Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden jäljet: tunne ettei ole olemassa tai todellinen
Miten tyypillistä on, että tällainen kokemus seuraa lapsuuden jäljiltä sitkeästi mukana aikuisuuteen? Lapsena ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua huonoon kohteluun. Aikuisena taas se nostaa nopeasti pintaan voimakkaita raivon tunteita ja minusta on tullut hyvin puolustautuva. Kipukohta on silti edelleen sama, vaikka reaktio on eri. Huono kohtelu herättää minussa tunteen siitä, että olen muiden silmissä arvoton eikä minulla ole mitään väliä. Toisinaan tuntuu siltä, etten ole edes oikeasti olemassa.
Kommentit (793)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
Ei lapsuus jää lapsuuteen. Hyvän kodin vanhemmat takaa asuntolainoja ja rahoittaa opintoja, tulee muuttoavuksi ja hoitaa lapsenlapsia, ostaa lahjoja ja soittelee, tulee jouluna kylään ja välittää.
Huonon kodon lapsi on upöyksin ilman vanhempia koko aikusuutensa. Ilman tukea, välittämistä ja apua. Esim itse en ole kuullut pihaustakaan vanhemmistani 20 vuoteen. Ei ole tullut apua, tukea, vieraita ristiäisiin, asuntolainan takausta tms niinkuin KAIKILLE MUILLE TUTUILLE ON, joilla hyvät kodit.Kuule enemmistö ostaa asuntonsa ihan itse. Juuri tuota tarkoitan, vieläkin kinutaan apua ja kadehditaan muita, vaikka ollaan aikuisia.
En minäkään paljon pitäisi yhteyttä vähintään nelikymppiseen "lapseen", joka yhä vaan haluaa apua, tukea ja lainan takauksia. Kasva aikuiseksi.
Ei tässä ketjussa nyt kokonaisuutenaan ole kyse tuosta. Aikuiseksi kasvaminenkin on helpompaa toisilla kuin toisilla. Jos laitat lapsen eteen kirjan ja käsket lukemaan niin todennäköisesti se lapsi, jota on opetettu lukemaan, suoriutuu tuosta tehtävästä huomattavasti toista nopeammin.
On ihan tutkittu, että yksinäisyys ja stressi sairastuttavat yhtä paljon kuin tupakointi ja lyhentävät ikää. Lisäksi vaikeuttavat oppimista ja vievät keskittymiskykyä muilta asioilta. Mieti, miten yksinäinen ja stressaantunut onkaan lapsi, joka joutuu kantamaan itsestään huolen vailla aikuisen tukea. Ja usein tällaisella lapsella on vaikeita asioita kannettavanaan.
Ei ihme, että jotkut masentuvat ja jotkut sortuvat päihteisiin. Minulla oli teininä parin viikon lomasuhde, mistä sain läheisyyttä ja hyväksyntää enemmän kuin vuosikausiin kotoa ja siitä tuli minun huumeeni ja henkinen pakopaikkani. Kukaan normaali ja terve ei ikinä joutuisi turvautumaan moisiin pilvilinnoihin, jotka tietää itsekin vahingollisiksi ja epätodellisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykkäille huonoista perheistä tuleville diagnosoidaan aikuisena kaikkia hienoja uutuus diagnooseja ja moderneja lääkkeitä.
Tyhmille diagnosoidaan kaikissa tapauksissa skitsofrenia ja psykoosilääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi v*ttu että mulla palaa päre näihin paremman väen hyväosaisiin pumpulipesässä kasvattettuihin kultapalleroihin.
Tulevat ”elämänkokemuksellaan” (joka on helppoutta, rakkautta ja yltäkylläisyyttä) neuvomaan ja pätemään. Oikeasti näillä ei ole pienintäkään käsitystä miten hirveissä olosuhteissa lapsia kasvaa, miten sadistisesti joitain lapsia kohdellaan ja miten vakavasti persoonallisuushäiriöisiä ja julmia osa vanhemmista on.
Näitä hyväosaisia leimaa aina ihme naiivi käsitys, että kun itsellä on hyvä perhe ja lapsuus niin kaikilla muillakin on, ja sitten jotkut vaan typeryyksissään ”kitisee ja rypee” kun eivät vaan tollot tajua että voi ihan vain päättää olla onnellinen!*kops* *kops* (hakkaa päätä seinään kun turhauttaa ja suututtaa)
Olet varmaan hakannut järjen päästäsi, jos luulet minulla olleen hyvän lapsuuden. Minun lapsuuteni oli väkivaltaisen alkoholistin mt-ongelmaisen yh:n lapsena kasvamista, lapsuudessa parasta oli että se loppui.
JA SILTI, kun olen ollut aikuinen jo vuosikymmeniä, minulla toivomani elämä, on ollut vuosikymmeniä aikaa rakentaa se. Olen saanut perheen, kodin, ammatin ihan lapsuudesta riippumatta.
Kermaperseitä on nämä, jotka yhä aikuisina kitisee, että miksi nelikymppiselle ei vanhemmat takaa asuntolainaa tai ole tukena. Huomaamatta, että roolien olisi jo aika kääntyä toisin päin, tukea ja auttaa niitä vanhempia, jos kyseessä olisi normaali perhe.
No en minäkään tue tuota vanhenevaa alkkisvanhempaani, josta muistan lähinnä sen miten väkivaltaa sai aina varoa, se kun oli satunnaista riippuen hänen fiiliksistään. Mutta en todellakaan myöskään itsesäälisesti vertaa, että yhyy, vanhemmat ei enää tue nelikymppistä aikuista ihmistä. Miksi pitäisi?
No, minä en ole saanut rakennettua uutta perhettä, koska minusta ei ole siihen. Työssä olen käynyt ja ajoittain hukuttanut itseni siihen, ettei tarvitse miettiä muuta.
Hoidin toisen vanhempani sairauden aikana ja yksin hautajaiset, paperiasiat, surun jne. Jäin täysin yksin ja uupuneeksi ja toipuminen vei vuosia. En ole katkera, mutta kyllä siinä tajusi, että olisi ollut ihan erilaista selvitä tuostakin, jos olisi perheenjäseniä ja rakkaita ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
Ei lapsuus jää lapsuuteen. Hyvän kodin vanhemmat takaa asuntolainoja ja rahoittaa opintoja, tulee muuttoavuksi ja hoitaa lapsenlapsia, ostaa lahjoja ja soittelee, tulee jouluna kylään ja välittää.
Huonon kodon lapsi on upöyksin ilman vanhempia koko aikusuutensa. Ilman tukea, välittämistä ja apua. Esim itse en ole kuullut pihaustakaan vanhemmistani 20 vuoteen. Ei ole tullut apua, tukea, vieraita ristiäisiin, asuntolainan takausta tms niinkuin KAIKILLE MUILLE TUTUILLE ON, joilla hyvät kodit.Kuule enemmistö ostaa asuntonsa ihan itse. Juuri tuota tarkoitan, vieläkin kinutaan apua ja kadehditaan muita, vaikka ollaan aikuisia.
En minäkään paljon pitäisi yhteyttä vähintään nelikymppiseen "lapseen", joka yhä vaan haluaa apua, tukea ja lainan takauksia. Kasva aikuiseksi.
Pölvästi, minä olen rahoittanut opintoni itse, ostanut taloni itse, rahoitan elämäni itse, kyse oli siitä että kaikilla tutuilla on HELPOMPI ELÄMÄ kun vanhemmat aittaa/tukee/rahoittaa/takaa lainaa/hoitaa lapsia.
Ja kuule, mun on turha kinuta mitään kun välit ollut 20 v poikki vanhempiin. Sen sijaan HYVIEN PERHEIDEN LAPSET on niitä jotka kinuaaja pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Älykkäille huonoista perheistä tuleville diagnosoidaan aikuisena kaikkia hienoja uutuus diagnooseja ja moderneja lääkkeitä.
Tyhmille diagnosoidaan kaikissa tapauksissa skitsofrenia ja psykoosilääkitys.
Olen älykäs ja menestynyt huonosta perheestä tieni taistellut. Mulla ei ole mitään diagnoosia eikä lääkitystä ollut koskaan ja tämä se ongelma onkin - traumoihin et saa apua mistään, kun vaikuttaa pärjäävältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisko joku perustaa Facebookiin tms. ryhmän aiheesta? Vai onko sellainen jo olemassa jollain nimellä? Ketju on hyvää vertaistukea, mutta vielä parempi jos ihmisiin vois tutustua. Mahdollisesti myös saada niitä kauan kaivattuja ystäviä ja kavereita, joiden seurassa ei tarvi hävetä ja piilotella omaa rikkinäisyyttään. Sepä se, kun meitä on niin paljon mutta haahuilemme erillään masentumassa.
Olen perheestä, joka aiheutti traumat ja näkymättömyyden, mutta olen saanut rahaa. Ja tehnyt sitä myös rutkasti itse. On iso etu, että elämässä on yksi merkittävä huoli vähemmän. Sain myös jonkinlaista kompensoivaa huolenpitoa, en sellaista, mikä olisi muuttanut minut täysin näkyväksi, mutta jotain kuitenkin. Nyt nämä läheiset ovat kuolleet ja elämä tuntuu taas vaikeammalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin meillä 2 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin meillä kirjoitti:
Meillä narsistinen isä
Koskaan ei mikään riittänyt teki tai oli tekemättä mikään ei kelvannut eikä kelpaa vieläkään
Jatkuvia raivokohtauksia jonka mukaan tavarat myös lenteli. Pienempänä itkua pidätellen omassa huoneessa paossa.
Olin meidän perheen tytöistä se joka enemmän auttoi siivoilemisessa ja tiskaamisessa yms, silti oli koti mullin mallin kun kukaan ei tuntunut välittävän pitää siistinä taloa(meitä monta lasta),äitikään mikään siivous ihminen ollut. Hävetti kutsua ketään kaveria edes käymään, ei edes kunnon ruokaa ollut
Monesti olin myös vieraalta paikkakunnalta tultaessa aina auttamassa, silti ei apu kelvannut tai ei osattu arvostaa koska akkojen hommia noi...
Nykyään en enää välitä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, suuttua, itkeä en enää osaa
Sisarukset enää omaa elämäänsä, ei koskaan olla oltu läheisiä, vanhempi sisko samanlainen kuin isä
Mitkä ovat välit äitiisi?
Hyvät välit äitiin, äiti aika lempeä luonteeltaan, valitettavasti vain masentunut ja apaattinen isän takia, siksi eikai ne kotityöt oikein aina maistunut... Silti jonkin verran katkera äidille et miks ei ole ottanut avioeroa, ei kai pysty/uskalla
Olen pahoillani puolestasi isäsi on kohdellut väärin sinua . Se on hyvä että välit äitiisi ovat edelleen hyvät, isäsi takia hän ei varmaan ole jaksanut hoitaa kotia eikä olla äitinä aina läsnä. Olisi hyvä jos pääsisit eroon katkeruudestasi äitiäsi kohtaan, koita ymmärtää että hän on ollut voimaton tai ei ole jostain syystä vaan pystynyt siitä lähtemään. Syitä voi olla monia. Hyvä että sinulla on äitiisi hyvät välit se merkitsee varmasti hänelle paljon, vaikka ei osaisi sitä sanoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi v*ttu että mulla palaa päre näihin paremman väen hyväosaisiin pumpulipesässä kasvattettuihin kultapalleroihin.
Tulevat ”elämänkokemuksellaan” (joka on helppoutta, rakkautta ja yltäkylläisyyttä) neuvomaan ja pätemään. Oikeasti näillä ei ole pienintäkään käsitystä miten hirveissä olosuhteissa lapsia kasvaa, miten sadistisesti joitain lapsia kohdellaan ja miten vakavasti persoonallisuushäiriöisiä ja julmia osa vanhemmista on.
Näitä hyväosaisia leimaa aina ihme naiivi käsitys, että kun itsellä on hyvä perhe ja lapsuus niin kaikilla muillakin on, ja sitten jotkut vaan typeryyksissään ”kitisee ja rypee” kun eivät vaan tollot tajua että voi ihan vain päättää olla onnellinen!*kops* *kops* (hakkaa päätä seinään kun turhauttaa ja suututtaa)
Olet varmaan hakannut järjen päästäsi, jos luulet minulla olleen hyvän lapsuuden. Minun lapsuuteni oli väkivaltaisen alkoholistin mt-ongelmaisen yh:n lapsena kasvamista, lapsuudessa parasta oli että se loppui.
JA SILTI, kun olen ollut aikuinen jo vuosikymmeniä, minulla toivomani elämä, on ollut vuosikymmeniä aikaa rakentaa se. Olen saanut perheen, kodin, ammatin ihan lapsuudesta riippumatta.
Kermaperseitä on nämä, jotka yhä aikuisina kitisee, että miksi nelikymppiselle ei vanhemmat takaa asuntolainaa tai ole tukena. Huomaamatta, että roolien olisi jo aika kääntyä toisin päin, tukea ja auttaa niitä vanhempia, jos kyseessä olisi normaali perhe.
No en minäkään tue tuota vanhenevaa alkkisvanhempaani, josta muistan lähinnä sen miten väkivaltaa sai aina varoa, se kun oli satunnaista riippuen hänen fiiliksistään. Mutta en todellakaan myöskään itsesäälisesti vertaa, että yhyy, vanhemmat ei enää tue nelikymppistä aikuista ihmistä. Miksi pitäisi?
Tässä meillä on oikea oppikirjaesimerkki sellaisista pahoista henkisistä vaurioista, joita vaikea lapsuus synnyttää. Ihmisestä voi kasvaa hyvin armoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
tuota..saat turpaan kadulla..... ON ERI ASIA KUIN
oma äiti hakkaa viikottain ja haukkuu päälle
Ootko v..ajakki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi v*ttu että mulla palaa päre näihin paremman väen hyväosaisiin pumpulipesässä kasvattettuihin kultapalleroihin.
Tulevat ”elämänkokemuksellaan” (joka on helppoutta, rakkautta ja yltäkylläisyyttä) neuvomaan ja pätemään. Oikeasti näillä ei ole pienintäkään käsitystä miten hirveissä olosuhteissa lapsia kasvaa, miten sadistisesti joitain lapsia kohdellaan ja miten vakavasti persoonallisuushäiriöisiä ja julmia osa vanhemmista on.
Näitä hyväosaisia leimaa aina ihme naiivi käsitys, että kun itsellä on hyvä perhe ja lapsuus niin kaikilla muillakin on, ja sitten jotkut vaan typeryyksissään ”kitisee ja rypee” kun eivät vaan tollot tajua että voi ihan vain päättää olla onnellinen!*kops* *kops* (hakkaa päätä seinään kun turhauttaa ja suututtaa)
Olet varmaan hakannut järjen päästäsi, jos luulet minulla olleen hyvän lapsuuden. Minun lapsuuteni oli väkivaltaisen alkoholistin mt-ongelmaisen yh:n lapsena kasvamista, lapsuudessa parasta oli että se loppui.
JA SILTI, kun olen ollut aikuinen jo vuosikymmeniä, minulla toivomani elämä, on ollut vuosikymmeniä aikaa rakentaa se. Olen saanut perheen, kodin, ammatin ihan lapsuudesta riippumatta.
Kermaperseitä on nämä, jotka yhä aikuisina kitisee, että miksi nelikymppiselle ei vanhemmat takaa asuntolainaa tai ole tukena. Huomaamatta, että roolien olisi jo aika kääntyä toisin päin, tukea ja auttaa niitä vanhempia, jos kyseessä olisi normaali perhe.
No en minäkään tue tuota vanhenevaa alkkisvanhempaani, josta muistan lähinnä sen miten väkivaltaa sai aina varoa, se kun oli satunnaista riippuen hänen fiiliksistään. Mutta en todellakaan myöskään itsesäälisesti vertaa, että yhyy, vanhemmat ei enää tue nelikymppistä aikuista ihmistä. Miksi pitäisi?
Sinun pitäisi kääntää vihan tunne vanhempaasi eikä toisiin vastaavaa kokeneisiin. Ikävä lapsuutesi ei ole heidän syytään. Kannattaa oikeasti käydä jossain käsittelemässä asioita, kun olet yhä noin täynnä vihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.Kuvaisitko Marilyn Monroen eläneen onnellisen elämän? Traumatausta vaikutti häneen voimakkaasti kaikesta menestyksestä huolimatta.
Marilyn eli mielenkiintoisen itsensä nälöisen elämän.
Tapasi älykkäitä miehiä ja huippu urheilijoita.
Inspiroi edelleen ihmisiä.Miksi tätä on alapeukutettu..
harmittaako se että Marilyn käytti kauneuttaan hyväkseen kun loi uransa?
Olisivatko ihmiset palvoneet 80 kiloista löllö marilyniä?
Onko lääkkeiden yliannostukseen kuoleminen 4-kymppisenä sinusta synonyymi omannäköiselle elämälle? Minusta ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.Kuvaisitko Marilyn Monroen eläneen onnellisen elämän? Traumatausta vaikutti häneen voimakkaasti kaikesta menestyksestä huolimatta.
Marilyn eli mielenkiintoisen itsensä nälöisen elämän.
Tapasi älykkäitä miehiä ja huippu urheilijoita.
Inspiroi edelleen ihmisiä.Miksi tätä on alapeukutettu..
harmittaako se että Marilyn käytti kauneuttaan hyväkseen kun loi uransa?
Olisivatko ihmiset palvoneet 80 kiloista löllö marilyniä?
Ihminen voi olla onnellinen, vaikka kaikki eivät palvokaan häntä. Ja ihminen voi olla onneton, vaikka olisi palvonnan kohde.
https://mediamonarchy.com/marilyn-monroe-mind-controlled-sex-slave/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
n 28 kirjoitti:
Haluaisko joku perustaa Facebookiin tms. ryhmän aiheesta? Vai onko sellainen jo olemassa jollain nimellä? Ketju on hyvää vertaistukea, mutta vielä parempi jos ihmisiin vois tutustua. Mahdollisesti myös saada niitä kauan kaivattuja ystäviä ja kavereita, joiden seurassa ei tarvi hävetä ja piilotella omaa rikkinäisyyttään. Sepä se, kun meitä on niin paljon mutta haahuilemme erillään masentumassa.
Ei kukaan halua omalla nimellään ja kuvallaan tehdä facebook ryhmää kun sinne tulee haukkujat heittämään lokaa niskaan. Idea olisi kyllä hyvä mutta iso kynnys julkisesti tunnustaa olevansa kaltoinkohdeltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
Ei lapsuus jää lapsuuteen. Hyvän kodin vanhemmat takaa asuntolainoja ja rahoittaa opintoja, tulee muuttoavuksi ja hoitaa lapsenlapsia, ostaa lahjoja ja soittelee, tulee jouluna kylään ja välittää.
Huonon kodon lapsi on upöyksin ilman vanhempia koko aikusuutensa. Ilman tukea, välittämistä ja apua. Esim itse en ole kuullut pihaustakaan vanhemmistani 20 vuoteen. Ei ole tullut apua, tukea, vieraita ristiäisiin, asuntolainan takausta tms niinkuin KAIKILLE MUILLE TUTUILLE ON, joilla hyvät kodit.Kuule enemmistö ostaa asuntonsa ihan itse. Juuri tuota tarkoitan, vieläkin kinutaan apua ja kadehditaan muita, vaikka ollaan aikuisia.
En minäkään paljon pitäisi yhteyttä vähintään nelikymppiseen "lapseen", joka yhä vaan haluaa apua, tukea ja lainan takauksia. Kasva aikuiseksi.
Pölvästi, minä olen rahoittanut opintoni itse, ostanut taloni itse, rahoitan elämäni itse, kyse oli siitä että kaikilla tutuilla on HELPOMPI ELÄMÄ kun vanhemmat aittaa/tukee/rahoittaa/takaa lainaa/hoitaa lapsia.
Ja kuule, mun on turha kinuta mitään kun välit ollut 20 v poikki vanhempiin. Sen sijaan HYVIEN PERHEIDEN LAPSET on niitä jotka kinuaaja pyytää.
Minulla sama, vanhemmat ryyppäsivät itsensä hautaan kun olin alaikäinen.
Muilla tullaan opiskelijalle muuttoavuksi, rahapulassa voi välillä palata kotiin asumaan. Annetaan marjoja pakkaseen, tullaan pesemään ikkunoita ja leipomaan juhlia. Tullaan remontoimaan ensiasuntoa. Tai eläkkeellä oleva isä on mukana rakentamassa mökin tai omakotitalon.
Edes vauvan kanssa en saanut mistään apua. Jos sairastun, ketään en voi pyytää käymään kaupassa ja hoitaan lasta. Jos olen sairaalassa, ei lapselle mummoa hoitamaan. Ei kesälomilla, eikä kukaan muu vie koskaan lapsia minnekään, ei huvipuistoon, mökille, lomille, edes yökylään.
Vanhemmattomuus seuraa puutteena koko elämän.
Lapsillani jatkuu, ei isovanhemmilta ylioppilasrahaa tai joululahjoja, ei mummolan leivontahetkiä ja ylpeää mummoa joulujuhlissa.
Vasta lapsenlasteni kohdalla kierre katkeaa. Silti paljon vähemmän pystyn heille antamaan perintönä kuin jos olisi hyvä, toimiva sukuyhteisö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.
Tuo on läheisriippuvuutta ja hyväksikäytetyksi tulemista.
Kun käyttää ruumistaan valuuttana ostaakseen hyväksyntää ja turvaa.
Terveitsetuntoinen ihminen kokee ansaitsevansa parisuhteen jossa kelpaa sellaisena kuin on, inhimillisine epätäydellisyyksineen.
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin lapsi. Minuun on vanhempien ja muun suvun taholta suhtauduttu todella eri tavoin kuin nuorempiin sisaruksiini. Nuoremmat sisarukset eivät tätä käsitä. Välillä tunnen repivää katkeruutta siitä, että miksi minun elämäni on ollut niin raskasta lapsesta asti, siinä missä sisarukseni ovat saaneet rauhassa olla lapsia.
Aikuisena asetelma on aivan sama. Minun pitäisi aina ymmärtää ja tukea kaikkia muita, mutta kukaan ei tue minua. En yksinkertaisesti enää jaksa tätä. Olen siksi päätynyt mielenterveyteni takia olemaan äärimmäisen vähän tekemisissä sukulaisteni kanssa.
Samat tuntemukset täälläkin.
Minä esikoisena olen aina saanut ihan erilaista kohtelua kuin nuoremmat sisarukseni. Minulta vaaditaan, minulta odotetaan, minä en muka tarvitse mitään, minä en ansaitse mitään, minä saan selviytyä kaikesta yksin ja auttaa kuitenkin aina muita. Eikä mikään tekemäni siltikään koskaan riitä tai ole tarpeeksi täydellistä.
Minun lapsuuteni käytännössä loppui ollessani 1,5 vuotias kun veljeni syntyi. Sen jälkeen minä olinkin jo ”iso”, kasvanut, yksin, vastuullinen. Minun piti ”isona” (eli 1,5 vuotiaana) ymmärtää ja tehdä ja toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
Oletko vain tietämätön vai totaalisen typerä? Aikuisena juu jokainen on oman onnensa seppä, mutta tässä kohtaa ihmistä voisi verrata astiaan. Joistakin perheistä lähtee maailmalle ehjiä ja kauniita astioita, toisista taas sellaisia, jotka ovat kyllä näennäisen ehjiä, mutta säröjä löytyy kun tarkasti katsoo. Joistakin perheistä lähtee vain hädin tuskin kasaan saatu sirpalekuppi, joka hajoaa kolhun saatuaan, toisin kuin ehjä astia.
Lapsuuden kokemukset muokkaavat ihmisen käyttäytymistä ja samalla tulevaisuutta. Nuorena sitä vielä saattaa kuvitella selvinneensä täyspäisenä, vanhemmistaan huolimatta. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, kun oivaltaa asiayhteyden oman käyttäytymisen ja lapsuuden kokemusten välillä.
Itselläni toisen vanhemman avoin halveksunta, huutaminen, kiroaminen ja tunnekylmyys, sekä toisen vanhemman kyvyttömyys olla lasten tukena ovat jättäneet syvät jäljet. Mielipahaa ei saanut näyttää, ei itkeä eikä varsinkaan mekastaa. Yhtään turvallisuuden tunnetta tarjoavaa aikuista ei ollut, jolle olisi voinut huoliaan purkaa. Minulla ei tuollaisesta tule mieleen muuta kuin että miksi hankkia lapsia, jos ei niitä siedä.
Lainaus: "avoin halveksunta ja tunnekylmyys, sekä toisen vanhemman kyvyttömyys olla lasten tukena ovat jättäneet syvät jäljet. Mielipahaa ei saanut näyttää, ei itkeä eikä varsinkaan mekastaa."
Tälläistä oli meillä kun lapset oli kotona, nyt aikuisia. Minä äitinä lähinnä se joka en osannut tukea. Täällä kirjoittelee näitten perheitten lapset, mutta missä ovat vanhemmat? Missä meidän ketju? Missä voisi kysyä apua ja neuvoja _Miten korjataan_ omat virheet, miten niistä maljakoista saadaan vielä mahdollisimman ehjiä ja miten saadaan välit kuntoon. Ja huom. näitä luettuani voin kertoa että meillä ei ole oltu koskaan sieltä pahimmasta päästä. Toinen maljakko meni rikki.
Kaipaisin rehellistä keskustelua ja neuvoja, en mitään ilkeilyä ja haukkumista.
Olet varmaan hakannut järjen päästäsi, jos luulet minulla olleen hyvän lapsuuden. Minun lapsuuteni oli väkivaltaisen alkoholistin mt-ongelmaisen yh:n lapsena kasvamista, lapsuudessa parasta oli että se loppui.
JA SILTI, kun olen ollut aikuinen jo vuosikymmeniä, minulla toivomani elämä, on ollut vuosikymmeniä aikaa rakentaa se. Olen saanut perheen, kodin, ammatin ihan lapsuudesta riippumatta.
Kermaperseitä on nämä, jotka yhä aikuisina kitisee, että miksi nelikymppiselle ei vanhemmat takaa asuntolainaa tai ole tukena. Huomaamatta, että roolien olisi jo aika kääntyä toisin päin, tukea ja auttaa niitä vanhempia, jos kyseessä olisi normaali perhe.
No en minäkään tue tuota vanhenevaa alkkisvanhempaani, josta muistan lähinnä sen miten väkivaltaa sai aina varoa, se kun oli satunnaista riippuen hänen fiiliksistään. Mutta en todellakaan myöskään itsesäälisesti vertaa, että yhyy, vanhemmat ei enää tue nelikymppistä aikuista ihmistä. Miksi pitäisi?