Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden jäljet: tunne ettei ole olemassa tai todellinen
Miten tyypillistä on, että tällainen kokemus seuraa lapsuuden jäljiltä sitkeästi mukana aikuisuuteen? Lapsena ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua huonoon kohteluun. Aikuisena taas se nostaa nopeasti pintaan voimakkaita raivon tunteita ja minusta on tullut hyvin puolustautuva. Kipukohta on silti edelleen sama, vaikka reaktio on eri. Huono kohtelu herättää minussa tunteen siitä, että olen muiden silmissä arvoton eikä minulla ole mitään väliä. Toisinaan tuntuu siltä, etten ole edes oikeasti olemassa.
Kommentit (793)
Kiitos tästä ketjusta.
Se uskomaton hätä ja pelko jotka ovat seuranneet kintereilläni koko elämäni. Nyt sain sille sanoituksen. Uskoin olevani outoudessani yksin ja nyt ymmärrän mistä ja miksi on niin kuin on.
Tietyt käytösjutut saavat pakkani sekaisin ja olen elävä kuollut.
Turvaa olen etsinyt koko ikäni ja paikkaa tässä maailmassa.
T. yksi monista kamelionteista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muistanut lapsuudesta samoja tunteita kuin nyt aikuisena. Oli valtava hätä ja paha olo eikä ketään turvana.
Kaikki tunteet jäivät sisälleni ja patoutuivat kehoon.
Laskin katon saumoja aina kun tehtiin pahaa.
Maksaisin vaikka mitä että saisin kaikki pahat olot pois ja myös kehon kautta.
Puhdistusta.Minullakin iski ahdistuksen hetkellä aina päälle kehomuisto vanhemman ki dutuk sesta lapsuudessa. Vuosiin en tajunnut miksi tunnen ahdistuneena aina aivan konkreettisesti tu keh tuvani hen giltä, kunnes sain joskus kiinni lapsuuden muistikuvista. On vaatinut uskomattoman monta vuotta terapiaa ennen kuin tämä mielleyhtymä on alkanut helpottaa. Kun se alkoi helpottaa, niin myös pimeän pelko poistui siinä samalla.
Mulla sama. Muistot alkoivat tulla kun kävin puhumassa yhdessä paikassa. Vieläkin mua painaa tuo kurkun alue, haluaisin vapautua tästä ihan vaikka kehittämisessä.
Äiti myös syötti väkisin ruokaa.
Nro 800
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muistanut lapsuudesta samoja tunteita kuin nyt aikuisena. Oli valtava hätä ja paha olo eikä ketään turvana.
Kaikki tunteet jäivät sisälleni ja patoutuivat kehoon.
Laskin katon saumoja aina kun tehtiin pahaa.
Maksaisin vaikka mitä että saisin kaikki pahat olot pois ja myös kehon kautta.
Puhdistusta.Minullakin iski ahdistuksen hetkellä aina päälle kehomuisto vanhemman ki dutuk sesta lapsuudessa. Vuosiin en tajunnut miksi tunnen ahdistuneena aina aivan konkreettisesti tu keh tuvani hen giltä, kunnes sain joskus kiinni lapsuuden muistikuvista. On vaatinut uskomattoman monta vuotta terapiaa ennen kuin tämä mielleyhtymä on alkanut helpottaa. Kun se alkoi helpottaa, niin myös pimeän pelko poistui siinä samalla.
Mulla sama. Muistot alkoivat tulla kun kävin puhumassa yhdessä paikassa. Vieläkin mua painaa tuo kurkun alue, haluaisin vapautua tästä ihan vaikka kehittämisessä.
Äiti myös syötti väkisin ruokaa.
Nro 800
Ei kehittämisessä vaan kehoterapiassa( ennustava heittää mitä sattuu).
Minulle kauhu iskee portaikoissa. En muista mitä on tapahtunut, mutta perhe hajosi silloin kun kammo alkoi. Ja tämä on hivenen rasittavaa, koska portaikkoja nyt vaan on, niin, lähes kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kauhu iskee portaikoissa. En muista mitä on tapahtunut, mutta perhe hajosi silloin kun kammo alkoi. Ja tämä on hivenen rasittavaa, koska portaikkoja nyt vaan on, niin, lähes kaikkialla.
Oletko saanut jostain apua pelkosi kanssa elämiseen? Tuollaistahan se juuri on, kun traumaattisen lapsuuden kokemukset seuraavat eri tavoin arjessa mukana hyvin pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa nähdä miten mun käy. Menen uudelle terapeutilla ja tarkoitus olisi käsitellä pahimpia asioita.
Edellisessä paikassa niitä ei käsitelty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kauhu iskee portaikoissa. En muista mitä on tapahtunut, mutta perhe hajosi silloin kun kammo alkoi. Ja tämä on hivenen rasittavaa, koska portaikkoja nyt vaan on, niin, lähes kaikkialla.
Oletko saanut jostain apua pelkosi kanssa elämiseen? Tuollaistahan se juuri on, kun traumaattisen lapsuuden kokemukset seuraavat eri tavoin arjessa mukana hyvin pitkään.
Aika heikosti. Sellainen terapia, missä terapeutti lähinnä kuuntelee ja vähän kyselee, ei auttanut yhtään. Tunsin olevani siinä yksin.
Parhaiten on auttanut parisuhderakkaus, mutta sitä ei ole nyt saatavilla, joten tilanne taas pahempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kauhu iskee portaikoissa. En muista mitä on tapahtunut, mutta perhe hajosi silloin kun kammo alkoi. Ja tämä on hivenen rasittavaa, koska portaikkoja nyt vaan on, niin, lähes kaikkialla.
Oletko saanut jostain apua pelkosi kanssa elämiseen? Tuollaistahan se juuri on, kun traumaattisen lapsuuden kokemukset seuraavat eri tavoin arjessa mukana hyvin pitkään.
Aika heikosti. Sellainen terapia, missä terapeutti lähinnä kuuntelee ja vähän kyselee, ei auttanut yhtään. Tunsin olevani siinä yksin.
Parhaiten on auttanut parisuhderakkaus, mutta sitä ei ole nyt saatavilla, joten tilanne taas pahempi.
Minulla on ratkaisukeskeinen terapia auttanut psykodynaamista enemmän, mutta se tietysti riippuu aina siitäkin millaisen terapeutin löytää.
Parasta olisi mulle pitkäkestoinen psykodraamaryhmä joka olisi tarkoitettu näihin asioihin.
Olisi aikaa turvallisesti käydä läpi tuskaisia kokemuksia.
Nyt ne ovat koteloituneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama huomio ketjusta...
Ensinnäkin trauman aiheuttaneiden asioiden vertailu on sikäli turhaa, että ihmiset ovat niin erilaisia herkkyydeltään. Ja rajustakin kaltoinkohtelusta saattaa selvitä vähäisemmin vaurioin jos on ollut vaikka yksikin turvallinen tuki-ihminen elämässä. Jokainen tapaus on omanlaisensa. Kenenkään kokemusta ei voi sikäli vähätellä, vaikka jotkut ovat toki niin rajuja että tulee paha olo ihan vain lukiessa.
Lisäksi useaan otteeseen on sanottu ettei ystävä tai kumppani paranna. Ei ehkä suoranaisesti, mutta korjaavien kokemusten kautta niin voi käydä. Usein myös turvattomasti kiintynyt nainen alkaa voida paremmin kun kumppanina on turvallisesti kiintynyt mies, joka osaa rauhoittaa ahdistuksen tunteen kanssa.
Voimia kaikille traumaattisen menneisyyden kanssa painiville!
Omakohtaisesti olen huomannut että tunteet varastoituvat kehoon ja sikäli kehon harjoittaminen stressiä purkavilla harjoituksilla on hyvästä. Sekä kehon helliminen.
Minua ei otettu kommunikaatioon mukaan vastavuoroisesti vaan olin aina se kuunteleva ja vastaanottava, minua ei ollut heille ihmisenä olemassa kuin fyysisesti. Jos sanoin jotain, se ei ollut hyvä eikä oikein. Minua ei ollut eikä minulle kehittynyt muuta minuutta kuin huono ja kelpaamaton aina kun yritin olla olemassa. Lapsuus ja nuoruus on todella pitkä aika tuhlattavaksi, kuin vuosikymmenten vankilatuomio syyttömänä ja kehitys polkee sinä aikana paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto, mun pitää lukea tämä tänään.
Minullakin iski ahdistuksen hetkellä aina päälle kehomuisto vanhemman ki dutuk sesta lapsuudessa. Vuosiin en tajunnut miksi tunnen ahdistuneena aina aivan konkreettisesti tu keh tuvani hen giltä, kunnes sain joskus kiinni lapsuuden muistikuvista. On vaatinut uskomattoman monta vuotta terapiaa ennen kuin tämä mielleyhtymä on alkanut helpottaa. Kun se alkoi helpottaa, niin myös pimeän pelko poistui siinä samalla.