Teini ei ole saanut lukiostakaan kavereita

Vierailija kirjoitti:

Etsii kaltaisensa ja juttelee

Ei tunge valmiisiin poppoisiin

Nämä neuvot ovat kyllä ihan parhautta. Noinhan se vain ratkeaa.

Tiedätkö, mitä tapahtuu kun ulkopuoliseksi jäänyt nuori yrittää jutella? Muut eivät reagoi siihen mitenkään, jatkavat omaa jutteluaan ja nuori on yksin seurassa. Päälle ehkä vielä oudoksuvat katseet. Niitä "kaltaisiaan" ei välttämättä koko koulussa ole. Ja tuossa iässä ne porukat muodostuvat useimmilla kuin itsestään, jos niihin ei saisi yrittää tutustua niin silloin ainakin jää yksin. Eli "etsi kaltaisesi mutta vältä porukoita" ei käytännössä toimi.

Jossain vaiheessa aina ulkopuoliseksi jäävä lakkaa yrittämästä ja on sitten oma-aloitteisesti yksin, siinä ainakin säilyttää ylpeytensä kun ei tarvitse kokea jatkuvaa torjuntaa.

Me otettiin lukion alussa meidän porukkaan yksi alkuun sosiaalisesti hieman kömpelö ihminen, koska hän oli kuitenkin ihmisenä tutustumisen arvoisen oloinen ja mukava. Hän tuli tiiviiksi osaksi porukkaa, ja minusta ja hänestä tuli parhaat ystävät. Kyllä sosiaalisia taitoja ehtii kehittää vielä lukiossakin. Sittemmin olemme jo muuttaneet eri paikkakunnille, ja hänellä on laaja sosiaalinen piiri ja paljon ystäviä. Hän hakeutui aktiivisesti uudellakin paikkakunnalla ihmisten pariin. Itse taas jäin ensimmäistä kertaa elämässäni aika yksin, sillä en opinnot aloittaessani jaksanut hakeutua ihmisten seuraan kovin aktiivisesti. Onneksi vanhat ystävät säilyvät.

N22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on ollut vaikeuksia löytää ystäviä missään iässä, vaikka en ole mitenkään sulkeutunut. Mun jutut ei vain kiinnosta ihmisiä. En oikein kuulu mihinkään ryhmään. En ole kova jätkä, en ole poikamainen, en ole naisellinenkaan, olen kiinnostunut luonnosta, mutta en ole viherpiipertäjäkään. Olen liian tylsä ja mun kiinnostuksen aiheet ovat useimmille tylsiä. Yritän kyllä olla kiinnostunut muiden jutuista, mutta en kykene innostumaan. Vika on siinä. Harrastuksissa ja tapahtumissa juttelen eniten itseäni vanhempien mummeleiden kanssa. Nyt olen jo keski-iässä, mutta jo nuorempana oli näin. Kun kiinnostuksen aiheet on marjanpoiminta, käsityöt, lukeminen, lenkkeily yms. tylsät, on vaikea löytää ystäviä. Ikävä kyllä, eniten ystäviä saavat ne, jotka juoruilevat ja haukkuvat muita ihmisiä. Siitä väestä löytyy samanhenkistä väkeä aina. En ole mikään puhdas pulmunen juoruilun suhteen itsekään, mutta en kykene sellaiseen ilkeilyyn kuin useimmat. 

Postauksesi on ihan asiaa kunnes päätät leimata ne, jotka saavat kavereita, juoruilijoiksi ja haukkujiksi. Ihan puuta heinää tuollainen.

No, ei ole. Nähnyt omassa nuoruudessani ja omien lasten kautta. Salaisuuksien pitäminen ei ole osalla kovinkaan korkeassa asemassa. Oma lapsi tuskaili parhaan ystävänsä vaatimuksia kertoa hänelle kolmannen tytön kertoma asia jonka oli luottamuksella kertonut. Peruste oli se, että ovat bestiksiä ja bestikset jakaa keskenään kaiken. Muuten joo, mutta pitää ymmärtää sana luottamuksellisuus.

Minä olen mielummin luotettava, kuin se epäluotettava jolle ei voi uskoutua mitään kun asia paljastetaan sen hetkiselle bestikselle sen enempää miettimättä. Niin oli lapsenikin ja nyt on ihan eri bestikset kuvioissa, luotettavat sellaiset.

Mitä ystävyyttä se on, jos vaatii julki toiselle luottamuksella kerrottuja asioita. Sehän kertoo vaan siitä, että tuolle ei koskaan kannata kertoa mitään yksityistä kun lähtee juttu jakoon samantien.

Näitä "kerro heti mulle kaikki nyt" tyyppejä on ollut aina ja tulee aina olemaan,

Lässynlää. Tuo on se syy, miksi kavereita ei saa. "minä olen luotettava", "minä olen parempi ihminen" jne on varsin vastenmielinen piirre ihmisessä. Valtaosa ihmisistä on luotettavia, kun tosi on kyseessä, ja juoruilu on enemmän harmittomien pikkujuttujen vatvomista. Joo, jokunen mätäpää aina löytyy, mutta isossa kuvassa näin. Mutta itsensä nostaminen jotenkin erinomaiseksi suhteessa muihin kyllä karkottaa potentiaaliset kaverit.

Ja tiedätkös, ihmisiin voi suhtautua niin, että on kavereita ja on muutama hyvä ystävä, joille sitten uskoutuu. Ei joka vastaantulijalle tarvitse kaikkia salaisuuksia toitottaa.

Ei tarvitse kaikille toitottaa, mutta jos joku kertoo, niin ei sitä silti tarvi muille jakaa. Se jonka asia on, jakaa sen itse jos niin haluaa. Ei sitä kukaan ulkopuolinen voi määritellä. Eikä sitä mikä asia nyt pikku juttu jonka voi jakaa ja mikä taas ei.

Itse en toitota, koska luotettaviksi luulemiani ystäviä on ollut harmillisen vähän. Luottamus menetetään ainoastaan kerran, sen jälkeen sitä ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Myötätuntoa ja vertaistukea täältä ap sinulle ja lapsellesi! Meillä on kolme lasta, joista kahdella vanhimmalla on aina ollut haasteita kaverien saamisessa.

Vanhin (poika) on sillä tavalla sosiaalisesti kömpelö, että hänellä on omia vahvoja kiinnostuksen kohteita, joista hän innostuu puhumaan liikaa. Jos (kun) muut eivät jaa näitä kiinnostuksenkohteita, kyllästyvät tietysti. Pojalla on ollut pidempään yksi hyvä kaveri, jota kiinnostavat samat asiat, mutta nyt tämä kaveri meni muualle kouluun ja meidän poika lukioon. Uudesta lukiosta ei vielä ole löytynyt seuraa. Poika haluaisi enemmän kavereita, mutta tiedostaa, että ei ole samalla aaltopituudella useimpien kanssa. Kannustamme häntä toki laajentamaan kiinnostuksenkohteitaan ja osoittamaan mielenkiintoa kavereiden kiinnostuksenkohteita kohtaan, mutta kun tämä ei tule luonnostaan, niin tulokset ovat aika vähäisiä. Pojan kohdalla positiivista on, että joku kaveri on yleensä tästä huolimatta ollut rinnalla. Hyvä on myös se, että poika juttelee asiasta ja kertoo tunteistaan.

Tyttö (kasiluokkalainen) on hankalampi. Hänellä ei ollut alakoulussa ollenkaan kavereita ennen kuudetta luokkaa. Omat luokkakaverit kiusasivat vuoroin suoraan ja vuoroin jättämällä ulkopuolelle. Yritimme puuttua asiaan, mikä vain pahensi sitä ja sai varmaankin tytön sulkeutumaan myös kotona. Kutosella löytyi muutama kaveri rinnakkaisluokalta, se oli tähän saakka paras vuosi. Seiskalla kaveriporukka hajaantui eri kouluihin ja tyttö on taas ollut yksin. Hankalaa on se, että hän ei tosiaan puhu kotonakaan asiasta ja väittää, ettei mitään ongelmaa ole. Minusta hän on kuitenkin ihan kadottanut elämänilonsa ja laahustaa masentuneen oloisena päivästä toiseen :( Koen auttamisen tosi vaikeaksi, kun tyttö ei halua puhua. En tiedä, kuinka auttaa. Tyttö on kotioloissa sukulaisten ja perhetuttujen kanssa mielestäni sosiaalisesti ihan taitava, juttelee, osoittaa kiinnostusta, kohtelee ihmisiä ystävällisesti. En tiedä, miksi hän ei saa kavereita. Hän on hyvä koulussa, keskiarvo hipoo kymppiä, ehkä siinä on osasyy. Surettaa niin kovasti, mutta en tiedä mitä voin tehdä.

Halaus ap:lle ja toinen tytölle.  

Kympintyttö kiireesti pakolla terapiaan, jotta masennus pysyy aisoissa!  Terapeutin on oltava älykäs, jotta nuori voi kunnioittaa häntä. Suurin ongelma taitaa olla, että älykäs nuori on ihan eri aaltopituudella muiden kanssa. Samanhenkistä porukkaa löytynee sitten yliopistosta.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla todellinen mätämuna jos ei saa mistään kavereita. Itse olen saanut kavereita peruskoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, armeijasta, harrastuksista, kaikista kolmesta työpaikoistani sekä vielä muuten tapaamistani ihmisistä.

M46

Siinäpä varsinainen empatian perikuva, ja vielä tuon ikäinen eikä mikään teini.

Sanoisitko omaa lastasi mätämunaksi jos hän ei saisi kavereita?

Vierailija kirjoitti:

Hakeeko teinisi liian "korkeatasoista" seuraa. Auttaisiko, jos menisi hakemaan seuraa siitä vähän tyhmemmästä ja ei niin muodin mukaisesta porukasta.

Jos on iso lukio, niin luulisi, että johonkin kaveriporukkaan mahtuisi sisään.

Kun ei olla enää luokittain koko ajan yhdessä, niin jos haluaa vieruskaverin tunneilla, sitä on pakko vaihtaa, kun ihmiset valitsevat erilaisia aineyhdistelmiä.

Ainakin myöhemmin tulee se tilanne, että viereen luokassa on kelpuutettava joku tuttu vaan. Ainakin omani stressaa, että kenet saa missäkin kurssissa viereensä. Että onko joku vähänkin tuttu luokassa.

Katso, että lapsellasi on muodinmukaiset vaatteet. Ei tarvitse olla kalliit. Mutta että mikään vaate ei ole tunnusomaisesti nolo. Ja sitten pitää varoa, ettei koskaan vahingossa tee mitään noloa. (kaiva nenää tms)

Oma lapseni oli ilman kavereita lähes koko alakoulun. Yläkoulu ja lukio helpompia, kun voi valita kavereita eri luokilta ja samanhenkisiä löytyy helpommin. Nyt lukiossa hän on suosittu ja suuri kaveripiiri. Ottaa siihen melkein kenet vaan, joka pyrkii.

Tyttäreisi kuulostaa keskenkasvuiselta pissikseltä. Yläasteella tollanen normia, lukiossa pitäs olla jo vähän aikuinen. Ihan selvä "mean girl" joka varmasti tuomitsee hovinsa kanssa kaikki, jotka eivät mahdu samaan muottiin.

Ongelmana on, ettei osaa elää ilman kavereita. Suosittelen terapiaa.

Muuta keinoa ei kai ole, kuin sosiaalisten taitojen harjoittelu. Mä olen saanut elämässäni yhden ystävän yläasteella, yhden lukiosta ja kaksi töistä. Kaksi näistä on tullut heidän aloitteestaan, ja kaksi olen hankkinut ihan tietoisesti (olen miettinyt tarkkaan etukäteen että mitä voin puhua, millainen käytös on sopivaa, miten kaveruutta viedään eteenpäin esim. ehdottamalla yhteistä lounasta ja viestittelemällä). Tämä yläasteella saatu ystävä on todella lahjakas sosiaalisesti ja neuvoo minua vielä aikuisiälläkin. Minulle oli esimerkiksi ihan uusi juttu se, että helpoin tapa tutustua työkavereihin syvemmin on pyytää somekaveriksi, lähetellä kepeitä viestejä kuten kuulumistenkyselyä ja joitain hauskoja meemejä tms, ja jonkin ajan kuluttua ehdottaa esimerkiksi yhteistä lounasta. Mun pää ei vaan toimi niin, että olisin itse hoksannut toimia noin.

T: Korkeakoulutettu Asperger-nainen

Olen hoitanut poikani avulla useampaa kiusaamistapausta. Poikani oli ala-ja yläasteella sekä lukiossa erittäin suosittu. Muutama ihminen lähestyi apua pyytäen minua ja keskusteltuani poikani kanssa, hän otti näitä kiusattuja porukkaansa. Muutamissa päivissä näiden seura alkoi kiinnostaa muitakin, kun suosittu kaveri näytti esimerkkiä. Kun saivat mahdollisuuden näyttää, että ovat hyviä tyyppejä, homma alkoi tosi nopeasti sujua omalla painollaan. Saivat itseluottamusta ja tilanne muuttui. Kaksi näistä on käynyt aikuisena kiittämässä minua ja kertonut kaiken muuttuneen vuosien kiusaamisen jälkeen. Poikani tekee tätä edelleen nyt aikuisena työelämässä. Hänelle opetin jo lapsesta empatiaa ja toisen asemaan asettumista eli hän oli helposti mukana tässä asiassa ja koki kunniakseen auttaa.

Neuvoni on, että koska suomen koulut valitettavasti toimivat kuin jenkkielokuvissa, niin hankkikaa vetoapua joltain nuorelta, jonka sosiaalinen asema on vahva ja joka on toveripiireissä johtavassa asemassa. Siitä se alkaa nopeasti itsestään sujua. Jenkkielokuvien klisee, että cheerleader tuunaa harmaavarpusesta suositun hottiksen, on ihan toimiva malli täälläkin.

Toinen asia on, etteivät kaikki nuoret edes halua porukoihin ja sitä pitää sitten vanhempien kunnioittaa.

Meillä nuori oli aloittamassa lukiota todella pessimistisin odotuksin. Ajatteli että jää yksin eikä saa kavereita. Onneksi siellä oli toinenkin orpo joka ei heti sulautunut isoon porukkaan ja on hänen kanssaan lyöttäytynyt yhteen.

Ekalla viikolla valitti joka aamu ettei haluaisi mennä kouluun ja että ahdistaa. Nyt ei ole muutamaan päivään valittanut. Toivon että lukiovuodet valaisivat tyttöön itseluottamusta ja löytyisi samanhenkinen kaveripiiri.

Meillä oli aikanaan lukiossa yksi tyttö joka tuntui joutvan vaihtamaan porukkaa jatkuvasti. Johtui ehkä siitä että hänen kanssa puhuessaan hän ei ajatellut muiden tunteita ja puhui vain itsestään kuin olisi parempi kuin muut.

Mä itse viihdyn yksin, mutta on mulla kuitenkin aina ollut paljon kavereita. Yritän olla julkisesti positiivinen ja empaattinen. Kyselen aina ihmisten kuulumisia ja olen heistä kiinnostunut, mutta en tunkeile.

Ei löytynyt mullekaan kun maalla asuin. Koko ajan vaan odotin että pääsee muualle. Mitään seurustelujuttujakaan ei ikinä ollut. Nykyään asun muualla ja on joitakin kavereita. Olen tosi erilainen kuin muut..suorasanainen ja itsenäinen. Lisäksi mua pidetään ihan hirveän ylimielisenä 😂 Kaikista ei vaan pidetä.

Vierailija kirjoitti:

Hakeeko teinisi liian "korkeatasoista" seuraa. Auttaisiko, jos menisi hakemaan seuraa siitä vähän tyhmemmästä ja ei niin muodin mukaisesta porukasta.

Jos on iso lukio, niin luulisi, että johonkin kaveriporukkaan mahtuisi sisään.

Kun ei olla enää luokittain koko ajan yhdessä, niin jos haluaa vieruskaverin tunneilla, sitä on pakko vaihtaa, kun ihmiset valitsevat erilaisia aineyhdistelmiä.

Ainakin myöhemmin tulee se tilanne, että viereen luokassa on kelpuutettava joku tuttu vaan. Ainakin omani stressaa, että kenet saa missäkin kurssissa viereensä. Että onko joku vähänkin tuttu luokassa.

Katso, että lapsellasi on muodinmukaiset vaatteet. Ei tarvitse olla kalliit. Mutta että mikään vaate ei ole tunnusomaisesti nolo. Ja sitten pitää varoa, ettei koskaan vahingossa tee mitään noloa. (kaiva nenää tms)

Oma lapseni oli ilman kavereita lähes koko alakoulun. Yläkoulu ja lukio helpompia, kun voi valita kavereita eri luokilta ja samanhenkisiä löytyy helpommin. Nyt lukiossa hän on suosittu ja suuri kaveripiiri. Ottaa siihen melkein kenet vaan, joka pyrkii.

Miksi tälle 10 alanuolta. Tämä on nimittäin kyllä hyvä vastaus. Esim ei kannata olla leimallisesti nolo. Ainakin, jos kyse on suuremman kaupungin kaupunkilukiosta. Jossain maaseudulla voi olla eri.

Massateininnon on helpompi löytää kavereita. Vaatetuksen pitää olla ei-nolo. Potentiaalinen kaveri pelkää, että hänetkin leimataan. (en oo tarkemmin perehtynyt, mutta luulen, että esim tytöillä vaikka tennissukat saattaa olla nolot. Nyt pitää olla varrettomat. Jne.

Miten nuoresi pukeutuu? Jos säkkimäisesti, saattaa olla, ettei herätä huomiota. Sanoppa, että kokeilee vaikkapa kuukauden ajan polvipituista mekkoa ja korollisia, polviin asti ulottuvia saappaita. Saa taatusti huomioita pojilta.

Meidän nuori meni lukioon asenteella vähät muista. Oli ollut kavereita ja paras ystävä alasteella ja yläasteen alkuun. Sitten ns. bestis teki pahat oharit ja heillä ystävyys muuttui eikä sitä lopulta ollut enää. Särki sydäntä nähdä tilanne, vaikken edes kaikkea asiasta tiennytkään. On kertonut vasta jälkeenpäin.

Lukiossa toisella paikkakunnalla keskittyi alkuun opiskeluun. Keväällä eräällä samalla kurssilla löytyi etsimättä saman henkisiä joista tänä päivänä muodostunut tiivis kaveriporukka ja mukana muutama sydänystäväkin. Nyt voi olla ihan oma itsensä, sellainen kuin on eikä tule tunnetta, että pitäisi vaatteilla tai käytöksellä feikata mitään.

Anna ap tyttärellesi aikaa, positiivisuus auttaa myös. Tsemppiä!!!

Mä vaan mietin näitä jotka toitottaa täällä näistä vaatteista koko ajan, että ne ei saa olla noloja jne.

Sekö on ongelman ydin, huku massaan, tee kuten muut, niin saat ystäviä. Miksi ei voi kiinnostua henkilöstä itsestään, vaan siitä miltä näyttää. Onko kiinnostava vasta kun näyttää siltä miltä muut?

Sosiaalinen mediako tämän on saanut aikaan?? Eikö olisi rikkaampaa kun kiinnostuisi siitä hiukan erilaisestakin ystävästä. Omaisi empatiakykyä, eikä kääntäisi selkää jollekin joka ei ihan täytä kriteereitä.

Ilmeisesti olen liian vanha kun en ymmärrä tätä.

Tuskin kaikki alakoulun, yläkoulun ja lukion koulukaverit ovat systemaattisesti ulos sulkeneet, joten kuulostaa siltä että ap:n lapsi itse vetäytyy tilanteista. Ehkä tekee aloitteen, mutta jos vastakaiku ei vastaa odotuksia, peruuttaa? Mitä nuori odottaa niiltä kavereilta kun menee jutustamaan? Jotkut ei esim. siedä hiljaisuuksia sosiaalisissa tilanteissa vaan heti alkaa "mussa on joku vika" -kela pyörimään.

Olin samanlainen tyttö lukiossa kunnes rohkaistuin tekemään aloitteen. Tutustuin introvertti hikariin joka vielä yli kymmenen vuotta myöhemmin läheinen lojaali ystävä ja lasteni kummitäti

Kannattaa etsiä toinen yksinäinen, tai pienempi porukka, ja mennä vaan mukaan kuin kuuluisi porukkaan. Jos käyttäytyy itsevarmasti, niin kukaan ei rupea kyseenalaistamaan. Tämä tietysti on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta vielä ei ole liian myöhäistä, lukiohan on vasta alussa. Täytyy hymyillä ja olla avoin uusille ihmisille, katsella ympärilleen ja pitää kädet selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Ei löytynyt mullekaan kun maalla asuin. Koko ajan vaan odotin että pääsee muualle. Mitään seurustelujuttujakaan ei ikinä ollut. Nykyään asun muualla ja on joitakin kavereita. Olen tosi erilainen kuin muut..suorasanainen ja itsenäinen. Lisäksi mua pidetään ihan hirveän ylimielisenä 😂 Kaikista ei vaan pidetä.

Etelä-Pohjanmaalta?