”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Ei, sulla ei ole ollut liitoskipuja. Ne oikeat liitoskivut on niitä, jolloin ainoa kivuton keino liikkua on kulkea takaperin. Mulla meni liitoskipujen takia kävelykyky jo rv25, pystyin ainoastaan töpöttämään lyhyitä matkoja, nekin kostautuivat illalla h*lvetillisillä poltteilla häpyluussa. Ei auta kylmä/kuuma, ei särkylääkkeet, ei tukivyö. Kyljen kääntö öisin, tuskaa sekin. Meni unet. Lisätään tähän vielä keilapallo jalkovälissä, eli lapsen pää joka porautui lähtökuoppiin aivan liian aikaisin. Sanottiin että kivut päättyy synnytykseen. Päättyi vuoden päästä, kun pahimmatkin hätäsektion komplikaatiot oli parantuneet. Siinä minä sitten söin terveellisesti ja kuuntelin kehoani. Ja kyllä, olin normaalipainoinen, tein fyysisesti rankkaa työtä (olin hyväkuntoinena) ja söin terveellisesti ennen raskautta.

Ei ikinä enää yhtään lasta.

Mulla ei kyllä ole ollut yhtään noin tukalaa raskautta, vaikka pahoinvointi ollut voimakasta ensimmäisellä kolmanneksella joka raskaudessa. Eli tuskin voi yleistää, että liitoskivut olis ihan helvetillisiä ja invalidisoivia. On siis liitoskipuja ollut mullakin aina loppuvaiheessa, mut ei ne ole töissä istumista estäneet.

Vierailija kirjoitti:

Laskeva syntyvyys? Hyvät johtopäätökset. Jotkut ei vain halua lapsia. Ja siinä se. Ei mitään tekemistä raskauden vaivojen kanssa.

Ajattelet samoin, eli eipä pelota kivut tai synnytys, vaan äitiys yleensäkin epämukava asia etenkin kun ei ole vakkarikumppania. On ylipainoa joo, ja elintavat ei parhaasta päästä, mutta en silti tekisi silti lapsia jonkin yhden illan tuttavuuden kanssa. Mistä niitä hyviä miehiä edes löytää?

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkä; en lukenut.

?!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Ei, sulla ei ole ollut liitoskipuja. Ne oikeat liitoskivut on niitä, jolloin ainoa kivuton keino liikkua on kulkea takaperin. Mulla meni liitoskipujen takia kävelykyky jo rv25, pystyin ainoastaan töpöttämään lyhyitä matkoja, nekin kostautuivat illalla h*lvetillisillä poltteilla häpyluussa. Ei auta kylmä/kuuma, ei särkylääkkeet, ei tukivyö. Kyljen kääntö öisin, tuskaa sekin. Meni unet. Lisätään tähän vielä keilapallo jalkovälissä, eli lapsen pää joka porautui lähtökuoppiin aivan liian aikaisin. Sanottiin että kivut päättyy synnytykseen. Päättyi vuoden päästä, kun pahimmatkin hätäsektion komplikaatiot oli parantuneet. Siinä minä sitten söin terveellisesti ja kuuntelin kehoani. Ja kyllä, olin normaalipainoinen, tein fyysisesti rankkaa työtä (olin hyväkuntoinena) ja söin terveellisesti ennen raskautta.

Ei ikinä enää yhtään lasta.

Mulla ei kyllä ole ollut yhtään noin tukalaa raskautta, vaikka pahoinvointi ollut voimakasta ensimmäisellä kolmanneksella joka raskaudessa. Eli tuskin voi yleistää, että liitoskivut olis ihan helvetillisiä ja invalidisoivia. On siis liitoskipuja ollut mullakin aina loppuvaiheessa, mut ei ne ole töissä istumista estäneet.

Näinpä. Minullakin on liitoskipuja tässä neljännessäkin raskaudessa nivusessa ja häpyliitoksessa, mutta ne eivät haittaa päivittäisiä tekemisiä, ovat vain epämukavia. Esikoista odottaessani (30 kg ja 16 vuotta sitten) liitoskivut tuntuivat kävellessä siltä, että joku tuikkisi sukkapuikolla häpyliitokseen. Kävelemään en pystynyt, mutta pyörällä poljin paikasta toiseen.

Täytyypä taas pysähtyä siihen miten hyvin asiat itsellä on. Nyt rv 24 ja olen parempivointinen kuin naismuistiin. Alussa oksentelin, sitten tuli migreenit mutta nyt jaksan treenata. Myös henkisesti voin tasaisemmin kuin koskaan pms-menkka-hormonikierteessä.

Voihan se vielä muuttua loppua kohden helvetiksi ja ihan varmana jossain vaiheessa (synnytys, lapsen luonne tms) tää helppous mulle kostetaan ja tilit tasataan. Pitää muistaa nauttia.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Nyt tuli sellaista puppua suustasi että pakko kommentoida. Olen korkeakoulutettu, vaativaa asiantuntijatyötä tekevä normaalipainoinen nainen. Syön terveellisesti ja monipuolisesti ja harrastan liikuntaa useamman kerran viikossa. Elän aktiivista ja sosiaalista elämää. Paitsi viimeisen kolmen kuukauden ajan. Tulin nimittäin raskaaksi, ja olen ollut vuodepotilaana siitä asti, sillä minuuttiakaan, MINUUTTIAKAAN en ole näinä kuukausina voinut hyvin. Aamulla kun herään, vyöryy ylle pahoinvoinnin aalto ja iltaisin kun nukahdan, yritän tehdä sen oksentamatta. Siinä välissä ovat kiduttavat, etovan olon täyteisen, oksentelulla täyttyvät päivän tunnit. Tällä kidutuksella ei ole mitään tekemistä elintapojen kanssa, ja huomaan, ettei sinulla ole tästä olosta mitään kokemusta. Iso HAH hyötyliikuntavinkillesi. Tässä sinulle vinkki: kun postilaatikolle käveleminen vie 15 minuuttia ja joka askeleella pysähdyt huohottamaan ja yökkimään, kun meinaat tukehtua omaan sylkeesi ja kun oksennat päällesi/lattialle/suihkuun sadatta kertaa, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että kunto oli huono ennen raskautta. Olen varmasti vähemmistössä tämän olon kanssa, mutta en ainoa: sairaalassa päivystyksessä olen maannut muiden tästä ihanuudesta nauttivien raskaana olevien kanssa samassa huoneessa. Mutta hei, syödäänkö kasviksia ja kävellään ripeästi portaita, se varmaan auttaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Nyt tuli sellaista puppua suustasi että pakko kommentoida. Olen korkeakoulutettu, vaativaa asiantuntijatyötä tekevä normaalipainoinen nainen. Syön terveellisesti ja monipuolisesti ja harrastan liikuntaa useamman kerran viikossa. Elän aktiivista ja sosiaalista elämää. Paitsi viimeisen kolmen kuukauden ajan. Tulin nimittäin raskaaksi, ja olen ollut vuodepotilaana siitä asti, sillä minuuttiakaan, MINUUTTIAKAAN en ole näinä kuukausina voinut hyvin. Aamulla kun herään, vyöryy ylle pahoinvoinnin aalto ja iltaisin kun nukahdan, yritän tehdä sen oksentamatta. Siinä välissä ovat kiduttavat, etovan olon täyteisen, oksentelulla täyttyvät päivän tunnit. Tällä kidutuksella ei ole mitään tekemistä elintapojen kanssa, ja huomaan, ettei sinulla ole tästä olosta mitään kokemusta. Iso HAH hyötyliikuntavinkillesi. Tässä sinulle vinkki: kun postilaatikolle käveleminen vie 15 minuuttia ja joka askeleella pysähdyt huohottamaan ja yökkimään, kun meinaat tukehtua omaan sylkeesi ja kun oksennat päällesi/lattialle/suihkuun sadatta kertaa, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että kunto oli huono ennen raskautta. Olen varmasti vähemmistössä tämän olon kanssa, mutta en ainoa: sairaalassa päivystyksessä olen maannut muiden tästä ihanuudesta nauttivien raskaana olevien kanssa samassa huoneessa. Mutta hei, syödäänkö kasviksia ja kävellään ripeästi portaita, se varmaan auttaa!

Mun mieskin sanoo että nythän sulla on aikaa tehdä iltalenkkejä ja liikkua kun olet lomalla, kannattaa pitää kunnosta hyvää huolta kun synnytys on kuitenkin aikamoinen koettelemus. Oon siis kesälomalla ja siitä suoraan äitiyslomalle.

Ei ymmärrä että kun ei kunto anna myöten tehdä enää pitkiä lenkkejä kun alaselkä on kipeä ja lantiota jomottaa ja alkaa herkästi supistelemaan.

Kyllä mä liikun sen verran kuin pystyn mutta mitkään reippaat tunnin kävelylenkit ei tuu enää kysymykseenkään.

Niin, miksikö syntyvyys laskee! Olen itsessäni miettinyt kokemusten pohjaltakin, että koska tämä meidän elämämme viimeaika on niin kovin julkista, kaikki puhutaan, kaikki näytetään, on sosiaalinen foorumi kaikenaikaa mielipiteiden vaihdoille auki, mikään ei ole salassa, kaikki tiedetään ja näytetään. Siis lapsenteossa ja raskaudessa, kasvatuksessa ei ole enää mitään omaa, kuin kaikki olisi yhteistä, julkista, täynnä oppia ja ohjeita. Siis nuorelle naiselle tai vanhemmallekin tuo kaikki on tiedossa ei ole mitään omaa, ei kokemusta odottavaa. 

Silloin joskus kun kaikki ei vielä ollut näin avointa, oli ihanaa tehdä lapsia itselle, keskustella äitiysneuvolassa vain minun raskaudestani, vain minun lapseni hyvinvoinnista, vain minun hyvästäolosta raskauden kestossa. Nyt kaikkea verrataan, revitellään, kuin kenelläkään ei olisi enää omaa, ei kokemusta, ei edes omaa raskautta, oman lapsen saantia, vaan sekin on revitelty tindereissä ja naamapuukeissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Ei, sulla ei ole ollut liitoskipuja. Ne oikeat liitoskivut on niitä, jolloin ainoa kivuton keino liikkua on kulkea takaperin. Mulla meni liitoskipujen takia kävelykyky jo rv25, pystyin ainoastaan töpöttämään lyhyitä matkoja, nekin kostautuivat illalla h*lvetillisillä poltteilla häpyluussa. Ei auta kylmä/kuuma, ei särkylääkkeet, ei tukivyö. Kyljen kääntö öisin, tuskaa sekin. Meni unet. Lisätään tähän vielä keilapallo jalkovälissä, eli lapsen pää joka porautui lähtökuoppiin aivan liian aikaisin. Sanottiin että kivut päättyy synnytykseen. Päättyi vuoden päästä, kun pahimmatkin hätäsektion komplikaatiot oli parantuneet. Siinä minä sitten söin terveellisesti ja kuuntelin kehoani. Ja kyllä, olin normaalipainoinen, tein fyysisesti rankkaa työtä (olin hyväkuntoinena) ja söin terveellisesti ennen raskautta.

Ei ikinä enää yhtään lasta.

Mulla ei kyllä ole ollut yhtään noin tukalaa raskautta, vaikka pahoinvointi ollut voimakasta ensimmäisellä kolmanneksella joka raskaudessa. Eli tuskin voi yleistää, että liitoskivut olis ihan helvetillisiä ja invalidisoivia. On siis liitoskipuja ollut mullakin aina loppuvaiheessa, mut ei ne ole töissä istumista estäneet.

Näinpä. Minullakin on liitoskipuja tässä neljännessäkin raskaudessa nivusessa ja häpyliitoksessa, mutta ne eivät haittaa päivittäisiä tekemisiä, ovat vain epämukavia. Esikoista odottaessani (30 kg ja 16 vuotta sitten) liitoskivut tuntuivat kävellessä siltä, että joku tuikkisi sukkapuikolla häpyliitokseen. Kävelemään en pystynyt, mutta pyörällä poljin paikasta toiseen.

Haluan myös avautua liitoiskivuista.

Kahdessa ensimmäisessä raskaudessaa minulla ei ollut muita oireita kuin kasvava maha.

Kolmannessa raskaudessa tein yhden todella pitkän lenkin rv 30 tienoilla, illalla häpyluu ja nivuset alkoivat kipeytyä ja loppuraskaus olikin kivuliasta töpöttämistä, etenkin istumasta nouseminen sattui todella. Mitenkähän sitä kuvailisi..... Oletteko koskaan telinevoimistelleet rautatangolla (näitä oli lapsena koulujen pihoilla) ja pudonneet haarat levällänne tangon päälle? Kuvittele kipu n. 5-10 sekuntia tämän tapahtumisesta. Nonstop.

Kahden lapsen äitinä rasitusta ei kuitenkaan voinut mitenkään välttää eikö lepo kyllä mitään auttanutkaan. Otin asiasta enemmän selvää, jotta selviäisin vähemmällä neljännestä raskaudesta. Treenasin pakarani ja selkäni parempaan kuntoon kuin koskaan. Lisäksi aloitin joogan ja notkistuin huomattavasti aiempaan verrattuna, joogasin päivittäin myös läpi neljännen raskauden -> ei liitoskipuja.

Tuota kannattaa harkita mikäli päiviinsä saa mahdutettua tai edes pari kertaa viikossa. Ainakin jos suunnitelmissa on vielä raskaus. oli omalla kohdalla ainakin hyvin epätoivoinen olo niiden täydellisesti yllättäneiden kipujen kanssa.

On tosiaan erikoista, että jopa tässä keskustelussa väitetään, miten raskausajan vaikeudet olisivat vain huonon kunnon ja -ruokavalion seurausta.

Kun luulisi synnyttäneille naisille olevan jo itsestäänselvää, että jokainen raskaus on erilainen, tekisit sitten mitä vaan.

Itse urheilin säännöllisesti ja söin terveellisesti, kun tulin raskaaksi.

Siitä huolimatta voin todella pahoin. Jo pelkkä hengittäminen toi aivan kauhean olon. Junassa oksensin, koska joku vaunussa mussutti paistopisteeltä ostettua evästä, ja se haju laukaisi välittömästi oksennusrefleksin.

Ja oksensin läpi raskauden. En kuulunut niihin onnekkaisiin, joilla paha olo lähti ekan kolmannensen jälkeen. En pystynyt syömään esim. kanaa enkä kalaa, jostain syystä nämä oksensin ulos heti.

Samoin muitakin kunnon aterioita tuli välttää, koska yleensä oksensin ne heti ulos. Joten ruokavalio oli pitkälti pientä napostelua pitkin päivää.

Sitten taas sisareni suht samoilla elintavoilla ei kahdessa raskaudessaan oksentanut kertaakaan. Ei edes siinä ekana kolmanneksena, jolloin suurin osa voi pahoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.

Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Ei, sulla ei ole ollut liitoskipuja. Ne oikeat liitoskivut on niitä, jolloin ainoa kivuton keino liikkua on kulkea takaperin. Mulla meni liitoskipujen takia kävelykyky jo rv25, pystyin ainoastaan töpöttämään lyhyitä matkoja, nekin kostautuivat illalla h*lvetillisillä poltteilla häpyluussa. Ei auta kylmä/kuuma, ei särkylääkkeet, ei tukivyö. Kyljen kääntö öisin, tuskaa sekin. Meni unet. Lisätään tähän vielä keilapallo jalkovälissä, eli lapsen pää joka porautui lähtökuoppiin aivan liian aikaisin. Sanottiin että kivut päättyy synnytykseen. Päättyi vuoden päästä, kun pahimmatkin hätäsektion komplikaatiot oli parantuneet. Siinä minä sitten söin terveellisesti ja kuuntelin kehoani. Ja kyllä, olin normaalipainoinen, tein fyysisesti rankkaa työtä (olin hyväkuntoinena) ja söin terveellisesti ennen raskautta.

Ei ikinä enää yhtään lasta.

Mulla ei kyllä ole ollut yhtään noin tukalaa raskautta, vaikka pahoinvointi ollut voimakasta ensimmäisellä kolmanneksella joka raskaudessa. Eli tuskin voi yleistää, että liitoskivut olis ihan helvetillisiä ja invalidisoivia. On siis liitoskipuja ollut mullakin aina loppuvaiheessa, mut ei ne ole töissä istumista estäneet.

Näinpä. Minullakin on liitoskipuja tässä neljännessäkin raskaudessa nivusessa ja häpyliitoksessa, mutta ne eivät haittaa päivittäisiä tekemisiä, ovat vain epämukavia. Esikoista odottaessani (30 kg ja 16 vuotta sitten) liitoskivut tuntuivat kävellessä siltä, että joku tuikkisi sukkapuikolla häpyliitokseen. Kävelemään en pystynyt, mutta pyörällä poljin paikasta toiseen.

Haluan myös avautua liitoiskivuista.

Kahdessa ensimmäisessä raskaudessaa minulla ei ollut muita oireita kuin kasvava maha.

Kolmannessa raskaudessa tein yhden todella pitkän lenkin rv 30 tienoilla, illalla häpyluu ja nivuset alkoivat kipeytyä ja loppuraskaus olikin kivuliasta töpöttämistä, etenkin istumasta nouseminen sattui todella. Mitenkähän sitä kuvailisi..... Oletteko koskaan telinevoimistelleet rautatangolla (näitä oli lapsena koulujen pihoilla) ja pudonneet haarat levällänne tangon päälle? Kuvittele kipu n. 5-10 sekuntia tämän tapahtumisesta. Nonstop.

Kahden lapsen äitinä rasitusta ei kuitenkaan voinut mitenkään välttää eikö lepo kyllä mitään auttanutkaan. Otin asiasta enemmän selvää, jotta selviäisin vähemmällä neljännestä raskaudesta. Treenasin pakarani ja selkäni parempaan kuntoon kuin koskaan. Lisäksi aloitin joogan ja notkistuin huomattavasti aiempaan verrattuna, joogasin päivittäin myös läpi neljännen raskauden -> ei liitoskipuja.

Tuota kannattaa harkita mikäli päiviinsä saa mahdutettua tai edes pari kertaa viikossa. Ainakin jos suunnitelmissa on vielä raskaus. oli omalla kohdalla ainakin hyvin epätoivoinen olo niiden täydellisesti yllättäneiden kipujen kanssa.

Alapeukuttajalle: En väitä, että liitoskivut olisivat seurausta vain huonosta lihaskunnosta, jumeista jne. Raskaushormonit pehmentävöt kudoksia ja niveliä ja siksi ne usein ovat pahempia mitä useampi raskaus on taustalla. Minulle oli kuitenkin apua öohasten vahvistamisesta ennen neljättä raskautta ja joogasta (lihasten venyttelystä, kai se johonkin hermoteihinkin vaikuttaa). Sopiihan sitä kokeilla ainakin (Y)

Mulla oli läpi raskauden kauhea olo ja aikamoiset haasteet selviytyä sen kauhean väsymyksen takia päivistä läpi. Tämän takia uutta lasta ei tule koska en jaksaisi mikäli se väsymys toistuu.

Pahinta oli, että lähipiirissä oli paljon ihmisiä jotka tinkasivat koko ajan että "vaikka oksennat etkä pysy hereillä niin kai silti hoidat tämän homman". No enpä hoida, koska en pääse sängystä ylös ja ne asiat eivät liittyneet minuun mitenkään. Moni myös oletti, että kannan oman painoni edestä tavaroita tuosta vain ja jos en, niin olinpa laiska ja käytin raskautta tekosyynä. Tuo asenne oli aika ikävä.

Kolmannella kuulla aloin vuotaa verta todella paljon, ja kun lähdin lääkäriin selvittämään asiaa ja soittamaan neuvolaan niin sain siitäkin huudot että kehtasin lähteä tuollaisen asian takia pois.

Mitä tuollainen käytös edes on?

Syön terveellisesti,  jotkut luulleet että olen kasvissyöjä ja käyn salilla sekä lenkkeilen, olen kovassa kunnossa ja uskoin että raskausaika olisi minulle helppo. Väärin ! En voinut edes koiraa kävelyttää kadun päähän oksentamatta, töistä jouduin jäämään pois jo viikolla 12 +2 kun ei oksenteleva kampaaja voi ottaa asiakkaita... Kun oksentelu hellitti, alkoivat liitoskivut. Sukkapuikko pi""uun- tunne 24 h vuorokaudessa, ei auttanut jooga  eikä  terveyssmoothie.  Kun iski himo lihapiirakoihin, päätin että mitä väliä niillä syömisillä on kun olo on muutenkin kurja ja aiheutin miehelle ihmettelyä ahmimalla lihapiirakoita ja suklaata.  

Meni lähes 2v, että sain painoni entisiin mittoihin ja kuntoni entiselle tasolle.

Up

Kenenkään ei pitäisi lisääntyä.

Suomessa on liian kovat vaatimukset naisia kohtaan. Pitää olla koulutettu, pärjätä työelämässä, pitää olla empaattinen, ystävällinen, fiksu, sisukas, ei saa valittaa mistään eikä heittäytyä autettavaksi (ei todellakaan, tämä on tasa-arvon maa - mikä voi monessa kohtaa tarkoittaa, että nainen tekee kaiken) ja sitten pitää olla kaunis, hoikka, kuntoileva ja mitä vielä... Siis onkohan nyt vähän liikaa vaatimuksia naisia kohtaan. Ihan jos lähdetään siitä, että tulevat (mahdolliset) naiset ja miehet ovat samalla viivalla ja siitä lähdetään sitten miettimään perheen perustamisesta tai vauvahaaveista. Vauvavapaat, työelämä, kodin ja vauvan hoito yms pitäisi keskustella valmiiksi ja ymmärtää, että molempien elämän on jatkuttava toteuttamiskelpoisena vauvankin saavuttua. Ei niin, että nainen menettää työnsä ja mahdollisuudet työllistymiseen, nainen hoitaa lapsen, kodin ja kaikki kulut. Mies saa jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja jos hän esim käyttää isäkuukauden on hän jonkinmonen sankari. Ihmisarvoa ja ymmärrystä naisille ja kohtuulliset vaatimukset!!

Vierailija kirjoitti:

No minusta se ei ole sairaus. Alkuraskaudessa moni asia kuten kauppakeskuksen eteisen muovimatto oksetti.

Loppuraskaudessa nyt vaan oli iso maha. Ei se mitään haitannut. Sen kanssa pystyi juoksemaeankin. En koskaan ruvennut kävelemään ankkaa, kuten jotkut raskaana olevat tekevät.

Kivat sulle, että pääsit noin helpolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki muutkin pääsisivät. Osa kärsii ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista ja oksentelusta koko raskauden ajan. Siinä tilassa on ihan yhtä työkyvytön kuin vatsataudinkin aiheuttamassa pahoinvoinnissa ja oksentelussa. Ankkakävely johtuu liitoskivuista, joita harvemmin esiintyy vielä ensimmäisessä raskaudessa, mutta tämäkin on kovin yksilöllistä. Pahojen liitoskipujen aikana juokseminen on mahdotonta. Hyvä, jos pystyy edes pienen matkan vaappumaan eteenpäin.

Sitten on niitä jotka makaavat sairaalassa monta kuukautta lepohoidossa. Tuttava makasi viimeisessä raskaudessa viikot 23-34. Kirjaimellisesti. Kyllä sen sillon jo sairaudeksi mieltää.

Nykyään on myös hyperemeesiä joka alkaa n viikolla 6 ja jatkuu n. 20 viikolle, joillakin raskauden loppuun asti. Paino laskee jopa 10-20kiloa kun mikään ei pysy sisällä. Ihan sananmukaisesti kuihdut kasaan.

Mikä on mun pointti. No se että kun sä kerrot tämmösestä sun läheisille, ne sivuuttaa sen sillee "no voi, noi on jotain raskausjuttuja". Sama asenne tuntuu olevan terveydenhuollossa ja ihan yhteiskunnallisella tasolla. Voivotellaan mutta mitään tepsiviä hoitoja ja konkreettista apua arkeen ei useinkaan löydy. Ei ilman taistelua eikä välttämättä sen kanssakaan.

Sitten näiltä naisilta tullaan silmät kirkkaana kysymään et koskas seuraava vauva tai no mites ne sun opinnot on edistyny. Aaaargh.

Kiitos tästä ketjusta!

Olen kuvitellut olevani joku kummajainen raskauspahoinvointini kanssa. Oksettaa, huimaa, pyörryttää, mahassa on käynnissä jatkuva pulputus kuin olisin pahassa mahataudissa. Urheilemaan en ole pystynyt käytännössä ollenkaan neljään kuukauteen, kävelykin on tuskaa. Päänsärky vaivaa.

Anoppi hehkuttaa ”ymmärtäväisenä” omia helppoja raskauksiaan ja samaan hengenvetoon ”hyväkuntoista & sitkeää tytärtään”, joka on kuin tehty synnyttämään ja jonka kaikki raskaudet menivät kuin ilmaa vaan.

Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi & heikoksi surkimukseksi. Ja samalla myös kiittämättömäksi p**kaksi, joka ”kehtaan valittaa oloani” kun nyt vihdoin olen saanut raskautua. Välillä olen itsekin epäuskoisena miettinyt, olenko vain äärimmäisen heikko ja kuvittelenko voivani huonommin kuin oikeasti voin. Kunnes taas juoksen oksentamaan...

Tässä ei ymmärretä olennaista asiaa: raskaus eli raskaana olo ei tietenkään sinällään olekaan sairaus vaan luonnollinen TILA. Sen sijaan sen oireina voi olla monenlaista hankaluutta, kipua, sairastelua, liikuntakyvyttömyyttä ym.

Ne ovat tosiasioita, ja niitä pitää hoitaa asiallisesti ja aina raskaana olevaa naista kunnioittaen.