Gastroskopia, hui ja hyi

Lääkärin apuna on sairaanhoitaja joka voi pitää sua kädestä ja myöskin pitää kiinni, jos alat tempoilemaan. Tutkimus on ikävä mutta jotkut kestävät sen oikein hyvin. Oiskos se letku arviolta peukalon paksuinen ja kamera siinä päässä saman levyinen.

eli tosi vahvat rauhottavat, niin et tajua toimenpiteestä mitään. muuten rankka. nimim. kokemusta on tajuissaan ja lääkittynä

enemmän ja nukutushan on aina riski.



Kyllä selviät normaalista gastroskopiasta, minäkin selvisin ihan hyvin, vaikka olenkin sairaala- ja toimenpidepelkoinen.



Sinun ei tarvitse niellä letkua, se työnnetään sinne. Sen kun pidät suuta auki. Nielu puudutetaan, joten tuo ei satu. Epämiellyttäväähän se on, koska koko ajan tulee oksennusrefleksi. Mutta se ei satu, ja toimenpide on aika nopea. Ohutsuoleen letkua ei työnnetä yläkautta.



Olet toimeenpiteessä kyljelläsi makaamassa, pidä laverin reunasta kiinni ja keskity hengittämiseen, se kyllä onnistuu nenän kautta. Sitten vaan odottelet että juttu loppuu. Näytepalojen otto hieman nipistää, minua se ei liiemmin sattunut.



Voit saada myös esilääkityksen (rauhoittavaa) toimeenpidettä ennen, mutta sinulla pitää olla saattaja ja/tai joudut matkustamaan taksilla kotiin.

ajatella muita asioita. Pahin vaihe on letkun nielaisu/alas työntäminen. Kun letku on mahassa, ei välttämättä okseta ollenkaan, kun pysyy rauhallisena.



Hengittäminen onnistuu kyllä, mutta puhuminen ei. Ei kannata yrittää nielaista, sillä se laukaisee oksennusrefleksin.



Hyvin se menee, ap. :)



t. gastroskopia x 2 takana

paljon hurjemmat mitä todellisuus oli. Kun näin letkun, meinasin mennä paniikkiin - tuota en saa ikinä nielusta alas! Mutta lääkäri työnsi sen sinne ja hyvinhän se sujui.



Ei ollut kovinkaan rankkaa - ja minä sentään pelkään verikokeita, rokotuksia yms. toimenpiteitä!

4

Ei se tule onnistumaan. En saa edes isoja lääketabletteja nieltyä. Minulla on nielemisvaikeuksia joita tutkitaan eikä tuollaisen letkun nieleminen tule ikinä onnistumaan. Hammaslääkärissäkin viimeksi meinasi ne huuhtelunesteet mennä hampaan paikkausta suoritettaessa henkeen ja refleksinomaisesti nykäisin käynnissä olevan poran ulos suustani. Ei hyvä liike.



Jos joku osaa vastata kysymkseen tuosta nukutuksen mahdollisuudesta niin kiitos!



t: kauhuissaan oleva ap

Yksi kerta "kylmiltään" ja yksi kerta lääkittynä, suosittelen jälkimmäistä, tosin tarvitset saattajan. En itse asiassa muista jälkimmäisestä toimenpiteestä mitään, ekasta muistan oksennusrefleksin joka tuli koko ajan päälle... Pystyy hengittämään, voi liikkua hiukan, ei se niin herkkää ole. Mutta tosiaan suosittelen lääkitystä, ei tarvitse nukuttaa, rauhoittavat riittää.

Se ei ole todellakaan mikään miellyttävä toimenpide, mutta se ei kestä kauaa, selviät siitä kyllä! Pyydä vaikka rauhoittava lääke etukäteen.



t: kerran putkea niellyt

Ensimmäinen ja viimeinen. Kammottava kokemus. Synnytys ei olut mitään tuon rinnalla. Ja kipeäkin oli toimenpiteen jälkeen pari päivää. Enää en suostu.

kuin peukalon paksuinen.



5

Ensimmäinen ja viimeinen. Kammottava kokemus. Synnytys ei olut mitään tuon rinnalla. Ja kipeäkin oli toimenpiteen jälkeen pari päivää. Enää en suostu.

Kylla ma menisin milloin tahansa gastroskopiaan (laakittyna) ennemmin kuin synnyttamaan (mulle on siis tehty 2x gastroskopia ja olen synnyttanyt alateitse 3x)...

lääkäri työntää sen! Jos pystyt syömään muutakin kuin sosetta, niin kyllä se letku menee. Minusta se oli pikemminkin pikkurillin paksuinen kuin peukun.



Se että saat oksennusrefleksejä ei haittaa tutkimusta yhtään. Sen verran voi hyvin liikkua kuin mitä kakomisesta tulee. Kivaa se ei ole, mutta ei ainakaan minua sattunut. Kurkku oli toimenpiteen jälkeen hivenen verran kipeä, kuin olisi alkava yskä, mutta ei kovin paljoa - hieman tuntemuksia siis. Ehkä lääkärien taidoissa on eroja?



4

eli eihän se kivaa ole mutta ei siihen kuole eikä se edes satu.

Eli oksennusrefleksi tulee kyllä, yökkäilyä minulla oli koko tutkimuksen ajan, mutta kyllä siitä selviää.

Psyykkaa itsesi sillä että tutkimus kuitenkin on pikku juttu siihen nähden että saat apua vatsavaivaan.

yleensähän kuitenkin on joku isompi vatsakipua aiheuttava juttu jonka vuoksi tähystys tarvitaan.

Itse en muuten edes ottanut puudutusta ja ihan hyvin tutkimus meni.

Vikakin löytyi, sain lääkkeet ja elämän laatu parani huomattavasti, joten hyötyyn nähden toimenpiteen epämukavuus oli pikkujuttu.

Mulla tehtiin gastroskopia pari kuukautta sitten ensimmäistä kertaa ja meni ihan hyvin jännityksestä huolimatta. Mun ainakin piti alussa istualteen nielaista, jotta se letku meni alas. Sen jälkeen olikin helpompaa. Ei sitä letkua pahasti tunne ja ei mielestäni ollut paksu. Varmaan tosiaan enemmänkin pikkusormen, kuin peukalon paksuinen. Tärkeintä on vaan noudattaa sitä ohjetta, että ei saa syödä eikä juoda neljään tuntiin ennen toimenpidettä, koska mullakin tuli oksennusrefleksi koko ajan.

Se on loppujen lopuksi nopeasti ohi n. 10min.

synnyttämään kolmannen kerran kuin gastroskopiaan uudelleen. Mä en edes ole mitenkään sairaalakammoinen ja olen yleensä erilaisissa toimenpiteissa ihan rauhallinen. Ne oli kamalat ja pitkät 10 min. Jos joudun joskus uudelleen, en kyllä halua olla edes tajuissani tuossa toimenpiteessä.

jos potilas sinnikkäästi vaatii ja perustelee, mutta lääkärit eivät takuulla ole innoissaan siitä että potilas vaatii nukutusta. Nukutus kun sitoo kauheasti resursseja ja on kallista jne. Kyllä he varmasti yrittävät saada suostuteltua että tutkimus tehtäisiin ilman nukutusta.

Joo, onhan se epämiellyttävää, mutta ei nyt sentään noin maata mullistavan kauheaa. Ei satu ja koepalojen ottaminen tuntuu siltä, kuin joku nykisi vatsaa sisältäpäin. Suolistossa ei ole tuntoa, joten toimenpiteeseen ei sinänsä liity kipua. Kakomisrefleksi tulee kaikille, mutta mitäs siitä. Rohkeasti vaan, ei se nyt mikään elämän huippukohta ole, mutta itse rankkaan jokaikisen hammaslääkärireissun inhottavuudessa paaaaljon korkeammalle, kuin gastroskopian.

vaikka minulla sitä letku survottiin johonkin kitalakeen kun verta tuli eikä meinannut millään mennä kurkusta alas. Onneksi ottivat välillä pois ja pystyin sanomaan että ei tuossa asennossa ikinä mene kurkusta alas. Sitten onnistuikin paremmin. Se oksennusrefleksi ei ole kiva, mutta sen kestää ja mitäänhän (oksennusta) ei tule suuhun asti. Minä kyllä tunsin koepalan oton epämukavana nipistyksenä ja mahassa oli kipua jälkeen päin. _Minulta löytyi ruokatorventulehdus ja sain lääkityksen siihen. Tuosta tulehduksesta eroon pääseminen oli kyllä mukavaa ja operaatio ei siihen verrattuna ollut paha.

Mulla on myös paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuus, ja menin vieläpä lukemaan näitä juttuja etukäteen :)

No: sain noin puoli tuntia ennen toimenpidettä 5mg Diapamin, joka oli kyllä mielestäni yhtä tyhjän kanssa.. Panikoin niin paljon, että itkukin taisi päästä ja olen sentään aikuinen ihminen. Silti menin toimenpiteeseen ja hyvinhän se meni!

Miten se sitten onnistui, kamalasta pelosta huolimatta? Tärkeimpänä pidän asiaansa paneutunutta henkilökuntaa. Hoitajalla oli tovi aikaa jutella kanssani, kertoa faktaa toimenpiteestä ja ennenkaikkea sain kertoa, mikä minua eniten pelottaa. Kun sanoin, että pahin pelkoni on se, että alan panikoimaan, tuntuu että tukehdun, tulee hyperventilaatiokohtaus jne., niin hän totesi toimenpiteen olevan sellainen, ettei siinä VOI loppua henki - hengittäminen on automaattista, joten vaikka luulee että happi loppuu, se ei todellisuudessa lopu. Joten se on _vain TUNNE_, oikeasti tukehtua ei voi. Mulla ainakin auttoi tuo, kun jotenkin sisäistin, että pelko on ainoastaan korvien välissä, koska kipeäähän tuo toimenpide ei tee.

Myös lääkäri oli aivan huippu. Kerroin hänelle samoja asioita, ja kerroin pelostani, osaankohan tehdä kaikki mitä hän pyytää ja pelkään tuon tukehtumisen lisäksi myös sitä, että itse jotenkin "pilaan" toimenpiteen (kurkku kramppaa, saan sen kohtauksen, en ymmärrä mitä pitää tehdä tai nielen väärässä kohtaa tms.). Tähän lääkäri sanoi: "keskity hengittämään, hän pitää huolen kaikesta muusta". Hyvä neuvo! Muutenkin oli sopivan rempseä ja reipas ja tsemppaava, sai todellakin jännitystä vähenemään.

Lisäksi kun jotenkin vielä nolotti oma panikointi, niin hoitaja sanoi, että KAIKKI, jotka tulevat gastroskopiaan ekaa kertaa, jännittävät sitä, kuka enemmän ja kuka vähemmän! Eli en ollut tosiaankaan mikään erityisen nössö, vaan ihan "normaalitapaus" tässä asiassa. 

No, itse toimenpiteessä sain eka puuduttavan suihkeen kurkkuun (ja tässä välissäkin hoitaja vielä sanoi, että älä säikähdä sitä, kun kurkku tuntuu paksulta, sun hengitystiet on auki ;)), jonka jälkeen suukappale suuhun ja menoksi. Minä olin heti kyljelläni, lääkäri laittoi letkun ollessani jo siinä asennossa. Toinen hoitaja piti kiinni ja rauhoitteli, tsemppasi, muistutti hengittämisestä jne. Ja kuulkaa: ei ollut kauheaa! Hieman ällöttävää joo, mutta eihän yökkäilyt ja röyhtäilyt ketään tapa. Mua auttoi myös se, kun lääkäri aina kertoi, missä kohtaa ollaan menossa, sitä monitoria kun en todellakaan pystynyt katsomaan..! Letku sujahti yllättävän nopeasti ohutsuoleen, koepalojen ottaminen ei tuntunut missään ja homma oli ohi reilussa viidessä minuutissa.

Mua kyllä yökkäilytti/röyhtäytti aina, kun letku liikkui, eli senkin jälkeen kun oli mennyt nielun ohi. Mutta toiset ei yökkäile lainkaan! Ja se yökkäilykin on huooooomattavasti pienempää kuin esim. oksentaessa, eli ei satu kylkiin samanlailla kuin esim. rajussa oksennustaudissa.

Eli minä koen, että henkilökunnan ammattitaito ottaa pelot huomioon on se kaikkein tärkein asia tuossa hommassa, tietenkin myös teknisesti kokenut lääkäri. Homma ei ota kipeää ja happi ei lopu. Kertaakaan ei tullut itsellä edes lähelle paniikkiolo, vaikka sitä eniten pelkäsin. Ei jäänyt kammoa, menen ihan hyvillä mielin vuoden päästä uudelleen.

..jatkoa vielä.. Ja siis lääkäreitä on kuulemma kahta koulukuntaa, toiset pyytää nielemään letkua jossain kohtaa, toiset vain ujuttavat sen paikalleen. Mun lääkäri oli siis tämä jälkimmäinen. Pidin hyvänä, ettei tarvinnut keskittyä kuuntelemaan mitään ohjeita, sai vain hengitellä rauhallisesti. Syvään hengitys auttaa, tutkimuksen loppuvaiheessa vedin oikein syvään henkeä ja aijjettä kun auttoi rentoutumaan. Ja kyllä mulle sanottiin, että saa ihan suunkin kautta hengittää, mikä parhaalta ja luontevimmalta tuntuu.