luetaanko psykiatrian tekstit

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa aivokasvainleikkaukseen ja huomasin omakannasta, että olivat hankkineet liki kymmenen vuotta vanhat psykiatrian puolen paperit käyttöönsä.

Se, että olen mm joutunut raiskatuksi ja hakenut apua (henkilöltä, joka kylläkin osoittautui täysin vääräksi tähän tarkoitukseen), ei mielestäni kuulu neurokirurgian puolelle yhtään. Paljon suurempi apu olisi ollut siitä, että olisin saanut kasvaimen ja tulevan leikkauksen suhteen edes vähän enemmän tietoa. Se olisi levittänyt ahdistusta huomattavasti. Paljon enemmän kuin vanhojen tietojen penkominen.

Kyllä se vain kuuluu. Ilmeisesti väität tai ainakin kuvittelet ettei raiskaus ole traumatisoiva ja psyykettä tuhoava kokemus. Voin kuvitella että aivoleikkaus on suuri operaatio. Onhan hoitohenkilökunnan hyvä tietää psyykkeesi nykyinen tila ja millainen se on ollut joskus. Oisko se sitten hyvä, että sä meet leikkaukseen ja kaikki ei menekkään hyvin ja sulla on sitten vaikka noi asiat taustalla ja niitä ei ole käsitelty vaan edelleen vaivaavat.

Moni romahtaisi varmasti tuossa vaiheessa ja voisi esm. masentua/joutua psykoosiin/riistää henkensä yms. Ilmeisesti sun mielestä on hyvä, että asioita ei selvitettäisi perusteellisesti. Tämä varmaan siksi että sä voisit sitten jälkikäteen keuhkota julkisesti siitä ettei sua ole hoidettu kokonaisvaltaisesti oikein vain on tehty kaikki mahdolliset virheet. Mitä tulee tuohon tiedon saantiin niin mikset kysy lääkäriltäsi hoidostasi. Saat sitä tietoa kun soitat sinne hoitavalle taholle. Turhaan keuhkoat kerran jos et itse ole aloitteellinen ja uskon vakaasti kyllä siihen että lääkärisi on sinulle ainakin jotain kertonut. 

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Ei ne nyt ihan hirveästi kiinnosta ellei sitten ole esim. päivystyksen tekstissä että potilas vaikuttaa sekavalta, ahdistuneelta ja/tai agressiiviselta. Silloin ehkä kiinnostaa se taustalla psyyken puolta.

Sen verran tarkkaa noita lokitietoja myös seurataan ihan sairaalan sisällä että ihan vain huvin vuoksi niitä ei kukaan lähde avaamaan vaan kyllä siihen joku muu syy on kuin se että haluan vain tietää mitä potilaasta on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

No ei niitä lueta kun leikkaukseen tule. Uskokaa pois. Tiedot siirretään tietysti blokkina jos niitä tarvitaan toisessa hoitopisteessä. Psyk. tiedot ovat eri lehden alla, eikä niitä uskalla mennä aukaisemaan, eikä kyllä ehtisikään.

Miksi ihmeessä levität tällaista soopaa? Lapsikin tietää ettei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Semmoiset sieltä. Paljonko saat tyydytystä kun kiellät tosiasiat ja luot negatiivisia ennakkoasenteita. Oletko kenties katkera ja sairaudentunnoton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa aivokasvainleikkaukseen ja huomasin omakannasta, että olivat hankkineet liki kymmenen vuotta vanhat psykiatrian puolen paperit käyttöönsä.

Se, että olen mm joutunut raiskatuksi ja hakenut apua (henkilöltä, joka kylläkin osoittautui täysin vääräksi tähän tarkoitukseen), ei mielestäni kuulu neurokirurgian puolelle yhtään. Paljon suurempi apu olisi ollut siitä, että olisin saanut kasvaimen ja tulevan leikkauksen suhteen edes vähän enemmän tietoa. Se olisi levittänyt ahdistusta huomattavasti. Paljon enemmän kuin vanhojen tietojen penkominen.

Kyllä se vain kuuluu. Ilmeisesti väität tai ainakin kuvittelet ettei raiskaus ole traumatisoiva ja psyykettä tuhoava kokemus. Voin kuvitella että aivoleikkaus on suuri operaatio. Onhan hoitohenkilökunnan hyvä tietää psyykkeesi nykyinen tila ja millainen se on ollut joskus. Oisko se sitten hyvä, että sä meet leikkaukseen ja kaikki ei menekkään hyvin ja sulla on sitten vaikka noi asiat taustalla ja niitä ei ole käsitelty vaan edelleen vaivaavat.

Moni romahtaisi varmasti tuossa vaiheessa ja voisi esm. masentua/joutua psykoosiin/riistää henkensä yms. Ilmeisesti sun mielestä on hyvä, että asioita ei selvitettäisi perusteellisesti. Tämä varmaan siksi että sä voisit sitten jälkikäteen keuhkota julkisesti siitä ettei sua ole hoidettu kokonaisvaltaisesti oikein vain on tehty kaikki mahdolliset virheet. Mitä tulee tuohon tiedon saantiin niin mikset kysy lääkäriltäsi hoidostasi. Saat sitä tietoa kun soitat sinne hoitavalle taholle. Turhaan keuhkoat kerran jos et itse ole aloitteellinen ja uskon vakaasti kyllä siihen että lääkärisi on sinulle ainakin jotain kertonut. 

Se että joku on joskus raiskattu ei tarkoita, että hän

Sen helpommin masentuisi tai saisi psykoosin. Kaikki eivät edes hoidata raiskaustraumaansa. Miksi on pakko jakaa oma raiskaus ihmisten kanssa joiden kanssa sitä ei halua jakaa? Saako uhri koskaan unohtaa vai pitääkö veistä kääntää jatkuvasti haavassa? On ihan turha spekuloida mahdollisilla leikkauksen jälkeisillä psyykeongelmilla, kun niille ei somatiikan puolella voi edes tehdä mitään. Esim pelkkä psykoosi tai pelkkä itsetuhoisuus eivät ole edes pakkohoidon kriteerejä eikä kenenkään tarvitse ottaa hoitoa vastaan näihin ongelmiin joten näihin ylivarautuminen on turhaa. Jos taas potilas haluaa hoitoa, hän usein pystyy hakeutumaan sinne itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne nyt ihan hirveästi kiinnosta ellei sitten ole esim. päivystyksen tekstissä että potilas vaikuttaa sekavalta, ahdistuneelta ja/tai agressiiviselta. Silloin ehkä kiinnostaa se taustalla psyyken puolta.

Sen verran tarkkaa noita lokitietoja myös seurataan ihan sairaalan sisällä että ihan vain huvin vuoksi niitä ei kukaan lähde avaamaan vaan kyllä siihen joku muu syy on kuin se että haluan vain tietää mitä potilaasta on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten.

Juuri näin. Jos niitä vanhoja PSY tekstejä luetaan ja käydään läpi niin ne käydään silloin läpi ihan asiallisesta syystä. Niitä ei käydä vain sen vuoksi läpi, että meitä sattuu nyt vain kiinnostamaan uteliaisuudesta tai siitä syystä että voisimme luoda jotain ennakkoasenteita potilasta kohtaan. Kaikessa rehellisyydessä jos potilas toista luulee niin hän on tuolloin niin väärässä kuin voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Semmoiset sieltä. Paljonko saat tyydytystä kun kiellät tosiasiat ja luot negatiivisia ennakkoasenteita. Oletko kenties katkera ja sairaudentunnoton?

Ei tämä ole mitään tosiasioiden kieltämistä. On ihan tosiasia että psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta ja että potilaan hoitoon ei edes tarvita diagnoosia jos terapeutti on ammattimainen. Lisäksi diagnooseja lätkitään miten sattuu eivätkä ne välttämättä kuvaa potilaan ongelmia juuri ollenkaan. Ihmismieltä on vaikea lokeroida. Eikä se ole mitään negatiivista ennakkoluuloa kertoa totuuksia psykiatriasta. Eikä siinä auta mikään potilaan sairaudentunnottomuuteen vetoaminen. Tuohan on muuten yleinen tapa halventaa ja hiljentää psykiatrusia potilaita, juuri noin toimii psykiatria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne nyt ihan hirveästi kiinnosta ellei sitten ole esim. päivystyksen tekstissä että potilas vaikuttaa sekavalta, ahdistuneelta ja/tai agressiiviselta. Silloin ehkä kiinnostaa se taustalla psyyken puolta.

Sen verran tarkkaa noita lokitietoja myös seurataan ihan sairaalan sisällä että ihan vain huvin vuoksi niitä ei kukaan lähde avaamaan vaan kyllä siihen joku muu syy on kuin se että haluan vain tietää mitä potilaasta on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten.

Juuri näin. Jos niitä vanhoja PSY tekstejä luetaan ja käydään läpi niin ne käydään silloin läpi ihan asiallisesta syystä. Niitä ei käydä vain sen vuoksi läpi, että meitä sattuu nyt vain kiinnostamaan uteliaisuudesta tai siitä syystä että voisimme luoda jotain ennakkoasenteita potilasta kohtaan. Kaikessa rehellisyydessä jos potilas toista luulee niin hän on tuolloin niin väärässä kuin voi olla.

Onhan se toisaalta myös ihan ymmärretävää että moni jolla taustalla on psyyke puolen ongelmaa luulee että heidän asiansa hoitohenkilökunnalle on se kaikkein kiinnostavin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa aivokasvainleikkaukseen ja huomasin omakannasta, että olivat hankkineet liki kymmenen vuotta vanhat psykiatrian puolen paperit käyttöönsä.

Se, että olen mm joutunut raiskatuksi ja hakenut apua (henkilöltä, joka kylläkin osoittautui täysin vääräksi tähän tarkoitukseen), ei mielestäni kuulu neurokirurgian puolelle yhtään. Paljon suurempi apu olisi ollut siitä, että olisin saanut kasvaimen ja tulevan leikkauksen suhteen edes vähän enemmän tietoa. Se olisi levittänyt ahdistusta huomattavasti. Paljon enemmän kuin vanhojen tietojen penkominen.

Kyllä se vain kuuluu. Ilmeisesti väität tai ainakin kuvittelet ettei raiskaus ole traumatisoiva ja psyykettä tuhoava kokemus. Voin kuvitella että aivoleikkaus on suuri operaatio. Onhan hoitohenkilökunnan hyvä tietää psyykkeesi nykyinen tila ja millainen se on ollut joskus. Oisko se sitten hyvä, että sä meet leikkaukseen ja kaikki ei menekkään hyvin ja sulla on sitten vaikka noi asiat taustalla ja niitä ei ole käsitelty vaan edelleen vaivaavat.

Moni romahtaisi varmasti tuossa vaiheessa ja voisi esm. masentua/joutua psykoosiin/riistää henkensä yms. Ilmeisesti sun mielestä on hyvä, että asioita ei selvitettäisi perusteellisesti. Tämä varmaan siksi että sä voisit sitten jälkikäteen keuhkota julkisesti siitä ettei sua ole hoidettu kokonaisvaltaisesti oikein vain on tehty kaikki mahdolliset virheet. Mitä tulee tuohon tiedon saantiin niin mikset kysy lääkäriltäsi hoidostasi. Saat sitä tietoa kun soitat sinne hoitavalle taholle. Turhaan keuhkoat kerran jos et itse ole aloitteellinen ja uskon vakaasti kyllä siihen että lääkärisi on sinulle ainakin jotain kertonut. 

Kovasti nyt itse keuhkoat ja uhriudut. Minulla ei ole mitään tarvetta valittaa julkisesti hoidosta. Ainoastaan toivon sitä, että homma olisi joskus ohi. Ja mitä tiedonsaantiin tulee, niin ymmärrän hyvin esim. sen, ettei (todnäk) hyvänlaatuisesta kasvaimesta kärsivään pistetä aikaa niin paljon kuin vaativampiin tapauksiin. Kovin nihkeää vain on ollut, asioita on ollut pakko melkein puristaa ulos. Se ei kovasti rohkaise kyselemään.

Ja mitä raiskauksen traumatisoiviin vaikutuksiin tulee, niin en kyllä ymmärrä puheitasi. Erinomaisen hyvin tiedän, miten karmea kokemus se on pitkään jälkeenpäin. Kun aikoinaan hain apua, en sitä saanut - päinvastoin, taitamattoman ns. auttajan takia traumatisoiduin lisää. On ollut kova prosessi päästä yli ja käsitellä asia, mutta katson onnistuneeni siinä nyt. Sen takia vanhojen asioiden sorkkiminen tuntuu tympeältä, etenkin kun teksteissä on suoranaisia väärintulkintoja, joihin en ole syypää.

En halua tästä asiasta jankata enempää, mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei psykiatrian käyntien lukemisen pitäisi olla mitenkään automaattista. Nyt vähän vaikuttaa siltä, että se olisi sellaiseksi ainakin tulossa. 

Ei ole automaattista,että somatiikassa on lukuoikeus.Siihen on oltava syy.Jos ei ole oikeuksia,ei tekstit vain avaudu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Semmoiset sieltä. Paljonko saat tyydytystä kun kiellät tosiasiat ja luot negatiivisia ennakkoasenteita. Oletko kenties katkera ja sairaudentunnoton?

Ei tämä ole mitään tosiasioiden kieltämistä. On ihan tosiasia että psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta ja että potilaan hoitoon ei edes tarvita diagnoosia jos terapeutti on ammattimainen. Lisäksi diagnooseja lätkitään miten sattuu eivätkä ne välttämättä kuvaa potilaan ongelmia juuri ollenkaan. Ihmismieltä on vaikea lokeroida. Eikä se ole mitään negatiivista ennakkoluuloa kertoa totuuksia psykiatriasta. Eikä siinä auta mikään potilaan sairaudentunnottomuuteen vetoaminen. Tuohan on muuten yleinen tapa halventaa ja hiljentää psykiatrusia potilaita, juuri noin toimii psykiatria.

Mutta kun se terveydenhuolto nyt vaan ei toimi niin, että haetaan apua johonkin jos ei ole muka ongelmaa. Sitähän sä tuolla ajat takaa. Nimittäin jos ei olisi johonkin perustuvaa diagnostiikka niin silloin terveydenhoito olisi yksi iso villilänsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne nyt ihan hirveästi kiinnosta ellei sitten ole esim. päivystyksen tekstissä että potilas vaikuttaa sekavalta, ahdistuneelta ja/tai agressiiviselta. Silloin ehkä kiinnostaa se taustalla psyyken puolta.

Sen verran tarkkaa noita lokitietoja myös seurataan ihan sairaalan sisällä että ihan vain huvin vuoksi niitä ei kukaan lähde avaamaan vaan kyllä siihen joku muu syy on kuin se että haluan vain tietää mitä potilaasta on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten.

Juuri näin. Jos niitä vanhoja PSY tekstejä luetaan ja käydään läpi niin ne käydään silloin läpi ihan asiallisesta syystä. Niitä ei käydä vain sen vuoksi läpi, että meitä sattuu nyt vain kiinnostamaan uteliaisuudesta tai siitä syystä että voisimme luoda jotain ennakkoasenteita potilasta kohtaan. Kaikessa rehellisyydessä jos potilas toista luulee niin hän on tuolloin niin väärässä kuin voi olla.

Miksi ei sitten voida potilaalta kysyä lupaa jos on asiallinen syy?

Psykiatriset sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Anestesian sekä erityisesti leikkauksen jälkeen tarvittavien voimakkaiden kipulääkkeiden valinnan ja annostuksen vuoksi lääkärin on tiedettävä, onko potilaalla tavallista suurempi riski saada niistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Jos on, lääkäri pyrkii valitsemaan jonkun toisen lääkkeen tai jos se ei ole mahdollista, pienemmän annostuksen. 

Joku kysyi, mitä merkitystä jollain vanhalla psykoosilla on. Sillä on just se merkitys, että kerran psykoosiin sairastuneella on suurempi riski joutua uudelleen psykoosiin, jos leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen annettu lääke on sellainen, joka lisää psykoosin mahdollisuutta.

Oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Semmoiset sieltä. Paljonko saat tyydytystä kun kiellät tosiasiat ja luot negatiivisia ennakkoasenteita. Oletko kenties katkera ja sairaudentunnoton?

Ei tämä ole mitään tosiasioiden kieltämistä. On ihan tosiasia että psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta ja että potilaan hoitoon ei edes tarvita diagnoosia jos terapeutti on ammattimainen. Lisäksi diagnooseja lätkitään miten sattuu eivätkä ne välttämättä kuvaa potilaan ongelmia juuri ollenkaan. Ihmismieltä on vaikea lokeroida. Eikä se ole mitään negatiivista ennakkoluuloa kertoa totuuksia psykiatriasta. Eikä siinä auta mikään potilaan sairaudentunnottomuuteen vetoaminen. Tuohan on muuten yleinen tapa halventaa ja hiljentää psykiatrusia potilaita, juuri noin toimii psykiatria.

Mutta kun se terveydenhuolto nyt vaan ei toimi niin, että haetaan apua johonkin jos ei ole muka ongelmaa. Sitähän sä tuolla ajat takaa. Nimittäin jos ei olisi johonkin perustuvaa diagnostiikka niin silloin terveydenhoito olisi yksi iso villilänsi.

Kyllä voi olla ongelma mutta ei samanlaista selkeärajaista sairautta mitä somaattisella puolella. Jos haluaa kunnolla hoitaa psyykkisiä ongelmia niin valitettavasti se on aina villi länsi. Eihän hyvä terapeuti voi kuvitella tietävänsä paremmin miten potilas tuntee ja ajattelee. Monet psyykeoireet sopivat useampaan diagnoosiin ja on ihan arpapeliä osuuko sinnepäinkään. Jos on esim aikuisiällä raiskattu ja pelkää miehiä ja saa epäluuloisen persoonallisuushäiriö diagnoosin ja sen takia aletaan tutkimaan lapsuutta että mistä epäluulo johtuu niin metsään menee..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne nyt ihan hirveästi kiinnosta ellei sitten ole esim. päivystyksen tekstissä että potilas vaikuttaa sekavalta, ahdistuneelta ja/tai agressiiviselta. Silloin ehkä kiinnostaa se taustalla psyyken puolta.

Sen verran tarkkaa noita lokitietoja myös seurataan ihan sairaalan sisällä että ihan vain huvin vuoksi niitä ei kukaan lähde avaamaan vaan kyllä siihen joku muu syy on kuin se että haluan vain tietää mitä potilaasta on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten.

Juuri näin. Jos niitä vanhoja PSY tekstejä luetaan ja käydään läpi niin ne käydään silloin läpi ihan asiallisesta syystä. Niitä ei käydä vain sen vuoksi läpi, että meitä sattuu nyt vain kiinnostamaan uteliaisuudesta tai siitä syystä että voisimme luoda jotain ennakkoasenteita potilasta kohtaan. Kaikessa rehellisyydessä jos potilas toista luulee niin hän on tuolloin niin väärässä kuin voi olla.

Miksi ei sitten voida potilaalta kysyä lupaa jos on asiallinen syy?

Kyllä se kysytäänkin. Jos sinä koet ettet sinä potilaana halua jakaa hoitoosi mahdollisesti vaikuttavia asioita niin sitten yksinkertaisesti kiellät potilastietojenluovutuksen kohdallasi.

Näin tehdessäsi voit sitten kyllä varautua julkisella puolella siihen, että sinun hoitosi viivästyy ja aiheutat hoitavalle taholle aivan turhaa lisätyötä.

Joka sitten voi olla myös pois toisten potilaiden ajasta sekä hoidosta koska koet olevasi niin kiinnostava.

Vierailija kirjoitti:

No itse kävin taannoin lääkärillä, joka oli lukenut psyk tietoni (tarkistin myöhemmin että ne oli kyseisellä polilla luettu). Luulen että se vaikutti lääkärin käytökseen siten että tämä kloppi oli hysteerisyyteen saakka yliystävällinen, totta puhuen aika seko ja rasittava. Kyllä kai käytös muuttuu teennäiseksi kun koko ajan pyörii mielessä että tuolla potilaalla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, se saattaa hajota koska vaan... Eli todella nuo asiat tunkevat aina väliin. Koskaan ei saa aloittaa alusta.

Ja höpönlöpö, samanlailla suhtautuvat kuin muihinkin, siis mullakin ahdistuneisuushäiriö ja saanut niin hyvää kuin huonoa kohtelua kuin ns. täysin terveetkin.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriset sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Anestesian sekä erityisesti leikkauksen jälkeen tarvittavien voimakkaiden kipulääkkeiden valinnan ja annostuksen vuoksi lääkärin on tiedettävä, onko potilaalla tavallista suurempi riski saada niistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Jos on, lääkäri pyrkii valitsemaan jonkun toisen lääkkeen tai jos se ei ole mahdollista, pienemmän annostuksen. 

Joku kysyi, mitä merkitystä jollain vanhalla psykoosilla on. Sillä on just se merkitys, että kerran psykoosiin sairastuneella on suurempi riski joutua uudelleen psykoosiin, jos leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen annettu lääke on sellainen, joka lisää psykoosin mahdollisuutta.

Psykiatriset ongelmat eivät ole sairauksia siinä missä muutkin vaan diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia. Psykoosidiagnoosi voi olla myös väärä. Potilaalta voidaan joka tapauksessa kysyä lupa psyykelehtien avaamiseen ja selittää miksi tieto tarvitaan. Aina tieto ei ole kuitenkaan oikea. Lääkäri on saattanut tulkita psykoottiseksi asian joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse kävin taannoin lääkärillä, joka oli lukenut psyk tietoni (tarkistin myöhemmin että ne oli kyseisellä polilla luettu). Luulen että se vaikutti lääkärin käytökseen siten että tämä kloppi oli hysteerisyyteen saakka yliystävällinen, totta puhuen aika seko ja rasittava. Kyllä kai käytös muuttuu teennäiseksi kun koko ajan pyörii mielessä että tuolla potilaalla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, se saattaa hajota koska vaan... Eli todella nuo asiat tunkevat aina väliin. Koskaan ei saa aloittaa alusta.

Ja höpönlöpö, samanlailla suhtautuvat kuin muihinkin, siis mullakin ahdistuneisuushäiriö ja saanut niin hyvää kuin huonoa kohtelua kuin ns. täysin terveetkin.

Ei kyse ole vain kohtelusta vaan siitä ettei halua raiskausta kymmenien ihmisten tietoon kun on kuvitellut jakavansa sen vain yhden henkilön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse kävin taannoin lääkärillä, joka oli lukenut psyk tietoni (tarkistin myöhemmin että ne oli kyseisellä polilla luettu). Luulen että se vaikutti lääkärin käytökseen siten että tämä kloppi oli hysteerisyyteen saakka yliystävällinen, totta puhuen aika seko ja rasittava. Kyllä kai käytös muuttuu teennäiseksi kun koko ajan pyörii mielessä että tuolla potilaalla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, se saattaa hajota koska vaan... Eli todella nuo asiat tunkevat aina väliin. Koskaan ei saa aloittaa alusta.

Ja höpönlöpö, samanlailla suhtautuvat kuin muihinkin, siis mullakin ahdistuneisuushäiriö ja saanut niin hyvää kuin huonoa kohtelua kuin ns. täysin terveetkin.

Niin olen minäkin saanut hyvää ja huonoa kohtelua. Tässä puhuin hiukan muusta, eli lääkärin teennäisestä käytöksestä. En nyt jaksa enempää kuvata, mutta en usko että olisi ollut tuollainen "normaalisti".