Mielenterveysongelmat nykyään todella yleisiä - mikä ihmisiä oikein kuormittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 28 v. korkeakoulutettu, mutta 2 vuoden työssäkäynnin jälkeen burn outin kokenut ja nyt palailen parin vuoden kotona olon jälkeen takaisin työelämään. En osaa verrata millaista elämä ollut ennen, mutta vanhempani vierestä katsoessaan ovat olleet sitä mieltä, että elämänmeno on muuttunut vaativammaksi nuorille.

Ensimmäisen sairaslomani jälkeen työnantaja ei tullut millään tavalla keskustelemaan siitä, miksi olin masennuksen takia sairaslomalla. Toisen pätkän jälkeen hän tuli ilmoittamaan, että näitä töitä kun meillä täällä riittää eikä ne mihinkään häviä, niin mitäs meinasit. Ymmärsin että se oli vihje, että jos et jaksa niin ovi on tuolla. Mitään työnjärjestelyneuvotteluja ei pidetty. Lopetin työt, kun määräaikainen sijaisuus loppui ja jäin suoraan sairaslomalle, sillä sairastuin pian vakavaan masennukseen. Elämältä lähti ns. pohja, kun työ oli ollut ainoa asia missä koin olevani hyvä ja koin olevani luuseri kun en pärjännyt siinä missä muut.

Äitini on sanonut, että ennen oli työpaikoilla työntekijöitä, jotka tekivät hieman rauhallisempaan tahtiin eikä niitä oltu heti potkimassa pois. Ei oletettu että ollaan tehokkaita moniosaajia. Ihmiset tekivät sen minkä pystyivät ja se riitti. Nuori kun olin en ymmärtänyt, että työelämässä pärjää ihan hyvin, vaikka ei olisi täydellinen vaikka meille toisin joka tuutista väitetään. Toisin sanoen nykytahdilla olisi hyvä mennä useimmiten sieltä mistä aita on matalin, niin että työpaikka kuitenkin säilyy. Minua ketjutettiin neljässä sijaisuudessa, joten yritin tehdä 110 %, jotta saisin viimein vakkaripaikan. 

Taustalla minulla ja monella mielenterveyskuntoutujakaverillani on pitkälle suvun historiaan meneviä ongelmia. Oma isäni on alkoholisti, samoin kuin oma isänsä, joka oli traumatisoitunut sodassa. Kummallakaan ei ollut käsitystä kuinka käsitellä tunteita ja kommunikoida niistä muiden kanssa. Alkoholi on ollut kummallekin lääke. Vastaavia tarinoita olen kuullut monelta lähipiirissä. Vanhempiemme polvi olisi kaivannut yhtä paljon mielenterveyspalveluita, mutta niitä ei sillon ollut saatavilla. Tämä on nyt se polvi joka ensi kertaa käsittelee näitä ylisukupolvisia traumoja ja toisaalta myös kamppailee kasvavien odotusten kanssa globaalistuvassa maailmassa.

Tähän sitten vielä lisänä prosessoidumpi ruoka, saasteet, torjunta-aineet ja sitä kautta lisääntyneet vatsaongelmat, mikä vaikuttaa suoraan myös kehoon ja mieleen. Some, informaatiotulva ja jatkuva odotus siihen, että kaikki pitäisi jotenkin suorittaa. Meditointikin on joku suoritus, josta pidetään puhelinappilla kirjaa että kuinka monta päivää ja kuinka kauan. Voisin kuvitella että sellaista rauhallista toimettomuutta ja olemista on ollut ennen enemmän. Junassa meditoitiin tietämättä kun ei ollut älypuhelimia. Piti vain katsella ikkunasta maisemia.

Ja sitten tuli aika, kun joku kysyi pomolta, miksi näille tyypeille maksetaan sama palkka kuin ahkerille ja tehokkaille työntekijöille. 

Ehkä niinkin, mutta jos tälle tielle lähdetään, ei ole rajaa sille kuinka paljon tehokkaampaa työntekijää etsitään. Aina joku voisi tehdä hieman paremmin ja nopeammin työsi ja kohta ollaan siinä tilanteessa, että kaikki uupuvat.

En vaadi samaa palkkaa kuin muut, vaan toivon että tarvittavia järjestelyitä kuten lyhennettyä työaikaa voidaan harkita sen sijaan että näytetään ovea. Nykyisessä työssäni saan palkan tehdystä työstä, eikä minulla ole velvoitteita työajan suhteen. Tämä on todella harvinainen tilanne ja olen kiitollinen että siihen olen päässyt. Kiitos siitä esimiehelleni, joka uskalsi ottaa minut työkokeiluun kuntoutujana ja vakuuttui sen jälkeen siitä että olen tosiaan hyvä työntekijä, jolle kannattaa maksaa palkkaakin, mutta tarvitsen vain hieman rajoituksia työaikaan liittyen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 28 v. korkeakoulutettu, mutta 2 vuoden työssäkäynnin jälkeen burn outin kokenut ja nyt palailen parin vuoden kotona olon jälkeen takaisin työelämään. En osaa verrata millaista elämä ollut ennen, mutta vanhempani vierestä katsoessaan ovat olleet sitä mieltä, että elämänmeno on muuttunut vaativammaksi nuorille.

Ensimmäisen sairaslomani jälkeen työnantaja ei tullut millään tavalla keskustelemaan siitä, miksi olin masennuksen takia sairaslomalla. Toisen pätkän jälkeen hän tuli ilmoittamaan, että näitä töitä kun meillä täällä riittää eikä ne mihinkään häviä, niin mitäs meinasit. Ymmärsin että se oli vihje, että jos et jaksa niin ovi on tuolla. Mitään työnjärjestelyneuvotteluja ei pidetty. Lopetin työt, kun määräaikainen sijaisuus loppui ja jäin suoraan sairaslomalle, sillä sairastuin pian vakavaan masennukseen. Elämältä lähti ns. pohja, kun työ oli ollut ainoa asia missä koin olevani hyvä ja koin olevani luuseri kun en pärjännyt siinä missä muut.

Äitini on sanonut, että ennen oli työpaikoilla työntekijöitä, jotka tekivät hieman rauhallisempaan tahtiin eikä niitä oltu heti potkimassa pois. Ei oletettu että ollaan tehokkaita moniosaajia. Ihmiset tekivät sen minkä pystyivät ja se riitti. Nuori kun olin en ymmärtänyt, että työelämässä pärjää ihan hyvin, vaikka ei olisi täydellinen vaikka meille toisin joka tuutista väitetään. Toisin sanoen nykytahdilla olisi hyvä mennä useimmiten sieltä mistä aita on matalin, niin että työpaikka kuitenkin säilyy. Minua ketjutettiin neljässä sijaisuudessa, joten yritin tehdä 110 %, jotta saisin viimein vakkaripaikan. 

Taustalla minulla ja monella mielenterveyskuntoutujakaverillani on pitkälle suvun historiaan meneviä ongelmia. Oma isäni on alkoholisti, samoin kuin oma isänsä, joka oli traumatisoitunut sodassa. Kummallakaan ei ollut käsitystä kuinka käsitellä tunteita ja kommunikoida niistä muiden kanssa. Alkoholi on ollut kummallekin lääke. Vastaavia tarinoita olen kuullut monelta lähipiirissä. Vanhempiemme polvi olisi kaivannut yhtä paljon mielenterveyspalveluita, mutta niitä ei sillon ollut saatavilla. Tämä on nyt se polvi joka ensi kertaa käsittelee näitä ylisukupolvisia traumoja ja toisaalta myös kamppailee kasvavien odotusten kanssa globaalistuvassa maailmassa.

Tähän sitten vielä lisänä prosessoidumpi ruoka, saasteet, torjunta-aineet ja sitä kautta lisääntyneet vatsaongelmat, mikä vaikuttaa suoraan myös kehoon ja mieleen. Some, informaatiotulva ja jatkuva odotus siihen, että kaikki pitäisi jotenkin suorittaa. Meditointikin on joku suoritus, josta pidetään puhelinappilla kirjaa että kuinka monta päivää ja kuinka kauan. Voisin kuvitella että sellaista rauhallista toimettomuutta ja olemista on ollut ennen enemmän. Junassa meditoitiin tietämättä kun ei ollut älypuhelimia. Piti vain katsella ikkunasta maisemia.

Ja sitten tuli aika, kun joku kysyi pomolta, miksi näille tyypeille maksetaan sama palkka kuin ahkerille ja tehokkaille työntekijöille. 

Ehkä niinkin, mutta jos tälle tielle lähdetään, ei ole rajaa sille kuinka paljon tehokkaampaa työntekijää etsitään. Aina joku voisi tehdä hieman paremmin ja nopeammin työsi ja kohta ollaan siinä tilanteessa, että kaikki uupuvat.

En vaadi samaa palkkaa kuin muut, vaan toivon että tarvittavia järjestelyitä kuten lyhennettyä työaikaa voidaan harkita sen sijaan että näytetään ovea. Nykyisessä työssäni saan palkan tehdystä työstä, eikä minulla ole velvoitteita työajan suhteen. Tämä on todella harvinainen tilanne ja olen kiitollinen että siihen olen päässyt. Kiitos siitä esimiehelleni, joka uskalsi ottaa minut työkokeiluun kuntoutujana ja vakuuttui sen jälkeen siitä että olen tosiaan hyvä työntekijä, jolle kannattaa maksaa palkkaakin, mutta tarvitsen vain hieman rajoituksia työaikaan liittyen.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, mutta muistan hyvin ajan (olen varmaan äitisi ikäluokkaa) , kun kukaan ei vielä kyseenalaistanut palkanmaksua. Oltiin ehkä enemmän solidaarisempia työkavereita kohtaan ja jos joku oli hitaampi tai kömpelömpi, se oli ihan ok kaikille. Mutta ajat muuttuivat ja ihmiset alkoivat miettiä, mitä järkeä on olla ahkera ja nopea, kun tuo toinen saa saman palkan leppoisammin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

95v isomummoni naurahti kerran, että koko Suomella oli akuutti stressireaktio 40-luvulla, mutta ei ollut aikaa jäädä märehtimään tunteita. Piti mennä eteenpäin.

.

Tämä on yksi merkittävä syy nykyisiin mt-ongelmiin. Sota-aika traumatisoi eikä asioita pystytty silloin käsittelemään. Tuloksena on monta seuraavaa sukupolvea, jotka ovat kasvaneet vaikenemisen ja pakkopärjäämisen ilmapiirissä. Nyt kun asioista on lupa puhua, niin pandoran lipas on auennut.

Hyvin sanottu ja todellakin pitää paikkansa. Oireilu on vain myrskyä ennen tyyntä, seuraava sukupolvi on viisaampi.

Sosiaalidarwismi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On niitä ollut aina, ei ole vain osattu nimetä ja ei ole myöskään ollut kulttuurisesti hyväksyttyä tuoda esille.

Ennen ihmiset eivät kitisseet turhasta. Todettiin vain että heikot sortuu jo koulutiellä.

https://www.finlandiakirja.fi/fi/veikko-lepisto-heikot-sortuu-jo-koulut…

Jos joku ei pärjännyt tavallisella luokalla, niin sitä varten olivat tarkkailuluokat ja apukoulut. Asioista puhuttiin enemmän kaunistelematta ilman nykyistä poliittista korrektisuutta. Ihmisiä ei diagnosoitu minkään kevyt psykologian pohjalta narsisteiksi eikä lapsille syötetty lääkkeitä minkään ADHD:n perusteella.

Kerrankin järkipuhetta. Kiitos näistä sanoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen tappoivat itsensä. Itsemurhat kääntyivät laskuun kun mielialalääkkeet tulivat myyntiin.

Nyt jatkavat elämää zombieina lääkkeen kera.

Haluatko avata, mitä zombina oleminen tarkoittaa? ja onko se pahempi, kuin kuolema?

Se tarkoittaa, että omistaa älypuhelimen ja käyttää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 28 v. korkeakoulutettu, mutta 2 vuoden työssäkäynnin jälkeen burn outin kokenut ja nyt palailen parin vuoden kotona olon jälkeen takaisin työelämään. En osaa verrata millaista elämä ollut ennen, mutta vanhempani vierestä katsoessaan ovat olleet sitä mieltä, että elämänmeno on muuttunut vaativammaksi nuorille.

Ensimmäisen sairaslomani jälkeen työnantaja ei tullut millään tavalla keskustelemaan siitä, miksi olin masennuksen takia sairaslomalla. Toisen pätkän jälkeen hän tuli ilmoittamaan, että näitä töitä kun meillä täällä riittää eikä ne mihinkään häviä, niin mitäs meinasit. Ymmärsin että se oli vihje, että jos et jaksa niin ovi on tuolla. Mitään työnjärjestelyneuvotteluja ei pidetty. Lopetin työt, kun määräaikainen sijaisuus loppui ja jäin suoraan sairaslomalle, sillä sairastuin pian vakavaan masennukseen. Elämältä lähti ns. pohja, kun työ oli ollut ainoa asia missä koin olevani hyvä ja koin olevani luuseri kun en pärjännyt siinä missä muut.

Äitini on sanonut, että ennen oli työpaikoilla työntekijöitä, jotka tekivät hieman rauhallisempaan tahtiin eikä niitä oltu heti potkimassa pois. Ei oletettu että ollaan tehokkaita moniosaajia. Ihmiset tekivät sen minkä pystyivät ja se riitti. Nuori kun olin en ymmärtänyt, että työelämässä pärjää ihan hyvin, vaikka ei olisi täydellinen vaikka meille toisin joka tuutista väitetään. Toisin sanoen nykytahdilla olisi hyvä mennä useimmiten sieltä mistä aita on matalin, niin että työpaikka kuitenkin säilyy. Minua ketjutettiin neljässä sijaisuudessa, joten yritin tehdä 110 %, jotta saisin viimein vakkaripaikan. 

Taustalla minulla ja monella mielenterveyskuntoutujakaverillani on pitkälle suvun historiaan meneviä ongelmia. Oma isäni on alkoholisti, samoin kuin oma isänsä, joka oli traumatisoitunut sodassa. Kummallakaan ei ollut käsitystä kuinka käsitellä tunteita ja kommunikoida niistä muiden kanssa. Alkoholi on ollut kummallekin lääke. Vastaavia tarinoita olen kuullut monelta lähipiirissä. Vanhempiemme polvi olisi kaivannut yhtä paljon mielenterveyspalveluita, mutta niitä ei sillon ollut saatavilla. Tämä on nyt se polvi joka ensi kertaa käsittelee näitä ylisukupolvisia traumoja ja toisaalta myös kamppailee kasvavien odotusten kanssa globaalistuvassa maailmassa.

Tähän sitten vielä lisänä prosessoidumpi ruoka, saasteet, torjunta-aineet ja sitä kautta lisääntyneet vatsaongelmat, mikä vaikuttaa suoraan myös kehoon ja mieleen. Some, informaatiotulva ja jatkuva odotus siihen, että kaikki pitäisi jotenkin suorittaa. Meditointikin on joku suoritus, josta pidetään puhelinappilla kirjaa että kuinka monta päivää ja kuinka kauan. Voisin kuvitella että sellaista rauhallista toimettomuutta ja olemista on ollut ennen enemmän. Junassa meditoitiin tietämättä kun ei ollut älypuhelimia. Piti vain katsella ikkunasta maisemia.

Ja sitten tuli aika, kun joku kysyi pomolta, miksi näille tyypeille maksetaan sama palkka kuin ahkerille ja tehokkaille työntekijöille. 

Ehkä niinkin, mutta jos tälle tielle lähdetään, ei ole rajaa sille kuinka paljon tehokkaampaa työntekijää etsitään. Aina joku voisi tehdä hieman paremmin ja nopeammin työsi ja kohta ollaan siinä tilanteessa, että kaikki uupuvat.

En vaadi samaa palkkaa kuin muut, vaan toivon että tarvittavia järjestelyitä kuten lyhennettyä työaikaa voidaan harkita sen sijaan että näytetään ovea. Nykyisessä työssäni saan palkan tehdystä työstä, eikä minulla ole velvoitteita työajan suhteen. Tämä on todella harvinainen tilanne ja olen kiitollinen että siihen olen päässyt. Kiitos siitä esimiehelleni, joka uskalsi ottaa minut työkokeiluun kuntoutujana ja vakuuttui sen jälkeen siitä että olen tosiaan hyvä työntekijä, jolle kannattaa maksaa palkkaakin, mutta tarvitsen vain hieman rajoituksia työaikaan liittyen.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, mutta muistan hyvin ajan (olen varmaan äitisi ikäluokkaa) , kun kukaan ei vielä kyseenalaistanut palkanmaksua. Oltiin ehkä enemmän solidaarisempia työkavereita kohtaan ja jos joku oli hitaampi tai kömpelömpi, se oli ihan ok kaikille. Mutta ajat muuttuivat ja ihmiset alkoivat miettiä, mitä järkeä on olla ahkera ja nopea, kun tuo toinen saa saman palkan leppoisammin. 

Joo, juuri näin hän on kuvaillut. Äitini on 63. Sääliksi käy kyllä myös vanhempaa polvea joka joutunut ennen eläkeikää vielä kokemaan tämän tehostamisen. Itse en edes uskalla ajatella miten tulen vanhana jaksamaan, kun hädin tuskin nyt. Ei sinne asti oikein näe. Kovasti pelottelevat että kannattaa alkaa jo nyt säästämään, koska emme tule mitään eläkkeitä koskaan saamaan. Oma kuormansa tuo epävarma tulevaisuuskin mielenterveydelle.

Nuorten tietä tasoitetaan liikaa. Häviää motivaatio ja yrittämisenhalu. Luodaan tyhjiä harhakuvia muka nostamaan itsetuntoa ja tehdään nuoren puolrsta asioita, jolloin ei saa onnistumiseniloakaan.

Jollain ilveellä olen itse säilynyt masennukselta, vaikka paineet menestyä on ollut lapsesta asti kovat. Tämä näkyykin osittain itseinhona, kun koen että olen sanonut jotain tyhmää tai tehnyt virheen töissä. Hyvin olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että olen arvoton ja kaikki oikeasti vihaavat minua. Kuitenkin nämä ajatukset onneksi lähtevät melko nopeasti kiitos rakkaan perheen ja miesystävän. Ymmärrän hyvin masentuneita ja itsekin varmaan olisin, jos perheeni ei tukisi minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 28 v. korkeakoulutettu, mutta 2 vuoden työssäkäynnin jälkeen burn outin kokenut ja nyt palailen parin vuoden kotona olon jälkeen takaisin työelämään. En osaa verrata millaista elämä ollut ennen, mutta vanhempani vierestä katsoessaan ovat olleet sitä mieltä, että elämänmeno on muuttunut vaativammaksi nuorille.

Ensimmäisen sairaslomani jälkeen työnantaja ei tullut millään tavalla keskustelemaan siitä, miksi olin masennuksen takia sairaslomalla. Toisen pätkän jälkeen hän tuli ilmoittamaan, että näitä töitä kun meillä täällä riittää eikä ne mihinkään häviä, niin mitäs meinasit. Ymmärsin että se oli vihje, että jos et jaksa niin ovi on tuolla. Mitään työnjärjestelyneuvotteluja ei pidetty. Lopetin työt, kun määräaikainen sijaisuus loppui ja jäin suoraan sairaslomalle, sillä sairastuin pian vakavaan masennukseen. Elämältä lähti ns. pohja, kun työ oli ollut ainoa asia missä koin olevani hyvä ja koin olevani luuseri kun en pärjännyt siinä missä muut.

Äitini on sanonut, että ennen oli työpaikoilla työntekijöitä, jotka tekivät hieman rauhallisempaan tahtiin eikä niitä oltu heti potkimassa pois. Ei oletettu että ollaan tehokkaita moniosaajia. Ihmiset tekivät sen minkä pystyivät ja se riitti. Nuori kun olin en ymmärtänyt, että työelämässä pärjää ihan hyvin, vaikka ei olisi täydellinen vaikka meille toisin joka tuutista väitetään. Toisin sanoen nykytahdilla olisi hyvä mennä useimmiten sieltä mistä aita on matalin, niin että työpaikka kuitenkin säilyy. Minua ketjutettiin neljässä sijaisuudessa, joten yritin tehdä 110 %, jotta saisin viimein vakkaripaikan. 

Taustalla minulla ja monella mielenterveyskuntoutujakaverillani on pitkälle suvun historiaan meneviä ongelmia. Oma isäni on alkoholisti, samoin kuin oma isänsä, joka oli traumatisoitunut sodassa. Kummallakaan ei ollut käsitystä kuinka käsitellä tunteita ja kommunikoida niistä muiden kanssa. Alkoholi on ollut kummallekin lääke. Vastaavia tarinoita olen kuullut monelta lähipiirissä. Vanhempiemme polvi olisi kaivannut yhtä paljon mielenterveyspalveluita, mutta niitä ei sillon ollut saatavilla. Tämä on nyt se polvi joka ensi kertaa käsittelee näitä ylisukupolvisia traumoja ja toisaalta myös kamppailee kasvavien odotusten kanssa globaalistuvassa maailmassa.

Tähän sitten vielä lisänä prosessoidumpi ruoka, saasteet, torjunta-aineet ja sitä kautta lisääntyneet vatsaongelmat, mikä vaikuttaa suoraan myös kehoon ja mieleen. Some, informaatiotulva ja jatkuva odotus siihen, että kaikki pitäisi jotenkin suorittaa. Meditointikin on joku suoritus, josta pidetään puhelinappilla kirjaa että kuinka monta päivää ja kuinka kauan. Voisin kuvitella että sellaista rauhallista toimettomuutta ja olemista on ollut ennen enemmän. Junassa meditoitiin tietämättä kun ei ollut älypuhelimia. Piti vain katsella ikkunasta maisemia.

Ja sitten tuli aika, kun joku kysyi pomolta, miksi näille tyypeille maksetaan sama palkka kuin ahkerille ja tehokkaille työntekijöille. 

Ehkä niinkin, mutta jos tälle tielle lähdetään, ei ole rajaa sille kuinka paljon tehokkaampaa työntekijää etsitään. Aina joku voisi tehdä hieman paremmin ja nopeammin työsi ja kohta ollaan siinä tilanteessa, että kaikki uupuvat.

En vaadi samaa palkkaa kuin muut, vaan toivon että tarvittavia järjestelyitä kuten lyhennettyä työaikaa voidaan harkita sen sijaan että näytetään ovea. Nykyisessä työssäni saan palkan tehdystä työstä, eikä minulla ole velvoitteita työajan suhteen. Tämä on todella harvinainen tilanne ja olen kiitollinen että siihen olen päässyt. Kiitos siitä esimiehelleni, joka uskalsi ottaa minut työkokeiluun kuntoutujana ja vakuuttui sen jälkeen siitä että olen tosiaan hyvä työntekijä, jolle kannattaa maksaa palkkaakin, mutta tarvitsen vain hieman rajoituksia työaikaan liittyen.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, mutta muistan hyvin ajan (olen varmaan äitisi ikäluokkaa) , kun kukaan ei vielä kyseenalaistanut palkanmaksua. Oltiin ehkä enemmän solidaarisempia työkavereita kohtaan ja jos joku oli hitaampi tai kömpelömpi, se oli ihan ok kaikille. Mutta ajat muuttuivat ja ihmiset alkoivat miettiä, mitä järkeä on olla ahkera ja nopea, kun tuo toinen saa saman palkan leppoisammin. 

Joo, juuri näin hän on kuvaillut. Äitini on 63. Sääliksi käy kyllä myös vanhempaa polvea joka joutunut ennen eläkeikää vielä kokemaan tämän tehostamisen. Itse en edes uskalla ajatella miten tulen vanhana jaksamaan, kun hädin tuskin nyt. Ei sinne asti oikein näe. Kovasti pelottelevat että kannattaa alkaa jo nyt säästämään, koska emme tule mitään eläkkeitä koskaan saamaan. Oma kuormansa tuo epävarma tulevaisuuskin mielenterveydelle.

No mä olen 58 v :) 80-luvun lopulla menin sairaanhoitajaksi vanhainkotiin. Siellä oli töissä yksi eläkeikää lähestyvä kodinhoitaja. Tuli juttua siitä, että olin käyttänyt silloin ihan uuden oikeuden hoitovapaaseen eli olin ollut kotona lapsen kanssa kunnes lapsi oli 1v10kk, ja miten se vaikuttaisi tulevaan eläkkeeseeni. Tämä kodinhoitaja sanoi mulle, että "Voi kuule, älä sure! Kun sun pitäisi päästä eläkkeelle, eläkeläiset ammutaan kuuta kiertävälle radalle." Jostain syystä tämä hänen lauseensa on lohduttanut mua monet kerrat näiden vuosikymmenten aikana. On jo nyt selvää, etten tule saamaan sellaista eläkettä kuin mitä vielä toistaiseksi mun kohdallani arvioidaan. Ei siihen ole yhteiskunnalla enää varaa. Mitä tuleman pitää, siihen sopeutuu sitten aikanaan. 

"Mielenterveysongelmat nykyään todella yleisiä - mikä ihmisiä oikein kuormittaa?"

Porvarihallitusten toimet, käväisin itsekin psykologin juttusilla lyhyesti, todetakseni, että tosiasiassa oma tilani oli seurausta painostustoimista joita te-toimisto ahkerasti jatkoi porvarihallitusten aikana.

Ei ollut päässä vikaa, vaan ihan normaali reaktio siihen jos on jatkuva prässääminen päällä.

Yhtäkään minuuttia en koskaan tehnyt työtä kenellekään ilman asiallista korvausta.

Stressitila tuli jatkuvasta pelosta siitä että viimeinenkin ruokaraha menee - toki eihän se mene, kun on myös sosiaaliturva siinäkin tilanteessa että sitäkin leikattaisiin -40%. En ollut ottanut systeemistä aiemmin selvää tarpeeksi hyvin, tulipa tuossa tarkistettua enemmän yksityiskohtia, ei nyt ainakaan henki lähde, mutta taloudellisesti voi joutua aika ahtaalle täysin mielivaltaan perustuvista ratkaisuista.

Suomessa on melko paha kierre meneillään tätä on jatkettu vuosia, ja noi johtajat ihan tosissaan kuvittelee että ne saisi tällä tavoin prässäämällä euronkaan vertaa korkeata lisäarvoa työntekijöistä ulos. Omalla kohdalla nämä toimet on olleet yhteiskunnalle luultavasti satojen tuhansien eurojen lasku vähintäänkin. Kannattaisi jo hiljalleen sopeutua ajatukseen että minunkin työtä on voitava kysyä, samoin voisi jättää uhittelu ja painostustoimet pois, kun aika huonosti teen mitään sellaisten avulla.

Mielenterveys voi romahtaa monestakin syystä. Geeneistä voi tulla ne sairaudet perintönä ja sille ei itse voi mitään. Traumat voivat tuhota ihmisen, ja sekään ei ole omaa syytä.

Se että ennen vanhaan ollut sopivaa puhua asioista ja asioista oltiin hiljaa, ei tarkoita, että silloin olisi ollut paljon vahvempia ja parempia ihmisiä olemassa mitä nykyään.

Ennen ei tiedetty mistään mitään ja ihmiset olivat kouluttamattomia, sivistymättömiä ja tapasivat hoitaa ongelmansa joko juomalla, toisia kiusaamalla, hakkaamalla, tappamalla tai kaikkia yhtä aikaa tehden, ja toisiin ihmisiin pahan olonsa purkaen.

Kukaan ihminen ei ole kenellekään tilivelvollinen masennuksensa syistä. Se on SAIRAUS. Siihen ei tarvita kenenkään lupaa tai hyväksyntää, eikä mitään "hyväksyttävää syytä".

Minulla on yksi teoria LUKUISISTA masennuksen syistä, ja yksi on tämä paljon puhuttu "liian helpolla pääseminen". Nyt en puhukaan siitä, että se masennukseen sairastuja olisi se liian helpolla elämässään päässyt, vaan ne masentuneen ympärillä haisevat ihmis peput jotka tekevät masentuneen elämästä helvettiä, ovat päässeet itse elämässään liian helpolla, eivätkä täten ole saaneet kehitettyä empatiaa, ymmärrystä ja minkään näköistä viisautta.

Joo ja kyllä! Myös "oman napansa ympärillä pyöriminen" on yksi masennuksen syy. Mutta ei siten välttämättä, että se masentunut olisi se joka sitä harjoittaisi.

Vakuutusyhtiöille koittaa hienot päivät. Kellekään ei tarvitse maksaa mitään/vakuutusten hinnat muuttuvat todella korkeiksi niillä joilla joku psyykkinen diagnoosi on.

Vierailija kirjoitti:

"Mielenterveysongelmat nykyään todella yleisiä - mikä ihmisiä oikein kuormittaa?"

Porvarihallitusten toimet, käväisin itsekin psykologin juttusilla lyhyesti, todetakseni, että tosiasiassa oma tilani oli seurausta painostustoimista joita te-toimisto ahkerasti jatkoi porvarihallitusten aikana.

Ei ollut päässä vikaa, vaan ihan normaali reaktio siihen jos on jatkuva prässääminen päällä.

Yhtäkään minuuttia en koskaan tehnyt työtä kenellekään ilman asiallista korvausta.

Stressitila tuli jatkuvasta pelosta siitä että viimeinenkin ruokaraha menee - toki eihän se mene, kun on myös sosiaaliturva siinäkin tilanteessa että sitäkin leikattaisiin -40%. En ollut ottanut systeemistä aiemmin selvää tarpeeksi hyvin, tulipa tuossa tarkistettua enemmän yksityiskohtia, ei nyt ainakaan henki lähde, mutta taloudellisesti voi joutua aika ahtaalle täysin mielivaltaan perustuvista ratkaisuista.

Suomessa on melko paha kierre meneillään tätä on jatkettu vuosia, ja noi johtajat ihan tosissaan kuvittelee että ne saisi tällä tavoin prässäämällä euronkaan vertaa korkeata lisäarvoa työntekijöistä ulos. Omalla kohdalla nämä toimet on olleet yhteiskunnalle luultavasti satojen tuhansien eurojen lasku vähintäänkin. Kannattaisi jo hiljalleen sopeutua ajatukseen että minunkin työtä on voitava kysyä, samoin voisi jättää uhittelu ja painostustoimet pois, kun aika huonosti teen mitään sellaisten avulla.

Aina puhutaan, että pitää laittaa lisää rahaa mielenterveyshoitoon.  Eiköhän se mielenterveyshoito pitäisi lähteä siitä, että ihmisten kiusaaminen lakkaisi mistä mainitsitkin esimerkin ja yhteiskunnallisesti asiat toimisi paremmin.

Liikunta on hyväksi, mutta kannattaa olla todella tarkkana, ettei sitä harrasta liikaa tai mennään ojasta allikkoon ja jatkuvaan alipalautuneisuuden tilaan . Enkä edes tarkoita varsinaista ylikuntoa. Myös suorittaminen sopii harvalle, jos sun geenit ei suo, että jaksat juosta vaikka Maratonin mielekkäällä harjoitusmäärällä niin juokset sitten vain sen verran mikä tuntuu hyvältä. Liikuntaa ihmelääkkeenä hehkutetaan mun mielestä nykyään liikaa. Osa ihmisistä ei myöskään saa liikunnasta lainkaan mielihyvän tunnetta. Kaikkien tulisi harrastaa terveyden kannalta minimi määrä, mutta sitä enempää ei kenenkään tarvii edes yrittää tehdä jos se tuntuu huonolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Työajan lyhentäminen olisi yksi tehokkaimmista, lääkkeettömistä keinoista jaksamisen ja elämänlaadun parantamiseksi."

Tuossa oli yksi suurenmoisimmista viisauksista kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Olen täysin eri mieltä. Työajan lyhentämisellä ei ole mitään järkeä niihin tulosyksikköihin, joihin pitää itse mennä vastaamaan heti seuraavana päivänä. Todellakin ärsyttää, kun joka paikassa huudetaan "lisää liksaa". Jos tilille työnantaja maksaa 200e lisää, niin helpottaako kiireet? Minä ainakin olisin tyytyväinen vaikka normaaliin palkkaan, jos olisi työntekijöitä enemmän. Tämä on se tavoite, eikä aina se palkka. 

TÖIHIN LISÄÄ HENKILÖKUNTAA!! Esim. sairaanhoito, keittiö, tarjoilija tai lastenhoito.

Ei se 200e tilillä vähennä sinun kiireitä, väsymystä ja loppuunpalamista!!!

Kyllä lyhyemmän työajan edit ovat ihan kiistattomat:

esimerkiksi MICROSOFT lyhensi Japanissa työviikon nelipäiväiseksi (laskematta palkkoja ).

Myynti kasvoi välittömästi 40 prosenttia.

Niin hauskalta kuin nelipäiväinen työviikko viisipäiväisen palkalla kuulostaakin, niin en usko että tuota tulosta voi suoraan rinnastaa Suomeen. Japanissa on hyvin erilainen työmoraali kuin tämän päivän Suomessa. Enemmänkin sellainen kuin täällä oli vielä silloin kun teimme kuusipäiväistä työviikkoa.

ok boomer!

Minäkin olen korkeakoulussa opiskeleva alle 25-vuotias, sekä olen sitä mieltä ettei apua tarvitsevat hakeudu apuun, koska kynnys on liian suuri. Tällä hetkellä näkee liikaa ihmisiä, joilla ei ole ongelmia hakemassa apua ja suurin osa jolla niitä ongelmia on, niin pysyttelevät hiljaa.

Ei ole kavereita, en käy juhlissa, en käy ulkona. Kotona täällä palstalla provoilemassa yleensä.

Tiedostan monia henkilöitä, joilla ongelmat ovat todella suuret, mutta elävät päivä kerrallaan, koska kokevat itsensä arvottomiksi.

Mistä aloittaisin, miksi juuri minulla on ongelmia ja en hae apua? Naurettavia lausuntoja psykologeilta. Puupää filosofistisia oikean elämän otteen menettäneitä avustajia. Ollaan liian vieraituneita todellisuuteen ja näin potilas ei saa apua ja pitää muita pimahtaneina.

Mitä tähän lisäisin? Tuki on vain 89€ yksin asuvalla ja lainaa pakko nostaa ja töitä ei saa, kun haukutaan ulkomaalaiseksi, vaikka puoleksi suomesta olen. Masentaa ennakkoluulot ja rasistien halut tunkee harjan mun käteen ja ämpärin täynnä tiskivettä, jotta voin lattiaa jynssäillä puhtaaksi. HV!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Työajan lyhentäminen olisi yksi tehokkaimmista, lääkkeettömistä keinoista jaksamisen ja elämänlaadun parantamiseksi."

Tuossa oli yksi suurenmoisimmista viisauksista kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Olen täysin eri mieltä. Työajan lyhentämisellä ei ole mitään järkeä niihin tulosyksikköihin, joihin pitää itse mennä vastaamaan heti seuraavana päivänä. Todellakin ärsyttää, kun joka paikassa huudetaan "lisää liksaa". Jos tilille työnantaja maksaa 200e lisää, niin helpottaako kiireet? Minä ainakin olisin tyytyväinen vaikka normaaliin palkkaan, jos olisi työntekijöitä enemmän. Tämä on se tavoite, eikä aina se palkka. 

TÖIHIN LISÄÄ HENKILÖKUNTAA!! Esim. sairaanhoito, keittiö, tarjoilija tai lastenhoito.

Ei se 200e tilillä vähennä sinun kiireitä, väsymystä ja loppuunpalamista!!!

Kyllä lyhyemmän työajan edit ovat ihan kiistattomat:

esimerkiksi MICROSOFT lyhensi Japanissa työviikon nelipäiväiseksi (laskematta palkkoja ).

Myynti kasvoi välittömästi 40 prosenttia.

Eihän työajat jossakin MICROSOFTissa Japanissa ole sama asia kuin Suomen koulukeittiössä, sairaalassa tai päiväkodissa. Miten lyhennät työpäiviä esim. hoitoalalalla, kun muutenkin on hoitajista pula? Jos Japanissa on mahdollista tehdä näin, niin miksi päättelet, että se on kiistaton tosiasia toimia meillä, kun se on minun mielestäni joillakin aloilla aivan mahdoton toteuttaa. Myynti, myynti no jaa? Et varmaankaan ajattele, että Suomessa on sellainenkin työ kuin periodityö, jolloin ollaan viikonloppuna, jouluna uutenavuotena, pääsiäisenä, vappuna ja juhannuksena. Ei silloin lyhennetä työpäiviä, koska näille kaikille hoivattaville pitää antaa myös samat juhlat kuin muillekin. Kyllä nytkin on töissä ihana laittaa joulua vanhuksille. Henkilökuntaa lisää! 

Vierailija kirjoitti:

Kohta ketju täyttyy mielialalääkkeiden jyrkän linjan vastustajista, joilla ei ole kuitenkaan tarjota mitään ratkaisuja mihinkään. Maaninen kirjoittelu ja mustavalkoinen vastustaminen on tietysti oire jonkinlaisesta hoitamattomasta henkisestä ongelmasta.

Jaa-a. Olen kyllä kuullut heiltä myös ratkaisuja, mutta joillekin ei kelpaa mikään muu, kuin kemialliset vaihtoehdot. Heistä moni on ollut myös itse niitä, jotka söivät lääkkeitä, mutta kuntoutuivat paremmin lopettamalla ne ja etsimällä muita vaihtoehtoja. Luin miehestä, joka _oli_ skitsofreniapotilas, mutta ei ole enää. Lääkkeet lopetettuaan on päässyt opiskelemaan ja tekee myös töitä samalla. Muutenkin kannattaa varmaan tutustua tähän sivustoon, jos epäilyttää, ettei lääkkeettöntä elämää voi olla. https://madinfinland.org

Miksi mun kommentti ei mene läpi?