Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äitien pakottaminen alatiesynnytykseen Suomessa

Järkisektion saanut
03.10.2019 |

Viime päivien otsikoissa on kauhisteltu syntyvyyden kiihtyvää laskua. Yksi syy monista kymmenistä on se, että naisilta evätään potilaan itsemääräämisoikeus, heidän tullessaan raskaaksi. Kuulostaa ihmisoikeusrikkomukselta, mutta se on Suomessa vallitseva tämänhetkinen hoitosuositus.

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa kummastellaan tätä aikaa, kun naiset eivät saaneet päättää omasta kehostaan eli valita synnytystapaansa. Suomessa ollaan tultu jälkijunassa synnytyskulttuurissa aina (kuten mm. YLE:n artikkelista https://yle.fi/uutiset/3-10976854 käy ilmi) ja edelleen 2019 laahataan muita länsimaita kaukana jäljessä.

Nykypäivän Suomessa äitien otsaan (kuten minun) lyödään edelleen diagnoosi: synnytyspelko, jotta äidit saavat valinnanvapauden omasta synnytystavastaan. Jos kerran 1990-luvulla valinnanvapaus ollaan naamioitu ahtaaksi lantioksi ja 2000-luvulla synnytyspeloksi, olisiko 2020-luku viimein se aika, kun valinnanvapautta ei naamioida enää miksikään diagnoosiksi, vaan kutsutaan synnytystavan valinnaksi?

”– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio. Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.” -YLE

Mitä pelkkiä diagnooseja on tuijottelu, kummasti lantiot naisilla levenivät 14 vuodessa. Joko alkaa tilanne valjeta? Vuosittain nämä tuhannet äidit joutuvat käymään läpi synnytyspelkopolin: paikka mihin äiti siis Suomessa pakotetaan, mikäli ei halua synnyttää alateitse. Pelkopolin idea ja sisältö on suostutella äiti alatiesynnytykseen, keinolla millä hyvänsä. Pelkopoleilla äitejä uhkaillaan, pelotellaan, haukutaan, vähätellään ja heille valehdellaan alatiesynnytys täysin riskittömäksi. Vaikka Suomen laissa kielletään tällainen potilaan kohtelu ja valehtelu, se rehottaa päivittäin Suomen pelkopoleilla. Kukaan ei puutu asiaan.

Valitettavan monella äidillä, joka haluaisi päättää synnytystavastaan, ei ole samaa määrää 5 vuoden aikana kerättyä faktatietoa laukoa vastaan pelkopolilla syötetylle alatiepropagandalle ja periksiantamatonta luonnetta, jotta selviytyisi pelkopolin mankelista. Monet joutuvat Suomessa siis alatiesynnytykseen passiivisesti pakotettuna, eli toisin sanoen pelkopoli ei myönnä sektiota, vaikka sitä oltaisi vastaanotolla itkien ja huutaen aneltu.

Miten nykypäivän Suomessa tapahtuu tällaista?

Kommentit (2040)

Vierailija
1301/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin nyt linkitän:

https://www.newscientist.com/article/mg23130812-000-a-womans-right-to-c…

"Doctors should warn women about the real risks of childbirth

Vaginal births carry unique risks that caesarean sections can avoid. Obstetricians’ leaders should be open about that"

Englanniksi löytää aika paljon enemmän asiaa, joka perustelee sektioita. Miksi lääkärit usein itse valitsevat sektion alapääpunnerruksen sijaan ? Sitä sopii itse kunkin miettiä ennen, kuin syyttää keskustelupalstojen kommentteja pelottelusta.

Vierailija
1302/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lääketieteellinen syy. Ja se on papereihin kirjattu synnytyspelko. Mikä sinun lääketieteellinen syysi on?

Jos miehellä on diagnostisoitu työpelko niin maksaako yhteiskunta kyseiselle miehelle normaalin sosiaaliturvan lisäksi ylimääräistä fyrkkaa?

Jos ei, niin eikös tämä ole ilmeistä syrjintää sukupuolen perusteella ja tasa-arvonäkökulmasta katsoen eettinen ongelma?

Hei kaikki mukavuussektiosisaret, nyt kiireen vilkkaa parantamaan työpelkoisten miesten asiaa yhteiskunnan laskuun!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1303/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itse en aio hankkia lapsia lainkaan. Syitä on monia, mutta yksi on äitien, odottajien ja synnyttäjien ala-arvoinen ja alentuva kohtelu terveydenhuollossa. Mahdollisisista alatiesynnytyksen komplikaatioista ei synnyttäjälle kerrota.

Mistä tiedät, kun et ole ollut äitiysneuvolan tai äitipolin asiakas, kun et ole kerran ollut raskaanakaan?

Kannatan valintaasi lämpimästi.

Ihmettelen sitä, että miksi ihmeestä nämä, jotka eivät ikinä ole synnyttäneet eivätkä aio synnyttää, kirjoittavat tänne? Onko tarkoituksena lietsoa jotain? Kannattaisi nyt vaan rauhoittua.

Niinpä ja haukutaan palvelut, mitä ei ole käyttänyt ja ei tule käyttämään. Mäkin voisin tässä nyt sitten haukkua laajentuneen eturauhasen hoidon kokonaan.

Itse olen raskaana ja riskiraskauden takia aika aktiivinen asiakas, niin kyllä mun kokemuksella äiti saa huippuhoitoa!

Vierailija
1304/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on harhaanjohtavaa puhua pelkästä kuolleisuudesta. Minulle esimerkiksi niin paha synnytysasfyksiasta johtuva aivovamma, että lapsi ei koskaan kuntoudu kommunikoivaksi on kuolemaan verrattavissa oleva komplikaatio. Nämä sekoittuvat kuitenkin monissa tutkimuksissa lievempiin komplikaatioihin. Vakavissa komplikaatioissakin on aste-eroja ja henkilön omasta arvomaailmasta riippuen osa niistä on aika samalla viivalla sen kuoleman kanssa.

Vierailija
1305/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos näistä tieteellisistä artikkeleista joissa kerrotaan eri synnytystavan riskeistä. Enkä edes tiennyt, että synnytyspelkoon voi saada apua. En tiennyt noista sektion riskeistäkään, uskoin mitä täällä kirjoitettiin. Noista linkeistä saa muuta tietoa kuin jonkun mutua tai pelottelua. Miksi joku täällä haluaa pelotella alatiesynnytyksellä? 

Tekstisi perusteella joudun pitämään sinua todella yksinkertaisena. Etkö oikeasti osaa hakea tietoa muualta, kuin vauvapalstalta? Oletko ihan kuitenkin normaaleille tarkoitetun peruskoulun käynyt läpi?

Harmittaako sinua, kun pelottelusi ei mene läpi?

Sinäkin menit tuon huonosti kirjoittaneen trollin lankaan? Ei kukaan noin tyhmä oikeasti voi olla.

Itse asiassa tuo kirjoittaja vaikuttaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriltä ja sinä trollilta.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Tämä huomiona. Ja tuo keskustelupalstasta uuden tiedon antajana kirjoittanut nyt ei taatusti ole naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Onneksi.

Vierailija
1306/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveyskirjasto.fi:

Lähes jokainen raskaana oleva nainen jännittää synnytystä. Tämä on luonnollista uuden tilanteen edessä. Voimakas synnytyspelko sen sijaan on suhteeton ja epärealistinen pelko, joka on haitallinen sekä naiselle itselleen että raskauden ja synnytyksen kululle. On arvioitu, että noin 6–10 % raskaana olevista kärsii vaikeasta synnytyspelosta.

Altistavat tekijät

Psyykkiset ongelmat ennen raskautta ja sen aikana lisäävät synnytyspelon riskiä. Erityisesti raskaudenaikainen masentuneisuus on voimakkaasti yhteydessä synnytyspelkoon. Myös muut jaksamista kuormittavat tekijät, kuten työttömyys, taloudelliset ongelmat ja tuleva yksinhuoltajuus, lisäävät riskiä synnytyspelkoon, varsinkin, jos sosiaalinen tukiverkko on riittämätön.

Väkivaltaiset tai kivuliaat seksuaaliset kokemukset tai kivuliaat gynekologiset toimenpiteet (erityisesti raskaudenkeskeytys) voivat heijastua myöhemmin synnytyspelkona. Synnytyskivun pelko on yhteydessä kivun pelkoon yleensä, riippumatta siitä, kuinka mones synnytys on tulossa. Pelkoon siitä, ettei itse osaa synnyttää, liittyy pelko lapsen vaurioitumisesta.

Hoito

Synnytyspelon ensisijainen hoitopaikka on äitiysneuvola. Synnytyspelon hoidon tavoitteena on auttaa naista hallitsemaan odotustaan ja synnytystään. Synnytyspelon lisäksi myös masennuksen tunnistamiseen jo alkuraskaudessa tulisi kiinnittää huomiota. Synnytykseen liittyvät ajatukset ja huolenaiheet otetaan puheeksi viimeistään keskiraskauden neuvolakäynnillä. Neuvolassa tulisi aktiivisesti ottaa puheeksi yleisimmät synnytyspelon aiheet, jotka samalla ainakin jossain määrin askarruttavat jokaista odottavaa äitiä: synnytyksestä suoriutuminen, lapsen selviäminen, itsensä ja tilanteen hallinta, kipu sekä vuorovaikutus henkilökunnan kanssa.

Ensi- ja uudelleensynnyttäjien pelot kumpuavat eri asioista ja kohdistuvat myös eri asioihin. Ensisynnyttäjien pelot ja jännittäminen liittyvät paljolti kipuun. Myös repeämisen pelko on ensisynnyttäjillä tavallista. Uudelleensynnyttäjien pelot liittyvät useimmiten aiempiin huonoihin synnytyskokemuksiin. Havaitsematta jäänyt tai taka-alalle painettu pelko on huono lähtökohta tulevalle synnytykselle. Pelon havaitsemista voi auttaa erityisen kyselykaavakkeen käyttö.

Voimakasta synnytyspelkoa tulisi kuitenkin viimeistään 30 raskausviikon tuntumassa käsitellä myös synnytyssairaalan poliklinikalla. Monessa synnytyssairaalassa toimii ns. pelkopoliklinikka, jossa synnytyslääkärin lisäksi toimii asiaan perehtynyt kätilö. Synnytyspelon hoito tulisi suunnitella yksilöllisesti huomioimalla raskaana olevan naisen psyykkinen tila, elämäntilanne kokonaisuudessaan, perhetilanne sekä käytössä olevat tukiverkostot. Terapeutin vetämistä ryhmistä on hyviä kokemuksia. Hyvän hoidon avulla suurin osa synnytyspelkoisista pystyy käsittelemään pelkoansa ja sen taustalla olevia tekijöitä. Moni luopuu keisarileikkaustoiveesta. Synnytyspelkoa ehkäistään parhaiten synnytysten hyvällä hoidolla ja jälkihoidolla.

Hyvin hoidetulla raskausajalla ja synnytyksellä on myönteinen merkitys sekä äidin ja syntyvän lapsen väliselle suhteelle että naisen hyvinvoinnille synnytyksen jälkeen. Synnytyspelon hoidon tarkoitus ei ole vain vähentää keisarileikkauksia vaan myös vaikuttaa perheiden hyvinvointiin raskausaikana ja myös sen jälkeen. Hoidolla on merkitystä myös seuraavan raskauden kannalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1307/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

WHO:n materiaaleissa on aika erilaisia maita eikä tuohon 15% kannata pyrkimällä pyrkiä. 

Joku lähde kiitos. Ja kyllä on aika erilaisia maita WHO:ssa, kun maailmassa on aika erilaisia maita. Et taida tietää mikä on WHO.

Sitten on myös aika samanlaisia maita, kuten RUOTSI.

Sinä et varmaan itse ole lukenut mitään WHO:n julkaisuja. Niistä kiertää netissä villejä tulkintoja, että on jotain sektioprosentteja, johon pitää pyrkiä tai kuolleisuus nousee. WHO:n agendalla on sektioiden vähentäminen, mutta itse tutkimustuloksista ei voi päätellä, että sektiot nostavat kuolleisuutta. Ne eivät populaatiotasolla ehkäise kuolleisuutta tietyn rajapyykin jälkeen ja maiden välillä on ehkä eroja, kun järjestelmien laatukin on erilainen. WHO ei myöskään tarkastele sitä, miten sektioprosentti esimerkiks vaikuttaa fistuloihin tietyissä kriisimaissa. 

Vierailija
1308/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveyskirjasto.fi:

Keisarileikkauksen riskit

Yleisimmät keisarileikkauksen haitat ovat tulehdukset ja verenvuoto. Merkittävän verenhukan riski on kolminkertainen verrattuna alatiesynnytykseen, ja verenhukasta johtuvan kohdunpoiston vaara on keisarileikkauksen yhteydessä kuusinkertainen. Riski kuolla keuhkoveritulppaan (ks. «Keuhkoveritulppa (keuhkoembolia)»4) on alatiesynnytykseen nähden 26-kertainen ja kohtutulehduksen vaara 15-kertainen ennaltaehkäisevästä antibioottihoidosta huolimatta. Näistä luvuista huolimatta keisarileikkaus on keskimäärin varsin turvallinen.

Keisarileikkaus lisää seuraavan raskauden riskejä varsinkin istukkaongelmien vuoksi. Keisarileikkaus voi lisätä ongelmia seuraavan raskauden alkamisen suhteen (raskaus ei ala yhtä nopeasti), ja joidenkin tutkimusten mukaan myös keskenmenon ja kohdunulkoisen raskauden riski voi lisääntyä. Istukan kiinnittymishäiriöt (ks. «Etinen istukka»5 ja «Istukan ennenaikainen irtoaminen»6) lisääntyvät seuraavissa raskauksissa.

Suunnitellulla keisarileikkauksella syntyneen lapsen sopeutuminen kohdunulkoiseen elämään käynnistyy hitaammin. Leikkauksella syntyneellä lapsella voi olla enemmän hengitysvaikeuksia ja alttiutta allergiaan ja astmaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1309/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

www.bebesinfo.fi

Sektion vaikutukset vauvaan: 

VAIKUTUS VAUVAAN:

Hyöty:

Keisarileikkaus saattaa joskus pelastaa vauvan hengen

Keisarileikkaus saattaa olla vauvalle vähemmän traumaattinen syntymä, kuin vaikea alatiesynnytys, erityisesti jos vauvan terveys on vaarassa

Haittavaikutukset:

Puudutusaineet saattavat vaikuttaa vauvaan voimakkaasti (imemisvaikeuksia)

Jos vauva leikataan suunnitellulla sektiolla, se saattaa olla keskonen ja kärsiä hengitysvaikeuksista, sillä normaalien stressihormonien aiheuttamat reaktiot jäävät pois.

Äidin ja vauvan erottaminen heti syntymän jälkeen saattaa vaikeuttaa varhaista vuorovaikutusta

Vauva ei välttämättä saa rintamaitoa tämän eron aikana

vauva ei saa emättimen bakteereita, jotka vaikuttavat vauvan puolustusjärjestelmän kehittymiseen

imemisongelmat yleisempiä

Lähde: Preparing for Birth: Mothers, Andrea Robertson

Meidän alueella äitiä ja vauvaa ei suunnitellussa sektiossa eroteta, vaan vauva nostetaan suoraan äidin rinnalle ihokontaktiin. Hetken päästä nopea putsaus ja takaisin iholle. Heräämössä yritetään jo imetystä ja isä on mukana koko ajan. Osa sektionvastustajien kommenteista perustuu vanhanaikaisiin hoitokäytäntöihin tai hätä- tai kiiresektioista saatuihin mielikuviin.

Minulla 3 sektiota ja kertaakaan en ole saanut lasta rinnalle. En edes suunnitellussa. Oletko mahdollisesti itse kokenut sektion? Olen ei lääketieteellisistä syistä, mä haluun, sektioiden vastustaja. Ei järkeä ilman painavaa lääketieteellistä syystä.

Kyllä, olen kokenut sekä suunnitellun että kiireellisen sektion. Suunnitellussa minua ei erotettu vauvasta kuin putsauksen ajaksi, kiireellisessä erotettiin mutta kuulemma nykyisin ei meidän alueella eroteta kiireellisessäkään.

Sitä en ymmärrä, miksi sinun tai kenenkään muunkaan pitäisi vastustaa jonkun toisen synnytystapaa. Ei kukaan ole sinua hupisektioon pakottamassa.

Hienoa että jaat täällä ilosanomaasi sektiosta. Sitten on meitä äitejä jotka saavat niitä komplikaatioita, mitkä eivät tämän palstan mukaan ole totta. Ne on oikeasti tosi yleisiä ja jumalattoman kalliita hoitaa. Hupisektioon voi mennä jokainen omalla rahallaan tietysti.

Onko joku muka oikeasti väittänyt, ettei sektiosta voi tulla komplikaatioita? Nyt taidat sortua vääristelyyn. Oikeasti sekä sektio että alatiesynnytys voi mennä hyvin tai huonosti. Kukaan ei tätä voi etukäteen tietää. Sitäpaitsi enhän minä edes kommentoinut komplikaatioita vaan sitä, kun täällä väitettiin että sektiossa äiti erotetaan vauvasta eikä isä pääse mukaan. Tämä on paikkakuntakohtaista ja trendi on siihen suuntaan, että pyritään järjestämään mahdollisinkaan keskeytymätön ihokontakti myös sektiovauvoille.

No sektiossa isän ensinnäkin paras olla paikalla, koska muuten lapsi ei saa ihokontaktia eli kenguruhoitoa. Meillä isä ollut täysin vastuussa, kun minä heräämössä. Isää kannattaa briiffata näistä asioista etukäteen.

Meillä päin lapsi on suunnitellun sektion jälkeen äidin kanssa jatkuvassa ihokontaktissa. Kiireellisen jälkeen isän kanssa, koska olin itse niin sekaisin epäonnistuneessa alatiesynnytysyrityksessä annetuista lääkkeistä, että pelkäsin pudottavani vauvan. Ei siis kannata uskoa muiden tarinoita vaan selvittää itse etukäteen ne oman alueen käytännöt.

Kiitos, olen selvittänyt empiirisesti, kun mulle on 3 sektiota tehty 2 eri sairaalassa.

Juu toki, tarkoitinkin niitä synnytystapaansa vielä harkitsevia naisia vaikka huonosti itseni ilmaisinkin. Täällä kun oli parissa viestissä lueteltu yhdeksi sektion vastustamisen perusteeksi, ettei vauva pääse äidin iholle. Kyllä se on tulevaisuutta ja monissa sairaaloissa nykyaikaakin, että lapsi pääsee äidin iholle synnytystavasta riippumatta.

Niin no vastasit minun viestiini ja minulla tosiaan 3 sektiota.

Vierailija
1310/2040 |
05.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tasapuolisuusvaltuutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lääketieteellinen syy. Ja se on papereihin kirjattu synnytyspelko. Mikä sinun lääketieteellinen syysi on?

Jos miehellä on diagnostisoitu työpelko niin maksaako yhteiskunta kyseiselle miehelle normaalin sosiaaliturvan lisäksi ylimääräistä fyrkkaa?

Jos ei, niin eikös tämä ole ilmeistä syrjintää sukupuolen perusteella ja tasa-arvonäkökulmasta katsoen eettinen ongelma?

Hei kaikki mukavuussektiosisaret, nyt kiireen vilkkaa parantamaan työpelkoisten miesten asiaa yhteiskunnan laskuun!

Kunhan työpelko on tarpeeksi paha, mies pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle.

Jos alhainen syntyvyys ei ole ongelma, miksi ihmeessä sektioita pitäisi sallia kenellekään? Aivovuotoa sektioiden vähentämiseen pyrkiminen takuulla tulee lisäämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1311/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vauvani oli painoarvion mukaan 3,8kiloa ja pään halkaisija 12 senttiä, jonka perusteella minulle esitettiin vaihtoehtona sektio. Asun ulkomailla. Lääkäri korosti kyllä, että painoarvio voi heittää, synnytys saattaa mennä ihan ongelmitta ja kävi ratkasti läpi riskit. Tiesin kuitenkin vauvan olevan iso ja niinhän se olikin, 4,3 kiloa ja iso pää. Luojan kiitos luotin vaistoni ja valitsin näin. Olin parissa päivässä kävelykunnossa ilman kipuja, viikon sisään voin jo hyvin ja harrastin ensimmäisen kerran seksiä. Varovasti toki. En usko, että olisin mitenkään toipunut niin nopeasti ensikertalaisena alatiesynnytyksestä. Toisen lapsen hankin myös ulkomailla, Suomessa en missään nimessä, koska vauvan koon perusteella ei sektiota saa. Lapsihaave oli yksi syy minulle muuttaa ulkomaille urahaaveiden lisäksi.

Tarina kehittyy, nyt jo kaksi lasta tällä seksiä viikon jälkeen sektiosta.

Ei voi olla kyllä kummoista seksiä, koska vatsalihakset on tuolloin vielä poissa pelistä.

Mutta toisaalta ULKOMAILLA sektion jälkeen vatsalihakset varmaan toimii toisinkin meillä kotimaisilla sektiomammoilla.

Olen (eri) synnyttänyt alateitse ja itselläni epämiellyttävin maidonnousuvaihe oli juuri ja juuri ohi viikon kuluttua synnytyksestä. Sektiosynnyttäjät harvoin ovat niinkään pitkällä, nukkumis- ja imetysasennonkin löytäminen on vaikeahkoa, saati yhdyntäasennon. Tuntemani suunnitellulla sektiolla (mm. kaksoset) synnyttäneet naiset ovat olleet täysin miehensä, ystäviensä ja lastensa mummojen varassa vielä viikko sektiosta, kaksosten äiti ei edes kotona vielä.

En itse pystyisi kokemaan vastavuoroista seksuaalista halua miestä kohtaan, joka haluaa yhtyä minuun 10 cm pimpin yläpuolella olevasta parantumattomasta, kipeästä, ison leikkauksen jälkeisestä haavasta huolimatta 7 pv leikkauksen jälkeen. Haluja kyllä on muuten.

Useimmille pareille lapsen saaminen on toivottavasti ihana asia ja lapsivuodeaika on useimmiten herkkää ja läheistä. Läheisyydellä harvemmin tarkoitetaan kuitenkaan "varovaista panemista" heti synnyttämisen tai vaativan anestesialeikkauksen jälkeen.

Olen myös lukenut näitä ketjuja vähän liikaa ja törmännyt näihin samoihin juttuihin useasti. En usko, että jää viimeiseksi kerraksi kun kuulemme, että joku pystyi ja halusi harrastaa yhdyntää jo viikko ulkomailla tehdyn "hupisektion" jälkeen ja sama toistui toisenkin kerran. Onneksi joillain viisailla on poikkeuksellista tilastonlukutaitoa ja kykyä lähdekritiikkiin... Tosiaan asettavat muut suunnitellulla sektiolla synnyttäneet/synnyttävät typerään valoon.

Vierailija
1312/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiasta pitää puhua, mutta oikelalla nimellä ja oikeilla tiedoilla. Alatiesynnytyspelon naamioiminen valheelliseen tietoon "naisen itsemääräämisoikeuteen" ei mitenkään edistä synnyttäjien asemaa! 

Synnytyksessä tehdään kaikki vauvan hengen säilymiseksi eikä äidin toiveiden toteuttamiseksi. On todella itsekästä asettaa omat toiveet repeämistä yms oman lapsensa edun eteen. Tämä saa kaikki naiset näyttämään hölmöiltä!

Jos pelkää synnytystä, on vasttuullista itseään ja tulevaa lastaan kohtaan alkaa hoitamaan sitä synnytyspelkoa, joka on ihan normaalia: Apua saa. Älyttömän naisten itsemäärämisoikeus -meuhkaamisen ja vauvan elämän yli kävelemisen sijaan kannattaa hakea sitä apua:

Synnytyspelkoon hoitomuotoja Husissa

Huhtikuussa otettiin pilottikäyttöön uusi digitaalinen hoitopolku. Kätilö valitsee pilottiin soveltuvat.

Hoitopolku sisältää harjoituksia, vertaistarinoita, tehtäviä, videoita ja äänitteitä.

Teemoja ovat synnyttäjän voimavarat, synnytys, ensihetket vauvan kanssa, rentoutuminen ja parisuhde. Polkuun kuuluu istuntoja ennen ja yksi jälkeen synnytyksen. Laajempaa käyttöönottoa suunnitellaan syksylle.

Viime syksyllä alkoi synnytyspeloista kärsiville Syli-synnytysvalmennus.

Vaikeasta synnytyspelosta kärsivät ohjataan terapiaa ja rentoutumista hyödyntäviin Nyytti-ryhmiin.

Näilläkin rahoilla voitaisiin tehostaa synnytysosastojen resursseja vaikka kunnon kivunlievityksen varmistamiseksi halukkaille. Nykyäänhän sitäkään eivät kaikki saa ajallaan kun kätilöillä on kiire.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1313/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

WHO:n materiaaleissa on aika erilaisia maita eikä tuohon 15% kannata pyrkimällä pyrkiä. 

Joku lähde kiitos. Ja kyllä on aika erilaisia maita WHO:ssa, kun maailmassa on aika erilaisia maita. Et taida tietää mikä on WHO.

Sitten on myös aika samanlaisia maita, kuten RUOTSI.

Sinä et varmaan itse ole lukenut mitään WHO:n julkaisuja. Niistä kiertää netissä villejä tulkintoja, että on jotain sektioprosentteja, johon pitää pyrkiä tai kuolleisuus nousee. WHO:n agendalla on sektioiden vähentäminen, mutta itse tutkimustuloksista ei voi päätellä, että sektiot nostavat kuolleisuutta. Ne eivät populaatiotasolla ehkäise kuolleisuutta tietyn rajapyykin jälkeen ja maiden välillä on ehkä eroja, kun järjestelmien laatukin on erilainen. WHO ei myöskään tarkastele sitä, miten sektioprosentti esimerkiks vaikuttaa fistuloihin tietyissä kriisimaissa. 

Foliohattusakkia! Foliohattusakkia jokapuolella! Kriisimaissa luonnollisista syistä

Sektio harvinainen. En ole väittänytkään sektioiden nostavan kuolleisuutta, vaan että tietyn prosentin jälkeen kuolleisuus ei enää laske.

Vierailija
1314/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tasapuolisuusvaltuutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lääketieteellinen syy. Ja se on papereihin kirjattu synnytyspelko. Mikä sinun lääketieteellinen syysi on?

Jos miehellä on diagnostisoitu työpelko niin maksaako yhteiskunta kyseiselle miehelle normaalin sosiaaliturvan lisäksi ylimääräistä fyrkkaa?

Jos ei, niin eikös tämä ole ilmeistä syrjintää sukupuolen perusteella ja tasa-arvonäkökulmasta katsoen eettinen ongelma?

Hei kaikki mukavuussektiosisaret, nyt kiireen vilkkaa parantamaan työpelkoisten miesten asiaa yhteiskunnan laskuun!

Kunhan työpelko on tarpeeksi paha, mies pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle.

Jos alhainen syntyvyys ei ole ongelma, miksi ihmeessä sektioita pitäisi sallia kenellekään? Aivovuotoa sektioiden vähentämiseen pyrkiminen takuulla tulee lisäämään.

Edelleen. Alhaiseen syntyvyyteen sektiolla ei ole merkitystä, ei missään maassa. Syyt ovat syvemmällä yhteiskuntarakenteissa kuten toimeentulo! Jos lapsenteko haaveet kaatuu sektioon niin ei ole valmis vanhemmaksi. Vastaan tulee jo raskausaikana niin paljon asioita, joihin et voi itse vaikuttaa tai päättää. Puhumattakaan lapsen kasvattamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1315/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tasapuolisuusvaltuutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lääketieteellinen syy. Ja se on papereihin kirjattu synnytyspelko. Mikä sinun lääketieteellinen syysi on?

Jos miehellä on diagnostisoitu työpelko niin maksaako yhteiskunta kyseiselle miehelle normaalin sosiaaliturvan lisäksi ylimääräistä fyrkkaa?

Jos ei, niin eikös tämä ole ilmeistä syrjintää sukupuolen perusteella ja tasa-arvonäkökulmasta katsoen eettinen ongelma?

Hei kaikki mukavuussektiosisaret, nyt kiireen vilkkaa parantamaan työpelkoisten miesten asiaa yhteiskunnan laskuun!

Ei miehellä tarvitse olla edes diagnosoitu työpelko, vaan jos mies sanoo kärsivänsä työyhteisössä esim. korkean paikankammosta, rakennustyömaalla, ei työjohto häntä päästä edes katolle tai henkilönostimelle, jo turvallisuuden ja työtapaturmaruskin vuoksi, vaan hän suorittaa muita työtehtäviä. Ja miehillä esim. korkeanpaikan pelko on melko yleinen.

Vierailija
1316/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku haluaa ehdottomasti lapsen, ihan sama mikä synnytystapa. Osa ei missään tapauksesssa. Paljon on niitä, jotka voisivat hankkia, jos sektion voisi valita synnytystavaksi. Vinkkinä päättäjille, että tässä olisi yksi ratkaisu vauvakatoon.

Eiköhän vauvakato johdu enemmänki mm. siitä, että yli 30-vuotiaista 75% on ylipainoisia ja 25% mielenterveysongelmaisia. Lähtötilanne raskaaksi tulemiselle ja vanhemmuudesta selviämiselle ei siis monella ole kovin häävi.

Minä taas luulen, että suuri syy lapsikatoon on epävarmuus töiden suhteen niin miehillä kuin naisillakin. Hyväkään koulutus ei takaa vakituista työtä ja näinollen on vaikea rakentaa tulevaisuutta, hankkia perheelle sopivaa asuntoa jne. Syitä on tietysti muitakin. Tämä nyt ei ollut ketjun aihe. Ylipaino ja mt-ongelmat eivät estä raskaaksi tulemista. Jos halutaan lapsia lisää niin olisi tartuttava moniin syihin. Yksi näistä on sektion vapaa valinta. En ole koskaan ymmärtänyt että synnytys on lähes ainoa asia, joka halutaan pitää kaiken kehityksen keskellä kivikautisella tasolla.

Vierailija
1317/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasapuolisuusvaltuutettu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin lääketieteellinen syy. Ja se on papereihin kirjattu synnytyspelko. Mikä sinun lääketieteellinen syysi on?

Jos miehellä on diagnostisoitu työpelko niin maksaako yhteiskunta kyseiselle miehelle normaalin sosiaaliturvan lisäksi ylimääräistä fyrkkaa?

Jos ei, niin eikös tämä ole ilmeistä syrjintää sukupuolen perusteella ja tasa-arvonäkökulmasta katsoen eettinen ongelma?

Hei kaikki mukavuussektiosisaret, nyt kiireen vilkkaa parantamaan työpelkoisten miesten asiaa yhteiskunnan laskuun!

Kunhan työpelko on tarpeeksi paha, mies pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle.

Jos alhainen syntyvyys ei ole ongelma, miksi ihmeessä sektioita pitäisi sallia kenellekään? Aivovuotoa sektioiden vähentämiseen pyrkiminen takuulla tulee lisäämään.

Edelleen. Alhaiseen syntyvyyteen sektiolla ei ole merkitystä, ei missään maassa. Syyt ovat syvemmällä yhteiskuntarakenteissa kuten toimeentulo! Jos lapsenteko haaveet kaatuu sektioon niin ei ole valmis vanhemmaksi. Vastaan tulee jo raskausaikana niin paljon asioita, joihin et voi itse vaikuttaa tai päättää. Puhumattakaan lapsen kasvattamisesta.

Samaahan voisi oikeastaan sanoa jokaiseen alhaisen synnytyksen osasyyksi epäiltyyn tekijään. Ai taloushuolia ja pätkätöitä? No et ole valmis lastentekoon, jos välität rahasta enemmän kuin lapsesta. Mies ei osallistu kotitöihin ennen lastakaan? No et ole valmis lastentekoon, jos et ole valmis ottamaan tarvittaessa täyttä jakamatonta vastuuta lapsesta. Ja niin edelleen. Kun oikein hurskastelemaan lähdetään, niin eihän minkään tekijän pitäisi vähentää syntyvyyttä niillä pareilla, jotka haluavat sen lapsen hinnalla millä hyvänsä. Näillä pyhimyspareilla ei vaan pidetä yhteiskuntaa pystyssä, vaan joudutaan tyytymään siihen, että myös niitä ihan tavallisia pulliaisia tarvitaan näissä talkoissa. Ja näillä tavallisilla ihmisillä on usein varsin arkisia ja itsekkäitä syitä mukana päätöksenteossa.

Vierailija
1318/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokemukseni lääketieteellisellä perusteella tehdystä suunnitellusta sektiosta ja siitä toipumisesta 10/10.

Enkä tätä arvosanaa antaessani edes huomioi sitä, että sektio pelasti minun ja lapseni henget.

Mahdolliset tulevat lapseni syntyvät sektiolla, oli sitten lääketieteellistä perustetta tai ei.

Lapsi ollut täysin terve, paitsi oli pieni sairasteluputki päiväkodin alettua. Enkä edes imettänyt. Ei korvatulehduksia, ei vatsavaivoja, ei allergiaa.

Vierailija
1319/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ei halua alatiesynnytystä, on parempi jättää koko paletti muille halukkaille.

Miksi? Onko synnytystapa siis oikeasti niin iso asia että äidiksi kelpaavat vain ne, jotka ovat tässä asiassa samaa mieltä kanssasi? Entäpä muut mielipideasiat, saavatko mielestäsi lapsia tehdä homot, kasvissyöjät, sinun mielestäsi huonoa musaa kuuntelevat tai muuten kanssasi asioista eri mieltä olevat?

Hyvä jumala taas tätä argumentaation köyhyyttä, oikeasti aivoihin sattuu. Syntymä on yksi pienen pieni hetki lapsen elämässä ja vanhemmuudessa. Mutta se määrittää oikeuden vanhemmuuteen? Ok.

Vierailija
1320/2040 |
06.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikein usko suomalaisten lääkärien ja kätilöiden vakuuttelua alatiesynnytyksen autuudesta ja se on ainoa ja oikea, koska he puhuvat ja lopulta itsekin uskovat, mitä heille ylhäältä syötetäån ja määrätään. Suomessa kun lapsi on saatu ulos keinolla millä hyvänsä, synnytyksessä saatuja vaurioita ei korjata, toisin kuin esim. Ranskassa.

Ja kaikessa puhuu raha. Suomen terv.hoito on lähes konkurssin partaalla ja lääkärien ja kätilöiden on toimittava sen mukaan. Ja synnyttävän äidin hyvinvointi on toisarvoin.

Sama vanhusten hoidossa. Lääkäri joutuu tekemään ratkaisuja omien arvojen vastaisesti, koska ne ylhäältä tulevat määräykset ja ohjeet. Jopa hoitoja rajoittamaan ja vanhus ohjataan kotiin, vaikka hänen paikkansa olisi vuodeosastolla.

Sama hammashuollossa. Julkisen sektorin hammaslääkäri voi pokkana ohjata jotakin 80v menemään apteekkiin ja paikkaamasn hampaansa itse. Tai jos vanhukselta tämä ei onnistu, laitetaan kiireessä väliaikainen paikka ja myöhemmin kerrotaan, kuinka sen kanssa voisi elää vuosia.

Jos haluaa fakta tietoa alatiesynnytyksen ja sektion hyödyistä ja haitoista, niin silloin tulee tarkastella kansainvälistä tiedettä ja tilastoja, eikä uskoa, mitä siellä pelkopolilla paasataan alateitsesynnytyksen ihanuudesta. Jos saat synnytyksessä vaurioita ja vammoja, ikinä ei niitä korjata ja hoideta vaan vaivat ovat "normaaleja" synnyttäneillä naisilla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän yhdeksän