Lue keskustelun säännöt.
”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys
Olen alkanut ymmärtää tätäkin ilmiötä paremmin vasta ensimmäisen oman raskauden myötä.
Koko alkupuolen elämästäni olen kuullut näitä erilaisia mielipiteitä siitä, millaista on olla raskaana ja miten siihen pitäisi suhtautua, ja muodostanut sellaisen käsityksen että totuus on jossain siellä mielipiteiden ääripäiden välillä. Olen olettanut, että raskaana oleminen aiheuttaa ehkä jossain vaiheessa vähän turvotusta ja alkupuolella muutaman kerran ehkä huvittavaa pahoinvointia. Muuten sitten on itsestä kiinni että meneekö mammamoodiin ja ”unohtaako” vauvahuumassa aikaisemmat liikuntaharrastukset tai ammatilliset intohimot. Pidinkin ihan itsestään selvänä, että minulla ainakin elämä jatkuu normaalisti lapsesta huolimatta kun kerran tahtoa on.
Todellisuus on jotain ihan muuta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla oli 3 kuukautta alussa samanlainen olo kuin norovirustartunnan toisena päivänä. Olisin voinut nukkua melkein kellon ympäri ja jatkuvasti oksetti. Lisäksi minuun tarttuivat kaikki kiertävät kausiflunssat, vaikka normaalisti en sairasta. Mutta koska en ollut sairaana, töihin piti mennä joka päivä. Väsymyksestä ja huonosta olosta johtuen töiden tekeminen vaati noin 1,5 kertaa sen panoksen mitä terveenä. Neuvolassa kehuttiin että vointini vaikuttaa ihan normaalilta, ja että minun kannattaisi pyrkiä lisäämään liikuntaa niin mieliala paranisi. Tuossa vaiheessa siis pelkkä portaiden nouseminen sai sydämen hakkaamaan ja silmissä mustenemaan. (Ennen raskautta juoksin 5 km lenkkejä 3-4 krt/vko).
Kun pahoinvointi viimein loppui, alkoikin allergiakausi. Raskaana ei saa käyttää kaikkia niitä lääkkeitä mitä normaalisti. En ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla sen jälkeen kun pähkinäpuun kukinta alkoi vaikka kaikki apukonstit käytössä. Väsymys alkaa tehdä hulluksi. Töistä suoriutuminen alkaa olla vaikeaa, en vain jaksa ajatella ja suunnitella kunnolla nukkumatta. Neuvolassa kehotetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja lepäämään kun siltä tuntuu. Miten? Vuorokaudessa eivät riitä tunnit jos yritän tehdä työni ja lisäksi levätä tarpeeksi.
Kaikki tämä vaikuttaa vain minun työstä suoriutumiseeni. Lapsen isä ja hänen työnantajansa pääsevät ilman mitään haittoja. Miten voi vielä 2019 olla niin, että pätkätyössä olevan naisen työllistyminen raskauden jälkeisenä aikana on kiinni lähinnä siitä miten huonovointisena hän pystyi painamaan 100 % tulosta ja teeskentelemään tervettä? Yhteiskunnalta ei tule tähän mitään kädenojennusta. Tästähän seurauksena on se, että jos nainen todella haluaa säilyttää mahdollisuudet tehdä mieleistään työuraa, hän ei lisäänny, ei ainakaan toista kertaa. Ja tämä on todella iso valinta, Ainakin itselläni mielekkään työn säilyttäminen on keskeinen osa elämänlaatua.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Tuoko se jotain lisäarvoa vaikeille rasvauksillenne, että käytätte virheellisesti termiä sairaus? Minusta ei ja on aivan naurettavaa väittää raskautta sairaudeksi, vaikka yhtä vaikea tila se voi ollakin niin sairaus se ei ole.
Eihän kuumekkaan itsessään ole sairaus, vaan oire jostakin. Samaten päänsärky ei ole sairaus vaan oire jostakin, esim kireistä niskahartialihaksista.
Mikä siis erottaa "oikean" sairauden esim raskauspahoinvoinnista, joka estää työnteon ja vie raskaana olevan pahimmillaan sairaalaan tiputukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuoko se jotain lisäarvoa vaikeille rasvauksillenne, että käytätte virheellisesti termiä sairaus? Minusta ei ja on aivan naurettavaa väittää raskautta sairaudeksi, vaikka yhtä vaikea tila se voi ollakin niin sairaus se ei ole.
Hyvin usein mikään sairaus itsessäänkään ei ole vaarallista, mutta ne oireet ovat. Sama siis raskaudessakin. Siksi tuo hokema kuulostaa lähinnä vittuilulta ja vähättelyltä, etenkin jos se sanotaan tilanteessa, kun raskaana oleva kertoo joistain ikävistä OIREISTAAN, joita raskaus hänelle on tuonut. Mikä muu pointti sillä on kuin mitätöinti? Tietenkään raskaus itsessään ei sairaus ole, mutta tulisi siihen suhtautua sillä tavalla, että se voi sairauden kaltaisen olotilan aiheuttaa.
Minä en kommentisni vähätellyt kenenkään olotilas enkä puhunut mistään suhtautumisesta. Sehän on itsestäänselvää, että vaikeat oireet vaativat ymmärtävää suhtautumista ja tukea, johtuivat sitten raskaudesta tai sairaudesta. Kuitenkaan ei silti ole tarpreen väittää raskautta sairaudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuoko se jotain lisäarvoa vaikeille rasvauksillenne, että käytätte virheellisesti termiä sairaus? Minusta ei ja on aivan naurettavaa väittää raskautta sairaudeksi, vaikka yhtä vaikea tila se voi ollakin niin sairaus se ei ole.
Eihän kuumekkaan itsessään ole sairaus, vaan oire jostakin. Samaten päänsärky ei ole sairaus vaan oire jostakin, esim kireistä niskahartialihaksista.
Mikä siis erottaa "oikean" sairauden esim raskauspahoinvoinnista, joka estää työnteon ja vie raskaana olevan pahimmillaan sairaalaan tiputukseen?
No en minä sitä tiedä, miksi lääketiede on päättänyt, että raskautta ei luokitella sairaudeksi.
Allergia lasketaan sairaudeksi, vaikka sekin on vain sitä, että keho reagoi johonkin kehoon joutuneeseen uuteen asiaan, mikä ero?
Vierailija kirjoitti:
No minusta se ei ole sairaus. Alkuraskaudessa moni asia kuten kauppakeskuksen eteisen muovimatto oksetti.
Loppuraskaudessa nyt vaan oli iso maha. Ei se mitään haitannut. Sen kanssa pystyi juoksemaeankin. En koskaan ruvennut kävelemään ankkaa, kuten jotkut raskaana olevat tekevät.
Niin no, sulla ei varmasti ollut vauva laskeutunut ajoissa. Mulla oli viikkoja 25, kun vauvan pää oli niin alhaalla, että lääkäri tunsi sen. Pointtina se, että mua ärsyttää naiset, jotka kuvittelee, että raskauden helppous on heidän omaa ansiotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta se ei ole sairaus. Alkuraskaudessa moni asia kuten kauppakeskuksen eteisen muovimatto oksetti.
Loppuraskaudessa nyt vaan oli iso maha. Ei se mitään haitannut. Sen kanssa pystyi juoksemaeankin. En koskaan ruvennut kävelemään ankkaa, kuten jotkut raskaana olevat tekevät.
Niin no, sulla ei varmasti ollut vauva laskeutunut ajoissa. Mulla oli viikkoja 25, kun vauvan pää oli niin alhaalla, että lääkäri tunsi sen. Pointtina se, että mua ärsyttää naiset, jotka kuvittelee, että raskauden helppous on heidän omaa ansiotaan.
Jep! "se on asenteesta kiinni", sanoi armas kälyni, yhden lapsen äiti, jonka raskaus oli todella helppo. Totesi tämän kun jouduin saikulle rv 22, ja loput 3 viikkoa sairaalassa raskausmyrkytyksen takia. Oli pakko sanoa kun tavattiin synnytyksen jälkeen että harmittaa vaan kun loppuaika meni osastolla, se on se paska asenne! Käly oli hiljaa. Naiset jotka keulii helpoilla raskauksilla ja mitätöi toisia just tollasilla jutuilla, ansaitsis potkun persauksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
urpå kirjoitti:
elämä on valintoja
Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.
Tämä on ihan pÅskaa.
Ei kukaan edelleenkään pakota, joten en ymmärrä ongelmaa. Elämässä joutuu joustamaan ja ihan kaikkea ei aina voi saada.
Näinhän se on. Eli ne synnytystalkoista horisevat keski-ikäiset ukot ja syntyvyydestä huolissaan olevat ministerit ja tilastotieteilijät voivat pitää suunsa kiinni ja mietiskellä että mistäs sitten saadaan ihmisiä heitä hoitamaan vanhainkotiin koska kaikkea he eivät voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuoko se jotain lisäarvoa vaikeille rasvauksillenne, että käytätte virheellisesti termiä sairaus? Minusta ei ja on aivan naurettavaa väittää raskautta sairaudeksi, vaikka yhtä vaikea tila se voi ollakin niin sairaus se ei ole.
Hyvin usein mikään sairaus itsessäänkään ei ole vaarallista, mutta ne oireet ovat. Sama siis raskaudessakin. Siksi tuo hokema kuulostaa lähinnä vittuilulta ja vähättelyltä, etenkin jos se sanotaan tilanteessa, kun raskaana oleva kertoo joistain ikävistä OIREISTAAN, joita raskaus hänelle on tuonut. Mikä muu pointti sillä on kuin mitätöinti? Tietenkään raskaus itsessään ei sairaus ole, mutta tulisi siihen suhtautua sillä tavalla, että se voi sairauden kaltaisen olotilan aiheuttaa.
Minä en kommentisni vähätellyt kenenkään olotilas enkä puhunut mistään suhtautumisesta. Sehän on itsestäänselvää, että vaikeat oireet vaativat ymmärtävää suhtautumista ja tukea, johtuivat sitten raskaudesta tai sairaudesta. Kuitenkaan ei silti ole tarpreen väittää raskautta sairaudeksi.
En minä nyt juuri sinusta tässä varsinaisesti puhunutkaan. Tuskin kukaan nyt odottaakaan, että raskaus pitäisi luokittelemalla luokitella nimenomaan sairaudeksi, vaikka sen huomioon ottamista halutaankin. Ei siihen ole myöskään tarpeen suhtautua vähättelevästi raskaus-ei-ole-sairaus tyyliin.
Vierailija kirjoitti:
Se onkin yksi isoimpia syitä, miksi en luultavasti hanki lapsia. Mistään ei saa ymmärrystä. Jos olisi kotona muutaman vuoden, koska pikkulapsiaika on raskasta, olisi turha kuvitella enää tekevänsä tutkintoa vastaavia töitä.
Kumma juttu kun monelta onnistuu alanvaihdot, välivuodet ulkomailla vai vaikka työttömyyden jälkeen päästä uraan takaisin kiinni. Mutta ei naisella, kun laittaa mahan palloksi niin ainoa ratkaisu on heittäytyä uhrina selälleen märisemään kuinka tulisi paha yhteiskunta ja miehet kun veivät kaiken pois!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Allergia lasketaan sairaudeksi, vaikka sekin on vain sitä, että keho reagoi johonkin kehoon joutuneeseen uuteen asiaan, mikä ero?
Se ero, että kukaan ei ikinä ja missään tilanteessa pyri kohti allergiaa tai sairauksia. Raskaaksi sensijaan naaraat hankkiutuvat ihan omasta halustaan.
Kärsin toisessa raskaudessa aivan järkyttävästä pahoinvoinnista noin ensimmäiset 5 kk. Olin työttömänä kotona 2-vuotiaan esikoisen kanssa, mutta pahimmillaan en päässyt sängystä ylös. Lapsi sai aika paljon ruutuaikaa... Oksensin monta kuukautta jopa kymmeniä kertoja päivässä, mutta en saanut lääkkeitä pahoinvointiin, koska painoni ei laskenut tarpeeksi. Toimintakykyni oli täysin nolla ja olin jo valmiiksi hoikka. En älynnyt hakea mitään kotipalvelun apua esikoisen hoitamiseen, vaikka silloin juuri oli tullut muutos, että sitä sai muutkin kuin lastensuojelun asiakkaat. Ihmettelen kuitenkin, miksi neuvolasta ei edes kerrottu siitä vaihtoehdosta, olin kuitenkin kertonut, miten pahoin voin ja että olen päivät yksin parivuotiaan kanssa eikä tukiverkostoa sitten tositilanteessa olekaan.
Isovanhemmat kävivät meillä välillä pikaisesti pullakahvia ryystämässä, mutta eivät pyynnöistäni huolimatta yhtään auttaneet lapsen hoidossa, ruuanlaitossa tai vaikka kaupassa käynnissä. Itse välillä hoipuin vessaan oksentamaan ja keitin niille ääliöille kahvia. Ai niin ja samalla opiskelin avoimessa, koska työnhaku ei natsannut enää sen jälkeen, kun edellinen työsuhteeni oli päättynyt esikoisen syntymään. Isovanhemmat aukoivat päätään siitä, miten pitäisi olla töitä ja pitäisi ostaa iso talo. No juu juu!
Seuraava ongelma oli se, mihin esikoisen saa hoitoon synnytyksen ajaksi. Toisilla isovanhemmilla oli kiire Lappiin ja toisilla mustikkaan.
Vmp, en kyllä lisäänny enää koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se onkin yksi isoimpia syitä, miksi en luultavasti hanki lapsia. Mistään ei saa ymmärrystä. Jos olisi kotona muutaman vuoden, koska pikkulapsiaika on raskasta, olisi turha kuvitella enää tekevänsä tutkintoa vastaavia töitä.
Kumma juttu kun monelta onnistuu alanvaihdot, välivuodet ulkomailla vai vaikka työttömyyden jälkeen päästä uraan takaisin kiinni. Mutta ei naisella, kun laittaa mahan palloksi niin ainoa ratkaisu on heittäytyä uhrina selälleen märisemään kuinka tulisi paha yhteiskunta ja miehet kun veivät kaiken pois!!
Kyse on toisten ihmisten suhtautumisesta, ei siihen itse pysty vaikuttamaan. Kyllä sen itse huomaa, jos sellaisen kohteeksi joutuu. Raskaus nyt yleensä näkyy päällepäin ja osalla työnantajista on ennakkoluuloja lapsia hankkineita naisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
No minusta se ei ole sairaus. Alkuraskaudessa moni asia kuten kauppakeskuksen eteisen muovimatto oksetti.
Loppuraskaudessa nyt vaan oli iso maha. Ei se mitään haitannut. Sen kanssa pystyi juoksemaeankin. En koskaan ruvennut kävelemään ankkaa, kuten jotkut raskaana olevat tekevät.
"Ruvennut kävelemään ankkaa" 😂 siltähän se tosissaan näyttää. En minäkään ekassa raskaudessa ruvennut kävelemään ankkaa kun ei ollut pakko.
Tokassa rupesin, mutta ei se ihan vapaaehtosta ollut, liitoskivut vain oli niin jäätäviä ettei yksinkertasesti pystynyt kuin vaappumaan hitaasti eteenpäin ja lopussa ei oikein edes sitä.
Nyt kun vauvavuosi alkaa olla ohi, alkaa ne kivutkin olla jo kokonaan poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi niin mahtava nähdä, miten kävisi miespoliitikolle, kun hän tulisi raskaaksi!
Ottaisi varmasti heti 9 kk:n ’synnytystalkoo’-loman. Retostelisi sillä pitkin mediaa ja pörhistelisi, miten HÄN PELASTAA SUOMEN! :-DDDDD
Synnärillä n. vuorokausi synnytyksestä minulle nousi korkea kuume ja tulehdusarvot hurjiin lukemiin. Mies oli lähtenyt päästämään lapsenvahtia kotiin, jouduimme vauvan kanssa vielä jäämään synnärille. Aloitettiin antibiootit suoraan suoneen. Minulla oli järkyttäviä vilunväristyksiä, mutta huoneessa ei ollut peittoa. Käytävällä olevassa hyllyssä oli vain vuodevaatteita ja pyyhkeitä. Pyysin peittoa, mutta sanottiin, että niitä löytyy käytävältä kanslian kohdalta. En kuumeessa kyennyt sitä itse hakemaan, joten hytisin aamuun asti pussilakanan ja pyyhkeen alla. Peiton sain aamulla, kun mies saapui ja kävi hakemassa. Niin, raskaushan ei ole sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen työssä missä pitää päivittäin olla koko päivä jaloillaan, kyykkiä, nostella ja työntää raskaita asioita. Jos raskautuisin, onko mitään sääntöä kuinka kauan raskaita töitä voi oleva tehdä? Johan siinä mahakin alkaisi olla tiellä, nostellessa. Aloin tosissani miettiä, vai onko se saikku ainoa vaihtoehto?
Itsekin olen työssä jossa askelmäärät päivää kohti on siinä 15 000-22 000 välissä ja päivästä sykettä nostavaa likkunnaksi katsottavaa aikaa on n. 2 h, työtehtävät on usein raskaita, paljon nostamista ja kantamista ja kiipeilemistä. Kollega oli ihan normaalin ajan töissä ja jäi äitiyslomalle silloin kun sen pitikin alkaa, eikä ollut saikulla. Toki tämä riippuu ihan omasta voinnista ja jaksamisesta, ei hänkään enää loppuvaiheessa kovin raskaita asioita nostellut tai kiipeillyt katonrajassa. Työtä piti vaan mukauttaa mahdollisuuksien mukaan. Jos sellainen ei ole mahdollista niin silloin oman turvallisuudenkin takia ainut vaihtoehto on saikku.
Niin,
Paljon kuuluu sun lisääntyminen mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen työssä missä pitää päivittäin olla koko päivä jaloillaan, kyykkiä, nostella ja työntää raskaita asioita. Jos raskautuisin, onko mitään sääntöä kuinka kauan raskaita töitä voi oleva tehdä? Johan siinä mahakin alkaisi olla tiellä, nostellessa. Aloin tosissani miettiä, vai onko se saikku ainoa vaihtoehto?
Itsekin olen työssä jossa askelmäärät päivää kohti on siinä 15 000-22 000 välissä ja päivästä sykettä nostavaa likkunnaksi katsottavaa aikaa on n. 2 h, työtehtävät on usein raskaita, paljon nostamista ja kantamista ja kiipeilemistä. Kollega oli ihan normaalin ajan töissä ja jäi äitiyslomalle silloin kun sen pitikin alkaa, eikä ollut saikulla. Toki tämä riippuu ihan omasta voinnista ja jaksamisesta, ei hänkään enää loppuvaiheessa kovin raskaita asioita nostellut tai kiipeillyt katonrajassa. Työtä piti vaan mukauttaa mahdollisuuksien mukaan. Jos sellainen ei ole mahdollista niin silloin oman turvallisuudenkin takia ainut vaihtoehto on saikku.
Eri
Ja äitiysvapaallehan voi jäädä jo 8 viikkoa ennen laskettua aikaa jos vointi ei salli työskentelyä, ei tarvitse odottaa siihen viiteen viikkoon jolloin pitää jäädä pois töistä. Sitä ennen tietenkin saikkua jos töitä ei voi mukauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
urpå kirjoitti:
elämä on valintoja
Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.
Tämä on ihan pÅskaa.
Ei kukaan edelleenkään pakota, joten en ymmärrä ongelmaa. Elämässä joutuu joustamaan ja ihan kaikkea ei aina voi saada.
Niin no, nämä valinnat heijastuvat toki sitten yhteiskuntaankin, kuten olet huomannut. Ei ole pelkästään yksilön ongelma.
Myös sukunimivalinnat heijastuvat yhteiskuntaan. On se kumma kun ei miehenne halua kunnioittaa panostanne enempää!
Up