Lue keskustelun säännöt.
”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys
Olen alkanut ymmärtää tätäkin ilmiötä paremmin vasta ensimmäisen oman raskauden myötä.
Koko alkupuolen elämästäni olen kuullut näitä erilaisia mielipiteitä siitä, millaista on olla raskaana ja miten siihen pitäisi suhtautua, ja muodostanut sellaisen käsityksen että totuus on jossain siellä mielipiteiden ääripäiden välillä. Olen olettanut, että raskaana oleminen aiheuttaa ehkä jossain vaiheessa vähän turvotusta ja alkupuolella muutaman kerran ehkä huvittavaa pahoinvointia. Muuten sitten on itsestä kiinni että meneekö mammamoodiin ja ”unohtaako” vauvahuumassa aikaisemmat liikuntaharrastukset tai ammatilliset intohimot. Pidinkin ihan itsestään selvänä, että minulla ainakin elämä jatkuu normaalisti lapsesta huolimatta kun kerran tahtoa on.
Todellisuus on jotain ihan muuta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla oli 3 kuukautta alussa samanlainen olo kuin norovirustartunnan toisena päivänä. Olisin voinut nukkua melkein kellon ympäri ja jatkuvasti oksetti. Lisäksi minuun tarttuivat kaikki kiertävät kausiflunssat, vaikka normaalisti en sairasta. Mutta koska en ollut sairaana, töihin piti mennä joka päivä. Väsymyksestä ja huonosta olosta johtuen töiden tekeminen vaati noin 1,5 kertaa sen panoksen mitä terveenä. Neuvolassa kehuttiin että vointini vaikuttaa ihan normaalilta, ja että minun kannattaisi pyrkiä lisäämään liikuntaa niin mieliala paranisi. Tuossa vaiheessa siis pelkkä portaiden nouseminen sai sydämen hakkaamaan ja silmissä mustenemaan. (Ennen raskautta juoksin 5 km lenkkejä 3-4 krt/vko).
Kun pahoinvointi viimein loppui, alkoikin allergiakausi. Raskaana ei saa käyttää kaikkia niitä lääkkeitä mitä normaalisti. En ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla sen jälkeen kun pähkinäpuun kukinta alkoi vaikka kaikki apukonstit käytössä. Väsymys alkaa tehdä hulluksi. Töistä suoriutuminen alkaa olla vaikeaa, en vain jaksa ajatella ja suunnitella kunnolla nukkumatta. Neuvolassa kehotetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja lepäämään kun siltä tuntuu. Miten? Vuorokaudessa eivät riitä tunnit jos yritän tehdä työni ja lisäksi levätä tarpeeksi.
Kaikki tämä vaikuttaa vain minun työstä suoriutumiseeni. Lapsen isä ja hänen työnantajansa pääsevät ilman mitään haittoja. Miten voi vielä 2019 olla niin, että pätkätyössä olevan naisen työllistyminen raskauden jälkeisenä aikana on kiinni lähinnä siitä miten huonovointisena hän pystyi painamaan 100 % tulosta ja teeskentelemään tervettä? Yhteiskunnalta ei tule tähän mitään kädenojennusta. Tästähän seurauksena on se, että jos nainen todella haluaa säilyttää mahdollisuudet tehdä mieleistään työuraa, hän ei lisäänny, ei ainakaan toista kertaa. Ja tämä on todella iso valinta, Ainakin itselläni mielekkään työn säilyttäminen on keskeinen osa elämänlaatua.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allergia lasketaan sairaudeksi, vaikka sekin on vain sitä, että keho reagoi johonkin kehoon joutuneeseen uuteen asiaan, mikä ero?
Se ero, että kukaan ei ikinä ja missään tilanteessa pyri kohti allergiaa tai sairauksia. Raskaaksi sensijaan naaraat hankkiutuvat ihan omasta halustaan.
Vai ei muka suomalaiset miehet tee kaikkensa saadakseen ihanan alkoholismin ja sen myötä maksasairauksia jne.? Älä nyt paskaa puhu.
Siitä tosiaan ei seuraa mitään hyvää, toisin kuin raskaudesta sentään syntyy lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvät naiset. Kätilöt ei saa synnytyksestä kivutonta, koska Sinä et ole yksin siinä tilanteessa vaan synnytät vauvaa. Vauvan takia ei aina voi antaa lääkettä, jolloin koet varmasti kipua.
Mun synnytys oli kamala ja brutaali imukuppisynnytys. Pelkäsin niin maan perkeleesti, mutta sain "onneksi" kipulääkettä paljon.
Syy imukuppiin oli se että kukaan ei uskonut, kun sanoin vauvan olevan liisn iso syntymään. Luulibat vain etten jaksa ponnistaa.
Mun mielestä äitejä ei kunnioiteta yhtään vaan yleinen ilmapiiri on se, että raskaana olevat naiset on vaan hakalia.
Ainot minkä ymmärrän on se, että synnytyksessä joutuu miettimään vauvaakin, joten se ei välttämättä ole äidille yhtään miellyttävää.
Tämä minua juuri pelottaa. Opiskelen yliopistossa ja tuntuu, että lapsi pitäisi tehdä opiskeluaikana ja viivyttää valmistumista, että onnistuisi saamaan vakituisen työsuhteen valmistumisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät naiset. Kätilöt ei saa synnytyksestä kivutonta, koska Sinä et ole yksin siinä tilanteessa vaan synnytät vauvaa. Vauvan takia ei aina voi antaa lääkettä, jolloin koet varmasti kipua.
Mun synnytys oli kamala ja brutaali imukuppisynnytys. Pelkäsin niin maan perkeleesti, mutta sain "onneksi" kipulääkettä paljon.
Syy imukuppiin oli se että kukaan ei uskonut, kun sanoin vauvan olevan liisn iso syntymään. Luulibat vain etten jaksa ponnistaa.Mun mielestä äitejä ei kunnioiteta yhtään vaan yleinen ilmapiiri on se, että raskaana olevat naiset on vaan hakalia.
Ainot minkä ymmärrän on se, että synnytyksessä joutuu miettimään vauvaakin, joten se ei välttämättä ole äidille yhtään miellyttävää.
Kuoleeko se vauva, vai mikä tuossa on takana? Tuohan se ongelma onkin, miksi ois ihan kiva kehittää synnytystä, eikä pilkata naisia joita se pelottaa. Ihan syystä!
Vierailija kirjoitti:
Hyvät naiset. Kätilöt ei saa synnytyksestä kivutonta, koska Sinä et ole yksin siinä tilanteessa vaan synnytät vauvaa. Vauvan takia ei aina voi antaa lääkettä, jolloin koet varmasti kipua.
Mun synnytys oli kamala ja brutaali imukuppisynnytys. Pelkäsin niin maan perkeleesti, mutta sain "onneksi" kipulääkettä paljon.
Syy imukuppiin oli se että kukaan ei uskonut, kun sanoin vauvan olevan liisn iso syntymään. Luulibat vain etten jaksa ponnistaa.Mun mielestä äitejä ei kunnioiteta yhtään vaan yleinen ilmapiiri on se, että raskaana olevat naiset on vaan hakalia.
Ainot minkä ymmärrän on se, että synnytyksessä joutuu miettimään vauvaakin, joten se ei välttämättä ole äidille yhtään miellyttävää.
Se ei kylläkään ole kätilö joka päättää kipulääkkeiden antamisesta vaan synnyttävä nainen ja lääkäri. Synnytys voidaan aina syntyvää lasta vaarantamatta tehdä täysin kivuttomaksi. Siihen on kaikki lääkkeet tarjolla. Mutta jostain syystå naista pitää rääkätå ja siitä sitten seuraa se ettå moni nainen tuntee vain vihaa tai välinpitämättömyyttä syntynyttå lasta kohtaan eikä tee enää toista lasta. Mutta se kai se tarkoitus sitten onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaus ei ole sairaus, mut luomu-oloissa ilman länsimaista lääketiedettä kyllä kuolemaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kai nuo lapset pitää tehdä todella nuorena, niin ei kukaan luule sun jäävän mammalomalle ja nelikymppisenä et elä ruuhkavuosia, vaan luot täysi-ikäisten lasten äitinä uraa.
Kohta nelikymppisenä uraa tehneenä naisena olen alkanut ajattelemaan samalla tavalla. Tämä ei siis tarkoita, että näin pitäisi olla, vaan se olisi ollut paras ratkaisu tähän koko aikuisikäni kestäneeseen ura vs. perhe todellisuuteen. En ole tietoisesti jäänyt lapsettomaksi, vaan nuorena suurin piirtein halveksuttiin perheen perustamista (suku/yhteiskunta/opiskeluyhteisö) ja en uskaltanut tehdä lapsia tulevaisuuden pelon vuoksi. Opintojen jälkeen olisin tarvinnut Osallistuvan miehen perheen perustamiseen, mutta sellaista ei löytynyt. Se nuoruuden kumppani meni tekemään niitä lapsia muualle. Nyt mietin uran hautaamista ja lapsen hankkimista itsellisenä. Kotiäitiys kiinnostaa tosin edelleen hyvin vähän ja en voi tehdä työtäni ilman lastenhoitajaa. En tosin tienaa riittävästi sellaisen palkatakseni. Eli aika pattitilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät naiset. Kätilöt ei saa synnytyksestä kivutonta, koska Sinä et ole yksin siinä tilanteessa vaan synnytät vauvaa. Vauvan takia ei aina voi antaa lääkettä, jolloin koet varmasti kipua.
Mun synnytys oli kamala ja brutaali imukuppisynnytys. Pelkäsin niin maan perkeleesti, mutta sain "onneksi" kipulääkettä paljon.
Syy imukuppiin oli se että kukaan ei uskonut, kun sanoin vauvan olevan liisn iso syntymään. Luulibat vain etten jaksa ponnistaa.Mun mielestä äitejä ei kunnioiteta yhtään vaan yleinen ilmapiiri on se, että raskaana olevat naiset on vaan hakalia.
Ainot minkä ymmärrän on se, että synnytyksessä joutuu miettimään vauvaakin, joten se ei välttämättä ole äidille yhtään miellyttävää.Se ei kylläkään ole kätilö joka päättää kipulääkkeiden antamisesta vaan synnyttävä nainen ja lääkäri. Synnytys voidaan aina syntyvää lasta vaarantamatta tehdä täysin kivuttomaksi. Siihen on kaikki lääkkeet tarjolla. Mutta jostain syystå naista pitää rääkätå ja siitä sitten seuraa se ettå moni nainen tuntee vain vihaa tai välinpitämättömyyttä syntynyttå lasta kohtaan eikä tee enää toista lasta. Mutta se kai se tarkoitus sitten onkin.
Eikä se rääkkäys edes lopu siihen synnytykseen, vaan vieläkin saatetaan OMMELLA revenneitä naisia vittuilun kera, niin että se selkeästi sattuu! Ajatelkaa ihan mikä tahansa muu tilanne, missä ommeltaisiin ilman kunnollista puudutetta. Ei ole edes mahdollista, että sellainen tapahtuisi ilman kunnon kanteluita. Mutta eihän sillä ole väliä, kun kyseessä on vain naisen pilalle revitty pillu.
Itsellä 8kk esikoinen. Raskauden ekat 3kk oksensin oksensin ja oksensin. Painoa tippui 7kg ja tipassa piti olla. Ikinä en ole niin heikossa kunnossa ollut ja toivoin jopa raskauden loppuvan että oksentelu loppuisi. Tästäkin yli vuosi mutta toista lasta ei tule. En vain pystyisi kokea uudestaan sitä oksentamista 24/7.... Synnytys olikin sitten hyvä kokemus itsellä 🙂 mutta nou more beibiis minulle. Mies tahtoisi mutta siihen asti kunnes hän voi kantaa lasta 9kk ja synnyttää niin yhdellä lapsella mennään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä 8kk esikoinen. Raskauden ekat 3kk oksensin oksensin ja oksensin. Painoa tippui 7kg ja tipassa piti olla. Ikinä en ole niin heikossa kunnossa ollut ja toivoin jopa raskauden loppuvan että oksentelu loppuisi. Tästäkin yli vuosi mutta toista lasta ei tule. En vain pystyisi kokea uudestaan sitä oksentamista 24/7.... Synnytys olikin sitten hyvä kokemus itsellä 🙂 mutta nou more beibiis minulle. Mies tahtoisi mutta siihen asti kunnes hän voi kantaa lasta 9kk ja synnyttää niin yhdellä lapsella mennään
Kaikki raskaudet eivät ole samanlaisia. Oletko ajatellut, että ehkä seuraavalla kerralla ei ole noin vaikeaa pahoinvointia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä 8kk esikoinen. Raskauden ekat 3kk oksensin oksensin ja oksensin. Painoa tippui 7kg ja tipassa piti olla. Ikinä en ole niin heikossa kunnossa ollut ja toivoin jopa raskauden loppuvan että oksentelu loppuisi. Tästäkin yli vuosi mutta toista lasta ei tule. En vain pystyisi kokea uudestaan sitä oksentamista 24/7.... Synnytys olikin sitten hyvä kokemus itsellä 🙂 mutta nou more beibiis minulle. Mies tahtoisi mutta siihen asti kunnes hän voi kantaa lasta 9kk ja synnyttää niin yhdellä lapsella mennään
Kaikki raskaudet eivät ole samanlaisia. Oletko ajatellut, että ehkä seuraavalla kerralla ei ole noin vaikeaa pahoinvointia?
Mitä se ajatteleminen hyödyttää, kun varmaksi ei kuitenkaan voi tietää. Antaahan se aikaisempi kokemus jo osviittaa, mitä se pahimillaan voi olla. Kiva sitten kun se onkin tuplat pahempi mitä et todellakaan halunnut kokea, etkä karkuun enää pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on täynnä valintoja. Ihan ikiomia valintoja. Lasten teko ei ole mitenkään välttämätöntä.
Olen freelancer, eli pätkätöissä ja työt on jatkuneet äitiysloman jälkeen ja tein äloman aikanakin jotain.
Nyt olen raskaana ja sama juttu.
En ymmärrä mikä vakitöiden palvonta tässä yhteiskunnassa on? Hyvälle työntekijälle on aina töitä ja hyvä esimies ei jätä hyvää työntekijää vaikka hän saisikin lapsia.
Olen myös ollut väsynyt ja särkyinen, pahoinvoiva, turvoksissa ja vittuuntunut, silti en ole lastenhankintaa katunut sekuntiakaan. 9kk koko maailman historiassa on hyttysen paska itämeressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on täynnä valintoja. Ihan ikiomia valintoja. Lasten teko ei ole mitenkään välttämätöntä.
Ei niin. Ja sen takia nyt kiljutaankin hädissään, kun syntyvyys on täysin pohjamudissa.
Elämä on ikiomia valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Kärsin toisessa raskaudessa aivan järkyttävästä pahoinvoinnista noin ensimmäiset 5 kk. Olin työttömänä kotona 2-vuotiaan esikoisen kanssa, mutta pahimmillaan en päässyt sängystä ylös. Lapsi sai aika paljon ruutuaikaa... Oksensin monta kuukautta jopa kymmeniä kertoja päivässä, mutta en saanut lääkkeitä pahoinvointiin, koska painoni ei laskenut tarpeeksi. Toimintakykyni oli täysin nolla ja olin jo valmiiksi hoikka. En älynnyt hakea mitään kotipalvelun apua esikoisen hoitamiseen, vaikka silloin juuri oli tullut muutos, että sitä sai muutkin kuin lastensuojelun asiakkaat. Ihmettelen kuitenkin, miksi neuvolasta ei edes kerrottu siitä vaihtoehdosta, olin kuitenkin kertonut, miten pahoin voin ja että olen päivät yksin parivuotiaan kanssa eikä tukiverkostoa sitten tositilanteessa olekaan.
Isovanhemmat kävivät meillä välillä pikaisesti pullakahvia ryystämässä, mutta eivät pyynnöistäni huolimatta yhtään auttaneet lapsen hoidossa, ruuanlaitossa tai vaikka kaupassa käynnissä. Itse välillä hoipuin vessaan oksentamaan ja keitin niille ääliöille kahvia. Ai niin ja samalla opiskelin avoimessa, koska työnhaku ei natsannut enää sen jälkeen, kun edellinen työsuhteeni oli päättynyt esikoisen syntymään. Isovanhemmat aukoivat päätään siitä, miten pitäisi olla töitä ja pitäisi ostaa iso talo. No juu juu!
Seuraava ongelma oli se, mihin esikoisen saa hoitoon synnytyksen ajaksi. Toisilla isovanhemmilla oli kiire Lappiin ja toisilla mustikkaan.
Vmp, en kyllä lisäänny enää koskaan.
No mihin sait lapsen hoitoon?
Minut vakinaistettiin raskaana ollessani. Olin vakinaisen paikan työhaastattelussa määräaikaisesta työsuhteestani maha pystyssä. Kyseessä siis sama työnantaja. Kiitos Helsingin kaupunki, juuri näin työantajan kuuluukin toimia.
Ja raskausaikana olin muuten todella sairaana. Kovan pahoinvoinnin takia jouduin olemaan alussa 1,5 kk sairaslomalla ja raskauden keskivaiheilla 3 viikkoa levossa supisteluiden vuoksi, loppuaika meni sitten ok.
Mutta fyysisesti raskausaika ei kyllä todellakaan ollut mitenkään helppoa. Ennen raskautta harrastin urheilua 4-5 krt viikossa ja vietin muutenkin aktiivista elämää. Sairaalakuntoon vienyt pahoinvointi vei ensin kaiken kyvyn liikkua ja pian sen jälkeen alkoivatkin supistukset ja kaikki liikunta kiellettiin. Loppuraskaus oli ehkä helpointa aikaa, silloin vaivasivat "enää" selkäkivut...
Oma raskaus oli niin kivuliasta, että jouduin luopumaan liikunnasta lähes kokonaan. Ennen raskautta liikuin todella paljon ja olin hyvässä kunnossa.
Jokainen askel sattui kävellä, luut löystyivät nivelistä, lantio leveni, liitoskipuja, selkäkipuja, vatsalihakset venyivät äärimmilleen, jalkojen turvotus muodottomiksi, sormien turvotus, nivelkivut, jatkuvat harjoitussupistukset, vauva melkein mursi kylkiluuni, jne.
Onneksi kerralla tuli täydellinen lapsi, koska never again.
En pidä paikkansa. Jos olet tehnyt hyvää työtä ja olet jokseenkin täyspäisessä työyhteisössä, äitiysloma ja vanhempainvapaa ei yhtäkkiä päätä uraasi. Voit esim. tehdä pieniä opintokokonaisuuksia hoitovapaiden lopussa ja harpata sellaiseen osamiseen, jota muilla ei ole.
Vanhemmuus on aikamoista kuraa. Ihmettelen ylipäätään miksi kukaan itseään rakastava ihminen hankkii lapsia, siis nainen. Miestähän ei perhe kosketa. Se vaan ilmestyy ja oma elämä jatkuu kuten ennenkin. Naisen työviikko on 97 tuntia silloin kun on perhe. Miehen työviikko on kymmeniä tunteja vähemmän. Nainen hoitaa kaiken vaikka pää kainalossa ilman mitään apuja ja terveen miehensä siihen lasten päälle. Itse kyllästyin aikoinaan tähän orjuuttamiseen ja kärsimysnäytelmään, 18 vuoden vankeustuomioon per lapsi. En ikinä hankkisi enää lapsia näillä tiedoin en kyllä miestäkään riesaksi. Puolet kuormasta tippuu kun laittaa ukon mäelle, lapset hoidetaan kunnes vapaus koittaa.
Pilkkaatko sinä myös ihmisiä, jotka eivät lonkkien kulumien ja kipujen vuoksi pysty kävelemään normaalisti?