Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ilmoitti että tulevana kesänä mennään naimisiin, mitäs nyt, kun en taida ENÄÄ halutakaan?
13.02.2019 |
Hampaita kiristellen muutti kanssani yhteen, olisi halunnut vielä "katsella". On silti pitänyt yhdessäasumisesta aivan valtvasasti, kynnys vain oli iso. Kihloihin ei olisi halunnut ollenkaan, koska ei "tarvitse sormusta eikä naimisiinmenoa". Itse lakkasin pitämästä sormusta puolen vuoden jälkeen, kun se meinasi aina jäädä jonohnkin käsienpesupaikalle, mies sen sijaan ei ota sormusta pois koska se hänen mielestään kuuluu siihen, ja on ollut tyytyväinen joka hetki sormuksensa kanssa, ja iloinen että ne vaihdettiin, kynnys vaan oli taas niin iso...
Kyselin viime vuoden, tai 2017 puolellakin sitä talvea, että mites, meinataanko mennä naimisiin, että miten olisi ensi kesänä(Ajankohdalla ei ole mitään väliä sinänsä, koska emme mitään häävastaanottoa pidä kuitenkaan, vaan maistraatissa piipahdus, ja sitten EHKÄ joku illanvietto vanhemmillemme ja sisaruksillemme)
Tämä oli taas miehelle jotenkin niin kovin vaikeaa. Että ei hän sillä paperilla mitään tee. Keskusteltiin sitten oikein kunnolla esim. leskeneläke, jota ei saa kuin menemällä naimisiin, lesken oikeus asua asunnossa kuolemaansa asti, miten testamenttaamisesta tulee paljon isommat perintöverot, ja kaikki tämä, minkä takia sinne naimisiin ylipäätään kannattaa mennä PLUS että minä olin ajatellut mennä naimisiin elämäni miehen kanssa. Noh, naimisiin ei menty viime kesänä, koska kynnys on taas ISO, ja pitää miettiä ja tehdä avioehtokin, joka eron tullessa poistaa oikeuden vanhemmilta perittyihin rahoihin.
Tässä viime vuoden mittaan olen tullut omissa mietinnöissäni siihen tulokseen, että ei oikeastaan taida maksaa vaivaa. Että vaikka yhdessä on onnellisia oltukin koko melkein 5 vuotta, niin mietityttää nämä kaikki niiiin isot kynnykset, joista itselleni tulee olo että miestä muka vedetään kuin pässiä narussa, vaikka mielestäni kyse on ollut rakkauden tunnustamisesta toiselle ja muille, halusta asua ja elää saman katon alla, sekä turvata toisen elämä myös oman kuoleman sattuessa. NYT mies sitten "ilmoitti" että ensi kesänä mennään naimisiin, oletkusena ilmeisestikin se, että minä edelleen sitä haluan. Olen väistellyt aihetta nyt muutamaan otteeseen, mutta pakko siitä on kohta puhua, että minä en nyt taida enää halutakaan naimisiin. MITEN ihmeessä tämän voi nätisti kertoa?
HELP av!
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Mennään naimisiin sillä perusteella, että saa leskeneläkettä.
??
Se on todellakin iso asia silloin, jos saattuu niin huonosti käymään, että puoliso kuolee kun on pienet lapset, iso asuntolaina ja itse vaikka kotona vanhempainvapaalla. Leski saa myös puolet yhteisestä omaisuudesta tasinkona, jos ei ole naimisissa siitä joutuu vielä maksamaan perintöveroa. Suuressa surussa ei tosiaankaan halua joutua vielä lisäksi murehtimaan muuttoa ja taloudellista pärjäämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen avioliittoa on sovittava tärkeät asiat
Lapsia - montako
Kuinka kustannukset jaetaan
Kuka maksaa mitäkin
Arvot - miten lapset kasvatetaan ja jaetaanEttä kohta sitten jahkailette tuleeko perhettä jne
Ei jahkailla, koska lapsia ei tule. Kaikki on puhutto jo ihan alussa selväksi.
ap
Olen sun kanssa samaa mieltä, että vetkuttelusta menee fiilikset, mutta miksi haluat naimisiin, jos ette aio yrittää saada lapsia? Onko teillä yhteistä omaisuutta niin paljon, että tarvitsee asunto turvata toiselle vai mitä? Ei sinänsä minulle kuulu, mutta en itse menisi koskaan naimisiin jos ei olisi selkeää hyötyä vs. avoliitto.
Kihlaus itsessään on lupaus avioliitosta. Joten on erittäin erikoista, että naimisiin meno on tuntunut niin "isolta asialta" mitä pitää vielä erikseen toista vuotta pohtia, että haluaako naimisiin. Sehän olisi pitänyt olla pohdittua siinä vaiheessa, kun pari vuotta on pohtinut kihlausta isona asiana....
Itse olisin puhaltanut jo pelin poikki ja ottanut aikalisän.
Utelias. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että olen kyllästynyt noihin vetkuttelijamiehiin. Miksi ihmeessä he menevät yksiin jonkun kanssa, jos kaikki aivan normaalit parisuhteen kaareen kuuluvat etenemiset jännittävät niin paljon että niitä pitää eestaas veivata ja huovata? Kuitenkin aika kuluu ja mihinkään ei olla lähdössä, mutta että jännittää silti käydä sormuskaupoilla, mennä naimisiin, ostaa kämppä. Yhdessä pitäisi elää mutta vuokrakolmiossa keravalla ilman aikeitakaan sitoutua ja tätä ehkäilyä jatkuisi vaikka maailmantappiin jollei laittaisi itse stoppia hommalle.
Jaksoin katsella vastaavia miehiä jopa kaksin kappalein. Yhdessä oltiin ensin 5 vuotta ja toisen kanssa sitten 2, ja jälkimäisen kohdalla vihelsin pelin poikki ja totesin et sinkkuna on hauskempaa odotella että elämä hieman etenisi. Mies selitti sen perinteisen, että hän haluaa ensin olla vuosia yhdessä ja vasta sitten vakiintua kun on varma, mutta yllättäen hän ei osannut perustella mille halusi varmuuden. Ainoa vain että itselläni tuo odotteluvaihe alkoi jäädä pieneksi, koska kolmekymppisiä oltiin, joten en todellakaan vietä parhaimpia vuosiani odotellessa jotain ihmettä ja ole kehtokaupoilla joskus 42-vuotiaana.
Viimeisimmän kanssa olen naimisissa. Alusta lähtien ei ollut epäselvää mikään; yhdessä ollaan, ja nyt naimisissa, lapsia ja yhteinen tulevaisuus. En pidä miestäni itsestäänselvyytenä, toivottavasti ei hänkään minua. Olisinpa alusta lähtien älynnyt jättää noi roikottajat.
Kun tapailimme vielä mieheni kanssa, siis ennen kuin aloimme seurustelemaan, niin kävimme läpi asioita jotka ovat kynnyskysymyksiä. Kun sitten aloimme seurustelemaan, niin molemmat olimme sitä mieltä, että tässä nyt ollaan oikeasti yhdessä, ja että se katsellaan, jäi sinne tapailuvaiheeseen, jonka aikana selvitimme toisistamme ne täreimmät asiat, ja kun ne osuivat yksiin, niin siitä etteenpäin sitä toiseen paremmintutustumista, ja selvä oli, että ensimmäinen vuoden, parin aikana selviää miten toisiamme oikeasti jaksamme, ja lopahtaako tunteet alkuunsa. Mä en ole siis tiennyt olevani roikottajan kanssa, ja ei tämä nyt mikään roikottaja ole, kun kaikki mitä on alussa mietitty, on kuitenkin toteutuneet..
Niin joo, ja heti kun näen viestistä, että sen olisi tarkoitus provosoida minua, niin lopetan lukemisen ja siirryn seuraavaan, joten en vastaa huutelijoille, enkä edes lue teidän viestejänne. Keskustelen aina asiallisesti, eikä tämä tule olemaan poikkeus.
Voiko ajatustasi siirtää vuorostaan häitä, olla eri mieltä asiallisesti?
Anteeksi, mutta en ymmärtänyt kysymystäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että olen kyllästynyt noihin vetkuttelijamiehiin. Miksi ihmeessä he menevät yksiin jonkun kanssa, jos kaikki aivan normaalit parisuhteen kaareen kuuluvat etenemiset jännittävät niin paljon että niitä pitää eestaas veivata ja huovata? Kuitenkin aika kuluu ja mihinkään ei olla lähdössä, mutta että jännittää silti käydä sormuskaupoilla, mennä naimisiin, ostaa kämppä. Yhdessä pitäisi elää mutta vuokrakolmiossa keravalla ilman aikeitakaan sitoutua ja tätä ehkäilyä jatkuisi vaikka maailmantappiin jollei laittaisi itse stoppia hommalle.
Jaksoin katsella vastaavia miehiä jopa kaksin kappalein. Yhdessä oltiin ensin 5 vuotta ja toisen kanssa sitten 2, ja jälkimäisen kohdalla vihelsin pelin poikki ja totesin et sinkkuna on hauskempaa odotella että elämä hieman etenisi. Mies selitti sen perinteisen, että hän haluaa ensin olla vuosia yhdessä ja vasta sitten vakiintua kun on varma, mutta yllättäen hän ei osannut perustella mille halusi varmuuden. Ainoa vain että itselläni tuo odotteluvaihe alkoi jäädä pieneksi, koska kolmekymppisiä oltiin, joten en todellakaan vietä parhaimpia vuosiani odotellessa jotain ihmettä ja ole kehtokaupoilla joskus 42-vuotiaana.
Viimeisimmän kanssa olen naimisissa. Alusta lähtien ei ollut epäselvää mikään; yhdessä ollaan, ja nyt naimisissa, lapsia ja yhteinen tulevaisuus. En pidä miestäni itsestäänselvyytenä, toivottavasti ei hänkään minua. Olisinpa alusta lähtien älynnyt jättää noi roikottajat.
Mikä oikeus sulla on määritellä se ainoa oikea etenemisaikataulu?? 2 vuottakin on todella lyhyt aika oppia tuntemaan joku kunnolla. Kyllä sun pitää oppia kunnioittamaan muiden mielipiteitä ja näkemyksiä näitä haukkumatta (vetkuttelijamiehet)
Mikä oikeus miehillä on pitää minusta kynsin ja hampain kiinni vaikka ilmaisen selkeästi että haluan muutakin kuin odottaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pääsin eroon avioliiton uhasta aikoinani sanomalla että "olen sitten taas kusessa" johon mies "mä siis olen se kusi". Nice and easy.
Karseinta olis ollut sietää jotain kusipäätä samassa asunnossa.Pelkkä panomies olis riittänyt, mutta kaikkea ei voi saada...:)
Kyse on valinnasta.
V ttu mitä vässyköitä, itse en katselisi tuollaista miestä hetkeäkään.
Näköjään joku on moisen kanssa vuosia, eli varmaan te yhteen sitten sovitte niin kannattaa jatkaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...."mies ei varmaankaan ymmärrä että miksi minä muutan yhtäkkiä mieleni, ja vaatii siihen syyn, jolloin joudun sanomaan että en halua siksi, että hän on toiminnallaan pilannut minulta sen odottamisen ilon ja riemun, ja että en ole varma siitä haluaako hän sitä oikeasti vai sanooko nyt vain mielikseni."
Siis sun pitää oikeasti sanoa juuri nuo sanat miehelle. Jos et uskalla kertoa omia ajatuksiasi tai teillä puhkeaa niin paha riita, ettei suhde siitä selviä, niin teillä on paljon pahempia ongelmia suhteessa kuin vain naimisiinmenemisen ajankohta.
Tosin, taitaa oikeasti ollakin paljon muutakin mitä et saa sanotuksi tai mies ei sun ajatuksia noteeraa, et sinä muuten olisi niin paiseessa miten ilmaisisit asiat miehellesi. Hänhän on itse koko ajan jarrutellut kaikkea, niin hänen jos kenen pitäisi ymmärtää jos haluaakin siirtää "isoa asiaa" kauemmas hamaan tulevaisuuteen. Paitsi jos teidän suhteessa on ne maton alle lakaistut todelliset ongelmat, josta tämänkin viestiketjun perustaminen kielii. Mies pitää sinua itsestään selvänä, hän miettii ja pohtii siirtojaan ja olettaa että olet intopinkeänä onnesta, aina kun hän pudottaa sulle jalostamansa "helmen".
Ap, ymmärrän sinua täysin ja minun ratkaisuni ”vitkuttelijamiehen” kanssa oli että emme ole naimisissa. Lapsia on ja olen hoitanut juridiset asiat paperilla kuntoon. Miehelleni on hirveän vaikea tehdä päätöksiä ja tuntui että kaikki ”isot” asiat tapahtuivat aloitteestani. Mies on ollut päätöksiin tyytyväinen (joo kuullostaa itseriittoiselta🙄) ja jopa ottaa puheissaan jotkut asiat omalle kontolleen (talon oston esim) Mutta avioon meno... miesoli vakaasti sitä mieltä kun puhuttiin ja sovittiin lapsiluvusta ja ehkäisyn lopettamisesta (aloitteestani kyllä) että lapset syntyy avioliittoon joten silloin hiljaa päätin että kosinnan hoitaa mies. No, lapset olivat esiteinejä kun mies tajusi että emme ole naimisissa. Kysyi että mentäiskö? Täytyy ihan rehellisesti sanoa että multa oli menny hinku. Eli emme ole naimisissa. Tiedän että mies lähtisi vieläkin viivana maistraattiin kanssani jos homman järjestäisin mutta ei hotsita ei. Ehkä katkeraa juu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut on hitaammin lämpiäviä kuin toiset. Kun olen itse nähnyt, miten sekopäisiä kanoja ihan järkevän oloisista naisista on kuoriutunut häiden alla, niin en yhtään ihmettele, että miehiä ei välttämättä huvita. Pari vuotta on parisuhteessa lyhyt aika mielestäni. En ikimaailmassa menisi naimisiin niin lyhyen seurustelun jälkeen - en kyllä kihloihinkaan.
Enkä kyllä menisi naimisiinkaan jos ei lapsia ole suunnitteilla. Olen itsenäinen ja omillani pärjäävä ihminen, jos mies kuolisi niin totta kai muuttaisin pienempään ja rajoittaisin kulujani. Ja ymmärrän oikein hyvin, että esim suvun omaisuutta halutaan pitää suvussa, eli tehdä avioehto, kun ei niitä yhteisiä lapsiakaan ole tulossa.
Järkevä rauhallinen mies. Mutta lopeta ihmeessä suhde, mitäpä sitä turhaan jatkamaan. Kyllä mies löytää naisen, joka ymmärtää antaa aikaa tarvittaessa. Eiköhän avioerotilastotkin näyttäisi vähän paremmilta, jos ihmiset harkitsisivat eivätkä suin päin ryntäisi avioon heti, kun nainen haluaa prinsessahäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelin kysyessäni mieheltä mennäänkö naimisiin, sitä rakkautta mitä tunsin häntä kohtaan, en ajatellut että mitä jos ero tuleekin heti, Kysyessäni tunsin rakkautta, kiintymystä, ja halusin kertoa sen hänelle, ja sen myös, että olen hänen niin myötä kuin vastamäessä, ja että hän on minun valittuni, että haluan pitää huolta hänestä myös mikäli satun kuukahtamaan ensin. Jotenkin se että mies sanoi ei, on ilmeisesti kasvanut mielessäni sellaiseksi, että mies ajattelee tuntee ja kokee paljon minua laimeammin, ja ehkä jopa päinvastoinkin kuin minä. Kyllä, tämä on syönyt luottamusta miestä ja hänen tunteitaan kohtaan, ikävä kyllä... Hänen naimisiinmenoilmoitukseensa sisältyi esteettömyystodistuksen haku, ja avioehdonteko, ja vaikka kyse onkin pääpiirteittäin juridiikasta, niin en tiedä haluanko sen hääpäivän koostuvan kuitenkaan mahdollisen eron ajattelemisesta, oman perinnön turvaamisesta, vai mieluummin kivoista jutuista joita siihen ympärille voi ympätä, hemmottelua toiselle sun muuta. Nuo juridiikat kyllä keretään miettimään ja hoitamaan hyvissä ajoin, vai miltä kuulostaa kosinta tyyliin: Hei, mennäänkö naimisiin, mutta erossa sitten pidetään molemmat omat rahat :D
En näe tässä mitään kostoajatusta, ja ihmettelen kyllä miten joku muu niin näkee...
ap
Kun kysyy, saattaa saada vastauksia jotka eivät miellytä.
Todellakin. Kysyin mieheltäni mentäiskö naimisiin, avioehdot ym toki, niin mies vastas vakavissaan että ihan sama. Ei oikein mairitellut vaikken mikään prinsessatyyppi olekaan, vaan enempi maistraattityyppi. Ei tehnyt mieli palata aiheeseen, tuosta keskustelusta on aikaa kohta 2v.
Ikä on 43-46 eli ei mitään teinejä. En voi edes kuvitella miten romanttisenpi nainen reagoi kun itsekin tuosta suoraan sanoen loukkaannuin.
Eli en myöskään tiedä miten reagoisin jos mies kosisi. Ei hänen ole kanssani pakko avioon mennä, saa luvan olla hiukan innokkaampi mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap, että valikoit ketjusta minkä luet loppuun ja mihin vastaat. Pääsin jyvälle miltä sinusta tuntuu.
Mielellään sitä haluaisi sen suuren rakkauden kun kaikki menee luontevasti ja rakastaen. Ja jos mies on kovin jännittäjä-jahkailija niin menee hitusen maku. Se voi jäädä jäytämään se tunne, kukaan ei halua voittaa Monopolissa niin, että kaveri antaa sun voittaa. Jos miestä pitää kovin maanitella muuttamaan yhteen ja kihlautumaan, naimisiin niin tulee Justiinamainen olo ja se taaa syö naisellisuutta, itsetuntoa, luottamusta toiseen, toiseen puhtaaseen haluun olla ja jakaa elämä yhdessä, luottamusta keskinäiseen kemiaan ja rakkauteen. Se nyt vaan on paha. Avata itsensä haavoittuvaiseksi sä oot parasta mitä mulle on tapahtunut, ole mun ja toinen on et katellaan. Plääh. Jaahas, pidä tunkkisi.
Kun sen miehen pitäisi tajuta se, että me kuulutaan yhteen. Ja sen jahkailun jälkeen itsellä hiipii olo että onko tää se suhde, oonko mä hänelle - ja onko hän edes minulle. Jos tuollaisen jahkailu pähkäilyn jälkeen mentäisiin vihkijän eteen ja miehellä olisi kengänpohjissa APUA niin mulla loppuisi huumorintaju. Vie sinä minä vikisen NIIN KUN ET JUMALAUTA MUUHUN PYSTY. Ja muutenkin minä olin aivan liian hyvä sinulle, et vaan tajunnut sitä etkä tule koskaan tajuamaankaan ja minä sitä en ainakaan tajunnut kun aikaani hukkasin.
Sota-aikana kun henki on kortilla niin päätökset tehtäisiin nopeasti, kuin huomista ei olisi. Rauhan aikana jahkaillaan kun aina tulee jotain parempaa tai olenko mä valmis antamaan itsestäni ja huomenna ehtii. Tai ei vielä, sitten ja joskus myöhemmin.
Jos rakastat miestäsi ja tiedät hänen seurassasi olet onnellinen ja tyytyväinen niin anna anteeksi hänen rajallinen käsityskykynsä ja jahkailu, jos hän rakastaa sinua parhaansa mukaan, omalla tavallaan vilpittömästi. Ja teillä on mahdollisuus onnistua. Jos et ole varma, että näillä tsäännsseillä sinusta tulee onnellinen ja saat itsellesi rauhan, olet teidän tulevaan elämään tyytyväinen ja sinulla on mahdollisuus onnistua miehesi kanssa niin mieti vielä.
Se on kamalaa päättää mukiinmenevä suhde kun kaikki periaatteessa hyvin mutta ei niin kuitenkaan - minä tein päätöksen sen perusteella, että pelkäsin menettäväni mahdollisuuden suureen rakkauteen kuin että pelkäsin menettäväni mukiinmenevän rakkauden. Vaihdoin ookoosta ei-mihinkään. Meni 6 vuotta kunnes löysin elämäni rakkauden. Ja olen ollut nyt onnellinen joka päivä, jo monta vuotta. Mutta yhtä hyvin olisin voinut olla löytämättä sitä mitä kaipasin. Tiesin vain etten kaivannut sitä mitä minulla oli vaan mahdollisuutta etsiä onneni.
Jos rakastat sitä miestä niin annat anteeksi ettei hän tajua sinun olevan hänen elämänsä nainen ja parasta mitä hän on ikinä tajunnut. Hän tulee sen kyllä tajuamaan, aikanaan. Jos sittenkin kaipaat erilaista miestä, rakkautta, vastakaikua sille mitä olet, niin että hän tajuaa sinut, näkee sinut ja kuulee sinut niin älä jää satimeen siihen parisuhteeseen. Tee päätökset koska elämäsi koostuu sinun omista valinnoistasi, sinä teet polkusi, sinun tunteet ratkaisevat - ei sen miehen. Hän tekee omat valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua naimisiin vai olla enää edes yhdessä?
Siis anteeksi jos olin epäselvä, haluan ehdottomasti olle yhdessä mieheni kanssa, sitä ei tässä vuosien varrella ole mikään muuttanut. En vain usko haluavani enää naimisiin, ainakaan nyt ensi kesänä, kun mies on niin "päättänyt". En sano ettei koskaan milloinkaan naimisiin, mutta ei tänä vuonna, sillä kyllä, haluaisin että vaikka avioliitto on tärkeä sen juridisen suojan takia itselleni, niin silti molemmat olisimme innoissamme asiasta, ei niin että taas on miestä viety, vaikka kaikesta johon minä olen ollut aloitteellinen, onkin mies pitänyt kuin hullu puurosta, ne kynnykset vain tuntuvat niin isoilta hänelle.
Kun minä perhoset vatsassa asian otin esiin, aika varmana siitä että oltaisiin saatu suunnitella sen puolen vuoden päähän (viime) kesälle joku ihana ravintolaillallinen, miettiä ehkä joku matka siihen "hää"matkaksi, jne, niin aika kylmää kyytiä tuli kun mies vastasikin että ei vielä. Mikä ihmeen vielä, yhdessä asuttu pari vuotta, kolme vuotta oltu kihloissa, viisi vuotta yhdessä... En nyt vain saa itsestäni irti tätä suunnittelua, tai viitsi edes ajatella naimisiinmenoa tuon kanssa.
Aa.. eli kyseessä onkin valtataistelu! "En mä NYT ku tuo "päätti" asian..! "Minun ehdoillani tai ei ollenkaan!!"
No en mä ainakaan tuossa tilanteessa suostuisi. Mies torpedoi koko ajan toisen tahtomiset, ja vasta sitten tehdään kun hän sanelee. Juuei, saisi hetken odotella jos olisi kanssani..
Siis aivan pettämätön logiikka! Miehen olisi siis pitänyt suostua silloin kun nainen vaatii, tai "torpedoi". Vaikka ei olisi valmis. Mut sitten kun mies haluaa naimisii , niin naisella on täysi oikeus kieltäytyä ihan vaan katkeruuttaan. Mihin se torpedoiminen nyt jäi? Joo, eiköhän tässä se nainen kärsi eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on hitaammin lämpiäviä kuin toiset. Kun olen itse nähnyt, miten sekopäisiä kanoja ihan järkevän oloisista naisista on kuoriutunut häiden alla, niin en yhtään ihmettele, että miehiä ei välttämättä huvita. Pari vuotta on parisuhteessa lyhyt aika mielestäni. En ikimaailmassa menisi naimisiin niin lyhyen seurustelun jälkeen - en kyllä kihloihinkaan.
Enkä kyllä menisi naimisiinkaan jos ei lapsia ole suunnitteilla. Olen itsenäinen ja omillani pärjäävä ihminen, jos mies kuolisi niin totta kai muuttaisin pienempään ja rajoittaisin kulujani. Ja ymmärrän oikein hyvin, että esim suvun omaisuutta halutaan pitää suvussa, eli tehdä avioehto, kun ei niitä yhteisiä lapsiakaan ole tulossa.
Järkevä rauhallinen mies. Mutta lopeta ihmeessä suhde, mitäpä sitä turhaan jatkamaan. Kyllä mies löytää naisen, joka ymmärtää antaa aikaa tarvittaessa. Eiköhän avioerotilastotkin näyttäisi vähän paremmilta, jos ihmiset harkitsisivat eivätkä suin päin ryntäisi avioon heti, kun nainen haluaa prinsessahäät.
Et sitten vaivautunut lukemaan kuin otsikon?
AP:n mukaan he ovat olleet yhdessä jo kauemmin kuin kaksi vuotta ja hän puhui maistraattihäistä... Joten kaikki sun ennakkoluuloihisi perustamat väitteet meni niin paljon ohi maalin, että skaalakin loppuu. Toisaalta ei niissä "prinsessahäissä" tai kahden vuoden kihloissakaan oikeasti ole mitään mätää, joten ohi maalin meni siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen avioliittoa on sovittava tärkeät asiat
Lapsia - montako
Kuinka kustannukset jaetaan
Kuka maksaa mitäkin
Arvot - miten lapset kasvatetaan ja jaetaanEttä kohta sitten jahkailette tuleeko perhettä jne
Ei jahkailla, koska lapsia ei tule. Kaikki on puhutto jo ihan alussa selväksi.
ap
Mieli muuttuu, Ootteko jutelleet näistä nyttemmin?
Vierailija kirjoitti:
...."mies ei varmaankaan ymmärrä että miksi minä muutan yhtäkkiä mieleni, ja vaatii siihen syyn, jolloin joudun sanomaan että en halua siksi, että hän on toiminnallaan pilannut minulta sen odottamisen ilon ja riemun, ja että en ole varma siitä haluaako hän sitä oikeasti vai sanooko nyt vain mielikseni."
Siis sun pitää oikeasti sanoa juuri nuo sanat miehelle. Jos et uskalla kertoa omia ajatuksiasi tai teillä puhkeaa niin paha riita, ettei suhde siitä selviä, niin teillä on paljon pahempia ongelmia suhteessa kuin vain naimisiinmenemisen ajankohta.
Tosin, taitaa oikeasti ollakin paljon muutakin mitä et saa sanotuksi tai mies ei sun ajatuksia noteeraa, et sinä muuten olisi niin paiseessa miten ilmaisisit asiat miehellesi. Hänhän on itse koko ajan jarrutellut kaikkea, niin hänen jos kenen pitäisi ymmärtää jos haluaakin siirtää "isoa asiaa" kauemmas hamaan tulevaisuuteen. Paitsi jos teidän suhteessa on ne maton alle lakaistut todelliset ongelmat, josta tämänkin viestiketjun perustaminen kielii. Mies pitää sinua itsestään selvänä, hän miettii ja pohtii siirtojaan ja olettaa että olet intopinkeänä onnesta, aina kun hän pudottaa sulle jalostamansa "helmen".
Ei ole noin niin kuin arvelet. Haluaisin vain tämän asian hoitaa niin, että siitä jäisi mahdollisimman hyvä mieli molemmille, koska haluan elää tämän miehen kanssa, vaikka en naimisiin just nyt haluakaan. Kyselenkin juuri niitä vinkkejä, miten sanoa asiasta niin ettei jää hampaankoloon mitään.
ap
Menisitkö minun kanssa? Kosin sinua nyt :Tuletko rakas vaimokseni
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on hitaammin lämpiäviä kuin toiset. Kun olen itse nähnyt, miten sekopäisiä kanoja ihan järkevän oloisista naisista on kuoriutunut häiden alla, niin en yhtään ihmettele, että miehiä ei välttämättä huvita. Pari vuotta on parisuhteessa lyhyt aika mielestäni. En ikimaailmassa menisi naimisiin niin lyhyen seurustelun jälkeen - en kyllä kihloihinkaan.
Enkä kyllä menisi naimisiinkaan jos ei lapsia ole suunnitteilla. Olen itsenäinen ja omillani pärjäävä ihminen, jos mies kuolisi niin totta kai muuttaisin pienempään ja rajoittaisin kulujani. Ja ymmärrän oikein hyvin, että esim suvun omaisuutta halutaan pitää suvussa, eli tehdä avioehto, kun ei niitä yhteisiä lapsiakaan ole tulossa.
Järkevä rauhallinen mies. Mutta lopeta ihmeessä suhde, mitäpä sitä turhaan jatkamaan. Kyllä mies löytää naisen, joka ymmärtää antaa aikaa tarvittaessa. Eiköhän avioerotilastotkin näyttäisi vähän paremmilta, jos ihmiset harkitsisivat eivätkä suin päin ryntäisi avioon heti, kun nainen haluaa prinsessahäät.
Et taida olla lukuihmisiä, kun et lukenut viestejäni kunnolla. Emme pidä mitään häävastaanottoa. Avioehto tehdään tietysti, mutta se ei saisi olla pääpuheenaihe kosittaessa, eikä sinä hetkenä kun naimisiin mennään. Olemme olleet 5 vuotta yhdessä, eli vuosi sitten 4v, ei pari vuotta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...."mies ei varmaankaan ymmärrä että miksi minä muutan yhtäkkiä mieleni, ja vaatii siihen syyn, jolloin joudun sanomaan että en halua siksi, että hän on toiminnallaan pilannut minulta sen odottamisen ilon ja riemun, ja että en ole varma siitä haluaako hän sitä oikeasti vai sanooko nyt vain mielikseni."
Siis sun pitää oikeasti sanoa juuri nuo sanat miehelle. Jos et uskalla kertoa omia ajatuksiasi tai teillä puhkeaa niin paha riita, ettei suhde siitä selviä, niin teillä on paljon pahempia ongelmia suhteessa kuin vain naimisiinmenemisen ajankohta.
Tosin, taitaa oikeasti ollakin paljon muutakin mitä et saa sanotuksi tai mies ei sun ajatuksia noteeraa, et sinä muuten olisi niin paiseessa miten ilmaisisit asiat miehellesi. Hänhän on itse koko ajan jarrutellut kaikkea, niin hänen jos kenen pitäisi ymmärtää jos haluaakin siirtää "isoa asiaa" kauemmas hamaan tulevaisuuteen. Paitsi jos teidän suhteessa on ne maton alle lakaistut todelliset ongelmat, josta tämänkin viestiketjun perustaminen kielii. Mies pitää sinua itsestään selvänä, hän miettii ja pohtii siirtojaan ja olettaa että olet intopinkeänä onnesta, aina kun hän pudottaa sulle jalostamansa "helmen".
Ei ole noin niin kuin arvelet. Haluaisin vain tämän asian hoitaa niin, että siitä jäisi mahdollisimman hyvä mieli molemmille, koska haluan elää tämän miehen kanssa, vaikka en naimisiin just nyt haluakaan. Kyselenkin juuri niitä vinkkejä, miten sanoa asiasta niin ettei jää hampaankoloon mitään.
ap
Okei, kiva teille. Sinä mietit pääsi puhki miten voisit sanoa miehelle niin ettei hänelle vain tule paha mieli. Aiheena "ison asian odottelemaan jättäminen". Minkä mies on tehnyt sinulle jo monta, monta kertaa, se ei miestä haittaa että sinä olet pahoittanut mielesi. Miehen ei tarvitse ymmärtää haluasi siirtää "isoa asiaa" eteenpäin, vaikka hän itse on juuri sitä vaatinut sinulta.
Jatka toki samaa malliin, en usko että avoliitossakaan onnellisemmaksi tulet tämän elämäsi rakkauden kanssa. Vinkkejä en pysty antamaan, kun et halua edes myöntää tätä ristiriitaa mikä paistaa läpi kaikesta mitä kerrot.
Alue: Aihe vapaa
Miten jymäläytä ei oo valmis naimisiin, jos on ollut 5v yhdessä, monta vuotta kihloissa, ja asuttukin jo monta vuotta yhdessä?