Lue keskustelun säännöt.
Mies luulee, että se mitä hän tekee, riittää. No ei riitä.
16.11.2019 |
Mies luulee, että minulle ja parisuhteelle riittää se mitä hän tekee. Eli että hän maksaa suuremman osan kuluistamme (suhteutamme tuloihimme maksamisosuudet, miehellä selvästi isommat tulot kuin minulla), tekee sovitun osuuden kotitöistä, nukkuu yöt kotona eikä siis juokse baareissa, ei petä, vie auton huoltoon jos se menee rikki. No ei riitä. Tietenkin arvostan sitä, että nukkuu yöt kotona ja hoitaa sen osuuden kotitöistä mitä ollaan sovittukin, mutta minulle nuo on itsestään selviä asioita. Haluaisin että hän viettäisi kanssani aikaa, kävisi kanssani "treffeillä" eli esim. leffassa ja ulkona syömässä (voisin maksaakin ne eli ei ole rahakysymys tämä). Haluaisin, että hän kyselisi mitä minulle kuuluu, olisi kiinnostunut ajatuksistani, olisi kiinnostunut haaveistani (vaikka niitä ei voisi edes toteuttaa). Haluaisin, että meillä olisi edes joku tunneyhteys eikä vain tämä yhteinen arki ja se että mies nukkuu yöt kotona.
Ollaan puhuttu monta kertaa. Tai minä olen puhunut, mies kuunnellut ja sanoo että hän ei ymmärrä mikä minun ongelma on ja miksi valitan koska hänhän tekee paljon. Olen selittänyt, että jättäisi vaikka joskus roskat viemättä ja sen ajan kysyisi mitä minulle kuuluu, mutta siitä loukkaantuu vain kun sanon noin. Olen monta kertaa ehdottanut leffaan tai syömään lähtemistä (sanonut ihan ajan ja paikankin), mutta mies ei lähde, hänellä on aina silloin kuulemma jotain muuta tärkeää menoa. Mikään ei muutu. Olen yhdessä miehen kanssa enää vain lapsen takia.
Miten saan miehen ymmärtämään, että tunnen sisälläni enää pettymystä ja vihaa häntä kohtaan. Olen kertonut tunteistani, mutta mies luulee, että sanon vain asioita, joita en oikeasti tarkoita (koska hänellä on tapana sanoa vihaisena asioita joita ei tarkoita). Olen kertonut että välillä mietin eroakin, koska meillä ei ole enää mitään tunneyhteyttä enkä saa asiaa muuttumaan. Mies luulee, että yritän vain manipuloida sillä häntä tekemään enemmän kotitöitä eikä usko kun sanon että tuosta ei ole kyse.
Kommentit (111)
Eihän tuo tilanne kuulosta hyvältä. Ihan hyviä kommentteja täällä on jo ollutkin.
Itse vielä kyökki-tsykolookina lisäisin, että se muuttaa naista aika paljon, kun hänestä tulee äiti. Mitä luulisit, oletko ehkä tiedostamattasi alkanut muuttua omaksi äidiksesi saatuasi lapsen? Senhän ei tarvitse olla sinällään paha asia. Mutta, mitä mahdollisia vaikeuksia on tai on ollut omien vanhempiesi parisuhteessa? Joskus voivat olla samoja mitä sinunkin suhteessa on. Etenkin tällöin tilanne on ratkaistavissa, ainakin vähitellen. Edellyttäisi tietty hurjan paljon myös mieheltäsi, ja voi olla, ettei hänestä ole siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Eli mieluummin ajat puhumattomuudella pelon vuoksi asiat siihen pisteeseen, että vaimosi jättää sinut kuin otat sen riskin, että ehkä tuomitsee, mutta EHKÄ EI TUOMITSE. Ap
Minulla on äiti, joka vaatii asioiden avointa selvittelyä. Kun ihmiset sitten kertoivat rehellisesti näkemyksensä ja tunteensa, seurauksena on äitini kohtuuton reaktio, koska hän joutuu huomaamaan, että muut ihmiset eivät palvelekaan hänen tarpeitaan vaan saattavat olla pikemminkin niitä vastaan.
Valitsin valitettavasti äitini kaltaisen vaimon. Hän on ihana niin kauan kuin saa tukea itselleen, mutta kun hänen perusarvonsa ja ajattelunsa kyseenalaistaa, hän ei jatka dialogia vaan menee lukkoon, kylmenee ja etääntyy tai vaihtoehtoisesti suuttuu.
Mitä minun pitäisi tilanteessa miehenä tehdä? En tahtoisi kotiin ikävää ilmapiiriä, joten oma ratkaisuni on ollut välttely.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen.
Vaimoni ei ole minulle mikään työstettävä projekti, esine, enkä minä ole vaimolleni mikään työstettävä projekti, esine. Olemme kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat arvonsa ja näkemyksensä.
Turvallisessa parisuhteessa ihmiset kunnioittavat toisiaan sellaisina kuin ovat ja pystyvät hyväksymään toistensa erilaisuuden.
Äitini ja vaimoni kaltaiset naiset kuitenkin kai olettavat, että aikuisten ihmisten pitäisi elää jonkinlaisessa symbioosissa, ikään kuin vanhemman ja pienen lapsen. Se on minulle mahdoton lähtökohta, koska ei siihen voi päästä kuin valehtelemalla ja alistumalla.
Jos parisuhteessa vaatimuksena on samanlaisuus, konfliktin voi välttää vain välttelemällä.
Vierailija kirjoitti:
No miehelle riittää että arki rullaa. Ei miestä kiinnosta sinun ajatukset tai kahden keskeinen aika. Johan tuo on moneen kertaan nähty. Ei tule muuttumaan vaikka kuinka puhuisit, pyytäisit ja vaatisit. Nyt vaan mietit mitä itse haluat, mistä voit luopua ja missä pyrit kompromissiin. Ja jos ero tulee niin mies on taas kerran ihan ihmeissään että MIKSI koska hänhän oli hyvä mies ja kaikki oli hyvin.
Tässä on totuus. Luulen, että olet muuttunut miehen mielessä jo itsestäänselvyydeksi. Hän tietää ja tuntee jo ajatuksesi, etkä enää pysty tekemään häneen ns. vaikutusta. Ei tarvitse metsästää, vaan olet varma nakki.
Tiivistettynä ongelma on, että miestä ei enää kiinnosta seurasi.
Lapsi tuhoaa parisuhteen. Miksei ihmiset ymmärrä sitä. Nainen muuttuu äidiksi, mutta mies jää mieheksi. Ei miestä kiinnosta äiti vaan mies haluaa naisen. Nainen oli kiinnostava, ei tämä äiti joka on tullut naisen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan mieheni innostu tuollaisesta keskustelusta. En silti epäile hänen rakkauttaan, sitoutumistaan tms. Jollain tasolla voi tietysti olla, että jotakin jää näin kokematta, itsekin joskus kaipaan sellaista oikein syvää toiseen ihmiseen uppoamista, mutta ei mahda mitään. Muuten hän on hyvä mies, joka välittää, arvostaa, tekee osuutensa ja enemmänkin, jonka kanssa arvomaailma kohtaa, fyysinen puoli toimii...
Mistä tiedät miehen välittämisen, arvomaailman ja arvostuksen jos ette puhu mistään ettekä tee yhdessä kuin kodin pyöritystä? Vai onko tilanne kuitenkin ihan erilainen kuin ap:lla?
Meinaatko tosissasi tuota? Ettei kiintymys ja arvostus ensisijaisesti juuri näy niissä arjen teoissa ja olemisessa?
Enkä minä sano, etteikö parisuhteessa tarvitse muutakin, treffi-iltoja vaikkapa, mutta kyllä se ensisijainen välittäminen on juuri sitä arkista tekemistä ja olemista. Jos tarvitsee kovasti kaikkea hienoa, tai vakuuttelua, jatkuvaa parisuhteen tilan analysointia tai sen sellaista on varsin raskasta seuraa.
Onko se raskasta toivoa että toinen kysyy miten päivä meni ja kertoo omastaan ja miettii joskus yhdessä tulevaisuutta ja haaveita? Ja vaikka halaa kotiin tullessa kuten yksi kirjottaja oli toivonut. Minusta on ollut kovin raskasta olla suhteessa ilman noita asioita.
Älä ylitulkitse sanojani. Kommentoin vaan, kun tuossa oli ylempänä joku ihmetellyt miten voi tuntea toisen välittämisen ja arvomaailman, jos lähinnä pyöritetään kotia yhdessä. No sitähän se arki on. Ei se tarkoita ettei jokainen kaipaisi kiinnostusta ja halaamisia ja whatever, mutta silti, kyllä sen välittämisen tulee näkyä ensisijassa ihan siinä perusarjen pyörityksessä ja oman kumppanin kiintymykseen tulee luottaa vaikkei se näkyisi koko ajan aivan ilmeisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Eli mieluummin ajat puhumattomuudella pelon vuoksi asiat siihen pisteeseen, että vaimosi jättää sinut kuin otat sen riskin, että ehkä tuomitsee, mutta EHKÄ EI TUOMITSE. Ap
Minulla on äiti, joka vaatii asioiden avointa selvittelyä. Kun ihmiset sitten kertoivat rehellisesti näkemyksensä ja tunteensa, seurauksena on äitini kohtuuton reaktio, koska hän joutuu huomaamaan, että muut ihmiset eivät palvelekaan hänen tarpeitaan vaan saattavat olla pikemminkin niitä vastaan.
Valitsin valitettavasti äitini kaltaisen vaimon. Hän on ihana niin kauan kuin saa tukea itselleen, mutta kun hänen perusarvonsa ja ajattelunsa kyseenalaistaa, hän ei jatka dialogia vaan menee lukkoon, kylmenee ja etääntyy tai vaihtoehtoisesti suuttuu.
Mitä minun pitäisi tilanteessa miehenä tehdä? En tahtoisi kotiin ikävää ilmapiiriä, joten oma ratkaisuni on ollut välttely.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen.
Vaimoni ei ole minulle mikään työstettävä projekti, esine, enkä minä ole vaimolleni mikään työstettävä projekti, esine. Olemme kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat arvonsa ja näkemyksensä.
Turvallisessa parisuhteessa ihmiset kunnioittavat toisiaan sellaisina kuin ovat ja pystyvät hyväksymään toistensa erilaisuuden.
Äitini ja vaimoni kaltaiset naiset kuitenkin kai olettavat, että aikuisten ihmisten pitäisi elää jonkinlaisessa symbioosissa, ikään kuin vanhemman ja pienen lapsen. Se on minulle mahdoton lähtökohta, koska ei siihen voi päästä kuin valehtelemalla ja alistumalla.
Jos parisuhteessa vaatimuksena on samanlaisuus, konfliktin voi välttää vain välttelemällä.
Enpä tarkoittanut tuota. Huomaa, että olet tottunut olemaan hiljaa ja luovimaan oman itsesi kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan mieheni innostu tuollaisesta keskustelusta. En silti epäile hänen rakkauttaan, sitoutumistaan tms. Jollain tasolla voi tietysti olla, että jotakin jää näin kokematta, itsekin joskus kaipaan sellaista oikein syvää toiseen ihmiseen uppoamista, mutta ei mahda mitään. Muuten hän on hyvä mies, joka välittää, arvostaa, tekee osuutensa ja enemmänkin, jonka kanssa arvomaailma kohtaa, fyysinen puoli toimii...
Mistä tiedät miehen välittämisen, arvomaailman ja arvostuksen jos ette puhu mistään ettekä tee yhdessä kuin kodin pyöritystä? Vai onko tilanne kuitenkin ihan erilainen kuin ap:lla?
Meinaatko tosissasi tuota? Ettei kiintymys ja arvostus ensisijaisesti juuri näy niissä arjen teoissa ja olemisessa?
Enkä minä sano, etteikö parisuhteessa tarvitse muutakin, treffi-iltoja vaikkapa, mutta kyllä se ensisijainen välittäminen on juuri sitä arkista tekemistä ja olemista. Jos tarvitsee kovasti kaikkea hienoa, tai vakuuttelua, jatkuvaa parisuhteen tilan analysointia tai sen sellaista on varsin raskasta seuraa.
Onko se raskasta toivoa että toinen kysyy miten päivä meni ja kertoo omastaan ja miettii joskus yhdessä tulevaisuutta ja haaveita? Ja vaikka halaa kotiin tullessa kuten yksi kirjottaja oli toivonut. Minusta on ollut kovin raskasta olla suhteessa ilman noita asioita.
Älä ylitulkitse sanojani. Kommentoin vaan, kun tuossa oli ylempänä joku ihmetellyt miten voi tuntea toisen välittämisen ja arvomaailman, jos lähinnä pyöritetään kotia yhdessä. No sitähän se arki on. Ei se tarkoita ettei jokainen kaipaisi kiinnostusta ja halaamisia ja whatever, mutta silti, kyllä sen välittämisen tulee näkyä ensisijassa ihan siinä perusarjen pyörityksessä ja oman kumppanin kiintymykseen tulee luottaa vaikkei se näkyisi koko ajan aivan ilmeisenä.
Varmaan me nähdään eri tavalla nämä asiat, itselleni arjen välittämiseen kuuluu olennaisena osana se että jaetaan myös kuulumisia ja tuetaan toista hankalina päivinä ja iloitaan yhdessä hyvistä. Ehkä ex-mieheni löysi jonkin kaltaisesi naisen, hyvä että meitä on monenlaisia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan mieheni innostu tuollaisesta keskustelusta. En silti epäile hänen rakkauttaan, sitoutumistaan tms. Jollain tasolla voi tietysti olla, että jotakin jää näin kokematta, itsekin joskus kaipaan sellaista oikein syvää toiseen ihmiseen uppoamista, mutta ei mahda mitään. Muuten hän on hyvä mies, joka välittää, arvostaa, tekee osuutensa ja enemmänkin, jonka kanssa arvomaailma kohtaa, fyysinen puoli toimii...
Mistä tiedät miehen välittämisen, arvomaailman ja arvostuksen jos ette puhu mistään ettekä tee yhdessä kuin kodin pyöritystä? Vai onko tilanne kuitenkin ihan erilainen kuin ap:lla?
Meinaatko tosissasi tuota? Ettei kiintymys ja arvostus ensisijaisesti juuri näy niissä arjen teoissa ja olemisessa?
Enkä minä sano, etteikö parisuhteessa tarvitse muutakin, treffi-iltoja vaikkapa, mutta kyllä se ensisijainen välittäminen on juuri sitä arkista tekemistä ja olemista. Jos tarvitsee kovasti kaikkea hienoa, tai vakuuttelua, jatkuvaa parisuhteen tilan analysointia tai sen sellaista on varsin raskasta seuraa.
Onko se raskasta toivoa että toinen kysyy miten päivä meni ja kertoo omastaan ja miettii joskus yhdessä tulevaisuutta ja haaveita? Ja vaikka halaa kotiin tullessa kuten yksi kirjottaja oli toivonut. Minusta on ollut kovin raskasta olla suhteessa ilman noita asioita.
Oletko itse kysynyt noita asioita? Vedät puoleesi sitä, mitä itse olet. Jos olet passiivinen ankka, saat samaa takaisin.
Tottakai, monen vuoden ajan kunnes luovutin kun en saanut vastakaikua. Nyt suhteessa jossa molempia kiinnostaa toisten elämä ja ajatukset.
Luulen että moni arjen iloista puhuva ei edes osaa ajatella millaista se arki on, kun toinen ei ole lainkaan kiinnostunut ajatuksistasi tai tunteistasi tai halua edes koskettaa. Vaikea nähdä välillä oman kuplan ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miehelle riittää että arki rullaa. Ei miestä kiinnosta sinun ajatukset tai kahden keskeinen aika. Johan tuo on moneen kertaan nähty. Ei tule muuttumaan vaikka kuinka puhuisit, pyytäisit ja vaatisit. Nyt vaan mietit mitä itse haluat, mistä voit luopua ja missä pyrit kompromissiin. Ja jos ero tulee niin mies on taas kerran ihan ihmeissään että MIKSI koska hänhän oli hyvä mies ja kaikki oli hyvin.
Tässä on totuus. Luulen, että olet muuttunut miehen mielessä jo itsestäänselvyydeksi. Hän tietää ja tuntee jo ajatuksesi, etkä enää pysty tekemään häneen ns. vaikutusta. Ei tarvitse metsästää, vaan olet varma nakki.
Tiivistettynä ongelma on, että miestä ei enää kiinnosta seurasi.
Muuten voit olla oikeassa, mutta mies ei todellakaan tiedä kuin pienen osan ajatuksistani ja haaveistani. Hän ehkä luulee tietävänsä ne kaikki. Ap
Vierailija kirjoitti:
Luulen että moni arjen iloista puhuva ei edes osaa ajatella millaista se arki on, kun toinen ei ole lainkaan kiinnostunut ajatuksistasi tai tunteistasi tai halua edes koskettaa. Vaikea nähdä välillä oman kuplan ulkopuolelle.
Niinpä. Ja mieheni ei tosiaan edes kosketa muualla kuin sängyssä. Sekin muuttui tällaiseksi, kun lapsi syntyi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Eli mieluummin ajat puhumattomuudella pelon vuoksi asiat siihen pisteeseen, että vaimosi jättää sinut kuin otat sen riskin, että ehkä tuomitsee, mutta EHKÄ EI TUOMITSE. Ap
Minulla on äiti, joka vaatii asioiden avointa selvittelyä. Kun ihmiset sitten kertoivat rehellisesti näkemyksensä ja tunteensa, seurauksena on äitini kohtuuton reaktio, koska hän joutuu huomaamaan, että muut ihmiset eivät palvelekaan hänen tarpeitaan vaan saattavat olla pikemminkin niitä vastaan.
Valitsin valitettavasti äitini kaltaisen vaimon. Hän on ihana niin kauan kuin saa tukea itselleen, mutta kun hänen perusarvonsa ja ajattelunsa kyseenalaistaa, hän ei jatka dialogia vaan menee lukkoon, kylmenee ja etääntyy tai vaihtoehtoisesti suuttuu.
Mitä minun pitäisi tilanteessa miehenä tehdä? En tahtoisi kotiin ikävää ilmapiiriä, joten oma ratkaisuni on ollut välttely.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen.
Vaimoni ei ole minulle mikään työstettävä projekti, esine, enkä minä ole vaimolleni mikään työstettävä projekti, esine. Olemme kaksi erillistä ihmistä, joilla on omat arvonsa ja näkemyksensä.
Turvallisessa parisuhteessa ihmiset kunnioittavat toisiaan sellaisina kuin ovat ja pystyvät hyväksymään toistensa erilaisuuden.
Äitini ja vaimoni kaltaiset naiset kuitenkin kai olettavat, että aikuisten ihmisten pitäisi elää jonkinlaisessa symbioosissa, ikään kuin vanhemman ja pienen lapsen. Se on minulle mahdoton lähtökohta, koska ei siihen voi päästä kuin valehtelemalla ja alistumalla.
Jos parisuhteessa vaatimuksena on samanlaisuus, konfliktin voi välttää vain välttelemällä.
Enpä tarkoittanut tuota. Huomaa, että olet tottunut olemaan hiljaa ja luovimaan oman itsesi kustannuksella.
Voin vaalia kodin rauhallista ilmapiiriä ja tarjota lapsilleni levollisen ympäristön piilottamalla tunteeni ja näkemykseni.
Jos kerron niistä, lapseni joutuvat elämään riitaisassa kodissa.
Kerro nyt, millaisia vaihtoehtoni ovat käytännössä.
Niin kauan kuin vaimoni ei hyväksy tunteitani ja mielipiteitäni, en voi kertoa niistä. Pallo on vaimollani, ei minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkohan siellä taustalla on. En minäkään miehenä kerro vaimolleni mistään syvemmästä, koska pelkään vaimoni reaktioita.
En minä tahdo tulla tuomituksi.
Tiedän, mitä vaimoni tahtoo kuulla, mutta koska en ole asioista samaa mieltä, en ehdoin tahdoin tahdo viedä tilannetta konfliktiin.
Meillä meinasi kaatua 20 vuoden suhde juuri tuohon. Miehen ensimmäinenkin avioliitto kaatui samaan ja mies valittaa, miten hän joutuu olemaan vaiti ja pitämään asioita sisällään. No, ei kukaan nainen pidä tuollaisesta eikä se tunnu miehestäkään hyvältä. Miten voi olla läheinen suhde, jos ei voi olla oma itsensä?
Miehen tuleekin puhua sellaisia asioita, joista nainen pitää.
Eihän kukaan nainen pidä miehestä, joka ei puhu, tai sanoo mitä mieltä hän itse oikeasti on.
Taktikoida pitää ja siten on pelastettu monta huonoa liittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että moni arjen iloista puhuva ei edes osaa ajatella millaista se arki on, kun toinen ei ole lainkaan kiinnostunut ajatuksistasi tai tunteistasi tai halua edes koskettaa. Vaikea nähdä välillä oman kuplan ulkopuolelle.
Se on ihan totta. Ja oma tausta vaikuttaa siihen miten vastaa.
Itsellä on huonoja kokemuksia ihmisistä, jotka haluavat jatkuvaa kiintymyksen osoittamista. Siksi hieman kammoan sitä, että aikuinen ei hyväksy sitä, että kumppani saa myös olla puhumaton, vetäytyä jne.
Mutta se on totta, että jos normaalissa arjen juttelussa ei halua kuulla kumppaninsa kuulumisia, tai koskaan kysele, lohduta, elä mukana miehensä/vaimonsa tunnemaailmassa, kyllä se aika lohduttoman pinnalliselta parisuhteelta kuulostaa. Kultainen keskitie tässäkin.
No kuule Vaihdappa ap miestä. Lopputulos on se, ettet varmaan saa parempaa. Kaikilla on ne huonot puolensa, myös sinulla monen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan mieheni innostu tuollaisesta keskustelusta. En silti epäile hänen rakkauttaan, sitoutumistaan tms. Jollain tasolla voi tietysti olla, että jotakin jää näin kokematta, itsekin joskus kaipaan sellaista oikein syvää toiseen ihmiseen uppoamista, mutta ei mahda mitään. Muuten hän on hyvä mies, joka välittää, arvostaa, tekee osuutensa ja enemmänkin, jonka kanssa arvomaailma kohtaa, fyysinen puoli toimii...
Mistä tiedät miehen välittämisen, arvomaailman ja arvostuksen jos ette puhu mistään ettekä tee yhdessä kuin kodin pyöritystä? Vai onko tilanne kuitenkin ihan erilainen kuin ap:lla?
Meinaatko tosissasi tuota? Ettei kiintymys ja arvostus ensisijaisesti juuri näy niissä arjen teoissa ja olemisessa?
Enkä minä sano, etteikö parisuhteessa tarvitse muutakin, treffi-iltoja vaikkapa, mutta kyllä se ensisijainen välittäminen on juuri sitä arkista tekemistä ja olemista. Jos tarvitsee kovasti kaikkea hienoa, tai vakuuttelua, jatkuvaa parisuhteen tilan analysointia tai sen sellaista on varsin raskasta seuraa.
Onko se raskasta toivoa että toinen kysyy miten päivä meni ja kertoo omastaan ja miettii joskus yhdessä tulevaisuutta ja haaveita? Ja vaikka halaa kotiin tullessa kuten yksi kirjottaja oli toivonut. Minusta on ollut kovin raskasta olla suhteessa ilman noita asioita.
Älä ylitulkitse sanojani. Kommentoin vaan, kun tuossa oli ylempänä joku ihmetellyt miten voi tuntea toisen välittämisen ja arvomaailman, jos lähinnä pyöritetään kotia yhdessä. No sitähän se arki on. Ei se tarkoita ettei jokainen kaipaisi kiinnostusta ja halaamisia ja whatever, mutta silti, kyllä sen välittämisen tulee näkyä ensisijassa ihan siinä perusarjen pyörityksessä ja oman kumppanin kiintymykseen tulee luottaa vaikkei se näkyisi koko ajan aivan ilmeisenä.
Varmaan me nähdään eri tavalla nämä asiat, itselleni arjen välittämiseen kuuluu olennaisena osana se että jaetaan myös kuulumisia ja tuetaan toista hankalina päivinä ja iloitaan yhdessä hyvistä. Ehkä ex-mieheni löysi jonkin kaltaisesi naisen, hyvä että meitä on monenlaisia :)
Luuletko tosiaan, että minulla ei kuuluisi? Kyllä minä haluan, että arjessa ollaan kiinnostuneita ja vastavuoroisia. Väitän silti, että juuri se ihan jokapäiväinen perusoleminen kertoo miljoona kertaa enemmän välittämisestä ja arvomaailmasta kuin jotkut parisuhteen tilasta keskustelemiset.
Vierailija kirjoitti:
No kuule Vaihdappa ap miestä. Lopputulos on se, ettet varmaan saa parempaa. Kaikilla on ne huonot puolensa, myös sinulla monen mielestä.
Jos eroan niin en varmaan enää halua uutta miestä. Ap
Tämä ketju on taas hyvä esimerkki siitä miten sekaisin naiset ovat. Parempi pysyä sinkkuna miehet, mitä tahansa teette, se ei kelpaa, aina löytyy joku valittamisen aihe ja syy on aina miehessä.
No jatkuuko se suuttuminen ikuisesti? Minäkin voin mennä lukkoon tai suuttua tai ihan mitä tahansa HETKEKSI. Sitten pölyn laskeuduttua se asia voidaan käsitellä aikuismaisesti ja tehdä ihan oikeasti jopa tarpeellisia muutoksia sekä itseeni että toiseen. Toki kaikki eivät tuohon jälkimmäiseen osaan pysty ja osanottoni siinä tapauksessa. Miehelläni kesti hieman aikaa alkaa luottaa siihen, että se minun hetken suuttumiseni tai vastaansanomiseni ei ole maailmanloppu, suuttuuhan hän itsekin aina joskus.