Pekka Juntin kolumni (Yle): lapsettomat ovat isoja vauvoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä 40 vuotta eteenpäin? Jos elämän tarkoitus on tehdä mitä haluaa, koska haluaa ja olla huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestään, kannattaa sitoutua siihen ajatukseen sydänjuurta myöten. Onko meillä tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä sinkkumummoja ja pappoja, joita ei kukaan käy hoitamassa ja ovat julkisen terveydenhuollon varassa?

Eihän tämä eroa nykyhetkestäkään mitenkään? Vanhuksilla on lapsia, mutta ovat silti yksin. Toisekseen eikö se nimenomaan ole itsekästä hommata lapsia sen takia, että olisi EHKÄ joku vanhempana huolehtimassa?

Jos on hoitanut lapsensa rakkaudella ja hyvin, ei ole vanhana yksin. Ei vanhemmuus tarkoita, että on joku vanhuuden turva automaattisesti. Jos olet ollut itsekäs äiti tai isä, turha itkeä, jos kukaan ei tule katsomaan. Jos taas olet vapaaehtoisesti lapseton, et tietenkään edes odota, että sieltä tupsahtaa joku lehtolapsi, jonka olet synnyttänyt tietämättäsi. Se mun pointti oikeastaan on myös, että kun on juuri näitä veloja, jotka kertovat nauttivansa ajasta yksin ja kun voivat elää vain itselleen, niin tajuavatko he varmasti, että se olotila tulee olemaan pysyvä... en mä tässä ketään ajatellut käännyttää, kunhan vaan pohdin. En vaan haluaisi, että kenenkään tarvitsis olla vanhana yksin vastoin tahtoaan. Mutta todennäköisempää on, että et jää yksin, jos teet lapsia ja hoidat heidät hyvin.

Jos taas et tee lainkaan, olet mitä todennäköisemmin ihan tosi yksin. Kait sitä sitten halutaan.

Eli lapsia tehnyt osaisi ajatella tulevaisuuteen arvioiden, että jos välit lapsiin ovat hyvät, ei tarvitse olla yksin. Mutta lapsia tekemätön ei osaisi tehdä tätä samaa arviota toisinpäin? Kuinka tyhminä sinä ihmisiä pidät pelkän lisääntymättä jättämisen perusteella? Kyllä lapsia tekemätön on asian hyvät ja huonot puolet arvioinut moneen kertaan.

Ja mitä tulee lapsiin, varsin monella vanhuksella se lasten tapaaminen on varsin rajallista. Jos asuinpaikka on eri, se saattaa tarkoittaa kertaa, paria vuodessa. Tällaisilla vanhuksilla ne muut samanikäiset ovat usein niitä, joiden kanssa tulee oltua useammin tekemisissä. Sitä kanssakäymistä ei lapsettomuus poissulje. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee veloissa ainoastaan se, että ääneen pääsevät vain nuoret lapsettomat. Tietysti se on siistiä olla nuori ja vapaa ilman velvollisuuksia.

Ei kauheasti ole julkisuudessa näkyny vapaaehtoisesti lapsettomaksi jääneitä aikuisia ihmisiä? Ovatko he hiljaa, ovatko tulleet katumapäälle, vai eivätkö vaan pääse ääneen?

Joku kirjoitti täällä, että ai kun ihanaa, voi lapsettomana loikoilla pitkään sängyssä tekemättä mitään, katsoa sitten televisiota ja syödä pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Voi tehdä mitä haluaa.

Kuulostaa aivan ihanalta, jos on terve parikymppinen. 

Entä 40 vuotta eteenpäin? Jos elämän tarkoitus on tehdä mitä haluaa, koska haluaa ja olla huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestään, kannattaa sitoutua siihen ajatukseen sydänjuurta myöten. Onko meillä tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä sinkkumummoja ja pappoja, joita ei kukaan käy hoitamassa ja ovat julkisen terveydenhuollon varassa? Vai meinaako tämä lapseton sukupolvi säilyä ikinuorena ja muuttavat kaikki sitten Floridaan elämään jollain summalla X?

Onko se oman minuuden vaaliminen oikeasti elämän tarkoitus ja tyydyttääkö se lopun elämää? Lapsettomuusvalinta tehdään yleensä nuorena, kun elämä ON ihanaa. Terveyttä piisaa, koulutuksen avulla on saatu varallisuutta, on ihanaa bilettää ja istua kahviloissa, käydä leffoissa. Säälitään ehkä ruuhkavuosien keskellä painavia perheitä. Ahdistustaan prismaperheilystä.

Onko se itselleen eläminen siistiä vielä 20 vuoden päästä yhä vaan? Siinä vaiheessa kun sitä vapaata, itsenäistä elämää on vietetty sen 40 vuotta, niin entä jos ei olekaan enää kivaa ajatella vaan itseään? Ovatko kaikki ystävät lapsettomia ja käytettävissä edelleen, toivotaan!

Mä en tässä yritä käännyttää ketään, koska minulle on yhdentekevää, miten kukakin elämänsä käyttää. Silti mietityttää joskus, että tajuavatko nuoret velat, että elämässä on aika rajallinen aika sitä nk. hyvää elämää, jossa voi nauttia terveydestä ja ajatella vaan itseään. Jossain vaiheessa on pakko tukeutua muihin, toivottavasti pidetään verkostoja yllä eikä eletä vaan itselle, vaan myös ystäville ja hoidetaan vaikka sitten toisten lapsia, autetaan muita.

Eihän niitä lapsia vanhuuden varalle kannata tehdä, pitää niistä nauttiakin, mutta mietin vaan silti: kuinka kauan ihminen jaksaa elää vain itselleen? Koko elämän?!

Mun mummolla oli vain yksi lapsi, isäni, mutta hän olisi halunnut enemmän. Hoiti naapureitten lapsia ja hänellä oli kummilapsia monta. Kun pappa kuoli 90-luvun alussa, mummolla riitti vieraita ja kyläilijöitä pitkin vuosikymmeniä, kaikki entiset hoitolapset ja kummilapset kävivät. Naapurissa asui mummo, jolla ei ollut lapsia ja vietti päivänsä yksin parvekkeella. Ei näyttänyt kovin voimaantuneelta ja itsenäiseltä. Yksinäiseltä ennemminkin.

Minä olen työssäni nähnyt miten perheellisiä vanhuksia kuolee ihan yhtä yksin ja unohdettuna. Ja joillain vanhoillapiioilla taas on vaikka kuinka paljon vierailijoita ja iso tuttavapiiri.

Kaikki kliseet vaan käyttöön:).

Siis kyllä, tottakai, tiedän kyllä että eivät kaikki lapset käy katsomassa vanhempiaan. Pointtini oikeastaan oli, että äänessä ovat nuoret velat. Missä ovat onnelliset eläkeiässä olevat lapsettomat? Heitä varmasti on, mutta mikseivät ole äänessä ja iloitse siitä, että on saanut elämässään kaiken mitä on halunnut ilman lapsia? Enemmän äänessä ovat olleet vanhukset, joiden lapset eivät käy koskaan katsomassa.

Lähtökohtaisesti nuoremmilla on tarve tuoda omaa kantaansa esille. Heillä on myös enemmän kanavia mielipiteidensä aktiiviselle esiintuonnille kuin eläkeläisillä. Nykyiset eläkeikäiset eivät välttämättä koe tarvetta toitottaa itseään ja olemistaan julkisesti. eri

Vierailija kirjoitti:

Syitä lapsen hankkimiselle:

-oma onnellisuus

-oman suvun jatkaminen

-halutaan merkitys omalle elämälle

-toivo että lapset hoitavat minua vanhana

-sukulaiset painostavat tekemään lapsia

-kaikilla tuttavilla on lapsia

-haluan olla jollekulle tärkeä

minäminäminä.

Ymmärränkö nyt oikein, olet vihainen kolumnistille ja siksi päätät lapsiperheiden syiden hankkia lapsia olevan itsekkäitä? Onko se mielestäsi kypsä tapa reagoida?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taisi osua ja upota kommenteista päätellen.

Nämä osui ja upposi -kommentit ovat niin tylsiä.

Miten lapsettoman sitten pitäisi vastata, ettei olisi mielestäsi osunut ja uponnut? Pitäisikö sanoa että oi suuri guru, olet ihan oikeassa ja olemme täysin sellaisia kuin tämä stereotypiasi väittää? Vaikka se ei olekaan totta. Koska muuten osui ja upposi, jos puolustaa itseään.

Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Mikään kirjoitus ei koskaan voi saada 100 % kannatusta, ei varsinkaan tämmöinen kärjistävä, ehkä tahallaan loukkaavaksi tarkoitettu artikkeli. Sehän on sitä keskustelua, että ollaan eri mieltä.

Höps. Kolumnistit kirjoittavat aina kärjistäen, se kannattaa ihan ensiksi tiedostaa. Osansa saa vuorollaan mikä mikin ryhmä. Tarkoitus tuskin on loukata, vaan provosoida keskustelua (mikä onnistui, taas kerran).

Mutta se miten reagoi, kertoo aika paljon ihmisestä. Iskeekö välitön puolustusreaktio ja takaisin syyttely. Vai osaako poimia sieltä sen asian, ja tarkastella itseään sen valossa (siis jos nyt jotenkin haluaa itseään peilata kolumniin, jollei halua niin ei sitä loukkaannukaan). Sellainen ihminen osaa poimia sen sanoman sieltä kärjistysten takaa ja todeta, että ehkä kirjoittajalla on joku pointti, josta itse voi sitten rauhallisen varmasti olla joko samaa tai eri mieltä, tai osittain samaa mieltä.

Siksi minusta tuo osui ja upposi on tarkoitettu sellaisille, jotka välittömästi ryntäävät vain puolustamaan omaa kantaansa mitenkään tuomatta esiin, että on lukenut, ymmärtänyt ja jotenkin pohdiskellut, mitä se kolumnisti oikeasti yritti sanoa.

Tästä kommentista huokuu sinun kantasi asiaan, ja se että pidät sitä oikeana kantana. Olet sitä mieltä, että ihminen joka on kolumnin kanssa täysin eri mieltä ja sanoo sen ääneen, ei ole lukenut, ymmärtänyt ja pohdiskellut kolumnin sanomaa. 

Ei tuo kirjoitus niin monimutkainen ollut etteikö sitä normaali ihminen ymmärtäisi ihan ensilukemalla. Ja on ihan oikein että se herättää keskustelua, myös niissä jotka tosiaan ovat asiasta voimakkaasti eri mieltä.

/244

Keskustelu ja täysi sokea puolustusreaktio on ihan eri asia. Opetan työkseni dialogia, se pääsääntöisesti toki soveltuu keskusteluun, mutta voi dialogitaidoilla myös lukea ja mennä esitystavan taakse rakentamaan ymmärrystä, jos haluaa.

Journalismi on yksi ammatti, missä pätee omat lainalaisuutensa. Tekstin tuottamisessa on paljon piilomotiiveja, ja kun oppii niitä esimerkiksi dialogitaitojen kautta tunnistamaan, on paljon helpompi neutraalisti lukea provokatiivista tekstiä.

Mutta miksi tarkoituksellisen provokatiivista mielipidekirjoitusta pitäisi lukea erityisen neutraalisti? Miksi kirjoittaja ei muotoillut tekstiään neutraalisti? 

En minä ainakaan olettaisi, että jos kirjottaisin nettiin tekstin jossa kerron kaikkien lapsellisten olevan itsekkäitä aikuisvauvoja jotka eivät tiedä elämästä mitään, etteikö se herättäisi puolustusreaktioita. Totta kai herättäisi, on selvää että kokonaisen ihmisryhmän leimaaminen toista huonommaksi herättää tunteita. Ja niin sen todellakin kuuluu tehdä.

Mikä olisi sinun mielestäsi oikea tapa reagoida tällaiseen jopa ihmisvihaa sisältävään tekstiin? Etenkin jos sitä pitää aivan täytenä huuhaana?

/244

Ei minulla ole mitään oikeaa tapaa, koska mitään oikeaa tapaa ei ole. Itse vaan en pidä siitä tyylistä, että jos joku sanoo jotain kärjistäen, toinen vastaa siihen kärjistäen. Se ei johda mihinkään muuhun kuin juupas-eipäs-vänkäämiseen. Nythän me emme pääse ko kolumnistin kanssa täällä vauvalla rakentamaan syvällisempää ymmärrystä, mutta jos se mahdollisuus olisi, itse ainakin lähtisin lisäkysymysten kautta purkamaan hänen ajatteluaan, mikä toivottavasti saisi hänet perääntymään kovin kärkkäästä ilmaisusta, ja ehkä lopulta voisimme päätyä ymmärtämään hieman toistemme kantoja.

Silti jos tässä nyt olisi tavoitteena meidän vauvalaisten keskustella tästä asiasta ns rakentavasti, en varmasti ensimmäisenä huutaisi julki omaa pahaa mieltäni, vaan lähestyisin asiaa neutraalimmin.

Tässä se ongelma piileekin. Vihamielisestä mielipidekirjoituksesta on yksinkertaisesti mahdoton rakentaa syvällistä ja pohdiskelevaa keskustelua. Jos minä sanon että sinä olet ihan tyhmä ja minä tiedän sen koska minä nyt vain tiedän, ei keskustelussa päästä puuta pidemmälle vaikka kuinka jauhettaisiin. En nyt tiedä saatko tästä ajatuksesta kiinni. 

Olisi aivan eri asia, jos kolumnin kirjoittaja perustelisi näkemystään edes jotenkin. Mieluiten tietysti tutkimustiedolla. Mutta kyse on 100% hänen omasta mielipiteestään, ei minkäänlaisesta faktatiedosta. Rakentava keskustelu siis tosiaan on sekä mahdotonta että oikeastaan jopa turhaa.

/244

No usko pois, jos väittäisit minua tyhmäksi ja asia oikeasti kiinnostaisi minua, yrittäisin kyllä keskustella asiasta kanssasi. Ei ensimmäinen ajatukseni olisi kirkua suureen ääneen "enhän ole". Se että syntyisikö mitään järjellistä keskustelua olisi sitten vähän kummankin kontolla.

Mutta toisaalta, eipä minua kiinnosta. Kuten ei kiinnosta sekään, jos täällä joku kirkuu lapsiperheiden olevan kamalia ja lasten huonosti kasvatettuja ja whatever. Koska tiedän sen olevan heidän heikkouttaan, ei minun.

En usko että oikeasti toimisit noin, jos sinua syytettäisiin tyhmäksi. Helppohan se on sanoa kun ei arvostelu kohdistu sinuun.

Ja yhtäkään kärjistettyä ja negatiivista kirjoitusta lapsiperheiden asioistahan ei koskaan missään julkaista :D

Eri

Julkaistaan, ja silloin lapsiperheet puolustautuvat suu vaahdossa. Tässä tapauksessa on tietysti helpompi olla rauhallinen, jos on lapsia.

No yritän nyt vielä kerran. Sillä asialla ei ole väliä, mitä se kirjoitus koskee, jos se on aivan ilmeisen provoilua. Fiksu ihminen ei lähde jauhamaan ja vänkäämään sellaisesta - vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Itse asiasta, siitä miten lapsi muuttaa ihmistä ja muuttaako ja mitä eroja tässä on lapsiperheiden ja lapsettomien välillä voi tietysti keskustella. Joko omasta kokemuspohjasta tai mahdollisesti joidenkin faktojenkin kautta, sikäli mikäli aiheesta löytyy tutkimustietoa.

Itse vaan koen sen primitiivipuolustautumisen jotenkin merkkinä omasta heikkoudesta sen itse asian suhteen.

Mutta eikö se ole myös heikkoutta että lapsen saaneet kirjoittelevat täällä "100 % totta", "osui ja upposi" jne, koska se saa heidät pitämään itseään parempina?

Ja etkö itsekin nosta itseäsi tässä kommentissa muiden yläpuolelle, kun juuri sinulla ei ole tätä "heikkoutta"? Itsekorostustahan sekin on.

Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ovat heikkoja, mutta eri asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä lapsen hankkimiselle:

-oma onnellisuus

-oman suvun jatkaminen

-halutaan merkitys omalle elämälle

-toivo että lapset hoitavat minua vanhana

-sukulaiset painostavat tekemään lapsia

-kaikilla tuttavilla on lapsia

-haluan olla jollekulle tärkeä

minäminäminä.

Ymmärränkö nyt oikein, olet vihainen kolumnistille ja siksi päätät lapsiperheiden syiden hankkia lapsia olevan itsekkäitä? Onko se mielestäsi kypsä tapa reagoida?

En ole vihainen. Tämä on enemmänkin kommentti kaikille lapsellisille tässä ketjussa. Ei lapsen hankkimisessa ole pelkästään kyse siitä, että saa ottaa vastuuta ja hoitaa toista ihmistä. Kyllä siinä halutaan itsellekin aina jotain.

Voit vapaasti esittää epäitsekkäitä syitä, jos keksit jotain.

Entistä psykologian opettajaani siteeraten: ihminen tekee vain itsekkäitä päätöksiä.

Näin se on. Kukaan ei vapaaehtoisesti lisäänny epäitsekkäistä syistä. Hyväntekeväisyyttäkin tekevä saa hyvän mielen, ja se on yleensä se moottori tekemiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taisi osua ja upota kommenteista päätellen.

Nämä osui ja upposi -kommentit ovat niin tylsiä.

Miten lapsettoman sitten pitäisi vastata, ettei olisi mielestäsi osunut ja uponnut? Pitäisikö sanoa että oi suuri guru, olet ihan oikeassa ja olemme täysin sellaisia kuin tämä stereotypiasi väittää? Vaikka se ei olekaan totta. Koska muuten osui ja upposi, jos puolustaa itseään.

Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Mikään kirjoitus ei koskaan voi saada 100 % kannatusta, ei varsinkaan tämmöinen kärjistävä, ehkä tahallaan loukkaavaksi tarkoitettu artikkeli. Sehän on sitä keskustelua, että ollaan eri mieltä.

Höps. Kolumnistit kirjoittavat aina kärjistäen, se kannattaa ihan ensiksi tiedostaa. Osansa saa vuorollaan mikä mikin ryhmä. Tarkoitus tuskin on loukata, vaan provosoida keskustelua (mikä onnistui, taas kerran).

Mutta se miten reagoi, kertoo aika paljon ihmisestä. Iskeekö välitön puolustusreaktio ja takaisin syyttely. Vai osaako poimia sieltä sen asian, ja tarkastella itseään sen valossa (siis jos nyt jotenkin haluaa itseään peilata kolumniin, jollei halua niin ei sitä loukkaannukaan). Sellainen ihminen osaa poimia sen sanoman sieltä kärjistysten takaa ja todeta, että ehkä kirjoittajalla on joku pointti, josta itse voi sitten rauhallisen varmasti olla joko samaa tai eri mieltä, tai osittain samaa mieltä.

Siksi minusta tuo osui ja upposi on tarkoitettu sellaisille, jotka välittömästi ryntäävät vain puolustamaan omaa kantaansa mitenkään tuomatta esiin, että on lukenut, ymmärtänyt ja jotenkin pohdiskellut, mitä se kolumnisti oikeasti yritti sanoa.

Tästä kommentista huokuu sinun kantasi asiaan, ja se että pidät sitä oikeana kantana. Olet sitä mieltä, että ihminen joka on kolumnin kanssa täysin eri mieltä ja sanoo sen ääneen, ei ole lukenut, ymmärtänyt ja pohdiskellut kolumnin sanomaa. 

Ei tuo kirjoitus niin monimutkainen ollut etteikö sitä normaali ihminen ymmärtäisi ihan ensilukemalla. Ja on ihan oikein että se herättää keskustelua, myös niissä jotka tosiaan ovat asiasta voimakkaasti eri mieltä.

/244

Keskustelu ja täysi sokea puolustusreaktio on ihan eri asia. Opetan työkseni dialogia, se pääsääntöisesti toki soveltuu keskusteluun, mutta voi dialogitaidoilla myös lukea ja mennä esitystavan taakse rakentamaan ymmärrystä, jos haluaa.

Journalismi on yksi ammatti, missä pätee omat lainalaisuutensa. Tekstin tuottamisessa on paljon piilomotiiveja, ja kun oppii niitä esimerkiksi dialogitaitojen kautta tunnistamaan, on paljon helpompi neutraalisti lukea provokatiivista tekstiä.

Mutta miksi tarkoituksellisen provokatiivista mielipidekirjoitusta pitäisi lukea erityisen neutraalisti? Miksi kirjoittaja ei muotoillut tekstiään neutraalisti? 

En minä ainakaan olettaisi, että jos kirjottaisin nettiin tekstin jossa kerron kaikkien lapsellisten olevan itsekkäitä aikuisvauvoja jotka eivät tiedä elämästä mitään, etteikö se herättäisi puolustusreaktioita. Totta kai herättäisi, on selvää että kokonaisen ihmisryhmän leimaaminen toista huonommaksi herättää tunteita. Ja niin sen todellakin kuuluu tehdä.

Mikä olisi sinun mielestäsi oikea tapa reagoida tällaiseen jopa ihmisvihaa sisältävään tekstiin? Etenkin jos sitä pitää aivan täytenä huuhaana?

/244

Ei minulla ole mitään oikeaa tapaa, koska mitään oikeaa tapaa ei ole. Itse vaan en pidä siitä tyylistä, että jos joku sanoo jotain kärjistäen, toinen vastaa siihen kärjistäen. Se ei johda mihinkään muuhun kuin juupas-eipäs-vänkäämiseen. Nythän me emme pääse ko kolumnistin kanssa täällä vauvalla rakentamaan syvällisempää ymmärrystä, mutta jos se mahdollisuus olisi, itse ainakin lähtisin lisäkysymysten kautta purkamaan hänen ajatteluaan, mikä toivottavasti saisi hänet perääntymään kovin kärkkäästä ilmaisusta, ja ehkä lopulta voisimme päätyä ymmärtämään hieman toistemme kantoja.

Silti jos tässä nyt olisi tavoitteena meidän vauvalaisten keskustella tästä asiasta ns rakentavasti, en varmasti ensimmäisenä huutaisi julki omaa pahaa mieltäni, vaan lähestyisin asiaa neutraalimmin.

Tässä se ongelma piileekin. Vihamielisestä mielipidekirjoituksesta on yksinkertaisesti mahdoton rakentaa syvällistä ja pohdiskelevaa keskustelua. Jos minä sanon että sinä olet ihan tyhmä ja minä tiedän sen koska minä nyt vain tiedän, ei keskustelussa päästä puuta pidemmälle vaikka kuinka jauhettaisiin. En nyt tiedä saatko tästä ajatuksesta kiinni. 

Olisi aivan eri asia, jos kolumnin kirjoittaja perustelisi näkemystään edes jotenkin. Mieluiten tietysti tutkimustiedolla. Mutta kyse on 100% hänen omasta mielipiteestään, ei minkäänlaisesta faktatiedosta. Rakentava keskustelu siis tosiaan on sekä mahdotonta että oikeastaan jopa turhaa.

/244

No usko pois, jos väittäisit minua tyhmäksi ja asia oikeasti kiinnostaisi minua, yrittäisin kyllä keskustella asiasta kanssasi. Ei ensimmäinen ajatukseni olisi kirkua suureen ääneen "enhän ole". Se että syntyisikö mitään järjellistä keskustelua olisi sitten vähän kummankin kontolla.

Mutta toisaalta, eipä minua kiinnosta. Kuten ei kiinnosta sekään, jos täällä joku kirkuu lapsiperheiden olevan kamalia ja lasten huonosti kasvatettuja ja whatever. Koska tiedän sen olevan heidän heikkouttaan, ei minun.

En usko että oikeasti toimisit noin, jos sinua syytettäisiin tyhmäksi. Helppohan se on sanoa kun ei arvostelu kohdistu sinuun.

Ja yhtäkään kärjistettyä ja negatiivista kirjoitusta lapsiperheiden asioistahan ei koskaan missään julkaista :D

Eri

Julkaistaan, ja silloin lapsiperheet puolustautuvat suu vaahdossa. Tässä tapauksessa on tietysti helpompi olla rauhallinen, jos on lapsia.

No yritän nyt vielä kerran. Sillä asialla ei ole väliä, mitä se kirjoitus koskee, jos se on aivan ilmeisen provoilua. Fiksu ihminen ei lähde jauhamaan ja vänkäämään sellaisesta - vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Itse asiasta, siitä miten lapsi muuttaa ihmistä ja muuttaako ja mitä eroja tässä on lapsiperheiden ja lapsettomien välillä voi tietysti keskustella. Joko omasta kokemuspohjasta tai mahdollisesti joidenkin faktojenkin kautta, sikäli mikäli aiheesta löytyy tutkimustietoa.

Itse vaan koen sen primitiivipuolustautumisen jotenkin merkkinä omasta heikkoudesta sen itse asian suhteen.

Mutta eikö se ole myös heikkoutta että lapsen saaneet kirjoittelevat täällä "100 % totta", "osui ja upposi" jne, koska se saa heidät pitämään itseään parempina?

Ja etkö itsekin nosta itseäsi tässä kommentissa muiden yläpuolelle, kun juuri sinulla ei ole tätä "heikkoutta"? Itsekorostustahan sekin on.

Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ovat heikkoja, mutta eri asioissa.

Tottakai jokaisella on heikkoutensa. Ei se minusta ole syy hyökätä jonkun kimppuun vain siksi, että tämä kirjoittaa klikkiotsikolla huuhaata. 

Sehän on selvää, että on ihmisiä, joilla on samansuuntaisia ajatuksia kuin ko kirjoittajalla, ihan kuten on ihmisiä, joiden mielestä kaikki lapset ovat inhottavia mölisijöitä. Samanmielistä on helppo komppailla, vaikka se itse asia olisi esitetty aivan järjettömällä tavalla. Tämä on myös yksi keskustelun ja ymmärryksen perusongelma, lähes jokainen haluaa elää siinä kuplassa, missä ollaan samaa mieltä eikä sietää sitä mielipidettä, joka on omaa mielipidettä vastaan. Vaikka kaikille hedelmällisintä olisi kuunnella ja pohtia sitä vastakkaista mielipidettä, mikä siinä on hyvää, voiko silläkin olla jotain todellisuuspohjaa ja rakentaa yhteistä ymmärrystä. (ja tämä ei tarkoita toisen mielipiteen omaksumista, vaan kunnioittamista)

Mutta nyt lopetan tämän tähän ja ryhdyn iltapuuhiin lasten kanssa. Ehkä tämä ymmärrykseen ja provosoitumiseen liittyvä keskustelu muutenkin kuuluisi jo jonkun muun otsikon alle.

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee veloissa ainoastaan se, että ääneen pääsevät vain nuoret lapsettomat. Tietysti se on siistiä olla nuori ja vapaa ilman velvollisuuksia.

Ei kauheasti ole julkisuudessa näkyny vapaaehtoisesti lapsettomaksi jääneitä aikuisia ihmisiä? Ovatko he hiljaa, ovatko tulleet katumapäälle, vai eivätkö vaan pääse ääneen?

Joku kirjoitti täällä, että ai kun ihanaa, voi lapsettomana loikoilla pitkään sängyssä tekemättä mitään, katsoa sitten televisiota ja syödä pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Voi tehdä mitä haluaa.

Kuulostaa aivan ihanalta, jos on terve parikymppinen. 

Entä 40 vuotta eteenpäin? Jos elämän tarkoitus on tehdä mitä haluaa, koska haluaa ja olla huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestään, kannattaa sitoutua siihen ajatukseen sydänjuurta myöten. Onko meillä tulevaisuudessa kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä sinkkumummoja ja pappoja, joita ei kukaan käy hoitamassa ja ovat julkisen terveydenhuollon varassa? Vai meinaako tämä lapseton sukupolvi säilyä ikinuorena ja muuttavat kaikki sitten Floridaan elämään jollain summalla X?

Onko se oman minuuden vaaliminen oikeasti elämän tarkoitus ja tyydyttääkö se lopun elämää? Lapsettomuusvalinta tehdään yleensä nuorena, kun elämä ON ihanaa. Terveyttä piisaa, koulutuksen avulla on saatu varallisuutta, on ihanaa bilettää ja istua kahviloissa, käydä leffoissa. Säälitään ehkä ruuhkavuosien keskellä painavia perheitä. Ahdistustaan prismaperheilystä.

Onko se itselleen eläminen siistiä vielä 20 vuoden päästä yhä vaan? Siinä vaiheessa kun sitä vapaata, itsenäistä elämää on vietetty sen 40 vuotta, niin entä jos ei olekaan enää kivaa ajatella vaan itseään? Ovatko kaikki ystävät lapsettomia ja käytettävissä edelleen, toivotaan!

Mä en tässä yritä käännyttää ketään, koska minulle on yhdentekevää, miten kukakin elämänsä käyttää. Silti mietityttää joskus, että tajuavatko nuoret velat, että elämässä on aika rajallinen aika sitä nk. hyvää elämää, jossa voi nauttia terveydestä ja ajatella vaan itseään. Jossain vaiheessa on pakko tukeutua muihin, toivottavasti pidetään verkostoja yllä eikä eletä vaan itselle, vaan myös ystäville ja hoidetaan vaikka sitten toisten lapsia, autetaan muita.

Eihän niitä lapsia vanhuuden varalle kannata tehdä, pitää niistä nauttiakin, mutta mietin vaan silti: kuinka kauan ihminen jaksaa elää vain itselleen? Koko elämän?!

Mun mummolla oli vain yksi lapsi, isäni, mutta hän olisi halunnut enemmän. Hoiti naapureitten lapsia ja hänellä oli kummilapsia monta. Kun pappa kuoli 90-luvun alussa, mummolla riitti vieraita ja kyläilijöitä pitkin vuosikymmeniä, kaikki entiset hoitolapset ja kummilapset kävivät. Naapurissa asui mummo, jolla ei ollut lapsia ja vietti päivänsä yksin parvekkeella. Ei näyttänyt kovin voimaantuneelta ja itsenäiseltä. Yksinäiseltä ennemminkin.

Olen jo 57-vuotias eikä ole kiinnostanut lapsien teko. En loikoile sohvalla koko ajan, moni perheenisä voi vedellä kaljaa ja loikoilla Siinä kuin lapsetonkin ja niin moni tekeekin tai plärää älypuhelintaan. En elä vain itselleni, maailmassa on muutakin elämää, kuin lapset ja en ole koskaan ollut bileihminen, matkustelu ei kiinnosta. Minulla on rikas elämä ja turha lässyttää etten tiedä mitään ihanasta lapsiarjesta, olen sivusta nähnyt millaista se on ja nähnyt myös kuinka keskenkasvuiset ihmiset ovat päättäneet rykäistä lapsen maailman pelkkien viettiensä ohjaamana jatkaen samaa vastuutonta elämäänsä. Sinun mummosi ja naapurisi mummo ei määrittele koko maailmaa ja kirjoituksessai todellakin käy selväksi ettet ymmärrä kovin paljon itsesi ulkopuolista elämää. Onko vaikeaa tajuta, että jotkut ihmiset tekevät tietoisia valintoja ja eivät tee lapsia koska niin on parempi heidän tapauksessaan, ikävä kyllä vaikuttaa, että juuri lapsettomien olisi pitänyt tehdä monen lapsellisen jättää väliin sen verran idioottimaisia vanhempia tuntuu täälläkin välillä löytyvän kommentteineen.

naisille ei kelpaa tavismiehet, kun tinderistä voi tilata alusvaatemalli-lentäjän panemaan. Siksi minä en pääse parisuhteeseen, enkä myöskään saa lapsia.

mies, 35

Vierailija kirjoitti:

naisille ei kelpaa tavismiehet, kun tinderistä voi tilata alusvaatemalli-lentäjän panemaan. Siksi minä en pääse parisuhteeseen, enkä myöskään saa lapsia.

mies, 35

Nyt lopettakaa :D

Pitkään siinä menikin ennen kuin joku teikäläisistä saapui paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sohaisu suoraan muurahaispesään :D

"Sivuun jättäytyminen haiskahtaa itsekkyydeltä. Se on isojen vauvojen ajatuksen pintahaituvia. Se on minä minä minä."

On uskomatonta miten vähän ihmiset ilmeisesti oikeasti tuntevat lapsettomia ?

Minulla ei ole lapsia koska puoliso ei halunnut lisää lapsia. Hänellä on 2 entisestä liitosta.

Minä en nähnyt oikeaksi ratkaisuksi sitä että eroaisin puolisostani ja yrittäisin etsiä uuden kumppanin kun olen jo sielunkumppanin löytänyt. Tai tekisin lapsia yksin?

Minusta on kauheaa miten ilkeästi ja negatiivisesti ihmisistä puhutaan.. jos et tunne oikeasti ketään lapsetonta, et tiedä sen ihmisen mielenmaisemaa. Enkä tarkoita nyt sitä työkaveria joka kovaan ääneen töissä julistaa inhoavansa lapsia, koska sitäkään ihmistä sinä et tunne. Sinä et tiedä mitä siellä taustalla on. Sinä et tiedä että siellä voi olla todella pahojakin asioita takana.

Ei minustakaan moni tiedä että olen lapseton miehen tahdosta. Veljeni on lapseton koska 8vuotta yritystä ja hedelmöityshoitoja ei ole onnistunut. Ystäväni on lapseton koska on aina tiennyt, ettei vanhemmuus ole häntä varten koska hän valittavasti kärsii moninaisista traumoista ja traumojen jälkitiloista, vuosien hoidoista huolimatta. Lapseton voi olla myös siksi että ajatus vanhemmuudesta ei vain sovi omaan ajatusmaailmaan. Maailma on täynnä vanhempia, kenen ei olisi pitänyt saada lapsia, kenelle vanhemmuus ei sovi. Nämä vanhemmat voivat silti onnistua hyvin vanhemmuudessa, tuntematta vanhemmuutta koskaan omakseen ja nielemällä tunteensa siitä että elävät väärää elämää. Tai sitten he voivat voida tosi huonosti, kuten se vauvansa pahoinpidellyt teini-isä.

Te ette tunne näitä ihmisiä kenelle ivailette.. ette oikeasti tiedä mitä he kokevat.

Minusta kirjoittajan teksti oli surullinen. Surullinen että hän kokee asiakseen käyttää lapsiaan välineenä jolla nousta toisten ihmisten yläpuolelle.

Minä uskon ja tiedän että minulla lapsettomana on merkitys tässä maailmassa. Minulla on tehtävä, minä olen tärkeä ja minä riitän. Ja minulle seuraa elämässä hyvää ja olen ansainnut sen, myös lapsettomana.

Niin monelta ihmiseltä puuttuu nykyään armollisuus. En voi kuin toivoa sitä teille, että opitte tuntemaan sitä. Ilman armollisuutta tämä maailma ei muutu paremmaksi vaan menee huonompaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No hohoi :D

Joku lapsellinen kertoo, että lapsettoman elämän on liian helppoa. Sitten joku lapseton kertoo miten nauttii helposta elämästä. Sitten toiset lapselliset ryntää tuomitsemaan lapsettoman "lesottamisesta" ja ihmettelemään, että miksi pitää tuoda esiin tuollaista helppoutta, että kyllähän hekin pelaa ja leikkii ja herää milloin haluaa.

No tuota? Eli lapsettomien pitäisi ilmeisesti olla tässä keskustelussa vain hiljaa, eikä saisi varsinkaan missään nimessä tuoda esiin, että nauttii elämästään, kun heti joku joka on tehnyt lapsia loukkaantua vietävästi.

Minusta ei ole mitään kehumista siinä että herää myöhään ja syö karkkia ja pelaa, mutta jokainen tavallaan. Tämä kuitenkin vahvistaa melko lailla sitä Juntin lanseeraamaa termiä, niinkuin joku taisi kommentoidakin. Aikuisvauvan elämää.

Olet ehkä yksi lapsellisimmista kommentoijista, syö karkkia, pelaa ja nukkuu myöhään. Ovatko nämä asioita joista jouduit luopumaan tehdessäsi lapsia ja prioriteetti tälle keskustelun aiheelle. Kuulostat jollekin 14-vuotiaalle jonka suuret näkymät ovat aikuisen silmissä melko kapeat...

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että yleensä nuo Juntin kaltaiset lapsiperheelliset veloja/lapsettomia mollaavat tyypit ovat nimenomaan itse niitä jälkeenjääneitä ja henkiseltä kehitykseltään viivästyneitä. Oli saanut lapsen sitten parikymppisenä tai reilusti yli kolmekymppisenä, niin tällaiset mammanpojat ja manchildit ovat itse eläneet kuin pellossa muiden hoivattavana ja paapottavana koko elämänsä, suurinpiirtein pelkkää videopelien hakkaamista kotona syrjäytyneenä, amisautojen rassaamista tai opiskelijabileitä koko nuoruus. Näiden tyyppien ei ole tarvinut ottaa minkäänlaista vastuuta tai velvollisuuksia ennen ensimmäistä lastaan. Ymmärtäähän sen, että näiden tyyppien voi olla vaikea kuvitella monien muiden ihmisten kypsyneen henkisesti jo varhaisesta teini-iästä lähtien. En ole kuullut kenenkään lapsiperheellisistä ystävistäni mollaavan tai ajattelevan veloja lapsekkaina/keskenkasvuisina/vastuuttomina. Toisaalta minun ystäväpiiriini ei kuulu mitään elämänkalluja, vaan ihan tavallisia normaalin nuoruusiän kehityksen läpikäyneitä aikuisia ihmisiä. Kukaan näistä ystävistäni ei myöskään pidä lasten kasvatusta tai lasten hankkimista minään elämäntehtävänä tai nirvanaan verrattavana tajunnan räjäytyksenä, vaan ihan luonnollisena elämänvaiheena ja elämän osa-alueena - yksi muiden osa-alueiden joukossa. Aika surullista, että joillekin se lapsi on koko elämä. Aika yksipuolista ja kapeaa elämää, jos aikuisen ihmisen koko henkinen kasvu on kiinni lapsen saamisesta. Henkinen kasvu ja vastuunkantamisen taito ei ole vain oman lapsen hankkimisesta kiinni. Monet ovat joutuneet esim huolehtimaan lapsuudessaan pikkusisaruksistaan tai varhaisaikuisuudessa joutunut hoivaamaan vanhuusiän tai vakavan sairauden rapauttamaa lähiomaista. On täysin loogista, että aikuinen työssäkäyvä täysipäinen ihminen ei kaipaa yhtään enempää vastuuta, stressiä, velvollisuuksia ja huolenaiheita elämäänsä, kun on joutunut nuoresta pitäen huolehtimaan läheisistään tai jollain muulla tapaa laiminlyömään omia henkilökohtaisia tarpeitaan. Minä olen joutunut lapsena katsomaan usein pikkuveljeni perään ja heti aikuisiän saavutettuani minun kontolleni tuli lisääntyvissä määrin huolehtia mielenterveysongelmaisesta isovanhemmastani, jonka omaishoitajaksi myöhemmin päädyin. Minua ei ole ikinä kiinnostanut lastenhoito, vihasin pienenä nukke- ja kotileikkejä, enkä ole koskaan lapsista haaveillut. En myöskään olisi koskaan oikeasti halunnut - tai enemmänkin jaksanut - huolehtia isovanhemmastani, mutta se vain jotenkin heitettiin minun harteilleni ja hommani olen hyvin hoitanut. Minulle on siis turha tulla aukomaan päätä, osaan kyllä kantaa vastuuta ja olla henkisesti kypsä. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen hankkimisen kanssa. Joillekin se henkinen kasvu on kuitenkin vieras asia - jopa osalle niistä lapsiperheellisistäkin ihmisistä. Pidän kaikkia niitä lapsiperheellisiä noloina, jotka jeesustelevat sillä lapsen hankkimisella. Sitä paitsi siihen pystyy kuka tahansa hedelmällinen ja sukukypsä henkilö. Eri asia on sitten kyetä kasvattamaan niistä omistakin lapsista täyspäisiä ihmisiä. En kauheasti leveilisi lapsen hankkimisella, jos oma ajattelutapa olisi noin kapea kuin esim tuolla juntilla.

Erittäin osuvasti kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

naisille ei kelpaa tavismiehet, kun tinderistä voi tilata alusvaatemalli-lentäjän panemaan. Siksi minä en pääse parisuhteeseen, enkä myöskään saa lapsia.

mies, 35

Mikä sun tekosyy on niille naisille, jotka ei etsi irtopanoja mistään?

Ymmärrän että ihmiset rakentavat käsityksensä usein itse kokemaansa. Mutta välillä on tullut tosi outoja tilanteita vastaan.

Esim. eräs lapseton ystävä halusi illanistujaisissa puhua työpaikkansa sisäilmaongelmista kun toinen ystävä oli kertonut että rakenneultrassa oli todettu kehitysvamma. Toinen oli kun miespuolisen ystäväni tyttöystävä teki abortin vela-miehen toiveesta. Ystäväni totesi että minun lapseni voivat sitten pitää hänestä huolta vanhana. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli reilusti kolmekymppinen fiksu ihminen.

Minusta tilanne on ollut jo muutamia vuosia niin, että syntyvyyden laskiessa perhe-elämästä on tullut vierasta. Huomaan jännittäväni enemmän tilaisuuksia joihin menen lasten kera kuin silloin kun olen ilman lapsia liikkeellä, vaikka lapseni ovat hyväkäytöksisiä.

Tuntuu että lasten olemassaoloa täytyy jotenkin pahoitella, ja usein myös himmailla heihin liittyviä juttuja koska monen ystävän elämässä ei lapsia ole. Eikä kyse ole mistään puklurättijutuista, vaan vaikka sellaisesta että lapseni on oppinut pitkän harjoittelun jälkeen takaperinvoltin ja olen tosi ylpeä hänestä. Minulle tämä asia on yhtä paljon kuulumisia kuin lapsettoman ystävän viimeksi näkemä elokuva, mutta sosiaalisissa kokoontumisissa minunkin on larpattava lapsetonta, koska joudun joko varomaan vasten tahtomattaan lapsettomien tunteita tai velojen kiusaantuneisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Jos kolumni olisi leimannut lasten vanhemmat itsekkäiksi ja itsekeskeisiksi, kaikki lapselliset olisivat nyt vihaisia ja vaatisivat kolumnistin päätä vadille.

Kukaan ei tykkää perättömistä syytöksistä. Jos sinua syyttäisi joku vaikka varkaaksi, kummin tekisit: suuttuisit ja puolustautuisit, vai sanoisit maireasti: "Ymmärrän miksi saatat luulla minua varkaaksi, mutta selitänpä nyt miksi se ei ole totta."

Kuka tahansa tuossa tilanteessa suuttuisi.

Vaikka tämä kolumni ei mainitse ketään ihmistä nimeltä, se kuitenkin leimaa suuren joukon ihmisiä vastuuttomiksi huonoiksi ihmisiksi. Se suututtaa ja se on tarkoituksella kirjoitettu sellaiseksi, että ihmiset suuttuisivat. Turha on puolustella kolumnistia, ettei hän nyt varmaan *tarkoittanut*. Aivan varmasti tarkoitti.

Juuri tämä.

Minusta on paha että kirjoittaja syyllistää sitä valintaa, jos joku tietää että ei halua lapsia.

Mutta vielä pahempi on se, että kirjottaja ihnooraa täysin ne tuhannet ja tuhannet lapsettomuudesta kärsivät..

Kirjoitusta ei pitäisi ihannoida, vaikka tuntisi kuinka suurta merkitystä omasta perheestään ja lapsistaan. Tuo kirjoitus on käsittämättömän epäsolidaarinen, jakaa ihmisiä parempiin ja huonompiin ja aiheuttaa eripuraa.

Miten sellainen kirjoitus voi olla hyvä, ja miten sen kanssa kukaan haluaa olla samaa mieltä?

Toinen asia on se, että minusta ei ole oikein käyttää omia lapsiaan oman statuksensa nostamiseen. Minusta se ei ole oikein. Kirjoittaja tekee niin, eikä se ole oikein lapsia kohtaan.

Itsensä ylistäminen ja jalustalle nostaminen siitä mitä itsellä on ja mollaamalla sitä jolla ei ole samaa, on kaikkein lapsellisinta. Tuntisin itseni pikkukakaraksi hiekkalaatikolla jos lällättäisin sinä olet huonompi kuin minä kun sinulla ei ole jotain ? samaa kuin minulla on. Juntti ei vain hyväksy erilaisia ihmisiä, ei näe omalta sokeudeltaan muuta kuin itsensä. On ihmisiä joilta se ei onnistu koskaan. 

Sodan jälkeen piti tehdä lapsityövoimaa ja nykyään veronmaksajia. Tarvitaanko sadan vuoden päästä taas lapsityövoimaa tai jopa ehkä orjia. Jospa on orjia joilla teetätetään lapsia. 

Sivistysyhteiskunnassa pitäisi olla oikeus päättää olla tekemättä lapsia ilman kenenkään syyllistämistä. Mikä tämän juntin koulutustaso on arvioimaan ihan tuntemattomia ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä lapsen hankkimiselle:

-oma onnellisuus

-oman suvun jatkaminen

-halutaan merkitys omalle elämälle

-toivo että lapset hoitavat minua vanhana

-sukulaiset painostavat tekemään lapsia

-kaikilla tuttavilla on lapsia

-haluan olla jollekulle tärkeä

minäminäminä.

Ymmärränkö nyt oikein, olet vihainen kolumnistille ja siksi päätät lapsiperheiden syiden hankkia lapsia olevan itsekkäitä? Onko se mielestäsi kypsä tapa reagoida?

Ehkä sinunkin pitäisi käydä kovistelemassa reagoinnin kypsyysastetta lapsettomille ilkkuvilta ihan ensimmäisen sivun kommenteista alkaen. Ihan noin oman uskottavuutesi takia. -eri

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että ihmiset rakentavat käsityksensä usein itse kokemaansa. Mutta välillä on tullut tosi outoja tilanteita vastaan.

Esim. eräs lapseton ystävä halusi illanistujaisissa puhua työpaikkansa sisäilmaongelmista kun toinen ystävä oli kertonut että rakenneultrassa oli todettu kehitysvamma. Toinen oli kun miespuolisen ystäväni tyttöystävä teki abortin vela-miehen toiveesta. Ystäväni totesi että minun lapseni voivat sitten pitää hänestä huolta vanhana. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli reilusti kolmekymppinen fiksu ihminen.

Minusta tilanne on ollut jo muutamia vuosia niin, että syntyvyyden laskiessa perhe-elämästä on tullut vierasta. Huomaan jännittäväni enemmän tilaisuuksia joihin menen lasten kera kuin silloin kun olen ilman lapsia liikkeellä, vaikka lapseni ovat hyväkäytöksisiä.

Tuntuu että lasten olemassaoloa täytyy jotenkin pahoitella, ja usein myös himmailla heihin liittyviä juttuja koska monen ystävän elämässä ei lapsia ole. Eikä kyse ole mistään puklurättijutuista, vaan vaikka sellaisesta että lapseni on oppinut pitkän harjoittelun jälkeen takaperinvoltin ja olen tosi ylpeä hänestä. Minulle tämä asia on yhtä paljon kuulumisia kuin lapsettoman ystävän viimeksi näkemä elokuva, mutta sosiaalisissa kokoontumisissa minunkin on larpattava lapsetonta, koska joudun joko varomaan vasten tahtomattaan lapsettomien tunteita tai velojen kiusaantuneisuutta.

Miksi joudut varomaan?

Ja miksi tuo rakenneultra on nyt sitten parempi puheenaihe kuin sisäilmaongelma.. eikö jokainen saisi ja pitäisi puhua niistä puheenaiheista mistä haluaa?

Itse puhun paljon lapsistani ja koiristani, koko ajan. Mutta puhun myös ihannoimistani TV-sarjoista ja näyttelijöistä ja kirjoista jotka otan liian tosissaan. Hyvin monesti nämä oudot fanijuttuni saavat ihmiset enemmän kiusaantumaan kuin puhe lapsistani.

Koetko itse salaa ylemmyyttä siitä, että sinulla on lapsia ja siksi tunnet huonoa omaatuntoa puhua heistä? Vai onko sinulla vaan ystäviä jotka eivät ole oikeita ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että ihmiset rakentavat käsityksensä usein itse kokemaansa. Mutta välillä on tullut tosi outoja tilanteita vastaan.

Esim. eräs lapseton ystävä halusi illanistujaisissa puhua työpaikkansa sisäilmaongelmista kun toinen ystävä oli kertonut että rakenneultrassa oli todettu kehitysvamma. Toinen oli kun miespuolisen ystäväni tyttöystävä teki abortin vela-miehen toiveesta. Ystäväni totesi että minun lapseni voivat sitten pitää hänestä huolta vanhana. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli reilusti kolmekymppinen fiksu ihminen.

Minusta tilanne on ollut jo muutamia vuosia niin, että syntyvyyden laskiessa perhe-elämästä on tullut vierasta. Huomaan jännittäväni enemmän tilaisuuksia joihin menen lasten kera kuin silloin kun olen ilman lapsia liikkeellä, vaikka lapseni ovat hyväkäytöksisiä.

Tuntuu että lasten olemassaoloa täytyy jotenkin pahoitella, ja usein myös himmailla heihin liittyviä juttuja koska monen ystävän elämässä ei lapsia ole. Eikä kyse ole mistään puklurättijutuista, vaan vaikka sellaisesta että lapseni on oppinut pitkän harjoittelun jälkeen takaperinvoltin ja olen tosi ylpeä hänestä. Minulle tämä asia on yhtä paljon kuulumisia kuin lapsettoman ystävän viimeksi näkemä elokuva, mutta sosiaalisissa kokoontumisissa minunkin on larpattava lapsetonta, koska joudun joko varomaan vasten tahtomattaan lapsettomien tunteita tai velojen kiusaantuneisuutta.

Onko sinulla siis mielestäsi aikuismainen ja kypsä tapa hoitaa asiat, jos et pysty hoitamaan tilannetta asiallisesti tapahtumahetkellä? Mitähän kolmnisti sanoisi tällaisesta uhriutumisesta?