Miehen teinitytär sai vauvan eikä haluakaan olla äiti, tahtoo että otamme lapsen meille! Raivostuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksette voisi auttaa tyttöä vauvan kanssa, saisi vaikka asua vuoden kotona ja silti hankkia omaa vauvan (jos luoja sen suo). Olisi erilainen perhe mutta mitä siitä. Työelämän joutuu joka tapauksessa laittamaan vauvavuodeksi tauolle ja harrastukset jopa vuosiksi.

Kohtuullisen rasittava vaihtoehto perheelle, mikäli asunto on esim kerrostalo kolmio. Kaikilla ei ole tilaa kotonaan ylimääräiselle ihmiselle ja hänen lapselleen. Vauvasta on muutenkin häiriötä elämälle, varsinkin kun se ei edes ole oma. Mitä jäi se tyttö pentuineen voi hankkia omaa kämppää? Voi sitä sielläkin auttaa ilman että oma Kotirauha rikkoutuu.

Vauvan vaatima tila tai sen aiheuttama häiriö tuskin on ongelma, koska ap itsekin on ”pentua” tai ”kakaraa” vailla, kuten asia kauniisti tässä keskustelussa ilmaistaan.

Minun nähdäkseni suvun olemassa olevat lapset menevät olemattomien, suunnitteluasteella olevien lasten edelle.

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut 18 ja 23-vuotiaana omat lapseni, mieheni oli lasten syntyessä 20v ja 25v, lapsemme ovat nyt 6v ja 1v. Olemme naimisissa ja edelleen onnellisia suhteessamme joka on kestänyt jo 8 vuoden ajan, mieheni on sielunkumppanini. Lasten hankkiminen nuorena oli meidän molempien unelma ja olemme kantaneet täyden vastuun nuorena.

Minua nolottaa niiden vässyköiden puolesta, jotka tekee lapsia tähän maailmaan ja eivät ole valmiita edes täys-ikäisinä huolehtimaan heistä, tekisi mieli ravistella tyttöä ja sanoa että kasva naiseksi jo!

Se että koulu jää kesken lapsen syntyessä ei ole mikään ongelma, minä olin kotiäitinä 18-21v, mies käy töissä, 21v palasin koulunpenkille vuodeksi ja sen jälkeen valmistuin ammattiin.

Kyllä opintojen jatkaminen onnistuu myös lasten saannin jälkeen jos olet voimakastahtoinen ja jotkut opiskelee perheellisinä myös uuden ammatin.

Onneksi sinulla on vielä paljon elämää jäljellä, ja ehdit saada viisautta ja ymmärrystä. Sekin on mahdollista, että oma tyttäresi joutuu teini-ikäisenä siihen tilanteeseen kuin ap:n miehen lapsi: vauvan isää ei kiinnosta, eikä oma jaksaminen riitä. Sitten voit miettiä, kutsutko masentunutta lastasi nolottavaksi vässykäksi vai syyllistätkö ehkä häntä abortista, jos hän valitsee sen. Vai kasvatko ehkä oikeasti aikuiseksi ja ymmärrät, että tilanteita on erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Minä varmasti tuossa tapauksessa mielelläni adoptoisin tai "adoptoisin" lapsen. Varsinkin jos on omaakin jo haaveillut. Lapset ovat ihania ja tästäkin pikkuihmisestä tulisi ilo ja onni kotiin. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo, voihan käydä niinkin ikävästi että omaa lasta ei edes tulekaan. Ja jos tulee niin sitä mukavampi kun on jo sisarus leikkikaverina. Kannattaa tarttua onneen vaikka se tulisi yllättävästäkin suunnasta. 

No ei se adoptoiminenkaan nyt ihan niin yksinkertaista ole!  Siinä on tehtävä viranomaisten kanssa adoptioselvitys ja joku muu, kuin lapsen äiti tai nämä isä ja hänen vaimonsa päättävät siitä, ovatko nämä ihmiset edes sopivia adoptointiin.  On olemassa ikärajatkin, lapsen ja adoptiovanhemman ikäero ei saa olla liian suuri.  

"Tarttua onneen" ei nyt ihan välttämättä tarkoita tällaista tilannetta.  Ja sitten tuo "adoptoiminen" eli ohi viranomaisten vain keskinäisellä sopimuksella vauvan ottaminen isoisän ja tämän vaimon huostaan ei sekään ihan noin vain tapahdu.  Tiedän tapauksen jossa näin tehtiin ja siinä tuli eteen arvaamattomia ongelmia.  Isovanhemmat esim. pyysivät lapsen vanhempia laittamaan tililleen sen heille joka kk tulevan lapsilisän, koska mihin he sitä muka tarvitsivat, kun ei ollut heillä lastakaan.  Ei onnistunut, nämä nuoret pitivät senkin vaivaisen rahan, että saivat senkin edestä rillutella.  Isoäiti luopui työpaikastaan lapsen vuoksi.  Lastahan ei voitu laittaa edes päivähoitoon, kun siitä olisi pitänyt näiden nuorten vanhempien sopia.  Jo lapsen lääkärissä käyttämisessä tuli probleemia, kun isovanhemmat ei olleet lapsen virallisia huoltajia.  Joka paikassa tämä asia tuli eteen, joten lopulta oli pakko lähteä ajamaan asiaa virallista tietä.  No siinäpä sitten ongelmia tulikin, en kirjoita niistä enempää.  

Mutta ei se todella  niin yksinkertainen asia ole kuin sivustakatsoja luulee.  Ennen vanhaan lapsia saatettiin laittaa asumaan milloin kenellekin sukulaiselle ja antaa ns. kasvatiksi vaikka naapuriin, mutta nykyään tarvitaan viranomaiskäsittely kaikessa.

Kaikki ei kypsy vanhemmiksi ikinä, mutta kannattaa silti yrittää.  Apuahan tuokin tyttö tarvitsee, mutta eihän siinä pelkästään isä ja tämän vaimo voi olla auttajina ja kaiken tekijänä, tytöllä on äitikin ja hänen kanssaan pitää myös saada keskusteluyhteys ja tämä varsinainen isoäiti mukaan rinkiin.  Samoinolisi saatava yhteys myös lapsen isään ja tämän vanhempiin.  Lapsellistahan tuo tytöltä on esittää, että ottakaa tämä lapsi kokonaan itsellenne.  Se ei todellakaan ole pelkästään hänen päätettävissään.   Monet 18-vuotiaat on vielä hirveän lapsellisia ajatusmaailmaltaan, mutta kypsyvät kyllä kaiken aikaa, paitsi ne, joille ei tunnu tapahtuvan minkäänlaista kehitystä.  Toivottavasti tämä ko. tyttö kuitenkaan ei kuulu heihin.  Apua siis tarvitaan, mutta kannustusta omaan elämään ja itsenäisyyteen myös.  Ehkä tyttö voisi vuoden verran asua vielä isänsä kodissa, ja pikku hiljaa alkaisi hänkin haluta jo muuttaa omaan elämään lapsensa kanssa.  Sitä tilannetta ei saisi kuitenkaan päästää tapahtumaan, että tyttö alkaisi kuvitella, ettei hänen tarvitsisi yhtään hoitaa lastaan eikä olla sen kanssa.   Isovanhemmathan ovat työssäkäyviä, joten tietyistä periaatteista on pidettävä tiukasti kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ap:n ja palstalaisten välinen päätös, vaikka siltä näitä kommentteja lukiessa tuntuisikin. Tämä on ap:n miehen ja hänen tyttärensä välinen päätös.

Ap ei voi oikein muuta kuin seurailla, mitä he päättävät.

Väärin. Ei puoliso voi tosta noin vaan päättää ottaa jonkun muksua elätettäväksi ja hoidettavaksi kysymättä ja huomioimatta puolisonsa mielipidettä. Vaikka kyseessä olisi kuinka oma lapsenlapsi. Oma lapsi on täysi-ikäinen ja velvollinen itse muksunsa hoitamaan. Vanhemmat uusine kumppaneineen sopivat keskenään miten tyttöä autetaan.

Tottakai voi. Ja vanhemmuus ei lopu koskaan.

Voi olla hyvän maun mukaan saada vaimo samoille raiteille, muttei se ole pakollista. Saat naisena kerrankin tuntea omissa nahoissas mitä se on kun joku toinen tekee päätöksiä omasta edustaan joka vaikuttaa siinun koko loppuelämääsi varsin ratkaisevasti kuuntelematta sinua ollenkaan.

Yleensä yhteiskunta pistää vain miehet tuohon uhriasemaan.

Ilman kumppanin suostumusta et voi ottaa yhteiseen kotiin ym määrästä porukkaa etenkään vauvaa. Joka tällaista kuvittelee, ei ole kauan parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat pilata elämäsri ja hoitaa toisen lasta 20 vuotta mikäs siinä, taitaa parisuhde hiipua tuona aikaina.

No jos tuollaisen asian vuoksi hiipuu niin sitten joutaakin tehdä sen ja pikaisesti. Eiköhän tuossa tapauksessa ole vähän sama tilanne kuin jos pikkulapsen vanhemmat eroavat ja mies lähtee toisen naisen matkaan. Aika ohuille jää se vauvan kanssa kenties jo odotusaikana jäänyt nainen jos ei mies ja naisen vanhemmat hoida omia velvollisuuksiaan lasta ja lastenlasta kohtaan. 

Mitä velvollisuuksia isovanhemmalla mielestäsi on? Ottaa lapsenlapsi asumaan saman katon alle ja uhrata siinä sivussa oma parisuhteensa ja elämänsä?

Isovanhemmilla tuskin on mitään velvollisuuksia edes juridisesti. Toki useimmat haluavat olla tekemisissä lastenlastensa kanssa, mutta samassa taloudessa asuminen ja huoltajaksi ryhtyminen eivät ole minusta kohtuullisia odotuksia.

Jos pikkuvauvan hoito romuttaa parisuhteen ja elämän, kannattaa tämän vaarin pistää piuhat poikki.

Oma lapsi on eri asia kuin vieraiden ihmisten lapsi, joka on vieläpä suositeltu abortoitavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksette voisi auttaa tyttöä vauvan kanssa, saisi vaikka asua vuoden kotona ja silti hankkia omaa vauvan (jos luoja sen suo). Olisi erilainen perhe mutta mitä siitä. Työelämän joutuu joka tapauksessa laittamaan vauvavuodeksi tauolle ja harrastukset jopa vuosiksi.

Kohtuullisen rasittava vaihtoehto perheelle, mikäli asunto on esim kerrostalo kolmio. Kaikilla ei ole tilaa kotonaan ylimääräiselle ihmiselle ja hänen lapselleen. Vauvasta on muutenkin häiriötä elämälle, varsinkin kun se ei edes ole oma. Mitä jäi se tyttö pentuineen voi hankkia omaa kämppää? Voi sitä sielläkin auttaa ilman että oma Kotirauha rikkoutuu.

Vauvan vaatima tila tai sen aiheuttama häiriö tuskin on ongelma, koska ap itsekin on ”pentua” tai ”kakaraa” vailla, kuten asia kauniisti tässä keskustelussa ilmaistaan.

Minun nähdäkseni suvun olemassa olevat lapset menevät olemattomien, suunnitteluasteella olevien lasten edelle.

Höpö höpö. Kersa sijoitukseen tai adoptioon mikäli äiskää ei enää huvita kotia leikkiä. Oma lapsi on aina eri asia kuin vieraan kakara. Nykyisin mitään sukuja ajatella. Kivikaudellako elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ap:n ja palstalaisten välinen päätös, vaikka siltä näitä kommentteja lukiessa tuntuisikin. Tämä on ap:n miehen ja hänen tyttärensä välinen päätös.

Ap ei voi oikein muuta kuin seurailla, mitä he päättävät.

Väärin. Ei puoliso voi tosta noin vaan päättää ottaa jonkun muksua elätettäväksi ja hoidettavaksi kysymättä ja huomioimatta puolisonsa mielipidettä. Vaikka kyseessä olisi kuinka oma lapsenlapsi. Oma lapsi on täysi-ikäinen ja velvollinen itse muksunsa hoitamaan. Vanhemmat uusine kumppaneineen sopivat keskenään miten tyttöä autetaan.

Tottakai voi. Ja vanhemmuus ei lopu koskaan.

Voi olla hyvän maun mukaan saada vaimo samoille raiteille, muttei se ole pakollista. Saat naisena kerrankin tuntea omissa nahoissas mitä se on kun joku toinen tekee päätöksiä omasta edustaan joka vaikuttaa siinun koko loppuelämääsi varsin ratkaisevasti kuuntelematta sinua ollenkaan.

Yleensä yhteiskunta pistää vain miehet tuohon uhriasemaan.

Ilman kumppanin suostumusta et voi ottaa yhteiseen kotiin ym määrästä porukkaa etenkään vauvaa. Joka tällaista kuvittelee, ei ole kauan parisuhteessa.

Parisuhde voi muutenkin jäädä lyhyeksi, jos vastakkain on oma lapsi hädässä ja puoliso, jonka mielestä tämä lapsi on ”ventovieras”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksette voisi auttaa tyttöä vauvan kanssa, saisi vaikka asua vuoden kotona ja silti hankkia omaa vauvan (jos luoja sen suo). Olisi erilainen perhe mutta mitä siitä. Työelämän joutuu joka tapauksessa laittamaan vauvavuodeksi tauolle ja harrastukset jopa vuosiksi.

Kohtuullisen rasittava vaihtoehto perheelle, mikäli asunto on esim kerrostalo kolmio. Kaikilla ei ole tilaa kotonaan ylimääräiselle ihmiselle ja hänen lapselleen. Vauvasta on muutenkin häiriötä elämälle, varsinkin kun se ei edes ole oma. Mitä jäi se tyttö pentuineen voi hankkia omaa kämppää? Voi sitä sielläkin auttaa ilman että oma Kotirauha rikkoutuu.

Vauvan vaatima tila tai sen aiheuttama häiriö tuskin on ongelma, koska ap itsekin on ”pentua” tai ”kakaraa” vailla, kuten asia kauniisti tässä keskustelussa ilmaistaan.

Minun nähdäkseni suvun olemassa olevat lapset menevät olemattomien, suunnitteluasteella olevien lasten edelle.

Höpö höpö. Kersa sijoitukseen tai adoptioon mikäli äiskää ei enää huvita kotia leikkiä. Oma lapsi on aina eri asia kuin vieraan kakara. Nykyisin mitään sukuja ajatella. Kivikaudellako elät?

Jos nykyään ei mitään sukuja ajatella, niin sittenhän asia on selvä. Ap ottaa sen olemassa olevan kakaran, eikä tarvitse repiä persuksiaan uuden kakaran vuoksi vain siksi, että kakaran on pakko olla sukua itselle.

kuka tuollaisia lapsia on kasvattanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ap:n ja palstalaisten välinen päätös, vaikka siltä näitä kommentteja lukiessa tuntuisikin. Tämä on ap:n miehen ja hänen tyttärensä välinen päätös.

Ap ei voi oikein muuta kuin seurailla, mitä he päättävät.

Väärin. Ei puoliso voi tosta noin vaan päättää ottaa jonkun muksua elätettäväksi ja hoidettavaksi kysymättä ja huomioimatta puolisonsa mielipidettä. Vaikka kyseessä olisi kuinka oma lapsenlapsi. Oma lapsi on täysi-ikäinen ja velvollinen itse muksunsa hoitamaan. Vanhemmat uusine kumppaneineen sopivat keskenään miten tyttöä autetaan.

Tottakai voi. Ja vanhemmuus ei lopu koskaan.

Voi olla hyvän maun mukaan saada vaimo samoille raiteille, muttei se ole pakollista. Saat naisena kerrankin tuntea omissa nahoissas mitä se on kun joku toinen tekee päätöksiä omasta edustaan joka vaikuttaa siinun koko loppuelämääsi varsin ratkaisevasti kuuntelematta sinua ollenkaan.

Yleensä yhteiskunta pistää vain miehet tuohon uhriasemaan.

Ilman kumppanin suostumusta et voi ottaa yhteiseen kotiin ym määrästä porukkaa etenkään vauvaa. Joka tällaista kuvittelee, ei ole kauan parisuhteessa.

Parisuhde voi muutenkin jäädä lyhyeksi, jos vastakkain on oma lapsi hädässä ja puoliso, jonka mielestä tämä lapsi on ”ventovieras”.

Mikä hätä tällä lapsella on? Itse on halunnut tuon vahinkolaukauksen maailmaan saattaa. Siitä seuraa täysi-ikäiselle ihmiselle tietty vastuu. Menköön äidilleen vinkumaan. Kun n kerran tämän lemmenhedekmän hoito itseä kiinnosta niin sen voi myös antaa sijoitukseen tai adoptioon. Millainen ihminen yrittää lykkätä oman vastuunsa omalle vanhemmalleen? Ihan oikein on heittää ho@ro kakaroineen pellolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksette voisi auttaa tyttöä vauvan kanssa, saisi vaikka asua vuoden kotona ja silti hankkia omaa vauvan (jos luoja sen suo). Olisi erilainen perhe mutta mitä siitä. Työelämän joutuu joka tapauksessa laittamaan vauvavuodeksi tauolle ja harrastukset jopa vuosiksi.

Kohtuullisen rasittava vaihtoehto perheelle, mikäli asunto on esim kerrostalo kolmio. Kaikilla ei ole tilaa kotonaan ylimääräiselle ihmiselle ja hänen lapselleen. Vauvasta on muutenkin häiriötä elämälle, varsinkin kun se ei edes ole oma. Mitä jäi se tyttö pentuineen voi hankkia omaa kämppää? Voi sitä sielläkin auttaa ilman että oma Kotirauha rikkoutuu.

Vauvan vaatima tila tai sen aiheuttama häiriö tuskin on ongelma, koska ap itsekin on ”pentua” tai ”kakaraa” vailla, kuten asia kauniisti tässä keskustelussa ilmaistaan.

Minun nähdäkseni suvun olemassa olevat lapset menevät olemattomien, suunnitteluasteella olevien lasten edelle.

Höpö höpö. Kersa sijoitukseen tai adoptioon mikäli äiskää ei enää huvita kotia leikkiä. Oma lapsi on aina eri asia kuin vieraan kakara. Nykyisin mitään sukuja ajatella. Kivikaudellako elät?

Jos nykyään ei mitään sukuja ajatella, niin sittenhän asia on selvä. Ap ottaa sen olemassa olevan kakaran, eikä tarvitse repiä persuksiaan uuden kakaran vuoksi vain siksi, että kakaran on pakko olla sukua itselle.

Ottaisitko itse vieraan kakaran vaivoiksesi vs. Oma lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksette voisi auttaa tyttöä vauvan kanssa, saisi vaikka asua vuoden kotona ja silti hankkia omaa vauvan (jos luoja sen suo). Olisi erilainen perhe mutta mitä siitä. Työelämän joutuu joka tapauksessa laittamaan vauvavuodeksi tauolle ja harrastukset jopa vuosiksi.

Kohtuullisen rasittava vaihtoehto perheelle, mikäli asunto on esim kerrostalo kolmio. Kaikilla ei ole tilaa kotonaan ylimääräiselle ihmiselle ja hänen lapselleen. Vauvasta on muutenkin häiriötä elämälle, varsinkin kun se ei edes ole oma. Mitä jäi se tyttö pentuineen voi hankkia omaa kämppää? Voi sitä sielläkin auttaa ilman että oma Kotirauha rikkoutuu.

Vauvan vaatima tila tai sen aiheuttama häiriö tuskin on ongelma, koska ap itsekin on ”pentua” tai ”kakaraa” vailla, kuten asia kauniisti tässä keskustelussa ilmaistaan.

Minun nähdäkseni suvun olemassa olevat lapset menevät olemattomien, suunnitteluasteella olevien lasten edelle.

Höpö höpö. Kersa sijoitukseen tai adoptioon mikäli äiskää ei enää huvita kotia leikkiä. Oma lapsi on aina eri asia kuin vieraan kakara. Nykyisin mitään sukuja ajatella. Kivikaudellako elät?

Jos nykyään ei mitään sukuja ajatella, niin sittenhän asia on selvä. Ap ottaa sen olemassa olevan kakaran, eikä tarvitse repiä persuksiaan uuden kakaran vuoksi vain siksi, että kakaran on pakko olla sukua itselle.

Ottaisitko itse vieraan kakaran vaivoiksesi vs. Oma lapsi?

Miten se kakara voi olla minulle vieras, jos mieheni on hänen isoisänsä? Onko miehenikin vieras minulle? Entä yhteiset kakaramme, jos se vieraus vaikka kulkee suvussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksette voisi auttaa tyttöä vauvan kanssa, saisi vaikka asua vuoden kotona ja silti hankkia omaa vauvan (jos luoja sen suo). Olisi erilainen perhe mutta mitä siitä. Työelämän joutuu joka tapauksessa laittamaan vauvavuodeksi tauolle ja harrastukset jopa vuosiksi.

Kohtuullisen rasittava vaihtoehto perheelle, mikäli asunto on esim kerrostalo kolmio. Kaikilla ei ole tilaa kotonaan ylimääräiselle ihmiselle ja hänen lapselleen. Vauvasta on muutenkin häiriötä elämälle, varsinkin kun se ei edes ole oma. Mitä jäi se tyttö pentuineen voi hankkia omaa kämppää? Voi sitä sielläkin auttaa ilman että oma Kotirauha rikkoutuu.

Vauvan vaatima tila tai sen aiheuttama häiriö tuskin on ongelma, koska ap itsekin on ”pentua” tai ”kakaraa” vailla, kuten asia kauniisti tässä keskustelussa ilmaistaan.

Minun nähdäkseni suvun olemassa olevat lapset menevät olemattomien, suunnitteluasteella olevien lasten edelle.

Höpö höpö. Kersa sijoitukseen tai adoptioon mikäli äiskää ei enää huvita kotia leikkiä. Oma lapsi on aina eri asia kuin vieraan kakara. Nykyisin mitään sukuja ajatella. Kivikaudellako elät?

Jos nykyään ei mitään sukuja ajatella, niin sittenhän asia on selvä. Ap ottaa sen olemassa olevan kakaran, eikä tarvitse repiä persuksiaan uuden kakaran vuoksi vain siksi, että kakaran on pakko olla sukua itselle.

Aika rumasti puhut lapsesta kakarana. Eikä sitä lasta niin vain oteta, lapsellahan on äiti ja isä. Nuori äiti tarvitsee tässä tukea, jota hän saa ensikodista. Omasta lapsesta luopuminen vaivaa jossain vaiheessa vaikka oma isä adoptoisikin lapsen. Minä en tosin usko hetkeäkään, että lapsen isoisä hoitaa lapsen yksin, kyllä se kaatuu häänen vaimonsa niskoille.

Haiskahtaa että Porvooossa taas ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

18-vuotias on kuitenkin vielä hyvin nuori. Siinä iässä masennuskin voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka paljon tajuaa maailman realiteeteistä. Tuon ikäinen voi peloissaan vielä vetäytyä kaikesta vastuusta kuin lapsen tasolle ja odottaa, että "joku" taikoo ongelmat pois.

Tuo nuori äiti tarvitsee taatusti ulkopuolista apua. Jonkun tahon pitäisi rauhallisesti paneutua hänen ongelmiinsa ja pelkoihinsa yksi kerrallaan. Moni asia tuntuu vaikealta (esim. opiskelu), mutta on järjestettävissä kyllä. Nyt varmasti parempi olisi itsenäistyä esim. ensikodissa tai jonkinlaisen tuetun asumisen piirissä. Jokin itsenäistyminen jää saavuttamatta, jos hän esim. asuu teillä tai turvautuu teihin liikaa. Nyt on aika saada onnistumisen tunteita itsenään olemisessa. Muuten teistä tulee niitä, jotka käytännössä hoitavatkin lasta vähintään kaikki viikonloput nuoren juostessa menoissaan, vaikkei lasta teille virallisesti sijoitettaisikaan.

En tarkoita, että jättäkää nuori nyt omilleen pärjäämään. Välittämistä voitte osoittaa muutenkin, kuin ottamalla liiallisen vastuun.

Vaikka on 18v, niin aika usein sitä ei ole ajatuksiltaan aikuinen. Moni pitää itseään tosi kypsänä (itsekin pidin). Nyt kohta täytän 30v ja nuorisotyön ammattilaisena olen huomannut että alle 20v eivät todellakaan ole aikuisia. Lastensuojelussa tämän huomaa erityisesti, koska joskus vaikeissa olosuhteissa lapsen tai nuoren kehitys taantuu ja esim. 21v voi vastata 14-vuotiasta. Mutta jo ihan tavallisetkin 18-20v ovat vielä kovin sinisilmäisiä ja johdateltavissa. Ei se 16-vuotias muutu kahdessa vuodessa maagisesti aikuiseksi. 18v ikä viittaa vain aikuisuuteen lain edessä.

Eihän tuon ikäinen voi mitenkään olla varma, mitä mihinkiin valintaam sisältyy ja muutokset voivat järkyttää kuten esim. kaveripiirin ja yksinäisyyden muutos vauvan tulon myötä

Tuossa iässä seurustelusuhteen päättyminenkin voi tuntua maailmanlopulta.

Ja juu, aina on kypsiä poikkeustapauksia. Tosiasia on se, ettei tuon ikäisellä ole tarpeeksi vertailupohjaa elämänkokemuksessa.

Jos jätätte hänet nyt yksin ja hän laittaa lapsensa vasten sydämensä ääntä adoptioon, voi seuraukset olla esim. ongelmakäyttäytyminen ja mielenterveyden horjuminen, syrjäytyminen. En halua pelotella mut uskon, että hän muistaa tuossa tilanteessa yksin jättämisen aina. Voi olla hyvin traumaattinen kokemus, kun jää yksin vauvan kanssa.

Toivottavasti aikuisina ihmisinä ymmärrätte tämän. Miksi tehdä lapsia ja toivoa näille lapsenlapsia, jos ei ole valmis näiden puolesta uhraamaan omastaan ja tukemaan? Miettikää sitä.

Juuri tällaisten tapausten takia oikeus lapsen saamiseen ei pitäisi olla naisen subjektiivinen oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on varmaan säikähtänyt tilannetta. Kyl tuon ymmärtää: ei lapsen isää, ei omaa äitiä lähistöllä. Kokee varmasti jääneensä yksin.

Tukekaa.

Ei teidän välttämättä tarvitse adoptoida, mutta kertokaa ettei hän jää koskaan yksin näidem asioiden kanssa, vaikka vastuu hänellä omasta lapsestaan onkin.

Mut oikeutta teillä ei ole moralisoida nuorta lapsen pitämisestä. Outoa tämä nykyaika, että ihmisen pitäisi olla valmis tekemään abortti tai luopumaan lapsestaan noin vain, ihan kuin jostain kertakäyttöesineestä. Se nyt ei vain tunnu moraalisesti oikealta kaikista ja voi sekoittaa koko mielenterveyden, jos kokee tehneensä kammonttavan teon.

Joskus se abortti vain ihan oikeasti olisi kaikista viisain ratkaisu ja on ihan oikein suositella vahvasti aborttia. Kuten juuri tässäkin tapauksessa. Senkin käsittelyyn saa tukea. Ja muutenkin abortista pitäisi voida puhua neutraalisti eikä aina poikkeuksetta kauheana ja vääränä tekona.

Pelottelulla ja syyllistämisellä (abortti on murha ja väärin jne) saadaan ihmisen mielenterveys myös hajalle ja pahimmillaan ajetaan ihminen epäedullisiin ratkaisuihin. Kyllä mä voin sanoa että tässä tapauksessa todennäköisesti abortti olisi ollut paras ratkaisu kaikille.

Nyt raskauden tuloksena kouluttamaton, varaton, ehkä masentunut, ahdistunut ja vanhemmaksi haluton nuori tyttö, joka tahtoo sotkea myös isänsä ja tämän puolison elämän. Houkutteleva edessä.

Kuka tässä on syyllistänyt? Tarkoitin, että jos raskaana oleva kokee abortin kammottavana tekona (eli siis kokee ettei voi abortoida omaa lastaan, oli se kuinka pieni tahansa), se voi joidenkin kohdalla johtaa esmierkiksi romahdukseen ja mielenterveyden häiriöihin tms. Kaikki eivät vain pysty hyväksymään asiaa enää jälkikäteen.

Katsos kun kaikki ei koe oman lapsensa abortointia vaihtoehdoksi.

Kenelläkään ei ole oikeutta tulla moralisoimaan siitä, ettei kokenut aborttia oikeaksi, koska se on sen raskaana olevan lapsi - ei ulkopuolisten.

Kun lapsi on jo maailmassa, on törkeää sanoa "mitäs et abortoinut". Juu, ei ole pakko isovanhempien toisen lasta hoitaa, mutta sitten voi vain sanoa ettei suostu eikä suinkaan syyllistää siitä, että ei halunnut keskeyttää raskautta.

T. Uskis

Ketjussa on monta ajatusmallia, jota en ymmärrä ollenkaan. A) Isät ja isoisät eivät voi/kykene/ lopulta kuitenkaan halua lasta hoitaa? Mutta tällaisen miehen kanssa pitäisi kuitenkin oma lapsi tehdä..? Ah, onnea.

B) viranomainen on aina parempi kuin oma perhe. Mitähän ihmeitä ne siellä ensikodissa saakaan aikaan. Kaikki sinne vaan sitten, turha niitä ongelmia itse setviä..

C) Perhekäsitys on monella outo. Miten se toisen kierroksen parisuhde voisi olla tärkeämpi kuin omat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut oikeutta teillä ei ole moralisoida nuorta lapsen pitämisestä. Outoa tämä nykyaika, että ihmisen pitäisi olla valmis tekemään abortti tai luopumaan lapsestaan noin vain, ihan kuin jostain kertakäyttöesineestä. Se nyt ei vain tunnu moraalisesti oikealta kaikista ja voi sekoittaa koko mielenterveyden, jos kokee tehneensä kammonttavan teon.

Luitko aloitusta? Tyttö tahtoi pitää lapsen ja kun se ei enää olekaan kivaa niin haluaa, että oma isä ja nykyinen vaimo ottaisivat lapsen - tytär itse käyttäytyy kuin lapsi olisi kertakäyttöesine.

En usko. Eiköhän tuo tyttö ole vain väsynyt ja tämä "voitteko adoptoida?" on hänen tapansa pyytää apua. Siis avunpyyntö, sisäinen hätähuuto, että en pärjää! Ton ikäisellä jo pelkät opiskeluongelmat voi saada säikähtämään. Kenties kaipaa kavereitaan, kenties on epävarma äitiydestää tai siitä tekeekö kaikem oikein. Siis säikähtänyt!

Voi olla hyvinkin vastuuntuntoinen nuori, joka kokee ettei osaa vanhemmuutta. Hänelle voi kertoa, että vanhemmuuteen kasvetaan eikä valmistuta lapsen syntyessä. Häntä voi myös muistuttaa siitä, ettei yhdenkään perheen tai yh:n tarvitse jäädä yksin vaan että läheiset ovat siinä tukemassa.

Se, että nuori ehdottaa läheisille adoptiota, kertoo jo siitä ettei lapsi mikään kertakäyttöesine ole. Hän selvästi haluaa pitää lapsen elämässään. Aika halveksuva ennakkoluulo teiniäitiä kohtaan, sanoisin.

Tosi ikävää suhtautumista täällä.

Ja tyttö on siis selvästi halunnut pitää lapsen ja olla vastuullinen vanhempi - vaikka häntä on painostettu aborttiin ja annettu ymmärtää, ettei hän tule pärjäämään lapsen kanssa ja että lapsi pilaa hänen elämänsä. 

Nyt puhutte kunnolla tytön kanssa - miten hän voi, millaista apua tarvitsisi, mikä on vaikeaa. Neuvolasta voi saada perhetyötä kotiin, jolloin äidillä on vähän omaa aikaa. Ensisijaisesti suosittelisin tyttöä puhumaan neuvolassa jaksamisestaan ja voinnistaan.