Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies on kuin nalkuttava akka. En jaksa enää!

Vierailija
09.10.2022 |

Nalkutus alkaa miehen tullessa töistä. Valmiiksi ahdistaa jo kun se tulee kotiin nälkäisenä ja valitus alkaakin heti kun tekemäni ruoka ei kelpaa. Siinä se sitten kokkaa jotain makaronimössöään ja vittuilee.
Yleensä olen hiljaa ja luen esimerkiksi kirjaa tai katson telkkaria. Valituksen aiheet ovat esim. jääkaappi (liian täynnä), mikro (vanha mikro menossa kai rikki ja se on kuulemma minun vikani), rätti väärässä paikassa, leikkuulaudalla lasten jättämiä muruja, ja tänään tulikin paras: Ostin vain kaksi litraa maitoa kolmen sijasta, koska en jaksanut kantaa enempää ja mies oli autolla töissä. Mies kysyi, miksi ostin kaksi litraa ja miksi olen niin ITSEKÄS kun tiedän että HÄN juo paljon maitoa, enkä silti ostanut enempää. Kuuntelin epäuskoisena ja huomautin etten sanoisi itsekkääksi ihmisistä joka käytännössä hoitaa lapset ja kodin yksin oman kokopäivätyön lisäksi, jotta toinen saa edetä urallaan.
Minusta ihan sairasta käytöstä. Etsii vikoja jotta voi purkaa kaiken työhön ja elämään liittyvän pahan olonsa omaan puolisoon.
Ääneen lausumaton mutta koko ajan kirkastuva suunnitelma minulla on, että eroaisimme ja jakaisimme lapset viikko - viikko niin mieskin pääsisi sumplimaan työvuorojaan ja hoitamaan päiväkotiarkea. Minulle asia ei toisi muuta muutosta kuin lisää vapaa-aikaa. Uutta suhdetta en todellakaan haluaisi. Muuten suhteessamme ei mielestäni olekaan vikaa, mutta jatkuva nalkutus alkaa viedä pohjan kaikelta. Ihminen voi valita mistä asioista puhuu ja miten, mutta mies toistaa käytöstään nykyisin joka ikinen päivä, valituksen aiheet vain vaihtuvat. Tämän myötä en myöskään tunne itseäni rakastetuksi enää. Minussa on vain vikoja ja kaikki mitä teen, on väärin. On myös hämmentävää ettei mies näe, että minä juuri mahdollistan hänen pitkät työpäivänsä ja työreissunsa mukisematta.

Kommentit (52)

Vierailija
1/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäyksenä että olen pyrkinyt muutamaan asiat, joista hän valittaa. Mutta valituksen aiheita satelee jatkuvasti uusia, jopa aivan uskomattomia kuten tuo maito.

Ap

Vierailija
2/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuten suhteessa ei ole vikaa? Eikö tuo aika huonolta parisuhteelta kuulosta muutenkin jos vuorovaikutus on tuola tasolla, vai muuttuko hän täydelliseksi aviomieheksi kun nalkutus loppuu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sitten vaan toteutat suunnitelmasi. Sulla on työpaikka ja siten talouspuoli kunnossa.

Ei kannata tuhlata elämäänsä (aiheettoman) vittuilun kuuntelemiseen.

Etsiköön mies täydellisen vaimon.

Vierailija
4/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin kun hän ei nalkuta, hän on normaali eli hyväntuulinen ja huumorintajuinen.

Nykyisin näitä päiviä vaan on aika vähän. On selvästi todella stressaantunut mutta ei suostu puhumaan asiasta syvällisemmin vaan syyttelee minua valittamalla kaikesta.

Jotenkin typerää erota tällaisen takia mutta en voi henkisesti hyvin enää koska olen jatkuvasti syntipukkina.

Ap

Vierailija
5/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. Onko tekemässäsi ruuassa tosiaan vikaa, mitä se on miehen mielestä, onko eri maku vain? Miksi et korjaa sitä. Jos ei ole vikaa, sitten mies voisi hakea vaikka broilerin valmistiskiltä itselleen ja perunaa erikseen? Tekeekö mies ruokaa lapsille tai sinulle, vai sinä vain kokkaat koko ajan yksin?

2. Hankkikaa uusi mikro vihdoin.

3. Rätille kuivausteline ja usein vaihto. Rätti ei voi lojua, bakteerit lisääntyvät. Tai ei rättiä lainkaan, paperia. Siivousliinat erikseen, joka kerran uudet siivoukseen.

4. Isänä mies poistaa lasten jättämät murut tai opettaa lapsille nätisti, jos lapsi on siinä iässä että muistaa asioita.

5. Mies ostaa itse lisämaitonsa ja kantaa ne painavat. Onko viestisovellus tai muistilappu.

6. Miehen nalkutus on rasittavaa. Ei sitä jaksa. Entä jos asuu lähekkäin, niin lapset eivät joudu vuoroviikoin eri paikkaan.

7. Pitäisikö olla isompi jääkaappi vai kaksi.

Vierailija
6/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä on näköjään liikkeellä. Nalkuttava ukko. Mä en oo reagoinut nurinoihin koko kesänä niin nyt on miehellä puhumattomuus kausi. Nukkuu eri huoneessa, ei vastaa puheluihin tai viesteihin. Esittää nukkuvaa kun tulen kotiin.

Ja nää on parhaita mielenosoituksia; jätetään maito tms ruoat lämpöiseen pöydille että ovat pilalla kun tulen aina myöhemmin töistä. Ovat olleet siinä siis tunteja. Äijä on yli 50v ja käyttäytyy noin :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva kun joku nainenkin on sisäistänyt miltä naisen nalkutus tuntuu miehestä.

Vierailija
8/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi piti haukkua kuitenkin naisia vaikka mies nalkuttaa. Hän on kuin nalkuttava ukko, ei akka. Nalkutus on hyvin tavanomainen miesten piirre, ei ole mitään syytä yrittää vierittää sitä naisten niskoille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysy häneltä, onko huomannut puhuvansa sulle viime aikoina jotenkin negatiivisemmin ja kerro ettet enää jaksa. Ehdota että kokeilee terapiaa muutaman kerran.

Vierailija
10/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä tälläisessa tilanteessa jätetään se sika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos se on pitkä ja komea, niin voit sentään lohduttaa itseäsi sillä, että teidän lapsilla on hyvät geenit. :)

Sillä luonteen perusteella tuskin häntä valitsit. ;)

Vierailija
12/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rgkk jfryk xbkhf🤣🤣🤣

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi elät elämääsi tuollaisen miehen kanssa jossa jossa se nalkuttaa ja haastaa riitaa koko ajan. Itse sinä voit ottaa eron ja elää parempaa elämää jonkun toisen miehen kanssa joka ei pienistä valita. Onko mies niin rikas ettet voi erota vai onko mies niin komea ettet voi erota. Kannattaa miettiä onko se miehesi niin hyvä että haluat kuunnella sen valitusta loppuelämäsi.

Vierailija
14/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin no joo. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa nalkuttava ukko. Nalkutus on kumminkin henkistä väkivaltaa, oli kyseessä mies tai nainen, jos sitä tapahtuu jatkuvasti ja ihan mitättömistä asioista. Itselläni on työtäsi työ pysyä kasassa ja muistaa että olen ihan hyvä ihminen ja ihan hyväkin joissain asioissa myös. Tänä iltana on erityisen vaikeaa koska pitkän päivän jälkeen sain rekallista mitätöintiä ja dissausta kontolleni. Tuntuu vaikealta olla vaan hiljaa mutta ei puhuminen auttaisi, en taida olla edes sen arvoinen että pyytäisi anteeksi tai alkaisi kanssani keskusteluun. Olen kyllä selkeästi ilmaisut mitä ajattelen nalkuttamisesta. Ja kyllä, tapojani olen yrittänyt muuttaa ja muuttanutkin ja silti aina löytyy uusi valituksen aihe.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maidon juonti... En voisi eksyä samaan kammariin sellaisen miehen kanssa! Mutta tuo nalkutus on myös kamalaa. Minun mieheni teki samaa. Pitkään luulin olevani joku erityisen herkkänahkainen, mutta lopulta muutkin alkoivat huomautella mieheni rumasta tavasta puhua, varsinkin minulle. Emme asu enää yhdessä, parempi näin.

16/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on pahasti sairas ukko. Hoitoon tai ero. Heti.

Vierailija
17/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinussahan ei tietenkään ole mitään vikaa, vaan mies on tarinan roisto kuten tavallista. Miehen käytöshän ei voi naisen mielestä koskaan olla heijastusta suhteen ongelmista, joiden juurisyy löytyy naisesta itsestään.

18/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maidon juonti... En voisi eksyä samaan kammariin sellaisen miehen kanssa! Mutta tuo nalkutus on myös kamalaa. Minun mieheni teki samaa. Pitkään luulin olevani joku erityisen herkkänahkainen, mutta lopulta muutkin alkoivat huomautella mieheni rumasta tavasta puhua, varsinkin minulle. Emme asu enää yhdessä, parempi näin.

No kyllä se maidon juonti voittaa sen kofeiinin litkimisen. Ei ole kuvottavampaa hajua kuin kahvia juoneen hengitys.

Vierailija
19/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuota on liikkeellä.

Vierailija
20/52 |
09.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä2875 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maidon juonti... En voisi eksyä samaan kammariin sellaisen miehen kanssa! Mutta tuo nalkutus on myös kamalaa. Minun mieheni teki samaa. Pitkään luulin olevani joku erityisen herkkänahkainen, mutta lopulta muutkin alkoivat huomautella mieheni rumasta tavasta puhua, varsinkin minulle. Emme asu enää yhdessä, parempi näin.

No kyllä se maidon juonti voittaa sen kofeiinin litkimisen. Ei ole kuvottavampaa hajua kuin kahvia juoneen hengitys.

Haju on se pienempi paha. Yhdistän maitoa juovaan mieheen myös naukumisen ja marinan. Eihän sellaista voi ottaa tosissaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi seitsemän