”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on aikamoista kuraa. Ihmettelen ylipäätään miksi kukaan itseään rakastava ihminen hankkii lapsia, siis nainen. Miestähän ei perhe kosketa. Se vaan ilmestyy ja oma elämä jatkuu kuten ennenkin. Naisen työviikko on 97 tuntia silloin kun on perhe. Miehen työviikko on kymmeniä tunteja vähemmän. Nainen hoitaa kaiken vaikka pää kainalossa ilman mitään apuja ja terveen miehensä siihen lasten päälle. Itse kyllästyin aikoinaan tähän orjuuttamiseen ja kärsimysnäytelmään, 18 vuoden vankeustuomioon per lapsi. En ikinä hankkisi enää lapsia näillä tiedoin en kyllä miestäkään riesaksi. Puolet kuormasta tippuu kun laittaa ukon mäelle, lapset hoidetaan kunnes vapaus koittaa.

No, kyllä meillä mies osallistui lapsenhoitoon ihan synnäriltä lähtien, eli ei se ole automaatio, että äiti hoitaa kaiken hampaat irvessä.

Toisen lapsen haluaisin, mutta tasapainoilen määräaikaisten työsuhteiden kanssa.

Jos saan vakinaisen - kehtaanko raskautua pian?

Jos hankin lapsen määräaikaisuuden jälkeen - saanko enää töitä?

Ja kello tikittää armottomasti eteenpäin kohti hedelmällisyyden laskua.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on aikamoista kuraa. Ihmettelen ylipäätään miksi kukaan itseään rakastava ihminen hankkii lapsia, siis nainen. Miestähän ei perhe kosketa. Se vaan ilmestyy ja oma elämä jatkuu kuten ennenkin. Naisen työviikko on 97 tuntia silloin kun on perhe. Miehen työviikko on kymmeniä tunteja vähemmän. Nainen hoitaa kaiken vaikka pää kainalossa ilman mitään apuja ja terveen miehensä siihen lasten päälle. Itse kyllästyin aikoinaan tähän orjuuttamiseen ja kärsimysnäytelmään, 18 vuoden vankeustuomioon per lapsi. En ikinä hankkisi enää lapsia näillä tiedoin en kyllä miestäkään riesaksi. Puolet kuormasta tippuu kun laittaa ukon mäelle, lapset hoidetaan kunnes vapaus koittaa.

Mitä hittoo? Minkälaisia miehiä olette valinneet lapsenne isäksi?

Aina näissä keskusteluissa ihmetyttää aikuisten ihmisten käsitys siitä, että kaikilla muilla oireet ja ongelmat ovat just samanlaiset kuin itsellä. Sitten ihmetellään, että "kyllähän noin pieni pahoinvointi pitää kestää, miten ihmiset on sairaslomalla raskauden takia, vaikka itse olin helposti töissä!" 

On se jännä!

Vierailija kirjoitti:

Aina näissä keskusteluissa ihmetyttää aikuisten ihmisten käsitys siitä, että kaikilla muilla oireet ja ongelmat ovat just samanlaiset kuin itsellä. Sitten ihmetellään, että "kyllähän noin pieni pahoinvointi pitää kestää, miten ihmiset on sairaslomalla raskauden takia, vaikka itse olin helposti töissä!" 

On se jännä!

Niinpä. Mulla oli monta kuukautta kestävä hyperemeesi. Laihduin 10 kiloa ja olin useaan otteeseen sairaalassa hoidossa, työkyvytön koko tuon ajan. Oli typerryttävää kuinka tätä tilaa/sairautta ei tunneta aina edes terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Olin pyörtynyt kaikesta oksentamisesta kotiin ja sairaalaan päästyäni kätilö neuvoi syömään pieniä aterioita kerrallaan ja "kyllä toi menee ohi yleensä ku pääset viikolle 12". Jos tietäisi jotain hyperemeesistä, niin sen, että se ei todellakaan mene ohi viikolla 12 eikä siihen todellakaan auta mitkään kotikonstit, vaan tiputus sairaalassa, lääkkeet ja aika.

[/quote]

Katsos kun jotkut rakastavat lapsia ja ovat epäitsekkäästi valmiita kärsimään kopua ja tuskaa lapsen takia. Sitä sinä idari et itsekkyydessäsi ja näsäviisastelussasi voi ymmärtää.

T. Muös hyperemeesistä kärsinyt[/quote]

Olipas typerä kommentti...ei se lasten maailman puskeminen ole mitään epäitsekästä lasten rakastamista, omaksi iloksi niitä tehdään! Ei syntymätön lapsi ole pyytänyt saada syntyä tänne rakastavan äidin "kopusta" (kivusta, oletan) ja tuskasta huolimatta. Se, että olemassa olevia lapsia rakastetaan ja hoidetaan, ei ole mikään mitalin arvoinen suoritus vaan itsestäänselvyys. Biologisten lasten hankkiminen on viimeisen päälle itsekäs teko, toivottavasti se on jo kaikille selvää. Enkä ole siis sanomassa, että on väärin hankkia lapsia mutta tuo on hyvä vaan tiedostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se sun töissä suoriutuminen ei nyt vaikuta mihinkään. Jos olet määräaikainen, sopimusta ei jatketa olit kuinka tehokas tahansa. Saat etsiä uuden työn perhevapaan jälkeen. Vakityössä taas pidät työsi, oli vointisi mikä tahansa.

Määrakaisia ketjutetaan tai vakinaistetaan.

Raskaana olevia harvemmin. Oli hän sitten hyvävointinen tai huonovointinen.

eikö se miesten raskaus sitten liikuta ketään!!!111

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä 8kk esikoinen. Raskauden ekat 3kk oksensin oksensin ja oksensin. Painoa tippui 7kg ja tipassa piti olla. Ikinä en ole niin heikossa kunnossa ollut ja toivoin jopa raskauden loppuvan että oksentelu loppuisi. Tästäkin yli vuosi mutta toista lasta ei tule. En vain pystyisi kokea uudestaan sitä oksentamista 24/7.... Synnytys olikin sitten hyvä kokemus itsellä 🙂 mutta nou more beibiis minulle. Mies tahtoisi mutta siihen asti kunnes hän voi kantaa lasta 9kk ja synnyttää niin yhdellä lapsella mennään

Kaikki raskaudet eivät ole samanlaisia. Oletko ajatellut, että ehkä seuraavalla kerralla ei ole noin vaikeaa pahoinvointia?

Tähän minäkin luotin. Ekassa raskaudessa olin huonovointinen ja oksenntelin synnytykseen asti vuorokauden ympäri. Synnytys oli täyttä kidutusta. Toinen raskaus oli vielä pahempi. Pahoinvointi oli yhtä paha ja siihen päälle vielä järkyttävät liitoskivut ja samalla oli pakko vielä huolehtia 2v esikoisesta. Hain ja sain sairauslomaa. Kolmatta kertaa en enää suostunut moiseen rääkkiin.

Vierailija kirjoitti:

urpå kirjoitti:

elämä on valintoja

Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.

Tämä on ihan pÅskaa.

Olen samaa mieltä että asenteissa ja kulttuurissa on tämän osalta paljon ongelmia, mutta samalla muistutus että Suomessa on silti kansainvälisesti vertaillen yksi maailman pisimmistä lakisääteisistä äitiyslomista. Itse toivoisin ennen kaikkea asennemuutosta työelämään ja neuvoloihin.

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Niin kauan kuin äitiysvapaan kulut ovat vain äitien työnantajien maksettavina, ei muutosta tule. Raskausajan ja äitiysvapaan kulut tulisi korvata työnantajalle 100%:sti ja lisäksi antaa tukirahaa sijaisen palkkaamiseen.

Ylipäätään myötätunto toisia kohtaan on vähentynyt, mikä on surullista. Vaikka raskaus ei ole sairaus, on se silti eräänlainen kehon poikkeustila. Naisvaltaisilla työpaikoilla lähinnä puhutaan p**kaa raskaana olevasta, jos työteho pääsee hetkellisesti laskemaan.

Iso- ja isoisovanhempiemme aikaan oli toisin. Vaikka työt olivat fyysisesti raskaita ja olosuhteet hurjia saunasynnytyksineen ja lyhyine äitiyslomineen, niin kyllä raskaana olevaa yritettiin auttaa sen verran kuin suinkin se oli mahdollista ja elämä oli yhteisöllisempää.

Itsekin olen molemmissa raskauksissa kärsinyt todella voimakkaasta pahoinvoinnista, ja oksennellut salaa työpaikan syrjäisessä vessassa. Sitten vaan suuvedellä purskuttelu ja hymyä huuleen.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Olen aina elänyt hyvin terveellisesti, mutta pahoinvoinnin vuoksi ei mikään pysynyt sisällä ja terveellinen, monipuolinen ruokavalio oli mahdoton. Ylipäätään yhtikäs mikään ruokavalio. Kahdesti olen ollut tiputuksessakin ja molemmissa raskauksissa syönyt viimeiset puoli vuotta pelkkää puuroa ja mehukeittoa, kun kaikki kiinteämpi tuli ylös. Jatkuva oksentaminen jatkui siis läpi koko raskauden.

Olen hoikka ja paino nousi hirveän vähän. Ihme kyllä lapset ovat olleet 3,5-kiloisia molemmat. Oma painoni puolestaan pudonnut selkeästi alipainon puolelle pian synnytysten jälkeen.

Kuuntelin kehoani, ja se olisi tarvinnut vaikka mitä, mutta ei ottanut vastaan.

Ennalleni olen toipunut vasta puoli vuotta-vuosi imetysten loppumisen jälkeen.

Ai että, en vielä lukenut kuin ekan sivun, mutta ap:n aloitus olisi voinut olla lähes kuin omasta kynästäni. En olisi uskonut miten helvetillinen rasti raskaus voi olla, joten ainoa raskauteni jäi kyllä ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Vieläkään olo ei ole sama kuin ennen raskautta, vaikka synnytyksestä on jo vuosi, liekö olo enää palaa koskaan (fyysisesti) samanlaiseksi...

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Sinä et tiedä pahoinvoinnista ja liitoskivuista mitään, jos olet pystynyt niiden kanssa käymään töissä, ulkoilemaan ja liikkumaan. Minä olin harrastanut kilpaurheilua SM-tasolla viimeiset 7 vuotta ennen raskauttani ja kuvittelin jatkavani normaalia elämää läpi raskauden. Aika nopeasti huomasin sen olevan mahdotonta. Ainoa mitä pystyi tekemään oli olla paikoillaan makuuasennossa. Hyvällä tuurilla siten pystyi välttämään jatkuvan oksentelun, jonka takia olin joutua sairaalaan. Kuvotusta ja huonovointisuutta sekään ei poistanut. Näin mentiin raskauden loppuun asti. Sama toistui toisessa raskaudessani.

Ei mulla ollut mitään työtä haittaavia vaivoja. 4 raskautta ja 4 synnytystä, 3 elävänä syntynyttä ihmislasta. Oksentelin noin rv 14-15 saakka joka raskaudessa. En kokenut sitä työssä olemisen esteeksi. Toki työ on ollut aina toimistotyötä, jossa on päässyt vessaan aika helposti. Päiväunet olen nukkunut joka raskaudessa, yleensä suoraan työpäivän jälkeen. Närästystä on ollut, verenvuotoa joissain raskauksissa. Loppuvaiheessa on lähinnä ollut ihana odotuksen tunne, kun väsymys ja oksentelu on poissa. Silti olen kokenut olevani erittäin työkykyinen, vaikka kaikenlaista vaivaa on!

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Jos olet kyennyt harrastamaan liikuntaa, niin et kyllä tiedä liitoskivuista mitään. Kolmannessa raskaudessa aloin niistä kärsiä, ja loppuvaiheessa oli suuri saavutus, jos kykenin kävelemään sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan. Kivut olivat jatkuvia ja kovia, ja esimerkiksi jouduin konttaamaan yläkertaan makuuhuoneeseen enkä löytänyt mitään sellaista nukkuma-asentoa jossa ei olisi koskenut. Sairaanhoitajan työstä ei yllättäen tullut mitään, kun hädintuskin pystyin kävelemän osaston päästä päähän, ja jäinkin sairaslomalle jo kauan ennen äitiysloman alkua.

Laskeva syntyvyys? Hyvät johtopäätökset. Jotkut ei vain halua lapsia. Ja siinä se. Ei mitään tekemistä raskauden vaivojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Jos olet kyennyt harrastamaan liikuntaa, niin et kyllä tiedä liitoskivuista mitään. Kolmannessa raskaudessa aloin niistä kärsiä, ja loppuvaiheessa oli suuri saavutus, jos kykenin kävelemään sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan. Kivut olivat jatkuvia ja kovia, ja esimerkiksi jouduin konttaamaan yläkertaan makuuhuoneeseen enkä löytänyt mitään sellaista nukkuma-asentoa jossa ei olisi koskenut. Sairaanhoitajan työstä ei yllättäen tullut mitään, kun hädintuskin pystyin kävelemän osaston päästä päähän, ja jäinkin sairaslomalle jo kauan ennen äitiysloman alkua.

En ole tuo, jolle kommentoit, mutta kyllä noita liitoskipuja on suunnilleen kaikilla, ainakin tokasta raskaudesta lähtien. Toisilla ne invalidisoi kotiin, suurimmalla osalla ei. Kun itselläni oli toimistotyö, en niiden takia ainakaan joutunut jäämään kotiin ikinä. Päin vastoin kotona pienten lasten perässä juokseminen tuotti tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Ei, sulla ei ole ollut liitoskipuja. Ne oikeat liitoskivut on niitä, jolloin ainoa kivuton keino liikkua on kulkea takaperin. Mulla meni liitoskipujen takia kävelykyky jo rv25, pystyin ainoastaan töpöttämään lyhyitä matkoja, nekin kostautuivat illalla h*lvetillisillä poltteilla häpyluussa. Ei auta kylmä/kuuma, ei särkylääkkeet, ei tukivyö. Kyljen kääntö öisin, tuskaa sekin. Meni unet. Lisätään tähän vielä keilapallo jalkovälissä, eli lapsen pää joka porautui lähtökuoppiin aivan liian aikaisin. Sanottiin että kivut päättyy synnytykseen. Päättyi vuoden päästä, kun pahimmatkin hätäsektion komplikaatiot oli parantuneet. Siinä minä sitten söin terveellisesti ja kuuntelin kehoani. Ja kyllä, olin normaalipainoinen, tein fyysisesti rankkaa työtä (olin hyväkuntoinen) ja söin terveellisesti ennen raskautta.

Ei ikinä enää yhtään lasta.