Lue keskustelun säännöt.
Nainen, jos selviäisi että tapailemasi mies ei ole koskaan vielä seurustellut ja oletetaan iäksi +30, niin vaikuttaisiko se mihinkään?
22.09.2019 |
Omalla kohtaa kun mietin tuota asiaa naisesta joka olisi +30v ja ei olisi koskaan seurustellut ja me olisimme nyt tapailleet hetken, niin se olisi täysin neutraali asia, ja jos jotain niin vain ja ainoastaan positiivinen asia.
Kuinka naiset suhtautuu, ensi alkuun tietysti oletan että samalla tavalla, mutta sitten muistan että miehet ja naiset ovat erilaisia ja he suhtautuvat monesti samoihin asioihin täysin päinvastoin.
Eli jos miehelle tuo naisen seurustelemattomuus on positiivinen asia, niin voin olettaa että naiselle se on negatiivinen.
Jos, siis jos näin on, niin herää sitten kysymys että miksi? Miten nämä 2 sukupuolta voivat olla asiasta niin täysin päinvastaista mieltä?
Kommentit (336)
Mieheni oli 32 kun tavattiin, eikä hänellä ollut alla seurustelusuhdetta. Oli nuorena menettänyt neitsyyden vähän vanhemman naisen kanssa, mikä oli kokemuksena aika huono ja jätti epävarmuuden omasta seksuaalisesta osaamisesta. Joskus opiskeluvuosina oli tapaillut noin kuukauden ajan uskaltamatta menemään sänkyyn.
Kokemusta parisuhteesta ei ollut, ja seksuaalista osaamista ei juurikaan. Ihmisenä ujo ja hiljainen persoona, vaikeat vanhemmat ja lapsuus, negatiivinen minäkuva ja häpeä omasta seksuaalisuudesta. Hän tarvitsi vain naisen, joka näki ja hyväksyi tämän kaiken, oli valmis opettelemaan yhdessä ja vapautti näin kokemattomuuden taakasta.
Lapsia kasvattaa ja asuntolainaa jakaa kanssani aika erilainen mies nykyään 8 vuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Näinhän se on. Itse olen nainen ja vasta nuori mutta ihmisten reaktiot seurustelemattomuuteen ovat hyvin voimakkaita. Tuntuu että mitä kauemmin naisena on sinkku niin sitä enemmän miehet karttaa. Naiset usein katsovat niinkuin olisivat itse jotenkin parempia ja minä huono. Miehistä en tiedä. Mielestäni miesten sinkkuus on enemmän hyväksyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Sama, miksi asia tulisi edes esille. Mun iässä kysytään ehkä jo vähän aikaa tapailtua, että onko toinen ollut aiemmin naimisissa tai lapsia. No siihen voi vain sanoa, ettei ole naimisiin vielä päätynyt, tai jotain muuta.
Joku haluaa mainita, että yksi pitkä avoliitto takana, mutta eihän välttämättä ole.
Ei pidä tehdä siitä itse jotain ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselle lisääntyminen on suurempi uhraus kuin miehelle, joten heidän on oltava valikoivampia. Tästä syystä myös seksuaalinen inho on naisilla yleisempää = suurempi osa miehistä luokitellaan epäkelvoiksi kumppaniehdokkaiksi. Miehillä taas hyvin harvat naiset saa aikaan inhon tunteen.
Tämä voi muuten olla yksi syy miesten korkeampiin itsemurhalukuihin. Miehiin kohdistuu enemmän inhoa ja torjuntaa, ja se ei pitemmän päälle ole mukavaa. Moni menee joujoon.
Itse olen alkanut toivoa että saisin sokean tyttöystävän, koska hän ei kiinnittäisi huomiota ulkonäkööni. Lisäksi olisi hoivavietin kannalta palkitsevaa kun voisi auttaa kotitöissä yms. Ja sokeilla on kuulemma herkkä tuntoaisti, mikä voisi olla kiva lisä seurusteluun.
Heikko itsetunto näkyy nimenomaan henkisissä ominaisuuksissa, kuuluu tavassasi puhua itsestäsi ja muista. Sellainen on luotaantyötävää, sokeallekin. Miksi pelkäät kuollaksesi sitä että toinen katsoo sinua, näkee sinut sellaisena kuin olet? Vieläpä sellainen joka oletettavasti rakastaa sinua. Ne joita ei kiinnosta eivät ole potentiaalisia kumppaneita sinulle, joten et menetä heissä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Johan mä kirjoitin etten itsekään pidä tuota 3 päivää oikeana suhteena. Se on kuitenkin ainut kokemus kun olen viettänyt aikaa naisen kanssa muuten kuin yhden yön jutussa. Mulla ei siis ole seurustelu kokemusta vaikka olen nelikymppinen. Eläessäni olen ihastunut kolme kertaa oikein tosissani mutta jäi luu käteen.
Joskus mietin onko pahempi epäonnistuminen ett olisin ollut vaikka 15v naimisissa ja tullut ero. Vai se että olen ollut yksin. Tämä on itsekästä ajattelua mutta kummssakin tapauksessa aika olisi mennyt hukkaan. Siis jos ajattelee ihanteena vakavaa onnellista elinikäistä suhdetta.
Omituinen ajatustapa. Miten se aika on mennyt hukkaan, jos kuitenkin 15 vuotta on naimisissa viihdytty? Kai siitä suuri osa on ollut ihan onnellista aikaakin. Jos minä olen nyt kahden vuoden seurustelun jälkeen onnellinen, muuttuuko se epätodeksi, jos joskus eroamme? Muuttaako tulevaisuuteni tämän hetkisen mielentilan?
Siis onhan siinä toki koettu hyviäkin hetkiä. Eron tullessa elämä kuitenkin särkyy ja on taas lähtöpisteessä. Silloin voi kysyä uhrasiko turhaan vuosia väärän ihmisen kanssa. Kun olisi voinut olla oikeankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtautuisin hyvin suurella varauksella. Jos kommunikoinnin ja kompromissien kaltaiset parisuhdetaidot puuttuvat vielä tuossa iässä, minun kanssani niitä ei harjoitella.
Nämä taidot nyt oppii jo vaikka työelämässä, jos on ylipäätään oppiakseen.
En tietysti tiedä minkälainen työyhteisö sinulla on. Omani ei ole mitenkään verrattavissa parisuhteeseen.
Jotkuthan panevat työkavereitaankin, siis useita jotka ovat samassa työpaikassa. Jos kyseessä on tuollainen "yhteisö".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen käyttäytyy normaalisti, niin eihän tuo asia tulisi normaalisti edes esiin. En minä ainakaan ole ikinä keskustellut kenenkään seurustelukumppanin kanssa siitä, missä iässä ja miten paljon hän on aikaisemmin seurustellut. Jos ihminen käyttäytyy epänormaalisti, niin sitten varmaan asia tulisi keskusteltavaksi.
Minä keskustelen aina treffeillä siitä, minkälainen dynamiikka henkilön aiemmissa vakavissa suhteissa on ollut, ja mitä hän on niistä oppinut. Ja kerron toki omastakin historiastani samaan tyyliin.
En pidä seurustelematonta kolmekymppistä ihmistä välttämättä mitenkään viallisena, mutta en itse kuitenkaan haluaisi parisuhteeseen tällaisen kanssa. Vasta vakavassa suhteessa ihmisestä tulee tietyt puolet esille, eli ihminen joka ei ole sellaisessa ollut, ei tietyssä mielessä vielä tunne itseään kovin hyvin. Minä tunnen itseni ja haluan kumppanin, joka on tässä asiassa tasavertainen. Olen kerran yrittänyt suhdetta miehen kanssa, jolle olin ensimmäinen vakava juttu, ja kyllä se aika nopeasti aika vaikeaksi meni, kun mies painiskeli vielä sellaisten haasteiden parissa joista itse olen mennyt eteenpäin teini-iässä.
Siis ei mitään vikaa tällaisessa miehessä, mutta hänelle sopii
kaltaisensa nainen kumppaniksi, eli sellainen jolla ei itselläänkään vielä kokemusta vakavista suhteista.Avaisitko vähän millaisen kamppailun tuo mies kävi itsensä kanssa. Mä olen 39v mies joka ei ole seurustellut 3 päivää enempää. Olen miettinyt itsekin että se on riski suhteen kannalta. Mua kiinnostaa mikä suhteessa voi mennä tuon vuoksi pieleen. Mulla on jo kuitenkin sen verran ikää että toivon jos löydän kumppanin että hän on mulle ensimmäinen ja viimeinen.
Ihan hyväntahtoiseksi vinkiksi: älä koskaan sano, että olet seurustellut kolme päivää. Kuulostat 13-vuotiaalta. Siinä iässä sovittiin seurustelun aloittamisesta ja sitten muutaman päivän kuluttua lopetettiin se.
Tämä. Poikkeavuutta ei saa myöntää. Täällä voidaan puhua, että ei tuollaisilla asioilla ole väliä, mutta oikea maailma toimii toisin. Mieheltä oletetaan tiettyjä juttuja ja jos paljastuukin, että näitä juttuja ei löydy näkee nainen sinut sen jälkeen täysin eri lailla ja saattaa jopa pitää sinua epämiehenä. Älä kuvittele, että toiset ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtäviä, sillä tietyissä asioissa he eivät ole.
Ihan oikeasti: jos nelikymppinen mies sanoo seurustelleensa kolme päivää, niin onhan se ihan totaalisen friikkiä. Joka ikinen nelikymppinen parisuhteessa ollut nainen tietää, että seurustelu ei ole sitä, että sovitaan sen aloittamisesta ja kolme päivää myöhemmin sen lopettamisesta. Seurustelu on prosessi. Tavataan kiinnostava ihminen, aletaan tapailla, tutustua, syvennetään tutustumista tai huomataan, että ei toimi. Jos tutustuminen syvenee niin aletaan tavata myös toisen perhettä ja ystäviä, tehdään suunnitelmia seuraavaa tapaamista/viikonloppua pitemmälle, vietetään lomia ja juhlapyhiä yhdessä, puhutaan omista toiveista ja odotuksista ja suunnitelmista jne.
Miten tuon voi käyä läpi kolmessa päivässä?
Johan mä kirjoitin etten itsekään pidä tuota 3 päivää oikeana suhteena. Se on kuitenkin ainut kokemus kun olen viettänyt aikaa naisen kanssa muuten kuin yhden yön jutussa. Mulla ei siis ole seurustelu kokemusta vaikka olen nelikymppinen. Eläessäni olen ihastunut kolme kertaa oikein tosissani mutta jäi luu käteen.
Joskus mietin onko pahempi epäonnistuminen ett olisin ollut vaikka 15v naimisissa ja tullut ero. Vai se että olen ollut yksin. Tämä on itsekästä ajattelua mutta kummssakin tapauksessa aika olisi mennyt hukkaan. Siis jos ajattelee ihanteena vakavaa onnellista elinikäistä suhdetta.
Omituinen ajatustapa. Miten se aika on mennyt hukkaan, jos kuitenkin 15 vuotta on naimisissa viihdytty? Kai siitä suuri osa on ollut ihan onnellista aikaakin. Jos minä olen nyt kahden vuoden seurustelun jälkeen onnellinen, muuttuuko se epätodeksi, jos joskus eroamme? Muuttaako tulevaisuuteni tämän hetkisen mielentilan?
Siis onhan siinä toki koettu hyviäkin hetkiä. Eron tullessa elämä kuitenkin särkyy ja on taas lähtöpisteessä. Silloin voi kysyä uhrasiko turhaan vuosia väärän ihmisen kanssa. Kun olisi voinut olla oikeankin.
No silti minusta on outoa ajatella, että hyvät hetket elämässä olisivat tuhlattuja. Eihän se ihminen välttämättä niinä vuosina ole ollut väärä vaan siinä hetkessä ihan oikea. Tuhlaamista ja turhaa se on siinä vaiheessa, kun suhde on pelkkää kitkuttelua ja sitkuttelua.
Eron jälkeen ei tosiaankaan olla lähtöpisteessä vaan välietapilla tai risteyskohdassa. Puhut ikään kuin ainoa merkitys olisi sillä parisuhdestatuksella eikä sen sisällöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselle lisääntyminen on suurempi uhraus kuin miehelle, joten heidän on oltava valikoivampia. Tästä syystä myös seksuaalinen inho on naisilla yleisempää = suurempi osa miehistä luokitellaan epäkelvoiksi kumppaniehdokkaiksi. Miehillä taas hyvin harvat naiset saa aikaan inhon tunteen.
Tämä voi muuten olla yksi syy miesten korkeampiin itsemurhalukuihin. Miehiin kohdistuu enemmän inhoa ja torjuntaa, ja se ei pitemmän päälle ole mukavaa. Moni menee joujoon.
Itse olen alkanut toivoa että saisin sokean tyttöystävän, koska hän ei kiinnittäisi huomiota ulkonäkööni. Lisäksi olisi hoivavietin kannalta palkitsevaa kun voisi auttaa kotitöissä yms. Ja sokeilla on kuulemma herkkä tuntoaisti, mikä voisi olla kiva lisä seurusteluun.
Heikko itsetunto näkyy nimenomaan henkisissä ominaisuuksissa, kuuluu tavassasi puhua itsestäsi ja muista. Sellainen on luotaantyötävää, sokeallekin. Miksi pelkäät kuollaksesi sitä että toinen katsoo sinua, näkee sinut sellaisena kuin olet? Vieläpä sellainen joka oletettavasti rakastaa sinua. Ne joita ei kiinnosta eivät ole potentiaalisia kumppaneita sinulle, joten et menetä heissä mitään.
Jep, naisten suurempi seksuaalinen inho kohdistuu yleensä johonkin ominaisuuteen, se ei ole sattumanvaraista. Miehillä tällaista inhoa ei ole naisten ominaisuuksiin vastaavassa määrin. Se että näitä ominaisuuksia ihmiskunnassa esiintyy, on varmaankin asia jolle me emme voi laajassa mitassa mitään. Mistä lie ovat sukeutuneet geenipooliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattelisi siitä mitään erityistä, paitsi jos mies itse pitäisi sitä kauhean isona ja hävettävänä asiana.
Minulla (olen nainen) oli muuten 24-vuotiaana hirveät paineet seurustelemattomuudesta. Luin netistä kaikenmaailman kommentteja, että yli sen ikäiset seurustelemattomat naiset ovat joko rumia tai mielenvikaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?
Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?
Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.
Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.
Ei ole välttämättö turn off, riippuu täysin miehestä ja hänen syistään olla sinkku. Lähinnä kai yleisesti ajateltuna noissa tilanteissa herää kysymyksiä siitä, onko miehellä realistiset käsitykset parisuhteesta ja sitoutumisesta:
A) miehelle on muodostunut jo vakiintuneet tavat olla ja elää; pystyykö tuohon elämään sovittamaan myös toisen ohmisen elämän. Jos on paljon tärkeitä harrastuksia, jääkö aikaa parisuhteen rakentamiselle?
B) Jos tavoitteena on perustaa perhe, ymmärtääkö mies, että yli 30-vuotiaana päätökset sitoutumisesta ja perheen perustamisesta pitää tehdä suht äkkiä, jotta lasten saaminen on mahdollista (tässä oletuksena, että osapuolet ovat suht samanikäiset, kuten pääosassa suomalaisista parisuhteista). Tässä vaiheessa ei siis voida enää elää uudestaan sitä kadotettua 20-vuotiaan elämää, jossa voidaan seurustellaan 5-10 v. tulevaisuutta kummemmin suunnittelematta. Pitää hyväksyä, että se jäi elämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?
Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.
Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.
jos tunnet henkilön ikävuosina 25-35 ja hän ei sinä aikana kertaakaan seurustele, niin on ihan sama seurusteliko hän 16-vuotiaana yläasteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?
Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.
Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.
jos tunnet henkilön ikävuosina 25-35 ja hän ei sinä aikana kertaakaan seurustele, niin on ihan sama seurusteliko hän 16-vuotiaana yläasteella.
Entäs ikävuodet 17-24? Tällaisen ihan "pienen" ajanjakson pudotit välistä. Ja edelleenkään en voi päätellä henkilön parisuhdestatusta siitä, että hän asuu yksin tai ei puhu kumppanistaan. Kuten jo sanoin, itsekin olen seurustellut 2 vuotta ja tästä tietää vain perhe ja läheisimmät ystävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo ei ole seurustellut" muuttuu nopeasti ihmisten mielissä –> "tuossa on muutakin vikaa". Lopulta ei voi osallistua mihinkään ihmisten asenteiden takia.
Voitko vähän täsmentää tätä "ei voi osallistua mihinkään"? Missä ihmeessä te toitotatte sitä parisuhdehistoriaanne jatkuvasti, että normaali elämä ei onnistu?
Niin voihan sitä toivoa että kukaan ei ajan myötä huomaa eikä kysy mitään jos ei vaan puhu koskaan asiasta.
Eikö siinä vaiheessa, kun asia tulee puheeksi, ole ehtinyt jo osallistumaan aika moneen asiaan? Itse muistan opiskeluajoilta parikin tyttöä, jotka eivät olleet koskaan seurustelleet. Tämä tuli ilmi vasta noin vuoden tuntemisen jälkeen eikä se tieto kyllä mitenkään vaikuttanut meidän väleihimme.
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.
Miten niin yhdessä vuodessa? Kerro nyt missä tilanteissa sinä joudut kertomaan ihmisille parisuhteettomuudestasi lyhyen tuntemisen jälkeen. Minä olin edellisessä työpaikassani 10 vuotta ja meillä oli tiivis ja hyvähenkinen työyhteisö. Mutta silti siellä oli ihmisiä, joiden seurustelumenneisyydestä minulla ei ole mitään käsitystä. Tiesin vain sen, että he asuvat yksin.
Niin, eli vuonna 10 tiesit heidän seurustelumenneisyytensä vuodesta 1 eteenpäin: asuivat yksin eivätkä koskaan maininneet kumppania. Onhan sitä siinäkin.
Niin? Kuitenkaan koskaan ei tullut puheeksi, ovatko koskaan seurustelleet. Siksi ihmettelen, miksi nämä jotkut kommentoijat sanovat, etteivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan, kun heitä aletaan hyljeksiä, kun kertovat seurusteluhistorian puuttumisesta (eli heti). Miksi ja millaisessa tilanteessa tällainen asia on pakko kertoa?
Onko joku sanonut että se pitää kertoa? Se on asia joka tulee usein ilmi henkilön muista tekemisistä ja puheista jossain vaiheessa. Riippuu henkilöstä ja tilanteesta kuinka paljon se vaikuttaa. Varmaan ne, joilla on aiempia huonoja kokemuksia ihmisten reaktioista, ovat helposti jatkossa varautuneempia.
Miten se tulee ilmi? Olen kysynyt noin kymmenen kertaa eikä kukaan vastaa. Itse kerroin, ettei minulle selvinnyt tällainen asia 10 vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Minulle selvisi ainoastaan, että nämä henkilöt asuivat sen ajan yksin. Se ei vielä kerro mitään heidän seurusteluistaan. Itsekin olen seurustellut kaksi vuotta ja työkavereilla ja naapureilla ei ole tästä mitään tietoa.
jos tunnet henkilön ikävuosina 25-35 ja hän ei sinä aikana kertaakaan seurustele, niin on ihan sama seurusteliko hän 16-vuotiaana yläasteella.
Entäs ikävuodet 17-24? Tällaisen ihan "pienen" ajanjakson pudotit välistä. Ja edelleenkään en voi päätellä henkilön parisuhdestatusta siitä, että hän asuu yksin tai ei puhu kumppanistaan. Kuten jo sanoin, itsekin olen seurustellut 2 vuotta ja tästä tietää vain perhe ja läheisimmät ystävät.
voi siinä joku korrelaatio olla, jos on yksin ikävuodet 25-35, että mikä on ollut meno sitä ennen. Henkilölle on myös voinut tapahtua jotain yksinäisyyden alkuvaiheessa/hieman sitä ennen, joka on pudottanut hänet inhotumpaan kategoriaan
Joo ei se yhdessä vuodessa nuorena välttämättä mitään vaikutakaan. Jos on muuten hyväosainen, niin sen parempi. Ja jos on vielä nainen niin käytännössä ei ongelmaa lainkaan.