Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että ihmiset rakentavat käsityksensä usein itse kokemaansa. Mutta välillä on tullut tosi outoja tilanteita vastaan.

Esim. eräs lapseton ystävä halusi illanistujaisissa puhua työpaikkansa sisäilmaongelmista kun toinen ystävä oli kertonut että rakenneultrassa oli todettu kehitysvamma. Toinen oli kun miespuolisen ystäväni tyttöystävä teki abortin vela-miehen toiveesta. Ystäväni totesi että minun lapseni voivat sitten pitää hänestä huolta vanhana. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli reilusti kolmekymppinen fiksu ihminen.

Minusta tilanne on ollut jo muutamia vuosia niin, että syntyvyyden laskiessa perhe-elämästä on tullut vierasta. Huomaan jännittäväni enemmän tilaisuuksia joihin menen lasten kera kuin silloin kun olen ilman lapsia liikkeellä, vaikka lapseni ovat hyväkäytöksisiä.

Tuntuu että lasten olemassaoloa täytyy jotenkin pahoitella, ja usein myös himmailla heihin liittyviä juttuja koska monen ystävän elämässä ei lapsia ole. Eikä kyse ole mistään puklurättijutuista, vaan vaikka sellaisesta että lapseni on oppinut pitkän harjoittelun jälkeen takaperinvoltin ja olen tosi ylpeä hänestä. Minulle tämä asia on yhtä paljon kuulumisia kuin lapsettoman ystävän viimeksi näkemä elokuva, mutta sosiaalisissa kokoontumisissa minunkin on larpattava lapsetonta, koska joudun joko varomaan vasten tahtomattaan lapsettomien tunteita tai velojen kiusaantuneisuutta.

Sinulla on vääränlaisia ystäviä tai muuten vaan et uskalla olla oma itsesi.

Kannattaa kokeilla! Ole rohkeasti oma itsesi.

Itse olen lapseton ja minulle kummilapseni äiti sanoi juuri viime viikolla, kun surin lapsettomuutta, että tiedätkö kelle olet tärkeä ja kuka lapsi tulee olemaan elämässäsi? Kummilapsesi. Tämän sanoi kummilapseni äiti. Ehkä miespuolinen ystäväsi koki sinun lapsesi niin läheisiksi että ajatteli että jospa hän merkitsee heillekin jotain.. ei tuollaisella kukaan mitään pahaa tarkoita vaan voi tarkoittaa myös hyvää.

Joskus kyllä joku lapseton saattaa tulla surulliseksi kuullessaan lapsijuttuja. Minäkin ennen, mutta kohdunpoistosta kun on nyt jo 4 vuotta, olen asian kanssa jo sinut. En ole silti vaatinut ketään koskaan larppaamaan seurassani. Kyllä se on ihan jokaisen ihmisen omalla vastuulla, mistä asioista puhuu ja se rohkeus pitää löytyä. Kyllä joukossa esim töissä aina joku on joka lapsijuttuja ymmärtää tai sitten sulla on aivan vääränlaisia ystäviä, jos et saa olla oma itsesi heidän seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Et voi tietää mitä hänellä on taustalla ja lapsettomuuden syy. Hänellä voi olla esim 15 keskenmenoa syynä siihen miksi ei halua lapsia enää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Eikö noin lapsellinen yleistäminen lopu yleensä jo yläkoulussa?

Tämäkin kolumnisti todennäköisesti vaahtoaa ilmastonmuutoksesta ja maapallon saastumisesta ja ylikulutuksesta. Hän ei halua vastaanottaa tietoa, että uusien kuluttajien lisääminen maapallolla on erittäin vihamielinen teko ympäristöä ja ilmastoa kohtaan.

Ei, laput silmillä painetaan eteenpäin omien geenien monistamisen ihanuuden hurmaamana, ja samalla vielä vastuullisia ihmisiä ivaten ja vähätellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Et voi tietää mitä hänellä on taustalla ja lapsettomuuden syy. Hänellä voi olla esim 15 keskenmenoa syynä siihen miksi ei halua lapsia enää.

On homoseksuaali ja ilmoittanut että vihaa lapsia ja haluaa nauttia itse omasta elämästään ilman ylimääräisiä lapsikahleita. On oma syynsä jos valehdellut tästä kaikille ja patoaa keskenmenonsa sisälleen, vieläkin hullumpana ihmisenä pitäisin jos näin olisi.

Tällä palstalla äidit haukkuvat miehiään miesvauvoiksi joka päivä 07-23. Mutta miten se on mahdollista? Lapsenhan piti tehdä vastuulliseksi aikuiseksi ihan vain syntymällään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Et voi tietää mitä hänellä on taustalla ja lapsettomuuden syy. Hänellä voi olla esim 15 keskenmenoa syynä siihen miksi ei halua lapsia enää.

On homoseksuaali ja ilmoittanut että vihaa lapsia ja haluaa nauttia itse omasta elämästään ilman ylimääräisiä lapsikahleita. On oma syynsä jos valehdellut tästä kaikille ja patoaa keskenmenonsa sisälleen, vieläkin hullumpana ihmisenä pitäisin jos näin olisi.

No homous itsessään asettaa ihmisen edelleen yhteiskunnassa niin pahasti marginaaliin, että eikö homojen adoptio -oikeuttakin vastustettu sillä argumentilla ”ettei lapsia kiusata koulussa?”

Ja se että on homo asettaa ihmisen aivan eriarvoiseen asemaan lasten saannin suhteen mikä on varmasti kipeä asia. Ja jos on kasvanut epäkannustavassa ympäristössä, se voi todella vaikuttaa siihen että kokee ettei hänellä koskaan olisi edes ”lupaa” haaveilla omasta perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran AV:lla puhua vanhemmuuden mukanaan tuomista muutoksista. Että minusta on tullut parempi projektinhallitsija, osaan katsoa asioita useista näkökulmista, ymmärrän paremmin muita ihmisiä ja heidän erilaisuuttaan, olen empaattisempi. Täällä velat väittivät kivenkovaan, ettei kypsyminen voi olla vanhemmuuden ansiota vaan johtuu ainoastaan ikääntymisestä.

Seison edelleen sanojeni takana. Olen parempi ihminen lasten takia. En olisi osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ilman heitä, en ainakaan tällä tavalla ja näin nuorena. Äitiys on ollut raskainta elämässäni, mutta samalla se on tehnyt minusta loistavan työntekijän, vaimon, ystävän ja ihmisen. Siedän paremmin sitä, että elämässä on epävarmuutta ja että joitakin ikäviä asioita vaan täytyy sietää. Ilman lapsia olisin todennäköisesti jäänyt ikuiseksi vauvaksi.

Lapsellisilta aika onneton vedätys nostaa omaa profiilia työelämässä.

Paljon se sitten valvominen ja oksennuksen siivous kehittää?

Vain ovatko rätti väsyneitä ja elämäänsä pettyneitä koliikkivauvojen ja teinien pompoteltavia maksajia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä 40 vuotta eteenpäin? Jos elämän tarkoitus on tehdä mitä haluaa, koska haluaa ja olla huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestään, kannattaa sitoutua siihen ajatukseen sydänjuurta myöten. Onko meillä tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä sinkkumummoja ja pappoja, joita ei kukaan käy hoitamassa ja ovat julkisen terveydenhuollon varassa?

Eihän tämä eroa nykyhetkestäkään mitenkään? Vanhuksilla on lapsia, mutta ovat silti yksin. Toisekseen eikö se nimenomaan ole itsekästä hommata lapsia sen takia, että olisi EHKÄ joku vanhempana huolehtimassa?

Jos on hoitanut lapsensa rakkaudella ja hyvin, ei ole vanhana yksin. Ei vanhemmuus tarkoita, että on joku vanhuuden turva automaattisesti. Jos olet ollut itsekäs äiti tai isä, turha itkeä, jos kukaan ei tule katsomaan. Jos taas olet vapaaehtoisesti lapseton, et tietenkään edes odota, että sieltä tupsahtaa joku lehtolapsi, jonka olet synnyttänyt tietämättäsi. Se mun pointti oikeastaan on myös, että kun on juuri näitä veloja, jotka kertovat nauttivansa ajasta yksin ja kun voivat elää vain itselleen, niin tajuavatko he varmasti, että se olotila tulee olemaan pysyvä... en mä tässä ketään ajatellut käännyttää, kunhan vaan pohdin. En vaan haluaisi, että kenenkään tarvitsis olla vanhana yksin vastoin tahtoaan. Mutta todennäköisempää on, että et jää yksin, jos teet lapsia ja hoidat heidät hyvin.

Jos taas et tee lainkaan, olet mitä todennäköisemmin ihan tosi yksin. Kait sitä sitten halutaan.

Eli lapsia tehnyt osaisi ajatella tulevaisuuteen arvioiden, että jos välit lapsiin ovat hyvät, ei tarvitse olla yksin. Mutta lapsia tekemätön ei osaisi tehdä tätä samaa arviota toisinpäin? Kuinka tyhminä sinä ihmisiä pidät pelkän lisääntymättä jättämisen perusteella? Kyllä lapsia tekemätön on asian hyvät ja huonot puolet arvioinut moneen kertaan.

Ja mitä tulee lapsiin, varsin monella vanhuksella se lasten tapaaminen on varsin rajallista. Jos asuinpaikka on eri, se saattaa tarkoittaa kertaa, paria vuodessa. Tällaisilla vanhuksilla ne muut samanikäiset ovat usein niitä, joiden kanssa tulee oltua useammin tekemisissä. Sitä kanssakäymistä ei lapsettomuus poissulje. eri

Mä en tiedä miten sä tulkitset mun tekstejä, ilmeisesti omasta (vela?) vinkkelistäsi, koska en oikeasti ole mitään mieltä itse tai asetu tässä lapsellisten tai lapsettomien puolelle. Minulla ei ole mielipidettä toisten ihmisten henk.koht. päätöksiin. Kunhan vaan mietin, että jos lapsia tehdään "vahingossa" sen kummemmin miettimättä, onko kypsä vanhemmaksi, niin yhtä lailla voidaan jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi, koska ei ymmärretä, että ei ole ikuisesti nuori ja omatahtoinen. 

Ei kannata mennä siis henkilökohtaisuuksiin näissä vastausviesteissä, tuhlaat vaan omaa energiaas. Minusta lapsettomuus on ihan yhtä itsekästä kuin lasten tekeminenkin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Et voi tietää mitä hänellä on taustalla ja lapsettomuuden syy. Hänellä voi olla esim 15 keskenmenoa syynä siihen miksi ei halua lapsia enää.

On homoseksuaali ja ilmoittanut että vihaa lapsia ja haluaa nauttia itse omasta elämästään ilman ylimääräisiä lapsikahleita. On oma syynsä jos valehdellut tästä kaikille ja patoaa keskenmenonsa sisälleen, vieläkin hullumpana ihmisenä pitäisin jos näin olisi.

No homous itsessään asettaa ihmisen edelleen yhteiskunnassa niin pahasti marginaaliin, että eikö homojen adoptio -oikeuttakin vastustettu sillä argumentilla ”ettei lapsia kiusata koulussa?”

Ja se että on homo asettaa ihmisen aivan eriarvoiseen asemaan lasten saannin suhteen mikä on varmasti kipeä asia. Ja jos on kasvanut epäkannustavassa ympäristössä, se voi todella vaikuttaa siihen että kokee ettei hänellä koskaan olisi edes ”lupaa” haaveilla omasta perheestä.

Tämä narsku on myös haukkunut samassa työpaikassa olevan sateenkaariperheellisen ihmisen typeräksi kun on pilannut elämänsä kuitenkin lapsilla vaikka ei olisi ollut siihen edes heteronormatiivista pakkoa. Tälläinen pikku vauveli on tämä case.

Homosapiens kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee veloissa ainoastaan se, että ääneen pääsevät vain nuoret lapsettomat. Tietysti se on siistiä olla nuori ja vapaa ilman velvollisuuksia.

Ei kauheasti ole julkisuudessa näkyny vapaaehtoisesti lapsettomaksi jääneitä aikuisia ihmisiä? Ovatko he hiljaa, ovatko tulleet katumapäälle, vai eivätkö vaan pääse ääneen?

Joku kirjoitti täällä, että ai kun ihanaa, voi lapsettomana loikoilla pitkään sängyssä tekemättä mitään, katsoa sitten televisiota ja syödä pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Voi tehdä mitä haluaa.

Kuulostaa aivan ihanalta, jos on terve parikymppinen. 

Entä 40 vuotta eteenpäin? Jos elämän tarkoitus on tehdä mitä haluaa, koska haluaa ja olla huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestään, kannattaa sitoutua siihen ajatukseen sydänjuurta myöten. Onko meillä tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä sinkkumummoja ja pappoja, joita ei kukaan käy hoitamassa ja ovat julkisen terveydenhuollon varassa? Vai meinaako tämä lapseton sukupolvi säilyä ikinuorena ja muuttavat kaikki sitten Floridaan elämään jollain summalla X?

Onko se oman minuuden vaaliminen oikeasti elämän tarkoitus ja tyydyttääkö se lopun elämää? Lapsettomuusvalinta tehdään yleensä nuorena, kun elämä ON ihanaa. Terveyttä piisaa, koulutuksen avulla on saatu varallisuutta, on ihanaa bilettää ja istua kahviloissa, käydä leffoissa. Säälitään ehkä ruuhkavuosien keskellä painavia perheitä. Ahdistustaan prismaperheilystä.

Onko se itselleen eläminen siistiä vielä 20 vuoden päästä yhä vaan? Siinä vaiheessa kun sitä vapaata, itsenäistä elämää on vietetty sen 40 vuotta, niin entä jos ei olekaan enää kivaa ajatella vaan itseään? Ovatko kaikki ystävät lapsettomia ja käytettävissä edelleen, toivotaan!

Mä en tässä yritä käännyttää ketään, koska minulle on yhdentekevää, miten kukakin elämänsä käyttää. Silti mietityttää joskus, että tajuavatko nuoret velat, että elämässä on aika rajallinen aika sitä nk. hyvää elämää, jossa voi nauttia terveydestä ja ajatella vaan itseään. Jossain vaiheessa on pakko tukeutua muihin, toivottavasti pidetään verkostoja yllä eikä eletä vaan itselle, vaan myös ystäville ja hoidetaan vaikka sitten toisten lapsia, autetaan muita.

Eihän niitä lapsia vanhuuden varalle kannata tehdä, pitää niistä nauttiakin, mutta mietin vaan silti: kuinka kauan ihminen jaksaa elää vain itselleen? Koko elämän?!

Mun mummolla oli vain yksi lapsi, isäni, mutta hän olisi halunnut enemmän. Hoiti naapureitten lapsia ja hänellä oli kummilapsia monta. Kun pappa kuoli 90-luvun alussa, mummolla riitti vieraita ja kyläilijöitä pitkin vuosikymmeniä, kaikki entiset hoitolapset ja kummilapset kävivät. Naapurissa asui mummo, jolla ei ollut lapsia ja vietti päivänsä yksin parvekkeella. Ei näyttänyt kovin voimaantuneelta ja itsenäiseltä. Yksinäiseltä ennemminkin.

Olen jo 57-vuotias eikä ole kiinnostanut lapsien teko. En loikoile sohvalla koko ajan, moni perheenisä voi vedellä kaljaa ja loikoilla Siinä kuin lapsetonkin ja niin moni tekeekin tai plärää älypuhelintaan. En elä vain itselleni, maailmassa on muutakin elämää, kuin lapset ja en ole koskaan ollut bileihminen, matkustelu ei kiinnosta. Minulla on rikas elämä ja turha lässyttää etten tiedä mitään ihanasta lapsiarjesta, olen sivusta nähnyt millaista se on ja nähnyt myös kuinka keskenkasvuiset ihmiset ovat päättäneet rykäistä lapsen maailman pelkkien viettiensä ohjaamana jatkaen samaa vastuutonta elämäänsä. Sinun mummosi ja naapurisi mummo ei määrittele koko maailmaa ja kirjoituksessai todellakin käy selväksi ettet ymmärrä kovin paljon itsesi ulkopuolista elämää. Onko vaikeaa tajuta, että jotkut ihmiset tekevät tietoisia valintoja ja eivät tee lapsia koska niin on parempi heidän tapauksessaan, ikävä kyllä vaikuttaa, että juuri lapsettomien olisi pitänyt tehdä monen lapsellisen jättää väliin sen verran idioottimaisia vanhempia tuntuu täälläkin välillä löytyvän kommentteineen.

Et sä ainakaan kovin empaattiselta ja kivalta tyypiltä kyllä vaikuta. Että ihan hyvä, ettet tehnyt lapsia. Varmasti parempi niin lapsille kuin lapsenlapsillekin, joita sun ikäiselläs alkais jo kohta olemaan, jos olisit lapsia tehnyt. :) Eli viisas ihminen olet, oikein kertakaikkisen paljon parempi kuin nuo keskenkasvuiset lasten rykäisijät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä 40 vuotta eteenpäin? Jos elämän tarkoitus on tehdä mitä haluaa, koska haluaa ja olla huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestään, kannattaa sitoutua siihen ajatukseen sydänjuurta myöten. Onko meillä tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä sinkkumummoja ja pappoja, joita ei kukaan käy hoitamassa ja ovat julkisen terveydenhuollon varassa?

Eihän tämä eroa nykyhetkestäkään mitenkään? Vanhuksilla on lapsia, mutta ovat silti yksin. Toisekseen eikö se nimenomaan ole itsekästä hommata lapsia sen takia, että olisi EHKÄ joku vanhempana huolehtimassa?

Jos on hoitanut lapsensa rakkaudella ja hyvin, ei ole vanhana yksin. Ei vanhemmuus tarkoita, että on joku vanhuuden turva automaattisesti. Jos olet ollut itsekäs äiti tai isä, turha itkeä, jos kukaan ei tule katsomaan. Jos taas olet vapaaehtoisesti lapseton, et tietenkään edes odota, että sieltä tupsahtaa joku lehtolapsi, jonka olet synnyttänyt tietämättäsi. Se mun pointti oikeastaan on myös, että kun on juuri näitä veloja, jotka kertovat nauttivansa ajasta yksin ja kun voivat elää vain itselleen, niin tajuavatko he varmasti, että se olotila tulee olemaan pysyvä... en mä tässä ketään ajatellut käännyttää, kunhan vaan pohdin. En vaan haluaisi, että kenenkään tarvitsis olla vanhana yksin vastoin tahtoaan. Mutta todennäköisempää on, että et jää yksin, jos teet lapsia ja hoidat heidät hyvin.

Jos taas et tee lainkaan, olet mitä todennäköisemmin ihan tosi yksin. Kait sitä sitten halutaan.

Eli lapsia tehnyt osaisi ajatella tulevaisuuteen arvioiden, että jos välit lapsiin ovat hyvät, ei tarvitse olla yksin. Mutta lapsia tekemätön ei osaisi tehdä tätä samaa arviota toisinpäin? Kuinka tyhminä sinä ihmisiä pidät pelkän lisääntymättä jättämisen perusteella? Kyllä lapsia tekemätön on asian hyvät ja huonot puolet arvioinut moneen kertaan.

Ja mitä tulee lapsiin, varsin monella vanhuksella se lasten tapaaminen on varsin rajallista. Jos asuinpaikka on eri, se saattaa tarkoittaa kertaa, paria vuodessa. Tällaisilla vanhuksilla ne muut samanikäiset ovat usein niitä, joiden kanssa tulee oltua useammin tekemisissä. Sitä kanssakäymistä ei lapsettomuus poissulje. eri

Mä en tiedä miten sä tulkitset mun tekstejä, ilmeisesti omasta (vela?) vinkkelistäsi, koska en oikeasti ole mitään mieltä itse tai asetu tässä lapsellisten tai lapsettomien puolelle. Minulla ei ole mielipidettä toisten ihmisten henk.koht. päätöksiin. Kunhan vaan mietin, että jos lapsia tehdään "vahingossa" sen kummemmin miettimättä, onko kypsä vanhemmaksi, niin yhtä lailla voidaan jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi, koska ei ymmärretä, että ei ole ikuisesti nuori ja omatahtoinen. 

Ei kannata mennä siis henkilökohtaisuuksiin näissä vastausviesteissä, tuhlaat vaan omaa energiaas. Minusta lapsettomuus on ihan yhtä itsekästä kuin lasten tekeminenkin. :)

Minulta on poistettu kohtu sairauden /leikkauskomplikaation vuoksi, vain vuosi sen jälkeen kun mieheni kanssa aloimme yrittää lasta. Mistä syystä reagoin henkisesti niin voimakkaasti että syvemmässä masennuksessani yritin itsemurhaa. Mistä syystä jouduin kovalle lääkitykselle ja sairaalahoitoon, joka ajoi minut työkyvyttömäksi. Olen palannut työelämään asiantuntijatyöhöni ja elämässä on kaikki mallillaan. Adotiojonoon meitä ei kuitenkaa huolita itsemurhayritykseni ja nuoruudessa kokemani laitoshoitojakson vuoksi.

Vastaatko minulle miten lapsettomuuteni on itsekästä? Voisitko kertoa ?

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla äidit haukkuvat miehiään miesvauvoiksi joka päivä 07-23. Mutta miten se on mahdollista? Lapsenhan piti tehdä vastuulliseksi aikuiseksi ihan vain syntymällään.

Jep, ei naisesta tule aikuista synnyttämällä kun hän kerran vain haukkuu puolisoaan.

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran AV:lla puhua vanhemmuuden mukanaan tuomista muutoksista. Että minusta on tullut parempi projektinhallitsija, osaan katsoa asioita useista näkökulmista, ymmärrän paremmin muita ihmisiä ja heidän erilaisuuttaan, olen empaattisempi. Täällä velat väittivät kivenkovaan, ettei kypsyminen voi olla vanhemmuuden ansiota vaan johtuu ainoastaan ikääntymisestä.

Seison edelleen sanojeni takana. Olen parempi ihminen lasten takia. En olisi osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ilman heitä, en ainakaan tällä tavalla ja näin nuorena. Äitiys on ollut raskainta elämässäni, mutta samalla se on tehnyt minusta loistavan työntekijän, vaimon, ystävän ja ihmisen. Siedän paremmin sitä, että elämässä on epävarmuutta ja että joitakin ikäviä asioita vaan täytyy sietää. Ilman lapsia olisin todennäköisesti jäänyt ikuiseksi vauvaksi.

Kaikkea eivät tarvitse lapsia tajutakseen asioita, eikä siihen "ns aikuistumiseen".

Monella on kapasiteettia pohtia, oivaltaa ja opia, ilman vähintään 18-vuoden kuulaa nilkassa. :)

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että ihmiset rakentavat käsityksensä usein itse kokemaansa. Mutta välillä on tullut tosi outoja tilanteita vastaan.

Esim. eräs lapseton ystävä halusi illanistujaisissa puhua työpaikkansa sisäilmaongelmista kun toinen ystävä oli kertonut että rakenneultrassa oli todettu kehitysvamma. Toinen oli kun miespuolisen ystäväni tyttöystävä teki abortin vela-miehen toiveesta. Ystäväni totesi että minun lapseni voivat sitten pitää hänestä huolta vanhana. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli reilusti kolmekymppinen fiksu ihminen.

Minusta tilanne on ollut jo muutamia vuosia niin, että syntyvyyden laskiessa perhe-elämästä on tullut vierasta. Huomaan jännittäväni enemmän tilaisuuksia joihin menen lasten kera kuin silloin kun olen ilman lapsia liikkeellä, vaikka lapseni ovat hyväkäytöksisiä.

Tuntuu että lasten olemassaoloa täytyy jotenkin pahoitella, ja usein myös himmailla heihin liittyviä juttuja koska monen ystävän elämässä ei lapsia ole. Eikä kyse ole mistään puklurättijutuista, vaan vaikka sellaisesta että lapseni on oppinut pitkän harjoittelun jälkeen takaperinvoltin ja olen tosi ylpeä hänestä. Minulle tämä asia on yhtä paljon kuulumisia kuin lapsettoman ystävän viimeksi näkemä elokuva, mutta sosiaalisissa kokoontumisissa minunkin on larpattava lapsetonta, koska joudun joko varomaan vasten tahtomattaan lapsettomien tunteita tai velojen kiusaantuneisuutta.

Ei ole ehkä ihan hyväksi ottaa noin paljon vastuuta toisten oletetuista tuntemuksista. Perheellisten ystävieni ei tarvitse larpata lapsettomia, outo ajatuksenakin. Heillä on oma elämänsä ja juttunsa, minulla omani. Kiinnostus ja kunnioitus toista kohtaan kuitenkin auttaa kanssakäymisessä, minä voin kertoa kuulumisia esim. töistä tai parisuhteesta, lemmikeistä ja vuorollani iloitsen ja jännitän heidän kanssa lapsen tarhan aloitusta. Miksi on vaikea ymmärtää, että kaikilla on ilonsa ja surunsa, eikä toisen kokemukset ole toista arvokkaampia? Olen iloinen kun ystävälläni on ilon aiheita, tottakai, ihan sama vaikka syy olisi se lapsen hieno voltti.

Eivätkä hekään tule sanomaan minua itsekkääksi ja keskenkasvuiseksi, mikä on ihan ystävällistä sinänsä :)

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että ihmiset rakentavat käsityksensä usein itse kokemaansa. Mutta välillä on tullut tosi outoja tilanteita vastaan.

Esim. eräs lapseton ystävä halusi illanistujaisissa puhua työpaikkansa sisäilmaongelmista kun toinen ystävä oli kertonut että rakenneultrassa oli todettu kehitysvamma. Toinen oli kun miespuolisen ystäväni tyttöystävä teki abortin vela-miehen toiveesta. Ystäväni totesi että minun lapseni voivat sitten pitää hänestä huolta vanhana. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli reilusti kolmekymppinen fiksu ihminen.

Minusta tilanne on ollut jo muutamia vuosia niin, että syntyvyyden laskiessa perhe-elämästä on tullut vierasta. Huomaan jännittäväni enemmän tilaisuuksia joihin menen lasten kera kuin silloin kun olen ilman lapsia liikkeellä, vaikka lapseni ovat hyväkäytöksisiä.

Tuntuu että lasten olemassaoloa täytyy jotenkin pahoitella, ja usein myös himmailla heihin liittyviä juttuja koska monen ystävän elämässä ei lapsia ole. Eikä kyse ole mistään puklurättijutuista, vaan vaikka sellaisesta että lapseni on oppinut pitkän harjoittelun jälkeen takaperinvoltin ja olen tosi ylpeä hänestä. Minulle tämä asia on yhtä paljon kuulumisia kuin lapsettoman ystävän viimeksi näkemä elokuva, mutta sosiaalisissa kokoontumisissa minunkin on larpattava lapsetonta, koska joudun joko varomaan vasten tahtomattaan lapsettomien tunteita tai velojen kiusaantuneisuutta.

Ne ei ole sun kuulumisia, vaan sun lapsen. Ei sinuakaan todennäköisesti paljoa kiinnosta kaverisi puolison harrastussaavutukset tai kaverin kollegan laihdutustulokset, tai jokin vastaava kaverisi läheiselle tapahtunut suht normaali asia joka ei mitenkään ole sun oma mielenkiinnonkohde ja jonka tekijää et pahemmin tunne.

Tämä just on niin tyypillistä vanhemmuutta, että se on persoona katoaa täysin, ja itse = lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Huvittavaa. Lähisukuun kuuluu useampi lisääntynyt, jotka jauhavat tarinoita itsestään. Jauhavat myös lapsistaan, mutta nimenomaan he tekevät sen. Lähes täysi-ikäiset lapset eivät saa kertoa niitä itse, saati päättää mitä kerrotaan ja paljonko. Ei, äitiensä pitää saada Esiintyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat (vapaaehtoiset) jauhavat tarinoita itsestään lapsena, omaavat narsistisia piirteitä, ovat työelämässä hankalia, omaavat voimakkaan oikeudentajun siitä mikä kuuluu heille. Työpaikallani on tälläinen lapseton narsku, kenelle mikään järjestyly tai uusi asia ei koskaan sovi ja ihmettelee kun ei saa palkallista saikkua kun lemmikkieläin on sairas, ei ymmärtänyt että voisi olla tyytyväinen kun myönnettiin edes palkatonta vapaata tuolloin. Iso, iso vauva.

Et voi tietää mitä hänellä on taustalla ja lapsettomuuden syy. Hänellä voi olla esim 15 keskenmenoa syynä siihen miksi ei halua lapsia enää.

On homoseksuaali ja ilmoittanut että vihaa lapsia ja haluaa nauttia itse omasta elämästään ilman ylimääräisiä lapsikahleita. On oma syynsä jos valehdellut tästä kaikille ja patoaa keskenmenonsa sisälleen, vieläkin hullumpana ihmisenä pitäisin jos näin olisi.

No homous itsessään asettaa ihmisen edelleen yhteiskunnassa niin pahasti marginaaliin, että eikö homojen adoptio -oikeuttakin vastustettu sillä argumentilla ”ettei lapsia kiusata koulussa?”

Ja se että on homo asettaa ihmisen aivan eriarvoiseen asemaan lasten saannin suhteen mikä on varmasti kipeä asia. Ja jos on kasvanut epäkannustavassa ympäristössä, se voi todella vaikuttaa siihen että kokee ettei hänellä koskaan olisi edes ”lupaa” haaveilla omasta perheestä.

Tämä narsku on myös haukkunut samassa työpaikassa olevan sateenkaariperheellisen ihmisen typeräksi kun on pilannut elämänsä kuitenkin lapsilla vaikka ei olisi ollut siihen edes heteronormatiivista pakkoa. Tälläinen pikku vauveli on tämä case.

Jos diagnosoit työkavereitasi narsisteiksi, niin kommentit heistä kertovat kyllä eniten sinusta itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä veloja harmittaa, että joku sanoo asian niinkuin se on. Perhe, sellaisen haluaminen, vastuunkanto, muista huolehtiminen, ne nyt vaan ovat henkisesti kypsällä tasolla olevan ihmisen merkkejä (vaikken kiistä, toki lapsia hankkivat sellaisetkin, jotka eivät ole henkisesti aikuistuneet). Velat kilpaa kiljuvat inhoavansa lapsia ja kuoro nyökyttelee tyytyväisenä, mutta auta armias, jos joku toteaa tuollaisen olevan lapsellista ja oman minän ympärillä pyörimistä. Osui ja upposi.

Ihminen on onnellisimmillaan antaessaan muille. Erilaisissa tutkimuksissa esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevät korostuvat onnellisuustilastoissa. Perheestä huolehtiminen on pienemmässä mitaakaavassa juurikin yhteisöstä huolehtimista. Myös masennusta ja itsem*rhia on vähemmän yhteisöllisissä kulttuureissa kuin individualismia korostavissa.

Sinustako sellainen ihminen joka huolehtii muista, tekee nuorisotyötä, hoitaa vanhuksia, toimii päihdetyössä, asunnottomien asioilla, lastenhoidossa, lääketieteessä yms on henkisesti epäkypsän ihmisen merkki, jos hänellä ei satu olemaan omia lapsia?

Ihan kuin tosi moni teistä ei ajattelisi yhtään omilla aivoilla.

No jos se on omaa palkkatyötä, niin sitten se on vain työtä. Jokainen kykenee rahaa vastaan tekemään asioita, useimmat jopa vastuullisia asioita. Jos taas ihminen vahvasti on mukana vapaaehtoistyössä, asia hieman muuttaa. Silloin ihminen tekee vapaaehtoisesti jotain hyvää yhteisön eteen.

Jos yhtään ajattelet omilla aivoillasi ymmärrät kyllä eron.

Käsittämätön asenne sulla. Jos siis ihminen hakeutuu jollekin alalle koska kokee, että voi näin auttaa ihmsiä ja luoda parempaa maailmaa tms. hän muuttuukin heti hitusen huonommaksi jos hänelle maksetaan siitä? Ai niin paitsi jos hänellä on omia lapsia. Silloin hän on parempi ihminen automaattisesti, paljon paljon epäitsekkäämpikin. 

Lässynlää. Sanon vaan, että se ei ole mikään erityisen ihmeellinen asia, että ihminen tekee vastuullista työtä. Ei se oikeastaan kerro ihmisestä paljoakaan. Se on tapa ansaita rahaa, ja toki toivottavasti myös mieluinen tapa. Ja lopulta lähes kaikki työt ovat varsin vastuullisia, siivojalla on iso vastuu siinä missä hoitajallakin. Insinöörillä on iso vastuu siinä missä opettajallakin. Pohjimmiltaan silti valtaosa ihmisistä käy palkkatyössä palkan takia ja valtaosan työ on vastuullista.

Sen sijaan pyyteettömästi asioiden tekeminen toisten ihmisten hyväksi on ihan eri asia. Tottahan siinäkin on jos jonkinlaista motiivia, mutta noin keskimäärin aktiivinen vapaaehtoistyö kertoo jo ihmisestä aika paljon enemmän kuin palkkatyö. Ihan kuten keskimäärin lapsiperheissä aikuiset nyt vaan ovat henkisesti kypsempiä ja kykenevämpiä ottamaan vastuuta toisista ihmisistä kuin velat. (mikä edelleen ei tarkoita, että kaikki vanhemmat olisivat epäitsekkäitä ja kypsiä tai kaikki velat olisivat itsekkäitä ja epäkypsiä)

Ja tästähän taas ei ole mitään todisteita.

Tämäkin keskustelu, jossa vaikka koiran hoitaminen sujuvasti rinnastetaan lapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen. Itkettäisi tällaisten ihmisten typeryys, jos ei naurattaisi niin paljon.

Vastuu se on siitä eläimestäkin.

Lapsettomuus ei mitenkään poissulje kykyä ottaa vastuuta muista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tai henkistä kypsyyttä.

Kuinka kapeakatseinen pitää olla, että näin luulee? Eikös teidän vanhempien pitänyt niiden lasten myötä olla kykeneviä näkemään asioita muiden kantiltaja ymmärtää erilaisia persoonia?

No eläin nyt vaan on täysin eri asia kuin lapsi. Kyllä, minulla on kaksi koiraa ja kaksi lasta. Ja vastuu koirasta on vain pienen hippusen siitä mitä lapsesta.

Justhan joku lapsellinen sanoi, ettei ne lapset ole niin vastuuttavia kuin muutaman vuoden. Sitten kun oppivat käymään vessassa, lukemaan jne. niin aika itsenäisiä ovat. Koira taas on sen 12-15 vuotta koko ajan ihan yhtä velvoittava, se ei kehity ja itsenäisty.