Mietin eroa sairaasta puolisostani

Vierailija kirjoitti:

Onko se hyvä elämä kiinni avioliitosta tai parisuhteesta? Mietin vain, että jos ap:n mies ei asu kotona, eikä ap joudu häntä hoitamaan, niin mikä estää elämästä täyttä ja hyvää elämää ja pysymään silti avioliitossa ja tukemaan miestä sen minkä jaksaa?

Ajattelen tämän niin, että jokaisen meidän elämään tulee haasteita ja muutoksia, jotka voivat rajoittaa mahdollisuuksia elää sitä täydellista vaaleanpunaista vaahtokarkkielämää. Sitten niitä hyviä ja täydeksi tekeviä asioita pitää vain hankkia muualta. Jotenkin ahdistaa se ajatus, että naisen elämä voisi olla täydellistä vain parisuhteen ja mahdollisesti lasten kautta.

Ihania ulkomaanmatkoja, harrastuksia ja perheen lasten kanssa touhuamista voi varmasti tehdä vaikka ei eroaisi siitä sairaasta miehestä. Jos mies ja seksi ovat ainoita autuaaksi tekeviä asioita, niin kauan ja pitkään saa onnea ja täyttymystä hakea itse kukin.

Jos miehen tapaamiset silloin tällöin eivät liikaa ala ahdistamaan, niin suosittelen juuri tällaista omaa elämää eli teet kaikkea kivaa lastesi ja omien ystäviesi kanssa ja hankit myös ihan oman elämän, vaikka myös seksiä, jos siitä tykkäät. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Menetin mieheni joku vuosi sitten. Hän sairastui syöpään, jota ei saatu paranemaan rankoista hoidoista huolimatta. Hoidin häntä työ ohessa kotona kotisairaalan avustuksella ja hän sai elää kotona kuolemaansa asti. Tämä meidän tilanne oli erilainen, koska tiesimme ettei kyse ole kymmenistä vuosista vaan vain parista vuodesta. Puolisoni persoonallisuus ei myöskään muuttunut vaan hän oli se sama rakastava ihminen kuin ennenkin. Pitkään sairastavien tai vammatunreiden tilanne voi olla millainen vaan. Myös parisuhteet ennen sairastumista ovat erilaisia. Mieleeni ei tulisi arvostella toisten ratkaisuja. Tärkeintä olisi hoitaa asiat niin, että kummallekaan ei jää haavoittunutta ja ahdistunutta oloa.

Kuulostaa vähän siltä, että aloittajan tapauksessa jommalle kummalle jää joka tapauksessa haavoittunut tai ahdistunut olo - olipa ratkaisu ero tai naimisissa pysyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että ap sairastuisi itse vakavasti ja että hänen perheensä hylkäisi hänet silloin. Oppisipa ehkä jotain.

Olen itse kuullut tämän sairaalta puolisoltani. Hän toivoi, että minäkin saisin hänen kipunsa, jotta ymmärtäisin sitten häntä paremmin. Hän vetoaa muutenkin monessa asiassa sairauteensa: Ei voi tehdä sitä eikä tätä. Se vain, että kuka asiat tekisi, jos hän asuisikin yksin? En ole omaishoitaja tai kodinhoitaja, ja vaadin puolisonkin osallistumaan arkeemme, sillä hän pystyy kyllä halutessaan.

Tällainen katkeruus minun terveyttäni kohtaan ei ainakaan tuo minulle tunnetta, että olisin rakastettu ja arvostettu.

Minäminäminäminä.

Ei se elämä voi pyöriä kenenkään sairauden ympärillä. Tottakai pidän puoliani. Rakastan puolisoani, mutten ole hänen avustaja, hoitaja tai terapeutti. Se on sitä laitostenkin "kuntouttavaa työotetta", että sairas ihminen tekee itse sen, mitä vielä pystyy. Täysi passattavaksi heittäytyminen ei käy, koska silloin minä väsyn kohtuuttomasti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakastin. Enkä vain kylmästi dumpannut, että hei hei vaan ensin olin omaishoitaja 5 vuotta ja seuraavat 5 mies oli hoitokodissa. Kun en välimatkan ja lasten vuoksi päässyt edes käymään kuin kerran kuussa lopulta munkin tunteet laimeni ja se oli vaan sellaista kiusallista säästä puhumista ja mua vain säälitti miesparka. Ei voinut enää puhua varsinaisesti rakkaudesta, vaikka hänestä aina välutänkin. Jouduin myös aina uudestaan ja uudestaan kertomaan, että olen hänen vaimonsa, kun hän ei muista juuri mitään, joten häntäkään tuskin ero hetkautti. On aina ihan tyytyväinen, kun käyn siellä lasten kanssa hänen lastensa äitinä ja hänen ystävänään.

Eli olet ns elävän leski.

Mene elämässäsi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Eli olet ns elävän leski.

Mene elämässäsi eteenpäin.

Rahnat vaan puuttuu iloisiin aikoihin.

Mitäpä jos ap onkin mies?

Itse en oo vannonut kaikkitietävän Jumalan edessä rakastaa myötä että vastamäessä. Kävi niin onnellisesti että meillä on aikaa päivää sitten tullut ero. Ei oo tuollaista ongelmaa tulevaisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.

Älä viitsi valehdella.

Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.

Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.

Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen, jossa ei tunne mitään .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.

Älä viitsi valehdella.

Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.

Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.

Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen, jossa ei tunne mitään .

Vaikka jankkaat kuinka toisen vammautuminen tai sairastuminen ei välttämättä merkitse, etteikö suhteessa voisi olla ihan samalla tavalla esim. rakkautta.

Et tullu naimisiin mennessä miettineeksi virkettä ""kunnes kuolema meidät erottaa"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.

Älä viitsi valehdella.

Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.

Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.

Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen, jossa ei tunne mitään .

Vaikka jankkaat kuinka toisen vammautuminen tai sairastuminen ei välttämättä merkitse, etteikö suhteessa voisi olla ihan samalla tavalla esim. rakkautta.

Niin, ihminen luultavasti rakastaa vanhempiaan, lapsiaan, mahdollisesti jotain ystäväänsä..ei rakkaus tee silti ko suhteesta parisuhdetta tai pakollista. Rakastaa voi ilman että tarvitsee olla toisessa kiinni tai mitenkään velvoitettu olemaan toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.

Älä viitsi valehdella.

Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.

Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.

Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen, jossa ei tunne mitään .

Vaikka jankkaat kuinka toisen vammautuminen tai sairastuminen ei välttämättä merkitse, etteikö suhteessa voisi olla ihan samalla tavalla esim. rakkautta.

Joillakin voi, joillakin ei. Ap:lla ei, koska hautoo eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.

Älä viitsi valehdella.

Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.

Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.

Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen, jossa ei tunne mitään .

Vaikka jankkaat kuinka toisen vammautuminen tai sairastuminen ei välttämättä merkitse, etteikö suhteessa voisi olla ihan samalla tavalla esim. rakkautta.

Niin, ihminen luultavasti rakastaa vanhempiaan, lapsiaan, mahdollisesti jotain ystäväänsä..ei rakkaus tee silti ko suhteesta parisuhdetta tai pakollista. Rakastaa voi ilman että tarvitsee olla toisessa kiinni tai mitenkään velvoitettu olemaan toisen kanssa.

Ymmärrätkö tahallasi kaiken päinvastoin? Kyllä sairasta puolisoa kohtaan voi olla romanttisia tunteita. Mikä agenda sinulla on jankuttaa koko ajan, ettei näin voi missään tapauksessa olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Tiedän.