Kihlasin mielenkiintoisen ihmisen, avioliitossa hänestä tuli mariseva arjenpyörittäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mä kyllä ihmettelen kanssa, että mitä suunnittelutyötä oikein vaaditaan arjen pyörityksessä? Okei, ehkä ruuan kanssa, mutta kun tekee pariksi päiväksi niin välipäivät saa olla rauhassa.

Tiskikone tiskaa ja pyykkikone pesee pyykit, omat ja pienten lasten sotkut siivotaan kun niitä tulee.

Lasten synttärilahjat ostetaan kun kutsu tulee. Mitä suunnittelua siinä erikseen tarvitaan?

Milloin viimeksi huolehdit pyykit koneeseen, kuivumaan ja kaappiin? Milloin täytit ja tyhjensit tai huolsit tiski- tai pesukoneen? Milloin teit ruokaostokset ja suunnittelit ja valmistit viikon ruuat? Milloin siivosit, huolehdit lapset hoitoon ja pois, ruokit ja vaatetit?

Edelleen, mitä suunnittelua tuo vaatii? Sen kun tekee sitä mukaa kun tulee asia vastaan.

Oletko sinä niitä ihmisiä, kun lapset sanoo on nälkä, sinä lähdet kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita?

Normaaleissa talouksissa on jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi. En tiedä missä sinä elät, mutta jos sinulla on lapsia, niin tekisin sinusta lasun. -eri 

No mutta milloin, miten ja miksi ne jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi ovat täyttyneet? Ei suinkaan vain joku ole suunnitellut ja ennakoinut, ja täyttänyt niitä etukäteen?

Sinä siis edelleenkin SUUNNITTELET sitä normaalia arkea? Että oikein SUUNNITTELET että jääkaapissa on maitopurkki? Mahtaa olla hankalaa elää noin vähällä järjellä varustettuna. Itselläni se maito tarttuu sieltä kaupasta mukaan ilman erityistä SUUNNITTELEMISTA. 

Ohhoh, onpa nyt suunnitelmat tapetilla. Määrittelepä lämpimiksesi, mitä sana SUUNNITELLA sinulle merkitsee?

Ei ainakaan sitä, että JATKUVASTI SUUNNITTELEN ostavani sen maitopurkin tai tomaattimurskan.

Minulla on silmät päässäni, ja tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia. Pärjäämisiä haastavassa elämässäsi. 

Et näköjään osannut määritellä, joten minäpä autan:

Suunnitella: kaavailla, hahmotella ennalta, valmistella, tehdä suunnitelmia; vrt. aikoa, ajatella, harkita, tuumia. Suunnitella tulevaisuutta. Suunnittelivat ulkomaanmatkaa. Tähän suunnittelin istuttaa pensaan. Vangit suunnittelivat karkaamista.

https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/

No niin, yritäpä uudelleen: Mitä tuo ”tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia” on? Et ajattele, että ”kas, täytyypä ostaa maitoa”, vaan maito itsestään takertuu käteesi kaupassa ilman että sinun tarvitsee missään vaiheessa uhrata asialle ajatustakaan? No onhan kätevää kyllä, jos sulla noin automaattiohjauksella toimii.

Onpa agressiivinen vastaus. Miksi?

Siis sunnittelemmeko me - meillä on nimittäin käytössä kauppalista. Se, joka avaa viimeisen maitotölkin, kirjoittaa listaan ”maitoa”. Se, joka ottaa viimeiset leivät, tomaattimurskan, vessapaperirullan jne. kirjoittaa ne listaan. Se, joka menee seuraavaksi kauppaan, ostaa listalla olevat tavarat/ruoat.

Siis miten ihmeessä te voitte/haluatte tehdä tavallisesta elämästänne niin helvetin vaikeata? Huh, tämä ketju on todellinen ilmentymä ilmiöstä first world problems. Relax, me olemme täällä vain kerran, löysätkää pipoanne, ottakaa lasillinen viiniä, hengittäkää syvään, ajatelkaa kaikkea sitä, mitä teillä on ja kiittäkää elämää.

Niin, tuo on nimenomaan suunnittelua. Hienoa että teillä koko perhe osallistuu siihen. Toisaalta ei tuommoinen käytäntö ihan itsekseen ilmaannu, jonkun pitää sekin kauppalista siihen jääkaapin oveen laittaa ja opettaa lapset ja puoliso kirjoittamaan siihen puutteet. Sitten kun se on tehty, arki takuulla helpottuu. Syödäänkö teillä aina samoja ruokia kun niillekään ei tarvitse yhtään ajatusta uhrata (=suunnitella)? Jos arjen suunnittelee sujuvaksi, se oikeasti voi sujua suht helpolla. Nimenomaan suunnittelee ja ennakoi, koska muuten on aina myöhässä ja joutuu kiireellä hankkimaan lapselle ne uudet luistimet kun huomenna onkin luistelua ja entiset todetaan pieniksi tai lähtemään hätäpäissään kauppaan ostamaan seuraavan päivän synttäreille sitä lahjaa. Jos nämä asiat on ennakoinut, eli suunnitellut, voi ne luistimet ja lahjat hankkia vaivatta kauppareissun yhteydessä. Kyse onkin siitä, että jonkun pitää muistaa ostaa se lahja kauppareissulla ja sovittaa niitä luistimia ajoissa. Ei suunnittelu ole mikään massiivinen asia johon pitää käyttää kerrallaan monta tuntia. Se on juuri sitä että huomaa "ahaa, maito loppuu kohta, pitää ostaa ensi kauppareissulla lisää" ja myös laittaa sen siihen kauppalistaan. Tai vaikka töistä kotiin ajaessaan miettii mitähän sitä tänään syötäisiin. Tai ruokaa laittaessaan muistelee onko varastossa sopivia luistimia vai pitääkö ostaa uudet. Pieniä asioita, mutta jos ne kasaantuvat perheessä vain yhdelle niistä muodostuu helposti suuri kokonaisuus. Kuten sanottua, joiltain tämmöinen suunnittelu ja organisointi käy luonnostaan ja tuntuu kevyeltä, toisia se rasittaa enemmän kun ei olekaan niin luontaista.

Yleensä riittää kun lähtiessä avaa jääkaapin oven ja katsoo että jaaha, maitoa lisää. Näin kärjistettynä. Jos tuo on jonkun mielestä suunnittelemista, metätyötä tai mikä termi nyt on trendikäs ja se tuntuu aivan ylivoimaiselta ponnistelulta, niin ei varmaan ole helppoa elämä sitten tällä yksilöllä.

Ymmärrät varmaan yksinkertaista matikkaa? Yksi on pieni luku mutta sata paljon isompi, eikö niin? Aivan samoin yksi jääkaappiin katsominen on pieni homma mutta jos vastaavia hommia kasaantuu päivään sata niin se on jo iso määrä ja voi jopa kuormittaa ihmistä. Oliko nyt vihdoin riittävän yksinkertaisesti selitetty?

Kerro nyt ne sata asiaa, jotka sun pitää hoitaa päivässä.

En nyt ala sataa luettelemaan koska kukaan ei niitä jaksaisi lukea. Mutta jo kaupassa käynnin organisointi vaatii ainakin seuraavat asiat:

1)katso tuoretuotteiden tilanne

2)katso kuivatuotteiden tilanne

3)katso pakasteiden tilanne

4)katso pesuaineiden, vessapaperin yms. tilanne

5)katso leipien tilanne

6)katso perheen aikataulut useita päiviä eteenpäin eli milloin ehditään seuraavan kerran kauppaan ja päätä moneksiko päiväksi ruokien pitää riittää

7)huomioi poikkeavat aikataulut, esim. jos joku lapsi tarvitsee erillisen välipalan kun ei ehdi syödä ennen treenejä. Tai jos tulee vieraita tms.

8)mieti miten paljon mitäkin pitää ostaa näiden seikkojen perusteella

9)laadi ostoslista näiden asioiden ja suunniteltujen ruokien mukaan

10)mieti missä välissä kaupassa käydään ja kuka käy

Käytä älypuhelimen apsia, joka on vanhempien yhteinen. Voit tallentaa erilaisia listoja jo valmiiksi. Voit myös tilata kauppakassin kotiin. Käytä taulua, johon merkataan kaupassakäynnit ja kuka käy, lasten harkat ja vierailupäivät. Tämä tehdään kerran pari viikossa yhteisenä perheen hetkenä vaikka ruokailun jälkeen = kaikki osallistuu. Lapset merkkasvaat harkat ja välipalat itse.

Apsiin ylös heti kun joku on vähissä, otat vaikka toka vika vessapaperirullan. Pakkasessa pitää olla aina viikon verran ruokaa niin ei niin väliä vaikka leivän loppumisen. Säännöllinen rutiini eli perheen yhteinen suuunnittelu ja käytetään paria samaa kauppaa. Ei tarvitse olla juuri sen kaupan apsi, tulee tehtyä hintavertailua. Jää pois yhden ihmisen varassa tehty suunnittelu ja saadaan oikaistua monta turhaa kohtaa. Yksi päivä kauppahankintaan ja tarvittaessa täydennys jos jotain odottamatonta. Ruokalista suunnitellaan pari viikkoa kerrallaan - ne listat - ja listat talteen.

Tämä systeemi toimii käytännössä kun oli pakko saada jotain järkeä perheen sekoiluun. Osallista muut perheen jäsenet ja suunnittele tarpeeksi pitkällä jänteellä esim. kuukausi ja hyödynnä appseja.

Ei se tekemisen määrä vähene siitä että merkkaa asiat johonkin appiin pidemmän ajan kuluessa. Se vain jakaa sen työn pidemmälle ajalle.

Se kokonaisuus pitää kuitenkin lopulta hallita ja varmistaa että kaikki tarpeellinen on varmasti merkitty ylös. Pitää siis olla koko ajan se kokonaisnäkemys aikatauluista ja tarpeista.

Tai ainakaan en ole vielä löytänyt appia joka laatisi minulle valmiit kauppalistat ja kertoisi että minun kannattaa mennä kauppaan vietyäni Villen lätkätreeneihin mutta ennen kuin Veera pitää hakea ratsastuksesta kun siinä on 45 minuuttia aikaa ja Prisma siinä sopivasti matkalla. Tai että ne villen lätkävarusteet kannattaa pestä torstaina kun perjantaina on vain fysiikkatreenit joten ne ehtivät kuivua lauantaiksi jolloin on peli.

Lähtisin sinun ongelmia purkamaan siitä, onko sinun mahdollista jakaa asiat koko perheen kanssa. En usko, että olisi olemassa appi, joka korvaa sen, että istutte yhdessä perheenä ja keskustelette mitä jokaiselle kuuluu ja mitä asioita on seuraavalla viikolla tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Ok. Menetyksiä kun ei voi itse valita elämäänsä joten voit kai nyt tajuta että joku muu ei koe arkeaan kuten sinä joten voi kenties jopa stressaantua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mä kyllä ihmettelen kanssa, että mitä suunnittelutyötä oikein vaaditaan arjen pyörityksessä? Okei, ehkä ruuan kanssa, mutta kun tekee pariksi päiväksi niin välipäivät saa olla rauhassa.

Tiskikone tiskaa ja pyykkikone pesee pyykit, omat ja pienten lasten sotkut siivotaan kun niitä tulee.

Lasten synttärilahjat ostetaan kun kutsu tulee. Mitä suunnittelua siinä erikseen tarvitaan?

Milloin viimeksi huolehdit pyykit koneeseen, kuivumaan ja kaappiin? Milloin täytit ja tyhjensit tai huolsit tiski- tai pesukoneen? Milloin teit ruokaostokset ja suunnittelit ja valmistit viikon ruuat? Milloin siivosit, huolehdit lapset hoitoon ja pois, ruokit ja vaatetit?

Edelleen, mitä suunnittelua tuo vaatii? Sen kun tekee sitä mukaa kun tulee asia vastaan.

Oletko sinä niitä ihmisiä, kun lapset sanoo on nälkä, sinä lähdet kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita?

Normaaleissa talouksissa on jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi. En tiedä missä sinä elät, mutta jos sinulla on lapsia, niin tekisin sinusta lasun. -eri 

No mutta milloin, miten ja miksi ne jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi ovat täyttyneet? Ei suinkaan vain joku ole suunnitellut ja ennakoinut, ja täyttänyt niitä etukäteen?

Sinä siis edelleenkin SUUNNITTELET sitä normaalia arkea? Että oikein SUUNNITTELET että jääkaapissa on maitopurkki? Mahtaa olla hankalaa elää noin vähällä järjellä varustettuna. Itselläni se maito tarttuu sieltä kaupasta mukaan ilman erityistä SUUNNITTELEMISTA. 

Ohhoh, onpa nyt suunnitelmat tapetilla. Määrittelepä lämpimiksesi, mitä sana SUUNNITELLA sinulle merkitsee?

Ei ainakaan sitä, että JATKUVASTI SUUNNITTELEN ostavani sen maitopurkin tai tomaattimurskan.

Minulla on silmät päässäni, ja tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia. Pärjäämisiä haastavassa elämässäsi. 

Et näköjään osannut määritellä, joten minäpä autan:

Suunnitella: kaavailla, hahmotella ennalta, valmistella, tehdä suunnitelmia; vrt. aikoa, ajatella, harkita, tuumia. Suunnitella tulevaisuutta. Suunnittelivat ulkomaanmatkaa. Tähän suunnittelin istuttaa pensaan. Vangit suunnittelivat karkaamista.

https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/

No niin, yritäpä uudelleen: Mitä tuo ”tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia” on? Et ajattele, että ”kas, täytyypä ostaa maitoa”, vaan maito itsestään takertuu käteesi kaupassa ilman että sinun tarvitsee missään vaiheessa uhrata asialle ajatustakaan? No onhan kätevää kyllä, jos sulla noin automaattiohjauksella toimii.

Onpa agressiivinen vastaus. Miksi?

Siis sunnittelemmeko me - meillä on nimittäin käytössä kauppalista. Se, joka avaa viimeisen maitotölkin, kirjoittaa listaan ”maitoa”. Se, joka ottaa viimeiset leivät, tomaattimurskan, vessapaperirullan jne. kirjoittaa ne listaan. Se, joka menee seuraavaksi kauppaan, ostaa listalla olevat tavarat/ruoat.

Siis miten ihmeessä te voitte/haluatte tehdä tavallisesta elämästänne niin helvetin vaikeata? Huh, tämä ketju on todellinen ilmentymä ilmiöstä first world problems. Relax, me olemme täällä vain kerran, löysätkää pipoanne, ottakaa lasillinen viiniä, hengittäkää syvään, ajatelkaa kaikkea sitä, mitä teillä on ja kiittäkää elämää.

Niin, tuo on nimenomaan suunnittelua. Hienoa että teillä koko perhe osallistuu siihen. Toisaalta ei tuommoinen käytäntö ihan itsekseen ilmaannu, jonkun pitää sekin kauppalista siihen jääkaapin oveen laittaa ja opettaa lapset ja puoliso kirjoittamaan siihen puutteet. Sitten kun se on tehty, arki takuulla helpottuu. Syödäänkö teillä aina samoja ruokia kun niillekään ei tarvitse yhtään ajatusta uhrata (=suunnitella)? Jos arjen suunnittelee sujuvaksi, se oikeasti voi sujua suht helpolla. Nimenomaan suunnittelee ja ennakoi, koska muuten on aina myöhässä ja joutuu kiireellä hankkimaan lapselle ne uudet luistimet kun huomenna onkin luistelua ja entiset todetaan pieniksi tai lähtemään hätäpäissään kauppaan ostamaan seuraavan päivän synttäreille sitä lahjaa. Jos nämä asiat on ennakoinut, eli suunnitellut, voi ne luistimet ja lahjat hankkia vaivatta kauppareissun yhteydessä. Kyse onkin siitä, että jonkun pitää muistaa ostaa se lahja kauppareissulla ja sovittaa niitä luistimia ajoissa. Ei suunnittelu ole mikään massiivinen asia johon pitää käyttää kerrallaan monta tuntia. Se on juuri sitä että huomaa "ahaa, maito loppuu kohta, pitää ostaa ensi kauppareissulla lisää" ja myös laittaa sen siihen kauppalistaan. Tai vaikka töistä kotiin ajaessaan miettii mitähän sitä tänään syötäisiin. Tai ruokaa laittaessaan muistelee onko varastossa sopivia luistimia vai pitääkö ostaa uudet. Pieniä asioita, mutta jos ne kasaantuvat perheessä vain yhdelle niistä muodostuu helposti suuri kokonaisuus. Kuten sanottua, joiltain tämmöinen suunnittelu ja organisointi käy luonnostaan ja tuntuu kevyeltä, toisia se rasittaa enemmän kun ei olekaan niin luontaista.

Yleensä riittää kun lähtiessä avaa jääkaapin oven ja katsoo että jaaha, maitoa lisää. Näin kärjistettynä. Jos tuo on jonkun mielestä suunnittelemista, metätyötä tai mikä termi nyt on trendikäs ja se tuntuu aivan ylivoimaiselta ponnistelulta, niin ei varmaan ole helppoa elämä sitten tällä yksilöllä.

Ymmärrät varmaan yksinkertaista matikkaa? Yksi on pieni luku mutta sata paljon isompi, eikö niin? Aivan samoin yksi jääkaappiin katsominen on pieni homma mutta jos vastaavia hommia kasaantuu päivään sata niin se on jo iso määrä ja voi jopa kuormittaa ihmistä. Oliko nyt vihdoin riittävän yksinkertaisesti selitetty?

Kerro nyt ne sata asiaa, jotka sun pitää hoitaa päivässä.

En nyt ala sataa luettelemaan koska kukaan ei niitä jaksaisi lukea. Mutta jo kaupassa käynnin organisointi vaatii ainakin seuraavat asiat:

1)katso tuoretuotteiden tilanne

2)katso kuivatuotteiden tilanne

3)katso pakasteiden tilanne

4)katso pesuaineiden, vessapaperin yms. tilanne

5)katso leipien tilanne

6)katso perheen aikataulut useita päiviä eteenpäin eli milloin ehditään seuraavan kerran kauppaan ja päätä moneksiko päiväksi ruokien pitää riittää

7)huomioi poikkeavat aikataulut, esim. jos joku lapsi tarvitsee erillisen välipalan kun ei ehdi syödä ennen treenejä. Tai jos tulee vieraita tms.

8)mieti miten paljon mitäkin pitää ostaa näiden seikkojen perusteella

9)laadi ostoslista näiden asioiden ja suunniteltujen ruokien mukaan

10)mieti missä välissä kaupassa käydään ja kuka käy

Käytä älypuhelimen apsia, joka on vanhempien yhteinen. Voit tallentaa erilaisia listoja jo valmiiksi. Voit myös tilata kauppakassin kotiin. Käytä taulua, johon merkataan kaupassakäynnit ja kuka käy, lasten harkat ja vierailupäivät. Tämä tehdään kerran pari viikossa yhteisenä perheen hetkenä vaikka ruokailun jälkeen = kaikki osallistuu. Lapset merkkasvaat harkat ja välipalat itse.

Apsiin ylös heti kun joku on vähissä, otat vaikka toka vika vessapaperirullan. Pakkasessa pitää olla aina viikon verran ruokaa niin ei niin väliä vaikka leivän loppumisen. Säännöllinen rutiini eli perheen yhteinen suuunnittelu ja käytetään paria samaa kauppaa. Ei tarvitse olla juuri sen kaupan apsi, tulee tehtyä hintavertailua. Jää pois yhden ihmisen varassa tehty suunnittelu ja saadaan oikaistua monta turhaa kohtaa. Yksi päivä kauppahankintaan ja tarvittaessa täydennys jos jotain odottamatonta. Ruokalista suunnitellaan pari viikkoa kerrallaan - ne listat - ja listat talteen.

Tämä systeemi toimii käytännössä kun oli pakko saada jotain järkeä perheen sekoiluun. Osallista muut perheen jäsenet ja suunnittele tarpeeksi pitkällä jänteellä esim. kuukausi ja hyödynnä appseja.

Ei se tekemisen määrä vähene siitä että merkkaa asiat johonkin appiin pidemmän ajan kuluessa. Se vain jakaa sen työn pidemmälle ajalle.

Se kokonaisuus pitää kuitenkin lopulta hallita ja varmistaa että kaikki tarpeellinen on varmasti merkitty ylös. Pitää siis olla koko ajan se kokonaisnäkemys aikatauluista ja tarpeista.

Tai ainakaan en ole vielä löytänyt appia joka laatisi minulle valmiit kauppalistat ja kertoisi että minun kannattaa mennä kauppaan vietyäni Villen lätkätreeneihin mutta ennen kuin Veera pitää hakea ratsastuksesta kun siinä on 45 minuuttia aikaa ja Prisma siinä sopivasti matkalla. Tai että ne villen lätkävarusteet kannattaa pestä torstaina kun perjantaina on vain fysiikkatreenit joten ne ehtivät kuivua lauantaiksi jolloin on peli.

Lähtisin sinun ongelmia purkamaan siitä, onko sinun mahdollista jakaa asiat koko perheen kanssa. En usko, että olisi olemassa appi, joka korvaa sen, että istutte yhdessä perheenä ja keskustelette mitä jokaiselle kuuluu ja mitä asioita on seuraavalla viikolla tulossa.

Joo, kyllä me keskustelmmekin aika lailla asioista. Muuten ne eivät toimisi mitenkään. Mutta kuten töissäkin, jonkun pitää yleensä kotonakin ottaa se lopullinen vastuu ja päätös siitä miten asiat tehdään ja milloin. Muuten on vain iso kasa ajatuksia ja mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Ok. Menetyksiä kun ei voi itse valita elämäänsä joten voit kai nyt tajuta että joku muu ei koe arkeaan kuten sinä joten voi kenties jopa stressaantua?

Toki voit stressata pyykeistä, tiskeistä, imuroinnista ja kaupassa käymisestä itsesi siihen pisteeseen, että verisuoni poksahtaa päästäsi. Oletko nyt tyytyväinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mä kyllä ihmettelen kanssa, että mitä suunnittelutyötä oikein vaaditaan arjen pyörityksessä? Okei, ehkä ruuan kanssa, mutta kun tekee pariksi päiväksi niin välipäivät saa olla rauhassa.

Tiskikone tiskaa ja pyykkikone pesee pyykit, omat ja pienten lasten sotkut siivotaan kun niitä tulee.

Lasten synttärilahjat ostetaan kun kutsu tulee. Mitä suunnittelua siinä erikseen tarvitaan?

Milloin viimeksi huolehdit pyykit koneeseen, kuivumaan ja kaappiin? Milloin täytit ja tyhjensit tai huolsit tiski- tai pesukoneen? Milloin teit ruokaostokset ja suunnittelit ja valmistit viikon ruuat? Milloin siivosit, huolehdit lapset hoitoon ja pois, ruokit ja vaatetit?

Edelleen, mitä suunnittelua tuo vaatii? Sen kun tekee sitä mukaa kun tulee asia vastaan.

Oletko sinä niitä ihmisiä, kun lapset sanoo on nälkä, sinä lähdet kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita?

Normaaleissa talouksissa on jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi. En tiedä missä sinä elät, mutta jos sinulla on lapsia, niin tekisin sinusta lasun. -eri 

No mutta milloin, miten ja miksi ne jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi ovat täyttyneet? Ei suinkaan vain joku ole suunnitellut ja ennakoinut, ja täyttänyt niitä etukäteen?

Sinä siis edelleenkin SUUNNITTELET sitä normaalia arkea? Että oikein SUUNNITTELET että jääkaapissa on maitopurkki? Mahtaa olla hankalaa elää noin vähällä järjellä varustettuna. Itselläni se maito tarttuu sieltä kaupasta mukaan ilman erityistä SUUNNITTELEMISTA. 

Ohhoh, onpa nyt suunnitelmat tapetilla. Määrittelepä lämpimiksesi, mitä sana SUUNNITELLA sinulle merkitsee?

Ei ainakaan sitä, että JATKUVASTI SUUNNITTELEN ostavani sen maitopurkin tai tomaattimurskan.

Minulla on silmät päässäni, ja tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia. Pärjäämisiä haastavassa elämässäsi. 

Et näköjään osannut määritellä, joten minäpä autan:

Suunnitella: kaavailla, hahmotella ennalta, valmistella, tehdä suunnitelmia; vrt. aikoa, ajatella, harkita, tuumia. Suunnitella tulevaisuutta. Suunnittelivat ulkomaanmatkaa. Tähän suunnittelin istuttaa pensaan. Vangit suunnittelivat karkaamista.

https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/

No niin, yritäpä uudelleen: Mitä tuo ”tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia” on? Et ajattele, että ”kas, täytyypä ostaa maitoa”, vaan maito itsestään takertuu käteesi kaupassa ilman että sinun tarvitsee missään vaiheessa uhrata asialle ajatustakaan? No onhan kätevää kyllä, jos sulla noin automaattiohjauksella toimii.

Onpa agressiivinen vastaus. Miksi?

Siis sunnittelemmeko me - meillä on nimittäin käytössä kauppalista. Se, joka avaa viimeisen maitotölkin, kirjoittaa listaan ”maitoa”. Se, joka ottaa viimeiset leivät, tomaattimurskan, vessapaperirullan jne. kirjoittaa ne listaan. Se, joka menee seuraavaksi kauppaan, ostaa listalla olevat tavarat/ruoat.

Siis miten ihmeessä te voitte/haluatte tehdä tavallisesta elämästänne niin helvetin vaikeata? Huh, tämä ketju on todellinen ilmentymä ilmiöstä first world problems. Relax, me olemme täällä vain kerran, löysätkää pipoanne, ottakaa lasillinen viiniä, hengittäkää syvään, ajatelkaa kaikkea sitä, mitä teillä on ja kiittäkää elämää.

Niin, tuo on nimenomaan suunnittelua. Hienoa että teillä koko perhe osallistuu siihen. Toisaalta ei tuommoinen käytäntö ihan itsekseen ilmaannu, jonkun pitää sekin kauppalista siihen jääkaapin oveen laittaa ja opettaa lapset ja puoliso kirjoittamaan siihen puutteet. Sitten kun se on tehty, arki takuulla helpottuu. Syödäänkö teillä aina samoja ruokia kun niillekään ei tarvitse yhtään ajatusta uhrata (=suunnitella)? Jos arjen suunnittelee sujuvaksi, se oikeasti voi sujua suht helpolla. Nimenomaan suunnittelee ja ennakoi, koska muuten on aina myöhässä ja joutuu kiireellä hankkimaan lapselle ne uudet luistimet kun huomenna onkin luistelua ja entiset todetaan pieniksi tai lähtemään hätäpäissään kauppaan ostamaan seuraavan päivän synttäreille sitä lahjaa. Jos nämä asiat on ennakoinut, eli suunnitellut, voi ne luistimet ja lahjat hankkia vaivatta kauppareissun yhteydessä. Kyse onkin siitä, että jonkun pitää muistaa ostaa se lahja kauppareissulla ja sovittaa niitä luistimia ajoissa. Ei suunnittelu ole mikään massiivinen asia johon pitää käyttää kerrallaan monta tuntia. Se on juuri sitä että huomaa "ahaa, maito loppuu kohta, pitää ostaa ensi kauppareissulla lisää" ja myös laittaa sen siihen kauppalistaan. Tai vaikka töistä kotiin ajaessaan miettii mitähän sitä tänään syötäisiin. Tai ruokaa laittaessaan muistelee onko varastossa sopivia luistimia vai pitääkö ostaa uudet. Pieniä asioita, mutta jos ne kasaantuvat perheessä vain yhdelle niistä muodostuu helposti suuri kokonaisuus. Kuten sanottua, joiltain tämmöinen suunnittelu ja organisointi käy luonnostaan ja tuntuu kevyeltä, toisia se rasittaa enemmän kun ei olekaan niin luontaista.

Yleensä riittää kun lähtiessä avaa jääkaapin oven ja katsoo että jaaha, maitoa lisää. Näin kärjistettynä. Jos tuo on jonkun mielestä suunnittelemista, metätyötä tai mikä termi nyt on trendikäs ja se tuntuu aivan ylivoimaiselta ponnistelulta, niin ei varmaan ole helppoa elämä sitten tällä yksilöllä.

Ymmärrät varmaan yksinkertaista matikkaa? Yksi on pieni luku mutta sata paljon isompi, eikö niin? Aivan samoin yksi jääkaappiin katsominen on pieni homma mutta jos vastaavia hommia kasaantuu päivään sata niin se on jo iso määrä ja voi jopa kuormittaa ihmistä. Oliko nyt vihdoin riittävän yksinkertaisesti selitetty?

Kerro nyt ne sata asiaa, jotka sun pitää hoitaa päivässä.

En nyt ala sataa luettelemaan koska kukaan ei niitä jaksaisi lukea. Mutta jo kaupassa käynnin organisointi vaatii ainakin seuraavat asiat:

1)katso tuoretuotteiden tilanne

2)katso kuivatuotteiden tilanne

3)katso pakasteiden tilanne

4)katso pesuaineiden, vessapaperin yms. tilanne

5)katso leipien tilanne

6)katso perheen aikataulut useita päiviä eteenpäin eli milloin ehditään seuraavan kerran kauppaan ja päätä moneksiko päiväksi ruokien pitää riittää

7)huomioi poikkeavat aikataulut, esim. jos joku lapsi tarvitsee erillisen välipalan kun ei ehdi syödä ennen treenejä. Tai jos tulee vieraita tms.

8)mieti miten paljon mitäkin pitää ostaa näiden seikkojen perusteella

9)laadi ostoslista näiden asioiden ja suunniteltujen ruokien mukaan

10)mieti missä välissä kaupassa käydään ja kuka käy

Käytä älypuhelimen apsia, joka on vanhempien yhteinen. Voit tallentaa erilaisia listoja jo valmiiksi. Voit myös tilata kauppakassin kotiin. Käytä taulua, johon merkataan kaupassakäynnit ja kuka käy, lasten harkat ja vierailupäivät. Tämä tehdään kerran pari viikossa yhteisenä perheen hetkenä vaikka ruokailun jälkeen = kaikki osallistuu. Lapset merkkasvaat harkat ja välipalat itse.

Apsiin ylös heti kun joku on vähissä, otat vaikka toka vika vessapaperirullan. Pakkasessa pitää olla aina viikon verran ruokaa niin ei niin väliä vaikka leivän loppumisen. Säännöllinen rutiini eli perheen yhteinen suuunnittelu ja käytetään paria samaa kauppaa. Ei tarvitse olla juuri sen kaupan apsi, tulee tehtyä hintavertailua. Jää pois yhden ihmisen varassa tehty suunnittelu ja saadaan oikaistua monta turhaa kohtaa. Yksi päivä kauppahankintaan ja tarvittaessa täydennys jos jotain odottamatonta. Ruokalista suunnitellaan pari viikkoa kerrallaan - ne listat - ja listat talteen.

Tämä systeemi toimii käytännössä kun oli pakko saada jotain järkeä perheen sekoiluun. Osallista muut perheen jäsenet ja suunnittele tarpeeksi pitkällä jänteellä esim. kuukausi ja hyödynnä appseja.

Ei se tekemisen määrä vähene siitä että merkkaa asiat johonkin appiin pidemmän ajan kuluessa. Se vain jakaa sen työn pidemmälle ajalle.

Se kokonaisuus pitää kuitenkin lopulta hallita ja varmistaa että kaikki tarpeellinen on varmasti merkitty ylös. Pitää siis olla koko ajan se kokonaisnäkemys aikatauluista ja tarpeista.

Tai ainakaan en ole vielä löytänyt appia joka laatisi minulle valmiit kauppalistat ja kertoisi että minun kannattaa mennä kauppaan vietyäni Villen lätkätreeneihin mutta ennen kuin Veera pitää hakea ratsastuksesta kun siinä on 45 minuuttia aikaa ja Prisma siinä sopivasti matkalla. Tai että ne villen lätkävarusteet kannattaa pestä torstaina kun perjantaina on vain fysiikkatreenit joten ne ehtivät kuivua lauantaiksi jolloin on peli.

Lähtisin sinun ongelmia purkamaan siitä, onko sinun mahdollista jakaa asiat koko perheen kanssa. En usko, että olisi olemassa appi, joka korvaa sen, että istutte yhdessä perheenä ja keskustelette mitä jokaiselle kuuluu ja mitä asioita on seuraavalla viikolla tulossa.

Joo, kyllä me keskustelmmekin aika lailla asioista. Muuten ne eivät toimisi mitenkään. Mutta kuten töissäkin, jonkun pitää yleensä kotonakin ottaa se lopullinen vastuu ja päätös siitä miten asiat tehdään ja milloin. Muuten on vain iso kasa ajatuksia ja mielipiteitä.

Joku siis mättää kun ette pysty näistä asioista sopimaan yhdessä vaan homma on sekavaa. Mitäpä jos kokeilisit vain kuunnella ja anna joskus muiden päättää, ottaa se vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Ok. Menetyksiä kun ei voi itse valita elämäänsä joten voit kai nyt tajuta että joku muu ei koe arkeaan kuten sinä joten voi kenties jopa stressaantua?

Toki voit stressata pyykeistä, tiskeistä, imuroinnista ja kaupassa käymisestä itsesi siihen pisteeseen, että verisuoni poksahtaa päästäsi. Oletko nyt tyytyväinen?

Olen. On aina yhtä hienoa kun joku loputtoman jankkauksen jälkeen ajautuu nurkkaan ja joutuu myöntämään että on ehkä katsonut asioita liikaa vain omasta näkökulmastaan. Huomaatko että sinullakin on elämässä vielä oppimista vaikka oletkin niin valtaisan onnellinen ja elämästä paljon oppinut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille miehelle kun tuli yllätyksenä miten paljon asioita kotona pitää hoitaakkaan. Itsellä raskaana alkuraskaudessa iski aivan hirveä väsymys ja jokainen kausi flunssa tarttui. Yksinkertaisesti minusta ei ollut pyörittämään arkea kuten normaalisti. Mies oli luullut, että meillä hoidetaan kotityöt tasavertaisesti. Mutta yllätys oli, että miten paljon pitää tehdä suunnittelutyötä, kuinka paljon ja usein kaupasta pitää tuoda tavaraa (yleensä käynyt ostamassa tyyliin maitoa ja leipää) tms.

Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? 

Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista.

Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä 

Mä kyllä ihmettelen kanssa, että mitä suunnittelutyötä oikein vaaditaan arjen pyörityksessä? Okei, ehkä ruuan kanssa, mutta kun tekee pariksi päiväksi niin välipäivät saa olla rauhassa.

Tiskikone tiskaa ja pyykkikone pesee pyykit, omat ja pienten lasten sotkut siivotaan kun niitä tulee.

Lasten synttärilahjat ostetaan kun kutsu tulee. Mitä suunnittelua siinä erikseen tarvitaan?

Milloin viimeksi huolehdit pyykit koneeseen, kuivumaan ja kaappiin? Milloin täytit ja tyhjensit tai huolsit tiski- tai pesukoneen? Milloin teit ruokaostokset ja suunnittelit ja valmistit viikon ruuat? Milloin siivosit, huolehdit lapset hoitoon ja pois, ruokit ja vaatetit?

Edelleen, mitä suunnittelua tuo vaatii? Sen kun tekee sitä mukaa kun tulee asia vastaan.

Oletko sinä niitä ihmisiä, kun lapset sanoo on nälkä, sinä lähdet kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita?

Normaaleissa talouksissa on jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi. En tiedä missä sinä elät, mutta jos sinulla on lapsia, niin tekisin sinusta lasun. -eri 

No mutta milloin, miten ja miksi ne jääkaappi, pakastin ja kuiva-ainekaappi ovat täyttyneet? Ei suinkaan vain joku ole suunnitellut ja ennakoinut, ja täyttänyt niitä etukäteen?

Sinä siis edelleenkin SUUNNITTELET sitä normaalia arkea? Että oikein SUUNNITTELET että jääkaapissa on maitopurkki? Mahtaa olla hankalaa elää noin vähällä järjellä varustettuna. Itselläni se maito tarttuu sieltä kaupasta mukaan ilman erityistä SUUNNITTELEMISTA. 

Ohhoh, onpa nyt suunnitelmat tapetilla. Määrittelepä lämpimiksesi, mitä sana SUUNNITELLA sinulle merkitsee?

Ei ainakaan sitä, että JATKUVASTI SUUNNITTELEN ostavani sen maitopurkin tai tomaattimurskan.

Minulla on silmät päässäni, ja tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia. Pärjäämisiä haastavassa elämässäsi. 

Et näköjään osannut määritellä, joten minäpä autan:

Suunnitella: kaavailla, hahmotella ennalta, valmistella, tehdä suunnitelmia; vrt. aikoa, ajatella, harkita, tuumia. Suunnitella tulevaisuutta. Suunnittelivat ulkomaanmatkaa. Tähän suunnittelin istuttaa pensaan. Vangit suunnittelivat karkaamista.

https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/

No niin, yritäpä uudelleen: Mitä tuo ”tiedän mitä kaapeissani on. En SUUNNITTELE sitä, että jääkaapissani on maitoa tai sinappia” on? Et ajattele, että ”kas, täytyypä ostaa maitoa”, vaan maito itsestään takertuu käteesi kaupassa ilman että sinun tarvitsee missään vaiheessa uhrata asialle ajatustakaan? No onhan kätevää kyllä, jos sulla noin automaattiohjauksella toimii.

Onpa agressiivinen vastaus. Miksi?

Siis sunnittelemmeko me - meillä on nimittäin käytössä kauppalista. Se, joka avaa viimeisen maitotölkin, kirjoittaa listaan ”maitoa”. Se, joka ottaa viimeiset leivät, tomaattimurskan, vessapaperirullan jne. kirjoittaa ne listaan. Se, joka menee seuraavaksi kauppaan, ostaa listalla olevat tavarat/ruoat.

Siis miten ihmeessä te voitte/haluatte tehdä tavallisesta elämästänne niin helvetin vaikeata? Huh, tämä ketju on todellinen ilmentymä ilmiöstä first world problems. Relax, me olemme täällä vain kerran, löysätkää pipoanne, ottakaa lasillinen viiniä, hengittäkää syvään, ajatelkaa kaikkea sitä, mitä teillä on ja kiittäkää elämää.

Niin, tuo on nimenomaan suunnittelua. Hienoa että teillä koko perhe osallistuu siihen. Toisaalta ei tuommoinen käytäntö ihan itsekseen ilmaannu, jonkun pitää sekin kauppalista siihen jääkaapin oveen laittaa ja opettaa lapset ja puoliso kirjoittamaan siihen puutteet. Sitten kun se on tehty, arki takuulla helpottuu. Syödäänkö teillä aina samoja ruokia kun niillekään ei tarvitse yhtään ajatusta uhrata (=suunnitella)? Jos arjen suunnittelee sujuvaksi, se oikeasti voi sujua suht helpolla. Nimenomaan suunnittelee ja ennakoi, koska muuten on aina myöhässä ja joutuu kiireellä hankkimaan lapselle ne uudet luistimet kun huomenna onkin luistelua ja entiset todetaan pieniksi tai lähtemään hätäpäissään kauppaan ostamaan seuraavan päivän synttäreille sitä lahjaa. Jos nämä asiat on ennakoinut, eli suunnitellut, voi ne luistimet ja lahjat hankkia vaivatta kauppareissun yhteydessä. Kyse onkin siitä, että jonkun pitää muistaa ostaa se lahja kauppareissulla ja sovittaa niitä luistimia ajoissa. Ei suunnittelu ole mikään massiivinen asia johon pitää käyttää kerrallaan monta tuntia. Se on juuri sitä että huomaa "ahaa, maito loppuu kohta, pitää ostaa ensi kauppareissulla lisää" ja myös laittaa sen siihen kauppalistaan. Tai vaikka töistä kotiin ajaessaan miettii mitähän sitä tänään syötäisiin. Tai ruokaa laittaessaan muistelee onko varastossa sopivia luistimia vai pitääkö ostaa uudet. Pieniä asioita, mutta jos ne kasaantuvat perheessä vain yhdelle niistä muodostuu helposti suuri kokonaisuus. Kuten sanottua, joiltain tämmöinen suunnittelu ja organisointi käy luonnostaan ja tuntuu kevyeltä, toisia se rasittaa enemmän kun ei olekaan niin luontaista.

Yleensä riittää kun lähtiessä avaa jääkaapin oven ja katsoo että jaaha, maitoa lisää. Näin kärjistettynä. Jos tuo on jonkun mielestä suunnittelemista, metätyötä tai mikä termi nyt on trendikäs ja se tuntuu aivan ylivoimaiselta ponnistelulta, niin ei varmaan ole helppoa elämä sitten tällä yksilöllä.

Ymmärrät varmaan yksinkertaista matikkaa? Yksi on pieni luku mutta sata paljon isompi, eikö niin? Aivan samoin yksi jääkaappiin katsominen on pieni homma mutta jos vastaavia hommia kasaantuu päivään sata niin se on jo iso määrä ja voi jopa kuormittaa ihmistä. Oliko nyt vihdoin riittävän yksinkertaisesti selitetty?

Kerro nyt ne sata asiaa, jotka sun pitää hoitaa päivässä.

En nyt ala sataa luettelemaan koska kukaan ei niitä jaksaisi lukea. Mutta jo kaupassa käynnin organisointi vaatii ainakin seuraavat asiat:

1)katso tuoretuotteiden tilanne

2)katso kuivatuotteiden tilanne

3)katso pakasteiden tilanne

4)katso pesuaineiden, vessapaperin yms. tilanne

5)katso leipien tilanne

6)katso perheen aikataulut useita päiviä eteenpäin eli milloin ehditään seuraavan kerran kauppaan ja päätä moneksiko päiväksi ruokien pitää riittää

7)huomioi poikkeavat aikataulut, esim. jos joku lapsi tarvitsee erillisen välipalan kun ei ehdi syödä ennen treenejä. Tai jos tulee vieraita tms.

8)mieti miten paljon mitäkin pitää ostaa näiden seikkojen perusteella

9)laadi ostoslista näiden asioiden ja suunniteltujen ruokien mukaan

10)mieti missä välissä kaupassa käydään ja kuka käy

Käytä älypuhelimen apsia, joka on vanhempien yhteinen. Voit tallentaa erilaisia listoja jo valmiiksi. Voit myös tilata kauppakassin kotiin. Käytä taulua, johon merkataan kaupassakäynnit ja kuka käy, lasten harkat ja vierailupäivät. Tämä tehdään kerran pari viikossa yhteisenä perheen hetkenä vaikka ruokailun jälkeen = kaikki osallistuu. Lapset merkkasvaat harkat ja välipalat itse.

Apsiin ylös heti kun joku on vähissä, otat vaikka toka vika vessapaperirullan. Pakkasessa pitää olla aina viikon verran ruokaa niin ei niin väliä vaikka leivän loppumisen. Säännöllinen rutiini eli perheen yhteinen suuunnittelu ja käytetään paria samaa kauppaa. Ei tarvitse olla juuri sen kaupan apsi, tulee tehtyä hintavertailua. Jää pois yhden ihmisen varassa tehty suunnittelu ja saadaan oikaistua monta turhaa kohtaa. Yksi päivä kauppahankintaan ja tarvittaessa täydennys jos jotain odottamatonta. Ruokalista suunnitellaan pari viikkoa kerrallaan - ne listat - ja listat talteen.

Tämä systeemi toimii käytännössä kun oli pakko saada jotain järkeä perheen sekoiluun. Osallista muut perheen jäsenet ja suunnittele tarpeeksi pitkällä jänteellä esim. kuukausi ja hyödynnä appseja.

Ei se tekemisen määrä vähene siitä että merkkaa asiat johonkin appiin pidemmän ajan kuluessa. Se vain jakaa sen työn pidemmälle ajalle.

Se kokonaisuus pitää kuitenkin lopulta hallita ja varmistaa että kaikki tarpeellinen on varmasti merkitty ylös. Pitää siis olla koko ajan se kokonaisnäkemys aikatauluista ja tarpeista.

Tai ainakaan en ole vielä löytänyt appia joka laatisi minulle valmiit kauppalistat ja kertoisi että minun kannattaa mennä kauppaan vietyäni Villen lätkätreeneihin mutta ennen kuin Veera pitää hakea ratsastuksesta kun siinä on 45 minuuttia aikaa ja Prisma siinä sopivasti matkalla. Tai että ne villen lätkävarusteet kannattaa pestä torstaina kun perjantaina on vain fysiikkatreenit joten ne ehtivät kuivua lauantaiksi jolloin on peli.

Lähtisin sinun ongelmia purkamaan siitä, onko sinun mahdollista jakaa asiat koko perheen kanssa. En usko, että olisi olemassa appi, joka korvaa sen, että istutte yhdessä perheenä ja keskustelette mitä jokaiselle kuuluu ja mitä asioita on seuraavalla viikolla tulossa.

Joo, kyllä me keskustelmmekin aika lailla asioista. Muuten ne eivät toimisi mitenkään. Mutta kuten töissäkin, jonkun pitää yleensä kotonakin ottaa se lopullinen vastuu ja päätös siitä miten asiat tehdään ja milloin. Muuten on vain iso kasa ajatuksia ja mielipiteitä.

Joku siis mättää kun ette pysty näistä asioista sopimaan yhdessä vaan homma on sekavaa. Mitäpä jos kokeilisit vain kuunnella ja anna joskus muiden päättää, ottaa se vastuu.

EI homma ole sekavaa kun joku vetää ne erilaiset mielipiteet ja tarpeet yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Mutta tarkoitin vain sitä että pelkkä keskustelu ei suoraan takaa sitä että siitä seuraisi vielä joku kokonaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Eri, mutta eikai se ole mitään vastuun ulkoistamista jollekin muulle, jos vastuuttaa sen puolison hoitamaan osansa? Vai kenestä muusta oikein puhut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Ok. Menetyksiä kun ei voi itse valita elämäänsä joten voit kai nyt tajuta että joku muu ei koe arkeaan kuten sinä joten voi kenties jopa stressaantua?

Toki voit stressata pyykeistä, tiskeistä, imuroinnista ja kaupassa käymisestä itsesi siihen pisteeseen, että verisuoni poksahtaa päästäsi. Oletko nyt tyytyväinen?

Olen. On aina yhtä hienoa kun joku loputtoman jankkauksen jälkeen ajautuu nurkkaan ja joutuu myöntämään että on ehkä katsonut asioita liikaa vain omasta näkökulmastaan. Huomaatko että sinullakin on elämässä vielä oppimista vaikka oletkin niin valtaisan onnellinen ja elämästä paljon oppinut?

Se on varmaan niin hienoa olla oikeassa - onnittelen sinua, olet täysin oikeassa siinä, että sinulla on täydet oikeudet stressata itsesi hengiltähengaillen kotitöistä. Minä oppimaton vain jankkasin sitä ettei se ole sen arvoista. Tyhmä minä - tuhkaa ja säkkiä. Kukahan imuroisi? Stressiä pukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Ok. Menetyksiä kun ei voi itse valita elämäänsä joten voit kai nyt tajuta että joku muu ei koe arkeaan kuten sinä joten voi kenties jopa stressaantua?

Toki voit stressata pyykeistä, tiskeistä, imuroinnista ja kaupassa käymisestä itsesi siihen pisteeseen, että verisuoni poksahtaa päästäsi. Oletko nyt tyytyväinen?

Olen. On aina yhtä hienoa kun joku loputtoman jankkauksen jälkeen ajautuu nurkkaan ja joutuu myöntämään että on ehkä katsonut asioita liikaa vain omasta näkökulmastaan. Huomaatko että sinullakin on elämässä vielä oppimista vaikka oletkin niin valtaisan onnellinen ja elämästä paljon oppinut?

Se on varmaan niin hienoa olla oikeassa - onnittelen sinua, olet täysin oikeassa siinä, että sinulla on täydet oikeudet stressata itsesi hengiltähengaillen kotitöistä. Minä oppimaton vain jankkasin sitä ettei se ole sen arvoista. Tyhmä minä - tuhkaa ja säkkiä. Kukahan imuroisi? Stressiä pukkaa.

Mihin se menetysten jalostama onnellisuus ja kaikkialle säteilevä rakkaus nyt oikein katosi? Tai ironiantajusi jota olisi tarvittu edellisen viestini lukemiseen ;)

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

Miehet luulevat pyörittävänsä yhteiskuntaa. Mutta sinä päivänä kun mies palaa tyhjään asuntoon jossa ei ole ruokaa, pestyjä pyykkejä tai pedattuja sänkyjä, he huomaavat että olivat väärässä. Se yhteiskunta ei ole joku abstraksti asia tai jossain "tuolla ulkona" vaan meille ihmisyksilöille se on juuri se oma arki ja mitä siinä tapahtuu.

Sitäpaitsi nykymaailmassa iso osa naisista sekä "näpertää tomaattimurskan kanssa" että tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää palkkatyötä. Joku kotirouvayhteiskunta on jo aika kaukana takanapäin.

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

Mihin sulla unohtui, että Suomessa mtös naiset käyvät töissä ja pitävät tätä kautta yhteiskuntaa pystyssä siinä missä miehetkin?

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

Jessus sulla on tarkat muistiinpanot ketjussa mainituista esimerkkihommista! Rispektit sulle, tuo jo vaatii melkoisesti pohjatyötä ja suunnittelua että saa kaikki koottua kasaan ja tungettua yhteen viestiin!

Mutta niin. Mikäpä miesten onkaan pyöritellessä yhteiskuntaa, kun naiset oman (vaativan asiantuntija)työnsä ohella näpertelevät niinkin vähäpätöisen ja joutavan seikan kuin perheen joustavan ja sujuvan arjen mahdollistamisen parissa. Tyhmät mammat viitsivät vielä valittaa. Hyi heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nolottaa lukea näitä keskusteluja.

"Mitä helvetin suunnittelutyötä? `Taasko mennään lasten kaverisynttäreiden lahjoihin tai muuhun täysin merkityksettömään? Tiskikone menee päälle kun tarvitsee, pyykit pestään kun pitää, imuroidaan kun on roskaista. Jos nämä vaativat erillistä suunnittelemista naisilta, niin ei voi kuin ihmetellä."

Tämähän on ihan totta, nämä eivät vaadi suunnittelua vaan tekemistä. - -

Kotityöt eivät ole projekti eikä niiden suunnittelutyö ole kovin raskasta ellei organisointi eli pohjatyöt ja rutiinit ole tehty huonosti. Meillä - - kotityöt on organisoitu hyvin ja jaettu tasan. Ei ongelmia.

Siis niin kuin mitä? Kotitytöt eivät vaadi suunnittelua, mutta niiden suunnitteluTYÖ ei käy kovin raskaaksi jos ne on organisoitu kunnolla, tehty pohjatöitä ja hommat on jaettu tasan.

Jaa-a. Että semmoista larppausta tällä kertaa.

Kun minulla ei ole raskasta niin kellään muullakaan ei voi olla.

Niin. Ja homma ei vaadi suunnittelua mutta toki vaatii suunnittelutyötä, pohjatöitä, organisointia ja työnjakoa. Ja olevinaan vastuussa jostain miljoonaprojekteista tämä tyyppi? Unissaan.

Kyllä minä työkseni olen vastuussa useammasta muutamien miljoonien eurojen arvoisista projekteista ja pidän työstäni, se ei ahdista. Joten kotityötkään eivät ahdista. Se pohjatyö kannattaa tehdä kerran ja kunnolla niin sitten ne arjen asiat eivät laahaa joka päivä riskeinä ja stressinä matkassa. Hyvä kommunikaatio ja viestintä on a & o. Lähtien puolisovalinnasta... kenen kanssa homma toimii ja mitä riskejä siinä mahdollisesti on, riskienhallinnasta on monta hyvää kirjaa :D

Se on niin vaikeaa kuin itse siitä teet ja minua nolottaa kuinka monet täällä ulkoistavat vastuunsa perheessä vallitsevasta tilanteesta jollekin muulle. Kuka muu muka? Jos homma ei toimi ja olet parhaasi yrittänyt niin joko hyväksyt asian tai sitten et hyväksy ja ratkaiset ongelman, tavalla tai toisella. Toista ihmistä on mahdoton muuttaa ja kyse on siitä, haluaako hän itse muuttua, muuttaa vaikka toimintatapojaan yhteisellä sopimuksella.

Palstan vatvomista ei jaksa määräänsä enempää sietää, ok vertaistuki ja omien pohdintojen sparrailu mutta joskus se ongelma on RATKAISTAVA jos haluaa elää hyvää elämää. Ei kannata ampua viestin tuojaa. Miksi velloa ongelmia ja siirtää vastuuta omasta elämästään muille kuin ongelmaratkaisu vaatii vain aloitekykyä ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Kyse on omasta elämästä, joten olisin aika tarkka miten sen eläisin.

Älä räkytä vaan tee jotain.

Ehkä projektisi ovat vain liian pieniä? Itse työskentelen isojen rakennusprojektien parissa ja kymmenien miljoonien budjetti ei ole mitenkään vielä ihmeellinen. Ja silti työelämä tuntuu minsuta paljon helpommalta ja hallittavammalta kuin kotityöt. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan orgenisointikyvyistä vaan siitä että kotielämä on usein paljon yllätyksellisempää kuin työelämä. Työprojektien riskienhallinta tarjoaa yleensä ratkaisut lähes kaikkiin erilaisiin ongelmiin ja vastassa on järkeviä aikuisia ihmisiä. Asiat ovat asioita.

Kotona koko paletti voi keikahtaa saman tien kun heräät aamulla ja toteat lapsen olevan vesirokossa. Siinä sitten menee seuraavat viikot täysin uusiksi varsinkin jos perheessä on useampia lapsia jotka sairastuvat peräperää.

Projektit liittyvät alaani, joka ei ole kohta taas taantumasta kärsivä rakennusala, joten mittakaavassa ne eivät ole liian pieniä, ovat alaan mitoitettuja ja olen niistä kaikista vastuussa. Toki jos sinä olet vastuussa useammasta kymmenien miljoonien rakennusprojekteista niin onhan siinä yhdelle ihmiselle vastuuta.

Mutta arvokkaampi on omat lapset vaikka en heitä projekteihin vertaisi. Minä tiesin jo kun halusin lapsia, että he ovat kaikista tärkeimmät elämässäni niin stressi pysyy hallinnassa ja maailmani ei helposti keikahda. Vertaan jatkuvasti stressiä, onko vaikka vesirokko stressin arvoista verrattuna siihen että menettäisimme lapsemme - no ei ole. Joten ei stressiä eikä paletin keikkuminen haittaa. Se on vain hoidettava se tilanne, ratkaistava.

Kyselepä teidän työmaajohtajilta miten he ajattelevat stressin omalta kohdaltaan. Siisti sisätyö on vähän toista kun yrittää käsimerkein räntäsateessa tulkata virolaiselle raksamiehelle että jos tosiaan olet ammattimies niin tämän ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Työmaalla hoidetaan ongelmia mitä suunnittelussa ei ole huomioitu. Toinen stressiin vaikuttava asia on vastuu, oletko mukana projektissa vai vastuussa projektista.

Hassua etttä ymmärrät kyllä hyvin työmaaolosuhteiden aiheuttamaa stressiä mutta et kuitenkaan lainkaan kotiympäristön aiheuttamaa stressiä. Kummassakin kun on juuri niitä epävarmuuden ja yllätyksellisyyden elementtejä. Kotona sinulle lapsen vesirokko on vain "asia joka on hoidettava" mutta eikö ongelma työmaalla ole ihan samalla tavalla vain asia joka on hoidettava?  Tai eikö kommunikointi uhmaikäisen lapsen kanssa ole aivan yhtä vaativa homma kuin kielipuolen virolaisen kanssa kommunikointi?

Olet nyt vain päättänyt että kotielämä ei vain yksinkertaisesti voi olla kenellekään stressaavaa joten mikään ei saa sinua muuttamaan kantaasi.

Tajusin hetki sitten kahvia hakiessani vastauksen kysymykseesi. Olen niin onnellinen perheestäni etten stressaa asioista, joista olen kiitollinen, joka päivä.

Ehkä ensin täytyy menettää jotain kallisarvoista, että osaa ja muistaa olla kiitollinen. Menetys ei tehnyt minusta pyhimystä mutta pystyn valita tunteet, joihin keskityn. Rakkaus, ilo, kiitollisuus, onnellisuus. Tänään valitsen ilon. Minun on vaikea suuttua miehelleni ja lapsilleni koska en vain unohda hetkeksikään, että rakastan. Se ei tee minusta marttyyriä. Sanon miten homma toimii tai ei toimi. Rakkaus on hyvä tapa saada ääni ja tulla kuulluksi, toimii molempiin suuntiin.

Noh, näin meillä. Helppoahan tämä minun ja meidän elämä on. Menetykset kuuluvat elämään mutta ei niin pahaa ettei siitä jotain hyvääkin seuraa - ja siitä olen kiitollinen, joka päivä.

Ok. Menetyksiä kun ei voi itse valita elämäänsä joten voit kai nyt tajuta että joku muu ei koe arkeaan kuten sinä joten voi kenties jopa stressaantua?

Toki voit stressata pyykeistä, tiskeistä, imuroinnista ja kaupassa käymisestä itsesi siihen pisteeseen, että verisuoni poksahtaa päästäsi. Oletko nyt tyytyväinen?

Olen. On aina yhtä hienoa kun joku loputtoman jankkauksen jälkeen ajautuu nurkkaan ja joutuu myöntämään että on ehkä katsonut asioita liikaa vain omasta näkökulmastaan. Huomaatko että sinullakin on elämässä vielä oppimista vaikka oletkin niin valtaisan onnellinen ja elämästä paljon oppinut?

Se on varmaan niin hienoa olla oikeassa - onnittelen sinua, olet täysin oikeassa siinä, että sinulla on täydet oikeudet stressata itsesi hengiltähengaillen kotitöistä. Minä oppimaton vain jankkasin sitä ettei se ole sen arvoista. Tyhmä minä - tuhkaa ja säkkiä. Kukahan imuroisi? Stressiä pukkaa.

Mihin se menetysten jalostama onnellisuus ja kaikkialle säteilevä rakkaus nyt oikein katosi? Tai ironiantajusi jota olisi tarvittu edellisen viestini lukemiseen ;)

Se on varattu perheelle ja läheisille, muille ihmisille on varattu ihan sitä peruslämpöä. Miksi oletetaan, että onnellinen ihminen olisi jotenkin tyhmä? Kyllähän jokaisella on luonteensa mukainen kärsivällisyys tyhmyyttä kohtaan. Kerroit harjoittavasi ironiaa, jota minun tulisi ymmärtää ja arvostaa. Öh, joo.

Tiedätkö sen vanhan jutun kun keskustellaan aidasta ja aidanseipäistä? Stressihän on kamalaa ja saa.. tavissa. Ja sitten on se pyykki, tiskaus, imurointi ja kaupassakäynti. Mitenköhän ne muut ihmiset ja oikeastaan ihmiskunta on selvinnyt näistä nykyajan haasteista. Se kaupassakäynti varsinkin. Mitenköhän Maria Curie? Jeanne d`Arc oli varmaan hitsin tyytyväinen, että hänet poltettiin, eipä tarvinnut tiskata enää.

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

MOT. Pelkkää naisten tekemän kotityön vähättelyä jälleen ka itsensä jalustalle nostamista. Kummasti silti miehille kuitenkin kelpaa (pääasiassa naisen hoitamat) siisti asunto, puhtaat vaatteet, valmis ruoka, tiskatut tiskit (oli sitten kone tiskarina tai ei) hoidetut ja puetut muksut jne.

Toivottavasti sinua ei kukaan nainen katsele ja passaa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

MOT. Pelkkää naisten tekemän kotityön vähättelyä jälleen ka itsensä jalustalle nostamista. Kummasti silti miehille kuitenkin kelpaa (pääasiassa naisen hoitamat) siisti asunto, puhtaat vaatteet, valmis ruoka, tiskatut tiskit (oli sitten kone tiskarina tai ei) hoidetut ja puetut muksut jne.

Toivottavasti sinua ei kukaan nainen katsele ja passaa kotona.

Jaa, minä ainakin teen nuo kaikki ja paljon vielä lisää. Mutta en voivottele pitkin palstoja kunniaa vaatien.

T: M.45

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

Miehet luulevat pyörittävänsä yhteiskuntaa. Mutta sinä päivänä kun mies palaa tyhjään asuntoon jossa ei ole ruokaa, pestyjä pyykkejä tai pedattuja sänkyjä, he huomaavat että olivat väärässä. Se yhteiskunta ei ole joku abstraksti asia tai jossain "tuolla ulkona" vaan meille ihmisyksilöille se on juuri se oma arki ja mitä siinä tapahtuu.

Sitäpaitsi nykymaailmassa iso osa naisista sekä "näpertää tomaattimurskan kanssa" että tekevät yhteiskunnallisesti merkittävää palkkatyötä. Joku kotirouvayhteiskunta on jo aika kaukana takanapäin.

Eikö se kunnia siitä tomaattimurskan ostamisen suunnittelemisesta nyt sitten kelpaakaan?

Sitähän te haluatte.

Kuten jo sanoin, näprää sinä niitä luistimia päivittäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

MOT. Pelkkää naisten tekemän kotityön vähättelyä jälleen ka itsensä jalustalle nostamista. Kummasti silti miehille kuitenkin kelpaa (pääasiassa naisen hoitamat) siisti asunto, puhtaat vaatteet, valmis ruoka, tiskatut tiskit (oli sitten kone tiskarina tai ei) hoidetut ja puetut muksut jne.

Toivottavasti sinua ei kukaan nainen katsele ja passaa kotona.

Jaa, minä ainakin teen nuo kaikki ja paljon vielä lisää. Mutta en voivottele pitkin palstoja kunniaa vaatien.

T: M.45

Niin, mutta morkkaat naisia pitkin palstoja ja niputat kaikki naiset samaan muottiin. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa miehistä ei laita tikkua ristiin ollenkaan ja ne loput vasta sitten kun nainen sanoo asiasta ja käskee tekemään jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos palstamammat ajattelevat , että yhteiskunta pyörii lasten luistimien sovituksella ja harrastekerhon suunnittelukokouksilla, niin annetaan heidän toki elää siinä uskossa.

Samalla kun naiset näpertelevät tomaattimurskansa kanssa päivittäin, miehet pyörittävät yhteiskuntaa.

Jokainen kykyjensä mukaan. Annetaan mammojen tuntea itsensä voimaantuneiksi maitolitran ostamisen suunnittelusta. Tasapaino maailmassa säilyy, kuten jo tuhansia vuosia. 

MOT. Pelkkää naisten tekemän kotityön vähättelyä jälleen ka itsensä jalustalle nostamista. Kummasti silti miehille kuitenkin kelpaa (pääasiassa naisen hoitamat) siisti asunto, puhtaat vaatteet, valmis ruoka, tiskatut tiskit (oli sitten kone tiskarina tai ei) hoidetut ja puetut muksut jne.

Toivottavasti sinua ei kukaan nainen katsele ja passaa kotona.

Yksikään mies ei ole koko maailmanhistorian aikana tehnyt kotona ikinä mitään.

Happy now?

Lähetän marttyyrimitalin postissa, jos laitat osoitteesi.