Teini ei ole saanut lukiostakaan kavereita

Nyt hei, lukiossa vuosiluokka on kymmeniä, isoissa lukioissa jopa satoja nuoria. Kaikki eivät ole missään vakiintuneissa porukoissa. Osa on sosiaalisempia kuin toiset, mutta kuitenkin karkeasti ottaen noin puolet ovat introvertteja, puolet ekstrovertteja. Kiinnostuksen kohteita mahtuu laidasta laitaan. Olen melko varma, että ainakin yhtään isommassa lukiossa jokaiselle löytyy kyllä ystävä, jos on mukava, kiinnostunut ja saa suunsa porukassa auki, edes pienessä porukassa.

Apn nuorelle neuvoksi vaan tarkkailla muita nuoria. Ihan varmasti siellä on porukoita, jotka vasta hakevat muotoaan ja muitakin yksinäisiä nuoria. Juttelemaan vaan, sillä se selviää onko siinä pohjaa kaveruudelle ja joskus jopa ystävyydelle. Ainakin opettajista tai tuntien, läksyjen rankkuudesta/mielenkiintoisuudesta tms puhuminen on varmasti yhteinen aihe kaikille siellä lukiossa, ja siitä voi aloittaa. Eikä kaikkia ihmissuhteita kannata ottaa niin vakavasti, osa jää luokkakaverin tasolle, jutellaan kepeää höpöhöpöä, osa sitten kasvaa ystävyydeksi tai hyväksi kaveruudeksi.

Jos sitten on niin ujo, ettei oikeasti puhu kenellekään oma-aloitteisesti, täytyy treenata sosiaalisia taitoja jotenkin.

Oletko miettinyt että lapsesi ehkä voisi nauttia enemmän poikien seurasta jos tyttöjen kanssa ei homm suju.

Salaisuuksista ja niiden pitämisestä: juoruilu on valtapeliä, selkään puukottamista. Hyvät ihmiset ei sorru sellaiseen.

Kenellekään ei pidä kertoa mitään mitä ei voisi samantien kertoa kaikille.

Sama juttu meillä, koulussa dissattiin, koska toinen vanhemmista on ulkomaalainen. Nyt opiskelee mutta edelleen yksin eikä edes halua seuraa. Porukoihin on vaikea päästä. Olemme keskustelleet asiasta, kannustamme mutta virtuaalinen maailma on niin kiinnostava ettei reaalimaailma ei kiinnosta. Surullista :(

Vierailija kirjoitti:

Salaisuuksista ja niiden pitämisestä: juoruilu on valtapeliä, selkään puukottamista. Hyvät ihmiset ei sorru sellaiseen.

Kenellekään ei pidä kertoa mitään mitä ei voisi samantien kertoa kaikille.[/

Tuo kaveriasia on juuri päinvastoin. Jos juoruilet selän takana puhut pahaa muista, pääset porukoihin. Jos olet hyvätapainen ja kiltti, voi olla hankalaa.Näin se menee ainakin tyttöjen keskuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa asialle aikaa. Minun teinini oli lukion ekan syksyn vielä aika yksin, vähitellen ne ystävyyssuhteet syntyi. Sai lukiosta kaksi todella hyvää kaveria joiden kanssa edelleen ovat paljon tekemisissä. Nyt ne vasta tutustuu siellä lukiossa.

Tyttäreni meni lukioon , jossa ei ollut yhtään tuttua ennestään. Hän ei lämpene uusille ihmisille kovinkaan nopeasti. Jouluun mennessä hän kuitenkin löysi sen " oman porukkansa" pitkän matematiikan ja fysiikan ryhmistä. On todella vaikea mennä ryhmiin, joissa toiset ovat tunteneet toisensa suunnilleen tarhasta saakka. Tyttäreni tilanne oli toki siinä suhteessa helpompi, että hänellä on runsaasti kavereita ja tuttuja harrastuksistaan.

Pikkasen myöhästä lukiovaiheessa ihmetellä, ettei lapsi ole oppinut sosiaaliseksi. Miten te vanhemmat olette näyttäneet esimerkkiä ystävien hankkimisesta ja siitä miten vieraiden kanssa tutustutaan. On aika heikkoa jos ei olla totuttu olemaan tekemisissä muiden kuin sukulaisten kanssa. Itse ainakin olen joutunut tätä sosiaalisuuspuolta tsemppaamaan ihan tietoisesti esim. Osallistumalla aktiivisesti lasten harrastuksiin erään joukkuelajin parissa sekä koulun vanhempainyhdistyksen toimintaan. Olen pitänyt yhteyttä muihin vanhempiin ja pyytänyt toisia lapsia meille leikkimään jne. Vanhempien tehtävä on mahdollistaa näitä suhteiden luomisia.

Voi voi, kaipaan lukioon. Lampsii porukkaan, "Mikä meno?" ja alkaa kertoilla viimeisimmistä ryyppyseikkailuista, niin kiinnostuneita löytyy...

Aikuisena työpaikoilla kaikki tuntuu niin hemmetin teennäiseltä, ettei tee mieli tutustua työkavereihin mitenkään enempää ja olen sitten hiljaa, ja työkaverit luulevat etten pidä heistä.

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan mietin näitä jotka toitottaa täällä näistä vaatteista koko ajan, että ne ei saa olla noloja jne.

Sekö on ongelman ydin, huku massaan, tee kuten muut, niin saat ystäviä. Miksi ei voi kiinnostua henkilöstä itsestään, vaan siitä miltä näyttää. Onko kiinnostava vasta kun näyttää siltä miltä muut?

Sosiaalinen mediako tämän on saanut aikaan?? Eikö olisi rikkaampaa kun kiinnostuisi siitä hiukan erilaisestakin ystävästä. Omaisi empatiakykyä, eikä kääntäisi selkää jollekin joka ei ihan täytä kriteereitä.

Ilmeisesti olen liian vanha kun en ymmärrä tätä.

Kun sinua ei tunneta, se muista poikkeava pukeutuminen kyllä tekee sen ettei sinuun halutakaan tutustua. Vaatteiden ei tarvitse olla mitenkään erikoiset ihan se nuorisoliikkeiden, Cubus, HM, Kappahl tyyli on ok. Kaikilla ei itsetunto riitä siihen muka persoonalliseen gootti, punkkari, hevari- tyyliin. Tuossa iässä ihmiset ovat varsin laumasieluja.

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt että lapsesi ehkä voisi nauttia enemmän poikien seurasta jos tyttöjen kanssa ei homm suju.

Kuulemma poikien kanssa on yhtä vaikeaa kuin tyttöjen. Pojat hengailee vaan niiden suosituimpien ja kauniimpien tyttöjen kanssa, tai keskenään. Päiväkodissa tytöllä oli yksi kaveripoika, mutta sitten koulun alkaessa "kasvoivat erilleen".

Kiitos muuten näistä monista viesteistä! Yritän vastata niihin tänään kun ehdin, en halua että teini joutuu taas kärsimään yksinäisyydestä kolme vuotta...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aikoinaan samassa tilanteessa. Olin jo yläkoulussa yksinäinen ja kiusattu ja minulla oli vain joskus seuraa. Yleensä tämäkin porukka jätti silti aina yksin ja muuten sainkin sitten olla omillani. Tämä kaikki meni vielä niin, että muutimme sellaiseen aikaan, että ihan tyhjästä olisi pitänyt ystäviä saada ja alkuun sain, mutta myöhemmin alkoi vähitellen kiusaaminen ja jäin yksin. Nämä yläkouluvuodet olivat todella nöytyyttäviä minulle, kun todellakin olin aiemmassa koulussa kuitenkin ollut ihan pidetty ihminen ja kuitenkin oli kavereita. Sitten kaikki muuttuikin ihan yhtäkkiä. Olin itsekin toiveikas, että lukiossa kaikki muuttuu. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut ja jouduin osin senkin vuoksi, ettei keskiarvo riittänyt toiseen lukioon samaan lukioon niiden tyyppejän kanssa, jotka olivat kiusanneet aiemmin. Heidän tuttujaan oli samassa lukiossa ja nopeasti huomasin sen, ettei kukaan vastannut minulle mitään ja halunnut minua porukkaan. Sellainen vaatteiden pilkkaus ( minulla ihan tavalliset vaatteet) ja muu haukkuminen jos esim vastasin väärin tai käyttäydyin toisista jotenkin hassusti ( syy tähän oli mikä vaan) alkoi nopeasti. Minua tavallaan pidettiin ihan jonain vitsinä, jota sai nauraa. Jopa opettajat joskus tekivät tätä tai muuten kommentoivat jotain esim kun jännitin esiintymistä ja luokka nauroi taas. Minulta meni täysin ihmisarvo noina vuosina ja pidin itseäni ihan kamalana ihmisenä.

Myöhemmin sain sieltä pari kaveria, jotka myös yksinäisiä tosin heistäkin moni lopetti koulun kesken tai vaihtoi toiseen ja jäin taas yksin. Se oli kyllä kamalaa aikaa ja olin tavallaan kiusattu vielä sielläkin ja muut ainakin osoittivat minulle paikkani. Toisaalta en olisi voinut tehdä mitään toisin ja olen aika ujo ihminen. Tosin koulussamme oli niitäkin, jotka yrittävät olla puheliaita ja saivat silti huomata, että jos eivät miellyttäneet eräitä tyyppejä niin jäivät yksin. Moni myönsikin sitten lopuksi kuinka yksinäisiä olivat olleet jopa sellaiset joiden ajattelivan tykänneen käydä siellä. Ihmiset puhuvat paljon sosiaalisista taidoista, mutta aina ei ole tästäkään kyse ja minunkin tapauksessani voin sanoa, että vaikka vähän ujo olenkin niin ihan normaalista pystyn silti puhumaan ja muuten toimimaan muiden kanssa, mutta nämä asiat eivät auttaneet minua. Minut tavallaan haluttiin pistää kuriin ja hiljentää. Joskus luokka voi päättää näin, että yksi ei sovi porukkaan ja sitä on vaikeaa muuttaa, vaikka olisikin rohkea ja puhelias ihminen. Itsekään en voi aina syyttää itseäni, kun olen myös aina yrittänyt löytää seuraa ja kohdellut muita hyvin. Nykyisin voin silti kertoa, että nuo vuodet ovat jälkeenpäin olleet raskaita ja silloin sitä kesti paremmin. En enää pysty luottamaan muihin kovin hyvin ja olen epävarma. Sitä en ollut aiemmin. Toisaalta hyvä, että puhut tyttösi kanssa, kun itse en voinut puhua kenellekään ja vuodet todella raskaita.

Ja höpö höpö. Nykyisin lukiossa ei ole mitään luokkia. Kukin osallistuu niihin ryhmiin , jotka sopivat omaan lukujärjestyksen. Näin samalla kurssilla voi olla useammalta eri vuosikurssilta. Sanoisin, että ne kaverit löytyy siitä porukasta, joka useimmiten osuu ottamaan saman kurssin kurssitarjottimelta. Kun perinteisiä luokkia ei ole niin kukaan ei seuraa onko sinulla kavereita vai ei. Eikä kukaan näytä sinulle paikkasi, sinua ei vaan huomioida.

Jos kutsut omaa lastasi teiniksi, ei ihme, että ei ole hyviä välejä keneenkään. Kutsupa lastasi ihan etunimellä.

Mä olen yli 50 v ja aina ollut vähän outo lintu. Nykyisin kun asiaa mietin syy taisi olla tietynlainen varhaiskypsyys. Siinä vaiheessa kun muut juhlivat ja riehuivat kaljakassiensa kanssa mua kiinnosti kirjat. En koskaan välittänyt mistään poikabändeistä, muodista, meikkaamisesta tai seurustelusta. Onnekseni olin kuitenkin vahva ja en edes ymmärtänyt, että mulla ei juurikaan ole kavereita. Olin (ja olen) tyytyväinen itseeni.

Yläasteella mulla oli yksi hyvä ystävä, mutta lukiossa ei ketään. En ole asiaa edes ajatellut. Lounaalla en kuitenkaan muistaakseni istunut yksin, mulla oli juttukavereita mutta ei suinkaan aina samassa porukassa.

Edelleenkään minulla ei ole ystäviä. Aviomies ja useampi lapsi on. Lapset ovat sosiaalisia, kuten mieskin. Parhaiten tulen toimeen itseäni joko vanhempien tai nuorempien kanssa. En ole ujo, töissä ja juhlissa olen seurallinen. Mulla ei vain ole tarvetta sen kummempaan ystävyyteen.

Ja vielä, naapurustossa oli vain pooikia leikkikavereina. Näin oli siihen saakka kunnes täytin 11 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salaisuuksista ja niiden pitämisestä: juoruilu on valtapeliä, selkään puukottamista. Hyvät ihmiset ei sorru sellaiseen.

Kenellekään ei pidä kertoa mitään mitä ei voisi samantien kertoa kaikille.

Tuo kaveriasia on juuri päinvastoin. Jos juoruilet selän takana puhut pahaa muista, pääset porukoihin. Jos olet hyvätapainen ja kiltti, voi olla hankalaa.Näin se menee ainakin tyttöjen keskuudessa.

Näin ajattelevat tai haluavat uskoa ne, joille on vaikeaa päästä porukoihin. Yhdenlainen defenssi sekin. Mutta hei, kukaan ei pidä ilkeilijöistä. Ne tavalliset mukavat nuoret hyvin nopeasti alkavat vierastaa ilkeilijöitä. Heitä ehkä siedetään, jottei itse päätyisi kohteeksi, mutta syvemmät ystävyydet tulevat juuri näiden ihan tavallisten ja mukavien nuorten välille. V-mäisillä saattaa olla se oma porukkansa, mutta ei sinne kannata ehdoin tahdoin hakeutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salaisuuksista ja niiden pitämisestä: juoruilu on valtapeliä, selkään puukottamista. Hyvät ihmiset ei sorru sellaiseen.

Kenellekään ei pidä kertoa mitään mitä ei voisi samantien kertoa kaikille.

Tuo kaveriasia on juuri päinvastoin. Jos juoruilet selän takana puhut pahaa muista, pääset porukoihin. Jos olet hyvätapainen ja kiltti, voi olla hankalaa.Näin se menee ainakin tyttöjen keskuudessa.

Näin ajattelevat tai haluavat uskoa ne, joille on vaikeaa päästä porukoihin. Yhdenlainen defenssi sekin. Mutta hei, kukaan ei pidä ilkeilijöistä. Ne tavalliset mukavat nuoret hyvin nopeasti alkavat vierastaa ilkeilijöitä. Heitä ehkä siedetään, jottei itse päätyisi kohteeksi, mutta syvemmät ystävyydet tulevat juuri näiden ihan tavallisten ja mukavien nuorten välille. V-mäisillä saattaa olla se oma porukkansa, mutta ei sinne kannata ehdoin tahdoin hakeutua.

Käsitän tuon selän takana puhumisen eri tavalla. Se ei ole kiusaamista tai edes kovin ”kuuluvaa”. Se on enemmänkin sellaista, että kun yksi porukasta ei ole paikalla vaivihkaa vähän mietitään hänen asioitaan, sanotaan että onkohan sillä nyt sen ja sen suhteen kaikki ok., muka sellaista ”hyväntahtoista” juoruilua.

Jos et halua näin käyttäytyä olet aika pian porukoiden ulkolaitamilla.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin ja syrjittiin koko peruskoulun ajan. Olin köyhästä perheestä ja isä oli alkoholisti ja tämän myös tiesivät pikkukaupungin opettajat, ettei oltu ns. parempaa väkeä. Kotona minua ei kannustettu millään tavalla enkä koskaan saanut mitään ja monesti kouluruoka oli ainoa ruoka, jota päivän aikana söin. Minua haukuttiin rumaksi, kuinka pilasin koko luokkakuvan rumalla naamallani jne. Olin kyllä hyvä koulussa, mutta sitäkin pyrittiin lyttäämään jopa opettajien taholta.

Yksi poika löi minua nyrkillä kovaa käsivarteen ja kun kerroin asiasta opettajalle, niin kas kummaa juttu kääntyi MINUN syyksi, että minä olin muka sanonut jotain, joka oikeuttaa lyömiseen!? Näistä asioista ei välitetty kotona ja jopa oma isäni naureskeli, että mitäs olet tuollainen...

Hyi saatana mitä touhua ja näin aikuisena en ole pahemmin vanhempieni kanssa tekemisissä, kun ei kiinnosta. Onneksi on nykyisin paljon ystäviä, upea mies, hyvä työpaikka ja saan kokea olevani normaali.

Minulla ei sinäänsä ollut kotona mitään vikaa, mutta peruskoulun läpi opettajien asenne oli juuri tuo kiusaamiseen. Älä provosoi. SINÄ provoisoit kiusaajaa. Rakkaudesta se hevonenkin potkii. Älä välitä.

Lohdutti kauheesti kun syljettiin päälle ja työnnettiin portaat alas.

Niin tai kotona. En kertonut. Miksi olisin, ei asialle mitään olisi voitu. Olinhan kotonakin pahnanpohjimmainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salaisuuksista ja niiden pitämisestä: juoruilu on valtapeliä, selkään puukottamista. Hyvät ihmiset ei sorru sellaiseen.

Kenellekään ei pidä kertoa mitään mitä ei voisi samantien kertoa kaikille.

Tuo kaveriasia on juuri päinvastoin. Jos juoruilet selän takana puhut pahaa muista, pääset porukoihin. Jos olet hyvätapainen ja kiltti, voi olla hankalaa.Näin se menee ainakin tyttöjen keskuudessa.

Näin ajattelevat tai haluavat uskoa ne, joille on vaikeaa päästä porukoihin. Yhdenlainen defenssi sekin. Mutta hei, kukaan ei pidä ilkeilijöistä. Ne tavalliset mukavat nuoret hyvin nopeasti alkavat vierastaa ilkeilijöitä. Heitä ehkä siedetään, jottei itse päätyisi kohteeksi, mutta syvemmät ystävyydet tulevat juuri näiden ihan tavallisten ja mukavien nuorten välille. V-mäisillä saattaa olla se oma porukkansa, mutta ei sinne kannata ehdoin tahdoin hakeutua.

Juuri näin. Minä olen puhelias ja sosiaalinen ja saan helposti tuttuja/kavereita. Ystäviä on silti vain joku harva. Ja kyllä, näen punaista kun sellaiset, jotka syystä tai toisesta eivät osaa ihan tavallista hyvänpäivän juttelua, alkavat haukkua niitä jotka osaavat juoruilijoiksi ja pahan puhujiksi. Olen omasta mielestäni kiltti ja hyvätapainen, enkä puhu ilkeästi kenestäkään. Yritän myös esim työpaikalla innostaa ujompiakin mukaan ja puistoissa ja mammakerhoissa aikoinaan kävin moikkaamassa ja esittäytymässä uusille naamoille ja esittelin eteenpäin, koska olen ihmisistä kiinnostunut. Mutta jotain vastuuta sillä toisellakin osapuolella on, jotta kaveruus voi alkaa kantaa. Jos vain tuppisuuna nököttää eikä vaikuta yhtään kiinnostuneelta, ei kukaan jaksa loputtomiin yrittää tutustua.

Toinen rasittava ryhmä ovat sellaiset, jotka tulkitsevat kevyen jutustelun ja perusystävällisyyden heti ystävyydeksi ja haluavat jakaa kovin henkilökohtaisia asioita. Joo ei, jos pidän sinusta, on mahdollista että joskus tulevaisuudessa olemme ystäviä, mutta oikeasti minulla on todella korkea muuri tässä suhteessa. Valitan, mutta toivon tätä kunnioitettavan.

Onko paikkakunnallanne tyttöjen taloa? Ne järjestävät sekä ryhmiä että avointa ohjelmaa. Jospa tyttäresi löytäisi sieltä kautta kavereita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salaisuuksista ja niiden pitämisestä: juoruilu on valtapeliä, selkään puukottamista. Hyvät ihmiset ei sorru sellaiseen.

Kenellekään ei pidä kertoa mitään mitä ei voisi samantien kertoa kaikille.

Tuo kaveriasia on juuri päinvastoin. Jos juoruilet selän takana puhut pahaa muista, pääset porukoihin. Jos olet hyvätapainen ja kiltti, voi olla hankalaa.Näin se menee ainakin tyttöjen keskuudessa.

Näin ajattelevat tai haluavat uskoa ne, joille on vaikeaa päästä porukoihin. Yhdenlainen defenssi sekin. Mutta hei, kukaan ei pidä ilkeilijöistä. Ne tavalliset mukavat nuoret hyvin nopeasti alkavat vierastaa ilkeilijöitä. Heitä ehkä siedetään, jottei itse päätyisi kohteeksi, mutta syvemmät ystävyydet tulevat juuri näiden ihan tavallisten ja mukavien nuorten välille. V-mäisillä saattaa olla se oma porukkansa, mutta ei sinne kannata ehdoin tahdoin hakeutua.

Käsitän tuon selän takana puhumisen eri tavalla. Se ei ole kiusaamista tai edes kovin ”kuuluvaa”. Se on enemmänkin sellaista, että kun yksi porukasta ei ole paikalla vaivihkaa vähän mietitään hänen asioitaan, sanotaan että onkohan sillä nyt sen ja sen suhteen kaikki ok., muka sellaista ”hyväntahtoista” juoruilua.

Jos et halua näin käyttäytyä olet aika pian porukoiden ulkolaitamilla.

Itse en tunnista tällaista ollenkaan. Toki joo, kavereidenkin kuulumisista puhutaan, tyyliin "yhteinen tuttavamme Sanna sai vauvan, oletko jo käynyt katsomassa tätä" tai tällaisia, mutta ei mitään vatvomista muuten.

Olemus; vaatteet uusiks?