Nainen, jos selviäisi että tapailemasi mies ei ole koskaan vielä seurustellut ja oletetaan iäksi +30, niin vaikuttaisiko se mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.

Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?

Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.

Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.

Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.

Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.

Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.

Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?

Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.

Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.

Otsikossa kysytään nimenomaan tilannetta jossa ei ole koskaan seurustellut JA se tulee jotenkin ilmi. Suurin osa kommenteista koskee varmaankin otsikon mukaista tilannetta. Voi tietysti olettaa, että maailmanhistoriassa ei ole koskaan ollut yhtäkään ihmistä jolla tilanne olisi ollut tuo mutta sitä nyt kuitenkin kysyttiin.

Kokemattomuus ei ole syy, se on seuraus. Lähinnä siitä mitä naisista ajattelee (pano on yhtä kuin suhde, reikä kuin reikä jne).

Vierailija kirjoitti:

Kokemattomuus ei ole syy, se on seuraus. Lähinnä siitä mitä naisista ajattelee (pano on yhtä kuin suhde, reikä kuin reikä jne).

Naiset luultavasti valikoisivat kumppaneita jollain perusteella, vaikka maailmassa ei olisi yhtään "panoreikä" miestä, eli siinä mielessä tuo pointti on melko irrelevantti.

Vierailija kirjoitti:

Alan ymmärtää miksi naisilla on niin vaikea löytää miestä. Suurin osa näyttää tuomitsevan sinkkumiehistä epäkelvoksi sekä lyhytsuhteita harrastaneet että ne jotka eivät ole niitä harrastaneet. Tähän väliin jäävät osa ukkomiehistä ja vasta eronneet. Onnea etsintään.

Niin, tämän ketjun perusteella ei ole hyvä vaikka mies olisi kuinka päin.

Noh, ketju opettaa miehille valehtelemaan suhdetaustastaan, siis varsinkin jos sellaista ei ole. Keksikää päästänne suhteita menneisyyteen, koska naiset näköjään vaatii sitä että pystyvät kertomaan itsellensä seurustelevansa miehen kanssa joka on sen arvoinen.

Eikä siinä mitään, naisetkin valehtelevat seksikumppaniensa määrän alhaisemmaksi kuin se on. Mieskin voi siis valehdella että hänellä on ollut enemmän naisia kuin mitä on ollut. Ikävä vain että naiset vaatii sellaista, eikä mies kelpaa sellaisena kuin hän on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut.  Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.

Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin. 

En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.

Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii

kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.

Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.

Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.

Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.

Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.

Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?

Niin, esimerkiksi minä olen nelikymppinen mies, joka ei ole seurustellut päivääkään. Olen tässä asiassa siis teini-ikäisen kokemustasolla tai alempanakin. Tajuan silti sen, että olisi sosiaalinen itsemurha alkaa tätä faktaa kenellekään paljastamaan ja siksi olenkin kehittänyt joukon uskottavia valheita ja epämääräisiä suhteita, joita voin esitellä, kun asia tulee kuitenkin esille. Ymmärrän myös, että asian paljastaminen saisi naisen näkemään minut lapsena, eikä sinä aikuisena miehenä, jota muilta osin muistutan.

Wow! Miten ystäväsi ja sukulaisesi suhtautuivat kun pyysit heitä valehtelemaan leikki-tyttöystävistäsi, jotka he muka ovat tavanneet?

Miksi saivartelet vaikka aivan hyvin tiesit, että tässä puhutaan uusien ihmisten tapaamisesta?

Eivät sukulaiseni tiedä mitään minun elämästäni. Eivät ole koskaan tavanneet minua naisseurassa, mutta siihen se jääkin. Jos tästä kykenevät tekemään suurempia johtopäätöksiä niin heille on paikkoja selvännäkijöinä tarjolla. Vanhempani tietävät, että en ole seurustellut ja kaverini myös, mutta siihen se jääkin. Emme puhu noista asioista, joten heidän kohdallaan asia on merkityksetön.

Eivät valheeni tietenkään myöskään ole mitään suuruudenhulluja, joissa kehitetään tarina vuosien seurusteluista tai vastaavista. Ne ovat valheita tapailuista, sen oikean etsimisestä, satunnaisista panoista ja muista lyhytaikaisista jutuista. Mitä tahansa, joka antaa minusta edes hieman normaalimman ihmisen kuvan.

Tosi hieno pohja parisuhteelle, valehtelu. Toivottavasti hyväksyt sen myös naiselle. Ehkä hän vuorostaan "unohtaa" mainita satunnaisista panoistaan suurimman osan... ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut.  Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.

Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin. 

En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.

Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii

kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.

Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.

Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.

Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.

Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.

Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?

Johan mä kirjoitin etten itsekään pidä tuota 3 päivää oikeana suhteena. Se on kuitenkin ainut kokemus kun olen viettänyt aikaa naisen kanssa muuten kuin yhden yön jutussa. Mulla ei siis ole seurustelu kokemusta vaikka olen nelikymppinen. Eläessäni olen ihastunut kolme kertaa oikein tosissani mutta jäi luu käteen.

Joskus mietin onko pahempi epäonnistuminen ett olisin ollut vaikka 15v naimisissa ja tullut ero. Vai se että olen ollut yksin. Tämä on itsekästä ajattelua mutta kummssakin tapauksessa aika olisi mennyt hukkaan. Siis jos ajattelee ihanteena vakavaa onnellista elinikäistä suhdetta.

Omituinen ajatustapa. Miten se aika on mennyt hukkaan, jos kuitenkin 15 vuotta on naimisissa viihdytty? Kai siitä suuri osa on ollut ihan onnellista aikaakin. Jos minä olen nyt kahden vuoden seurustelun jälkeen onnellinen, muuttuuko se epätodeksi, jos joskus eroamme? Muuttaako tulevaisuuteni tämän hetkisen mielentilan? 

Siis onhan siinä toki koettu hyviäkin hetkiä. Eron tullessa elämä kuitenkin särkyy ja on taas lähtöpisteessä. Silloin voi kysyä uhrasiko turhaan vuosia väärän ihmisen kanssa. Kun olisi voinut olla oikeankin.

No ei todellakaan ole lähtöpisteessa eikä elämä säry. Jos en olisi ollut eksäni kanssa, minulla ei olisi suunnattoman ihanaa lasta. Muistakin suhteista olen vähintäänkin oppinut jotain ja olen hyvilläni, että olen saanut ne kokea - ehkä joitakin ihan lyhyitä juttuja lukuun ottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan ymmärtää miksi naisilla on niin vaikea löytää miestä. Suurin osa näyttää tuomitsevan sinkkumiehistä epäkelvoksi sekä lyhytsuhteita harrastaneet että ne jotka eivät ole niitä harrastaneet. Tähän väliin jäävät osa ukkomiehistä ja vasta eronneet. Onnea etsintään.

Niin, tämän ketjun perusteella ei ole hyvä vaikka mies olisi kuinka päin.

Noh, ketju opettaa miehille valehtelemaan suhdetaustastaan, siis varsinkin jos sellaista ei ole. Keksikää päästänne suhteita menneisyyteen, koska naiset näköjään vaatii sitä että pystyvät kertomaan itsellensä seurustelevansa miehen kanssa joka on sen arvoinen.

Eikä siinä mitään, naisetkin valehtelevat seksikumppaniensa määrän alhaisemmaksi kuin se on. Mieskin voi siis valehdella että hänellä on ollut enemmän naisia kuin mitä on ollut. Ikävä vain että naiset vaatii sellaista, eikä mies kelpaa sellaisena kuin hän on.

Ajatus miehestä, joka kolmikymppisenä keksii tarinoita entisistä tyttöystävistä, joista ei kuitenkaan ole olemassa ainuttakaan valokuvaa tai jota ei kukaan sukulaisista tai ystävistä ole tavannut, on hupaisa :-DDD

Tuossahan se syy jo näkyi: noiden mielestä on ihan ok valehdella, jos siitä vaan on itselle etuaja, ja vielä syyttää omasta valheesta muita. Kun se että joku muukin ehkä valehtelee, ei oikeuta valehtelua, yksi nainen ei ole sama asia kun toinen nainen, nainen on yksilö. Mutta sitä noiden päähän ei saa, siksi ne yksin ovatkin.

No valheella on hyvin lyhyet jäljet parisuhteessa, käry käy, ei vaan pysty feikkaamaan ihan yhtään sen paremmin kun voi feikata osaavansa luistella, ellei oikeasti osaa.

Ja sitten tulee kenkää siksi että on valehdellut, ja syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.

Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?

Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.

Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.

Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.

Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.

Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.

Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?

Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.

Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.

Otsikossa kysytään nimenomaan tilannetta jossa ei ole koskaan seurustellut JA se tulee jotenkin ilmi. Suurin osa kommenteista koskee varmaankin otsikon mukaista tilannetta. Voi tietysti olettaa, että maailmanhistoriassa ei ole koskaan ollut yhtäkään ihmistä jolla tilanne olisi ollut tuo mutta sitä nyt kuitenkin kysyttiin.

No sitähän minä ihmettelinkin, kun nämä jotkut puhuvat ikään kuin tämä tulisi ilmi väistämättä jokaiselle vastaantulijalle. Nämä väittävät, että normaali elämäkään ei onnistu, kun tämä leima on otsassa mitä tahansa yritätkin tehdä. Siksi ihmettelinkin, miten tämä tapahtuu, kun oma kokemukseni on ihan toinen.

Ajattelisin että kiva, ehkä mies ymmärtää minua. Olen 37v. eikä kokemuksia seurustelusta, koska kukaan ei ole ollut kiinnostunut. Ei siinä sen kummempaa syytä ole. Ehkä samassa tilanteessa oleva mies olisi vähän armollisempi eikä heti luokittelisi mt-tapaukseksi (mitä en todellakaan ole).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuisi syystä miksi näin on, mutta en usko että lähtisin tuollaisen miehen kanssa seurustelemaan. Pidän omassa miehessäni juri siitä että hän on jo kokemut ne samat asiat mitkä minäkin suhteessa, ja olemme voineet puhua niistä ilmiöistä niin että toinen ymmärtää mistä puhutaan. Olen myös itse oppinut aiemmissa suhteissani parisuhteesta niin paljon, siitä millainen ei minulle käy, sen missä pystyn joustamaan, että ruoho on vihreintä siellä missä sitä eniten kastelee, ja miten tärkeää on nimen omaan se arki, eikä juhla. 

Mies jolta nämä tiedot ja taidot puuttuu, sopii sellaiselle naiselle joka myöskin vasta opettelee, ei minulle. Kasvamisen on tullut tapahtua jo, ja ymmärryksen, en jaksa enää katsoa kun toinen vielä etsiskelee sitä mikä hänelle olisi hyväksi, se pitää minun kanssani ollessa jo tietää.

Olen samaa mieltä, en jaksaisi alkaa opettamaan ketään. Tosin uskon, että nuo asiat voivat olla kirkastuneet myös sinkkuna eläneelle mutta parisuhdetta toivovalle, JOS hänellä on hyvä ihmistuntemus ja itsetuntemus sekä realistiset käsitykset parisuhteesta ja sen ylläpidosta.

Kyllä se nyt vain niin on että ilman kokemusta ei tiedä. Ei tiedä sitäkään millaista se on kun on omia lapsia. Ei vaikka kuinka olisi muuta elämänkokemusta ja itsetietoisuutta ihmisellä, niin sitä ei vain voi tietää. Ei myöskään sitä miltä tuntuu kun oma puoliso kuolee. Arvella voi, mutta ei tietää. On vain olemassa asioita joita ei voi kokematta tietää.

Lapsiarjesta omien lasten osalta toki ei voi kokemusta olla ilman omia lapsia. Mutta muuten.. voi siis hyvänen aika. Keltään muultahan ei ole kuollut koskaan yhtään läheistä?! Mikäs surupoliisi sä olet? Kuulostat ihmiseltä, jolla itseasiassa on elämänkokemus todella suppea ja ohut, äärimmäisen traagisesta menetyksestäsi huolimatta, ja johon otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla on jännä harha siitä, että kaikki naiset ovat samanlaisia. Eihän se niin ole, vaan JOKAISEN IHMISEN tavat ja kiinnostukset ja mieliteot on erikseen opeteltava.

Aina se uusi suhde alkaa nollasta ja asiat vuorovaikutuksesta alkaen on opittava uusiksi.

Tämä yleistävä ja halveksiva suhtautuminen naisiin on helppo huomata, joten ensiksi kannattaisi korjata asenne. Kokemattomuus ei ole ongelma vaan itsetuntosi.

Ei suinkaan ole harha todeta että suuri osa ihmismassoista on pohjimmiltaan aika samanlaisia sekä miehissä että naisissa vain sukupuolen erilaisuudet huomioiden.

Suuri osa naisista on samanlaisia. Suuri osa miehistä on samanlaisia. Fundamentaalisesti. "Suuri osa" ei ole yhtä kuin aivan kaikki.

Ja taas se on seurustelematon ikineitsyt, joka "tietää", että suurin osa naisista on samanlaisia, nollakokemuksella. Luultavasti mielipiteet on peräisin netistä ja roskaviihteestä peräisin.

No oikeasti se ymmärtää asiasta kuten sika hopealusikasta, siksi sitä naista ei ole löytynytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se tuntuisi erikoiselta ja yleensä sellaiseen kyllä löytyy selvät syyt.

Niin mikä se selvä syy on? Eikö mies ole voinut muka nauttia nuoruudestaan ja vaikkapa uransa alkutaipaleesta aivan sinkkuna tai eläen bachelor-tyyppistä elämää.

Sitten hän tapaa rakkautensa. Mikä siinä sitten on se selvä syy joka on negatiivinen asia? Kun ei se naisessakaan ole mitenkään negatiivista jos ei ole sattunut seurustelemaan. Ei kaikilla käy tuuri ja löydä heti itselle sopivaa ihmistä potentiaalisesti edes vuosikymmenen aikana.

No mikä on sitten sellainen syy, että nuoruudesta ja uran alkutaipaleesta on pakko nauttia nimenomaan sinkkuna? Lähinnä tulee mieleen, että on elänyt pelimieselämää tai sählännyt päihteiden kanssa. 

eri

Istunut elinkautisen tai ollut munkkiluostarissa. Koska nämä eivät ole kovin todennäköisiä, syy löytyy luonteesta tai käytöksestä.

On kummallista, että ap nyt vetää yhtäläisyysmerkit panon ja seurustelun välille, nehän ovat täysin eri asioita.

Eräs kaverimies oli 31-vuotiaaksi sinkku ja ainoa seksikumppani olin ollut minä emmekä harrastaneet seksiä kovin montaa kertaa. Hän on älykäs, ahkera, korkeasti koulutettu, erittäin hyväkäytöksinen ja ystävällinen, hänellä oli paljon sekä nais- että mieskavereita ja kävi myös usein ulkona. Silti ei ollut seurustellut elämässään. Käytökseltään mitä ihanteellisin mies, jonka esittelisi mielellään perheelle. Onneksi eräs 26-vuotias nainen ei välittänyt hänen vähäisestä naiskokemuksesta, koska nyt ovat onnellisina olleet yhdessä 3 vuotta.

26-vuotias on itsekin vielä ihan opetteluiässä :D Tässä puhuttiin yli kolmekymppisistä ;)

Vierailija kirjoitti:

Ja taas se on seurustelematon ikineitsyt, joka "tietää", että suurin osa naisista on samanlaisia, nollakokemuksella. Luultavasti mielipiteet on peräisin netistä ja roskaviihteestä peräisin.

No oikeasti se ymmärtää asiasta kuten sika hopealusikasta, siksi sitä naista ei ole löytynytkään.

Tähän ketjuunko ei voi kommentoida yksikään muu kuin seurustelematon ikineitsyt?

Eikö voisi olla mahdollista että tähän on kommentoinut myös ihminen joka on seurustellut koko elämänsä ja on myös oppinut hyväksi ihmistuntijaksi?

Ei kai se nyt ole mahdollista.... ;)

Yleisesti ottaen ihmisten kanssa paljon tekemisissä olleet ymmärtävät sen hyvin, että suuri osa ihmisistä on pohjimmiltaan samanlaisia. Ne on ne eristäytyneet ihmiset, jotka kuvittelevat että jokainen ihminen on niin hirmuisen uniikki. Newsflash: ihmiset eivät ole kovinkaan uniikkeja, samanlaisia on miljardeja.

Olen 28-vuotias nainen ja minulla on yksi parisuhde takanapäin. Olen siis harrastanut seksiä vain yhden ihmisen kanssa koko elämäni aikana eli kokemusta muista miehistä ei ole. Olen hieman nirso ja jos pitäisi valita kahden miehen väliltä (kokemattoman tai kokeneemman) niin valitsen mielummin kokemattoman. Artikkelit miehistä, joilla on ollut kymmeniä tai jopa satoja seksisuhteita takana, ällöttävät minua.

En ole uskonnollinen. En vain näe positiivisena asiana, jos ihmisellä (oli sitten mies tai nainen) on ollut paljon seksikumppaneita. Mietin aina, kuinka paljon he kantavat sukupuolitauteja ja kuinka vastuuntuntoisia he ovat ihmisinä. Minusta se, että sinulla on joka viikko uusi tuntematon ihminen harrastamassa seksiä kanssasi, on vastuutonta.

Jos ihmisellä on ollut ennen vakavaa parisuhdetta 0-10 seksikumppania, niin se on ihan hyvä.

Tämä on mielipiteeni. Jokainen saa tehdä, mitä haluaa. Jos tykkäät harrastaa seksiä joka viikko uuden ihmisen kanssa, niin siitä vaan. Itse en siihen pysty.

No mulla on omasta takaa sellainen tulikoe (kaksi lasta edellisestä liitosta) että jos sen läpäsee, niin ihan sama onko ollut 0 vai 10 suhdetta. Itsellä ollut vain yksi 13 vuoden parisuhde, eikä sekään näin jälkeenpäin ajatellen mikään parhain polku ole ollut.

Elettyä elämää on monenlaista.

N30

Vierailija kirjoitti:

Oksettava ressukka. Miehellä pitää olla "sulkia hatussa" eli kaatoja, säätöjä siis suomeksi panoja plakkarissa. Mitkään neitseelliset mikkihiiret ei kiinnosta.

Mistä lähtien kyseisiin sulkiin tarvitaan seurustelua?

Riippuu täysin siitä, MIKSI mies ei ole seurustellut. Jos syy on se, ettei kukaan nainen ole huolinut sitä, se on täydellinen turn off. Kukaan nainen ei halua miestä joka ei kelpaa muillekaan. Ettekä te miehetkään halua naista joka ei ole KELVANNUT muille. Haluatte jonkun jolla kyllä olisi tilaisuuksia ollut, mutta on vasiten pysytellyt siveänä Juuri Sinua odotellen.

Tunnen tasan yhden sellaisen miehen joka käsittääkseni oli kokolailla seurustelematta 30-vuotiaaksi ja ylikin ja joka olisi silti kelvannut minulle. Mies oli DI ja vapaa-aikaan eräjorma. Ei sillä ollut aikaa naisille ja ilmeisesti ketään sopivan erähenkistä ei ollut löytynyt. Valitettavasti olin jo oman eräjormani kanssa naimisissa kun tavattiin, muuten olisin ottanut sen. Mutta kyllä sillekin sitten löytyi nainen -15 vuotta nuorempi herkkupala.

Miehellä täytyy siis olla validi syy siihen sinkkuuteen, ja syy mielellään on sellainen joka vaan lisää miehen kiinnostavuutta.

Vaikuttaisiko mihinkään riippuu täysin siitä, mitkä syyt taustalla. Jos syynä yhä jatkuva venytetty nuoruus, täysi sitoutumiskyvyttömyys tai luonnevika, niin vaikuttaisi, muuten ei.

Itseasiassa voisi olla jopa plussaa. Tuttavapiirissäni löytyy parikin tälläistä ns. ikuista poikamiestä, jotka sitoutuivat vasta nelikymmpisinä, ja ai että miten upeilta kumppaneilta he vaikuttavat näin sivusta seurattuna!

Toisella syynä siihen aiempaan ikisinkkuuteen kaiketi se juurikin venytetty nuoruus ja osittain sitoutumiskyvyttömyys, toisella veikkaan syyksi sitä, että on ujohko ja ulkoisestikin aika vaatimaton.  Mutta tosiaan josko minulta kysyttäisiin keiden parisuhdetta ihailen/ ketkä miehet mielestäni niitä "the kumppaneita" niin nämä kaverithan ne olisivat. Versus ne erinäiset "naisiin katkeroituneet" aina pitkissä parisuhteissa olleet jotka eivät osaa ilman naista edes pyykinpesukonetta täyttää, ja joilla painolastia riittää seuraavallle vuosituhannelle ja jotka nyt vasta alkaneet elämään nuoruuttaan.

Itse myös ihmisenä, joka on ollut aina osastoa sekä että, eli ollut parisuhteissa, mutta myös pidempiää ajanjaksoja sinkkuja, ja usein nimenomaan omasta valinnastaan, ihan aidosti kiinnostaisi kuulla, että mikä kokemus minulta on jäänyt väliin? Omia lapsia ei ole, synnyttänyt olen kyllä, joten tietty äitiyiden kokemus puuttuu. Sekin kokemus puuttuu, miten "vanheta" yhdessä. Mutta mikä on se muu asia, jota en ole kokenut/ en tiedä, kun en ole kertaakaan ollut parisuhteessa yli kolmea vuotta*?

*Ja miksi näin? Syyt kyllä paljolti omia. Joita olleet mm. tietyllä tavalla juurikin sitoutumiskyvyttömyys aikoinaan, eli en halunnut nuorena vielä naimisiin ja varmaankin huono miesmaku yhdistettynä ehdottomuuteen, eli minua tarvitsee pettää/ lyödä vain kerran, ja se on siinä.

En myöskään ikinä osaisi kuvitella, että kumppani olisi minulle henkilö, joka on lähinnä huonekalu. Ohessa idealismi, eli kun "jokunen" traumaattisempi suhde kohdalle osunut, olen halunnut varmistaa etten vie suoraan painolasteja siitä seuraavaan parisuhteeseen. Ja siksikin välissä niitä pitkiä sinkkukausia. Plus eipä se nyt aina niin helppoa ole edes sitä sopivaa "löytää". :)