Lue keskustelun säännöt.
Mies luulee, että se mitä hän tekee, riittää. No ei riitä.
16.11.2019 |
Mies luulee, että minulle ja parisuhteelle riittää se mitä hän tekee. Eli että hän maksaa suuremman osan kuluistamme (suhteutamme tuloihimme maksamisosuudet, miehellä selvästi isommat tulot kuin minulla), tekee sovitun osuuden kotitöistä, nukkuu yöt kotona eikä siis juokse baareissa, ei petä, vie auton huoltoon jos se menee rikki. No ei riitä. Tietenkin arvostan sitä, että nukkuu yöt kotona ja hoitaa sen osuuden kotitöistä mitä ollaan sovittukin, mutta minulle nuo on itsestään selviä asioita. Haluaisin että hän viettäisi kanssani aikaa, kävisi kanssani "treffeillä" eli esim. leffassa ja ulkona syömässä (voisin maksaakin ne eli ei ole rahakysymys tämä). Haluaisin, että hän kyselisi mitä minulle kuuluu, olisi kiinnostunut ajatuksistani, olisi kiinnostunut haaveistani (vaikka niitä ei voisi edes toteuttaa). Haluaisin, että meillä olisi edes joku tunneyhteys eikä vain tämä yhteinen arki ja se että mies nukkuu yöt kotona.
Ollaan puhuttu monta kertaa. Tai minä olen puhunut, mies kuunnellut ja sanoo että hän ei ymmärrä mikä minun ongelma on ja miksi valitan koska hänhän tekee paljon. Olen selittänyt, että jättäisi vaikka joskus roskat viemättä ja sen ajan kysyisi mitä minulle kuuluu, mutta siitä loukkaantuu vain kun sanon noin. Olen monta kertaa ehdottanut leffaan tai syömään lähtemistä (sanonut ihan ajan ja paikankin), mutta mies ei lähde, hänellä on aina silloin kuulemma jotain muuta tärkeää menoa. Mikään ei muutu. Olen yhdessä miehen kanssa enää vain lapsen takia.
Miten saan miehen ymmärtämään, että tunnen sisälläni enää pettymystä ja vihaa häntä kohtaan. Olen kertonut tunteistani, mutta mies luulee, että sanon vain asioita, joita en oikeasti tarkoita (koska hänellä on tapana sanoa vihaisena asioita joita ei tarkoita). Olen kertonut että välillä mietin eroakin, koska meillä ei ole enää mitään tunneyhteyttä enkä saa asiaa muuttumaan. Mies luulee, että yritän vain manipuloida sillä häntä tekemään enemmän kotitöitä eikä usko kun sanon että tuosta ei ole kyse.
Kommentit (111)
Kuka jaksaa töiden jälkeen jauhaa jotain henkeviä? Mulla on ainakin fyysisesti ja henkisestikin melko raskas työ. Kotiin tultua haluan levätä ja nollata pääni. Voihan se olla itsekästä, mutta sellaista elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kertoi itse ongelman jo avausviestissä. Hän pitää miehen tekoja parisuhteen suhteen itsestäänselvinä. Jos ap:n mies jostain syystä päättää tehdä kaiken kuten ap tällä kertaa vaatii, niin muutaman kuukauden päästä nekin asiat ovat itsestäänselvinä ja ap:lla on taas lista uusia vaatimuksia. Ilmeisesti, kun kyse on kohtuullisen pitkästä suhteesta, näitä portaita on ollut jo muutamia ja mies on jossain vaiheessa todennu että vaatimukset ei lopu vaikka mitä yrittää, joten hän on todennut että ehkä hänelläkin on oikeus määrittää mikä on kohtuullista.
Mistä kumpuaa ja sikiää aloittajan näkemys ja käsitys, että hänen elämänsä sisältöineen muodostuisi jonkun toisen ihmisen, esimerkiksi puolison, tekemisten ja tekemättömyyksien tai ajatusten kautta? Olisiko jo aika alkaa ajatella ja toimia omin aivoin ja teoin, itsenäisenä oman elämänsä rakentavana ihmisenä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Eli mieluummin ajat puhumattomuudella pelon vuoksi asiat siihen pisteeseen, että vaimosi jättää sinut kuin otat sen riskin, että ehkä tuomitsee, mutta EHKÄ EI TUOMITSE. Ap
Minulla on äiti, joka vaatii asioiden avointa selvittelyä. Kun ihmiset sitten kertoivat rehellisesti näkemyksensä ja tunteensa, seurauksena on äitini kohtuuton reaktio, koska hän joutuu huomaamaan, että muut ihmiset eivät palvelekaan hänen tarpeitaan vaan saattavat olla pikemminkin niitä vastaan.
Valitsin valitettavasti äitini kaltaisen vaimon. Hän on ihana niin kauan kuin saa tukea itselleen, mutta kun hänen perusarvonsa ja ajattelunsa kyseenalaistaa, hän ei jatka dialogia vaan menee lukkoon, kylmenee ja etääntyy tai vaihtoehtoisesti suuttuu.
Mitä minun pitäisi tilanteessa miehenä tehdä? En tahtoisi kotiin ikävää ilmapiiriä, joten oma ratkaisuni on ollut välttely.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen.
Vaimoni ei ole minulle mikään työstettävä projekti, esine, enkä minä ole vaimolleni mikään työstettävä projekti, esine. Olemme kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat arvonsa ja näkemyksensä.
Turvallisessa parisuhteessa ihmiset kunnioittavat toisiaan sellaisina kuin ovat ja pystyvät hyväksymään toistensa erilaisuuden.
Äitini ja vaimoni kaltaiset naiset kuitenkin kai olettavat, että aikuisten ihmisten pitäisi elää jonkinlaisessa symbioosissa, ikään kuin vanhemman ja pienen lapsen. Se on minulle mahdoton lähtökohta, koska ei siihen voi päästä kuin valehtelemalla ja alistumalla.
Jos parisuhteessa vaatimuksena on samanlaisuus, konfliktin voi välttää vain välttelemällä.
Sulta taidettiin kysyä, mikä siinä konfliktissa on niin pahaa?
En minä tahdo riidellä kotonani siksi, että olen eri mieltä kuin vaimoni.
En minä aio olla samaa mieltä vaimoni kanssa vain siksi, että hän niin tahtoo.
Vaimoni ei taas kestä sitä, että minä olen eri mieltä.
Ratkaisu olisi se, että vaimoni oppisi hyväksymään ihmisten erilaisuuden, mutta siihen hän ei pysty. Hän olettaa, että minun täytyy olla samaa mieltä hänen kanssaan.
Oletko sitä mieltä, että meidän kannattaa riidellä joka päivä vain siksi, että vaimoni ei hyväksy mielipiteitäni? Joka päivä samat riidat samoista asioista, niinkö?
Eli sinusta ongelma ratkeaisi, jos vaimosi muuttuisi. Mitä nyt tapahtui ajatuksellesi siitä, että toinen pitäisi hyväksyä sellaisena kuin tämä on.
Kukaan tuskin jatkuvaa riitelyä kannattaa. Avoin vuorovaikutus (johon sisältyy myös konflikti tai sen mahdollisuus)on asia joka saa ihmisen kasvamaan. Voin vain kuvitella miten turhauttavaa olisi olla parisuhteessa vetäytyjän ja piilottelijan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai teette ja menette myös omillannekin? Itse sain aloituksesta käsityksen, että vietätte tälle hetkellä hyvin pitkälti vapaa-aikanne yhdessä. En nyt voi puhua kaikkien puolesta, koska osa pariskunnista nyt vain haluaa tehdä kaiken yhdessä. Mutta omat harrastukset ja menot ovat ainakin omassa parisuhteessa ihan välttämättömiä. On ihanaa saada "vapaata" kumppanista ja käydä omien ystävien kanssa "treffeillä". Tai lähteä vaikka koko viikonlopuksi kaverien kanssa reissuun. Siinä arvostaa ja haluaa eritavalla viettää aikaa kumppaninsa kanssa. Toki lapsiperheessä on vaikeampi järjestellä omia menoja. Mutta oma kokemukseni on se, että jos nyhjätään vain yhdessä kotona joka ilta, niin suhde helposti arkistuu ja toisen seurasta ei osaa enää nauttia samalla tavalla. Lisäksi mietin miksei se mies saisi joskus yöpyä poissa kotoa, vai pelkääkö ap miehen pettävän jos ei olisikaan joka yö kotona ja siinä vieressä (tarkoitan tässä nyt etukäteen suunniteltua kalareissua tms. eikä sitä, että mies ei vain yksi ilta tulisikaan kotiin.) Voihan se mies pettää myös keskellä kirkasta päivää.
Erikoista, että sait sellaisen käsityksen, että vietämme vapaa-aikamme yhdessä. Emme vietä, kun miestä ei tunnu kiinnostavan lähteä minnekään mihin ehdotan ja itse hän ei koskaan ehdota minulle mitään yhteistä. Menen yksin niihin mihin ehdotan että hän lähtisi mukaan tai lapsen kanssa, välillä ystävän. En myöskään ymmärrä mistä keksit, että en antaisi miehen yöpyä pois kotoa, en ole tähän ketjuun mitään sellaista kirjoittanut. Mies on usein ystävänsä mökillä viikonloppuja ja työmatkallakin välillä, joskus viikonkin. Ei niihin koskaan mitään riitaa tai mustasukkaisuutta ole liittynyt enkä epäile hänen pettävän, en ole koskaan epäillyt, meillä on molemmin puolin luotto kunnossa sellaisissa asioissa. Ap
Pahoittelen väärinkäsitystä. Aloituksessa olit kolmeen otteeseen ilmoittanu miten "mies nukkuu kotona". Muutenkin aloituksesta tuli olo, että rajoitat miehesi tekemisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Eli mieluummin ajat puhumattomuudella pelon vuoksi asiat siihen pisteeseen, että vaimosi jättää sinut kuin otat sen riskin, että ehkä tuomitsee, mutta EHKÄ EI TUOMITSE. Ap
Minulla on äiti, joka vaatii asioiden avointa selvittelyä. Kun ihmiset sitten kertoivat rehellisesti näkemyksensä ja tunteensa, seurauksena on äitini kohtuuton reaktio, koska hän joutuu huomaamaan, että muut ihmiset eivät palvelekaan hänen tarpeitaan vaan saattavat olla pikemminkin niitä vastaan.
Valitsin valitettavasti äitini kaltaisen vaimon. Hän on ihana niin kauan kuin saa tukea itselleen, mutta kun hänen perusarvonsa ja ajattelunsa kyseenalaistaa, hän ei jatka dialogia vaan menee lukkoon, kylmenee ja etääntyy tai vaihtoehtoisesti suuttuu.
Mitä minun pitäisi tilanteessa miehenä tehdä? En tahtoisi kotiin ikävää ilmapiiriä, joten oma ratkaisuni on ollut välttely.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen.
Vaimoni ei ole minulle mikään työstettävä projekti, esine, enkä minä ole vaimolleni mikään työstettävä projekti, esine. Olemme kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat arvonsa ja näkemyksensä.
Turvallisessa parisuhteessa ihmiset kunnioittavat toisiaan sellaisina kuin ovat ja pystyvät hyväksymään toistensa erilaisuuden.
Äitini ja vaimoni kaltaiset naiset kuitenkin kai olettavat, että aikuisten ihmisten pitäisi elää jonkinlaisessa symbioosissa, ikään kuin vanhemman ja pienen lapsen. Se on minulle mahdoton lähtökohta, koska ei siihen voi päästä kuin valehtelemalla ja alistumalla.
Jos parisuhteessa vaatimuksena on samanlaisuus, konfliktin voi välttää vain välttelemällä.
Sulta taidettiin kysyä, mikä siinä konfliktissa on niin pahaa?
En minä tahdo riidellä kotonani siksi, että olen eri mieltä kuin vaimoni.
En minä aio olla samaa mieltä vaimoni kanssa vain siksi, että hän niin tahtoo.
Vaimoni ei taas kestä sitä, että minä olen eri mieltä.
Ratkaisu olisi se, että vaimoni oppisi hyväksymään ihmisten erilaisuuden, mutta siihen hän ei pysty. Hän olettaa, että minun täytyy olla samaa mieltä hänen kanssaan.
Oletko sitä mieltä, että meidän kannattaa riidellä joka päivä vain siksi, että vaimoni ei hyväksy mielipiteitäni? Joka päivä samat riidat samoista asioista, niinkö?
Eli sinusta ongelma ratkeaisi, jos vaimosi muuttuisi.
Terveeseen parisuhteeseen ei koskaan kuulu jatkuva riitely. Vaimoni saa käyttäytyä niin kuin haluaa, mutta ei riidellä. Riitely on aina suhteelle tuhoisaa eikä kuulu suhteeseen. Jos hän ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti ja vastuullisesti, minulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä kumpuaa ja sikiää aloittajan näkemys ja käsitys, että hänen elämänsä sisältöineen muodostuisi jonkun toisen ihmisen, esimerkiksi puolison, tekemisten ja tekemättömyyksien tai ajatusten kautta? Olisiko jo aika alkaa ajatella ja toimia omin aivoin ja teoin, itsenäisenä oman elämänsä rakentavana ihmisenä?
Enhän minä ollenkaan noin ajattele. Minulla on paljon ns. omaa elämää, ja teen paljon juttuja yksin tai kaksin lapsen kanssa, kuten olen tänne useammassa kommentissa kirjoittanut. Ja ihan omin aivoin minä ajattelen, en tiedä mistä sait minusta noin kummia käsityksiä. Se mistä tänne valitin, on se, että mies ei vietä kanssani ollenkaan aikaa, ei tee mitään yhdessä, ei ole koskaan kiinnostunut kysymään tai kuulemaan minun kuulumisia eikä puhumaan mistään mikä koskettaisi meitä molempia (puhuu solkenaan kaikkea tyhjän puhumista kyllä). Ei minun käsitys parisuhteesta ole sellainen, että kumpikin elää vain omaa elämäänsä eikä ole edes kiinnostunut toisen elämästä yhtään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai teette ja menette myös omillannekin? Itse sain aloituksesta käsityksen, että vietätte tälle hetkellä hyvin pitkälti vapaa-aikanne yhdessä. En nyt voi puhua kaikkien puolesta, koska osa pariskunnista nyt vain haluaa tehdä kaiken yhdessä. Mutta omat harrastukset ja menot ovat ainakin omassa parisuhteessa ihan välttämättömiä. On ihanaa saada "vapaata" kumppanista ja käydä omien ystävien kanssa "treffeillä". Tai lähteä vaikka koko viikonlopuksi kaverien kanssa reissuun. Siinä arvostaa ja haluaa eritavalla viettää aikaa kumppaninsa kanssa. Toki lapsiperheessä on vaikeampi järjestellä omia menoja. Mutta oma kokemukseni on se, että jos nyhjätään vain yhdessä kotona joka ilta, niin suhde helposti arkistuu ja toisen seurasta ei osaa enää nauttia samalla tavalla. Lisäksi mietin miksei se mies saisi joskus yöpyä poissa kotoa, vai pelkääkö ap miehen pettävän jos ei olisikaan joka yö kotona ja siinä vieressä (tarkoitan tässä nyt etukäteen suunniteltua kalareissua tms. eikä sitä, että mies ei vain yksi ilta tulisikaan kotiin.) Voihan se mies pettää myös keskellä kirkasta päivää.
Erikoista, että sait sellaisen käsityksen, että vietämme vapaa-aikamme yhdessä. Emme vietä, kun miestä ei tunnu kiinnostavan lähteä minnekään mihin ehdotan ja itse hän ei koskaan ehdota minulle mitään yhteistä. Menen yksin niihin mihin ehdotan että hän lähtisi mukaan tai lapsen kanssa, välillä ystävän. En myöskään ymmärrä mistä keksit, että en antaisi miehen yöpyä pois kotoa, en ole tähän ketjuun mitään sellaista kirjoittanut. Mies on usein ystävänsä mökillä viikonloppuja ja työmatkallakin välillä, joskus viikonkin. Ei niihin koskaan mitään riitaa tai mustasukkaisuutta ole liittynyt enkä epäile hänen pettävän, en ole koskaan epäillyt, meillä on molemmin puolin luotto kunnossa sellaisissa asioissa. Ap
Pahoittelen väärinkäsitystä. Aloituksessa olit kolmeen otteeseen ilmoittanu miten "mies nukkuu kotona". Muutenkin aloituksesta tuli olo, että rajoitat miehesi tekemisiä.
Niin, kirjoitin aloitukseen, että mies nukkuu yöt kotona eikä notku öitä baareissa. Mistä tuli olo että rajoitan? En mielestäni kirjoittanut mitään sellaista enkä puutu miehen menoihin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Eli mieluummin ajat puhumattomuudella pelon vuoksi asiat siihen pisteeseen, että vaimosi jättää sinut kuin otat sen riskin, että ehkä tuomitsee, mutta EHKÄ EI TUOMITSE. Ap
Minulla on äiti, joka vaatii asioiden avointa selvittelyä. Kun ihmiset sitten kertoivat rehellisesti näkemyksensä ja tunteensa, seurauksena on äitini kohtuuton reaktio, koska hän joutuu huomaamaan, että muut ihmiset eivät palvelekaan hänen tarpeitaan vaan saattavat olla pikemminkin niitä vastaan.
Valitsin valitettavasti äitini kaltaisen vaimon. Hän on ihana niin kauan kuin saa tukea itselleen, mutta kun hänen perusarvonsa ja ajattelunsa kyseenalaistaa, hän ei jatka dialogia vaan menee lukkoon, kylmenee ja etääntyy tai vaihtoehtoisesti suuttuu.
Mitä minun pitäisi tilanteessa miehenä tehdä? En tahtoisi kotiin ikävää ilmapiiriä, joten oma ratkaisuni on ollut välttely.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen.
Vaimoni ei ole minulle mikään työstettävä projekti, esine, enkä minä ole vaimolleni mikään työstettävä projekti, esine. Olemme kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat arvonsa ja näkemyksensä.
Turvallisessa parisuhteessa ihmiset kunnioittavat toisiaan sellaisina kuin ovat ja pystyvät hyväksymään toistensa erilaisuuden.
Äitini ja vaimoni kaltaiset naiset kuitenkin kai olettavat, että aikuisten ihmisten pitäisi elää jonkinlaisessa symbioosissa, ikään kuin vanhemman ja pienen lapsen. Se on minulle mahdoton lähtökohta, koska ei siihen voi päästä kuin valehtelemalla ja alistumalla.
Jos parisuhteessa vaatimuksena on samanlaisuus, konfliktin voi välttää vain välttelemällä.
Sulta taidettiin kysyä, mikä siinä konfliktissa on niin pahaa?
En minä tahdo riidellä kotonani siksi, että olen eri mieltä kuin vaimoni.
En minä aio olla samaa mieltä vaimoni kanssa vain siksi, että hän niin tahtoo.
Vaimoni ei taas kestä sitä, että minä olen eri mieltä.
Ratkaisu olisi se, että vaimoni oppisi hyväksymään ihmisten erilaisuuden, mutta siihen hän ei pysty. Hän olettaa, että minun täytyy olla samaa mieltä hänen kanssaan.
Oletko sitä mieltä, että meidän kannattaa riidellä joka päivä vain siksi, että vaimoni ei hyväksy mielipiteitäni? Joka päivä samat riidat samoista asioista, niinkö?
Eli sinusta ongelma ratkeaisi, jos vaimosi muuttuisi.
Terveeseen parisuhteeseen ei koskaan kuulu jatkuva riitely. Vaimoni saa käyttäytyä niin kuin haluaa, mutta ei riidellä. Riitely on aina suhteelle tuhoisaa eikä kuulu suhteeseen. Jos hän ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti ja vastuullisesti, minulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä.
Riidellä voi rakentavastikin. Tuo on vetäytyvän lapsen, ei aikuisen miehen käytösmalli. Ja väite ettei muuta voi on silkkaa oman vastuun pakoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostava keskustelu. En ymmärrä näitä vihaisten (miesten?) kommentteja täällä. Trollejako?
Kuvitteleeko oikeasti joku mies että parisuhde toimii jos:
1. Ei käydä treffeillä
2. Ei kysellä kuulumisia
3. Ei kehuta naista kauniiksi
4. Ei ole romantiikkaa
Rullaava arki on hieno asia! Mutta arki voi rullata kyllä ihan vain kämppiksenkin kanssa. Sitä ei kutsuta vielä parisuhteeksi.
En minä tahdo riidellä kotonani siksi, että olen eri mieltä kuin vaimoni.
En minä aio olla samaa mieltä vaimoni kanssa vain siksi, että hän niin tahtoo.
Vaimoni ei taas kestä sitä, että minä olen eri mieltä.
Ratkaisu olisi se, että vaimoni oppisi hyväksymään ihmisten erilaisuuden, mutta siihen hän ei pysty. Hän olettaa, että minun täytyy olla samaa mieltä hänen kanssaan.
Oletko sitä mieltä, että meidän kannattaa riidellä joka päivä vain siksi, että vaimoni ei hyväksy mielipiteitäni? Joka päivä samat riidat samoista asioista, niinkö?