Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ilmoitti että tulevana kesänä mennään naimisiin, mitäs nyt, kun en taida ENÄÄ halutakaan?
13.02.2019 |
Hampaita kiristellen muutti kanssani yhteen, olisi halunnut vielä "katsella". On silti pitänyt yhdessäasumisesta aivan valtvasasti, kynnys vain oli iso. Kihloihin ei olisi halunnut ollenkaan, koska ei "tarvitse sormusta eikä naimisiinmenoa". Itse lakkasin pitämästä sormusta puolen vuoden jälkeen, kun se meinasi aina jäädä jonohnkin käsienpesupaikalle, mies sen sijaan ei ota sormusta pois koska se hänen mielestään kuuluu siihen, ja on ollut tyytyväinen joka hetki sormuksensa kanssa, ja iloinen että ne vaihdettiin, kynnys vaan oli taas niin iso...
Kyselin viime vuoden, tai 2017 puolellakin sitä talvea, että mites, meinataanko mennä naimisiin, että miten olisi ensi kesänä(Ajankohdalla ei ole mitään väliä sinänsä, koska emme mitään häävastaanottoa pidä kuitenkaan, vaan maistraatissa piipahdus, ja sitten EHKÄ joku illanvietto vanhemmillemme ja sisaruksillemme)
Tämä oli taas miehelle jotenkin niin kovin vaikeaa. Että ei hän sillä paperilla mitään tee. Keskusteltiin sitten oikein kunnolla esim. leskeneläke, jota ei saa kuin menemällä naimisiin, lesken oikeus asua asunnossa kuolemaansa asti, miten testamenttaamisesta tulee paljon isommat perintöverot, ja kaikki tämä, minkä takia sinne naimisiin ylipäätään kannattaa mennä PLUS että minä olin ajatellut mennä naimisiin elämäni miehen kanssa. Noh, naimisiin ei menty viime kesänä, koska kynnys on taas ISO, ja pitää miettiä ja tehdä avioehtokin, joka eron tullessa poistaa oikeuden vanhemmilta perittyihin rahoihin.
Tässä viime vuoden mittaan olen tullut omissa mietinnöissäni siihen tulokseen, että ei oikeastaan taida maksaa vaivaa. Että vaikka yhdessä on onnellisia oltukin koko melkein 5 vuotta, niin mietityttää nämä kaikki niiiin isot kynnykset, joista itselleni tulee olo että miestä muka vedetään kuin pässiä narussa, vaikka mielestäni kyse on ollut rakkauden tunnustamisesta toiselle ja muille, halusta asua ja elää saman katon alla, sekä turvata toisen elämä myös oman kuoleman sattuessa. NYT mies sitten "ilmoitti" että ensi kesänä mennään naimisiin, oletkusena ilmeisestikin se, että minä edelleen sitä haluan. Olen väistellyt aihetta nyt muutamaan otteeseen, mutta pakko siitä on kohta puhua, että minä en nyt taida enää halutakaan naimisiin. MITEN ihmeessä tämän voi nätisti kertoa?
HELP av!
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennään naimisiin sillä perusteella, että saa leskeneläkettä.
??
On muuten todella hyvä peruste mennä naimisiin. Kusessa olisimme lasten kanssa, jos en olisi ollut avioliitossa heidän isänsä kanssa. t. nuorileski
Kiva teille. Itse lapsettomana leskenä en saa leskeneläkettä vaikka oltiinkin naimisissa. Ei se leskeneläke mikään automaatti ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajattelin kysyessäni mieheltä mennäänkö naimisiin, sitä rakkautta mitä tunsin häntä kohtaan, en ajatellut että mitä jos ero tuleekin heti, Kysyessäni tunsin rakkautta, kiintymystä, ja halusin kertoa sen hänelle, ja sen myös, että olen hänen niin myötä kuin vastamäessä, ja että hän on minun valittuni, että haluan pitää huolta hänestä myös mikäli satun kuukahtamaan ensin. Jotenkin se että mies sanoi ei, on ilmeisesti kasvanut mielessäni sellaiseksi, että mies ajattelee tuntee ja kokee paljon minua laimeammin, ja ehkä jopa päinvastoinkin kuin minä. Kyllä, tämä on syönyt luottamusta miestä ja hänen tunteitaan kohtaan, ikävä kyllä... Hänen naimisiinmenoilmoitukseensa sisältyi esteettömyystodistuksen haku, ja avioehdonteko, ja vaikka kyse onkin pääpiirteittäin juridiikasta, niin en tiedä haluanko sen hääpäivän koostuvan kuitenkaan mahdollisen eron ajattelemisesta, oman perinnön turvaamisesta, vai mieluummin kivoista jutuista joita siihen ympärille voi ympätä, hemmottelua toiselle sun muuta. Nuo juridiikat kyllä keretään miettimään ja hoitamaan hyvissä ajoin, vai miltä kuulostaa kosinta tyyliin: Hei, mennäänkö naimisiin, mutta erossa sitten pidetään molemmat omat rahat :D
En näe tässä mitään kostoajatusta, ja ihmettelen kyllä miten joku muu niin näkee...
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua naimisiin vai olla enää edes yhdessä?
Siis anteeksi jos olin epäselvä, haluan ehdottomasti olle yhdessä mieheni kanssa, sitä ei tässä vuosien varrella ole mikään muuttanut. En vain usko haluavani enää naimisiin, ainakaan nyt ensi kesänä, kun mies on niin "päättänyt". En sano ettei koskaan milloinkaan naimisiin, mutta ei tänä vuonna, sillä kyllä, haluaisin että vaikka avioliitto on tärkeä sen juridisen suojan takia itselleni, niin silti molemmat olisimme innoissamme asiasta, ei niin että taas on miestä viety, vaikka kaikesta johon minä olen ollut aloitteellinen, onkin mies pitänyt kuin hullu puurosta, ne kynnykset vain tuntuvat niin isoilta hänelle.
Kun minä perhoset vatsassa asian otin esiin, aika varmana siitä että oltaisiin saatu suunnitella sen puolen vuoden päähän (viime) kesälle joku ihana ravintolaillallinen, miettiä ehkä joku matka siihen "hää"matkaksi, jne, niin aika kylmää kyytiä tuli kun mies vastasikin että ei vielä. Mikä ihmeen vielä, yhdessä asuttu pari vuotta, kolme vuotta oltu kihloissa, viisi vuotta yhdessä... En nyt vain saa itsestäni irti tätä suunnittelua, tai viitsi edes ajatella naimisiinmenoa tuon kanssa.
Luulen että AP:tä ketuttaa/ on pettynyt siihen että hän aina tuo asiat esille ja mies miettii ja miettii ja vasta kun se on mietinnässään päässyt loppuun asiat tapahtuvat. Mies siis päättää tapahtuuko ne vai ei (tähän mennessä on kumminkin tapahtunut). Ongelma saattaa olla siinä että mies "taas" kerran pääsi tekemään sen lopullisen päätöksen mennäänkö naimisiin vai ei ja milloin mennään jos mennään (ehdottaa että tänä kesänä). Ehdotan sitä että AP ja mies miettivätkin häiden pitoa kesällä 2020 tai myöhemmin, jolloin se on yhteieinen päätös eikä miehen yksistään.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelin kysyessäni mieheltä mennäänkö naimisiin, sitä rakkautta mitä tunsin häntä kohtaan, en ajatellut että mitä jos ero tuleekin heti, Kysyessäni tunsin rakkautta, kiintymystä, ja halusin kertoa sen hänelle, ja sen myös, että olen hänen niin myötä kuin vastamäessä, ja että hän on minun valittuni, että haluan pitää huolta hänestä myös mikäli satun kuukahtamaan ensin. Jotenkin se että mies sanoi ei, on ilmeisesti kasvanut mielessäni sellaiseksi, että mies ajattelee tuntee ja kokee paljon minua laimeammin, ja ehkä jopa päinvastoinkin kuin minä. Kyllä, tämä on syönyt luottamusta miestä ja hänen tunteitaan kohtaan, ikävä kyllä... Hänen naimisiinmenoilmoitukseensa sisältyi esteettömyystodistuksen haku, ja avioehdonteko, ja vaikka kyse onkin pääpiirteittäin juridiikasta, niin en tiedä haluanko sen hääpäivän koostuvan kuitenkaan mahdollisen eron ajattelemisesta, oman perinnön turvaamisesta, vai mieluummin kivoista jutuista joita siihen ympärille voi ympätä, hemmottelua toiselle sun muuta. Nuo juridiikat kyllä keretään miettimään ja hoitamaan hyvissä ajoin, vai miltä kuulostaa kosinta tyyliin: Hei, mennäänkö naimisiin, mutta erossa sitten pidetään molemmat omat rahat :D
En näe tässä mitään kostoajatusta, ja ihmettelen kyllä miten joku muu niin näkee...
ap
Kun kysyy, saattaa saada vastauksia jotka eivät miellytä.
Sulla on vaan maailman hitain mies. No, pyydä sitä järjestämään häämatka ja juhlat ja kysy onkohan liian nopeasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota leskeneläkettä käyttäminen syynä avioliitolle - se pari sataa hassua euroa, jota saa vain tiettyyn ikään asti - on niin läpinäkyvää ja naurettavaa. Mitään kunnon järkisyytä ei avioliitolle ole olemassa. Ap vaikuttaa äärimmäisen rasittavalta jankkaajalta, joten en yhtään ihmettele, että mieheltä on mennyt hermo. Avioliitto ei ole mikään pikkujuttu ja ap:n on pitänyt vaan hyväksyä se, ettei mies ole nähnyt itseään hänen kanssaan naimisissa. En suosittele sitä littoa nytkään vaikka väsytysvoitto olisi teoreettisesti mahdollinen.
Sanot että mihen jahkailu on niin iso kynnys etkä sinä halua jyrätä hänen omaa tahtoaan, että on parempi että mietitte vielä ainakin vuoden että haluaako kumpikaan oikeasti toisen kanssa naimisiin. Anna sen miehen nyt vuorostaan odotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikeassa. Mies ei palavasti halua sua vaimokseen.
Tattiralli päälle vaan sitten ja voimaantumaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjun luettuani en enää yhtään ihmettele, miksi mies on jahkaillut asian kanssa. Ehkä todellakin on molempien kannalta parempi, että ei mennä naimisiin. Ei tänä, ei ensi vuonna eikä sen jälkeenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että ilmoitti ajoissa eikä ainakaan huijaa.
Unohda hänet.
Kun ap halusi naimisiin, sen olisi pitänyt tapahtua heti. Mies, joka tunnetusti haluaa miettiä isoja ratkaisuja rauhassa, halusi vielä miettiä. Nyt hän on valmis niin ap:lle ei käy enää kun hänen tahtoa ei noudatettu silloin kun hän halusi.
Huomaatko ap, jos mies ois suostunu viime vuonna sun pakottama naimisiin, silloin se ois ollu miehelle se sun pelkäämä pakko. Nyt mies on miettinyt rauhassa ja HALUAA mennä naimisiin niin NYT sä tampio oot sitä mieltä että "on miehelle niin vaikeaa ja pakko".
Et taida olla oikein parisuhdeihminen, jos vain sun mielipide ja haluaminen määrittää mitä tehdään. Minäminäminä. Kuulostat itsekkäältä. Jos sun pillin mikaan ei tanssita niin ei tanssita ollenkaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen avioliittoa on sovittava tärkeät asiat
Lapsia - montako
Kuinka kustannukset jaetaan
Kuka maksaa mitäkin
Arvot - miten lapset kasvatetaan ja jaetaan
Että kohta sitten jahkailette tuleeko perhettä jne
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole hyvä, että miehesi harkitsee asioita. Jos harkinta vie aikaa, voisi kuvitella, että hän todellakin tekee päätöksiä ajatellen loppuelämän mittaista . En näe, että hän olisi "tuuliviiri", päinvastoin.
yhteiseloa
Juu. Minä en näe häntä tuuliviirinä, päinvastoin. Kummastuttaa se, että asuisimmeko yhdessä, olisimmeko kihloissa, tai ylipäätään olleet yhdessä näin kauaa, jos olisin jäänyt ns. odottelemaan hänen siirtojansa.. Että onko tälläm iehellä nyt miten syviä tunteita minua kohtaan... Harkinta on hyvä, mutta yleensä ihminen kykenee harkitsemaan tulevaisuutta itsekin, eikä aina niin että joku esittää jonkun asian, jota sitten mietitään vuosi, että mitä mieltä siitä itse on. Vaikea kuvitella että mies olisi koko tämän yhdessä olomme ajan miettinyt kuumeisesti että haluaakohan hän nyt olla tämän henkilön kanssa oppuelämänsä. Miksi ihmeessä mennä kihloihin, ja muuttaa yhteen mikäli ei tiedä tällaista asiaa. Ja jos hän taas on tiennyt koko ajan, niin miksi pitkittää naimisiinmenoakaan..
ap
Pakko sanoa, että nyt on Porvoossa hyvä kädenjälki. Taidokkaimpia porvooita täällä, saa naisen näyttämään...tiedätte kyllä... hölmöltä ja juuri siltä mitä miehet täällä parodioi naisia; eli tyytymättömiä mihinkään.
Naiset menneet Porvooseen täällä pahasti, eikä edes tajunneet sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua naimisiin vai olla enää edes yhdessä?
Siis anteeksi jos olin epäselvä, haluan ehdottomasti olle yhdessä mieheni kanssa, sitä ei tässä vuosien varrella ole mikään muuttanut. En vain usko haluavani enää naimisiin, ainakaan nyt ensi kesänä, kun mies on niin "päättänyt". En sano ettei koskaan milloinkaan naimisiin, mutta ei tänä vuonna, sillä kyllä, haluaisin että vaikka avioliitto on tärkeä sen juridisen suojan takia itselleni, niin silti molemmat olisimme innoissamme asiasta, ei niin että taas on miestä viety, vaikka kaikesta johon minä olen ollut aloitteellinen, onkin mies pitänyt kuin hullu puurosta, ne kynnykset vain tuntuvat niin isoilta hänelle.
Kun minä perhoset vatsassa asian otin esiin, aika varmana siitä että oltaisiin saatu suunnitella sen puolen vuoden päähän (viime) kesälle joku ihana ravintolaillallinen, miettiä ehkä joku matka siihen "hää"matkaksi, jne, niin aika kylmää kyytiä tuli kun mies vastasikin että ei vielä. Mikä ihmeen vielä, yhdessä asuttu pari vuotta, kolme vuotta oltu kihloissa, viisi vuotta yhdessä... En nyt vain saa itsestäni irti tätä suunnittelua, tai viitsi edes ajatella naimisiinmenoa tuon kanssa.
Tämä siis ap
JA samalla nyt mietityttää, että tuleekohan tästä yhdessäolosta sitten enää mitään.. Että olisiko jotain mitä pitäisi tässä tehdä tai sanoa, tai kuulla, joko minun tai miehen, että päästäisiin takaisin siihen kn en ollut vielä ehdottanut viime kesäksi naimisiinmenoa. Koska nyt kun asia on ollut kokonaan käsittelemättä, niin tuntuu että iso kynnys on nyt minulla, että haluanko sellaisen miehen kanssa edes koskaan naimisiin, joka ei oikein tiedä itsoista asioista kanssani. Sellainen pieni tunne jossain sisällä, että voinko luottaa miehen menevän kanssani naimisiin samoista syistä kuin minä menisin, ja jos en kerran voi luottaa, niin olisiko parasta sitten erota ihan kunnolla.
Raamatun mukaan te olette jo naimisissa. Yhdyntä = avioliitto.
"Että vaikka yhdessä on onnellisia oltukin koko melkein 5 vuotta, niin mietityttää nämä kaikki niiiin isot kynnykset, joista itselleni tulee olo että miestä muka vedetään kuin pässiä narussa"
Huomasiko miehet, että kun menet naimisiin, niin naiset itsekin tietää että ne vetää teitä kuin pässiä narussa, ajattelee että ei hitto mikä idioootti kun meni diiliin joka ei hyödytä häntä ollenkaan ja antaa 100% hyötyä naiselle.
Mutta provohan tämä on, tuo viimeistään paljasti sen. Hyvä tapa saada naiset näyttämään täysin machiavellimaiselta hirviöltä, manipuloivalta idiootilta miesten silmiin.
AP taitaa olla rekrutoimassa MGTOW miehiä. Well done.
clap clap clap clap
Vierailija kirjoitti:
Tuota leskeneläkettä käyttäminen syynä avioliitolle - se pari sataa hassua euroa, jota saa vain tiettyyn ikään asti - on niin läpinäkyvää ja naurettavaa. Mitään kunnon järkisyytä ei avioliitolle ole olemassa. Ap vaikuttaa äärimmäisen rasittavalta jankkaajalta, joten en yhtään ihmettele, että mieheltä on mennyt hermo. Avioliitto ei ole mikään pikkujuttu ja ap:n on pitänyt vaan hyväksyä se, ettei mies ole nähnyt itseään hänen kanssaan naimisissa. En suosittele sitä littoa nytkään vaikka väsytysvoitto olisi teoreettisesti mahdollinen.
Me emme mieheni kanssa tiedä kumpi lähtee ensin, tai mikä se tilanne silloin on, joten hän, tai minä voimme todellakin tarvita kahtasataa euroa silloin. Ihmettelen myös sellaista aivotoimintaa joka saa käännettyä lauseen: en taida haluta naimisiin, väsytysvoitoksi :D
ap
Alue: Aihe vapaa
Eikös ole hyvä, että miehesi harkitsee asioita. Jos harkinta vie aikaa, voisi kuvitella, että hän todellakin tekee päätöksiä ajatellen loppuelämän mittaista yhteiseloa. En näe, että hän olisi "tuuliviiri", päinvastoin.