Sinä, joka et halua periaatteesta naimisiin. Mikä siinä naimisiin menossa oikein pelottaa?

Vierailija kirjoitti:

Kertoo paljon nykyajan parisuhteista, että jo yhdessä ollessa varaudutaan eroon. "Avoliitosta on helpompi erota" jne. Moniko on nykyään enää parisuhteessa sillä ajatuksella, että kyseessä on loppuelämän suhde? Kun ero on valmiiksi mielessä, niin eipä siihen sitten kovin suuria vastoinkäymisiä taideta tarvita että eroon todella päädytään.

Minä olen parisuhteessa sillä ajatuksella, että yhdessä ollaan tasan niin kauan kuin suhde tekee kummatkin onnellisemmaksi kuin ilman suhdetta. Ei suhteessa oleminen ole mikään itseisarvo, eikä suhde ole oikeutettu, jos se ei vastaa kummankin tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo paljon nykyajan parisuhteista, että jo yhdessä ollessa varaudutaan eroon. "Avoliitosta on helpompi erota" jne. Moniko on nykyään enää parisuhteessa sillä ajatuksella, että kyseessä on loppuelämän suhde? Kun ero on valmiiksi mielessä, niin eipä siihen sitten kovin suuria vastoinkäymisiä taideta tarvita että eroon todella päädytään.

Minä olen parisuhteessa sillä ajatuksella, että yhdessä ollaan tasan niin kauan kuin suhde tekee kummatkin onnellisemmaksi kuin ilman suhdetta. Ei suhteessa oleminen ole mikään itseisarvo, eikä suhde ole oikeutettu, jos se ei vastaa kummankin tarpeisiin.

Tuota just tarkoitin.

t. se jota lainasit

Voisin mennäkin naimisiin, mutta haluan ehdottomasti avioehdon. Minun rahani ja omaisuuteni ovat minun enkä aio niitä jakaa.

N39

Vierailija kirjoitti:

Kertoo paljon nykyajan parisuhteista, että jo yhdessä ollessa varaudutaan eroon. "Avoliitosta on helpompi erota" jne. Moniko on nykyään enää parisuhteessa sillä ajatuksella, että kyseessä on loppuelämän suhde? Kun ero on valmiiksi mielessä, niin eipä siihen sitten kovin suuria vastoinkäymisiä taideta tarvita että eroon todella päädytään.

Avoliitosta ei ole helpompi erota, paitsi jos pariskunta on täysin persaukinen. Kuten tuossa edellä joku sanoi, esimerkiksi yhteisen asunnon realisointi on avoliiton päätyttyä todella hankala rasti, jos toinen päättää heittäytyä vaikeaksi.

Irtaimiston kohdalla ollaan sitten jo ihan tekemättömissä. Jos ollaan suht samanpalkkaisia ja mies on esimerkiksi ostanut auton omiin nimiinsä ja sinun palkallasi on maksettu esim asumiskulut ja ruokaostoksia, niin kylmä tosiasia on, että miehelle jää auto ja sinulle ruokakaupan ja sähkölaskujen kuitit.

Nimenomaan naiset saavat usein takkiinsa oikein kunnolla, kun avoliitto purkautuu. Syystä tai toisesta, kiinteän omaisuuden hankkii usein mies ja naisen palkka menee enemmän juokseviin kuluihin.

Ymmärrän avoliiton järkevyyden, jos suhde on todella löyhä, tai yhteen mennään vanhemmalla iällä, jolloin kummallakin on jo omaisuutta ja yhteisiä lapsia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä pelota mikään, en vain koe tarvitsevani avioliittoa. 

Saatat olla eri mieltä siinä vaiheessa, kun jäät leskeksi. Avioliitto olisi säästänyt sinut monelta murheelta. t. nuorileski

Minä olen minä. Minä en ole saatavilla naimisiin. On jotenkin vapaa olo kun ei koskaan tule olemaan kenenkään vaimo! Edes äitiys ei ahdista niin paljon kuin naimisiinmeno. Näin on ollut teinistä saakka ja nyt ikää 31.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos toinen osapuoli haluaa naimisiin, voitteko suostua hänen vuokseen, ja jos niin miksi ette? Jos tuleekin vastaan joku parempi?

Jos toinen osapuoli haluaisi ehdottomasti naimisiin, niin syitähän ei olisi kuin kaksi: saada jäädä asumaan mun asuntooni kuolemani jälkeen sekä leskeneläke,  joka sekin maksetaan vasta kuolemani jälkeen. Muita etujahan avioliitosta ei toiselle osapuolelle olisi. Todennäköisesti alkaisin miettiä, missä jamassa meidän suhteemme oikeasti onkaan, jos toinen jo suunnittelee ja varmistelee elämäänsä mun kuolemani jälkeen. 

Et taida rakastaa oikeasti toista osapuolta, jos et halua varmistaa hänen (ja jälkikasvunne) hyvinvointia mahdollisen kuolemasi jälkeen.

Jos menee naimisiin niin heti on 50% mahdollisuus, että päädytään eroon. En halua olla mikään erotapaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mikään pelota. Keksin nyt muutakin rahan menoa kuin häät.

Aina yhtä paljon naurattaa kun ihmiset jotka ovat olleet vaikka nyt 5v. Yhdessä ja naimisissa paasaavat mulle ja miehelleni naimisiin menon tärkeydestä. Me kun olemme 15v. Kulkeneet yhtä taivalta.

Ja muuten tämän 15v. Aikana olemme todistaneet suhteita joissa ollaan menty naimisiin ja jo keretty eroamaankin.

Naimisiin voi mennä maistraatissa ilman häitäkin.

Ja naimisiin voi mennä kirkossa ilman häitäkin.

Miksi se on joillekin niin vaikea pala, että kaikki ei halua naimisiin, perhettä tai edes kumppania (niitäkin ihmisiä on)? Ei kukaan kyseenalaista niiden ihmisten valintoja jotka niitä haluaa. Me ollaan kaikki yksilöitä, joillekin avioliitto on tosi antoisa, toisia ei kiinnosta, joku haluaa 5 lasta ja joku ei halua ollenkaan vanhemmaksi, Ei se tarkoita, että siinä pelottaa joku, vaan ihmisten arvot on vaan erilaisia ja ihmiset haluaa eri asioita ja nykymaailmassa se avioliitto ja perhe ei enää ole se ainoa oikea vaihtoehto. Live and let live.

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin pääsin avioliitosta pois ihan vain hommaamalla asunnon ja pakkaamalla tavarat. Paperit vain täytin ja se oli siinä.

Mitähän hyötyä tai iloa siitä avioliitosta sitten oli? Verrattuna siihen, että ette olisi menneet naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

En kuulu kirkkoon, avioliitto on kirkon määrittelemä sitoutuminen toiseen ihmiseen kaikkivoipaisen Jumalan edessä.

Turhat kustannukset, rakkauden osoituksen ei tarvitse maksaa tuhansia euroja.

Ja jos suhde menee karille niin koko elämä menee sekaisin kun joutuu maksamaan exälle ja jakamaan omaisuutensa, en jaksa sellaista.

Naimisiin meneminen ei maksa mitään. Exälle ei joudu maksamaan mitään ja avioehdolla voi välttää omaisuuden jakamisen

Nykyään avioliitto on paljon turvallisempi taloudellisesti kuin avoliitto. Kaikki on hyvin, jos avoliitto kestää alle viisi vuotta tai pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia. Muussa tapauksessa tilanne on erittäin vaikea ja monimutkainen, koska avoliitossa et voi mitenkään suojata omaisuuttasi avioehdolla. Toisin sanoen voit kuvitella eläväsi helpossa suhteessa, josta pääse irti ilman kummempia virallisuuksia, mutta jos suhde kestää sen viisi vuotta, niin hupskeikkaa, kun avopuoliso onkin oikeutettu vaikka mihin ja pesänjakajan kanssa sitten sevitellään kuittien kanssa, kuka ostikaan tuon ja keneltä on saatukaan tämä. Ja kaikki tämä siksi, että jotkut idiootit halusivat avoliitosta virallisemman. Avioliitto on jo se virallinen juttu, avoliiton olisi pitänyt pysyä täysin epävirallisena mutta ei. Näin se ei ole enää.

Avioliiton etuja:

-voit suojata omaisuutesi avioehdolla

-vanhempasi ja sukulaisesi voivat suojata perinnön puolisoltasi

-adoptio-oikeus

-puolisosta tulee lähin omainen

- perheellä on mahdollisuus yhteiseen sukunimeen

- leskeneläke

Avioliitto ei ole sama asia kuin häät tai valkoinen puku tai mikään muukaan seremonian osa. Kukaan ei pakota luopumaan omasta sukunimestään. Avioliitto on juridinen toimi ja tällä hetkellä järkevä ja rationaalinen teko, kun lainsäädäntö on sössinyt avoliiton vapauden ja mutkattomuuden. On järjetöntä liittää avioliittoon omia kauhukuvia ja pelkoja, kun kyse on pelkästä paperista. On myös jokseenkin vastuutonta väittää, ettei tarvise sitä mihinkään. Jos asuu yhdessä jonkun kanssa, on syytä olla sataprosenttisen varma, ettei se kestä sitä viittä vuotta tai muussa tapauksessa on lakaissut kaiken maton alle kuvitellen, että juuri se oma parisuhde kestää ikuisuuden.

Uskon että oma ongelma on se etten pelkää mitään. En omaisuusongelmia tai varsinkaan sitä että erottaisiin. En muista että naimisiin voi mennä ellei joku kysy tai muistuta. En tiedä miksi näin on mutta hassulta vääntämiseltä se yhtäkkiä tuntuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä pelota mikään, en vain koe tarvitsevani avioliittoa. 

Saatat olla eri mieltä siinä vaiheessa, kun jäät leskeksi. Avioliitto olisi säästänyt sinut monelta murheelta. t. nuorileski

En voi jäädä leskeksi, kun en ole naimisissa.

t. eri

Olen jo ollut naimisissa. Meillä on uusperhe. Raha-asiat ovat paljon mutkikkaampia kuin ydinperheessä. Selkeämpää on pysyä avoliitossa. Saavat kummankin lapsetkin aikanaan periä sitten omat vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että oma ongelma on se etten pelkää mitään. En omaisuusongelmia tai varsinkaan sitä että erottaisiin. En muista että naimisiin voi mennä ellei joku kysy tai muistuta. En tiedä miksi näin on mutta hassulta vääntämiseltä se yhtäkkiä tuntuisi.

Ja siis yhdeksän vuotta ollaan saman katon alla toisiamme rakastettu.

Itse olen päättänyt suostua, koska se on miehelle suuri juttu, itse en naimisiinmenosta välitä juuta tai jaata. Ollaan puhuttu, että 5 vuoden päästä. Avioehdot ja sopimukset eron varalta toki tulen meille laatimaan, enkä mitään yltiökalliita sormuksia tai bileitä halua. Meillä ei sinänsä ole rahasta puutetta, joten taloudellista turvaa en liitolta kaipaa. Välillä kun aihe tulee esiin, on vääntöä siitä, että mies tahtoo vieraita, minä en tahdo ympärille sukuani/ystäviäni vaan haluaisin edes keskittyä meihin sen päivän. Kirkko sentään sovittiin ulkopuolelle tästä. Mutta tokihan mun on suku kutsuttava samassa mittakaavassa kuin miehellekin sovitaan, muuten alkaa semmoinen napina jos en vanhempia omiin häihini ota, ollan kumminkin ihan hyvissä väleissä.

Hauskaahan tämä on sinänsä, että muutoin ollaan ja ollaan aina oltu hyvin sopuisa pari ja osataan nauraa itsellemme ja toisillemme. Mutta tässä kyllä aion ihan viimeiseen asti panna vastaan sille, että mua seisotetaan pitsimekossa näyttelykaluna miehen suvulle ja kavereille, ja vielä pitäisi näyttää onnelliselta kun stressi on valtava kaikesta valmistelusta muutenkin. Maistraatti ja juhlat meille kahdelle ne saavat olla.

Olen muuten itse perhe- ja perintöasioiden juristi. Mies on keskisuuri pomo, jossa on vähän sitä vikaa, että tykkää edustaa.

Vierailija kirjoitti:

Varallisuusoikeudelliset kysymykset. Avioehdollakaan ei voi esimerkiksi rajata lesken asumisoikeutta pois. Haluan voida jättää kaiken varallisuuteni testamentilla määräämilleni perillisille ilman, että lesken oikeudet joltain osin rajoittaisivat testamentin täyttämistä. Lisäksi mielestäni lesken eläke tulisi lakkauttaa, ja en halua myöskään tällaista mahdollisuutta tukea miltään osin. Mielestäni aviopuolisoiden tulee olla tasa-arvoisia ja itselleni on tärkeää, että kumpikin kantaa vastuunsa omasta taloudestaan eikä tuudittaudu toisen elätettävänä olemiseen. Siten en myöskään halua, että mahdollisesti kuollessani leski saisi jäädä asumaan omistamaani asuntoon ja asua siinä hamaan tappiin asti mahdollisesti uuden puolisonsa kanssa. Sillä välin perilliseni olisivat kuitenkin maksaneet perintöveron asunnosta ja omistavat sen, mutta eivät saa sitä käyttää tai myydä.

Miten käy jos puolisosi vammautuu työkyvyttömäksi? Vai onko elämännäkemyksesi siis se, että olemme täällä kaikki vain toisten hyväksikäytettävinä, ja kun/jos meillä ei sitten kerran enää olekaan tätä asiaa  mistä meistä voitaisiin hyötyä, niin pois vain olemasta taakaksi. Olet siis myös jo päättänyt että haluat elää lopun elämääsi juuri sinun yksin omistamassa talossasi, eli ei ole mahdollista ostaa vaikka yhteistä taloa kumppanin kanssa jostain. Uskon että tuossa tilanteesasi sinun kumppanillasi on ihan se oma asuntonsa, jolloin lesken asumisoikeus ei edes päde ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama on kyennyt ymmärtämään kysymyksen, ja vastaamaan siihen, loput hölisevät omiaan :D 

Kun menen naimisiin, menen siksi, että se on juridinen sopimus, jota ei pysty korvaamaan muilla sopimuksilla niin, että se tulisi halvemmaksi(mm. testamenttiverotus pienempi). Lesken asumisoikeus on minulle ja miehelleni tärkeä, ja avioliitolla kykenemme "katsomaan toisemme" perään , eli huolehtimaan vielä sittenkin kun itsestä aika jättää. Myös leskeneläkkeellä voi olla tarvetta, kun koskaan ei tiedä missä kunnossa se toinen on toisen kuollessa yllättäen. Siinäpä ne syyt. Toki on vielä se, että olemme naimisiinmenon jälkeen aviopari, toistemme aviomies, ja vaimo. Se tuntuu ajatuksena mukavalta, ei ollenkaan ahdistavalta.

Syy miksi EN menisi naimisiin, olisi tämä kertomani toisinpäin. Eli ajatus tosien aviopuolisona olemisesta ahdistaisi, en missään nimessä haluaisi miehelleni lesken oikeutta asuntoomme, tai en haluaisi että mieheni saisi leskeneläkettä minun kuollessani, jos hän esimerkiksi olisi vammautunut työkyvyttömäksi ennen kuolemaani, ja hänen tulonnsa olisivat pienemmät kuin minulla. 

Nämä "en usko avioliittoon" höpinät ovat joutavia. Ei avioliitto ole mikään uskon kysymys, vaan ihan laillinen sopimus kahden ihmisen välillä. Sama kun sanoisi että "en usko kahdenvälisiin sopimuksiin" :D :D

Ketjussa kommentoi ihmisiä erilaisista taustoista. Mulle ei ole mitenkään tärkeää, että mies saisi asua minun asunnossani kuolemani jälkeen. Hänellä kun on ihan omakin asunto, vieläpä oikein viihtyisällä paikalla, jossa nyt vaan on vuokralaiset. Itseasiassa vuokratuloilla  hän on rahoittanut suurimman osan asuntolainastaan ja yhtiövastikkeista. Lisäksi hänen asuntonsa sopisi liikuntarajoitteiselle paljon paremmin kuin minun asuntoni. Minun asunnossani asuessaan mies on joutunut maksamaan vain puolet yhtiövastikkeesta eli asuminen ollut hänelle todella halpaa, jolloin hänellä on jäänyt rahaa säästöön ja sijoituksiin. Vaikka hän jäisi nyt työkyvyttömyyseläkkeelle, se ja hänen sijoituksensa olisivat ihan riittävän hyvät, jotta hän eläisi varsin mukavasti velattomassa omassa asunnossaan. Enemmän tästä mun asunnostani olisi iloa omille lapsilleni kuin miehelleni. 

Kannattaa tutkia mitä lesken asumisoikeus tarkoittaa.