Nainen, jos selviäisi että tapailemasi mies ei ole koskaan vielä seurustellut ja oletetaan iäksi +30, niin vaikuttaisiko se mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, MIKSI mies ei ole seurustellut. Jos syy on se, ettei kukaan nainen ole huolinut sitä, se on täydellinen turn off. Kukaan nainen ei halua miestä joka ei kelpaa muillekaan. Ettekä te miehetkään halua naista joka ei ole KELVANNUT muille. Haluatte jonkun jolla kyllä olisi tilaisuuksia ollut, mutta on vasiten pysytellyt siveänä Juuri Sinua odotellen.

Tunnen tasan yhden sellaisen miehen joka käsittääkseni oli kokolailla seurustelematta 30-vuotiaaksi ja ylikin ja joka olisi silti kelvannut minulle. Mies oli DI ja vapaa-aikaan eräjorma. Ei sillä ollut aikaa naisille ja ilmeisesti ketään sopivan erähenkistä ei ollut löytynyt. Valitettavasti olin jo oman eräjormani kanssa naimisissa kun tavattiin, muuten olisin ottanut sen. Mutta kyllä sillekin sitten löytyi nainen -15 vuotta nuorempi herkkupala.

Miehellä täytyy siis olla validi syy siihen sinkkuuteen, ja syy mielellään on sellainen joka vaan lisää miehen kiinnostavuutta.

Älä kuvittele omiasi. Kyllä minä mielummin ottaisin sellaisen, joka ei ole kelvannut kenellekään, kuin naisen joka on kelvannut ja antanut kaikille... Uskoisin että sama pätee moneen muuhunkin mieheen, kun puhutaan vakavasta suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole välttämättö turn off, riippuu täysin miehestä ja hänen syistään olla sinkku. Lähinnä kai yleisesti ajateltuna noissa tilanteissa herää kysymyksiä siitä, onko miehellä realistiset käsitykset parisuhteesta ja sitoutumisesta:

A) miehelle on muodostunut jo vakiintuneet tavat olla ja elää; pystyykö tuohon elämään sovittamaan myös toisen ohmisen elämän. Jos on paljon tärkeitä harrastuksia, jääkö aikaa parisuhteen rakentamiselle?

B) Jos tavoitteena on perustaa perhe, ymmärtääkö mies, että yli 30-vuotiaana päätökset sitoutumisesta ja perheen perustamisesta pitää tehdä suht äkkiä, jotta lasten saaminen on mahdollista (tässä oletuksena, että osapuolet ovat suht samanikäiset, kuten pääosassa suomalaisista parisuhteista). Tässä vaiheessa ei siis voida enää elää uudestaan sitä kadotettua 20-vuotiaan elämää, jossa voidaan seurustellaan 5-10 v. tulevaisuutta kummemmin suunnittelematta. Pitää hyväksyä, että se jäi elämättä.

Mä olen 39v mies ja ymmärrän tuon. Etsin naista joka haluaa yrittää saada lapsen jos kaikki suhteessa tuntuu olevan kohdallaan. Mä en nuorru eikä mullakaan ole aikaa enää mihinkään vuosikausien seurusteluun ennen päätöstä yhteisen elämän aloittamisesta. Kun tavaraan ja jos ruvetaan seurustelemaan niin kumpikin tietää mitä tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut.  Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.

Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin. 

En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.

Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii

kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.

Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.

Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.

Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.

Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.

Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?

Niin, esimerkiksi minä olen nelikymppinen mies, joka ei ole seurustellut päivääkään. Olen tässä asiassa siis teini-ikäisen kokemustasolla tai alempanakin. Tajuan silti sen, että olisi sosiaalinen itsemurha alkaa tätä faktaa kenellekään paljastamaan ja siksi olenkin kehittänyt joukon uskottavia valheita ja epämääräisiä suhteita, joita voin esitellä, kun asia tulee kuitenkin esille. Ymmärrän myös, että asian paljastaminen saisi naisen näkemään minut lapsena, eikä sinä aikuisena miehenä, jota muilta osin muistutan.

Wow! Miten ystäväsi ja sukulaisesi suhtautuivat kun pyysit heitä valehtelemaan leikki-tyttöystävistäsi, jotka he muka ovat tavanneet?

Miksi saivartelet vaikka aivan hyvin tiesit, että tässä puhutaan uusien ihmisten tapaamisesta?

Eivät sukulaiseni tiedä mitään minun elämästäni. Eivät ole koskaan tavanneet minua naisseurassa, mutta siihen se jääkin. Jos tästä kykenevät tekemään suurempia johtopäätöksiä niin heille on paikkoja selvännäkijöinä tarjolla. Vanhempani tietävät, että en ole seurustellut ja kaverini myös, mutta siihen se jääkin. Emme puhu noista asioista, joten heidän kohdallaan asia on merkityksetön.

Eivät valheeni tietenkään myöskään ole mitään suuruudenhulluja, joissa kehitetään tarina vuosien seurusteluista tai vastaavista. Ne ovat valheita tapailuista, sen oikean etsimisestä, satunnaisista panoista ja muista lyhytaikaisista jutuista. Mitä tahansa, joka antaa minusta edes hieman normaalimman ihmisen kuvan.

Tosi hieno pohja parisuhteelle, valehtelu. Toivottavasti hyväksyt sen myös naiselle. Ehkä hän vuorostaan "unohtaa" mainita satunnaisista panoistaan suurimman osan... ;-)

Jokainen ihminen valehtelee. En ymmärrä miksi jostain asioista saa valehdella ja jostain toisista ei. Jos parisuhteeseen pääseminen edellyttää paria pientä valhetta vs. totuuden kertominen ja ikuinen yksinäisyys niin tiedän kyllä kumman noista valitsen. Minä olen tieni valinnut huonojen kokemusten ja yleisen ilmapiirin vaikuttamana. Jokainen voi valita puhumansa totuuden määrän. Minä valitsen tämän enkä koe siitä suurtakaan tunnontuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin siitä, MIKSI mies ei ole seurustellut. Jos syy on se, ettei kukaan nainen ole huolinut sitä, se on täydellinen turn off. Kukaan nainen ei halua miestä joka ei kelpaa muillekaan. Ettekä te miehetkään halua naista joka ei ole KELVANNUT muille. Haluatte jonkun jolla kyllä olisi tilaisuuksia ollut, mutta on vasiten pysytellyt siveänä Juuri Sinua odotellen.

Tunnen tasan yhden sellaisen miehen joka käsittääkseni oli kokolailla seurustelematta 30-vuotiaaksi ja ylikin ja joka olisi silti kelvannut minulle. Mies oli DI ja vapaa-aikaan eräjorma. Ei sillä ollut aikaa naisille ja ilmeisesti ketään sopivan erähenkistä ei ollut löytynyt. Valitettavasti olin jo oman eräjormani kanssa naimisissa kun tavattiin, muuten olisin ottanut sen. Mutta kyllä sillekin sitten löytyi nainen -15 vuotta nuorempi herkkupala.

Miehellä täytyy siis olla validi syy siihen sinkkuuteen, ja syy mielellään on sellainen joka vaan lisää miehen kiinnostavuutta.

Älä kuvittele omiasi. Kyllä minä mielummin ottaisin sellaisen, joka ei ole kelvannut kenellekään, kuin naisen joka on kelvannut ja antanut kaikille... Uskoisin että sama pätee moneen muuhunkin mieheen, kun puhutaan vakavasta suhteesta.

Juu, ihan varmasti. Tässä taas oletetaan, että se "ei kenellekään kelvannut" nainen on se nätti, söpö ja nuori naapurintyttö. Todellisuus on kuitenkin yleensä jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Ja taas se on seurustelematon ikineitsyt, joka "tietää", että suurin osa naisista on samanlaisia, nollakokemuksella. Luultavasti mielipiteet on peräisin netistä ja roskaviihteestä peräisin.

No oikeasti se ymmärtää asiasta kuten sika hopealusikasta, siksi sitä naista ei ole löytynytkään.

Suurin osa on samanlaisia. Tämä on tilastotieteen perusjuttuja. Tämä näkyy kaikessa ympärillämme tapahtuvassa. Poikkeukset ovat harvinaisia ja suuret poikkeukset todella harvinaisia. Tietenkin on mukava kuvitella olevansa uniikki lumihiutale (me kaikki teemme tätä), mutta tosiasiassa olemme suurin osa sitä keskikohdan suurta massaa pienillä vaihdevivahteluilla. Siinä ei ole mitään väärää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut.  Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.

Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin. 

En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.

Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii

kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.

Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.

Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.

Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.

Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.

Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?

Niin, esimerkiksi minä olen nelikymppinen mies, joka ei ole seurustellut päivääkään. Olen tässä asiassa siis teini-ikäisen kokemustasolla tai alempanakin. Tajuan silti sen, että olisi sosiaalinen itsemurha alkaa tätä faktaa kenellekään paljastamaan ja siksi olenkin kehittänyt joukon uskottavia valheita ja epämääräisiä suhteita, joita voin esitellä, kun asia tulee kuitenkin esille. Ymmärrän myös, että asian paljastaminen saisi naisen näkemään minut lapsena, eikä sinä aikuisena miehenä, jota muilta osin muistutan.

Wow! Miten ystäväsi ja sukulaisesi suhtautuivat kun pyysit heitä valehtelemaan leikki-tyttöystävistäsi, jotka he muka ovat tavanneet?

Miksi saivartelet vaikka aivan hyvin tiesit, että tässä puhutaan uusien ihmisten tapaamisesta?

Eivät sukulaiseni tiedä mitään minun elämästäni. Eivät ole koskaan tavanneet minua naisseurassa, mutta siihen se jääkin. Jos tästä kykenevät tekemään suurempia johtopäätöksiä niin heille on paikkoja selvännäkijöinä tarjolla. Vanhempani tietävät, että en ole seurustellut ja kaverini myös, mutta siihen se jääkin. Emme puhu noista asioista, joten heidän kohdallaan asia on merkityksetön.

Eivät valheeni tietenkään myöskään ole mitään suuruudenhulluja, joissa kehitetään tarina vuosien seurusteluista tai vastaavista. Ne ovat valheita tapailuista, sen oikean etsimisestä, satunnaisista panoista ja muista lyhytaikaisista jutuista. Mitä tahansa, joka antaa minusta edes hieman normaalimman ihmisen kuvan.

Tosi hieno pohja parisuhteelle, valehtelu. Toivottavasti hyväksyt sen myös naiselle. Ehkä hän vuorostaan "unohtaa" mainita satunnaisista panoistaan suurimman osan... ;-)

Jokainen ihminen valehtelee. En ymmärrä miksi jostain asioista saa valehdella ja jostain toisista ei. Jos parisuhteeseen pääseminen edellyttää paria pientä valhetta vs. totuuden kertominen ja ikuinen yksinäisyys niin tiedän kyllä kumman noista valitsen. Minä olen tieni valinnut huonojen kokemusten ja yleisen ilmapiirin vaikuttamana. Jokainen voi valita puhumansa totuuden määrän. Minä valitsen tämän enkä koe siitä suurtakaan tunnontuskaa.

Kuten sanottu, toivottavasti nainenkaan ei koe tunnontuskaa valehdellessaan sinulle ex-hoitojensa määrän.

Ihan oikeasti en ymmärrä tuollaista satuilua. Itse en ensinnäkään olisi edes kiinnostunut satunnaisista seurustelusuhteista enää yli 30-vuotiaana. Lasken parisuhteiksi vain suhteet, joissa on seurusteltu pitkään, tavattu molempien sukulaisia ja ystäviä ja muutenkin oltu "virallisesti" yhdessä. Jos aikuinen mies alkaisi selittää jotain tapailujuttujaan, niin olisimme aivan eri planeetoilta. Avioliitot, avoliitot, lapset ja vuosia kestäneet suhteet olisivat ainoat, jotka minua kiinnostaisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut.  Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.

Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin. 

En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.

Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii

kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.

Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.

Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.

Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.

Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.

Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?

Niin, esimerkiksi minä olen nelikymppinen mies, joka ei ole seurustellut päivääkään. Olen tässä asiassa siis teini-ikäisen kokemustasolla tai alempanakin. Tajuan silti sen, että olisi sosiaalinen itsemurha alkaa tätä faktaa kenellekään paljastamaan ja siksi olenkin kehittänyt joukon uskottavia valheita ja epämääräisiä suhteita, joita voin esitellä, kun asia tulee kuitenkin esille. Ymmärrän myös, että asian paljastaminen saisi naisen näkemään minut lapsena, eikä sinä aikuisena miehenä, jota muilta osin muistutan.

Wow! Miten ystäväsi ja sukulaisesi suhtautuivat kun pyysit heitä valehtelemaan leikki-tyttöystävistäsi, jotka he muka ovat tavanneet?

Miksi saivartelet vaikka aivan hyvin tiesit, että tässä puhutaan uusien ihmisten tapaamisesta?

Eivät sukulaiseni tiedä mitään minun elämästäni. Eivät ole koskaan tavanneet minua naisseurassa, mutta siihen se jääkin. Jos tästä kykenevät tekemään suurempia johtopäätöksiä niin heille on paikkoja selvännäkijöinä tarjolla. Vanhempani tietävät, että en ole seurustellut ja kaverini myös, mutta siihen se jääkin. Emme puhu noista asioista, joten heidän kohdallaan asia on merkityksetön.

Eivät valheeni tietenkään myöskään ole mitään suuruudenhulluja, joissa kehitetään tarina vuosien seurusteluista tai vastaavista. Ne ovat valheita tapailuista, sen oikean etsimisestä, satunnaisista panoista ja muista lyhytaikaisista jutuista. Mitä tahansa, joka antaa minusta edes hieman normaalimman ihmisen kuvan.

Tosi hieno pohja parisuhteelle, valehtelu. Toivottavasti hyväksyt sen myös naiselle. Ehkä hän vuorostaan "unohtaa" mainita satunnaisista panoistaan suurimman osan... ;-)

Jokainen ihminen valehtelee. En ymmärrä miksi jostain asioista saa valehdella ja jostain toisista ei. Jos parisuhteeseen pääseminen edellyttää paria pientä valhetta vs. totuuden kertominen ja ikuinen yksinäisyys niin tiedän kyllä kumman noista valitsen. Minä olen tieni valinnut huonojen kokemusten ja yleisen ilmapiirin vaikuttamana. Jokainen voi valita puhumansa totuuden määrän. Minä valitsen tämän enkä koe siitä suurtakaan tunnontuskaa.

Näin juuri. Meillä jokaisella on heikot hetkemme ja olemme tehneet huonoja ja nolojakin valintoja. Mutta jos ne ovat kokonaisuudessa mitättömiä, en ymmärrä, miksi niistä pitäisi kertoa. Itsekään en halua tietää kumppanistani kaikkein kiusallisimpia yksityiskohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä se vaikuttaisi. Jos olisi joku tosi hyvä syy, että on ollut esimerkiksi jossain ulkomaankomennuksilla ympäri maailmaa vuosikausia, niin sitten ei häiritsisi, mutta muuten kyllä. Enkä sano, että siinä on sinänsä mitään pahaa tai että halveksisin tällaista ihmistä, mutta olisi kyllä niin erilaiset taustat kuin minulla, joten tuskinpa mikään suhde onnistuisi. 

Erilaiset taustat kuin sinulla? Eli sinulla se on ollut patukkaa sisään joka päivä eri mieheltä-elämää?

Miten ihmeessä saat tuon lainaamasi kommentin nyrjähtämään tuollaiseen johtopäätökseen.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan ymmärtää miksi naisilla on niin vaikea löytää miestä. Suurin osa näyttää tuomitsevan sinkkumiehistä epäkelvoksi sekä lyhytsuhteita harrastaneet että ne jotka eivät ole niitä harrastaneet. Tähän väliin jäävät osa ukkomiehistä ja vasta eronneet. Onnea etsintään.

Niin, tämän ketjun perusteella ei ole hyvä vaikka mies olisi kuinka päin.

Noh, ketju opettaa miehille valehtelemaan suhdetaustastaan, siis varsinkin jos sellaista ei ole. Keksikää päästänne suhteita menneisyyteen, koska naiset näköjään vaatii sitä että pystyvät kertomaan itsellensä seurustelevansa miehen kanssa joka on sen arvoinen.

Eikä siinä mitään, naisetkin valehtelevat seksikumppaniensa määrän alhaisemmaksi kuin se on. Mieskin voi siis valehdella että hänellä on ollut enemmän naisia kuin mitä on ollut. Ikävä vain että naiset vaatii sellaista, eikä mies kelpaa sellaisena kuin hän on.

Ei voi olla todellista.. tuliko mieleen että eri naisilla on eri mielipiteet asioista ja tässä keskustelussa erilaiset naiset ovat kertoneet omansa? Eli ei ole mitään yhtä mikä käy vaan eri ihmisille käy eri.

Neitsyt haluaa toisen neitsyen, kokenut haluaa toisen kokeneen, irtosuhteita harrastaneelle kelpaa toinen sellaisia harrastanut ja jollekin ei välttämättä ole väliä kunhan kemiat kohtaa. Miten voi olla vaikeaa ymmärtää että eri naisilla = eri mielipiteet. Miten saatte siitä väännettyä että mikään ei kelpaa? Teidän pitäisi kelvata kaikille naisille ja yritätte etsiä väkisin jotain kaavaa joka miellyttää kaikkia?

Vierailija kirjoitti:

Olen 28-vuotias nainen ja minulla on yksi parisuhde takanapäin. Olen siis harrastanut seksiä vain yhden ihmisen kanssa koko elämäni aikana eli kokemusta muista miehistä ei ole. Olen hieman nirso ja jos pitäisi valita kahden miehen väliltä (kokemattoman tai kokeneemman) niin valitsen mielummin kokemattoman. Artikkelit miehistä, joilla on ollut kymmeniä tai jopa satoja seksisuhteita takana, ällöttävät minua.

En ole uskonnollinen. En vain näe positiivisena asiana, jos ihmisellä (oli sitten mies tai nainen) on ollut paljon seksikumppaneita. Mietin aina, kuinka paljon he kantavat sukupuolitauteja ja kuinka vastuuntuntoisia he ovat ihmisinä. Minusta se, että sinulla on joka viikko uusi tuntematon ihminen harrastamassa seksiä kanssasi, on vastuutonta.

Jos ihmisellä on ollut ennen vakavaa parisuhdetta 0-10 seksikumppania, niin se on ihan hyvä.

Tämä on mielipiteeni. Jokainen saa tehdä, mitä haluaa. Jos tykkäät harrastaa seksiä joka viikko uuden ihmisen kanssa, niin siitä vaan. Itse en siihen pysty.

Toki kymmeniä seksikumppaneita on ihan eri kuin jopa satoja. En osaisi itsekään kuvitella suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jolla ollut satoja kumppaneita. Syy: omaan makuun turhan p anohenkinen.

Mutta josko tarkempiin määriin mennään, niin enpä ole ikinä kysynyt. Jotenkin ihan älyttömän kaukaa haettu ajatus se, miksi mun pitäisi keskittyä kumppanini aiempiin seksikokemuksiin. Pääasia, että niitä nyt jonkin verran on, ja tavalla että tietää eron panemisessa ja rakastelussa ja on valmis versioimaan kanssani (ilman että että käy kumpaakaan tekemässä kenenkään muun kanssa) niitä päivästä ja ajankohdasta riippuen.

Tuo seksitautiperustelu on ihan älytön! Kun kyllähän se on nimenomaan ne ikinä vain kahden kanssa olleet, jotka eivät tiedosta, että erinäisissä limakalvokontakteissa on isoja riskejä/ ovat niitä naiiveja vastuuntunnottomia. Plus se, että uudella kumppanilla ollut vain kolme, kertoo siitä että että sillä on ollut kolme. Ei siitä, mitä ja ketä se kumppanin aiempi on harrastellut.

Vastuuntuntoonkaan tuo ei mielestäni mitenkään liity. Päinvastoin; monet jotka haluavat sitä hetken huumaa, ovat usein ihmisiä joilla vastuuta on muilla elämänalueilla jo liikaakin, ja siksi edes joku pakoreitti. (Omasta mielestäni toki kyllä aavistuksen kyseenalainen/ ei sellainen, jota itse suosisin.)

Onhan siinä nyt jotain hämärää, jos kolmekymppisellä miehellä poikuus tallella. Peräkamaripoika, äitin lellikki. Ja jos ei oo aikasemminkaa seurustellu, miks enää alottaiskaan.

No mulle toi olisi vaan plussaa, sillä en itsekään ole seurustellut koskaan ja nimenomaan haluaisin miehen, joka ei myöskään ole sitoutunut turhaan kehenkään vaan ajattelee asiasta samoin kuin minä, eli sitoutuu kerran ja sitoutuu oikeasti elinikäiseen kumppanuuteen.

Sarjamonogamistit ei kiinnosta, eri arvot kuin minulla.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole välttämättö turn off, riippuu täysin miehestä ja hänen syistään olla sinkku. Lähinnä kai yleisesti ajateltuna noissa tilanteissa herää kysymyksiä siitä, onko miehellä realistiset käsitykset parisuhteesta ja sitoutumisesta:

A) miehelle on muodostunut jo vakiintuneet tavat olla ja elää; pystyykö tuohon elämään sovittamaan myös toisen ohmisen elämän. Jos on paljon tärkeitä harrastuksia, jääkö aikaa parisuhteen rakentamiselle?

B) Jos tavoitteena on perustaa perhe, ymmärtääkö mies, että yli 30-vuotiaana päätökset sitoutumisesta ja perheen perustamisesta pitää tehdä suht äkkiä, jotta lasten saaminen on mahdollista (tässä oletuksena, että osapuolet ovat suht samanikäiset, kuten pääosassa suomalaisista parisuhteista). Tässä vaiheessa ei siis voida enää elää uudestaan sitä kadotettua 20-vuotiaan elämää, jossa voidaan seurustellaan 5-10 v. tulevaisuutta kummemmin suunnittelematta. Pitää hyväksyä, että se jäi elämättä.

Mä olen 39v mies ja ymmärrän tuon. Etsin naista joka haluaa yrittää saada lapsen jos kaikki suhteessa tuntuu olevan kohdallaan. Mä en nuorru eikä mullakaan ole aikaa enää mihinkään vuosikausien seurusteluun ennen päätöstä yhteisen elämän aloittamisesta. Kun tavaraan ja jos ruvetaan seurustelemaan niin kumpikin tietää mitä tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.

Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?

Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.

Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.

Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.

Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.

Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.

Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?

Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.

Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.

Otsikossa kysytään nimenomaan tilannetta jossa ei ole koskaan seurustellut JA se tulee jotenkin ilmi. Suurin osa kommenteista koskee varmaankin otsikon mukaista tilannetta. Voi tietysti olettaa, että maailmanhistoriassa ei ole koskaan ollut yhtäkään ihmistä jolla tilanne olisi ollut tuo mutta sitä nyt kuitenkin kysyttiin.

No sitähän minä ihmettelinkin, kun nämä jotkut puhuvat ikään kuin tämä tulisi ilmi väistämättä jokaiselle vastaantulijalle. Nämä väittävät, että normaali elämäkään ei onnistu, kun tämä leima on otsassa mitä tahansa yritätkin tehdä. Siksi ihmettelinkin, miten tämä tapahtuu, kun oma kokemukseni on ihan toinen.

Et siis osaa ajatella tilannetta, jossa 10 vuoden aikana juteltaisiin joskus lomanvietosta, ulkomaanmatkoista, asunnon remontoinnista, muutoista tms niin että tulisi mainittua seurustelu? Selvä.

Vierailija kirjoitti:

No mulle toi olisi vaan plussaa, sillä en itsekään ole seurustellut koskaan ja nimenomaan haluaisin miehen, joka ei myöskään ole sitoutunut turhaan kehenkään vaan ajattelee asiasta samoin kuin minä, eli sitoutuu kerran ja sitoutuu oikeasti elinikäiseen kumppanuuteen.

Sarjamonogamistit ei kiinnosta, eri arvot kuin minulla.

Kerro minulle, miten sinä seurustelematta tiedät haluavasi elää jonkun kanssa loppuelämäsi. Oman ymmärrykseni mukaan seurusteluaika nimenomaan osoittaa sen, onko hyvä olla yhdessä ja sovitaanko yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.

Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?

Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.

Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.

Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.

Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.

Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.

Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?

Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.

Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.

Otsikossa kysytään nimenomaan tilannetta jossa ei ole koskaan seurustellut JA se tulee jotenkin ilmi. Suurin osa kommenteista koskee varmaankin otsikon mukaista tilannetta. Voi tietysti olettaa, että maailmanhistoriassa ei ole koskaan ollut yhtäkään ihmistä jolla tilanne olisi ollut tuo mutta sitä nyt kuitenkin kysyttiin.

No sitähän minä ihmettelinkin, kun nämä jotkut puhuvat ikään kuin tämä tulisi ilmi väistämättä jokaiselle vastaantulijalle. Nämä väittävät, että normaali elämäkään ei onnistu, kun tämä leima on otsassa mitä tahansa yritätkin tehdä. Siksi ihmettelinkin, miten tämä tapahtuu, kun oma kokemukseni on ihan toinen.

Et siis osaa ajatella tilannetta, jossa 10 vuoden aikana juteltaisiin joskus lomanvietosta, ulkomaanmatkoista, asunnon remontoinnista, muutoista tms niin että tulisi mainittua seurustelu? Selvä.

Tottakai voin ajatella. Mutta edelleenkään en ymmärrä, miten se, että 10 vuoden tuttavuuden jälkeen kerrot jollekulle, ettet ole koskaan seurustellut, tarkoittaa sitä, että olet elämässäsi kaikkien hyljeksimä eikä sinulla ole sosiaalista elämää lainkaan. Olen noin tuhat kertaa sanonut, että tällaista harvoin paukautetaan päin naamaa ensikohtaamisella JA  vaikka senhetkisestä tai parin viime vuoden takaisesta parisuhdetilanteesta tulisikin jotenkin kerrottua, ei sekään vielä tarkoita, ettet ole koskaan seurustellut. Mitä kohtaa et ymmärrä, kun olen tähän nyt antanut jo omia esimerkkejä ja toistanut tämän moneen kertaan? 

Vierailija kirjoitti:

No mulle toi olisi vaan plussaa, sillä en itsekään ole seurustellut koskaan ja nimenomaan haluaisin miehen, joka ei myöskään ole sitoutunut turhaan kehenkään vaan ajattelee asiasta samoin kuin minä, eli sitoutuu kerran ja sitoutuu oikeasti elinikäiseen kumppanuuteen.

Sarjamonogamistit ei kiinnosta, eri arvot kuin minulla.

Sielunsisko ♥️

Tosi outoa että useampi on kertonut kannakseen "ettei ala toisen harjoitussuhteeksi". Ei silloinkaan vaikka tää 30v seurustelematon sattuisi olemaan se sun sielunkumppani jonka kanssa sulla on sellainen yhteys mitä et oo muiden kanssa kokenut tms.? Ehkä tää sun sielunkumppani ei oo halunnu sitoutua suhteeseen sellaisen naisen kanssa jota kohtaan ei oo tuntenut niin vahvasti että suhteen alussa olisi voinut hyvin ajatella ahdistumatta loppu elämästä toisen kanssa (ymmärtäen ettei niin välttäättä käy)ja sää satut oleen se ensimmäinen. Eikö naiset ihastu jos ei oo ns. toisen tiedot kunnossa? Ei millään taustoilla oo ainakaan omassa parinvalinnassa ollut mitään tekemistä, vaan sillä on ollut mitä on toista kohtaan tuntenut.

Riippuu todella paljon miehestä ja tämän historiasta. Jos mies esim. avoimesti kertoo, vaikkapa pitkäaikaisesta masennuksestaan tms. niin ymmärtäisin silloin, että ei ole pystynyt edes ajattelemaan seurustelua. Tai, jos mies on ujo eikä ole esim. uskaltanut lähestyä naisia. Nämä kaikki ymmärrän eikä se saisi itseäni suhtautumaan mieheen tai mahdolliseen tulevaan suhteeseen sen negatiivisemmin. 

Mutta, jos mies on todella sosiaalinen ja puhelias, eikä ole halunnut sitoutua. Tai esim. kertoo, kuinka tapailusuhteista ei ole ikinä muodostunut mitään sen vakavampaa, niin itselleni tämä olisi varoitusmerkki ja voi olla, että tämän jälkeen haluaisin unohtaa koko miehen.  Koska mikä hänet yllättäen saisi sitoutumaan. Valheellista ajatella, että itse olisin sen erikoisempi kuin nämä mahdolliset miljoonat muut naiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulle toi olisi vaan plussaa, sillä en itsekään ole seurustellut koskaan ja nimenomaan haluaisin miehen, joka ei myöskään ole sitoutunut turhaan kehenkään vaan ajattelee asiasta samoin kuin minä, eli sitoutuu kerran ja sitoutuu oikeasti elinikäiseen kumppanuuteen.

Sarjamonogamistit ei kiinnosta, eri arvot kuin minulla.

Kerro minulle, miten sinä seurustelematta tiedät haluavasi elää jonkun kanssa loppuelämäsi. Oman ymmärrykseni mukaan seurusteluaika nimenomaan osoittaa sen, onko hyvä olla yhdessä ja sovitaanko yhteen.

samaa mietin. Kuulostaa vähän Ensitreffit alttarilla -tyyppiseltä ratkaisulta, että jos parisuhteeseen lähdetään, se on kaikki tai ei mitään ja perääntyä ei voi.