Lue keskustelun säännöt.
Eikö normaali lapsiaan rakastava ihminen haluakin jättää jotain lapsilleen perinnöksi?
26.04.2019 |
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006084296.html
Mikä ihmeen buumi tää nyt on, että ihan juristeja myöden suositellaan törsäämään, ettei mitään vaan jäisi perinnöksi?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne kuuskymppiset perinnön saatuaan tekevät perinnöllään? Säilyttävät jossain, jotta heidän omat lapsensa kuuskymppisinä saavat perinnön? Vai meinaavatko tuhlata perintönsä? Eikö olisi järkevämpää, jos perintö menisi suoraan lapsenlapsille, jotka ovat yleensä vielä aikuiselämänsä alkupuolella, eikä heidän eläkeiässä oleville vanhemmilleen? Metsät, yritykset, sijoitusasunnot, kultaharkot yms on tietenkin ihan sama, kenen omistuksessa ne milloinkin ovat, koska niitä ei yhdenkään sukupolven ole tarkoituskaan muuttaa rahaksi vaan siirtää vain seuraavalle sukupolvelle.
Omat vanhempani ovat tukeneet lapsiaan alusta lähtien. Ollaan saatu ensiasunnot lahjaksi, on maksettu kaikki elinkustannukset opiskeluaikana. on saatu vanhemmilta "starttirahaa" yritysten perustamisiin, on annettu joka kolmas vuosi rahaa sen, mitä verovapaasti saa antaa jne. Kun ollaan oltu vanhempien kanssa yhdessä kauppareissuilla, vanhemmat ovat maksaneet yli viiskymppistenkin lastensa ostokset.
Aivan samalla tavalla me lapset olemme tukeneet omia lapsiamme. Ostaneet ensiasunnot, maksaneet elinkustannuksia opiskeluaikana ja välillä ihan muutenkin (esim sähkölaskuja, yhtiövastikkeita yms, mitä saa verovapaasti maksaa), antaneet silkkaa rahaa sen mitä verovapaasti saa antaa, maksaneet lastemme ostoksia, kun olemme olleet yhdessä kauppareissuilla jne. Mä olen omistanut elämäni aikana jo 11 autoa, vaikka mulla ei ole koskaan ollut edes ajokorttia. Olen ostanut lasteni tarpeiden mukaan autot, omistus on mulla ja käyttöoikeus lapsillani. En keksi yhtäkään syytä, miksi mun pitäisi kerryttää omaisuutta perinnöksi, jonka lapseni saavat vasta lähellä vanhuuseläkeikäänsä.
Itsekin olet jotain säilyttänyt jos tarinasi on totta, aika harva kai enää 60 vuotiaana tuhlailisi.
Kaupassa käyty vanhempien kanssa, mutta itse maksettu omat ostot.
No se mun isä tuhlasi äiti saanan perinnön kuudessa vuodessa ja aloitti ollessaan 67v. Vielä yli seitsenkympoisenä osti useamman bemarin alleen. Vai ei tuhlaaminen onnistu.
T. Sukuperinnöm menttänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne kuuskymppiset perinnön saatuaan tekevät perinnöllään? Säilyttävät jossain, jotta heidän omat lapsensa kuuskymppisinä saavat perinnön? Vai meinaavatko tuhlata perintönsä? Eikö olisi järkevämpää, jos perintö menisi suoraan lapsenlapsille, jotka ovat yleensä vielä aikuiselämänsä alkupuolella, eikä heidän eläkeiässä oleville vanhemmilleen? Metsät, yritykset, sijoitusasunnot, kultaharkot yms on tietenkin ihan sama, kenen omistuksessa ne milloinkin ovat, koska niitä ei yhdenkään sukupolven ole tarkoituskaan muuttaa rahaksi vaan siirtää vain seuraavalle sukupolvelle.
Omat vanhempani ovat tukeneet lapsiaan alusta lähtien. Ollaan saatu ensiasunnot lahjaksi, on maksettu kaikki elinkustannukset opiskeluaikana. on saatu vanhemmilta "starttirahaa" yritysten perustamisiin, on annettu joka kolmas vuosi rahaa sen, mitä verovapaasti saa antaa jne. Kun ollaan oltu vanhempien kanssa yhdessä kauppareissuilla, vanhemmat ovat maksaneet yli viiskymppistenkin lastensa ostokset.
Aivan samalla tavalla me lapset olemme tukeneet omia lapsiamme. Ostaneet ensiasunnot, maksaneet elinkustannuksia opiskeluaikana ja välillä ihan muutenkin (esim sähkölaskuja, yhtiövastikkeita yms, mitä saa verovapaasti maksaa), antaneet silkkaa rahaa sen mitä verovapaasti saa antaa, maksaneet lastemme ostoksia, kun olemme olleet yhdessä kauppareissuilla jne. Mä olen omistanut elämäni aikana jo 11 autoa, vaikka mulla ei ole koskaan ollut edes ajokorttia. Olen ostanut lasteni tarpeiden mukaan autot, omistus on mulla ja käyttöoikeus lapsillani. En keksi yhtäkään syytä, miksi mun pitäisi kerryttää omaisuutta perinnöksi, jonka lapseni saavat vasta lähellä vanhuuseläkeikäänsä.
Itsekin olet jotain säilyttänyt jos tarinasi on totta, aika harva kai enää 60 vuotiaana tuhlailisi.
Kaupassa käyty vanhempien kanssa, mutta itse maksettu omat ostot.
No se mun isä tuhlasi äiti saanan perinnön kuudessa vuodessa ja aloitti ollessaan 67v. Vielä yli seitsenkympoisenä osti useamman bemarin alleen. Vai ei tuhlaaminen onnistu.
T. Sukuperinnöm menttänyt
Sorry typot, siis isä tuhlasi äitini saaman perinnön joka oli siis äitini, ei isän.
Kyllä, muutakin kuin pelkät muistot ja huonot geenit :)
Reilukerhon jäsen kirjoitti:
Kyllä, muutakin kuin pelkät muistot ja huonot geenit :)
Mulle jäl perinnöksi vain muistot (huonot) ja väkivaltatraumat... kiitti vaan vanhemmat..
Ennen vanhaan itse maksettu asunto oli hyvä vanhuuden turva. Asui siinä vastikkeella ja pääsi sitten vanhainkotiin, kun tassu ei enää noussut.
Nyt asunto pitää maksaa 2 tai 3 kertaa, kun tolkuton moninkertainen verotus en tehnyt kaikesta korjaamisesta ja ylläpidosta älyttömän hintaista.
Lisäksi, kun apua tarvitsee, otetaan tuo omaisuus yhteiseen kukkaroon. Tämä on väistämätön tulevaisuus:
Kommunisti ja kapitalisti lyövät kättä päälle, kun asunnon omistajan varallisuus jaetaan yhteiseen ja pörssiyhtiön kukkaroon.
Siinä on työmuurahainen silmät pyöreänä, kun laskee lopullisen veroprosenttinsa. Heinäsirkkahan soittelee edelleen viulua siinä viereisessä pedissä yhteiseen piikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törsäämään? Tuossahan suositellaan, että omat rahat käytetään esimerkiksi hoivaan vanhana.
Se nimenomaan on törsäämistä. Saman hoivan saa persaukisenakin.
Persaukiselta ei jää perintöä. Mutta jos ihminen joutuu pysyvään laitoshoitoon, niin kaikkea omaisuutta ei voi suojata hoitomaksuilta. Julkisellakaan puolella. Asuntoa ei tarvitse myydä, mutta muu varallisuus on realisoitava. Jos on omissa nimissä.
Julkisella puolella vain tulot merkkaa. Omaisuutta ei tarvitse realisoida.
Myös varallisuus otetaan huomioon. Miksi muuten se pitäisi ilmoittaa tulojen lisäksi. Mutta kuten sanottu, asuntoa ei tarvitse myydä ja siihen liittyvät kustannukset (vastike) otetaan huomioon maksua määritettäessä.
Ei oteta. Vain omaisuuden tuotto. Siksi sitä kysytään - sitä tosin ei ole pakko ilmoittaa, vaan tuoton ilmoittaminen riittää.
Riippuu tilanteesta. Ei ole pakko jättää perintöä.
Sellaisessa tilanteessa näkisin perinnön jättämisen "pakollisena", jos perinnön jättäjä on itsekin aikaisemmin saanut omilta vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan tai muilta sukulaisiltaan perintöä. Olisi oikeus ja kohtuus jättää ainakin rahallisesti saman verran perintöä kun on itse saanut - tai jos perintö on ollut esimerkiksi metsäpalsta, kesämökki tms. olisi hyvä jättää se itse jälkeensä vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin on itse sen saanut.
Metsävarallisuus on aika tavallinenkin perittävä omaisuuden muoto, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Jos joku on saanut aikanaan hyvin hoidetun metsäalueen sukuperintönä ja jättää omaisuutensa omalla "vastuuvuorollaan" kokonaan hoitamatta (harvennukset, uusimiset ym. hoitotoimet) tai vaihtoehtoisesti viime metreillä ottaa joka ainoan tikun joka irti lähtee, on mielestäni itsekäs. Saatikka jos myy sukuperintönsä ja mällää kaikki rahat menemään.
Peritty omaisuus on mielestäni vain lainassa; jos sen jättää omille perillisilleen olennaisesti huonompana tai vähäisempänä kuin on itse sen saanut (ilman todella painavaa syytä), on aika kelvoton tyyppi.
Itse tienattu ja säästetty omaisuus on asia erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän kukaan pakota menemään hoivakoteihin tai ostamaan hoivapalveluita, se on sun oma päätös ja voit muuttaa vaikka lastesi luokse, jotka pitävät sinusta huolta ja hoitavat, niin kuin tehtiin yleisesti ennen.
Tai elää kodissasi ja jos et kykene siivoamaan tai laittamaan ruokaa, voit elää oman onnensa nojassa, jopa kuolla rauhassa.
Onhan noita vanhuksia löydetty, jotka ovat olleet kuolleena kotona kuukausia, kun eivät ole käyttäneet/maksaneet ulkopuolisista palveluista.
Jos lapset haluavat perintöä, kannattaa vanhukset ottaa kotiinsa hoidettavaksi ja ryhtyä omaishoitajaksi. Siinä säästää pitkän pennin, jos vanhus vielä elää 100v.
Silloin ei hoivakodit pääse rahastamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen omille vanhemmille nimenomaan neuvonut, että nauttivat elämästä ja ostavat palveluita sitä mukaan kuin tarvitsevat. Onneksi vanhempani osaavatkin näin tehdä: käyvät molemmat hieronnassa kerran kuussa, heillä käy siivooja kerran viikossa, käyvät ulkona syömässä pari kertaa viikossa, käyvät kahvilla lähikahvilassa monta kertaa viikossa jne. Ja mä olen tosi tyytyväinen.
Meille lapsille EI TOSIAANKAAN TARVITSE jättää mitään perintöä. Meillä kaikilla on jo kaikki tarvittava. Jos jotain jää, niin toivottavasti se siirrettäisiin testamentilla suoraan lastenlapsille
Vierailija kirjoitti:
Mä olen omille vanhemmille nimenomaan neuvonut, että nauttivat elämästä ja ostavat palveluita sitä mukaan kuin tarvitsevat. Onneksi vanhempani osaavatkin näin tehdä: käyvät molemmat hieronnassa kerran kuussa, heillä käy siivooja kerran viikossa, käyvät ulkona syömässä pari kertaa viikossa, käyvät kahvilla lähikahvilassa monta kertaa viikossa jne. Ja mä olen tosi tyytyväinen.
Meille lapsille EI TOSIAANKAAN TARVITSE jättää mitään perintöä. Meillä kaikilla on jo kaikki tarvittava. Jos jotain jää, niin toivottavasti se siirrettäisiin testamentilla suoraan lastenlapsille
Ei tarvita edes testamenttia. Riittää kun luovut perinnöstä, se menee suoraan lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella törkeätä , että ikääntyviä patistetaan tunkemaan ahkeralla työllä ansaisemansa rahat jollekkin riistoporukalle attendoo,espiritiin ym. Siis suorastaan hävytöntä propakandaa.
Kyllä minä ainakin myin omaisuuttaan ja muuttaisi näihin uusiin senioriasuntoihin joissa on omat asunnot, mutta kaikki palvelut valmiina. Ne ovat vain niin kalliita, että ilman suurta rahaa niihin ei pysty muuttamaan eikä asumaan.
Luin jostain jutun naisesta joka muutti Helsingissä meren rantaan lähelle palveluita rakennettuun uuteen senioritaloon. Hän oli myynyt asuntonsa ja realisoinut omaisuutensa.
Sai asua omassa rauhassa, mutta ruokailu, pesula, saunatilat ja muuta palvelua oli samassa talossa ja voi käyttää halutessaan, rahaa vastaan tietysti.
Myös vuokra oli aika kallis, mutta hän oli erittäin tyytyväinen ja sanoi nauttivansa suuresti kävelystä meren rantoja pitkin ja myös ikkunoista näkyi merimaisema josta nautti.
Voi laittaa ruokaa itse kun halusi ja silloin kun ei huvittanut voi mennä valmiiseen pöytään syömään ja kahville. Sai kutsua ystäviä kylään.
Jos tämäkin ihminen olisi ajatellut muille jätettävää perintöä olisi hänen vanhuuteensa ollut ihan erilainen. Ehkä näin järjestämällä hän jopa pystyy asumaan kotonaan hyvinkin pitkään, kun nauttii elämästään ja on turvattu olo palveluineen.
Ja miksi ihmeessä ei saisi nauttia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Törsäämään? Tuossahan suositellaan, että omat rahat käytetään esimerkiksi hoivaan vanhana.
Juu, käytetään hoivaan vanhana, jottei tarvitse yhteiskunnan tukia käyttää. Eiköhän tämän pelin henki ole selvä? Jokin vaalikone jopa kyseli varovaisesti, pitäisikö eläkeläisen olla koko omaisuudellaan vastuussa hoidostaan.
Sitähän päätöstähän tässä kypsytellään, eiköstä joo? Yksityistetään kaikki, ja sen jälkeen ei ole enää hinnoilla mitään rajaa, kun saadaan ne asunto-osakkeet myyntiin, ja lain mukaan yksityinen toimija voi ne laittaa perintään, ihan lain ja voudin tukemana.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset haluavat perintöä, kannattaa vanhukset ottaa kotiinsa hoidettavaksi ja ryhtyä omaishoitajaksi. Siinä säästää pitkän pennin, jos vanhus vielä elää 100v.
Silloin ei hoivakodit pääse rahastamaan.
Tervetuloa velalliseen yksiööni.
Eli esperille vaan suvun perintö.. on maksettu veroja että yhteiskunta sitten huolehtii ja lapset maksaa veroja, jos jotain on jäänyt tilille niin esperille ja muille vaan..
Itse olen ohjannut jo omaa perintöäni lapsilleni ja pidän huolen että kun tulen vanhaksi ja pöpiksi niin tilillä on vain arkkurahat, ei pääse herrat ryöstämään.
Tärkeintä elämässäni on helpottaa lasteni elämää edes hiukkasen, tuhlatkoot tai siirtäkööt vuorostaan omille lapsilleen kuten itse tein.
Eräs esimerkki tästä "ahneesta sukupolvesta" löytyy omasta lähisuvustani.
Isoisälläni oli monta lasta, joten hänen omaisuudestaan ei jäänyt lapsille paljonkaan jaettavaksi.
Sen sijaan hänen vanhin tyttärensä - eli vanhin tätini - eli puolisonsa kanssa säästeliäästi. Heillä vaan ei ollut onnea saada omia lapsia, mutta kaikkia sisarustensa lapsia he rakastivat kuin omiaan. He rakensivat omin käsin omakotitalon, jonka he pitivät hyväkuntoisena. Lisäksi he säästivät runsaasti omaisuutta, koska olivat duunariammateistaan huolimatta ahkeria, omatoimisia ja säästeliäitä. Heidän toiveensa oli, että heidän kuoltuaan nimen omaan heidän sisarustensa lapset voisivat nauttia heidän työnsä hedelmistä.
Tätini ja hänen miehensä kuolivat hyvin perä perää alle kahdeksankymppisinä, molemmat "suorilta jaloilta", eli melko hyväkuntoisina kotonaan.
Kuinkas sitten kävikään?
Heidän ahneet sisaruksensa (jotka molemmissa tapauksissa olivat heitä nuorempia) ryntäsivät kuin korpit haaskoille - ensiksi irtaimiston kimppuun. Huonekalut jakoon ja myyntiin, arvoesineet myyntiin, autot, työkalut - kaikki, millä oli vähänkään arvoa, myytiin heti. Mitään ei säästetty edes muistoksi. Sen jälkeen käytiin itse omaisuuden kimppuun. Omakotitalo meni myyntiin, sijoitusasunto meni myyntiin ja muut sijoitukset (käsittääkseni mm. rahasto-osuuksia ym) realisoitiin. Hyvin vaatimattomat hautajaiset ja halvin mahdollinen hautakivi nippa nappa viitsittiin kuolleelle pariskunnalle hankkia.
Sen jälkeen kaikki jaettiin sisarusten kesken, sisarusten lapset eivät saaneet rakkaalta tädiltä/sedältä kahvikuppiakaan.
Tämän jälkeen alkoi käydä kuhina paikallisessa matkatoimistossa ja autokaupassa. Lopun varmaan arvaattekin: alle vuodessa tädin ja hänen miehensä sisarustensa lapsille säästämä ja vaalima, melko mittava omaisuus oli maailman tuulissa heidän rakkaiden sisarustensa toimesta. Kerran eräs serkkuni kyseli tädin kauniiden pitsiliinojen ja vähän muunkin omaisuuden perään sukujuhlissa. Tästä alkoi vanhemman sukupolven osalta hirveä huuto: asia ei tietenkään kuulunut nuoremmalle sukupolvelle, röyhkeää edes mainita koko asiasta.
Itse ainakin aion hoitaa äitini itse, jos vain mahdollista äidin kunnon puolesta. En kylläkään minkään perinnön takia, sillä sen olen jo saanut ennakkoon. Vaan ihan rakkaudesta ja kiintymyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Eräs esimerkki tästä "ahneesta sukupolvesta" löytyy omasta lähisuvustani.
Isoisälläni oli monta lasta, joten hänen omaisuudestaan ei jäänyt lapsille paljonkaan jaettavaksi.
Sen sijaan hänen vanhin tyttärensä - eli vanhin tätini - eli puolisonsa kanssa säästeliäästi. Heillä vaan ei ollut onnea saada omia lapsia, mutta kaikkia sisarustensa lapsia he rakastivat kuin omiaan. He rakensivat omin käsin omakotitalon, jonka he pitivät hyväkuntoisena. Lisäksi he säästivät runsaasti omaisuutta, koska olivat duunariammateistaan huolimatta ahkeria, omatoimisia ja säästeliäitä. Heidän toiveensa oli, että heidän kuoltuaan nimen omaan heidän sisarustensa lapset voisivat nauttia heidän työnsä hedelmistä.
Tätini ja hänen miehensä kuolivat hyvin perä perää alle kahdeksankymppisinä, molemmat "suorilta jaloilta", eli melko hyväkuntoisina kotonaan.
Kuinkas sitten kävikään?
Heidän ahneet sisaruksensa (jotka molemmissa tapauksissa olivat heitä nuorempia) ryntäsivät kuin korpit haaskoille - ensiksi irtaimiston kimppuun. Huonekalut jakoon ja myyntiin, arvoesineet myyntiin, autot, työkalut - kaikki, millä oli vähänkään arvoa, myytiin heti. Mitään ei säästetty edes muistoksi. Sen jälkeen käytiin itse omaisuuden kimppuun. Omakotitalo meni myyntiin, sijoitusasunto meni myyntiin ja muut sijoitukset (käsittääkseni mm. rahasto-osuuksia ym) realisoitiin. Hyvin vaatimattomat hautajaiset ja halvin mahdollinen hautakivi nippa nappa viitsittiin kuolleelle pariskunnalle hankkia.
Sen jälkeen kaikki jaettiin sisarusten kesken, sisarusten lapset eivät saaneet rakkaalta tädiltä/sedältä kahvikuppiakaan.
Tämän jälkeen alkoi käydä kuhina paikallisessa matkatoimistossa ja autokaupassa. Lopun varmaan arvaattekin: alle vuodessa tädin ja hänen miehensä sisarustensa lapsille säästämä ja vaalima, melko mittava omaisuus oli maailman tuulissa heidän rakkaiden sisarustensa toimesta. Kerran eräs serkkuni kyseli tädin kauniiden pitsiliinojen ja vähän muunkin omaisuuden perään sukujuhlissa. Tästä alkoi vanhemman sukupolven osalta hirveä huuto: asia ei tietenkään kuulunut nuoremmalle sukupolvelle, röyhkeää edes mainita koko asiasta.
Piru voi maata yksityiskohdissa, mutta ei tuossa lopulta ollut kovin ihmeellistä tai moitittavaa.
Myös varallisuus otetaan huomioon. Miksi muuten se pitäisi ilmoittaa tulojen lisäksi. Mutta kuten sanottu, asuntoa ei tarvitse myydä ja siihen liittyvät kustannukset (vastike) otetaan huomioon maksua määritettäessä.