Pitääkö parisuhteessa myös vaimon päästä matkustelemaan vaikka ei olisi maksukykyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsia ja ollaan naimisissa niin talous on silloin minusta yhteinen. Ei me ainakaan lasketa mitään sun ja mun rahoja vaan yhteiset rahat on. Minä vieläpä tienaan aika reilusti enemmän - silti ei tulisi mieleenkään jättää toista matkalta pois.

No saako se mies ostaa yhteisillä rahoilla moottoripyörän? Tai käydä yhteisillä rahoilla Jokereiden KHL-peleissä?

Jos rahat ovat yhteisiä, pitäisi niitä olla molemille käytössä yhtä paljon.

Ai sillä tapaa, että kotiin ja lapsiin menevät rahat on naisen osuutta ja mies pistää oman osansa typeryyksiin? Ei toimi näin.

Entäs tilanne missä minulla on varaa maksaa oma lomani säästämällä palkasta, mutta todella kauan sais säästää ja leikata muita menoja että pystyisin maksaa myös avomiehen loman. Hänellä maksuhäiriöitä, minulla ei. Suunnilleen saman verran tienataan, perus duunaripalkalla, hänellä menee osa ulosottoon. Vuokra menee puoliksi mutta minä maksan 90% kaikesta muusta eli ruuat, ulkonakäynnit yms. Olen käynyt siskoni tai kavereideni kanssa ulkomailla muutamia kertoja, hänellä ei ole ollut varaa lähteä tai edes suunnitella yhteistä matkaa. Pitäisikö siis minunkin olla menemättä niin kauan kun en pysty maksaa molempien lomia? Ps. en halua Bulgariaan tai muuhunkaan rantalomakohteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo voi ottaa avioeron ja sen hintalappu olisi meillä noin 300 000€ miehen tappioksi. Sillä pääsisi kivasti matkustelemaan ilman miestä. Miehelle tulisi siis huomattavasti edullisemmaksi maksaa matka kuin olla maksamatta.

Oletpa ihana nainen. Kiristät hintaa seurastasi ja uhkailleet avioerolla. Miehesi ei kyllä mitään menettäisi vaikka jättäisi sinut rannalle.

Menettäisi hän 300 000 euroa.

Vierailija kirjoitti:

Entäs tilanne missä minulla on varaa maksaa oma lomani säästämällä palkasta, mutta todella kauan sais säästää ja leikata muita menoja että pystyisin maksaa myös avomiehen loman. Hänellä maksuhäiriöitä, minulla ei. Suunnilleen saman verran tienataan, perus duunaripalkalla, hänellä menee osa ulosottoon. Vuokra menee puoliksi mutta minä maksan 90% kaikesta muusta eli ruuat, ulkonakäynnit yms. Olen käynyt siskoni tai kavereideni kanssa ulkomailla muutamia kertoja, hänellä ei ole ollut varaa lähteä tai edes suunnitella yhteistä matkaa. Pitäisikö siis minunkin olla menemättä niin kauan kun en pysty maksaa molempien lomia? Ps. en halua Bulgariaan tai muuhunkaan rantalomakohteeseen.

On avopuoliso, ei sinun tarvitse maksaa. Tässä puhuttiin nyt aviopuolisoista joilla yhteisiä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Precis. Valinnan mahdollisuus on ollut olemassa alusta alkaen. Seuraavaksi varmaan kerrot, että sinun kannatti jäädä kotiin, koska miehellä on parempi palkka, hänen urakehityksensä kannalta kotiinjääminen ei ollut vaihtoehto tai hän on yrittäjä. Eli precis: olet laskenut oman elintasosi parempituloisen miehen varaan ja valinnut kodin ja lapset omien palkkatulojen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Aika yksinkertainen ihminen pitää olla ettei tajua että lapsia on erilaisia ja ettei kaikkia voi pistää päiväkotiin 10 kk iässä. Mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa että lapset alkaisi nukkumaan kunnolla sen sijaan että joudun heräämään 10 krt yössä. Nyt ne herättää enää kerran tai kaksi joten ne voi mennä hoitoon. Olen myös itse lastenhoitajana nähnyt kuinka vanhemmille kerrotaan ettei heidän yksivuotiaansa sovi päiväkotiin koska tarvii KOKO AJAN syliä. Vanhempien piti siis järjestää elämänsä uusiksi koska päiväkodin resurssit ei riittänyt sen lapsen hoitamiseen.

Niille jotka vetoaa siihen että ulkomaillakin lapset menee hoitoon jo 3 kk:n iässä: Olen itse asunut sellaisessa maassa ja äiti joutuu menemään lapsen kanssa sinne hoitopaikkaan joka päivä kunnes lapsi on sopeutunut sinne ja tottunut niihin hoitajiin. Prosessi saattaa viedä jopa kuukausia. Monet äidit tuskaili sitä että eikö ne lapset koskaan sopeudu sinne. Vasta sitten kun hoitajat antaa luvan niin vauva voi jäädä hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Ei ne sinun omia ole, mutta tarpeen mukaan yleensä eletään milloin mitenkin, mikä on rahatihanne ja mitä hankintoja tehdään.

Joskus joutuu toisen pussista ottamaan hiukan yhteiseen tarkoitukseen. Eri asia on jos talouteen hankitaan aina vain niitä asioita joihin molemmilla on yhtä paljon rahaa annettavana.

Jotenkin suppean sekin, aina joutuu miettimään hintaa vaikka todellisuudessa ei aina tarvitsisi. Tapansa kullakin.

No, jos teillä ei ole avioehtoa, niin eron tai miehen kuoleman jälkeen ne ovat yhteisiä. Tehdään tasinko. Tai perinnönjako. Eli miehen rahat ja omaisuus jäävät sinulle. Paitsi jos haluat luopua niistä.

Mites sitten jos sinä olet huonomminun tienaava ja esimerkiksi sairastut ja tarvitset kallista hoitoa, otatko vastaan miehen rahallisen avun? Vaikka ne eivät ole sinun omia rahojasitten vaan sen miehen tienaamia? Vai jäätkö mieluummin ilman hoitoa tai pahimmassa tapauksessa kuolet? Kun periaate.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Precis. Valinnan mahdollisuus on ollut olemassa alusta alkaen. Seuraavaksi varmaan kerrot, että sinun kannatti jäädä kotiin, koska miehellä on parempi palkka, hänen urakehityksensä kannalta kotiinjääminen ei ollut vaihtoehto tai hän on yrittäjä. Eli precis: olet laskenut oman elintasosi parempituloisen miehen varaan ja valinnut kodin ja lapset omien palkkatulojen sijaan.

Mies voi aina sanoa, että ei halua lapsia. Eikun palstamiehistä ihan jokainen on tullut isäksi sillä, että vaimo on huijannut ehkäisystä.

Otetaanpa uusiksi: jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Jokainen maksaa omat matkansa, vaikka oltaisiin aviossa. Sitten pitää mitoittaa matkat niin, että molemmilla on varaa siihen.

Minä en ainakaan ole maksamassa mieheni matkaa, eikä toisinpäin. Alusta asti on ollut hyvin selvä, että molemmat maksavat omat menonsa. Meillä on avioehto.

Mulla on lapsia, rahat menee velkoihin ja elämiseen, toinen osapuoli osa-aikaisesti töissä ja opiskelee ja silti maksaa mielellään viimeisillä rahoillaan kaikki matkat. Ei tosin lasten, mutta lasten ei vielä tarvitsekaan päästä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Entäs tilanne missä minulla on varaa maksaa oma lomani säästämällä palkasta, mutta todella kauan sais säästää ja leikata muita menoja että pystyisin maksaa myös avomiehen loman. Hänellä maksuhäiriöitä, minulla ei. Suunnilleen saman verran tienataan, perus duunaripalkalla, hänellä menee osa ulosottoon. Vuokra menee puoliksi mutta minä maksan 90% kaikesta muusta eli ruuat, ulkonakäynnit yms. Olen käynyt siskoni tai kavereideni kanssa ulkomailla muutamia kertoja, hänellä ei ole ollut varaa lähteä tai edes suunnitella yhteistä matkaa. Pitäisikö siis minunkin olla menemättä niin kauan kun en pysty maksaa molempien lomia? Ps. en halua Bulgariaan tai muuhunkaan rantalomakohteeseen.

ei kai mitään pidä, mutta eikö olisi ihanaa matkustaa edes joskus miehenkin kanssa? Ulosotothan voi kestää vaikka kymmeniä vuosia, mikä lienee miehesi tilanne. Kyllä minä ainakin säästäisin myös miehen matkaan tai kikkailisin muuten jonkun halvemman reissun. Äkkilähdöllä pääsee melkein minne tahansa välimerellä sillä Bulgarian hinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen maksaa omat matkansa, vaikka oltaisiin aviossa. Sitten pitää mitoittaa matkat niin, että molemmilla on varaa siihen.

Minä en ainakaan ole maksamassa mieheni matkaa, eikä toisinpäin. Alusta asti on ollut hyvin selvä, että molemmat maksavat omat menonsa. Meillä on avioehto.

Tuo kuulostaa ihan siltä, että teillä on hyvin lämminhenkinen liitto. 😊

No jos vaimolla ei ole maksukykyä siksi, että hassaa rahansa irtoripsiin, merkkilaukkuihin, älyttömään vaateosteluun sun muuhun, niin sitten on ihan ok, että mies ja lapset matkustelevat keskenään. Oletan toki että tästä on vaimon kanssa keskusteltu ja hän on itse päättänyt keskustelun jälkeen olla säästämättä matkoihin.

Eri asia sitten, jos vaimolla on yksinkertaisesti pienemmät tulot ja hän käyttää rahansa pääasiassa yhteisiin kuluihin ja lapsiin. Meillä on tilanne tämä. Minä osallistun mieluummin normaaliarkeen yhtäläisesti miehen kanssa, mutta hän maksaa leijonanosan lomamatkoista. Emme tosin matkustele paljoa, koska tykätään koko perhe enemmän mökkeilystä.

Pillukarvoja en käy vahauttamassa eikä mies vaadi minulta karvatonta alakertaa. Jos vaatisi, saisi todellakin kustantaa vahaukset. Mä en ala höylän kanssa leikkimään puolisokkona niin lähellä herkkiä limakalvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Ei mikään tietenkään, me on sovittu että hoidetaan vielä lapset kotona ja näin ollen miehen ”yksin” tienaamat rahat ei tietenkään ole vain hänen käyttöönsä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Precis. Valinnan mahdollisuus on ollut olemassa alusta alkaen. Seuraavaksi varmaan kerrot, että sinun kannatti jäädä kotiin, koska miehellä on parempi palkka, hänen urakehityksensä kannalta kotiinjääminen ei ollut vaihtoehto tai hän on yrittäjä. Eli precis: olet laskenut oman elintasosi parempituloisen miehen varaan ja valinnut kodin ja lapset omien palkkatulojen sijaan.

Mies voi aina sanoa, että ei halua lapsia. Eikun palstamiehistä ihan jokainen on tullut isäksi sillä, että vaimo on huijannut ehkäisystä.

Otetaanpa uusiksi: jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Minun maailmassani se menee niin, että seurusteluvaiheessa molemmat kertovat tulevaisuuden haaveistaan, toiveistaan ja suunnitelmistaan. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, on parempi etsiä kumppani, jolla on samanlainen toive/suunnitelma. Jos molemmat haluavat lapsen/lapsia, sovitaan niiden hoitamisesta. Jos molemmille sopii, että toinen jää kotiin, niin keskustellaan kuinka töissä käyvä kompensoi hänelle tulojen menetyksen ja ehkä urakehityksen hidastumisenkin. Silloin on hyvä hetki puhua myös niistä matkoista ja karvojen vahauksista ja muista olennaisista asioista.

Minä sain lapseni 1980-luvulla 25-vuotiaana, kun en vielä oikein osannut edes kuvitella sellaista vaihtoehtoa, että hoitovapaat voisi ja kannattaisi jakaa puoliksi. Olin kotona 1,5 vuotta ja sen jälkeen toiset 1,5 vuotta osa-aikatöissä. Sen jälkeen olin viisaampi ja toisen lapsen olisin halunnut vain, jos isä olisi ollut valmis pitämään hoitovapaat äitiysloman osuutta lukuun ottamatta tai ainakin puolet niistä. Ikinä enää en halua olla toisen ihmisen tuloista riippuvainen.

Tämä on ulin tekemä trolliavaus, kannattaa jättää nämä jatkossa huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Precis. Valinnan mahdollisuus on ollut olemassa alusta alkaen. Seuraavaksi varmaan kerrot, että sinun kannatti jäädä kotiin, koska miehellä on parempi palkka, hänen urakehityksensä kannalta kotiinjääminen ei ollut vaihtoehto tai hän on yrittäjä. Eli precis: olet laskenut oman elintasosi parempituloisen miehen varaan ja valinnut kodin ja lapset omien palkkatulojen sijaan.

Ei, vaan ME halusimme lapsia. ME päätimme että minä hoidan niitä kotona ja mies tienaa MEILLE rahaa. Ymmärrätkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Precis. Valinnan mahdollisuus on ollut olemassa alusta alkaen. Seuraavaksi varmaan kerrot, että sinun kannatti jäädä kotiin, koska miehellä on parempi palkka, hänen urakehityksensä kannalta kotiinjääminen ei ollut vaihtoehto tai hän on yrittäjä. Eli precis: olet laskenut oman elintasosi parempituloisen miehen varaan ja valinnut kodin ja lapset omien palkkatulojen sijaan.

Mies voi aina sanoa, että ei halua lapsia. Eikun palstamiehistä ihan jokainen on tullut isäksi sillä, että vaimo on huijannut ehkäisystä.

Otetaanpa uusiksi: jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Minun maailmassani se menee niin, että seurusteluvaiheessa molemmat kertovat tulevaisuuden haaveistaan, toiveistaan ja suunnitelmistaan. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, on parempi etsiä kumppani, jolla on samanlainen toive/suunnitelma. Jos molemmat haluavat lapsen/lapsia, sovitaan niiden hoitamisesta. Jos molemmille sopii, että toinen jää kotiin, niin keskustellaan kuinka töissä käyvä kompensoi hänelle tulojen menetyksen ja ehkä urakehityksen hidastumisenkin. Silloin on hyvä hetki puhua myös niistä matkoista ja karvojen vahauksista ja muista olennaisista asioista.

Minä sain lapseni 1980-luvulla 25-vuotiaana, kun en vielä oikein osannut edes kuvitella sellaista vaihtoehtoa, että hoitovapaat voisi ja kannattaisi jakaa puoliksi. Olin kotona 1,5 vuotta ja sen jälkeen toiset 1,5 vuotta osa-aikatöissä. Sen jälkeen olin viisaampi ja toisen lapsen olisin halunnut vain, jos isä olisi ollut valmis pitämään hoitovapaat äitiysloman osuutta lukuun ottamatta tai ainakin puolet niistä. Ikinä enää en halua olla toisen ihmisen tuloista riippuvainen.

Minä rupesin seurustelemaan teininä. Silloin ei tullut mieleenkään alkaa sopia lasten lukumäärästä tai miten menot jaetaan. Siihen aikaan en edes lapsia halunnut enkä muista, että olisin poikaystävältä asiasta kysynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan koskaan tuu ymmärtämään ihmisiä, joille parisuhteessa, etenkin lapsien jälkeen, on olemassa joku mun ja sun elintaso. Mulle se on perheen elintaso, piste! Ja mä oon meistä se harkitsevainen ja varakkaampi.

Oon yrittänyt ymmärtää, mutta kun en ymmärrä. No mulle lähisukukin on lähes samaa tasoa, mutta eipä meillä ketään loiseläjiä olekaan. Ehkä tilanne olis toinen, jos lähipiiriin kuuluisi joku itsekäs hyötyjä.

Muuten ihan kulunut provon aihe.

Mun olis hyvin vaikea kokea miehen tienaamia rahoja omikseni.

Noo kyllä sinä ymmärrät sitten kun hoidat teidän yhteisiä lapsia kotona sekä peset miehen pyykkejä ja saat siitä sen 300e / kk ja mies miettii mitä kivaa ostaisi omilla rahoillaan jotka ihan itse tienasi kun sinä piioit kotona ;)

Mikä sinua estää töihin menemästä?

Jos kotona on pieni vauva, niin töihin meno on liki mahdotonta. Paitsi jos mies jää kotiin.

Precis. Valinnan mahdollisuus on ollut olemassa alusta alkaen. Seuraavaksi varmaan kerrot, että sinun kannatti jäädä kotiin, koska miehellä on parempi palkka, hänen urakehityksensä kannalta kotiinjääminen ei ollut vaihtoehto tai hän on yrittäjä. Eli precis: olet laskenut oman elintasosi parempituloisen miehen varaan ja valinnut kodin ja lapset omien palkkatulojen sijaan.

Ei, vaan ME halusimme lapsia. ME päätimme että minä hoidan niitä kotona ja mies tienaa MEILLE rahaa. Ymmärrätkö?

Ei se ymmärrä. Sen maailmassa ei ole kuin se, mitään seurustelukumppania ei edes ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ihan itse päättää ketä pitää elämässään tärkeänä ja millaista mallia haluaa lapsilleen näyttää. Mitään velvollisuutta ei olle kelleen maksaa mitään matkoja.

Mutta naisella on kaikki oikeus käyttää palkkansa kalliisiin kampaamo käynteihin, vaatteisiin, laukkuihin ja pillukarvavahauksiin? Sehän on hieno esimerkki lapsille vai mitä?

Aika outo ja seksistinen kuva sulla naisista. Itse en shoppaile kuin tarpeeseen, eli pari kertaa vuodessa. Viimeksi olen käynyt kampaajalla pari vuotta sitten ja silloinkin lyhennytin vain latvoja eli ei tullut kalliiksi. En ostele laukkuja enkä ole koskaan käynyt vahauttamassa alapäätäni, hyi. Itse asiassa parisuhteessa minä olen HUOMATTAVASTI säästäväisempi kuin mieheni, joka tuhlailee rahansa kaikenmoiseen turhaan elektroniikkaan ja juhlimiseen. Tienaan myös miestäni paremmin. Pitäisikö minun siis jättää mieheni kotiin, kun itse matkustelen ympäri maailmaa?