Olen kyllästynyt ongelmaisiin ystäviini!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on mennyt huonosti jo kolme vuotta ja en jaksa enää edes esittää positiivista. Minulla on oikeasti ollut uskomattomia vastoinkäymisiä toisensa perään, lähinnä terveys ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Olen kyllä huomannut, että ihmisiä väsyttää, kun ei ole koskaan mitään hyvää kerrottavaa - mutta kun se on totuus, että asiat ovat koko ajan menneet huonompaan suuntaan. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia?

Olen kokeillut sellaista lähestymistapaa, että en kerro huonoista asioista vaan vain hyvistä. Se tuntuu satuttavalta, koska kun ystävä kertoo omat kuulumisensa, niin ajattelen sisälläni että tekisin mitä vaan jos minulle olisi mahdollista edes puolet siitä, mitä hänellä on. Ja kiehun sisältä, jos ystävän mieltä painava ongelma on esimerkiksi 150e hammaslääkärilasku, mikä on minun ongelmieni rinnalla pikkujuttu. Joten tämä ei onnistu kovin hyvin.

Sitten olen kokeillut kertoa omista asioista neutraaliin äänensävyyn, ja tämä johtaa siihen että ystävä hämmentyy, tuijottaa kauhistuneena ja ei osaa puhua enää mistään.

Sitten olen kokeillut vuodattaa ongelmani tunteella ja sellaisina kuin ne ovat. Tämä saa ihmiset kaikkoamaan nopeasti. Empaattiset ensin hätääntyy siitä, että minua ei voi auttaa ja sitten loittoontuu, epäempaattiset pistää suoremmin välejä poikki.

Tuntuu, että ei ole enää oikein mitään tapaa olla ihmisten kanssa.

On todella valitettavaa että kauheat vastoinkäymiset seuraavat toistaan, varsinkin jos niille ei voi mitään. Ainoa mitä voit tehdä, on yrittää tietoisesti ja aktiivisesti lisätä hyviä asioita elämääsi. Se ei poista huonoja, mutta vähentää huonojen asioiden voimaa kokonaistilassasi.

Näitä voisi esimerkiksi olla asioista nauttiminen, musiikista, väreistä, ylipäätään taiteista, ruuasta. Joku uusi harrastus jos mahdollista, esim käsityöt, soittimet, maalaaminen. Uuden asian opettelu, selviytyjien elämäkertojen lukeminen, lemmikkieläin, kukkien kasvattaminen siemenistä, luonnosta nauttiminen, sisustaminen, uudet vaatteet, korujen askartelu, vapaaehtoistyö, kirjan / runojen kirjoittaminen, valokuvaus, teekutsujen tai viinitastingien järjestäminen ystäville, sukulaisten kanssa lähentyminen, lautapeli-iltojen viettäminen? Tietoisesti kaiken mukavan tekemistä läheisten kanssa? Silloin läheidtenkin on helpompi suhtautua esim vakavaan sairauteen, kun muuten puuhaillaan jotain normaalia ja mukavaa :)

Tuosta vielä kun sanoit että itseäsi ärsyttää ystävän hammaslääkärilasku, kuinka se olisi pientä rinnallasi. Pystytkö ajattelemaan, että maailmassa on varmasti tuhansia ihmisiä, jotka vaihtaisivat paikkaa kanssasi jos pystyisivät!

Ap

Varmaan on niitäkin ihmisiä jossain, joilla menee vielä huonommin ja voisivat vaihtaa paikkaa kanssani. Mutta ihminen luonnostaan etupäässä peilaa itseään välittömään ympäristöönsä, joten siinä mielessä tuon ajatus aina vaatii vähän työtä ja uskoa ollakseen tehokas.

Oletko ap miettinyt, että ehkä sinulla on lapsuudesta jäänyt tarve piristää ihmisiä ja korjata toisten ongelmia? Olen käsittänyt, että tämä on aika yleistä päihdeongelmaisten lapsilla. Ahdistuu toisten ongelmista, koska itsellä on tunne, että on niistä toisen negatiivisista tunteista hieman vastuussa, kuten lapsena. Minullakin oli yhdellä perheenjäsenellä jonkinlaista alkoholiongelmaa ja epätasapainoa, mutta en sinänsä joutunut vastuunkantajaksi keskimmäisenä lapsena vaan väistin tilannetta ehkä enemmän kuin sisarukseni. Ne joita tunnen, jotka ovat alkkisten esikoislapsia, ovat huolenkantajia ja velvollisuudentuntoisia. Sehän on tietysti positiivinen asia, mutta varmaan joskus raskasta jos lähipiirissä on ongelmaisia tai valittajia.

Nimenomaan, ihminen luonnostaan peilaa itseään ja kääntyy itseensä päin = joutuu aina vain syvemmälle. Kun katsoo itsestä pois maailmaan päin, saa perspektiiviä ongelmiinsa, ja näkee paljon muutakin kuin ongelmia. Mutta ehdottomasti siihen pitää aktiivisesti ja tiedostaen orientoitua, mutta miksipä niin ei tekisi? :)

Osuit täysin oikeaan minusta ja taustastani, tosin en ole esikoinen. :) ja kokemuksestani oppineena tiedän, että asioihin voi suhtautua myös myönteisesti, ja korostaa myönteisiä asioita. En koe vastuuta ihmisten ongelmista, mutta koen vastuukseni kertoa että ongelmista voi ja pitää selvitä :)

Ap

Olet kumminkin täällä minulle ja jollekin muullekin pohtinut pitkän listan ehdotuksia ratkaisuista ongelmiin. Miksi et ajattele, että aikuinen luultavasti itse etsii ne sopivat ratkaisut, jos etsii? Miksi olisi sinun vastuusi etsiä sopivia vaihtoehtoja jopa vieraalle ihmiselle, jonka tilanteesta tiedät vain vähän? Sinulle tulee itselle parempi mieli korjaamisesta, siitä että tunnet että olet tehnyt voitavasi. Tämäntyyppiset ihmiset kokemukseni mukaan ahdistuvat ja jopa suuttuvat siitä, jos toisella kestää liian kauan "rypeä" tunteissaan ja etsiskellä sopivia ratkaisuja. Toisaalta, ehkä olet haalinut lähipiiriisi kroonisia valittajia ja ongelmaisia ihmisiä alunperinkin siksi, että saat toimia tutussa roolissasi.

Jos sinä miettisit ratkaisusi itse, et varmasti tulisi ensimmäisen viestisi viimeisessä lauseessa kysymään "mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?"

Miksi koet että vastuullani on ratkaista muiden ongelmia? Se että aloitin keskustelun, tarkoittaa sitä että olen halukas keskustelemaan. Kun joku kysyy, minä vastaan. Perus käytöstapoja ja välttämättömiä edellytyksiä keskustelun jatkumiselle. Pakko sanoo että sinulla on aivan uskomaton asenne tähänkin keskusteluun. Väen vängällä halut vääntää tätä negatiiviseen suuntaan. :D

Ap

Tarkoitin kysymyksellä, että mitä kannattaa tehdä siis itselmaisun kannalta silloin, jos on huono tilanne jatkunut pitkään ja se kuormittaa kuuntelijoita, mutta toisaalta ei voi myös totuudenmukaisesti kertoa elämästään ilman niitä negatiivisia asioita.

Ei minulla ole tähän ketjun aiheeseen oikeastaan enempää kommentoitavaa, niin että voin ihan hyvin lopettaakin vuoropuhelun.

Halvausta sulle niin opit empatiaa!

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli AP:n kaltainen "ystävä" kenen kanssa en enää voi olla oma itseni. Nykyään tavataan satunnaisesti harvoin, koska kukaan ei ole minua niin pahasti loukannut kuin hän, vastoinkäymisistä en edes uskalla mainita. Äitini kuoli yllättäen ja kokemus oli hyvin traumaattinen minulle sillä minä olin se joka löysi ruumiin. Kuukauden jälkeen asia oli ystävän mielestä käsitelty eikä hän ymmärtänyt pahaa mieltäni kun: "Elämä on niin ihanaa ja päiväkin on niin kaunis, miksi vielä itket? Ei voi antaa asioiden lannistaa, ilon kautta kun mennään niin kaikki on hyvin! Eikö sulla olisi jotain hyvää sanottavaa, ei sun äitiskään tykkäis kun oot noin apaattinen." Jne...

Jatkan vielä ettå itse olen luonteeltani peruspositiivinen ihminen. Mutta joskus murheet vaan saavat kiinni eikä siinä auttaneet mitkään positiiviset fraasit, vaan ajan kanssa piti käsitellä suru että pystyi jatkamaan elämää taas. Loukkaavaa oli se että ystäväni ei tätä ymmärtänyt vaan jankkasi iloisista asioista tuplasti, kun en ollutkaan enää positiivinen ja iloinen itseni. Surua ei saanut olla kun se oli hautajaisten myötä ohi, ja pitää ryhdistäytyä eikä rypeä.

Pakon takia näen häntä edelleen kun samoissa piireissä ollaan. Ja aina sitä samaa haaveilua pitäisi olla, pelkkää hyvän muistelua ja uusien reissujen suunnitteluja. Itsekin pidän niistä, mutta elämässä on muutakin meneillään ja niistä haluaidin juuri ystävien kanssa jutella. Onhan se ihanaa että on iloinen ja elämässä kaikki hyvin, pitäisi kuitenkin sen verran olla sosiaalista älykkyyttä että ymmärtää ja antaa sijaa myös ystävien murheille. Kohta ei tarvitse nähdä häntä ollenkaan, sen verran typerästi sanoi viimeksi kun porukalla nähtiin keskenmenon saaneelle ystävälle: "No mutta nyt voitte lähteä amsterdamiin mun kanssa, paljon kivempi näin!"

Veikkaan että muutkaan ei häntä enää kauaa jaksa. Mutta parempi varmaan niin, hän pääsee eroon meistä ongelmaisista ja voi ottaa APn kaveriksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on mennyt huonosti jo kolme vuotta ja en jaksa enää edes esittää positiivista. Minulla on oikeasti ollut uskomattomia vastoinkäymisiä toisensa perään, lähinnä terveys ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Olen kyllä huomannut, että ihmisiä väsyttää, kun ei ole koskaan mitään hyvää kerrottavaa - mutta kun se on totuus, että asiat ovat koko ajan menneet huonompaan suuntaan. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia?

Olen kokeillut sellaista lähestymistapaa, että en kerro huonoista asioista vaan vain hyvistä. Se tuntuu satuttavalta, koska kun ystävä kertoo omat kuulumisensa, niin ajattelen sisälläni että tekisin mitä vaan jos minulle olisi mahdollista edes puolet siitä, mitä hänellä on. Ja kiehun sisältä, jos ystävän mieltä painava ongelma on esimerkiksi 150e hammaslääkärilasku, mikä on minun ongelmieni rinnalla pikkujuttu. Joten tämä ei onnistu kovin hyvin.

Sitten olen kokeillut kertoa omista asioista neutraaliin äänensävyyn, ja tämä johtaa siihen että ystävä hämmentyy, tuijottaa kauhistuneena ja ei osaa puhua enää mistään.

Sitten olen kokeillut vuodattaa ongelmani tunteella ja sellaisina kuin ne ovat. Tämä saa ihmiset kaikkoamaan nopeasti. Empaattiset ensin hätääntyy siitä, että minua ei voi auttaa ja sitten loittoontuu, epäempaattiset pistää suoremmin välejä poikki.

Tuntuu, että ei ole enää oikein mitään tapaa olla ihmisten kanssa.

On todella valitettavaa että kauheat vastoinkäymiset seuraavat toistaan, varsinkin jos niille ei voi mitään. Ainoa mitä voit tehdä, on yrittää tietoisesti ja aktiivisesti lisätä hyviä asioita elämääsi. Se ei poista huonoja, mutta vähentää huonojen asioiden voimaa kokonaistilassasi.

Näitä voisi esimerkiksi olla asioista nauttiminen, musiikista, väreistä, ylipäätään taiteista, ruuasta. Joku uusi harrastus jos mahdollista, esim käsityöt, soittimet, maalaaminen. Uuden asian opettelu, selviytyjien elämäkertojen lukeminen, lemmikkieläin, kukkien kasvattaminen siemenistä, luonnosta nauttiminen, sisustaminen, uudet vaatteet, korujen askartelu, vapaaehtoistyö, kirjan / runojen kirjoittaminen, valokuvaus, teekutsujen tai viinitastingien järjestäminen ystäville, sukulaisten kanssa lähentyminen, lautapeli-iltojen viettäminen? Tietoisesti kaiken mukavan tekemistä läheisten kanssa? Silloin läheidtenkin on helpompi suhtautua esim vakavaan sairauteen, kun muuten puuhaillaan jotain normaalia ja mukavaa :)

Tuosta vielä kun sanoit että itseäsi ärsyttää ystävän hammaslääkärilasku, kuinka se olisi pientä rinnallasi. Pystytkö ajattelemaan, että maailmassa on varmasti tuhansia ihmisiä, jotka vaihtaisivat paikkaa kanssasi jos pystyisivät!

Ap

Varmaan on niitäkin ihmisiä jossain, joilla menee vielä huonommin ja voisivat vaihtaa paikkaa kanssani. Mutta ihminen luonnostaan etupäässä peilaa itseään välittömään ympäristöönsä, joten siinä mielessä tuon ajatus aina vaatii vähän työtä ja uskoa ollakseen tehokas.

Oletko ap miettinyt, että ehkä sinulla on lapsuudesta jäänyt tarve piristää ihmisiä ja korjata toisten ongelmia? Olen käsittänyt, että tämä on aika yleistä päihdeongelmaisten lapsilla. Ahdistuu toisten ongelmista, koska itsellä on tunne, että on niistä toisen negatiivisista tunteista hieman vastuussa, kuten lapsena. Minullakin oli yhdellä perheenjäsenellä jonkinlaista alkoholiongelmaa ja epätasapainoa, mutta en sinänsä joutunut vastuunkantajaksi keskimmäisenä lapsena vaan väistin tilannetta ehkä enemmän kuin sisarukseni. Ne joita tunnen, jotka ovat alkkisten esikoislapsia, ovat huolenkantajia ja velvollisuudentuntoisia. Sehän on tietysti positiivinen asia, mutta varmaan joskus raskasta jos lähipiirissä on ongelmaisia tai valittajia.

Nimenomaan, ihminen luonnostaan peilaa itseään ja kääntyy itseensä päin = joutuu aina vain syvemmälle. Kun katsoo itsestä pois maailmaan päin, saa perspektiiviä ongelmiinsa, ja näkee paljon muutakin kuin ongelmia. Mutta ehdottomasti siihen pitää aktiivisesti ja tiedostaen orientoitua, mutta miksipä niin ei tekisi? :)

Osuit täysin oikeaan minusta ja taustastani, tosin en ole esikoinen. :) ja kokemuksestani oppineena tiedän, että asioihin voi suhtautua myös myönteisesti, ja korostaa myönteisiä asioita. En koe vastuuta ihmisten ongelmista, mutta koen vastuukseni kertoa että ongelmista voi ja pitää selvitä :)

Ap

Olet kumminkin täällä minulle ja jollekin muullekin pohtinut pitkän listan ehdotuksia ratkaisuista ongelmiin. Miksi et ajattele, että aikuinen luultavasti itse etsii ne sopivat ratkaisut, jos etsii? Miksi olisi sinun vastuusi etsiä sopivia vaihtoehtoja jopa vieraalle ihmiselle, jonka tilanteesta tiedät vain vähän? Sinulle tulee itselle parempi mieli korjaamisesta, siitä että tunnet että olet tehnyt voitavasi. Tämäntyyppiset ihmiset kokemukseni mukaan ahdistuvat ja jopa suuttuvat siitä, jos toisella kestää liian kauan "rypeä" tunteissaan ja etsiskellä sopivia ratkaisuja. Toisaalta, ehkä olet haalinut lähipiiriisi kroonisia valittajia ja ongelmaisia ihmisiä alunperinkin siksi, että saat toimia tutussa roolissasi.

Jos sinä miettisit ratkaisusi itse, et varmasti tulisi ensimmäisen viestisi viimeisessä lauseessa kysymään "mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?"

Miksi koet että vastuullani on ratkaista muiden ongelmia? Se että aloitin keskustelun, tarkoittaa sitä että olen halukas keskustelemaan. Kun joku kysyy, minä vastaan. Perus käytöstapoja ja välttämättömiä edellytyksiä keskustelun jatkumiselle. Pakko sanoo että sinulla on aivan uskomaton asenne tähänkin keskusteluun. Väen vängällä halut vääntää tätä negatiiviseen suuntaan. :D

Ap

Tarkoitin kysymyksellä, että mitä kannattaa tehdä siis itselmaisun kannalta silloin, jos on huono tilanne jatkunut pitkään ja se kuormittaa kuuntelijoita, mutta toisaalta ei voi myös totuudenmukaisesti kertoa elämästään ilman niitä negatiivisia asioita.

Ei minulla ole tähän ketjun aiheeseen oikeastaan enempää kommentoitavaa, niin että voin ihan hyvin lopettaakin vuoropuhelun.

Ja vastasin, että muuttaa elämäänsä positiivisempaan suuntaan, että voi kertoa asioita rehellisesti myönteiseltä kantilta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, vaikutat vastenmieliseltä tyypiltä. Mitä se kertoo sinusta, jos kaikki kaverisi muuttuvat vuosien mittaan negatiivisiksi? Ilmeisesti mitätöit heidän ongelmansa positiivisuusplörinäsi alle?

"Minulla on syöpä."

"Äh, ei nyt puhuta siitä, vaan iloitaan auringosta!"

On ihan luonnollista puida ongelmiaan ystävien kanssa. Pinnallisia juttuja käydään sitten tuttavien kanssa. Pidä jatkossa suhteet tuttavuuden tasolla, niin vältyt kuulemasta raskaita ja mieltäsi kuormittavia ei-positiivisuusjuttuja.

Tiedostan, että myönteiset ihmiset aiheuttavat vastenmielisyyttä synkkämielisissä valittajissa. :)

Ao

Haukutko tosiaan rivien välistä syöpäpotilasta synkkämieliseksi valittajaksi? Luitko ajatuksella mitä tuo edellinen juuri kirjoitti sulle? Onpa sulla pokkaa. Nyt poistun tästä ketjusta, koska alat todella ärsyttämään. Vtun itsekeskeinen ajattelu sulla. Vähättelet ihmisiä, joilla on raskaita elämänkokemuksia. 

Eipä yllätä tämä keskustelun sävy ollenkaan :D Olisi mielenkiintoista kuulla, ottavatko nämä murheeelliset ja empatiaa janoavat ihmiset huomioon ne onnelliset ja menestyvät? Että kun odottaa omille murheilleen kuuntelijaa, luonnollisestikkin, ja varmasti usein saa kuuntelijan ongemillee, niin malttavatko he hetkeksikään päästää irti omista ongelmistaan puhuakseen ongelmattoman iloisista asioista. Tämä on se oma ongelmani. Negatiiviset ystävät eivät korvaansa lotkauta asioilleni, ELLEIVÄT ne ole negatiivisia asioita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, vaikutat vastenmieliseltä tyypiltä. Mitä se kertoo sinusta, jos kaikki kaverisi muuttuvat vuosien mittaan negatiivisiksi? Ilmeisesti mitätöit heidän ongelmansa positiivisuusplörinäsi alle?

"Minulla on syöpä."

"Äh, ei nyt puhuta siitä, vaan iloitaan auringosta!"

On ihan luonnollista puida ongelmiaan ystävien kanssa. Pinnallisia juttuja käydään sitten tuttavien kanssa. Pidä jatkossa suhteet tuttavuuden tasolla, niin vältyt kuulemasta raskaita ja mieltäsi kuormittavia ei-positiivisuusjuttuja.

Tiedostan, että myönteiset ihmiset aiheuttavat vastenmielisyyttä synkkämielisissä valittajissa. :)

Ao

Haukutko tosiaan rivien välistä syöpäpotilasta synkkämieliseksi valittajaksi? Luitko ajatuksella mitä tuo edellinen juuri kirjoitti sulle? Onpa sulla pokkaa. Nyt poistun tästä ketjusta, koska alat todella ärsyttämään. Vtun itsekeskeinen ajattelu sulla. Vähättelet ihmisiä, joilla on raskaita elämänkokemuksia. 

Älä viitsi vajota  täydelliseen lapsellisuuteen kehäpäätelmiesi kanssa. Äärimmäisen kärjistetty retorinen esimerkki olikin nyt yhtäkkiä syöpäpotilaan omaelämäkertaa. Meneppäs takaisin äikäntunnille siitä

Loppupäätelmä on, että suurin osa täälläkin kommentoineista / peukuttaneista käyttävät  "ystäviään" likasankoina, ja edellyttävät loppumattomien murheiden maratoonin kuuntelua. Heiltä ei riitä ymmärrystä myönteisen asenteen voimaannuttavasta vaikutuksesta, eivätkä he pyri siihen. He eivät ole kiinnostuneita jakamaan ystäviensä iloja, jos itsellään on vähääkään murhettä päällä.

Kuulostaa vastenmieliseltä. Onneksi itse en ole jäänyt negatiivisuuden otteeseen. :)

Ap

Siis mitä, mikset sitten vaihda ystäviäsi?

Ymmärsinkö ap oikein, että sinun seurassasi ei saisi olla muuten kuin positiivisella ja hyvällä fiiliksellä? Kerta koet, että tämä on kasvava trendi ja koet painetta siihen, että sinun pitäisi katkoa lisää ystävyyssuhteita, koska ystävilläsi on liikaa ongelmia elämässään, niin oletko kertaakaan miettinyt, että syy onkin ehkä sinussa?

Ehkä sinä olet se itsekäs ja vaadit ystäviäsi kantamaan huolta sinun hyvästä fiiliksestä ja täydellisestä piknikistä/illasta/retkestä jne. Minusta ystävyyteen kuuluu jakaminen ja kuuntelu, myös niiden elämän vastoinkäymisten. Mitä ystävyyttä se sellainen on, jos aina pitää väkisin olla hyvällä tuulella ja puhua vain positiivisista ja iloisista aiheista, jottei sinun iltasi mene pilalle?

Onpa taas aloitus, huhhuijaa. 

Vierailija kirjoitti:

Loppupäätelmä on, että suurin osa täälläkin kommentoineista / peukuttaneista käyttävät  "ystäviään" likasankoina, ja edellyttävät loppumattomien murheiden maratoonin kuuntelua. Heiltä ei riitä ymmärrystä myönteisen asenteen voimaannuttavasta vaikutuksesta, eivätkä he pyri siihen. He eivät ole kiinnostuneita jakamaan ystäviensä iloja, jos itsellään on vähääkään murhettä päällä.

Kuulostaa vastenmieliseltä. Onneksi itse en ole jäänyt negatiivisuuden otteeseen. :)

Ap

Musta sä kuulostat tosi negatiiviselta. Aidosti positiivinen ihminen kestää kyllä muiden murheet ilman, että menettää omaa fiilistään ja hyviä asioita siinä. Sun kannattaa opetella ottamaan vastuuta omista tunteistasi. Jos haluat olla hyvällä mielellä, niin ole hyvällä mielellä. Älä vaadi, että muiden pitää olla hyvällä mielellä jotta sinäkin voisit olla.

Minusta sinä kuulostat narsistilta ja kermaperseeltä. Mutta oppia ikä kaikki - me kuollaan kaikki, ja suurin osa kituu myös 😊😊😊

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsinkö ap oikein, että sinun seurassasi ei saisi olla muuten kuin positiivisella ja hyvällä fiiliksellä? Kerta koet, että tämä on kasvava trendi ja koet painetta siihen, että sinun pitäisi katkoa lisää ystävyyssuhteita, koska ystävilläsi on liikaa ongelmia elämässään, niin oletko kertaakaan miettinyt, että syy onkin ehkä sinussa?

Ehkä sinä olet se itsekäs ja vaadit ystäviäsi kantamaan huolta sinun hyvästä fiiliksestä ja täydellisestä piknikistä/illasta/retkestä jne. Minusta ystävyyteen kuuluu jakaminen ja kuuntelu, myös niiden elämän vastoinkäymisten. Mitä ystävyyttä se sellainen on, jos aina pitää väkisin olla hyvällä tuulella ja puhua vain positiivisista ja iloisista aiheista, jottei sinun iltasi mene pilalle?

Et. Siis ymmärtänyt oikein. Summa summarum, kaipaisin tietyiltä ystäviltäni ongelmanratkaisukykyä ja / tai suun sulkemista, kun samojen asioiden negatiivinen jankkaaminen jatkuu vuodesta toiseen. Lisäksi nämä ihmiset jättävät omat positiiviset asiani täysin huomiotta, koska heillä on niin kiire valittaa omista asioistaan. Itse en jankuta ongelmistani. Kerron ongelmistani kyllä, mutta yleensä vasta sen jälkeen, kun ne ovat jo ratkenneet, koska a) en tarvi niiden ratkaisuun ystäviä tai b) en todellakaan haulaa vatvoo negatiivisia asioita. Kaipaisin siis ystävyyteen enemmän iloisia asioita, omiin asioihini osallistumista, ja puhdasta hauskuutta. Olemme siis vielä "nuoria", kolmekymppisiä, eikä ystävieni ongelmat ole mitään suuria, vaan perus negatiivista paskanjauhamista päivittäisistä asioista.

Ap

Minä olen kanssa tällainen elämästä nauttija ja tyytyväinen elämääni kaikkineen. Toki kaikilla väliaikasia murheita on, mutta en yksinkertaisesti ole tekemisissä ihmisten kanssa, joilla on aina tapana vain valittaa kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppupäätelmä on, että suurin osa täälläkin kommentoineista / peukuttaneista käyttävät  "ystäviään" likasankoina, ja edellyttävät loppumattomien murheiden maratoonin kuuntelua. Heiltä ei riitä ymmärrystä myönteisen asenteen voimaannuttavasta vaikutuksesta, eivätkä he pyri siihen. He eivät ole kiinnostuneita jakamaan ystäviensä iloja, jos itsellään on vähääkään murhettä päällä.

Kuulostaa vastenmieliseltä. Onneksi itse en ole jäänyt negatiivisuuden otteeseen. :)

Ap

Musta sä kuulostat tosi negatiiviselta. Aidosti positiivinen ihminen kestää kyllä muiden murheet ilman, että menettää omaa fiilistään ja hyviä asioita siinä. Sun kannattaa opetella ottamaan vastuuta omista tunteistasi. Jos haluat olla hyvällä mielellä, niin ole hyvällä mielellä. Älä vaadi, että muiden pitää olla hyvällä mielellä jotta sinäkin voisit olla.

Myönnettäköön, että tämä keskustelu koettelee myönteisyyttäni :D Hmm.. mun pointtihan nimenomaan oli se, että kun pääsääntöisesti olen erittäin hyvällä ja onnellisella mielellä, niin haluaisin myös jakaa sen muiden kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, paitsi ammattivalittajien kanssa, jotka ohittavat kaikki ilonaiheet päästäkseen taas läyhäämään. 

Ja joo, aidosti positiivinen ihminen kestää muiden murheet. Tässä ei olekkaan siitä kyse, ettenkö kestäisi, kuuntelisi ja tukisi. Tässä on kyse siitä, etten kestä loppumatonta negatiivisuutta! Negatiisivuus ja murheet ovat kaksi täysin eri asiaa. Puhun nyt niistä ihmisistä, joilla on elämässään niin paljon hyvää, ja he eivät keskity muutakuin negatiivisiin juttuihin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta sinä kuulostat narsistilta ja kermaperseeltä. Mutta oppia ikä kaikki - me kuollaan kaikki, ja suurin osa kituu myös 😊😊😊

No sit se varmaan on niin kun susta kerran siltä kuulostaa :D Mut kidu pois vaan, mä en, ei oo mun juttu! :P

Ap

Kristus mikä debiili. Huh-huh.

”Aitoa hauskuutta elämään!”

Tällaista se nyky-yhteiskunta tuottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta sinä kuulostat narsistilta ja kermaperseeltä. Mutta oppia ikä kaikki - me kuollaan kaikki, ja suurin osa kituu myös 😊😊😊

No sit se varmaan on niin kun susta kerran siltä kuulostaa :D Mut kidu pois vaan, mä en, ei oo mun juttu! :P

Ap

Sivusta: aivan varmasti tulet kitumaan. Muista sitten: vain kivoista jutuista saa puhua - etenkin narsistiset kermaperseet. Te olette kärsimyksenne ansainneet.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kanssa tällainen elämästä nauttija ja tyytyväinen elämääni kaikkineen. Toki kaikilla väliaikasia murheita on, mutta en yksinkertaisesti ole tekemisissä ihmisten kanssa, joilla on aina tapana vain valittaa kaikesta.

Ihanaa, pidä siitä kiinni, ehkä joku ottaa oppia susta ja tyytyväisyys maailmassa lisääntyy! <3

Ap