Mielenterveysongelmat nykyään todella yleisiä - mikä ihmisiä oikein kuormittaa?

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin kestetään vain positiivisia tunteita. Ennen oli normaalia olla surullinen, kun menetti jotain (ei saanut työpaikkaa, isä kuoli jne.), nyt sitä tunnetta ei kestetä edes hypoteettisen ajatuksen tasolla. Kun ei olla iloisia tai mielessä käväisee oma kuolevaisuus, niin mennään terapiaan. Masennus on hyväksytty syy olla palkallisesti pois töistä pelaamassa tietokoneella jne.

Ei opiskelukavereillasi olisi ollut mitään mielenterveysongelmia 20 vuotta sitten, mutta nyt kaikki on medikalisoitu ja alakulosta on tehty ahdistus. Palveluja on tarjolla paljon ja edullisesti, "mielenterveysongelmista" on tehty arkipäivää.

Mikä ei poista sitä, etteikö edelleenkin olisi olemassa perinteisiä mielisairauksia. Niiden määrä ei ole kasvanut.

95v isomummoni naurahti kerran, että koko Suomella oli akuutti stressireaktio 40-luvulla, mutta ei ollut aikaa jäädä märehtimään tunteita. Piti mennä eteenpäin.

Nyt on vahva usko siihen, että elämänsä voi pysäyttää ja jäädä pohtimaan, että oliko se tuo sana tai tuo teko, joka laukaisi minussa tämän.

Pystyisinpä pelaamaan tietokoneella. Ei keskittymiskyky tai jaksaminen valitettavasti riitä siihen.

T. Masennuksen takia eläkkeellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette lama-ajan hedelmiä...

Näitähän me ollaan. Aloittajan kaverit ja minä, vielä kaksikymppinen.

Mulla oli jo alle 10-vuotiaana pakko-oireinen häiriö. Kukaan ei osannut tehdä asialle mitään. Tapahtui siis 90-luvulla.

Enhän minäkään siitä osannut puhua selvästi koska olin LAPSI. Aikuisten ympärilläni olisi pitänyt osata auttaa.

Selviydyin lapsen tarmolla, ja se meni ajan kanssa ohi. Tai siis vuosien kanssa...

Apu ei olisi ollut pahitteeksi. Omatkin vanhempani olisivat tarvinneet jotain neuvomista asian suhteen.

Nyt, 29-vuotiaana käyn terapiassa ja käsittelen esimerkiksi tätä.

Olen täysin sitä mieltä, että tietoisuus ja osaaminen on lisääntynyt. Olen sen itse kokenut, ja se on ERITTÄIN hyvä asia.

Mäkin olen 29-v mutta asperger. Mitään diagnoosia en lapsena ja nuorena saanut vaikka ramppasin vähän väliä psykiatrian polilla. Terapiaa minulle suositeltiin 15-16-v "naiseksi kasvamisen tueksi" mutta se olisi pitänyt maksaa omasta pussista 100% ja eihän mun porukat alkaneet maksamaan. Oikeasti olisin tarvinnut sairaalahoitoa suljetulla osastolla, vaativaa kuntoutusta ja lastensuojelun tukitoimia. Vanhempani jätettiin oman onnensa nojaan, he uupuivat ja harkitsivat antavansa minut pois mikä olisikin ollut paras vaihtoehto tuossa tilanteessa. Kärsin etenkin teinivuosina suunnattomasti ja vanhempieni uupumus ja sen mukanaan tuomat ilkeät sanat viilsivät minua sisältä. 

Mulla todettiin paniikkihäiriö 17-vuotiaana. Otin vaan pillerit kouraan ja hammasta purren menin eteenpäin, siedätin itseäni inhottavissa tilanteissa. Söin pillereitä  on-off yhteensä 10 vuotta ja kävin muutamalla terapeutilla ja psykologilla, joista tuli tunne että eivät oikein ymmärtäneet minua. Lopulta tuli seinä vastaan. Tuli vaan kummallinen tunne, että vaikka paranin paniikista, niin tunsin olevani ulkopuolinen yhteiskunnassa ja mun paniikkihäiriön taustalla voi olla jopa jotain muuta kuin traumoja. Tadaa, assihan minä olin. Samankaltaisia ongelmia epäilen myös vanhemmillani, koska he olivat niin kovanaamoja. Toisaalta mm. isäni kärsii paniikkikohtauksen tyyppisistä oireista esim. kaupassa. Ei ole käynyt kaupungilla ja hypermarketeissa liki 10 vuoteen, vaikka asuu ihan sellaisten vieressä. 

Mutta tunnustan, että mun "oikean" diagnoosin jälkeen mun välit porukoihin ovat hieman parantuneet. Silti en voi luottaa siihen että rakastavatko he oikeasti, niin ilkeästi he minulle vaikeina hetkinä tiuskivat. Nyt kun olen menossa kuntoutukseen, niin joudun käsittelemään vanhempi-lapsi -suhteeni uudelleen. Ja tuo aiempien terapioiden toimimattomuus johtui myös assista, siihen tarvitaan siis vaativampia toimia. Lisäksi tunnen olevani täys luuseri, arvoton p*ska kun söin lääkkeitä. Vaikka me ollaan vielä nuoria, niin olemme eläneet myös uskomattoman kivikautisella ajalla. 

Tiuskiminen ja omalle lapselleen halveksivan rumasti puhuminen on täälläkin koettu. Sotien jälkeinen todellinen "pullamössöllä" syötetty sukupolvi sitä harjoittaa. Heitä on kirjaimellisesti syötetty pullamössöllä, josta tuo sanonta tulee.

Jos pienelle lapselle, joka on vanhemmistaan riippuvainen ja todellakin vielä viaton avuton lapsi, puhutaan halventavasti, mitätöiden ja tätä lyttyyn painaen, siitä seuraa suurta kärsimystä lapselle.

Lasku on iso. Lapsi oppii ensinnäkin että on täysin arvoton ja rakkautta omana itsenään ansaitsematon riesa. Lisäksi lapsi oppii syyllistämään itseään kaikesta ja uskoo että hänen on ostettava oikeutensa olla maapallolla, suorittamalla äärimmäisen konemaisesti ja virheettömästi koko elämänsä kaikilla osa-alueilla.

Masennus ja uupumushan siitä tulee ja psykosomaattiset oireet päälle.

Kiitti vaan v*tusti suuret ikäluokat ja boomerit! Mokomat pullamössöt, joille on vakituiset työpaikat ja kaikki jättieläkkeet nenän eteen tungettu. Häpeäisitte!

Jotenkin nämä internet ja sähkökenttä häiritsevät ihmisten aivojen sähkötystä. Varmaan myös jotain muuta on pielessä mitä ei vielä olla tajuttu. Myös suolistobakteereira on nykyään vähemmän kuin ennen.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10698717

Mielenterveysongelmat todella lisääntyvät jatkuvasti. Todennäköisesti tämä liittyy yhteiskunnan lisääntyvään polarisaatioon. Pärjäävät pärjää ja heikko murtuu elon tiellä.

Minäkin luulen, että kyse on tästä. Suurin osa meistä on kuitenkin älyltään kyvyiltään ihan tavallisia ja keskivertoja, mutta nykyään on esimerkisi työelämässä voimassa "kun olla hyvä ei riitä"-ajattelu. Ulkopuolelta tulevia vaatimuksia on vaikea täyttää, ja toisaalta valtaosa haluaa ne täyttää, koska haluaa elää keskiluokkaista ja vakaavaraista elämää. Tämän seurauksena ihminen väsyy ja kokee itsensä huonoksi ja riitämättömäksi.

Ei älyllä ja mielenterveysongelmilla ole tekemistä toistensa kanssa kuin senverran, että monesti juuri niihin sairastuneet ovat monesti viisaita ja korkean älykkyyden omaavia. Tätä ei moni myönnä, mutta oikeasti olleen tehnyt tutkimuksiakin tästä. Ehkä viisaammat miettivät tätä elämää enemmän ja masentuvat jo siitä ja sitten monet "tavalliset" ihmiset vain elävät eteenpäin. En silti todellakaan tarkoita, että aina on näin, mutta monesti voi juuri käydä näin. En silti oikeastaan pidä hyvänä ajatuksena sitä, että saadaan ne "heikot" ja monesti viisaatkin ihmiset karsittua pois ja jäljellä jäävät ne kovat suorittajat, jotka jaksavat eteenpäin. Silloin tämä maailma menettää paljon.

Niinpä. Jos jatkoon pääsisivät vain ne, jotka eivät hoksaa epäkohtia... tai muuttuvat niistä psykopaateiksi, jotka eivät enää välitä... (!) Ihmiskunta sopeutuisi liikaakin epäkohtien ehdoilla, sen sijaan, että pyrkisi käyttämään potentiaaliaan.

Mutu tuntumalla heitän, että 90% miesten masennus tapauksista johtuu seksin saannin puutteesta. SEe on eittämättä THE syy.

Korona lisää ongelmia..

Ehkä ennen ei niin paljon tiedostettu niitä ongelmia tai haluttu hakea niihin apua.

https://www.youtube.com/channel/UCIQoz5C1FWGLl8XcyN5d-CA

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin nämä internet ja sähkökenttä häiritsevät ihmisten aivojen sähkötystä. Varmaan myös jotain muuta on pielessä mitä ei vielä olla tajuttu. Myös suolistobakteereira on nykyään vähemmän kuin ennen.

Heikentynyt suoliston mikrobisto on tosiasia. Asiaa on tutkittu odottavien äitien avulla vuosina 1997, 2007 ja 2017. Naisten suoliston mikrobisto heikkeni merkittävästi kun aikaa kului kohti nykyisyyttä. Äidin mikrobisto vaikuttaa sikiöön ja raskausaikana ja tietenkin myös synnytyksessä ja sen jälkeen. Köyhemmän suolistomikrobiston vuoksi on enemmän mt-ongelmia, tulehduksellisia suolistosairauksia, allergiaa ja astmaa sekä ylipainoa. 

Ei osata elää omaa elämää,vaan eletään netissä. Pelätään pettymyksiä,loukkaannutaan negatiivisista kommenteista....liian herkkää nykyään. Ei elämä ole ruusuilla tanssimista, kovaa touhua ja niistä opitaan,eikä jäädä suremaan. 

Olisiko paras alkaa tarjoamaan eutanasiaa päästänsä sekaisin oleville kun tunnetusti lääkkeet, terapia tai mikään muukaan ei paranna päästään vinkstahtanutta. Tavallinen ihminen saa pelätä liikkuessaan milloin raivohullu sekopää hyökkää kimppuun kirveen kanssa jos sille päälle sattuu. 

Liika ajattelu sekä asioiden vatvominen. Murehditaan toistenkin asioita joille ei itse voida mitään. Tai asioita joihin emme voi vaikuttaa. Kuten siihen että riitämmekö jollekin ihmiselle sellaisena kuin olemme. Silti hän voi valita jonkun muun ihmisen.

Turhia asioita vaan jauhetaan päivästä toiseen.

Pitäisi keksiä jotain harrastuksia itselleen.. Mielekkäitä. 

Olla myös itselle kiltimpi ja levätä. Ei ole pakko aina suorittaa.