Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?

Järkisyistä, melko itsekkäistäkin, en mene avioon. Olen meistä varakkaampi, puolisoni on huono hoitamaan raha-asioita. Meillä on yhteinen lapsi, ja hänellä lisäksi aiempia lapsia. Jos hän kuolee ensin, perittävää ei paljon jää. Jos minä kuolen ensin, haluan perinnön kokonaan omalle lapselleni, en jaettavaksi puolisoni kanssa ja hänen kuollessaan (jos jotain on jäljellä) hänen lastensa kanssa.

Vedänkotiinpäin kirjoitti:

Järkisyistä, melko itsekkäistäkin, en mene avioon. Olen meistä varakkaampi, puolisoni on huono hoitamaan raha-asioita. Meillä on yhteinen lapsi, ja hänellä lisäksi aiempia lapsia. Jos hän kuolee ensin, perittävää ei paljon jää. Jos minä kuolen ensin, haluan perinnön kokonaan omalle lapselleni, en jaettavaksi puolisoni kanssa ja hänen kuollessaan (jos jotain on jäljellä) hänen lastensa kanssa.

Niin tämä oma perusteluni nyt ei ollut niinkään periaatteellinen, vaan käytännöllinen... No, avioliitto nyt ei muutenkaan ole tuntunut ikinä itselleni tärkeältä. Toki toisessa tilanteessa sitä voisi harkita juurikin juridiikan takia, mutta tilanteen ollessa tämä, ei mielestäni kovin kannattava sopimus.

Miksi joku menisi periaatteesta naimisiin?

Olen ollut naimisissa enkä halua enää. Se on juridinen ja taloudellinen sopimus, ei tekemistä rakkauden kanssa.

Minusta on hyvä että sovimme asiat keskenämme, ja jos jompi kumpi haluaa lähteä, hänellä on siihen vapaus.

Olemme siis yhdessä rakkaudesta, emme rahasyistä tai sopimussyistä.

N52

Vierailija kirjoitti:

Naimisiin mennään vain kerran ja pysyvästi, tai ei ollenkaan. .

Aika nokkava mielipide. Minkä sille voi jos toinen jättää, syytön kai se toinen osapuoli siihen on. Ja sen vuoksi ei saa avioitua uudestaan vaan pitää tyytyä avoliittoon?

En koe tarvetta naimisiinmenolle. Olen kyllä loppuelämän suhteessani, mutta ei siihen paperilappua tarvita. Olen omavarainen enkä tarvitse tai halua leskeneläkettä. Jos mies kuolisi yllättäen, muuttaisin joka tapauksessa pienempään vuokralle, oltiin aviossa tai ei. Ei mulla ole mitään tarvetta häntä periä, hyvin saa puolestani mennä hänen verisukulaisilleen. Lapsia meillä ei ole kummallakaan. 

Varmaan haluaisinkin naimisiin, jos olisin taloudellisesti riippuvainen miehestäni, mutta meitä sitoo vain rakkaus ja se on kestänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en nyt raskaana ollessa halua mennä naimisiin, koska haluan voida nauttia alkoholia omissa häissäni. Kai sillä on minulle joku symbolinen merkitys, muut pitäköön outona, jos tahtovat. Totesin vaan, että "ihan perseestä, jossen voi ryypätä omissa polttareissa ja omat häätkin pitäisi olla limulinjalla, ei kiitos".

Ja muutenkin tuntuisi vähän kököltä mennä nyt monen vuoden seurustelun jälkeen yhtäkkiä naimisiin "vain" koska olen raskaana, olisihan sitä aiemminkin joutanut. Että joutaa tässä odottaakin. Sitä paitsi ne häät maksaa (no juu, minulle kelpaisi myös eeppiset pussikaljahäät nyyttärimeiningillä Hakaniemen rannassa spurguteemalla, mutta mies haluaa jotain fiininpää XD) ja emme ole mitään rikkaita, joten nyt pitää santsata siihen, että lapselle on kaikkea tarpeellista ja vaikka sitten tässä taloustilanteemme pikku hiljaa parantuessa säästää niihin häihin ja suunnitella ne rauhassa.

Mitään pakonomaista tarvetta naimisiinmenolle en edes koe, mutta kai tuota joutaisi nyt, kun kerran yhteistä jälkikasvuakin tulee niin ei kai tästä olla mihinkään eroamassakaan. Avioehdon kyllä haluan, mielestäni selkeämpää, että molemmilla on omat rahat ja omaisuus.

Käy sääliksi tulevaa lasta.

Ei minulla ole mitään periaatteellista syytä. En koe naimisiinmenoa itselleni tärkeäksi. 

Sairaalaan ja muualle terveydenhuoltoon on mies ilmoitettu lähiomaiseksi. Samaa sukunimeä en tarvitse/halua, molemmilla on omat omaisuudet, jotka aikanaan kuuluu biologisille lapsille. En halua mieheltä perintöä enkä osaa hänen omaisuudestaan.

Sukulaisiin on toistaiseksi välit kunnossa. Ei ole yhtää hyvää syytä, miksi pitäisi mennä naimisiin.

Kyllä huomaa ettei ole löydetty sitä oikeaa kumppania :) se kun sattui kohdalle niin samana iltana muutettiin yhteen ja vuoden päästä naimisiin, nyt siitä kohta 10 vuotta ja ollaan yhtä rakastuneita kuin silloin tavatessa, joka päivä suudellaan ja kerrotaan rakkautemme. Tuntui itsestään selvyydeltä mennä naimisiin jo sen takia että jos ja kun jotain sattuu toiselle niin on ainakin ne asiat kunnossa ja toisella edes pieni helpotus ja turva olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa enkä halua enää. Se on juridinen ja taloudellinen sopimus, ei tekemistä rakkauden kanssa.

Minusta on hyvä että sovimme asiat keskenämme, ja jos jompi kumpi haluaa lähteä, hänellä on siihen vapaus.

Olemme siis yhdessä rakkaudesta, emme rahasyistä tai sopimussyistä.

N52

Kuvittelet siis, että avioliitto on jokin paperi, joka estää toisen "lähtemästä" liitosta vaikka haluaisi? 

Siksi koska jos jätän miehen ja menen toisen kanssa naimisiin, hänet laitetaan isäksi ja se typerys jää nuolemaan näppejään! Minuahan ei isyydellä pompoteta, jos synnytän lapsen, se on minun, minun ja vain minun.

Ensimmäinen (ja viimeinen) avioliittoni opetti, että vaikka mies vaikuttaisi vuosienkin ajan miten ihanalta tahansa, niin yhteen muuttaminen, avioliitto ja lasten hankkiminen hyvin usein kääntää asiat niin, että koko juttu on naisen kannalta tosi pas ka diili. Nyt minulla on rakas miesystävä, jonka kanssa ei tarvitse tapella raha-asioista ja kodin ylläpidosta, sillä emme jaa taloutta, ja tapaamme vain silloin kun molemmilla on hyvä päivä. Olen ollut hänen kanssaan onnellinen pidempään kuin entisessä avioliitossani, joten se siitä ”hetken hedonismista”. Miksi pilata jotain mikä toimii?

Minä olen monta kertaa mennyt illalla kihloihin ja yöllä naimisiin - aamulla sitten ollaan erottu:)

1. Arvostan parisuhteita riippumatta siitä onko se millä tavoin "julistettu" tai julistamaton. Minusta kahden ihmisen suhde on aina koskematon. Olen luottanut siihen, että muutkin näkevät asian näin eikä sormus ketään vakuuta vaan ihminen.

2. Vanhempani ovat olleet useampaan kertaan naimisissa enkä ole nähnyt kovinkaan montaa onnellista avioliittoa lähipiirissäni. En usko, että naimisissaoleminen vaikuttaa parisuhteen kokemukseen millään tavalla.

3. Tavallaan avioliitto on ajatuksena minulta pilattu, koska tunnen niin monia jotka ovat olleet uskottomia. Avioliittoon sisältyy ennemminkin uskottomuuden uhka, kuin sellainen mahdollisuus että valat olisivat totta.

4. Olen ehkä avioliiton suurin puolustaja siinä mielessä, että minusta naimisiin täytyy mennä vain jos oikeasti on valmis vannomaan ne valat. Itse en ole menossa, koska en voisi vaatia kumppaniltani niitä. Olisi hienoa jos avioliitto voisi pysyä pyhänä ja koskemattomana lupauksena, mutta se status siltä on jo viety.

5. En kuulu varmasti itse avioliiton kohderyhmään sikäli, että minulle on tärkempää että ihminen haluaa olla rehellinen minulle koska hän haluaa ettei minua satu, eikä pelosta että tulee tuomituksi. Jos se vaatisi jonkin ulkoisen painotuksen, niin se ei olisi oman tahdon ilmaus. Jos oikeasti uskoisin että kumppani voisi vannoa valat niin ei minulla olisi mitään avioliittoa vastaan, sehän olisi vain juhlava seremonia. Pohjimmiltaan en kuitenkaan usko että kukaan voi olla (juuri) minulle uskollinen joten sellainen vannottaminen olisi itsekästä ja julmaakin, melkein kiristystä.

Vierailija kirjoitti:

1. Arvostan parisuhteita riippumatta siitä onko se millä tavoin "julistettu" tai julistamaton. Minusta kahden ihmisen suhde on aina koskematon. Olen luottanut siihen, että muutkin näkevät asian näin eikä sormus ketään vakuuta vaan ihminen.

2. Vanhempani ovat olleet useampaan kertaan naimisissa enkä ole nähnyt kovinkaan montaa onnellista avioliittoa lähipiirissäni. En usko, että naimisissaoleminen vaikuttaa parisuhteen kokemukseen millään tavalla.

3. Tavallaan avioliitto on ajatuksena minulta pilattu, koska tunnen niin monia jotka ovat olleet uskottomia. Avioliittoon sisältyy ennemminkin uskottomuuden uhka, kuin sellainen mahdollisuus että valat olisivat totta.

4. Olen ehkä avioliiton suurin puolustaja siinä mielessä, että minusta naimisiin täytyy mennä vain jos oikeasti on valmis vannomaan ne valat. Itse en ole menossa, koska en voisi vaatia kumppaniltani niitä. Olisi hienoa jos avioliitto voisi pysyä pyhänä ja koskemattomana lupauksena, mutta se status siltä on jo viety.

5. En kuulu varmasti itse avioliiton kohderyhmään sikäli, että minulle on tärkempää että ihminen haluaa olla rehellinen minulle koska hän haluaa ettei minua satu, eikä pelosta että tulee tuomituksi. Jos se vaatisi jonkin ulkoisen painotuksen, niin se ei olisi oman tahdon ilmaus. Jos oikeasti uskoisin että kumppani voisi vannoa valat niin ei minulla olisi mitään avioliittoa vastaan, sehän olisi vain juhlava seremonia. Pohjimmiltaan en kuitenkaan usko että kukaan voi olla (juuri) minulle uskollinen joten sellainen vannottaminen olisi itsekästä ja julmaakin, melkein kiristystä.

Tässä kiteytyy ne olennaiset osat mikä on pielessä avioliiton vastaisten ihmisten mielestä.

Avioliitto on jokin "pyhä" vala, jota ei saa millään ilveellä rikkoaja pettäminenkin on avioliitossa paljon pahempi asia kuin avoliitossa.... Avioliitto on jokin pakkosopimus olla yhdessä?

Tähdennän taas jälleen kerran. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla tuodaan puolisolle merkittäviä oikeuksia viranomaisten silmissä. Se ei takaa rakkautta tai suhteen kestävyyttä, se on ihan yhtä "vapaaehtoinen" liitto kuin avoliittokin.  Mikä kumman käsitys ihmisillä on, että avioliitosta on vaikeampi erota?  Kyllä ero esim kymmenen vuoden avoliitosta on yhtä vaikea kuin avioliitostakin.... Yhtä lailla avopuolisoa petetään kuin aviopuolisoakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Arvostan parisuhteita riippumatta siitä onko se millä tavoin "julistettu" tai julistamaton. Minusta kahden ihmisen suhde on aina koskematon. Olen luottanut siihen, että muutkin näkevät asian näin eikä sormus ketään vakuuta vaan ihminen.

2. Vanhempani ovat olleet useampaan kertaan naimisissa enkä ole nähnyt kovinkaan montaa onnellista avioliittoa lähipiirissäni. En usko, että naimisissaoleminen vaikuttaa parisuhteen kokemukseen millään tavalla.

3. Tavallaan avioliitto on ajatuksena minulta pilattu, koska tunnen niin monia jotka ovat olleet uskottomia. Avioliittoon sisältyy ennemminkin uskottomuuden uhka, kuin sellainen mahdollisuus että valat olisivat totta.

4. Olen ehkä avioliiton suurin puolustaja siinä mielessä, että minusta naimisiin täytyy mennä vain jos oikeasti on valmis vannomaan ne valat. Itse en ole menossa, koska en voisi vaatia kumppaniltani niitä. Olisi hienoa jos avioliitto voisi pysyä pyhänä ja koskemattomana lupauksena, mutta se status siltä on jo viety.

5. En kuulu varmasti itse avioliiton kohderyhmään sikäli, että minulle on tärkempää että ihminen haluaa olla rehellinen minulle koska hän haluaa ettei minua satu, eikä pelosta että tulee tuomituksi. Jos se vaatisi jonkin ulkoisen painotuksen, niin se ei olisi oman tahdon ilmaus. Jos oikeasti uskoisin että kumppani voisi vannoa valat niin ei minulla olisi mitään avioliittoa vastaan, sehän olisi vain juhlava seremonia. Pohjimmiltaan en kuitenkaan usko että kukaan voi olla (juuri) minulle uskollinen joten sellainen vannottaminen olisi itsekästä ja julmaakin, melkein kiristystä.

Tässä kiteytyy ne olennaiset osat mikä on pielessä avioliiton vastaisten ihmisten mielestä.

Avioliitto on jokin "pyhä" vala, jota ei saa millään ilveellä rikkoaja pettäminenkin on avioliitossa paljon pahempi asia kuin avoliitossa.... Avioliitto on jokin pakkosopimus olla yhdessä?

Tähdennän taas jälleen kerran. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla tuodaan puolisolle merkittäviä oikeuksia viranomaisten silmissä. Se ei takaa rakkautta tai suhteen kestävyyttä, se on ihan yhtä "vapaaehtoinen" liitto kuin avoliittokin.  Mikä kumman käsitys ihmisillä on, että avioliitosta on vaikeampi erota?  Kyllä ero esim kymmenen vuoden avoliitosta on yhtä vaikea kuin avioliitostakin.... Yhtä lailla avopuolisoa petetään kuin aviopuolisoakin. 

Juuri näin. Minä ja mieheni olemme toistaiseksi ihan oikeustoimikelpoisia ihmisiä. Meillä ei ole tarvetta tehdä sellaista juridista sopimusta, jossa olisi tarpeen saada merkittäviä oikeuksia viranomaisten silmissä. Jos joskus sellainen tilanne tulee, että toinen ei kykenisi hoitamaan omia asioitaan, ne oikeudet menee automaattisesti kummankin lapsille. Mulla on jo nyt lähimmäksi omakseksi merkitty aikuinen tyttäreni eikä aikomustakaan muuttaa sitä koskaan miksikään. Jos tyttäreni sattuisi kuolemaan ennen mua, lähimmäksi omaiseksi laitettaisiin mun poikani, ei suinkaan miestäni. 

Tänä vuonna erosi kaksi ystävääni: toinen naimisissa, toinen avoliitossa. Lopputulema sama, ainoa ero, että naimisissa olleelle ero maksoi puoli miljoonaa, toiselle ei penniäkään. Molemmissa tapauksissa ero tapahtui suhteen toisen osapuolen aloitteesta.

Ei ole vaikeaa arvata kumpaa mun ystävää harmitti enemmän.

Siksi että olisin taloudellisessa vastuussa miehestä. Pidän omat rahani aina ominani enkä ala elättämään aikuista ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna erosi kaksi ystävääni: toinen naimisissa, toinen avoliitossa. Lopputulema sama, ainoa ero, että naimisissa olleelle ero maksoi puoli miljoonaa, toiselle ei penniäkään. Molemmissa tapauksissa ero tapahtui suhteen toisen osapuolen aloitteesta.

Ei ole vaikeaa arvata kumpaa mun ystävää harmitti enemmän.

No yleensä ero tapahtuu toisen osapuolen aloitteesta :'D

Vierailija kirjoitti:

1. Arvostan parisuhteita riippumatta siitä onko se millä tavoin "julistettu" tai julistamaton. Minusta kahden ihmisen suhde on aina koskematon. Olen luottanut siihen, että muutkin näkevät asian näin eikä sormus ketään vakuuta vaan ihminen.

2. Vanhempani ovat olleet useampaan kertaan naimisissa enkä ole nähnyt kovinkaan montaa onnellista avioliittoa lähipiirissäni. En usko, että naimisissaoleminen vaikuttaa parisuhteen kokemukseen millään tavalla.

3. Tavallaan avioliitto on ajatuksena minulta pilattu, koska tunnen niin monia jotka ovat olleet uskottomia. Avioliittoon sisältyy ennemminkin uskottomuuden uhka, kuin sellainen mahdollisuus että valat olisivat totta.

4. Olen ehkä avioliiton suurin puolustaja siinä mielessä, että minusta naimisiin täytyy mennä vain jos oikeasti on valmis vannomaan ne valat. Itse en ole menossa, koska en voisi vaatia kumppaniltani niitä. Olisi hienoa jos avioliitto voisi pysyä pyhänä ja koskemattomana lupauksena, mutta se status siltä on jo viety.

5. En kuulu varmasti itse avioliiton kohderyhmään sikäli, että minulle on tärkempää että ihminen haluaa olla rehellinen minulle koska hän haluaa ettei minua satu, eikä pelosta että tulee tuomituksi. Jos se vaatisi jonkin ulkoisen painotuksen, niin se ei olisi oman tahdon ilmaus. Jos oikeasti uskoisin että kumppani voisi vannoa valat niin ei minulla olisi mitään avioliittoa vastaan, sehän olisi vain juhlava seremonia. Pohjimmiltaan en kuitenkaan usko että kukaan voi olla (juuri) minulle uskollinen joten sellainen vannottaminen olisi itsekästä ja julmaakin, melkein kiristystä.

Mutta ethän sinä voi vaatia kumppaniltasi yhtään mitään. Avioliitto on meillä  vapaaehtoinen. Sinä vastaat omasta asenteestasi ja kumppani omastaan.