Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuden jäljet: tunne ettei ole olemassa tai todellinen
Miten tyypillistä on, että tällainen kokemus seuraa lapsuuden jäljiltä sitkeästi mukana aikuisuuteen? Lapsena ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua huonoon kohteluun. Aikuisena taas se nostaa nopeasti pintaan voimakkaita raivon tunteita ja minusta on tullut hyvin puolustautuva. Kipukohta on silti edelleen sama, vaikka reaktio on eri. Huono kohtelu herättää minussa tunteen siitä, että olen muiden silmissä arvoton eikä minulla ole mitään väliä. Toisinaan tuntuu siltä, etten ole edes oikeasti olemassa.
Kommentit (793)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
Ei lapsuus jää lapsuuteen. Hyvän kodin vanhemmat takaa asuntolainoja ja rahoittaa opintoja, tulee muuttoavuksi ja hoitaa lapsenlapsia, ostaa lahjoja ja soittelee, tulee jouluna kylään ja välittää.
Huonon kodon lapsi on upöyksin ilman vanhempia koko aikusuutensa. Ilman tukea, välittämistä ja apua. Esim itse en ole kuullut pihaustakaan vanhemmistani 20 vuoteen. Ei ole tullut apua, tukea, vieraita ristiäisiin, asuntolainan takausta tms niinkuin KAIKILLE MUILLE TUTUILLE ON, joilla hyvät kodit.Kuule enemmistö ostaa asuntonsa ihan itse. Juuri tuota tarkoitan, vieläkin kinutaan apua ja kadehditaan muita, vaikka ollaan aikuisia.
En minäkään paljon pitäisi yhteyttä vähintään nelikymppiseen "lapseen", joka yhä vaan haluaa apua, tukea ja lainan takauksia. Kasva aikuiseksi.
Pölvästi, minä olen rahoittanut opintoni itse, ostanut taloni itse, rahoitan elämäni itse, kyse oli siitä että kaikilla tutuilla on HELPOMPI ELÄMÄ kun vanhemmat aittaa/tukee/rahoittaa/takaa lainaa/hoitaa lapsia.
Ja kuule, mun on turha kinuta mitään kun välit ollut 20 v poikki vanhempiin. Sen sijaan HYVIEN PERHEIDEN LAPSET on niitä jotka kinuaaja pyytää.Miksi sitten vastasit kommenttiin, joka ei ollut kirjoitettu sinulle vaan tuolle nelikymppiselle, joka inisee ettei vanhemmat tue "lasta"? Miksi maailmassa nelikymppistä "lasta" pitäisi yhä tukea?
Ja miksi aina verrataan niihin paremman lapsuuden saaneisiin? Miksei vertaa siihen, jonka lapsuus on ollut väkivaltaisen juopon välttelyä? Mennyt lapsuus rankoissa syöpähoidoissa? Jonka terveys on juotu jo raskausaikana?
Koska on tyhmä. Anteeksi, mutta ei sitä voi tuon ystävällisemmin sanoa.
Tuo kadehtiminen on niin lapsellista, kun aina löytyy maailmassa joku joka on onnekkaampi, mutta myös se enemmistö maailmassa, joka on ollut vähemmän onnekas. Ei kannata verrata.
Ja juu, on minullakin ollut tuo vaihe" yhyy, miksi muiden vanhemmat vanhemmat tukevat yliopistoon pääsemistä ja minä joudun lukemaan kokeisiin kesälomalla". Kunnes sitten tajusin, ettei asialla on mitään merkitystä kuinka paljon helpommalla joku muu on päässyt, on vain merkitystä pääseekö vaiko ei. Jos keskittyy märinään, ei pääse.
Mutta silloin olin parikymppinen joka ihmetteli että miksi muille ostetaan asunnot ja minä asun kaupungin slummissa vuokralla. Nelikymppisenä aika absurdia pohtia yhä, että vanhempien pitäisi jotakin takauksia antaa. Itse en takaisi omalle lapselle muuta kun sen ensiasunnon, ei samperi tarkoitus ole elättää "lasta" tämän ollessa 40 v.
Olen tuon keskustelun ulkopuolelta nelikymppinen. Oma strategiani on ollut keskittyä omaan tekemiseen eikä vertailla ja kadehtia (tunnen joka tapauksessa olevani näkymätön ja erilainen kuin muut, joten en edes pysty vertailemaan muihin).
Olen saavuttanut paljon ja paljon on jäänyt saavuttamatta. Mutta ei se silti ole minua korjannut, että en ole kadehtinut muita. Ulkopuolisuuden tunne säilyy silti. Muistan, kun kuulin Jenni Vartiaisen Sivullisen ensimmäisen kerran autossa töihin ajaessa. Purskahdin itkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni piirrettynä kartalle niin pieneen
sentti kertaa sentti siihen ison kylän viereen
oon nojaillut mä seiniin ihmetellyt nurkan takaa
miten pyörät pyörii miten maailmamme makaa
On toiset menneet tutkimaan jo miltä siellä näyttää
ja hyvin ovat osanneet siel kaiken ajan käyttää
myös luvattu on mulle että vielä joku päivä
tiedän mikä tarkoitus on minun elämällä
Ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen
Onnea en paljain käsin pilkkopimeästä
haavat syvenee mut mä en lakkaa etsimästä
en kantajaa kaipaa löydän itse vielä tieni
suuri on sun kyläsi mun maailmani pieni
Ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen
Siks olen yksin ja piiloon meen
Ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen
Lauluntekijät: Jukka Immonen / Jenni Vartiainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisia tyyppejä ketju täynnä, juuri sitä "itselleen armollista" inisijää, jotka yhä vaan jaksavat laskea, että naapurin lapsi pääsi helpommalla, yhyy.
Miten aikuinen ihminen voi olla niin kujalla, ettei huomaa että lapsuus loppui aikoja sitten, ja että aikuisena meistä ihan jokainen ON oman onnensa seppä. Toki lähtökohdissa on eroja, mutta entä sitten? Ei maailmassa koskaan ole mitään takuuta, että kaikki saisivat samanlaisen elämän.
Ja hermot, totta kai ihminen hetken on säikkynä pahoinpitelyn jälkeen, mutta jos vielä vuosikymmeniä myöhemmin ei onnistu tavallinen elämä, kyse on mt-ongelmasta, ei lapsuudesta.
Rypekää sitten.
Ei lapsuus jää lapsuuteen. Hyvän kodin vanhemmat takaa asuntolainoja ja rahoittaa opintoja, tulee muuttoavuksi ja hoitaa lapsenlapsia, ostaa lahjoja ja soittelee, tulee jouluna kylään ja välittää.
Huonon kodon lapsi on upöyksin ilman vanhempia koko aikusuutensa. Ilman tukea, välittämistä ja apua. Esim itse en ole kuullut pihaustakaan vanhemmistani 20 vuoteen. Ei ole tullut apua, tukea, vieraita ristiäisiin, asuntolainan takausta tms niinkuin KAIKILLE MUILLE TUTUILLE ON, joilla hyvät kodit.Kuule enemmistö ostaa asuntonsa ihan itse. Juuri tuota tarkoitan, vieläkin kinutaan apua ja kadehditaan muita, vaikka ollaan aikuisia.
En minäkään paljon pitäisi yhteyttä vähintään nelikymppiseen "lapseen", joka yhä vaan haluaa apua, tukea ja lainan takauksia. Kasva aikuiseksi.
Pölvästi, minä olen rahoittanut opintoni itse, ostanut taloni itse, rahoitan elämäni itse, kyse oli siitä että kaikilla tutuilla on HELPOMPI ELÄMÄ kun vanhemmat aittaa/tukee/rahoittaa/takaa lainaa/hoitaa lapsia.
Ja kuule, mun on turha kinuta mitään kun välit ollut 20 v poikki vanhempiin. Sen sijaan HYVIEN PERHEIDEN LAPSET on niitä jotka kinuaaja pyytää.Miksi sitten vastasit kommenttiin, joka ei ollut kirjoitettu sinulle vaan tuolle nelikymppiselle, joka inisee ettei vanhemmat tue "lasta"? Miksi maailmassa nelikymppistä "lasta" pitäisi yhä tukea?
Ja miksi aina verrataan niihin paremman lapsuuden saaneisiin? Miksei vertaa siihen, jonka lapsuus on ollut väkivaltaisen juopon välttelyä? Mennyt lapsuus rankoissa syöpähoidoissa? Jonka terveys on juotu jo raskausaikana?
Koska on tyhmä. Anteeksi, mutta ei sitä voi tuon ystävällisemmin sanoa.
Tuo kadehtiminen on niin lapsellista, kun aina löytyy maailmassa joku joka on onnekkaampi, mutta myös se enemmistö maailmassa, joka on ollut vähemmän onnekas. Ei kannata verrata.
Ja juu, on minullakin ollut tuo vaihe" yhyy, miksi muiden vanhemmat vanhemmat tukevat yliopistoon pääsemistä ja minä joudun lukemaan kokeisiin kesälomalla". Kunnes sitten tajusin, ettei asialla on mitään merkitystä kuinka paljon helpommalla joku muu on päässyt, on vain merkitystä pääseekö vaiko ei. Jos keskittyy märinään, ei pääse.
Mutta silloin olin parikymppinen joka ihmetteli että miksi muille ostetaan asunnot ja minä asun kaupungin slummissa vuokralla. Nelikymppisenä aika absurdia pohtia yhä, että vanhempien pitäisi jotakin takauksia antaa. Itse en takaisi omalle lapselle muuta kun sen ensiasunnon, ei samperi tarkoitus ole elättää "lasta" tämän ollessa 40 v.
Olet aidosti tyhmä kun et näe metsää puilta. Olen se nelikymppinen ja olen kaiken rahoittanut itse, maksanut itse, järjestänyt itse, elänyt koko elämäni ilman kenenkään apua. Miten voit saada sen käsityksen että ”vaadin vanhempiani elättämään” kun en ole ollut niiden kanssa tekemisissä 20 vuoteen?
Muutenkin - ilmeisesti yksinkertaisena ohmisenä - takerrut typerään lillukanvarteen lainan takasmisesta. Ei kyse ole siitä. Kyse on TÄYDELLISESTÄ VÄLITTÄMISEN PUUTTEESTA. Lainsntakaus ja lastenhoito, matjanpoiminta ja muuttoapu, nänä ovat ILMENTYMIÄ välittämiselle.
Mutta jatka toki kitinää aiheen vierestä, on viihdyttävää lukea tollon hyökkäyksiä väärästä aiheesta.
Ohis, mutta älkää hukatko aikaa noiden trollien julistajien kanssa (siis nää jotka ilkkui miten aikuiset kitisee vanhempiensa perään). Ne itse ovat hyvien vanhempien lapsia, ja ei niillä ole sitä elämänmittaista puutetta mikä kaltoinkohdelluilla on. Kaltoinkohdellut eivät koskaan saaneet välittämistä vanhemmiltaan, siis lapsenakaan, ja silloin on normaalia että välittämisen kaipuu jää ikuisesti päälle. Hyvän kodin lapsi taas sai pienenä välittämisen ja perusturvan ja siksi näennäisesti pärjää aikuisena ilman (vaikka oikeasti koko ajan on tieto ja luottamus että vanhemmat heti tulee auttamaan kun tarve on ja puhelinsoiton päässä on apua yllinkyllin).
Tämä varmuus ja turva puuttuu täysin niiltä joilla on paskavanhemmat tai sitten välirikko paskavanhempiin. Mutta ne hyvän perheen lapset ei tajua etuoikeuttaan. Luulevat kovasti pärjäävänsä ilman vanhempia mutta kuitenkin nojaavat ksikessa lapsuudenkodin peruskallioon. Mekanismi on sama kuin ”ilma jota hengitän” eli itsestäänselvyyttä ei tajua itse.
Ärsyttää kun tuttu vinkuu ja valittaa vaikka hänellä oli normaalit vanhemmat. Ainahan sitä jotain löytyy.
Ei väkivaltaa, ei hyväksikäyttöä, ei kaltoinkohtelua.
Ei saanut pienenä uutta lelua, se on voi voi...
Ja terapia odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun tuttu vinkuu ja valittaa vaikka hänellä oli normaalit vanhemmat. Ainahan sitä jotain löytyy.
Ei väkivaltaa, ei hyväksikäyttöä, ei kaltoinkohtelua.
Ei saanut pienenä uutta lelua, se on voi voi...
Ja terapia odottaa.
Niin, juuri ne hyvän perheen lapset on tottuneet saamaan ja heillä on sisäsyntyinen oikeus vaatia kaikkea vanhrmmiltaan. Huono-osaiset eivät ole koskaan saaneet mitään eikä tulisi mieleenkään vaatia mitään, sillä jo lapsena opetettiin ettet ole tärkeä.
Näin se menee, vaikka tässä ketjussa muutamalla viimeisellä sivulla yksi jankkaaja väittää että huono-osaiset muka vaativat vsnhemmiltaan kaikkea. Ne justiinsa eivät vaadi, se ei tulisi mieleenkään.
T. Huono-osainen yksinpärjääjä
Kun ei me olla mitään hyvän lapsuuden saaneita, vaan hyvän aikuisuuden itselleen rakentaneita, huonosta lapsuudesta riippumatta.
Ja joo, minuakin huvittaa valitus tunnekylmyydestä. Verrattuna väkivaltaan, puutteelliseen ravintoon, likaisiin vaatteisiin ja alkoholistien tappeluihin pelkästöön tunnekylmä vanhempi olisi ollut iso lottovoitto.
Mutta tehköön omasta elämästään juuri niin kurjaa uhriutumista kuin haluaa. Ei ole minulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun ei me olla mitään hyvän lapsuuden saaneita, vaan hyvän aikuisuuden itselleen rakentaneita, huonosta lapsuudesta riippumatta.
Ja joo, minuakin huvittaa valitus tunnekylmyydestä. Verrattuna väkivaltaan, puutteelliseen ravintoon, likaisiin vaatteisiin ja alkoholistien tappeluihin pelkästöön tunnekylmä vanhempi olisi ollut iso lottovoitto.
Mutta tehköön omasta elämästään juuri niin kurjaa uhriutumista kuin haluaa. Ei ole minulta pois.
No itse en todellakaan olisi halunnut väkivaltaisia alkoholistivanhempia. Ei se silti poista sitä, että itsetunto ja omakuva on palasina, kun vanhempi on kuin sinua ei olisi olemassakaan.
Jos olisin vanhemmilleni mennyt missään vaiheessa kertomaan, että lapsuuteni oli vaikea, olisin saanut kuulla kunniani. En varmasti ikinä olisi saanut heitä ymmärtämään.
Meillä oli perheessä sairas kuvio, jota on vaikea vieläkään kunnolla ajatella. Pidin sitä normaalina tai vain hiukan erikoisena aina johonkin kolmekymppiseksi asti, kunnes aloin ajatella asiaa eri kannalta kuin ennen. Olin aina ennen suojellut vanhempiani ja pitänyt heitä vain olosuhteiden uhreina. Pikkuhiljaa aloin tajuta, että heillä olisi ollut vastuunsakin asioista.
Olen se keskimmäinen eli näkymätön lapsi. Vanhempi sisarukseni oirehti voimakkaasti teini-ikäisenä ja sai kauheat syytökset päälleen käyttäytymisestään. Kovan hinnan hän myös joutui maksamaan. Minun tehtäväni oli sitten olla kunnolla ja hiljaa. Sen sisäistin täydellisesti. "Ole sinä ainakin siinä hiljaa" oli mottoni. En saanut aiheuttaa yhtään lisää huolta kenellekään. En saanut oikein olla olemassakaan saati esittää vaatimuksia mistään. Kannoin kauheata taakkaa, jota ei kukaan nähnyt. En kunnolla itsekään, ennen kuin vasta aikuisena olen alkanut tajuta, miten olen antanut kohdella itseäni. Minua on saanut loukata vaikka kuinka, ei kukaan koskaan noussut puolustamaan.
Siksi ajauduin vaikeaan ihmissuhteeseenkin. Narsistimies näki heti heikkouteni ja sen, että olen helppo nakki hänen pyöritettäväkseen. Lapsuuden jälkeen meni vielä kymmenen vuotta siinä helvetissä.
Nuorin meistä on päässyt helpoimmalla, mutta kyllä hänkin on osansa saanut. Ihmiset voivat olla äärettömän ilkeitä ja julmia lapsille, jotka eivät voi valita vanhempiaan.
Joskus tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän nämä asiat alkavat mietityttää, ihan vyöryvät päälle toisinaan. Vaikka niistä pitäisi päinvastoin päästä eroon, mitä kauempana ne ovat. Mutta näin se ei ole. Nuo, joiden mielestä ihmisen pitää pystyä jättämään täysin taakseen lapsuutensa ja nuoruutensa traumat, eivät tiedä mistä puhuvat. Onhan niitä kovapintaisia ihmisiä, joille mikään ei mitään merkitsekään. Mietin joskus ensimmäistä miestänikin, olen aika varma siitä, että hän ei koskaan tule näkemään asioita oikeassa valossa eikä ikinä mieti oman käyttäytymisensä syitä. Koska hänelläkin oli lapsuusajan traumoja, pahojakin. Hän vain käänsi ne oikeudekseen olla toisille mahdollisimman kiero ja epärehellinen. Kun häntä oli poljettu, hän itse sai polkea toisia kahta kovemmin ja nostaa itsensä kaikkien yläpuolelle. Narsistiluonteena hän pystyi siihen, oliko se sitten hyvä vai paha asia hänen itsensä kannaltaan, enpä tiedä. Jos itsellänikin olisi ollut kovempi luonne, kai olisin selvinnyt paremmin ja nyt täällä ilkkuisin vain toisia menneisyyden kaivelemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minista on parempi reilusti olla katkera ja ”uhriutunut” kuin että self-denial teeskentelee että en ole katkera, en ole katkera! Ja sit työntää ikävät tunteet kuoren alle patoutumaan. Siitä seuraa masennus - on ihan tutkittua että masennus on padottua surua ja vihaa jonka ohminen yrittää piilottaa.
Samoin on ihan reilua ajatella että vihaan vanhempiani. Ihan itsepetosta teeskennellä että kaikki on kunnossa ja ”parhaansa ne vanhemmat yritti”. No eivät yrittäneet! Mun paskavanhemmat ajattrlovat vain itseään ja kohtelivat lapsiaan kuin koiria, potkien ja pieksäen ja nälässä pitäen. Jos olis ollu edes VÄHÄN yritystä niin isäukko ei ehkä olisi hakamnut luita murskaksi lapsiltaan.
Joo... jos lapsena oli pakko piilottaa ja tukahduttaa kaikki tunteet niin aikuisena ei enää kannata. Eikä kannata välittää kulttuurisista tabuista (yksi kulttuurinen tabu on esim että vanhempiaan ei saa vihata vaan pitää olla kiitollinen) vaan myöntää reilusti tunteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.Tuo on läheisriippuvuutta ja hyväksikäytetyksi tulemista.
Kun käyttää ruumistaan valuuttana ostaakseen hyväksyntää ja turvaa.
Terveitsetuntoinen ihminen kokee ansaitsevansa parisuhteen jossa kelpaa sellaisena kuin on, inhimillisine epätäydellisyyksineen.
niinhän ne uli naiset ja miehet kokee ..mutta?
kelpaavatko siltikään....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.Kuvaisitko Marilyn Monroen eläneen onnellisen elämän? Traumatausta vaikutti häneen voimakkaasti kaikesta menestyksestä huolimatta.
Marilyn eli mielenkiintoisen itsensä nälöisen elämän.
Tapasi älykkäitä miehiä ja huippu urheilijoita.
Inspiroi edelleen ihmisiä.Miksi tätä on alapeukutettu..
harmittaako se että Marilyn käytti kauneuttaan hyväkseen kun loi uransa?
Olisivatko ihmiset palvoneet 80 kiloista löllö marilyniä?
Tuo on läheisriippuvuutta ja hyväksikäytetyksi tulemista.
Kun käyttää ruumistaan valuuttana ostaakseen hyväksyntää ja turvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.Tuo on läheisriippuvuutta ja hyväksikäytetyksi tulemista.
Kun käyttää ruumistaan valuuttana ostaakseen hyväksyntää ja turvaa.
Terveitsetuntoinen ihminen kokee ansaitsevansa parisuhteen jossa kelpaa sellaisena kuin on, inhimillisine epätäydellisyyksineen.niinhän ne uli naiset ja miehet kokee ..mutta?
kelpaavatko siltikään....
Alkaa olla aika selkeää 33 vuoden iässä ettei minulle ole kumppania olemassa. Naiset vain yksinkertaisesti eivät kiinnostu. Nyt olisi siis fiksuinta unohtaa naiset, ja keskittyä muuhun.
Mutta ongelma vain on se, että vuosi vuodelta tämä ongelma tuntuu vain suuremmalta ja enemmän harmitusta aiheuttavalta. Olen jo jonkin yrittänyt tätä unohtamis-stragegiaa huonoin tuloksin.
Miten ihmeessä pystyn sammuttamaan tällaisen biologisesti sisään rakennetun ominaisuuden? Onko tässä kukaan oikeasti onnistunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei me olla mitään hyvän lapsuuden saaneita, vaan hyvän aikuisuuden itselleen rakentaneita, huonosta lapsuudesta riippumatta.
Ja joo, minuakin huvittaa valitus tunnekylmyydestä. Verrattuna väkivaltaan, puutteelliseen ravintoon, likaisiin vaatteisiin ja alkoholistien tappeluihin pelkästöön tunnekylmä vanhempi olisi ollut iso lottovoitto.
Mutta tehköön omasta elämästään juuri niin kurjaa uhriutumista kuin haluaa. Ei ole minulta pois.
No itse en todellakaan olisi halunnut väkivaltaisia alkoholistivanhempia. Ei se silti poista sitä, että itsetunto ja omakuva on palasina, kun vanhempi on kuin sinua ei olisi olemassakaan.
Mutta minullapa oli ne väkivaltaiset alkoholistivanhemmat. Olisin antanut paljon vanhemmista, joille en olisi ollut henkisesti olemassakaan. Joku henkisen tuen puute on aika pientä siihen verrattuna ettei kotona ole ruokaa, puhtaita vaatteita, hakattiin satunnaisesti jne.
Ja terve itsetunto eikä mitään omakuvaongelmaa.
Tunnen myös usean omastakin mielestään hyvän lapsuuden saaneita, joilla on erilaisia mt-ongelmia, on huonoa itsetuntoa ja masennusta. Kun aikuisuus olikin hyvän lapsuuden jälkeen sellaista tavanomaista ja keskinkertaista, niin tulikin pettymys elämään ja tunne, että kaikki asiat ovat menneet vaan huonompaan suuntaan (ovat siis sanoneet tämän ihan itse, ei ole minun tulkintaani).
Meillä alkkarivanpien lapsilla ei ole moista ongelmaa, lapsuus onneksi loppui ja sitten sai rakentaa sellaisen aikuisuuden, minkälaisen halusi ja rahkeet riitti. Ei ole osteltu linnoja Ranskasta mutta on sellainen koti, työ, perhe ja harrastukset kun on aina halunnutkin. Noihin asioihin kannattaa jokaisen panostaa, ja lakata pohtimasta sitä lapsuutta.
Täällä vedetään mutkat suoriksi tyyliin "epätäydellinen vanhempi---) huono aikuisuus". Ei se vaan mene noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies31 kirjoitti:
Kaunis nainen ei koskaan ole näkymätön
Kaikki tämän ketjun mammat ovat hieman pyöreitä pystynokkaisia lyhytjalkaisia rillipäitä
Eiköhän joku sosiopaatti kiusaaja löytänyt tiensä tänne kuin kettu kanatarhaan.
Sosiopaatit on huvittavia kun ne on toisaalta niin yksioikoisia ja läpinäkyviä. Aina samat jutut. OT
En ole läpinäkyvä
Olen kaunis ja hoikka..miehet..eläimet ja pikkulapset lähestyvät minua hymyillen...miksi?Voiko kaunis nuori ihminen tuntea itsensä näkymättömäksi?
Kauneudesta on hyötyä.
Saa aikuisena sitä positiivista huomiota, jota vaille jäi lapsena.
Saa komean ja varakkaan miehen.Tuo on läheisriippuvuutta ja hyväksikäytetyksi tulemista.
Kun käyttää ruumistaan valuuttana ostaakseen hyväksyntää ja turvaa.
Terveitsetuntoinen ihminen kokee ansaitsevansa parisuhteen jossa kelpaa sellaisena kuin on, inhimillisine epätäydellisyyksineen.niinhän ne uli naiset ja miehet kokee ..mutta?
kelpaavatko siltikään....
minä kelpaan miehelleni lihavana..mutta
Ihanat ilmat, mutta olen lihonut viime vuoden aikana reilusti, joten se kieltämättä haittaa. Varsinkin kun pitäisi laittaa kevyempiä vaatteita päälle.
Pliis, kaipaan tosi paljon vinkkejä siitä, mitä joitain vaatteita ostaa kunnes saan laihdutettua. Millaisia vaatteita, mistä?
Tuo on läheisriippuvuutta ja hyväksikäytetyksi tulemista.
Kun käyttää ruumistaan valuuttana ostaakseen hyväksyntää ja turvaa.
Terveitsetuntoinen ihminen kokee ansaitsevansa parisuhteen jossa kelpaa sellaisena kuin on, inhimillisine epätäydellisyyksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei me olla mitään hyvän lapsuuden saaneita, vaan hyvän aikuisuuden itselleen rakentaneita, huonosta lapsuudesta riippumatta.
Ja joo, minuakin huvittaa valitus tunnekylmyydestä. Verrattuna väkivaltaan, puutteelliseen ravintoon, likaisiin vaatteisiin ja alkoholistien tappeluihin pelkästöön tunnekylmä vanhempi olisi ollut iso lottovoitto.
Mutta tehköön omasta elämästään juuri niin kurjaa uhriutumista kuin haluaa. Ei ole minulta pois.
No itse en todellakaan olisi halunnut väkivaltaisia alkoholistivanhempia. Ei se silti poista sitä, että itsetunto ja omakuva on palasina, kun vanhempi on kuin sinua ei olisi olemassakaan.
Mutta minullapa oli ne väkivaltaiset alkoholistivanhemmat. Olisin antanut paljon vanhemmista, joille en olisi ollut henkisesti olemassakaan. Joku henkisen tuen puute on aika pientä siihen verrattuna ettei kotona ole ruokaa, puhtaita vaatteita, hakattiin satunnaisesti jne.
Ja terve itsetunto eikä mitään omakuvaongelmaa.
Tunnen myös usean omastakin mielestään hyvän lapsuuden saaneita, joilla on erilaisia mt-ongelmia, on huonoa itsetuntoa ja masennusta. Kun aikuisuus olikin hyvän lapsuuden jälkeen sellaista tavanomaista ja keskinkertaista, niin tulikin pettymys elämään ja tunne, että kaikki asiat ovat menneet vaan huonompaan suuntaan (ovat siis sanoneet tämän ihan itse, ei ole minun tulkintaani).
Meillä alkkarivanpien lapsilla ei ole moista ongelmaa, lapsuus onneksi loppui ja sitten sai rakentaa sellaisen aikuisuuden, minkälaisen halusi ja rahkeet riitti. Ei ole osteltu linnoja Ranskasta mutta on sellainen koti, työ, perhe ja harrastukset kun on aina halunnutkin. Noihin asioihin kannattaa jokaisen panostaa, ja lakata pohtimasta sitä lapsuutta.
Täällä vedetään mutkat suoriksi tyyliin "epätäydellinen vanhempi---) huono aikuisuus". Ei se vaan mene noin.
Oliks sulla suuret suku/prinseessa häät?
Surullinen ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini mukaan kokemus "näkymättömyydestä" on erittäin yleinen ihmisillä joilla on traumatausta. Minulla se on syntynyt lapsuudessa jossa viesti minulle tuntui olevan että hyvinvoinnillani, tunteillani tai mielipiteilläni ei ole mitään väliä. En missään vaiheessa oppinut esim. pitämään puoliani, koska myös suuttuminen ja kiukku oli kiellettyä.
Olisiko ap:llä mahdollisuutta hakeutua psykologin puheille, mahdollisesti terapiaan? Tällaiset asiat harvoin aukeavat ihan omissa oloissa pohtimalla.
Toivotan onnea matkaan, olet jo tehnyt tärkeitä havaintoja itsestäsi ja reaktioistasi!
Kiitos, mutta olen käynyt terapiassa vuosikausia. Se on auttanut pysymään paremmin toimintakykyisenä ja käsittelemään asioita. Sisällä on silti aivan valtavasti henkistä kipua. Elämässäni on paljon hyviä asioita, mutta silti usein itken päivittäin, kun tulee mieleen jotain lapsuuteen tai nuoruuteen liittyvää.
Olen pannut merkille, että tuntemani masentuneet ovat jotenkin itsekkäitä ja hankalia ihmisiä, joilla ei ole takana mitään raskaita kokemuksia. Nämä joilla on joku paniikkihäiriö tai vastaava, ovat yleensä hirveän kilttejä ja usein narsistien uhreja. Samaten, hirveää sanoa, mutta usein esim. lapsensa menettäneet sairastuvat paniikkihäiriöön tai psykoosiin, mutta ei varsinaiseen masennukseen. Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Surullinen ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttini mukaan kokemus "näkymättömyydestä" on erittäin yleinen ihmisillä joilla on traumatausta. Minulla se on syntynyt lapsuudessa jossa viesti minulle tuntui olevan että hyvinvoinnillani, tunteillani tai mielipiteilläni ei ole mitään väliä. En missään vaiheessa oppinut esim. pitämään puoliani, koska myös suuttuminen ja kiukku oli kiellettyä.
Olisiko ap:llä mahdollisuutta hakeutua psykologin puheille, mahdollisesti terapiaan? Tällaiset asiat harvoin aukeavat ihan omissa oloissa pohtimalla.
Toivotan onnea matkaan, olet jo tehnyt tärkeitä havaintoja itsestäsi ja reaktioistasi!
Kiitos, mutta olen käynyt terapiassa vuosikausia. Se on auttanut pysymään paremmin toimintakykyisenä ja käsittelemään asioita. Sisällä on silti aivan valtavasti henkistä kipua. Elämässäni on paljon hyviä asioita, mutta silti usein itken päivittäin, kun tulee mieleen jotain lapsuuteen tai nuoruuteen liittyvää.
Olen pannut merkille, että tuntemani masentuneet ovat jotenkin itsekkäitä ja hankalia ihmisiä, joilla ei ole takana mitään raskaita kokemuksia. Nämä joilla on joku paniikkihäiriö tai vastaava, ovat yleensä hirveän kilttejä ja usein narsistien uhreja. Samaten, hirveää sanoa, mutta usein esim. lapsensa menettäneet sairastuvat paniikkihäiriöön tai psykoosiin, mutta ei varsinaiseen masennukseen. Mielenkiintoista.
Aika rankasti yleistävää tekstiä. Mistä sinä niin tarkasti tiedät mitä masentuneet tuttusi ovat elämässään kokeneet?
Alue: Aihe vapaa
Miksi sitten vastasit kommenttiin, joka ei ollut kirjoitettu sinulle vaan tuolle nelikymppiselle, joka inisee ettei vanhemmat tue "lasta"? Miksi maailmassa nelikymppistä "lasta" pitäisi yhä tukea?
Ja miksi aina verrataan niihin paremman lapsuuden saaneisiin? Miksei vertaa siihen, jonka lapsuus on ollut väkivaltaisen juopon välttelyä? Mennyt lapsuus rankoissa syöpähoidoissa? Jonka terveys on juotu jo raskausaikana?
Koska on tyhmä. Anteeksi, mutta ei sitä voi tuon ystävällisemmin sanoa.
Tuo kadehtiminen on niin lapsellista, kun aina löytyy maailmassa joku joka on onnekkaampi, mutta myös se enemmistö maailmassa, joka on ollut vähemmän onnekas. Ei kannata verrata.
Ja juu, on minullakin ollut tuo vaihe" yhyy, miksi muiden vanhemmat vanhemmat tukevat yliopistoon pääsemistä ja minä joudun lukemaan kokeisiin kesälomalla". Kunnes sitten tajusin, ettei asialla on mitään merkitystä kuinka paljon helpommalla joku muu on päässyt, on vain merkitystä pääseekö vaiko ei. Jos keskittyy märinään, ei pääse.
Mutta silloin olin parikymppinen joka ihmetteli että miksi muille ostetaan asunnot ja minä asun kaupungin slummissa vuokralla. Nelikymppisenä aika absurdia pohtia yhä, että vanhempien pitäisi jotakin takauksia antaa. Itse en takaisi omalle lapselle muuta kun sen ensiasunnon, ei samperi tarkoitus ole elättää "lasta" tämän ollessa 40 v.