luetaanko psykiatrian tekstit

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriset sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Anestesian sekä erityisesti leikkauksen jälkeen tarvittavien voimakkaiden kipulääkkeiden valinnan ja annostuksen vuoksi lääkärin on tiedettävä, onko potilaalla tavallista suurempi riski saada niistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Jos on, lääkäri pyrkii valitsemaan jonkun toisen lääkkeen tai jos se ei ole mahdollista, pienemmän annostuksen. 

Joku kysyi, mitä merkitystä jollain vanhalla psykoosilla on. Sillä on just se merkitys, että kerran psykoosiin sairastuneella on suurempi riski joutua uudelleen psykoosiin, jos leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen annettu lääke on sellainen, joka lisää psykoosin mahdollisuutta.

Psykiatriset ongelmat eivät ole sairauksia siinä missä muutkin vaan diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia. Psykoosidiagnoosi voi olla myös väärä. Potilaalta voidaan joka tapauksessa kysyä lupa psyykelehtien avaamiseen ja selittää miksi tieto tarvitaan. Aina tieto ei ole kuitenkaan oikea. Lääkäri on saattanut tulkita psykoottiseksi asian joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.

Pakko tähän väliin todeta, että juuri tämänkaltainen puhe stigmatisoi mielenterveydellisiä sairauksia - että eivät ne ole sairauksia siinä missä muutkin, diagnoosi voi olla väärä tms. Voihan mikä tahansa diagnoosi olla väärä ja mielenterveyden ongelmat ovat sairauksia siinä muutkin - niistä voi toipua, oireet voivat lievittyä, se ei ole mikään leima loppuelämäksi. Tällaisten puheiden takia ihmiset, jotka voisivat saada apua elääkseen parempaa ja tasapainoisempaa elämää eivät välttämättä uskalla hakea sitä apua, leimaamisen pelossa. MT-kuntoutujat ovat aivan tavallisia ihmisiä siinä missä muutkin! 

Mitä tarkoitat sillä, että diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia? Kun ammattilainen tekee vuosien koulutuksen pohjalta diagnoosin (joka toki voi olla vääräkin, silloin asia tulisi nostaa esiin ja arvioida toisella ammattilaisella uudestaan), niin kyllä sillä psykologian/psykiatrian ammattilaisella on ihan syynsä antaa se diagnoosi = jotta olisi mahdollista tehdä jonkunlainen interventio, joka auttaisi asiakasta oireidensa hallitsemisessa/lievittämisessä ja parantaisi elämänlaatua. 

Diagnoosi nimenomaan lisää stigmaa. Diagnoosit tosiaan ovat sopimuksenvaraisia, ihmise tovat sopineet, mitkä kriteerit mihinkin diagnoosiin pitää olla. Esim homoseksuaalisuuskin on ollut ennen psykiatrinen sairaus. Luulisi sinun tietävän, että miten diagnostiset kriteerit on sovittu. Ne on nimenomaan SOVITTU. Esim persoonaalisuushäiriöiden olemassaolo on hyvin kyseeanalaista, koska persoonallisuushäiriö käsitetään sopeutumattomuudeksi yhteiskuntaan. Onko sopeutuminen yhteiskuntaan tervettä?

Diagnoosia ei tarvita intervention teossa. Usein se on myös hoidon tiellä. Esim potilas on raiskattu, hän pelkää miehiä ja saa dg:n epäluuloinen persoonallisuushäiriö ja sitten terapeutti alkaa pohtimaan, että mitä potilaan LAPSUUDESSA on tapahtunut, koska hän on niin epäluuloinen miesten suhteen.

Aina ei myöskään tehdä juurikaan interventioida vaan tarkoituksena on vain etsiä vikoja potilaasta.

Psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta eikä diagnooseilla juurikaan ole todellista merkitystä.

Suosittelen lukemaan Petteri Pietikäisen Hulluuden historia.

Ja tämän:

"

Psykiatriset diagnoosit voivat olla merkityksettömiä

Antti Kirkkala | 11.07.2019 | 15:28- päivitetty 11.07.2019 | 16:04

Liverpoolin yliopiston tutkijat kyseenalaistavat vakiintuneiden diagnoosien tieteellisen pohjan.

Liverpoolin yliopiston kohututkimus väittää suurinta osaa psykiatrisista diagnooseista ”tieteellisesti merkityksettömiksi”.

Tutkijoiden mukaan yksilöiden välisten erojen vuoksi yleisdiagnoosi ei kuvaa riittävän tarkasti tietyn henkilön kokemia henkisiä ongelmia.

Tutkijat analysoivat psyykkisiä häiriöitä kategorisoivan, ammattilaisten käyttämän Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM–5) -oppaan kappaleet skitsofreniasta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, masennuksesta, ahdistuksesta ja traumaperäisistä häiriöistä.

Tutkijoiden mukaan eri diagnoosien välillä on huomattavan paljon samankaltaisia oireita, eivätkä kategoriat ota riittävällä tavalla huomioon yksilön traumaperäisiä tai muita merkittäviä elämänkokemuksia.

Diagnoosien väitetään näin ollen kertovan hyvin vähän itse potilaasta ja tämän tarvitsemasta hoidosta. Professori Peter Kindermanin mukaan potilaiden diagnoosit annetaan usein epäkriittisesti mielenvaltaisen ja sisäisesti ristiriitaisen kriteeristön pohjalta.

– Eri diagnoosien määrittely antaa illuusion niiden selitysvoimasta. Ne ovat kuitenkin tieteellisesti merkityksettömiä ja voivat leimata ihmisiä kielteisellä tavalla. Toivon, että tulokset kannustavat mielenterveysalan ammattilaisia pohtimaan asiaa laajemmin ja harkitsemaan traumojen ja muiden vastoinkäymisten vaikutusta, tutkimusta johtanut tohtori Kate Allsopp toteaa tiedotteessa."

https://www.verkkouutiset.fi/tutkimus-vaittaa-psykiatrisia-diagnooseja-…

 

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi leikkauspotilaalla on psyykenlääkitys ja leikkaukseen nukutus tulossa, niin anestesiologin täytynee ne psyk lehdet avata, jotta näkee mihin ko. lääkitys on eli millä riskillä sen voi jättää tauolle.

Samoin, jos leikkauksen jälkeen potilaan pitää kyetä sitoutumaan kuntoutukseen, on potilaan etu, että vilkaistaan ne psy-lehdet, että tarvitseeko kyseinen potilas jotain erityistä tukea vai käykö normaali lappu käteen ja lue tosta ohjeistus.

Kyllä se ihminen on kokemus. Hyvä lääkäri katsoo kokonaisuutta eikä pilko erikseen polvea, korvaa, sydäntä, peräreikää ja päätä.

Nimenomaan - ihminen on biopsykososiaalinen olento. Tottakai täytyy leikkauksen yhteydessä tietää mahdollisista lääkityksistä; leikkaus voi olla myös stressaava kokemus, joten jos sen kanssa tarvitsee mahdollista lisätukea, sekin on hyvä tietää. 

Joku kommentoi, että jos on mielenterveydellisiä ongelmia, ei fyysisiä ongelmia oteta vakavasti - tämä ei todellakaan ainakaan ammattitaitoisten ammattilaisten kohdalla pidä ainakaan nykyään paikkaansa.

T. Psykologian opiskelija, joka tulee erikoistumaan psykoterapiaan

Mutta potilas voi kertoa lääkityksen itsekin ja eihänse että on psykiatrinen sairaus tarkoita että edes käyttäisi lääkitystä. Toisekseen eivät kaikki psypotilaat tarvitse erityistä tukea leikkauksen jälkeen vaan haluavat tulla kohdatuksi normaaleina ihmisinä. Eivät kaikki psypotilaat myöskään stressaa ku helpommin. Mikä muuten on psykologin kanta siihen että jos potilaalla on väärä dg ja hänet nähdään se läpi?

Eivät tietenkään kaikki mielenterveysongelmista kärsivät asiakkaat tarvitse lisätukea leikkauksen yhteydessä - mutta jotkutvoivat tarvita. En mielestäni lähtenyt yleistämään, kerroin vain syitä, joiden vuoksi lääkärin voi olla hyvä tietää riskialttiiden interventioiden yhteydessä mahdollisista mielenterveyden ongelmista. Ja tietenkin ihminen kuuluu kohdata ihmisenä, ei mielenterveydellinen diagnoosi tee kestäkään yhtään sen erilaisempaa ihmistä, kuin vaikkapa diabetes-diagnoosin saaneet. Kumminkin lääkärin mahdollisesti pitää ottaa joitain asioita huomioon huomattavan intervention yhteydessä eritavalla, jos jonkunlainen diagnoosi on (oli sitten vatsahaava, skitsofrenia, kliininen masennus tai diabetes.)

Mitä tulee viimeiseen kysymykseesi, Jokainen ihminen on yksilö, monen asian summa, eikä diagnoosin tulisi leimata ketään niin, että hän on vain ja ainoastaan tuo diagnoosi (eikä ammattitaitoiset psykologian/psykiatrian ammattilaiset ketään niin näekään.). Mielenterveydellinen diagnoosi annetaan, jotta voidaan tehdä interventio ja auttaa asiakasta hänen oireidensa parantamiseksi/lievittämiseksi - ei jotta asiakas voitaisiin leimata.

Ihanan naiivi suhtautuminen. Minut terapeutti näki väärän dgn läpi, hoiti b-lausuntoa, ei minua, lopulta kiusasi ja traumat ovat niin pahat tästä ns hoidosta että itsemurhaa mietin.

Puhuinkin siitä, miten ammattitaitoiset ammattilaiset toimivat. Sinun kohdallasi ei näköjään näin ole ollut, jos psykoterapeutti on sinua KIUSANNUT. Tällaisissa tapauksissa ehdottomasti virkavirhe-ilmoitusta Valviraan; psykoterapeutin asiakkaalla on potilasturva. Jos tästä epäammattimaisesta terapeutista tehtäisiin asianmukainen ilmoitus, ja Valviran lautakunta ottaisi asian käsittelyyn, voisi olla, että joku toinen apua hakeva ei joutuisi käymään läpi samaa kuin sinä. Kuten ei tule leimata ketään pelkän diagnoosin takia, ei tulisi myöskään leimata kaikkia psykologian/psykiatrian alan ammattilaisia huonon asiakas-terapeuttisuhteen takia. Olen pahoillani, että sinulla on ollut näin rankkaa - toivon, että saat asianmukaista apua itsetuhoisiin ajatuksiisi, ja että elämänlaatusi lähtisi näin paranemaan. Se on kuitenkin pääpointti koko psykoterapiassa. 

Luuletko ihan tosissaan että ihminen, jolla on psy diagnoosi saa oikeutta vaikka terapeutti olisi toiminut väärin? Kumman sanat otetaan tosissaan , korkeasti koulutetun terapeutin vai köyhän mt-potilaan? Terapeutti on tehnyt sellaiset potilasasiakirjat että ei näissä asioissa minun sana paina mitään. Ja mistä ihmeestä saisin apua itsemurhasuunnitelmiin? Ei minulla enää ole rahaa terapiaan. Terapia todella teki selväksi sen ettei minulla enää ole ihmisarvoists elämää jäljellä.

Kyllä potilas voi saada oikeutta ja usein saakin. Psykoterapeutti on suojattu terveydenhuollon ammattinimike juurikin mm. potilasturvan takia. Valvira on asettanut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksien valvontalautakunnan, johon voidaan ilmoittaa psykoterapeuttien väärinkäytökset ja virheet - kun tällainen ilmoitus tulee, kyseisen ammattilaisen ammattioikeuksia tarkastellaan tai rajoitetaan -> Juuri tämän vuoksi lainsäädäntö on tärkeä osa psykoterapeuttista työtä.

Valitettavasti julkisen keskustelun ja ennakkoluulojen vuoksi monet uskovat, että ovat leimattuja loppuelämäkseen diagnoosin ja hoidollisen intervention takia, vaikka näin ei todellakaan ole. Suosittelisin sinulle ehdottomasti nyt heti alkuun terveyskeskuksesta hakemaan lähetettä kunnollisen psykiatrin luo tekemään sekä uudelleenarviointia (mielestäsi väärän diagnoosin takia, joka voi olla hyvinkin mahdollista) ja ennenkaikkea tukea/apua hoidollisiin toimenpiteisiin suisidaalisista ajatuksistasi - ihan omaksi parhaaksesi. Sinä ansaitset apua sekä oikeutta! Muista se. :) 

Valitettavasti Suomessa ei ole puoskarilakia, joten kun aloittaa minkäänlaisen terapeuttisen suhteen, kannattaa ehdottomasti tarkistaa, että kyseessä on korkeasti koulutettu ja ammatillinen PSYKOterapeutti/psykoanalyytikko - juurikin heidän suhteen on olemassa potilasturva. Koska on monenlaista "terapeuttia", joilla ei ole tarvittavaa koulutusta kunnon intervention tekoon ja tämä voi johtaa erittäin vakaviin laiminlyönteihin.

Sain väärän diagnoosin nimenomaan julkiselta puolelta. Se korjattiin yksityispuoleksi "oikeaksi" (psy diagnoosi ei koskaan ole oikea, koska ihmisiä ei voi lokeroida niin, eikä heidän ajatuskuvionsa mene diagnoosin mukaisesti, mutta diagnoosi kuvaa minua enemmän kuin aikaisempi).

Sain oikeaa psykoterapiaa laillistetulta psykoterapeutilta, joka kiusasi minua, käyttäytyi epäammattimaisesti jne. Minulla ei ole enää rahaa terapiaan, joten hoito on aikalailla tyssännyt tähän. Apua en tosiaan saanut tarpeeksi, koska terapeutti hoiti minua väärän diagnoosin kautta eikä nähnyt minua yksilönä. Hän siis uskoi enemmän lääkärin b-lausuntoa kuin minua. Asioitani ei käsitelty. Terapeutti tiesi etukäteen miten ajattelin ja tunsin ja näitä hän sitten halusi käsitellä. Minua painostettiin, kiusattiin ja manipuloitiin terapiassa.

Kadun, että ikinä hain apua psykiatriasta. Missään minua ei ole kohdeltu niin kurjalla tavalla kuin psykiatrisessa hoidossa. Stigma ei tosiaan ole kuviteltua vaan kyllä siellä psykiatriassa on työssä sellaisia ihmisiä, jotka eivät sinne todella kuuluisi. Katsopa vaikka mitä tapahtui Tutun Kupittaalla.

Todellakaan en aio mennä terveyskeskukseen hakemaan apua itsemurhasuunnitelmiini. Ne eivät todella ole enää mitään ajatuksia, vaan suunnitelmia. Kadun raskaasti psykiatriaan sopeutumista. Parempaa hoitoa olen saanut papilta. Mutta luuletko ihan oikeasti, että terveyskeskusessa voisi saada apua hoidollisiin traumoihin ja hoidosta johtuviin itsemurhasuunnitelmiin? Miksi suosittelet psykiatriasta avun hakemista, kun psykiatria nimenomaan on aiheuttanut minulle itsemurhasuunnitelmia? En minä hoidon alkuaikoina ajatellut, että stigmatisoituisin. Sen on kyllä KOKEMUS, KIUSAAMINEN ja TRAUMATISOITUMINEN näyttänyt, että mikä on mt-potilaan paikka tässä yhteiskunnassa.

Terapeuttini teki sellaiset potilasasiakirjat, että minun sanaani ei tulla uskomaan. Kyllä minä tiedän, miten nämä asiat menevät. Noh, itsemurha vapautta tästäkin tuskasta.

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi leikkauspotilaalla on psyykenlääkitys ja leikkaukseen nukutus tulossa, niin anestesiologin täytynee ne psyk lehdet avata, jotta näkee mihin ko. lääkitys on eli millä riskillä sen voi jättää tauolle.

Samoin, jos leikkauksen jälkeen potilaan pitää kyetä sitoutumaan kuntoutukseen, on potilaan etu, että vilkaistaan ne psy-lehdet, että tarvitseeko kyseinen potilas jotain erityistä tukea vai käykö normaali lappu käteen ja lue tosta ohjeistus.

Kyllä se ihminen on kokemus. Hyvä lääkäri katsoo kokonaisuutta eikä pilko erikseen polvea, korvaa, sydäntä, peräreikää ja päätä.

Nimenomaan - ihminen on biopsykososiaalinen olento. Tottakai täytyy leikkauksen yhteydessä tietää mahdollisista lääkityksistä; leikkaus voi olla myös stressaava kokemus, joten jos sen kanssa tarvitsee mahdollista lisätukea, sekin on hyvä tietää. 

Joku kommentoi, että jos on mielenterveydellisiä ongelmia, ei fyysisiä ongelmia oteta vakavasti - tämä ei todellakaan ainakaan ammattitaitoisten ammattilaisten kohdalla pidä ainakaan nykyään paikkaansa.

T. Psykologian opiskelija, joka tulee erikoistumaan psykoterapiaan

Miten tämä on tutkittu? Todella moni kertoo sitä, että jos on jokin PSY-merkintä ennestään, kohtaa ongelmia somaattisten asioiden hoidon suhteen. Vähän sama kuin lihavan kohdalla kaikki sairaudet johtuvat lihavuudesta, vaikka oikeasti ei johdu.

Opiskelijana sinun olisi hyvä pyrkiä selvittämään moniko saa esimerkiksi masennusdiagnoosin ja siihen lääkityksen ilman somaattisten (sis. endokriiniset) tekijöiden poissulkemista. Eli käytännössä lääkehoito aloitetaan ilman ainoatakaan laboratoriomittausta.

- Eri

Olen kyllä selvillä tästäkin puolesta - kuten sanoin, ihminen on biopsykososiaalinen olento, joten joku fyysinen vaiva voi hyvinkin näkyä ns. psyykkisinä oireina. Meille opetetaan tästä asiasta paljonkin. Tämä tulee ottaa huomioon kyllä.

Kuitenkin sekin tulee ottaa huomioon, että monet seikat, kuten esimerkiksi merkittävä ylipaino voi vaikuttaa sairauksien prognoosiin - joten sen vuoksi se saatetaan ottaa esille muiden sairauksien seurannan yhteydessä.  Lääkäritkin ovat myös ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja voivat olla epäpäteviä ja epäammattimaisia - mutta juurikin esim. riskialttiiden interventioiden, kuten leikkausten yhteydessä lääkärin on tiedettävä potilaan yleisterveydestä kaikki mahdollinen, jotta kaikkeen voidaan varautua. Kuitenkaan en ole erikoistumassa lääketieteeseen, joten en osaa tarkemmin näistä asioista sanoa. 

Mielestäni psyykelääkkeiden aloittamista tulisi aina arvioida hyvin tarkasti (ellei kyse ole psykoosisairaudesta, kuten skitsofrenia tai vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö - jolloin lääkehoito on melkein pakollista oireiden lievittämiseksi ja toimintakyvyn palauttamiseksi), en ole medikalisaation kannattaja. Mielestäni miedommat työkalut ensiksi käyttöön ja tarpeeksi aikaa jokaista asiakasta kohden, jotta jokainen saisi parasta mahdollista hoitoa - tärkeimpänä tavoitteena mahdollisimman oireeton elämä ja mahdollisimman hyvä toimintakyky. Aina tämä ei näin kuitenkaan valitettavasti mene ja jopa vain ajanpuutteen vuoksi lääkkeitä annetaan liian herkästi vaikka esimerkiksi psykoterapialla on tutkimusten mukaan niin suuri vaikutus, että on jopa epäeettistä olla käyttämättä sitä. Jos kuitenkin lääkehoitoon päädytään, niin se ei koskaan saisi olla AINOA hoitomuoto. Tässä on alallani kieltämättä petraamista vielä, mutta kyllä näitä asioita tutkitaan ja otetaan huomioon. Mutta tämä lähtee nyt melko ohiksen puolelle.

Minulla on verenpurkauma alapäässä joka pitää puhkaista. Miten ihmeessä psyykkinen ongelmani olisi vaikuttanut niin että alapäässä on kipeä silminnähtävä verenpurksuma?

No ei varmaan mitenkään; toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. En sanonut, että jokaisella fyysisellä ongelmalla olisi psyykkinen tausta tai toisinpäin. En nyt ihan ymmärrä pointtiasi - mistä kohtaa viestiäni sait sellaisen kuvan, että näin väittäisin?

Mistä päättelet että minulla sen kummemmin olisi stressiä? Ei stressi ole sama kuin mt- ongelma. Ja kun minulla on sellainen somaattinen ongelma johon mt- asiat ei vaikuta mitenkään niin miksi ihmeessä niitä psylehtiä pitäisi edes lukea???

En päättele, että sinulla on stressiä; sanoin että toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. Usein MT-ongelma aiheuttaa stressiä tai stressi voi olla laukaisevana tekijänä. Stressi vaikuttaa verenkiertoon sekä sydämen toimintaan, monen sairauden laukeamiseen ja prognoosiin. Lapsuus- ja nuoruusajan stressin on todettu vaikuttavan hyvinkin paljon mitä monimuotoisempiin ongelmiinaikuisuudessa. JOS sinulla on stressiä niin se olisi voinut vaikuttaa verenpurkaumaan, ja voisi liittyä MT-ongelmaan. Mutta kuten ehkä huomasit, ensimmäinen lauseeni oli:" Ei varmaan mitenkään." 

Ymmärrän, että jos sinulla on huonoja kokemuksia, on asenteesi ehkä sen takia hieman hyökkäävähkö; mutta en mitenkään leimaa sinua tai tee johtopäätöksiä sinusta muutaman AV-viestin perusteella.

Huomaatko itse, että olet aika ylimielinen? Luulet voivasi asiantuntijuuden varjolla kertoa miten asiat ovat. Vaikka olenkin mt-ongelmainen, niin opiskelen itsekin yliopistossa. Emme me kaikki mt-ongelmaiset ole mitään yksinkertaista rupusakkia, jolle korkeasti koulutetut psykologit voivat tulla hyppimään silmille. Minä olen ihan sinun veroisesi ihminen, älykäs ja pärjäävä, mutta minulla on psyykkinen ongelma.

Verenpurkauma on tullut fyysisen trauman takia, ei psyykesyistä. Jännästi tuot esille tässäkin psyykepuolta ja tunnut ajattelevan, että verenpurkauma on vain ilmeentynyt yks kaunis päivä. Ei ole. Se on ollut fyysisen trauman seurauksena. Saas nähdä kääntyykö se sielä gynen puolella psyykkiseksi :D

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi leikkauspotilaalla on psyykenlääkitys ja leikkaukseen nukutus tulossa, niin anestesiologin täytynee ne psyk lehdet avata, jotta näkee mihin ko. lääkitys on eli millä riskillä sen voi jättää tauolle.

Samoin, jos leikkauksen jälkeen potilaan pitää kyetä sitoutumaan kuntoutukseen, on potilaan etu, että vilkaistaan ne psy-lehdet, että tarvitseeko kyseinen potilas jotain erityistä tukea vai käykö normaali lappu käteen ja lue tosta ohjeistus.

Kyllä se ihminen on kokemus. Hyvä lääkäri katsoo kokonaisuutta eikä pilko erikseen polvea, korvaa, sydäntä, peräreikää ja päätä.

Nimenomaan - ihminen on biopsykososiaalinen olento. Tottakai täytyy leikkauksen yhteydessä tietää mahdollisista lääkityksistä; leikkaus voi olla myös stressaava kokemus, joten jos sen kanssa tarvitsee mahdollista lisätukea, sekin on hyvä tietää. 

Joku kommentoi, että jos on mielenterveydellisiä ongelmia, ei fyysisiä ongelmia oteta vakavasti - tämä ei todellakaan ainakaan ammattitaitoisten ammattilaisten kohdalla pidä ainakaan nykyään paikkaansa.

T. Psykologian opiskelija, joka tulee erikoistumaan psykoterapiaan

Miten tämä on tutkittu? Todella moni kertoo sitä, että jos on jokin PSY-merkintä ennestään, kohtaa ongelmia somaattisten asioiden hoidon suhteen. Vähän sama kuin lihavan kohdalla kaikki sairaudet johtuvat lihavuudesta, vaikka oikeasti ei johdu.

Opiskelijana sinun olisi hyvä pyrkiä selvittämään moniko saa esimerkiksi masennusdiagnoosin ja siihen lääkityksen ilman somaattisten (sis. endokriiniset) tekijöiden poissulkemista. Eli käytännössä lääkehoito aloitetaan ilman ainoatakaan laboratoriomittausta.

- Eri

Olen kyllä selvillä tästäkin puolesta - kuten sanoin, ihminen on biopsykososiaalinen olento, joten joku fyysinen vaiva voi hyvinkin näkyä ns. psyykkisinä oireina. Meille opetetaan tästä asiasta paljonkin. Tämä tulee ottaa huomioon kyllä.

Kuitenkin sekin tulee ottaa huomioon, että monet seikat, kuten esimerkiksi merkittävä ylipaino voi vaikuttaa sairauksien prognoosiin - joten sen vuoksi se saatetaan ottaa esille muiden sairauksien seurannan yhteydessä.  Lääkäritkin ovat myös ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja voivat olla epäpäteviä ja epäammattimaisia - mutta juurikin esim. riskialttiiden interventioiden, kuten leikkausten yhteydessä lääkärin on tiedettävä potilaan yleisterveydestä kaikki mahdollinen, jotta kaikkeen voidaan varautua. Kuitenkaan en ole erikoistumassa lääketieteeseen, joten en osaa tarkemmin näistä asioista sanoa. 

Mielestäni psyykelääkkeiden aloittamista tulisi aina arvioida hyvin tarkasti (ellei kyse ole psykoosisairaudesta, kuten skitsofrenia tai vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö - jolloin lääkehoito on melkein pakollista oireiden lievittämiseksi ja toimintakyvyn palauttamiseksi), en ole medikalisaation kannattaja. Mielestäni miedommat työkalut ensiksi käyttöön ja tarpeeksi aikaa jokaista asiakasta kohden, jotta jokainen saisi parasta mahdollista hoitoa - tärkeimpänä tavoitteena mahdollisimman oireeton elämä ja mahdollisimman hyvä toimintakyky. Aina tämä ei näin kuitenkaan valitettavasti mene ja jopa vain ajanpuutteen vuoksi lääkkeitä annetaan liian herkästi vaikka esimerkiksi psykoterapialla on tutkimusten mukaan niin suuri vaikutus, että on jopa epäeettistä olla käyttämättä sitä. Jos kuitenkin lääkehoitoon päädytään, niin se ei koskaan saisi olla AINOA hoitomuoto. Tässä on alallani kieltämättä petraamista vielä, mutta kyllä näitä asioita tutkitaan ja otetaan huomioon. Mutta tämä lähtee nyt melko ohiksen puolelle.

Minulla on verenpurkauma alapäässä joka pitää puhkaista. Miten ihmeessä psyykkinen ongelmani olisi vaikuttanut niin että alapäässä on kipeä silminnähtävä verenpurksuma?

No ei varmaan mitenkään; toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. En sanonut, että jokaisella fyysisellä ongelmalla olisi psyykkinen tausta tai toisinpäin. En nyt ihan ymmärrä pointtiasi - mistä kohtaa viestiäni sait sellaisen kuvan, että näin väittäisin?

Mistä päättelet että minulla sen kummemmin olisi stressiä? Ei stressi ole sama kuin mt- ongelma. Ja kun minulla on sellainen somaattinen ongelma johon mt- asiat ei vaikuta mitenkään niin miksi ihmeessä niitä psylehtiä pitäisi edes lukea???

En päättele, että sinulla on stressiä; sanoin että toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. Usein MT-ongelma aiheuttaa stressiä tai stressi voi olla laukaisevana tekijänä. Stressi vaikuttaa verenkiertoon sekä sydämen toimintaan, monen sairauden laukeamiseen ja prognoosiin. Lapsuus- ja nuoruusajan stressin on todettu vaikuttavan hyvinkin paljon mitä monimuotoisempiin ongelmiinaikuisuudessa. JOS sinulla on stressiä niin se olisi voinut vaikuttaa verenpurkaumaan, ja voisi liittyä MT-ongelmaan. Mutta kuten ehkä huomasit, ensimmäinen lauseeni oli:" Ei varmaan mitenkään." 

Ymmärrän, että jos sinulla on huonoja kokemuksia, on asenteesi ehkä sen takia hieman hyökkäävähkö; mutta en mitenkään leimaa sinua tai tee johtopäätöksiä sinusta muutaman AV-viestin perusteella.

Tyypillistä psykologin tekstiä: ylimielistä, kaikkitietävää, potilaan ajattelua ja tunteita vähättelevää.

Ei hyvänen aika oikeasti.

Minulla on tullut alapäähän FYYSINEN VAMMA josta seurasi verenpurkauma, mutta on ilmeisen tärkeää, että pitää lukea minun psyykelehdet, koska minulla EHKÄ SAATTAA OLLA STRESSIÄ joka ehkä saattaa altistaa verenpurkaukselle. HYVÄNEN AIKA SENTÄÄN!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne nyt ihan hirveästi kiinnosta ellei sitten ole esim. päivystyksen tekstissä että potilas vaikuttaa sekavalta, ahdistuneelta ja/tai agressiiviselta. Silloin ehkä kiinnostaa se taustalla psyyken puolta.

Sen verran tarkkaa noita lokitietoja myös seurataan ihan sairaalan sisällä että ihan vain huvin vuoksi niitä ei kukaan lähde avaamaan vaan kyllä siihen joku muu syy on kuin se että haluan vain tietää mitä potilaasta on kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten.

Juuri näin. Jos niitä vanhoja PSY tekstejä luetaan ja käydään läpi niin ne käydään silloin läpi ihan asiallisesta syystä. Niitä ei käydä vain sen vuoksi läpi, että meitä sattuu nyt vain kiinnostamaan uteliaisuudesta tai siitä syystä että voisimme luoda jotain ennakkoasenteita potilasta kohtaan. Kaikessa rehellisyydessä jos potilas toista luulee niin hän on tuolloin niin väärässä kuin voi olla.

Kenen puolesta kirjoitat? Kuka on "me"? Mistä voit tietää kaikkien "teidän" mielipiteen ja tarkoitusperän?

Ihan jo päivystyspolilla toisena asiakkaana kuulee henkilökunnan kertomuksia, kun on psy-lehteä käyty lukemassa. Se, että "te", keitä ikinä olettekaan, pitää asiakasta jotenkin tyhmänä, on alentavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Semmoiset sieltä. Paljonko saat tyydytystä kun kiellät tosiasiat ja luot negatiivisia ennakkoasenteita. Oletko kenties katkera ja sairaudentunnoton?

Ei tämä ole mitään tosiasioiden kieltämistä. On ihan tosiasia että psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta ja että potilaan hoitoon ei edes tarvita diagnoosia jos terapeutti on ammattimainen. Lisäksi diagnooseja lätkitään miten sattuu eivätkä ne välttämättä kuvaa potilaan ongelmia juuri ollenkaan. Ihmismieltä on vaikea lokeroida. Eikä se ole mitään negatiivista ennakkoluuloa kertoa totuuksia psykiatriasta. Eikä siinä auta mikään potilaan sairaudentunnottomuuteen vetoaminen. Tuohan on muuten yleinen tapa halventaa ja hiljentää psykiatrusia potilaita, juuri noin toimii psykiatria.

Diagnooseja annetaan psykiatrian puolella ihan ulkopuolisten kyselylomakkeiden avulla. Esim. koulussa aliresursoidussa jättiluokassa (30 - 100 lasta) huonosti voiva 6-vuotias saa aika helposti ADHD-diagnoosin. Ilman mitään varsinaisia tutkimuksia tai seurantaa. Jopa niin, että vain yhden henkilön vastaukset johtavat diagnoosin saamiseen. Ja samantien aloitettaisiin metyylifenidaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse kävin taannoin lääkärillä, joka oli lukenut psyk tietoni (tarkistin myöhemmin että ne oli kyseisellä polilla luettu). Luulen että se vaikutti lääkärin käytökseen siten että tämä kloppi oli hysteerisyyteen saakka yliystävällinen, totta puhuen aika seko ja rasittava. Kyllä kai käytös muuttuu teennäiseksi kun koko ajan pyörii mielessä että tuolla potilaalla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, se saattaa hajota koska vaan... Eli todella nuo asiat tunkevat aina väliin. Koskaan ei saa aloittaa alusta.

Ja höpönlöpö, samanlailla suhtautuvat kuin muihinkin, siis mullakin ahdistuneisuushäiriö ja saanut niin hyvää kuin huonoa kohtelua kuin ns. täysin terveetkin.

Ei kyse ole vain kohtelusta vaan siitä ettei halua raiskausta kymmenien ihmisten tietoon kun on kuvitellut jakavansa sen vain yhden henkilön kanssa.

Mistä sitten? Häpeästäkö? Mitä väliä sillä edes on jos joku kymmenen muuta tietää? Jos häpeät asiaa niin silloin et ole käsitellyt asiaa. Sitä paitsi asiasta tuskin todellakaan tietää muuta kuin leikkaava kirurgisi ja mahdollisesti anestesialääkäri ja ehkä hoitoosi osallistuva sairaanhoitaja/hoitajat.

Se rikkoo ihmistä, kun joutuu pakolla jakamaan traumaattisia asioita vieraiden ihmisten kanssa. Traumaattiset asiat kuten raiskaus, pitäisi jäädä potilaan ja terapeutin välille.

Et ole siis sinut millään lailla tapahtuneen asian kanssa. Asian käsittely on selvästi pahasti kesken. Edelleenkään kukaan ei ole pakottanut tässä asiassa sinua. Sinä itse olet antanut luvan käsitellä tietojasi. On aivan oma ongelmasi valitettavasti jos olet luullut, että nämä asiat olisi sellaisia ettei niitä käytäisi läpi. Julkinen terveydenhuolto on tässä toiminut täysin oikein. Koita nyt jo tulla sinuiksi sen kanssa. Ketään ei kiinnosta tämä valitettava ajan jaksosi elämässäsi niin että siitä juoruttaisiin tai että sinua kohdeltaisiin jotenkin huonommin kuin muita potilaita.  

Tässä ei edelleenkään ole kyse kohtelusta tä juoruilusta vaan siitä että jos potilas on jakanut raiskaustrauman psypuolella, hän ei ole tarkoittanut sitä esim kirurgin tietoon.

Jos ei ole noista kyse niin miksi sitten paasaat että sinua koskeva tieto joka vaikuttaa hoitoosi oleellisesti ei saa kulkea sinua hoitavalle lääketieteen ammattilaiselle? Valitettavasti potilaana jos haluat hyvää ja turvallista hoitoa niin sulla ei ole todellakaan varaa valikoida mitä jaat ja mitä et. Semmoinen hyvä systeemi meillä on ja hyvä että onkin. Vaikutat todella hankalalta potilaalta.

Vaikuttaa hoitoon oleellisesti?

Kai tiedät, että raportoidut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Suomessa 30% naisista kokee parisuhdeväkivaltaa eli tämä pitäisi heidän hoidossaan huomioda, koska on oleellinen tieto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että mielenterveysdiagnoosit harvoin ovat vääriä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Diagnoosit ovat aika- ja paikkasidonnaisia eivätkä myöskään kovin tieteellisiä. Diagnoosithan ovat sopimuspohjaisia, eivät sinällään mitään oikeita sairauksia. Diagnoosin saatuaan potilas aletaan helposti näkemään sen kautta. Joku myös kirjoitti ettei diagnoosin tarkoitus ole leimata vaan auttaa tekemään interventio. Asia ei ihan näinkään ole sillä ei psykoterapeuttiseen interventioon hoidollisista syistä tarvita diagnoosia. Jokainen on kuitenkin yksilö eikä terapeutti voi stereotypisesti hoitaa potilaita. Diagnoosi valitettavasti tehdään nykyisin vain selittämään potilaan oireita ja vian etsinnän takia, harvoin saa mitään todellista apua ja kuten kirjoitin, ei apuun edes tarvittaisi diagnoosia. Ihmisen ajattelua ja tunteita ei vain yksinkertaisesti pysty lokeroimaan niin kuin diagnoosit vaatisivat. Lisäksi psykiatriassa ei useinkaan oteta olosuhteita huomioon. Esim jos saa kotona turpaan ja se ahdistaa, voi itse saada diagnoosin joka haittaa sitten elämää mutta itse väkivallan tekijä ei diagnoosia saa. Näin uhrista tulee yhteiskunnan hylkiö, jonka arat asiat saatetaan lukea somaattisella puolella. Diagnoosi voi tosiaan olla vääräkin. Toisaalta se on ymmärrettävää sillä psykiatreille ha psykologille monet alemman sosiaaliluokan ongelmat, kuten köyhyys ja valintojen rajallisuus ja hankaluudet esim sosiaalitoimistossa ovat täysn vieraita ja nämä tapahtumat ja ongelmat voidaan tulkita sitten epärealistisiksi, jopa psykoottisiksi.

Semmoiset sieltä. Paljonko saat tyydytystä kun kiellät tosiasiat ja luot negatiivisia ennakkoasenteita. Oletko kenties katkera ja sairaudentunnoton?

Ei tämä ole mitään tosiasioiden kieltämistä. On ihan tosiasia että psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta ja että potilaan hoitoon ei edes tarvita diagnoosia jos terapeutti on ammattimainen. Lisäksi diagnooseja lätkitään miten sattuu eivätkä ne välttämättä kuvaa potilaan ongelmia juuri ollenkaan. Ihmismieltä on vaikea lokeroida. Eikä se ole mitään negatiivista ennakkoluuloa kertoa totuuksia psykiatriasta. Eikä siinä auta mikään potilaan sairaudentunnottomuuteen vetoaminen. Tuohan on muuten yleinen tapa halventaa ja hiljentää psykiatrusia potilaita, juuri noin toimii psykiatria.

Diagnooseja annetaan psykiatrian puolella ihan ulkopuolisten kyselylomakkeiden avulla. Esim. koulussa aliresursoidussa jättiluokassa (30 - 100 lasta) huonosti voiva 6-vuotias saa aika helposti ADHD-diagnoosin. Ilman mitään varsinaisia tutkimuksia tai seurantaa. Jopa niin, että vain yhden henkilön vastaukset johtavat diagnoosin saamiseen. Ja samantien aloitettaisiin metyylifenidaatti.

Ja vielä: se 6-vuotias tarvitsee sen diagnoosin, jotta saa tukea koulussa.

Sain hyvää palvelua niin kauan kuin otaksuivat minun kuntoutuvan työkuntoiseksi. Kun näin ei tapahtunut niin asenne muuttui kyttääväksi, kuulustelevaksi ja kaikki negatiivinen vain nostettiin esiin. Tämä on sitten luettavissa psykan lehdiltä.

Vierailija kirjoitti:

Sain hyvää palvelua niin kauan kuin otaksuivat minun kuntoutuvan työkuntoiseksi. Kun näin ei tapahtunut niin asenne muuttui kyttääväksi, kuulustelevaksi ja kaikki negatiivinen vain nostettiin esiin. Tämä on sitten luettavissa psykan lehdiltä.

Näin se talous vaikuttaa lääketieteeseen. Tosin on kyseenalaista, onko psykiatria edes lääketiedettä...

Käy kanta.fi blokkaamassa ne psyk. lausunnot eli et anna lupaa nähdä kaikkia tietojasi.

Vierailija kirjoitti:

Käy kanta.fi blokkaamassa ne psyk. lausunnot eli et anna lupaa nähdä kaikkia tietojasi.

Ei auta saman sairaalan sisällä.

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriset sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Anestesian sekä erityisesti leikkauksen jälkeen tarvittavien voimakkaiden kipulääkkeiden valinnan ja annostuksen vuoksi lääkärin on tiedettävä, onko potilaalla tavallista suurempi riski saada niistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Jos on, lääkäri pyrkii valitsemaan jonkun toisen lääkkeen tai jos se ei ole mahdollista, pienemmän annostuksen. 

Joku kysyi, mitä merkitystä jollain vanhalla psykoosilla on. Sillä on just se merkitys, että kerran psykoosiin sairastuneella on suurempi riski joutua uudelleen psykoosiin, jos leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen annettu lääke on sellainen, joka lisää psykoosin mahdollisuutta.

Psykiatriset ongelmat eivät ole sairauksia siinä missä muutkin vaan diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia. Psykoosidiagnoosi voi olla myös väärä. Potilaalta voidaan joka tapauksessa kysyä lupa psyykelehtien avaamiseen ja selittää miksi tieto tarvitaan. Aina tieto ei ole kuitenkaan oikea. Lääkäri on saattanut tulkita psykoottiseksi asian joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.

Pakko tähän väliin todeta, että juuri tämänkaltainen puhe stigmatisoi mielenterveydellisiä sairauksia - että eivät ne ole sairauksia siinä missä muutkin, diagnoosi voi olla väärä tms. Voihan mikä tahansa diagnoosi olla väärä ja mielenterveyden ongelmat ovat sairauksia siinä muutkin - niistä voi toipua, oireet voivat lievittyä, se ei ole mikään leima loppuelämäksi. Tällaisten puheiden takia ihmiset, jotka voisivat saada apua elääkseen parempaa ja tasapainoisempaa elämää eivät välttämättä uskalla hakea sitä apua, leimaamisen pelossa. MT-kuntoutujat ovat aivan tavallisia ihmisiä siinä missä muutkin! 

Mitä tarkoitat sillä, että diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia? Kun ammattilainen tekee vuosien koulutuksen pohjalta diagnoosin (joka toki voi olla vääräkin, silloin asia tulisi nostaa esiin ja arvioida toisella ammattilaisella uudestaan), niin kyllä sillä psykologian/psykiatrian ammattilaisella on ihan syynsä antaa se diagnoosi = jotta olisi mahdollista tehdä jonkunlainen interventio, joka auttaisi asiakasta oireidensa hallitsemisessa/lievittämisessä ja parantaisi elämänlaatua. 

Diagnoosi nimenomaan lisää stigmaa. Diagnoosit tosiaan ovat sopimuksenvaraisia, ihmise tovat sopineet, mitkä kriteerit mihinkin diagnoosiin pitää olla. Esim homoseksuaalisuuskin on ollut ennen psykiatrinen sairaus. Luulisi sinun tietävän, että miten diagnostiset kriteerit on sovittu. Ne on nimenomaan SOVITTU. Esim persoonaalisuushäiriöiden olemassaolo on hyvin kyseeanalaista, koska persoonallisuushäiriö käsitetään sopeutumattomuudeksi yhteiskuntaan. Onko sopeutuminen yhteiskuntaan tervettä?

Diagnoosia ei tarvita intervention teossa. Usein se on myös hoidon tiellä. Esim potilas on raiskattu, hän pelkää miehiä ja saa dg:n epäluuloinen persoonallisuushäiriö ja sitten terapeutti alkaa pohtimaan, että mitä potilaan LAPSUUDESSA on tapahtunut, koska hän on niin epäluuloinen miesten suhteen.

Aina ei myöskään tehdä juurikaan interventioida vaan tarkoituksena on vain etsiä vikoja potilaasta.

Psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta eikä diagnooseilla juurikaan ole todellista merkitystä.

Suosittelen lukemaan Petteri Pietikäisen Hulluuden historia.

Ja tämän:

"

Psykiatriset diagnoosit voivat olla merkityksettömiä

Antti Kirkkala | 11.07.2019 | 15:28- päivitetty 11.07.2019 | 16:04

Liverpoolin yliopiston tutkijat kyseenalaistavat vakiintuneiden diagnoosien tieteellisen pohjan.

Liverpoolin yliopiston kohututkimus väittää suurinta osaa psykiatrisista diagnooseista ”tieteellisesti merkityksettömiksi”.

Tutkijoiden mukaan yksilöiden välisten erojen vuoksi yleisdiagnoosi ei kuvaa riittävän tarkasti tietyn henkilön kokemia henkisiä ongelmia.

Tutkijat analysoivat psyykkisiä häiriöitä kategorisoivan, ammattilaisten käyttämän Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM–5) -oppaan kappaleet skitsofreniasta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, masennuksesta, ahdistuksesta ja traumaperäisistä häiriöistä.

Tutkijoiden mukaan eri diagnoosien välillä on huomattavan paljon samankaltaisia oireita, eivätkä kategoriat ota riittävällä tavalla huomioon yksilön traumaperäisiä tai muita merkittäviä elämänkokemuksia.

Diagnoosien väitetään näin ollen kertovan hyvin vähän itse potilaasta ja tämän tarvitsemasta hoidosta. Professori Peter Kindermanin mukaan potilaiden diagnoosit annetaan usein epäkriittisesti mielenvaltaisen ja sisäisesti ristiriitaisen kriteeristön pohjalta.

– Eri diagnoosien määrittely antaa illuusion niiden selitysvoimasta. Ne ovat kuitenkin tieteellisesti merkityksettömiä ja voivat leimata ihmisiä kielteisellä tavalla. Toivon, että tulokset kannustavat mielenterveysalan ammattilaisia pohtimaan asiaa laajemmin ja harkitsemaan traumojen ja muiden vastoinkäymisten vaikutusta, tutkimusta johtanut tohtori Kate Allsopp toteaa tiedotteessa."

https://www.verkkouutiset.fi/tutkimus-vaittaa-psykiatrisia-diagnooseja-…

 

Olet oikeassa diagnostiikan ongelmallisuudesta. Diagnoosihan ei onneksi ole psykologian ammattilaisten ainoa työkalu, ja diagnoosit muuttuvat, päivittyvät, katoavat, tulee uusia tilalle ja oireita otetaan pois yhdesta ja laitetaan toiseen. Kaiken lisäksi käytössämme on kaksi erilaista diagnostista mallia, jotka ovat hieman ristiriidassa keskenään.Diagnoosit antavat kuitenkin työkalun, minkä avulla suunnitella interventiota; etenkin vakavien MT-häiriöiden, kuten psykoosihäiriöiden (jotka vaativat lääkehoitoa) kohdalla.

Ovatko kaikki psykologian opiskelijat yhtä pikkuvanhan ja ylimielisen oloisia kuin tämä "me"-tietäjä? Toivottavasti hankit vielä elämänkokemusta ennen kuin tosissasi pääset huseeraamaan ihmisten kimpussa.

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi leikkauspotilaalla on psyykenlääkitys ja leikkaukseen nukutus tulossa, niin anestesiologin täytynee ne psyk lehdet avata, jotta näkee mihin ko. lääkitys on eli millä riskillä sen voi jättää tauolle.

Samoin, jos leikkauksen jälkeen potilaan pitää kyetä sitoutumaan kuntoutukseen, on potilaan etu, että vilkaistaan ne psy-lehdet, että tarvitseeko kyseinen potilas jotain erityistä tukea vai käykö normaali lappu käteen ja lue tosta ohjeistus.

Kyllä se ihminen on kokemus. Hyvä lääkäri katsoo kokonaisuutta eikä pilko erikseen polvea, korvaa, sydäntä, peräreikää ja päätä.

Nimenomaan - ihminen on biopsykososiaalinen olento. Tottakai täytyy leikkauksen yhteydessä tietää mahdollisista lääkityksistä; leikkaus voi olla myös stressaava kokemus, joten jos sen kanssa tarvitsee mahdollista lisätukea, sekin on hyvä tietää. 

Joku kommentoi, että jos on mielenterveydellisiä ongelmia, ei fyysisiä ongelmia oteta vakavasti - tämä ei todellakaan ainakaan ammattitaitoisten ammattilaisten kohdalla pidä ainakaan nykyään paikkaansa.

T. Psykologian opiskelija, joka tulee erikoistumaan psykoterapiaan

Miten tämä on tutkittu? Todella moni kertoo sitä, että jos on jokin PSY-merkintä ennestään, kohtaa ongelmia somaattisten asioiden hoidon suhteen. Vähän sama kuin lihavan kohdalla kaikki sairaudet johtuvat lihavuudesta, vaikka oikeasti ei johdu.

Opiskelijana sinun olisi hyvä pyrkiä selvittämään moniko saa esimerkiksi masennusdiagnoosin ja siihen lääkityksen ilman somaattisten (sis. endokriiniset) tekijöiden poissulkemista. Eli käytännössä lääkehoito aloitetaan ilman ainoatakaan laboratoriomittausta.

- Eri

Olen kyllä selvillä tästäkin puolesta - kuten sanoin, ihminen on biopsykososiaalinen olento, joten joku fyysinen vaiva voi hyvinkin näkyä ns. psyykkisinä oireina. Meille opetetaan tästä asiasta paljonkin. Tämä tulee ottaa huomioon kyllä.

Kuitenkin sekin tulee ottaa huomioon, että monet seikat, kuten esimerkiksi merkittävä ylipaino voi vaikuttaa sairauksien prognoosiin - joten sen vuoksi se saatetaan ottaa esille muiden sairauksien seurannan yhteydessä.  Lääkäritkin ovat myös ihmisiä, jotka tekevät myös virheitä ja voivat olla epäpäteviä ja epäammattimaisia - mutta juurikin esim. riskialttiiden interventioiden, kuten leikkausten yhteydessä lääkärin on tiedettävä potilaan yleisterveydestä kaikki mahdollinen, jotta kaikkeen voidaan varautua. Kuitenkaan en ole erikoistumassa lääketieteeseen, joten en osaa tarkemmin näistä asioista sanoa. 

Mielestäni psyykelääkkeiden aloittamista tulisi aina arvioida hyvin tarkasti (ellei kyse ole psykoosisairaudesta, kuten skitsofrenia tai vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö - jolloin lääkehoito on melkein pakollista oireiden lievittämiseksi ja toimintakyvyn palauttamiseksi), en ole medikalisaation kannattaja. Mielestäni miedommat työkalut ensiksi käyttöön ja tarpeeksi aikaa jokaista asiakasta kohden, jotta jokainen saisi parasta mahdollista hoitoa - tärkeimpänä tavoitteena mahdollisimman oireeton elämä ja mahdollisimman hyvä toimintakyky. Aina tämä ei näin kuitenkaan valitettavasti mene ja jopa vain ajanpuutteen vuoksi lääkkeitä annetaan liian herkästi vaikka esimerkiksi psykoterapialla on tutkimusten mukaan niin suuri vaikutus, että on jopa epäeettistä olla käyttämättä sitä. Jos kuitenkin lääkehoitoon päädytään, niin se ei koskaan saisi olla AINOA hoitomuoto. Tässä on alallani kieltämättä petraamista vielä, mutta kyllä näitä asioita tutkitaan ja otetaan huomioon. Mutta tämä lähtee nyt melko ohiksen puolelle.

Minulla on verenpurkauma alapäässä joka pitää puhkaista. Miten ihmeessä psyykkinen ongelmani olisi vaikuttanut niin että alapäässä on kipeä silminnähtävä verenpurksuma?

No ei varmaan mitenkään; toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. En sanonut, että jokaisella fyysisellä ongelmalla olisi psyykkinen tausta tai toisinpäin. En nyt ihan ymmärrä pointtiasi - mistä kohtaa viestiäni sait sellaisen kuvan, että näin väittäisin?

Mistä päättelet että minulla sen kummemmin olisi stressiä? Ei stressi ole sama kuin mt- ongelma. Ja kun minulla on sellainen somaattinen ongelma johon mt- asiat ei vaikuta mitenkään niin miksi ihmeessä niitä psylehtiä pitäisi edes lukea???

En päättele, että sinulla on stressiä; sanoin että toki stressi voi vaikuttaa verenkiertoon. Usein MT-ongelma aiheuttaa stressiä tai stressi voi olla laukaisevana tekijänä. Stressi vaikuttaa verenkiertoon sekä sydämen toimintaan, monen sairauden laukeamiseen ja prognoosiin. Lapsuus- ja nuoruusajan stressin on todettu vaikuttavan hyvinkin paljon mitä monimuotoisempiin ongelmiinaikuisuudessa. JOS sinulla on stressiä niin se olisi voinut vaikuttaa verenpurkaumaan, ja voisi liittyä MT-ongelmaan. Mutta kuten ehkä huomasit, ensimmäinen lauseeni oli:" Ei varmaan mitenkään." 

Ymmärrän, että jos sinulla on huonoja kokemuksia, on asenteesi ehkä sen takia hieman hyökkäävähkö; mutta en mitenkään leimaa sinua tai tee johtopäätöksiä sinusta muutaman AV-viestin perusteella.

Huomaatko itse, että olet aika ylimielinen? Luulet voivasi asiantuntijuuden varjolla kertoa miten asiat ovat. Vaikka olenkin mt-ongelmainen, niin opiskelen itsekin yliopistossa. Emme me kaikki mt-ongelmaiset ole mitään yksinkertaista rupusakkia, jolle korkeasti koulutetut psykologit voivat tulla hyppimään silmille. Minä olen ihan sinun veroisesi ihminen, älykäs ja pärjäävä, mutta minulla on psyykkinen ongelma.

Verenpurkauma on tullut fyysisen trauman takia, ei psyykesyistä. Jännästi tuot esille tässäkin psyykepuolta ja tunnut ajattelevan, että verenpurkauma on vain ilmeentynyt yks kaunis päivä. Ei ole. Se on ollut fyysisen trauman seurauksena. Saas nähdä kääntyykö se sielä gynen puolella psyykkiseksi :D

En ainakaan koe olevani ylimielinen. Kerron vain, mitä mieltä olen itse asioista ja myöskin siitä, että MT-ongelmien ei tulisi olla leimaavia, eikä niiden läpi katsoa ihmistä - kehoitin myös tekemään hoitovirheilmoituksen selkeästä ammattilaisen tekemästä kaltoinkohtelusta vastuuasemassaan. En mitenkään oleta, että kukaan olisi yksinkertainen, enkä mielestäni ole hyppinyt kenenkään silmille (voisitko muuten avata miten)? Minullakin on muuten vakava traumaperäinen stressihäiriö, jonka vuoksi olin vuosia traumaterapiassa, ja nyt olen melkein täysin kuntoutunut - ja vihdoin pystyn opiskelemaan loppuun ja tekemään työtä jota haluan; pointtini onkin juuri ollut, että psyykkinen ongelma ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ihan tavallinen ihminen! Lisäksi oma omayt vaikeuteni ovat opettaneet minua näkemään asioita myös asiakkaan puolelta. Ja etteikö voisi kuntoutua. Interventioiden tarkoitushan on nimenomaan toimintakyvyn palauttaminen tai parantaminen. Juuri sitä haluan sanoa, että jokainen ihminen on yksilö ja mielenterveydellisen diagnoosin ei tulisi muuttaa suhtautumista kys. henkilöön.

Ja uskon edelleen kyllä, että verenpurkaumasi on aivan fyysinen vaiva. Psyykkisiä ja fyysisiä vaivoja voi esiintyä rinnakkainkin. Migreeni ei vähennä diabeteksen uskottavuutta, miksi kliininen masennus vähentäisi verenpurkauman uskottavuutta?

Vierailija kirjoitti:

Ovatko kaikki psykologian opiskelijat yhtä pikkuvanhan ja ylimielisen oloisia kuin tämä "me"-tietäjä? Toivottavasti hankit vielä elämänkokemusta ennen kuin tosissasi pääset huseeraamaan ihmisten kimpussa.

Kaikki psykologian opiskelijat eivät ole samanlaisia kuin minä, kuten kaikki opettajat eivät ole samanlaisia, eikä kaikki mielenterveyskuntoutujat samanlaisia tai diabetesta sairastavat samanlaisia. Minulla on aika paljon elämänkokemusta, rankkojakin kokemuksia.

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykiatriset sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin. Anestesian sekä erityisesti leikkauksen jälkeen tarvittavien voimakkaiden kipulääkkeiden valinnan ja annostuksen vuoksi lääkärin on tiedettävä, onko potilaalla tavallista suurempi riski saada niistä voimakkaita sivuvaikutuksia. Jos on, lääkäri pyrkii valitsemaan jonkun toisen lääkkeen tai jos se ei ole mahdollista, pienemmän annostuksen. 

Joku kysyi, mitä merkitystä jollain vanhalla psykoosilla on. Sillä on just se merkitys, että kerran psykoosiin sairastuneella on suurempi riski joutua uudelleen psykoosiin, jos leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen annettu lääke on sellainen, joka lisää psykoosin mahdollisuutta.

Psykiatriset ongelmat eivät ole sairauksia siinä missä muutkin vaan diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia. Psykoosidiagnoosi voi olla myös väärä. Potilaalta voidaan joka tapauksessa kysyä lupa psyykelehtien avaamiseen ja selittää miksi tieto tarvitaan. Aina tieto ei ole kuitenkaan oikea. Lääkäri on saattanut tulkita psykoottiseksi asian joka ei sovi hänen maailmankuvaansa.

Pakko tähän väliin todeta, että juuri tämänkaltainen puhe stigmatisoi mielenterveydellisiä sairauksia - että eivät ne ole sairauksia siinä missä muutkin, diagnoosi voi olla väärä tms. Voihan mikä tahansa diagnoosi olla väärä ja mielenterveyden ongelmat ovat sairauksia siinä muutkin - niistä voi toipua, oireet voivat lievittyä, se ei ole mikään leima loppuelämäksi. Tällaisten puheiden takia ihmiset, jotka voisivat saada apua elääkseen parempaa ja tasapainoisempaa elämää eivät välttämättä uskalla hakea sitä apua, leimaamisen pelossa. MT-kuntoutujat ovat aivan tavallisia ihmisiä siinä missä muutkin! 

Mitä tarkoitat sillä, että diagnoosit ovat sopimuksenvaraisia? Kun ammattilainen tekee vuosien koulutuksen pohjalta diagnoosin (joka toki voi olla vääräkin, silloin asia tulisi nostaa esiin ja arvioida toisella ammattilaisella uudestaan), niin kyllä sillä psykologian/psykiatrian ammattilaisella on ihan syynsä antaa se diagnoosi = jotta olisi mahdollista tehdä jonkunlainen interventio, joka auttaisi asiakasta oireidensa hallitsemisessa/lievittämisessä ja parantaisi elämänlaatua. 

Diagnoosi nimenomaan lisää stigmaa. Diagnoosit tosiaan ovat sopimuksenvaraisia, ihmise tovat sopineet, mitkä kriteerit mihinkin diagnoosiin pitää olla. Esim homoseksuaalisuuskin on ollut ennen psykiatrinen sairaus. Luulisi sinun tietävän, että miten diagnostiset kriteerit on sovittu. Ne on nimenomaan SOVITTU. Esim persoonaalisuushäiriöiden olemassaolo on hyvin kyseeanalaista, koska persoonallisuushäiriö käsitetään sopeutumattomuudeksi yhteiskuntaan. Onko sopeutuminen yhteiskuntaan tervettä?

Diagnoosia ei tarvita intervention teossa. Usein se on myös hoidon tiellä. Esim potilas on raiskattu, hän pelkää miehiä ja saa dg:n epäluuloinen persoonallisuushäiriö ja sitten terapeutti alkaa pohtimaan, että mitä potilaan LAPSUUDESSA on tapahtunut, koska hän on niin epäluuloinen miesten suhteen.

Aina ei myöskään tehdä juurikaan interventioida vaan tarkoituksena on vain etsiä vikoja potilaasta.

Psykiatria kärsii tieteellisestä vajeesta eikä diagnooseilla juurikaan ole todellista merkitystä.

Suosittelen lukemaan Petteri Pietikäisen Hulluuden historia.

Ja tämän:

"

Psykiatriset diagnoosit voivat olla merkityksettömiä

Antti Kirkkala | 11.07.2019 | 15:28- päivitetty 11.07.2019 | 16:04

Liverpoolin yliopiston tutkijat kyseenalaistavat vakiintuneiden diagnoosien tieteellisen pohjan.

Liverpoolin yliopiston kohututkimus väittää suurinta osaa psykiatrisista diagnooseista ”tieteellisesti merkityksettömiksi”.

Tutkijoiden mukaan yksilöiden välisten erojen vuoksi yleisdiagnoosi ei kuvaa riittävän tarkasti tietyn henkilön kokemia henkisiä ongelmia.

Tutkijat analysoivat psyykkisiä häiriöitä kategorisoivan, ammattilaisten käyttämän Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM–5) -oppaan kappaleet skitsofreniasta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, masennuksesta, ahdistuksesta ja traumaperäisistä häiriöistä.

Tutkijoiden mukaan eri diagnoosien välillä on huomattavan paljon samankaltaisia oireita, eivätkä kategoriat ota riittävällä tavalla huomioon yksilön traumaperäisiä tai muita merkittäviä elämänkokemuksia.

Diagnoosien väitetään näin ollen kertovan hyvin vähän itse potilaasta ja tämän tarvitsemasta hoidosta. Professori Peter Kindermanin mukaan potilaiden diagnoosit annetaan usein epäkriittisesti mielenvaltaisen ja sisäisesti ristiriitaisen kriteeristön pohjalta.

– Eri diagnoosien määrittely antaa illuusion niiden selitysvoimasta. Ne ovat kuitenkin tieteellisesti merkityksettömiä ja voivat leimata ihmisiä kielteisellä tavalla. Toivon, että tulokset kannustavat mielenterveysalan ammattilaisia pohtimaan asiaa laajemmin ja harkitsemaan traumojen ja muiden vastoinkäymisten vaikutusta, tutkimusta johtanut tohtori Kate Allsopp toteaa tiedotteessa."

https://www.verkkouutiset.fi/tutkimus-vaittaa-psykiatrisia-diagnooseja-…

 

Olet oikeassa diagnostiikan ongelmallisuudesta. Diagnoosihan ei onneksi ole psykologian ammattilaisten ainoa työkalu, ja diagnoosit muuttuvat, päivittyvät, katoavat, tulee uusia tilalle ja oireita otetaan pois yhdesta ja laitetaan toiseen. Kaiken lisäksi käytössämme on kaksi erilaista diagnostista mallia, jotka ovat hieman ristiriidassa keskenään.Diagnoosit antavat kuitenkin työkalun, minkä avulla suunnitella interventiota; etenkin vakavien MT-häiriöiden, kuten psykoosihäiriöiden (jotka vaativat lääkehoitoa) kohdalla.

Juuri tuo on e ongelma jos interventiota suunnitellaan diagnoosin pohjalta. Tässähän minunkin hoitoni lähti menemään väärään suuntaan, kun diagnoosi määritteli ongelmiani, enkä saanut todellisia ongelmiani kunnolla käsittelyyn. Esimerkiksi psykonanalyyttisessa terapiassa diagnooseilla ei juurikaan ole väliä vaan lähdetään potilaan ongelmista käsin. Itse valitettavasti olin kognitiivisissa terapiassa. Psykoosihäiriöt eivät todellakaan aina tarvitse lääkehoitoa. Olet kaiketi tietoinen Keroputaan mallista, jossa psykooseja hoidetaan hyvin vähäisellä lääkityksellä potilaslähtöisesti? Itse en psykoosiin ottaisi lääkehoitoa, ainakaan pitkäaikaisesti.

Olen psykologi psykiatrialla, enkä käy lukemassa somaattisen puolen tekstejä lainkaan. Eivät kuulu minulle. Otaksun, että psykiatri saattaa tekstejä joissain tapauksissa lukea, jos on aihetta epäillä psyykkisen oireilun taustalla olevan somaattisen syyn. Esim. diabetes, kilpparin vajaus tms.

En ole se verenpurkaumapotilas, sori vaan. Kommentoin koska tekstisi ovat niin paperisen oloista, ulkokohtaista paasausta. Jos sinulla omaa kokemusta on niin se ei välity niistä mitenkään.