Mietin eroa sairaasta puolisostani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Tiedän.

Jankkaa vaikka maailmanloppuun saakka mutta kukaan ei tiedä. Olet siinä tilanteessa aivan eri ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Tiedän.

Jankkaa vaikka maailmanloppuun saakka mutta kukaan ei tiedä. Olet siinä tilanteessa aivan eri ihminen.

Jankkaan kyllä. Tiedän koska tunnen itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?

On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin  ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas. 

Mutta jos vammautunut on vammautunut niin pahasti, ettei hänestä ole enää parisuhteeseen? AP.nkin teksteistä saa sen kuvan että kumppani on muuttunut todella paljon. Sairaan ihmisen kanssa, noin yleisesti ottaen voi hyvinkin olla parisuhteessa mutta aivovammapotilas on kyllä usein poikkeus tähän. Muutokset käyttäytymisessä ja persoonassa voivat olla todella suuria. Vammautunut saattaa esim. muuttua todella aggressiiviseksi ja kohdella läheisiäänkin väkivaltaisesti. Onko silloinkin vaan ajateltava että njaa, onpa tuo rakas ihminen nyt muuttunut kovasti mutta mitäpä tuosta, rakastan sitä edelleen ja olen kaikessa sen tukena vaikka se vammastaan johtuen kohtelee mua huonosti ja pahimmillaan joudun pelkäämään henkeni edestä?

Tosi hienoa jos teillä on vammautuneen kanssa suhde kestänyt. Teillä on siis ollut onnea ja vammautuminen on ollut korkeintaan vain vähän vammautuneen persoonaa muuttavaa. Kaikilla ei ole näin hyvä tilanne. Itse pitäisin jopa tietyllä tapaa moraalittomana jos terve väkisin yrittää pitää asiat/parisuhteen niinkuin ennen vammautumista. Vammautunut kun ei usein enää ole se sama ihminen kuin ennen vammaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Tiedän.

Jankkaa vaikka maailmanloppuun saakka mutta kukaan ei tiedä. Olet siinä tilanteessa aivan eri ihminen.

Jankkaan kyllä. Tiedän koska tunnen itseni.

Et tunne sillä olet eri ihminen. Ymmärrän, että asia on sinulle vaikeaa käsittää. Moinen typerä jankkaaminen on silti tavattoman koomista.

Minä en ymmärrä, että miksi siitä palvelutalossa asuvasta kumppanista on pakko virallisesti erota. Kuten joku sanoi, niin eihän tuo enää avioliitto ole perinteisessä merkityksessä enkä usko että kukaan olettaa sen sitovan niinkuin normaali avioliitto sitoo. Miksi ei voi vaan jatkaa elämäänsä siellä omassa kodissaan ja käydä palvelutalossa katsomassa miestä kuten ennenkin? Vai onko tässä kyse siitä, että nimenomaan halutaan irtisanoa se platoninenkin kumppanuus ja toveruus?

Ap sitä ja ap tätä. Eikö ole tullut jo selväksi, että on trolli. Erilaisten tarinoitten kertoja ja jankkauksen mestari tällä sivustolla. Varsinkin jos huonosti menee, täällä voi huudella ihmisille mitä haluaa. Minäminäminä -ihminen, kuten joku sanoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?

On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin  ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas. 

En usko! Teillä on luultavasti sellainen sairaus kyseessä ettei häiritse seksielämää. Diabetes tms. Mutta aivovamman saaneen kanssa ei mitään seksiä harrasteta, se on moraalitonta ja väärin, sama dementikko tms. Se on niin helppoa huudella omasta poterosta kun kuvittelee että se on ainoa totuus. Muiden osoitteleminen ei tee sinusta parempaa ihmistä!

Kunpa voisin siteerata ketjun alkupäässä (?) ollutta ihmistä, joka totesi aivovammoja olevan monenlaisia. Kaikki aivovamman saaneet eivät ole puhumattomia, kuolaavia, itsenäiseen toimintaan kykenemättömiä jne.

Eivät tosiaan ole. Monelle ei jää juuri mitään fyysistä varsinaista ongelmaa mutta persoonallisuus, se taas voi muuttua suuresti. Kuten todettua, vammoja on monenlaisia. Ei voi siis vetää johtopäätöksiä siitä että jos jollakin parilla suhde toimii aivovamman kanssa että kaikilla muillakin se onnistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Olen eri, mutta minusta tämä taas on vähän lapsellinen ajattelutapa. Toki moni ihminen muuttaa äärimmäisessä tilanteessa mieltään, mutta mielenmuutosten yleisyys ei tarkoita sitä etteikö kukaan missään koskaan voisi tietää etukäteen miten tietyssä tilanteessa toimisi. Tällainen "ei voi tietää" -hymistely on ärsyttävää. Asia on nimenomaan niin päin, että sinä et voi tietää toisen ihmisen puolesta, kuinka hyvä hän on arvioimaan etukäteen omaa käytöstään ja ajatusmallejaan vaikeassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Olen eri, mutta minusta tämä taas on vähän lapsellinen ajattelutapa. Toki moni ihminen muuttaa äärimmäisessä tilanteessa mieltään, mutta mielenmuutosten yleisyys ei tarkoita sitä etteikö kukaan missään koskaan voisi tietää etukäteen miten tietyssä tilanteessa toimisi. Tällainen "ei voi tietää" -hymistely on ärsyttävää. Asia on nimenomaan niin päin, että sinä et voi tietää toisen ihmisen puolesta, kuinka hyvä hän on arvioimaan etukäteen omaa käytöstään ja ajatusmallejaan vaikeassa tilanteessa.

Tästä harvemmin edes puhutaan, mutta todella moni päättää lähteä tuollaisessa tilanteessa jos vain sen vielä pystyy toteuttamaan. Tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Olen eri, mutta minusta tämä taas on vähän lapsellinen ajattelutapa. Toki moni ihminen muuttaa äärimmäisessä tilanteessa mieltään, mutta mielenmuutosten yleisyys ei tarkoita sitä etteikö kukaan missään koskaan voisi tietää etukäteen miten tietyssä tilanteessa toimisi. Tällainen "ei voi tietää" -hymistely on ärsyttävää. Asia on nimenomaan niin päin, että sinä et voi tietää toisen ihmisen puolesta, kuinka hyvä hän on arvioimaan etukäteen omaa käytöstään ja ajatusmallejaan vaikeassa tilanteessa.

Niin saamasi vamma muuttaa sinut eri ihmiseksi, joten....Kyse ei siis ole mistään "mielenmuutoksesta äärimmäisessä tilanteessa".

Tämä ei ole hymistelyä vaan pelkkää faktaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Näinpä. Nämä tilanteet voi tietysti ennaltaehkäistä esim. hoitotahdon avulla.

Itse olen saanut yli 10 vuotta sitten keskivaikean aivovamman. En ole letkuissa tms mutta toki tarvitse päivittäistä apua. Silti olen elämästäni kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Voihan toki. Se vain ei ole onnellista.

Älä viitsi valehdella.

Älä sinä viitsi länkyttää kuin lapsi, kun et ole puolisolle omaishoitaja varmastikaan ollut.

Ajatustenlukijaksi sinusta ei ole. Sinä tunnet ja tiedätkin kaikki parisuhteet, länkyttäjä.

Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen, jossa ei tunne mitään .

Vaikka jankkaat kuinka toisen vammautuminen tai sairastuminen ei välttämättä merkitse, etteikö suhteessa voisi olla ihan samalla tavalla esim. rakkautta.

Joillakin voi, joillakin ei. Ap:lla ei, koska hautoo eroa.

Ei mikään voi vaan on.

"Avioliittoon ovat molemmat sitoutuneet myös huonoiksi päiviksi. Miksi tätä vaaditaan käytännössä nytkin pelkältä naiselta? Sairastuneeltakin voidaan vaatia omaa panostusta; itsestä huolehtimista, ohjattujen harjoitteiden tekemistä, terveellisiä elintapoja, terveen puolison kunnioittamista ja arvostamista, ulkopuolisen avun vastaanottamista. Silloin parisuhde voi jatkuakin, jopa suhteellisen onnellisena.

Sen sijaan katkeraa itsesääliä, passivoitumista, mustasukkaisuutta, vaatimista vaatimisen perään ja ilkeilyä ei kenenkään tarvinne vuositolkulla sietää.

Akuutti kriisi on erikseen mutta se ei kestä vuosikausia.[/quote]"

Kiitos tästä, kiteytti ajatukseni. Puolisoni ja lasteni isä sairastui psyykkisesti. Persoonallisuutensa muuttui; tuli vihamieliset vainoharhat, katkeruus ja ilkeily, vuorokausirytmi oli mitä sattuu eli heräilin mulloin yölliseen kahvinkeittoon, milloin paatoksellisiin puheisiin salaliitoista. Kieltäytyi lääkkeistä. Loputtomasti ei ihminen veny jos on kokopäivätyö, pienet lapset ja kaikki kotityöt. Erottiin. Pelastin itseni ja lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Olen eri, mutta minusta tämä taas on vähän lapsellinen ajattelutapa. Toki moni ihminen muuttaa äärimmäisessä tilanteessa mieltään, mutta mielenmuutosten yleisyys ei tarkoita sitä etteikö kukaan missään koskaan voisi tietää etukäteen miten tietyssä tilanteessa toimisi. Tällainen "ei voi tietää" -hymistely on ärsyttävää. Asia on nimenomaan niin päin, että sinä et voi tietää toisen ihmisen puolesta, kuinka hyvä hän on arvioimaan etukäteen omaa käytöstään ja ajatusmallejaan vaikeassa tilanteessa.

Tästä harvemmin edes puhutaan, mutta todella moni päättää lähteä tuollaisessa tilanteessa jos vain sen vielä pystyy toteuttamaan. Tietysti.

Niin. "Tietysti"'

Tietysti, koska vammaisen elämähän on automaattisesti kurjaa.

Tietysti, koska hehän ovat vain kulueriä yhteiskunnalle.

Elämästään oikeasti nauttiva vammainen on monille käsittämätön konsepti ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vuosien omaishoitajana olon jälkeen on sisäisesti meneillään tilanne, että kaipaan järkyttävän paljon hellyyttä, kosketusta, huomiota, keskusteluja, naurua ym. vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta eroaminen on poissuljettu toistaiseksi (olen puolisolle ainoa syy olla hengissä) , joten jonkinlainen suhde olisi ainoa vaihtoehto ja siihen taas moraali ei taivu. Olen siis alle 40 ja puolisoon suhde vain hoitosuhde, toki läheinen muttei romanttinen millään tasolla. Naisena ja vaimona en ole enää ollut vuosikausiin olemassa, eläviä kuolleita ollaan molemmat jollakin tapaa.

No tee asialle jotain! Olet itse vastuussa. Kyllä vakavasti sairaankin ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa.

Please,kirjotappas tänne miten olet itse toiminut vastaavassa tilanteessa.Sairas,vammautunut miehesi asuu siis kotonanne, hoidat häntä.Miten teillä arki sujuu? Entä seksi?

On muutakin läheisyyttä kuin seksiä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja puhuu myös hellyydestä, kosketuksesta, huomiosta jne. Kaikkea noita voi saada myös sairaalta. Ja myös seksiäkin  ihmisen kunnosta riippuen. Toki rakas ihminen on muuttunut. Siihen ei pidä jumittua. Tästä ap on vastuussa. Ek pidä taivastella ja uhriutua. Kiitos, meillä arki sujuu hyvin. On myös seksiä. Puoliso on edelleen läheinen ja rakas. 

Mutta jos vammautunut on vammautunut niin pahasti, ettei hänestä ole enää parisuhteeseen? AP.nkin teksteistä saa sen kuvan että kumppani on muuttunut todella paljon. Sairaan ihmisen kanssa, noin yleisesti ottaen voi hyvinkin olla parisuhteessa mutta aivovammapotilas on kyllä usein poikkeus tähän. Muutokset käyttäytymisessä ja persoonassa voivat olla todella suuria. Vammautunut saattaa esim. muuttua todella aggressiiviseksi ja kohdella läheisiäänkin väkivaltaisesti. Onko silloinkin vaan ajateltava että njaa, onpa tuo rakas ihminen nyt muuttunut kovasti mutta mitäpä tuosta, rakastan sitä edelleen ja olen kaikessa sen tukena vaikka se vammastaan johtuen kohtelee mua huonosti ja pahimmillaan joudun pelkäämään henkeni edestä?

Tosi hienoa jos teillä on vammautuneen kanssa suhde kestänyt. Teillä on siis ollut onnea ja vammautuminen on ollut korkeintaan vain vähän vammautuneen persoonaa muuttavaa. Kaikilla ei ole näin hyvä tilanne. Itse pitäisin jopa tietyllä tapaa moraalittomana jos terve väkisin yrittää pitää asiat/parisuhteen niinkuin ennen vammautumista. Vammautunut kun ei usein enää ole se sama ihminen kuin ennen vammaa.

Muutokset persoonallisuudessa eivät ole aina välttämättä negatiivisia. Liian usein puhutaan keskitytään väkivaltaan tms negatiivisiin seurauksiin vaikka läheskään kaikki aivovammapotilaat eivät ole väkivaltaisia.

Vierailija kirjoitti:

En minä hoitajana tuomitse ketään, kunhan kerroin.

Vaikka ei sun kyllä pitäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se rakkaus on jos huonon päivän koittaessa se rakas dumpataan kylmästi.

Rakastiko koskaan oikeasti?

Rakkaus on sitä että antaa toiselle mahdollisuuden onnelliseen elämän, vaikka se ei itselle olisi enää mahdollista.

Kyllä se onnellinen elämä voi olla edelleenkin myös sairastuneelle tai vammautuneelle mahdollista.

Riippuu ihmisestä. Minusta ei ole ihmisarvoista elämää olla letkuissa tai aivovammaisena muiden hoidettavana. Varsinkaan jos tietää ja ymmärtää kaiken, mutta ei vaan pysty mihinkään itse. Joutuu paskomaan vaippoihin ja lusikalla syötetään. En haluaisi elää sellaista elämää.

Varmasti ajattelet nyt näin, mutta et voi tietää, mitä ajattelisit ko. tilanteessa, koska sinulla ei ole siitä kokemusta.

Tiedän että ottaisin henkeni tuollaisessa tilanteessa. En kestä elämää, jossa en voi tehdä itse mitään.

Et voi mitenkään tiedä. Kukaan ei tiedä etukäteen.

Olen eri, mutta minusta tämä taas on vähän lapsellinen ajattelutapa. Toki moni ihminen muuttaa äärimmäisessä tilanteessa mieltään, mutta mielenmuutosten yleisyys ei tarkoita sitä etteikö kukaan missään koskaan voisi tietää etukäteen miten tietyssä tilanteessa toimisi. Tällainen "ei voi tietää" -hymistely on ärsyttävää. Asia on nimenomaan niin päin, että sinä et voi tietää toisen ihmisen puolesta, kuinka hyvä hän on arvioimaan etukäteen omaa käytöstään ja ajatusmallejaan vaikeassa tilanteessa.

Tästä harvemmin edes puhutaan, mutta todella moni päättää lähteä tuollaisessa tilanteessa jos vain sen vielä pystyy toteuttamaan. Tietysti.

Ja moni ei toteuta. Tietenkään. Tästäkään ei puhuta tarpeeksi usein.

Ihana vammaisvihamielinen keskustelu taas. Voisi vähän moderoida.

Huhhahheijaa taas nyt. Kylläpä tänne on oksennettu vaikka millaisia vastauksia. Jos ap nyt satut lukemaan tämän, muista että tällä palstalla käy myös todella sairaita ja häiriintyneitä ihmisiä, eli osaa suodattaa moni kommentti tämän tiedon perusteella. Itse terveydenhuoltoalalla olevana tiedän paremmin kuin hyvin, miten A. persoonallisuus voi muuttua (ihan minkä vain) sairauden takia B. miten huonosti Suomessa tuetaan omaishoitajuutta C. millaista kamppailua päivittäinen arjessa selviäminen sairauden kanssa voi pahimmillaan olla. Sinulla on ap tässä kohtaa jo itseasiassa velvollisuus huolehtia itsestäsi sekä ennen kaikkea lapsistasi. Jos sinä sairastut uudelleen masennukseen, kuka huolehtii lapsistasi? Mitä hyödyttää polttaa itsensä loppuun, koska silloinhan sairaana on yhden sijaan kaksi? Ymmärtänet itsekin, että tilanne ei tuosta kyllä kovin suurella todennäköisyydellä parane, vaan tulee jatkumaan vuosikymmeniä samanlaisena

Ja teille uskoville sanon vain: ''Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt. 7:1) Taitavat Jeesuksen opit olla jääneet monelta oppimatta. t entinen uskovainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoon sitouduttiin myös huonoiksi päiviksi. Järkyttävää, että ap ei jaksanut miehen kanssa edes asua. Kyllähän työikäinen saa kotiin kaikki mahdolliset avut. Ap:n ei olisi ollut pakko olla omaishoitajana edes.

Eri asia toki, jos mies itse halusi mieluummin muuttaa palvelutaloon.

Tiedän yhden naisen, joka oli ap:n miehen roolissa. Hän suri sitä, kun hänelle kävi, kuten ap:n miehelle ja vielä siten, miten ap suunnittelee jatkossa. Ei siis ollenkaan pitänyt siitä, miten hänelle kävi.

Kyllä se on raskasta tuollaisen ihmisen kanssa. Miehelläni oli ms-tauti ja oli halvaantunut ja kaiken jouduin itse tekemään. Mm vaihtamaan vaipat, syöttämään, juottamaan yms. Sain toki 2 kertaa viikossa kunnalta apua kylvetykseen. Eikä nuo fyysiset auttamiset ole Pahoja vaan se kun haukutaan, huudetaan, tehdään kaikkea kiusaa. Mieheni mm heitti tahallaan keitot lattialle, herätti ja pakotti yöllä keittämään kahvia yms. Sulla ei vaan ole kokemusta niin on helppo arvostella ap. Tä. T. Nro 16

Mutta jos et olisi ruvennut omaishoitajaksi, niin eikös hän olisi saanut palvelut kotiin? Eli sun ei olisi ollut pakko olla muuta kuin vaimo?

Ethän sä vaan ole tosissas? Ei kai kukaan voi olla noin naiivi?