Toiveena vauva (2019-2020)

Tervetuloa Mirkku92! Vauvakuumeesta, niin minulla ei oikein ole koskaan ollut sellaista, ei myöskään nyt kun ehkäisy jätettiin alkuvuodesta pois. Sitä tahtotilaa ja toivoa toki tuli mukaan ja on vahvistunut kierto kierrolta, muttei minulla edelleenkään ole mitään vauvakuumeen kaltaista olotilaa. Toki toivon, että tärppää, mutta tämä yrittäminen ei ns. ole ykkösjuttu elämässä, vauvauutiset eivät esim. tunnu pahalta. Toki piinapäivät ovat silti ikäviä, mutta kuumetta? Nääh.

Joten ei se vauvakuume ole tarpeellista, riittää, että on sopivasti tahtoa ja toivoa varovaisesti astua uudenlaiseen mahdolliseen tulevaisuuteen, :).

(Voi jopa olla, etten olisi tohtinut tehdä päätöstä ehkäisyn poisjättämisestä mikäli kokonaisuudessa olisi ollut useampi palikka ja mahdollisuus. Nyt kävi niin, et pillerit aiheuttivat minulle voimakkaita ahdistuskohtauksia, joten oli pakko lopettaa, mies taas ei innostu kumista ja kun ikää oli 35 niin se oli omanlainen "nyt mennään eikä meinata"-tilanne. Ei jäänyt hirveästi tilaa epäröinnille ja "mietitään vielä"-vaiheelle, mikä toisaalta oli hyvä minunkaltaiselle analysointitoukalle. Olen nyt vähän helpottunutkin siitä, ettei tärpännyt heti, vaikka ne ekat tyhjä arpa-kierrot olivatkin kovia pettymyksiä, koska nyt olen saanut aikaa sopeutua henkisesti tähän touhuun ja siihen mahdolliseen erilaiseen tulevaisuuteen.)

Kiitos portland!

Tämä on vähän hassu tunne kun ehkäisyä ei ole ja silti vasta totuttelen ajatukseen yrittämisestä. Mutta toisaalta olen helpottunut kun mies on tehnyt päätöksen puolestani, tuskin itsellä olisi ollut rohkeutta lopulta tehdä päätöksiä! Alusta asti on tiedetty että lapsia halutaan ja kaikki elämän palikat on kunnossa joten ei kai sitä kannata turhaan viivyttääkään.

On muuten ihanaa miten mies on innoissaan asiasta ja hellyyttäkin on selvästi enemmän kun käy halailemassa ja pusuttelemassa vaikka ei yleensä tuollainen ole. Täytyy nyt yhdessä nauttia tästä uudesta elämänvaiheesta :) Onko muiden kumppanit reagoineet päätökseen jotenkin erikoisesti?

Luin muuten tätä keskustelua ja useat sanoivat tuosta foolihaposta. Luin vielä googlenkin puolelta ja sellainen lisä pitää varmaan heti apteekista hakea.

Tervetuloa kaikille uusille!

Täällä on piinapäivät menossa eli dpo 5. Miten voikaan päivät kulua näin hitaasti, tuntuu että ovulaatiosta on jo viikkoja?!

Toisaalta koskaan ei oo menkkojen väli tuntunu näin pitkältä, suorastaan ikuisuus edellisistä menkoista :D

Nämä foorumit ja inttervepin syöverit ovat vähän kuin lukisi lääkärikirjaa: kaikki oireet yhtäkkiä täsmääkin, ja seuraavalla hetkellä mikään ei täsmääkään. Tieto todennäköisesti tällä kertaa lisääkin juuri sitä piinapäivien tuskaa! :D 

Tällä hetkellä dpo 6-7, ja olo on vain hassu. Eilen tuli hirveä himo syödä nakkeja, vaikka niitä en ole maistanutkaan varmaan vuoteen-pariin - toki näin kesällä suolanpuutekin on ihan oma vaihtoehtonsa, vaikka taivaalta vettä täydellä vauhdilla tuleekin. Välillä tuntuu alavatsassa painetta, vaikka toki on sitä painetta ennenkin tuntunut, juurikin tasan viikkoa ennen menkkoja. Ei tässä vain ole sitten mitään järkeä, ja sitä yrittää vain vakuutella itselleen että oma pää tekee aivan autuaasti temppujaan suuntaan jos toiseenkin! 

Mulla ei ole myöskään ollut vauvakuumetta. On kuitenkin puhuttu, että lapsia tehdään "joskus". Olen tiedostanut kyllä, että ikää alkaa tulla ja asialle pitäis tehdäkin jotain, mutta silti sitä on lykännyt aina vielä vähän :D Nyt sitten kun mun käyttämät pillerit on loppu apteekeista ja ois pitäny lähtee hakee reseptiä jollekin muulle niin päätettiin yhdessä, että antaa olla ja jätetään hakematta. Tässä sitä nyt sitten ollaan :)

"Vauvakuume" minulle itselleni tarkoittaa ihan sitä kaikkea: vahvat plussaviivat raskaustestissä, raskausaika normaaleine oireineen, iso masu, hempeilyä miehen kanssa, tulevaisuuden suunnittelua... Monesti olen myös miettinyt kasvatusperiaatteita ja kuinka haluaisin kasvattaa omat lapseni. Koska olen suuri haaveilija ja perfektionisti, kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat tosi isoilta jutuilta. Mietin usein "mitä jos". Jos kaikki ei mene niinkuin toivoo ja haluaa.

Mies on jo muutaman vuoden ilmaissut haluavansa lapsen tai kaksi. Itse keksin jatkuvasti tekosyitä miksi vielä ei ole oikea aika, vaikka sisimmässäni oikeasti halusin. Pelkään niin kovin että jokin menee pieleen. Taikauskosta, tai miksikä sitä voisi sanoa, tuntuu että koko universumi on kaikkea sitä vastaan mitä minä oikeasti haluan. Siksi mentiinkin pitkään keskeytetyllä yhdynnällä, koska jos meille on lapsi tarkoitettu, se tulee jos on tullakseen. Näin ajattelin vuosia, kunnes mitään ei tapahtunut, otin rohkeasti asian esille miehen kanssa, että nyt ruvetaan oikein yrittämään. Täytyy sanoa, että tämä tekovaihe on ollut suorastaan hauskaa! Jalat katossa tyyny peffan alla ja naurettu yhdessä että kyllä on hyvin tavara tallessa. :D Toki matkaan mahtuu myös liuta negatiivisia testejä ja suuria pettymyksiä.

Itsellä vauvakuume iski ihan yhtäkkiä ja kertarytinällä 😅 olen kyllä aina haaveillut äitiydestä ja elämän suurin haave on pienestä pitäen ollut olla äiti. Mutta varsinaista vauvakuumetta ei kuitenkaan ole ollut vasta kun nyt. Omassa ystäväpiirissä ei ole vielä kuin muutamalla lapsia ja nyt jotenkin kauheasti toisaalta ”pelkään” omaa reaktiota, kun niitä raskausuutisia varmasti piakkoin alkaa tippua. Tottakai on onnellinen toisen puolesta, mutta samalla kauhea pelko ja ahdistus jos ei itselle sitä onnea suodakaan. Mies oli alkuun vauvakuumeilun suhteen aika varovaisilla mielin, mutta on nyt viimeaikoina innostunut ja odottaa kovasti raskautumista. Ihana huomata kun hän jää kauppareissuillakin ihastelemaan pienokaisia ja selkeästi sellainen isämoodi päällä.

Täällä kp31 muuttui kp1. 😔 kuten odotinkin PMS-oireiden perusteella. Ovulaatio kyllä hyödynnettiin tehokkaasti, mutta siihenkään ei täysin voi luottaa kuten on nyt jo huomattu. Seuraava ovulaatio meillä jää hyödyntämättä koska ei olla miehen kanssa samalla paikkakunnallakaan tuolloin, joten katseet kohti elokuuta. Päätin nyt jättää heinäkuun ajaksi tikuttelut ja oireiden kyttäilyt kokonaan pois, parempi keskittää ajatuksia nyt muuhunkin!

Itsekin nyt suureksi ilokseni sain viimein liittyä tähän keskusteluun :) Ikää on himpan verran vaille 30, miehellä muutama vuosi vähemmän. Itse olen ollut työelämässä jo pitkään, mutta mies vasta opiskelee, joten elämäntilanne ei ehkä ole se paras mahdollinen (toisaalta onko se koskaan?). Päätimme kuitenkin, että ei enää odotella, koska pari lasta olisi haaveissa ja itse en halua olla "vanha vanhempi".

Tuntuu myös siltä, että viimein asian kanssa on sinut ja itselläkin on sellainen fiilis, että musta on tähän ja voin olla ihan tarpeeksi hyvä äiti. Vuosikaudet kuvittelin, että elän velana elämäni loppuun asti, mutta nykyisen miehen myötä ajatukset muuttuivat ihan totaalisesti. Kai sitä vain odotti sopivaa kumppania :)

Ollaan siis päätetty, että ehkäisy jätetään pois vuoden vaihteessa. Mulla havaittiin papassa jotain solumuutoksia, jotka kaipaavat seurantaa, joten kierukan poiston yhteydessä pitäisi papa uusia. Vähän jännittää, että onko siinä jotain toimenpiteitä vaativia muutoksia, koska varmaankin se sitten pitkittää tätä prosessia. Olen myös sairastanut anoreksiaa nuoruudessa, joten pelottaa vaikuttaako se jollain tavalla hedelmöittymiseen. Mies myös toivoisi, etten ihan heti ensimmäisestä kierrosta pamahtaisi paksuksi, mutta mulle kelpaisi kyllä vallan mainiosti sekin. Jotenkin pelottaa, että jos tässä prosessissa meneekin ihan älyttömän kauan...

Mulla on ollut vauvakuume viime syksystä saakka, kun kaverini sai vauvan. Sitä ennen vauvat oli söpöjä, mutta en halunnut itselleni sellaista. 😄 Tuon vauvan syntymän jälkeen oon vauvakuumeillut koko ajan enemmän tai vähemmän. Sovittiin kuitenkin miehen kanssa, että ensin hoidetaan opiskelut pois alta jne. ja onnekseni myös työkuviot järjestyi ja nyt sitten oikeasti voidaan sitä vauvaa yrittää saada alulle. 🙈 Etenkin viime päivinä mies on puhunut lapsiin liittyvistä asioista ja kun ollaan nähty kavereiden pieniä lapsia niin hänestä kyllä huomaa, että omakin sellainen olisi kiva ja on nyt ihan tosissaan niin sanonutkin. ☺️ Tiiän, että hän ei helposti lähde mukaan näihin minun hössötyksiin, koska hän ajattelee niin että ”vielä ei kannata”. 😅 Mutta näköjään hänelläkin kuitenkin vähän haluttaa jo haaveilla. 😜

Kävin tänään siellä gynellä ja siis HUH. En ole koskaan ennen ajatellutkaan mitään follikkeleita (eli munarakkuloita). Ihan uutta tietoa. Tuli ihan tyhmä olo että aijaa, näinkö ne hommat toimii. 😂 Kuulemma kuukautiset pitäisi pian alkaa, limakalvo vaikutti siltä. Mullahan on nyt tosiaan kp 46 meneillään. Ovulaation tapahtumisesta tai sen väliin jäämisestä se gyne ei oikein mitään osannut sanoa, sanoi vain että se on voinut hyvin jäädä tulemattakin, mikä ei ole tavatonta yli 35 päivän kierrolle. Jäi vähän häiritsemään, kun se kuitenkin sitten näytti sitä munarakkulaa ja oon nyt tietenkin sitä tässä googlettanut enkä ihan käsitä, että miten sitä nyt ei sitten muka nähnyt, että onko sieltä irronnut munasolu vai ei. Häiritsevää. 😅 Alkaisi jo ne menkat ja pääsisi uudessa kierrossa ihmettelemään näitä asioita.

Kävin alkuvuodesta gynellä ja hän kyseli lapsisuunnitelmista ja painotti että alkuun ei kannata laskeskella mitään ovulaatiopäiviä tms. kikkailuja. Nyt oli kuitenkin pakko testata tuota ovulaatiolaskuria kun menkat näyttävät olevan aluillaan. Pari viikkoa olisi laskurin mukaan aikaa siihen, että ensimmäinen mahdollinen hedelmöityspäivä olisi! Tunnen kyllä myös yleensä hyvin ovulaatiopäivät kropastani (onneksi). Nyt sitten vain odotellaan ja harjoitellaan!:D

Mä oon ihan pikkutytöstä asti tienny, että haluan joskus olla äiti. Vauvakuumeilu alkoi varmaan pahentua siinä vaiheessa, kun nuorempi sisarus sai esikoisensa. Koko suku yllättyi, kun ei perheen esikoinen ollutkaan ensimmäisenä tekemässä lapsia :D todellinen vauvakuume alkoi tänä keväänä valmistumisen jälkeen, kun elämäntilanne vauvalle olisi hyvä. (Nostan hattua niille, jotka jaksaa opiskella pikkulapsiaikana, musta siihen tuskin olis kun työn ohessa opiskelukin tuntui rankalta!) Mun vauvakuume on just sitä että ahmin kaikkea raskaus-, synnytys- ja vauvatietoa jatkuvasti ja kierrot tuntuvat pitkiltä, kun odottaa sitä alkaako kuukautiset vai olisko raskaana. Tarkotus oli mennä "tulee kun on tullakseen" asenteella, mutta tätä vauvaintoilua on vaikee hallita. Yritys on aika alussa vielä, joten toivon että tästä vois pahimman alkuhuuman jälkeen vähä rauhottua :D

Viime viikonloppuna olin juhlissa, jossa sain kuulla erään tuttavapariskunnan tulevasta perheenlisäyksestä. Iloitsin tietysti kovasti heidän puolestaan, mutta omaa vauvakuumetta tämä pahensi taas entisestään. Kumpa itsekin tulisin pian raskaaksi, kun tuttavapiirissä olisi nyt yksi jonka kanssa jakaa raskauskokemuksia ja ajatuksia. Melko pian keskustelu kääntyi minun ja mieheni "piikittelyksi". "Eikö teidänki olis jo aika, ottakaa nyt tuosta pariskunnasta mallia, olisihan teidän kodissa tilaa useammallekin lapselle". Hyvää kai ihmiset tarkottaa, mutta vähä ristiriitasia tunteita tollaset tilanteet herättää, kun lapsi olisi kyllä toiveissa, mutta sitä ei ole vielä kuulunut..

Heippa! Täällä uusi haaveilija myös! Mulla on ollut aiemmin moniakin vauvakuumeiluaikoja mut nyt ensimmäistä kertaa asia konkretisoituu kun mies on ehdotellut myös lapsen yrittämistä! Itse oon vielä vähän shokissakin asiasta sillä pelkkiä pitkiä parisuhteita harrastaneena olin jo hiukan luopunu toivosta sillä mies lähinnä ahdistunut lapsista puhuttaessa. Ollaan molemmat siis 30-vuotiaita.

Ehkäisyä meillä ei koskaan oikein ole ollutkaan vaan käytetty keskeytettyä. Saa nähdä kuinka nopeasti tärppää vai tärppääkö ollenkaan. Pari päivää olis vielä ovikseen :p

Miten nää piinapäivät meneekin näin hitaasti! Jotenki on kovat odotukset, kun ovulaatio bongattiin ja hyödynnettiin. Muutenkin liikaa aikaa ajatella ja oon taas lukenu, katsonu, selaillu kaikkia vauva/raskaus/äitiysjuttuja, mikä vaan pahentaa tätä kuumetta ja odotusta. Jotenkin toiveet taas noussu tässä kierrossa, et pettymys tulee olemaan kova, jos niin käy.

Mulla on ollu vauvakuume aina. Kuitenkin se paheni kun oltiin muutama vuosi seurusteltu nykyisen miehen kanssa ja 1-2 vuotta pohdittiin, että olisko nyt hyvä aika vai ei. Sitten alkuvuodesta pari kertaa menkkojen aikaan itkin, että en haluu syödä enää e-pillereitä ja mies siihen tokaisi, että ”no älä syö”. Tästä sitten keskusteltiin myöhemmin ja mies sanoi olevansa tosissaan. Söin aloitetun laatan loppuun ja tässä sitä nyt ollaan.

Tuntuu tosi hyvältä yrittää, mut samalla nää turhautumiset ja pettymykset tuntuu pahalta. Jotenkin tää yrittäminen tuntuu vähän epätodelliselta, kun ollaan jo monta kuukautta yritetty eikä mitään ole tapahtunut

Täällä tultiin pilvenhattaralta alas rytinällä. Pitkään ollut haaveissa vauvapuuhat sekä minulla että puolisolla. Viimeksi yritettiin torstaina ottaa kierukkaa pois julkisella neuvolassa ja eilen yskityisen gynekologin toimesta. Kumpikaan siinä ei onnistunut ja nyt gyen kirjoitti lähetteen naistentautien polille että saadaan kierukka ulos. Harmittaa aivan jäätävästi. Varsinkin kun olisi ovulaatiokin osunut kohdalle juurikin näinä päivinä +-2 päivää. Gyne ultrassa näki että ovulaatio tapahtumassa.

Nyt sitä saa odotella milloin kutsukirje kolahtaa laatikkoon. Toivoen ei tarvitse monta kuukautta aikaa odottaa :(

Heippa Tahmatassu30 ja kaikki muutkin!

Kissakala kirjoitti:

Kuuntelin Hei baby ekan jakson ja kauniisti he puhuivat yrittämisen tuskasta ja kuinka pahalta menkkapettymykset tuntuvat PMS oireissa. Itse ainakin samaistuin moneen kohtaan 😊

Itsestä tuntuu, että olen ottanut tämän vauvaprojektin "liian vakavasti" eli alkuinnostus vei kovasti mennessään ja ehkä siksi pettymykset on tuntuneet niin musertavilta.

Kuuntelin myös ja tykkäsin siitä, että puhuttiin juuri noista tunteista, joista moni täälläkin on kertonut. Aika lohdullista kuunneltavaa. Sen yrittämispäätöksen jälkeen väistämättä joutuu odottelevaan tilaan: milloin tärppää vai tärppääkö ollenkaan, mitä jos ei tulekaan raskaaksi tai saa kokea äitiyttä? Sellaista epätietoisuuden tunnetta ei ole koskaan kokenut missään muulla elämän alueella. Keskenmenon jälkeen joutuu aloittamaan uudestaan tunnepuolellakin (vaikka silloin saakin tietää edes sen, että raskaaksi tuleminen on mahdollista).

Punaisen viivan eli meikä marjapuuron (Antti Holmaa jäljitellen) toiveikkaat piinailut päättyivät toissapäivänä, jolloin kp1:sen myötä pyörähti käyntiin jo yhdeksäs yrityskierto. Turhautti hetken, nyt taas ihan hyvä fiilis. Mutta kieltämättä ajatukset valtaa liian usein huoli siitä, onnistuuko tämä ikinä??? Juon suklaakahvia tässä sängyssä ja nautin kesäloman tuomasta vapaudesta olla yöpaidassa vaikka koko päivän.

Sellaista haluaisin teiltä muilta tiedustella, että onko muissa talouksissa kierto tai kuukautisvuodon laatu muuttunut yrityksen myötä? Itse pohdin, olisiko mulla ainakin kaksi ellei jopa kolme kertaa ollut varhainen keskenmeno. Syinä pohdinnoille oireilu, osa on sellaisia etten ole niitä kertakaikkiaan voinut kuvitella. Toinen syy tuhruttelun alkaminen huomattavan aikaisin ennen kuukautisten alkua sekä epätyypillinen vuodon alku. Yleensä mulla alkaa vuoto parilla tuhrupäivällä ja sitten kertarytinällä, mutta esim viime kierrossa tuhrin kolme päivää, neljäntenä tuli verivuotoa tosi vähän, kupin pohja vain peittyi, vasta seuraavana päivänä alkoi kunnon vuoto. Niin ja vieläpä kovien kuukautiskipujen kanssa, mikä ei todellakaan ole itselleni tyypillistä.

Onko muilla tuntemuksia siihen suuntaan, että olisitte kokeneet varhaisia keskenmenoja? Miten niihin suhtautuu: hienoa, että jotain tapahtuu vai että kamalaa, eikö minun ja kumppanini sukusolut sovi yhteen?

Punainen viiva, mulla on kuukautiset muuttuneet epäsäännöllisemmiksi, mutta voi johtua monesta muustakin syystä. Yksi erittäin selvä muutos on tapahtunut: kuukautiskivut ovat kadonneet. Ennen tuskailin kovien kk-kipujen kanssa ja jouduin ottamaan vahvoja särkylääkkeitä. Joskus jouduin jopa saikulle kovien kk-kipujen takia. Mulla nuo kivut ovat olleet ihan joka kuukauden ongelma, ensimmäisistä kuukautisista lähtien. Söin myös useamman vuoden yhdistelmäpillereitä kipuihin, auttoi ehkä sen verran että tuskanhikipallerot eivät nousseet otsalle.

Nyt olen nauttinut niukoista ja kivuttomista menkoista puoli vuotta. En oikeasti tiedä mistä muutos, mutta kivut loppuivat aikalailla yrittämisen aloittamisen aikoihin. 🤔

Punainen viiva kirjoitti:

Onko muilla tuntemuksia siihen suuntaan, että olisitte kokeneet varhaisia keskenmenoja? Miten niihin suhtautuu: hienoa, että jotain tapahtuu vai että kamalaa, eikö minun ja kumppanini sukusolut sovi yhteen?

Mulla on myös ollut poikkeuksellinen kierto, tismalleen samanlainen kuin kuvailit! Ero normaaliin verrattuna on niin selkeä, että mietin voisiko kyse olla varhaisesta keskenmenosta. Voihan johtua jostain muustakin, mutta en ainakaan muista että ennen yritystä olisi ollut vastaavaa kiertoa. Ajattelen sen ennemmin hyvänä asiana, että jotain siellä nyt tapahtuu ja kyllä vielä joskus onnistuukin.

Ehkä vähän ällöttävää, mutta mulla tuli eilen sellanen ruskea klöntti ja tänään vähän tiputellu. Kp23 ja ovulaatio oli tikkujen mukaan kp 11 eli reilu viikko oviksesta. Olin tietenki eilen illalla sit ihan innoissani ja mietin, et oisko tää nyt se kierto ku tärppäis! Yritän olla varovainen tässä toiveikkuudessa, mut ei sille oikeen mitään mahda.

Lainasin kirjastosta pari kirjaa, jotka vaikutti hyvältä:

Satu Lindholm: Projekti vauva

Anu Silfvenberg: Äitikortti

Toista en oo vielä lukenu, mutta toi Projekti vauva vaikuttaa kyl hyvältä.

Aijuu, piti vielä sen verran tuohon edelliseen lisätä, että mulla menkat muuttui pillerien/renkaan lopettamisen jälkeen. Ennen hormonaalista ehkäisyä ja sen aikaiset tyhjennysvuodot ovat alkaneet "kertarysäyksellä" eli tuhruttelua ei muistaakseni koskaan ollut ennen vuotoa. Nyt olen ollut ilman hormonaalista ehkäisyä useamman vuoden. Kuukautiset ovat olleet jo pitkään (lähes siitä asti kun lopetin hormonaaliset) niukanpuoleiset ja kestävät vain 3 päivää (ja joskus vain päivän) ja näitä vuotopäiviä edeltää useampi tuhrupäivä tai "välipäivä". Teininä olivat runsaat ja kivuliaat ja kestivät vähintään 5 päivää. Uskon että ikä vaikuttaa suurilta osin omiin muutoksiin.