silti ei halua tehdä ylitöitä, eikä viettää iltojaan työkaverien kanssa.
yleensä kaikissa koulutuksissa pidetään ihmistä AIVAN LIIAN TYHMÄNÄ ja annetaan valmiit kaavat kaikkeen, sisnusta tehdään robottia joka ei osaa kuin kopioida jotain muuta, esim yliopistosssa kopioit toisten tekemiä tekstejä
siksi ei päädytä mihinkään luovuuteen eikä osata mitään, sama se on noissa idiootti työkkärin kursseissa, ei päädytä mihinkään koska ei ole haasteita eikä anneta suoraan työtä,
elämää ja työtä oppii vain TEKEMÄLLÄ
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olet pettymys työnantajille, etkö hoida hommiasi vai?
Hoidan kyllä hommani, mutta minulla ei ole sellaista intohimoa mitä ehkä oletetaan. En tee mielelläni ylitöitä, en lähde mukaan työpaikan kekkereihin, en ole kovin puhelias. En osaa selittää, mutta minusta luullaan aina enemmän mitä olen.
ApOlet sitten aivan väärällä alalla, jos intohimoa ei työtä kohtaan löydy. Se on ihan okei jos ei halua työpaikan bileisiin mukaan, mutta kyllä heidän kanssa pitää olla edes sen verran puhelias että työasiat saa kommunikoitua sujuvasti. Onko sinulla siinäkin asiassa vaikeuksia? Jos sinulla olisi intohimoa, sinua ei haittaisi myöskään ylityöt (ainakaan jos niitä ei ole ylipalttisesti).
Perheettömän (tai miehen) näkemys tuo.
Perheellinen voi suhtautua työhönsä vaikka kuinka intohimoisesti, mutta silti ei halua tehdä ylitöitä, eikä viettää iltojaan työkaverien kanssa.
Olen perheellinen nainen, monasti ylitöissä ja silti minulle jää todella paljon aikaa perheelleni. Se on vain järjestelykysymys.
Vierailija kirjoitti:
No tunnen itse yhden KTM:n joka ei selviytynyt johtotason tehtävistä ja päätyi lopulta saman firman tuotantopuolelle ihan duunarihommiin. Mutta siellä on ollut oikein tyytyväisenä jo vuosia.
Eikä siis ollut älystä kiinni, ei vain jaksanut niitä paineita ja kilpailua jotka johtotasolla oli.
Miksi ihmeessä hän kouluttautui KTM:ksi jos halusikin vain duunarihommia? Hänellä olisi kaikki mahdollisuudet tienata enemmän rahaa, mutta hän törkeästi vain jättää ne käyttämättä. En ymmärrä. Tämän lisäksi KTM:n opinnoissa hänelle kävi selväksi että johtotason tehtävät ovat rankkoja, silloin olisi ollut hänen tilaisuutensa lopettaa. Vaan ei, hän luki tutkinnon jolla ei tee mitään, meidän muiden veronmaksajien rahoilla. Tämä ei ole yhtään oikein !
Tutulta kuulostaa. Monet opiskelukaverit nousivat asiantuntijatehtäviin isoissa firmoissa tai julkisella puolella jo opiskeluaikana. Sukupuoli tuntuu vaikuttavan nopeaan uralla etenemiseen, samoin myös yleinen ekstroverttiys ja luontainen kyky uida vaikutusvaltaisten ihmisten liiveihin. Itsellä takana vuosikymmen kamppailua kroonisen sairauden ja mielenterveysongelmien kanssa ja kyntämistä paskaduuneissa, joilla ei ole juuri mitään relevanssia työuran kannalta. Korkeintaan tästä on haittaa, koska Suomessa ja varsinkin työelämässä arvostetaan samanlaisuutta, samanmielisyyttä ja joukosta erottautumattomuutta yli kaiken, ja liian ”värikäs” tai työväenluokkainen työhistoria vaikuttaa epäilyttävältä ja uhkaavalta ylemmän keskiluokan silmissä. Nyt, lähes keski-ikäisenä ensimmäistä kertaa koulutusta vastaavassa työssä määräaikaisessa projektissa, jossa palkka on lähihoitajatasoa, ja olo on kuin lottovoittajalla. Tulevaisuutta en jaksa tai pysty murehtimaan, seuraan tyhjin katsein vierestä tätä nykyajan työelämää kuin jotain absurdia karnevaalikulkuetta.
Alue: Aihe vapaa
Lohduttavaa on, että itsekin tunnut tietävän tulevaisuuden urapolkusi.
6 väli?! vuotta pikaruokalassa, ja olet jatkanut samaa opiskeluaikana, se jotenkin kertoo mahdollisille tuleville työnhakupaikoille, ettei sinua muu kiinnosta.
Opiskeluaikana pitäisi yrittää löytää edes ilmainen harjoittelupaikka omalta alalta.